Koirauutisia

Papu, Pekka Häkkinen | Julkaistu 19. 3. 2008 21:01

Tämän viikon koirauutiset ovat pääosin olleet surullisia – ja peruuttamattomia. Tarkoitukseni oli kirjoittaa tällä viikolla Papun naksutinkoulutuksesta, mutta viikonlopun tapahtumat ja äsken googlettamani ”koira puri” -hakusanan tulokset järkyttävät. Netissä on useita sivustoja (pelkästään Suomessa), johon on kerätty koirien ihmisille aiheuttamia vahinkokertomuksia ja valokuvia.

Jokainen koiran aiheuttama vahinko (vamma – kuolemasta puhumattakaan) on liikaa – koira ei saa käydä ihmisen (tai muiden eläinten kimppuun) piste. Kuitenkin suuren surun ja kauhun hetkellä on ymmärrettävä, että koirista ihmisille vaarallisella tavalla käyttäytyy vain hyvin pieni osa – oma joukkonsa ovat tietysti erilaiset vartijakoirat, mutta niitähän ei pidetä vapaana juoksentelemassa koskaan (eihän?).

Lapsuudestani muistan erään tapauksen: paikallisella tehtaalla oli hyvin isokokoinen ja pelottava vahtikoira (olikohan nimeltään Kasper?), joka säännöllisin väliajoin onnistui jotenkin karkaamaan häkistään. Lähialueen puskaradio tiedotti heti kaikille: ”Kasper on vapaana”. Kasper löytyi usein leikkipuistosta leikkimässä lasten kanssa – myöhemmin olen joskus miettinyt mitä puistossa olisi tapahtunut, jos joku aikuinen olisi ojentanut jälkikasvuaan esimerkiksi tukistamalla…

Millä vastaavat tapaukset voidaan estää? Vastaus ei ole kieltämällä koirat – vaikka sellaisiakin vaatimuksia esiintyy. Käsittääkseni ainut oikea keino on koulutus – sekä koirien omistajien että koirien koulutus.

2 vastausta artikkeliin “Koirauutisia”

  1. Heini kirjoittaa:

    Mielestäni koirien outo (tavallinenkin) käyttäytyminen johtuu vain ja ainoastaan ihmisestä koska he eivät ole joko kouluttanut tai sitten on kohdellut koiraa huonosti

  2. Jaktvakt kirjoittaa:

    Ensimmäiseksi pitäisi saada media käsittelemään asiaa rehdisti. Valitettavan usein ”koira puri lasta” -otsikolla ja jutulla pyritään myymään lehteä. Sattuma heittää jutun tekijäksi vielä toimittajan joka ei pidä, eikä halua tietää mitään koirista. Hänellä on vain euron kuvat silmissä ja yrittää tehdä raflaavan jutun jolla saattaa saada otsikot kanteen, lööppiin ja jutun etusivulle. Tietää rahaa enemmän kuin asiallinen juttu sisäsivuilla.

    Kuinka usein ”koira puri lasta” jutuissakin taustalla on ihmisten tyhmyys. Ei ymmärretä koiran käyttäytymistä. Lasten kovaääniset leikit saattavat saada uuden käänteen kun perheen koira käsittää tilanteen väärin.
    Kuinka usein koira on joutunut kiusatuksi lasten taholta. Aggressiivinen käyttäytyminen onkin puolustusta.
    Koiralla on normaalisti suuri sosiaalinen esto purra ihmistä. Tuo esto voidaan hävittää väärällä käsittelyllä. Puremistapaukset ovat ikäviä eikä niitä saisi sattua. Koira on kyllä väärä puu mitä haukkua. Katse remmin toiseen päähän.

Kommentoi