Helmikuun herraseurasta on tosiaan tulossa seurausta, ainakin ultra niin meille kertoi. Samaa kertovat myös pyöristyvä vatsan seutu ja hassut käytöstavat. Meitä ihmisiä kovasti jo jännittää ja mietityttää miten kaikki sujuu, Titti sen sijaan ottaa rennosti kuten odottavan äidin kuuluukin.

Seesteinen Titti.
Titillä on sama ongelma kuin viimekin vuonna, lumet häviävät ja pissipaikat siinä samalla. Sama ongelma oli Unilla aikanaan, mutta Titillä tämä näyttää olevan jokavuotinen ongelma. Pihalla pidätetään niin kauan, että päästään lumelle asti. Onneksi lähimmät lumet löytyy takametsästä mihin ei ole pitkä matka, kun sinne päästään on ilo irti. Titti juoksee lumella mielellään ja peuhaa, mutta kurainen maa saa neidin nyrpistämään nenäänsä.

Hyökkäys!
Titti on myös saanut kiedottua minut tassunsa ympärille ja sen nirsoillessa ruuasta olen muutaman kerran pehmennyt antamaan jotain hyvää joukkoon. No tietäähän sen mitä siitä seuraa, nimittäin se että ei Titti seuraavallakaan kerralla tietysti syö, kun viimeksikin sai hyvää. Titti on saanut minut pehmenemään samalla tavalla kun Berry-pappa aikanaan; jos ei aviomieheni anna herkkuja, tulee Titti minulle kantelemaan. Berry osasi tämän vanhoilla päivillään vähän turhankin hyvin.

Leikitään.
Titti on ruvennut myös kovasti ääntelemään. Kun Titti käy maaten kuuluu ”ymmm”-ääni, samoin kun venyteltäessä. Mutta edelleen löytyy se turbovaihdekin kun kaivetaan lelut esiin, leikistä Titti ei ihan heti kieltäydy!



6. huhtikuuta 2008 kello 12.04
Tiedeverkkolehti Luovassa kaupunkimaantieteilijä kirjoittaa Helsingistä koirien kaupunkina.
Lehteen on tulossa lisää koira-aiheisia juttuja (esimerkiksi eläinlääketieteen opiskelusta).
7. huhtikuuta 2008 kello 14.06
Mitä tuolla koiralla on suun molemmilla puolilla? Jotain paakkuuntunutta karvaako?
7. huhtikuuta 2008 kello 16.37
Ihmettelijä, kyseessä on nyytit. Titillä on pitkät partakarvat, jotka ovat nyyteillä suurimman osan ajasta, koska muuten ne eksyisivät suuhun hyvinkin nopeasti.
Nyytittämisestä löytyy enemmän tietoa maltankoirien rotuyhdistyksen sivuilta: http://www.toydogs.net/maltalaiset/ .
7. huhtikuuta 2008 kello 16.53
Tuohan oli hauska linkki miten saisi pysymään perhoskoirankin ”housut” puhtaampina kun metsälenkiltä tultaessa on kaikenlaisia risuja tuliaisena sisälle, puhumattakaan takiaisista ja ruusunoksista kesällä! Korvahapsutkin olisi kiva saada paketteihin etteivät sotkeentuisi ruokaan ja koira pääsisi hapsujaan lyhentämään ”jälkiruoaksi!” Koirani on päässyt pari kertaa omatoimisesti lyhentämään toispuoleisesti hapsujaan ja silloin ei hymyilyttänyt! : ) Samoin niihin ei ulkona haistellessa kompastuisi jos hapsut olisivat nyytissä! Kiitos linkistä!
Onnea Titin odotukseen, jännityksellä odotamme perheenlisäystä!
8. huhtikuuta 2008 kello 7.49
Onnea odotukseen! Titti näyttää mallia
27. huhtikuuta 2008 kello 10.50
Minulla on bichon havanais ja turkin kanssa on niin vaikeaa.
Olen ostanut kaikki mahdolliset hoitoaineet ja kun ei ole ollut apua niin olen lahjoittanut pois.
Miten Pia saat pidettyä Tiitin turkin kauniina ja ilman takkuja (toiset kutsuvat huopaantumiseksi) ??
Jos sinulla on hyviä ohjeita niin lukisin ne mielelläni.
Mukavia hetkiä vauvojen kanssa ja äidin myös.
-anne-