Poikien ykköslelu ”karvamuna” sai kyytiä pääsiäisenä, kun pojat järjestivät Nummelassa kunnon tarhahepulit.
Pessillä on ikää jo kohta 10 vuotta, mutta meno on edelleen melkoisen lapsekasta.
Nykyinen karvamuna on jo kolmas karvamuna meidän taloudessa. Ensimmäinen röhkivä jättimuna hankittiin pari vuotta sitten Messukeskuksen näyttelystä ja se saavutti heti suuren suosion. Kaikki isot pehmolelut ovat aina olleet Uulan mieleen, mutta karvamuna on senkin mielestä jo ihan yliveto. Muna nimittäin röhkii, kun sitä pieksee tarpeeksi kovaa.
Ensimmäisen ja toisen munan kohtaloksi koitui Suolistaja Arvi, joka repi lelut sellaiseen kuntoon, ettei niitä enää saanut parsittua ehjäksi. Viime vuonna toin pojille Messarista uuden munan, joka on toistaiseksi säilynyt ehjänä Arvinkin leikeissä.
Olimme pääsiäisenä äidin luona Nummelassa. Poikien onneksi myös Haikalla on oma karvamuna.
Haika itse pelaa mieluiten isolla vesitonkalla. Se työntää tonkkaa edellään ja juoksee sen perässä vimmatusti tarhaa ympäri. Välillä se nappaa tonkan suuhunsa ja painattaa pari kunniakierrosta.
Arvi ei leluista perusta, jos tarjolla on juoksu- ja painiseuraa.
Entäs ne kisat?
Perjantain viimeinenkin agilitykisa päättyi puomin alastulon kontaktivirheeseen. Uulaa ei rankka päivä painanut lainkaan, kun se esitti uramme ehkä hienoimman radan. Olin kerrankin ohjauksen kanssa koko ajan kartalla ja Uula kulki niin kovaa kuin lapinkoirasta irtosi.
Lapinkoiran fysiikka on rajallinen, emmekä koskaan tule pärjäämään Suomen huippupareille aikojen suhteen. Etenkin silloin, kun rata on perjantain viimeisen radan tavoin hyvin suoraviivainen, häviämme ajoissa huipuille reilusti. Nyt Uula kuitenkin pisti parastaan ja aikakin oli loppujen lopuksi ihan mainio.
Vähemmän mainiosti Uula jätti tottelematta puomilla jarrutuskäskyni ja hyppäsi jälleen kerran kontaktipinnan yli.
25. maaliskuuta 2008 kello 21.32
Mainio lelu, samoin leikkijät! Näistä nauravista ja elämäniloisista koirista tulee joka kerta hyvälle tuulelle. Saakohan noita ”munia” ostaa muualtakin kuin Messukeskuksen näyttelystä, olisi nimittäin käyttöä meilläkin.
26. maaliskuuta 2008 kello 8.09
Kerrassaan ihana kuvasarja! Sormet kutiavat päästä rapsuttamaan noita suloisuuksia
26. maaliskuuta 2008 kello 12.59
Olen nähnyt karvamunia joissakin eläinkaupoissa, eli kyllä niitä muualtakin saa. Se äänisysteemi menee aika herkästi rikki, poikien oma muna lakkasi röhkimästä jo aikaa sitten. Haikan lelussa ääni on toiminut pitkään, vaikka neitikoira rankaisee lelujaan aivan yhtä rankoilla otteilla kuin pojatkin.
26. maaliskuuta 2008 kello 19.59
Juuri eilen näin noita karvamunia Espoossa, Viherlaaksosta löytyvästä eläinkaupasta. Mietin hyllyn äärellä, voiko noin omituisen näköisistä möllyköistä olla koiralle hupia… Oli hauska samana päivänä löytää nämä suurnamoiskun huikeat riehukuvat! Nyt täytyy vaan tehdä uusi retki Viheriin =).
26. maaliskuuta 2008 kello 21.57
Tuollainen karvamuna on pakko saada meidän mäykylle, se sekoaisi tuollaisesta… Edesmennyt tollerini rakasti kaikenlaisia muovisia pulloja yms, mitä isompi sen parempi. Myös juomatölkit saivat rutisevaa kyytiä.
28. maaliskuuta 2008 kello 23.48
Uula on sitten kyllä tyylikäs ja kuvauksellinen kaveri!
Anna-Leena, sanoit, että lapinkoiran fysiikka on niin rajallinen, ettei voi pärjätä agilityssa. Minä kun olen ajatellut, että porokoirinakin käytetyt olisivat hyvinkin fyysisiä koiria, oikein vikkeliä ja tottelevaisia tapauksia. Kertoisitko joskus lisää lapinkoirien näistä ominaisuuksista ?
Tiedän, että rotuyhdistysten sivustoilla selostetaan varmaan nämä(kin) jutut, mutta tätä blogia on niin mukava lukea juuri sen takia, että bloggarit osaavat kirjoittaa niin hyvin ja hauskasti, omakohtaisen kokemuksen perusteella.
28. maaliskuuta 2008 kello 23.51
Eikun siis *Pessi* on tyylikäs ja kuvauksellinen tässä jutussa. TIetysti.
29. maaliskuuta 2008 kello 18.47
Lapinkoira on alkujaan työkoira ja kyllä niistä suurin osa nykyäänkin on vielä kykeneviä oikeisiin töihin fysiikkansa puolesta. Agility on ihan mainio lajivalinta lapinkoirallekin. Lappalaisia näkeekin kisoissa nykyään aika paljon ja 3-luokassa on kisannut useita lapinkoiria ihan mukavallakin menestyksellä. Esim. Arvin Riddu-siskokin nappasi syksyllä luokkavoiton medi 3-luokassa!
Tuolla rajallisella fysiikalla tarkoitin lähinnä sitä, ettei lapinkoira parhaimmillaankaan yllä parhaiden border collieiden ja muiden supernopeiden koirien vauhtiin. Vaikka Uula kulkisi niin kovaa kuin se kykenee, se ei yllä huippu-bc:n aikaan.
Suomessa agikoirien taso on maailman huippua ja me kilpailemme näiden huippuparien kanssa samassa luokassa. Pk-seudun kisoissa ei ole mikään yllätys, jos samassa luokassa on puoli maajoukkuetta. Eipä siis ihme, että meillä on järjestään 4-8 sekuntia hitaampi aika kuin luokan voittajilla.