Minulta on aika usein kysytty, enkö pelännyt rescue -koiran ottamista. (Anteeksi esim. Ricky-boy, kun en ole aiemmin vastannut.) Muutama ajatus aiheesta silläkin uhalla, että nähtävästi aina löytyy ihmisiä, jotka loukkaantuvat, närkästyvät tai ymmärtävät väärin.
Onni katselee kaukaisuuteen.
Kun sain Onnin, tiesin, että se oli jo ollut hyvin perusteellisessa lääkärintarkastuksessa. Mutta Onni on tullut Suomeen Espanjan koirat -yhdistyksen kautta. Voin kertoa siis vain koirista, jotka ovat tulleet Suomeen ko. yhdistyksen kautta. Onnille on annettu rabiesrokotus, kolmoisrokotus, ekinokokkoosikäsittely ja sille on tehty Leishmania- ja sydänmatotestit. Lisäksi Onni on steriloitu, mikrosirutettu ja sillä on EU-passi. Olen siis täysin varma, että Onnista ei yksikään suomalainen koira tai ihminen saa mitään tautia siksi, että se on rescue -koira. Eläinlääkäri on todennut, että Onni on terve kuin pukki (ainoa sairaus tähän mennessä on ollut ripuli).
Onni ja Chester ihmettelevät pieniä jäälauttoja.
Tunnen siis vain Espanjan koirat -yhdistyksen toimintaa ja tiedän, että siellä suhtaudutaan erittäin vastuuntuntoisesti koiriin. Sairaita koiria ei tosiaankaan tuoda Suomeen. En tunne muiden rescue -järjestöjen toimintaa, joten en voi sanoa niistä mitään. Täysin oma lukunsa ovat sellaiset käsittämättömän vastuuntunnottomat ihmiset, jotka tuovat salaa Suomeen koiria. Tämä riski on selvästi kasvamassa, koska kaikenlaiset pikku koirat ovat tällä hetkellä muodikkaista. On kuulemma helppoa tuoda kassissa kääpiökoira jostakin päin maailmaa. Ja sellaisen koiran mukana voi tosiaankin tulla Suomeen vaarallisia tauteja, kuten olemme voineet lukea.
Eetuakaan ei ole salakuljetettu.
Katsoin Voimalan koirajakson. Ohjelman nettisivuillahan alkoi heti vilkas keskustelu. Otaksuisin, että ohjelmassa esiintyneet haastateltavat eivät olleet perehtyneet siihen, että Suomessa on niin monenlaisia ulkomailta tuotuja koiria. Tuntemani ihmiset, jotka ovat päätyneet ottamaan Espanjan koirat -yhdistyksen kautta rescue -koiran, ovat hyvin vastuuntuntoisia ihmisiä. Koiran hankinta on ollut harkittu asia – lisäksi järjestö tutkii koiraa haluavan perheen taustatiedot. Voimala -ohjelmassa oli useita ohimennen esitettyjä väitteitä, joita ei perusteltu millään tavoin. Jos suomalaiset sairastuisivat Espanjasta tuoduista koirista, niin olen varma, että ko. tietoa ei jaettaisi vain Voimalan myöhäisillan rupattelussa. Ohjelman muutamat epämääräiset heitot, jotka eivät perustuneet mihinkään faktaan, olivat mielestäni epäasiallisia.
Onni mietteliäänä.
Osa ihmisistä ei pidä koirista, toiset taas pitävät. Samoin jotkut ihmiset pitävät rescue -koirista, toiset eivät. Yhä enemmän näyttää kuitenkin olevan ihmisiä, jotka ymmärtävät rescue -koiran ottamisen idean. Mutta heidänkin näkemyksensä eroavat toisistaan: jotkut haluavat antaa kodin kodittomalle, jo olemassa olevalle koiralle. Jotkut taas esim. vastustavat liian pitkälle menevää, sairaita koiria tuottavaa rodunjalostusta.
Minulla ei ole ollut mitään ihmeellisiä ongelmia. Onni on iloinen, eläväinen ja persoonallinen koira. Koska se on aika pieni, niin yleensä sitä luullaan pennuksi. Joku saattaa kysyä, että mitäs rotua tuo tuollainen koira on. Olen selostanut Onnin taustaa ja oletettua rotuyhdistelmää. Ainoastaan kerran eräs koiran omistaja lähti pois kuullessaan, että Onni on sekarotuinen. Hänen koiransa ei kuulemma seurustele sekarotuisten kanssa. Minulla on aiemmin ollut puhdasrotuinen labradorin noutaja eikä minulla suinkaan ole mitään rotukoiria vastaan. Mutta nyt olen onnellinen siitä, että minulla on Onni. Onnin oma vika ei ole se, että se on joko syntynyt tai jätetty kulkukoiraksi. Rescue -koiran ottaminen on valinta jo olemassa olevan elämän puolesta. Ks. linkki:
http://www.peta.org/campaigns/ar-responsiblebreeders.asp
Onni ei tosiaankaan ole tosikko.
6. maaliskuuta 2008 kello 18.48
Oman koirani ollessa jo hyvin iäkäs ja elonsa lopputaipaleella, olemme mieheni kanssa puhuneet jo vähän ajasta, jolloin koiraa ei enää ole. Uusi koira tulee vuorenvarmasti. Itse olen lämmennyt rescue-koira-ajatukselle. Toki minulla on pitkä historia mäyräkoiraihmisenä, mutta rotu on toisaalta aika sivuseikka. Ymmärrän, että rescue-koiralla on vaikea ja surullinen historia takana ja sen luottamuksen saaminen vaatii aikaa, lempeyttä ja kärsivällisyyttä sekä kohtalaista kokemusta koirista. En ottaisi sellaista ensimmäiseksi koiraksi, mutta nyt voisin olla valmis.
En tunne ikävä kyllä ketään rescue-koiran omistajaa ja siksi Antin Onnista kirjoittamat jutut ovat niin kiinnostavia. Kiitos rehellisistä, hauskoista ja tunteellisistakin teksteistä. Ja tietysti hurmaavista kuvista!
6. maaliskuuta 2008 kello 21.21
Kiitos etta pelastit Onnin. Hurraa hienolle koiralle. Onni on hurmaava lemmikki ja selvasti vastuuntuntoisesti hoidettu. Juttusi ja kuvasi Onnista tuottavat huvia tuhansille lukijoille ja mahdollisesti rohkaisevat muitakin adoptoimaan erinomaisen koiran samalla tavalla.
7. maaliskuuta 2008 kello 9.46
Kiitokset Antti, kiva kun summailit adoption kulkua ja terveystietoja!
Olen tosiaan paljon seurannut espanjasta koiria tuovien yhdistysten sivuja, ja niiden vastuullisuus ja ammattitaito jäävät mediassa ja jopa eläinlääketieteen ammattilaisten puheissa aivan sivuun. Tämän suomalaisen adoptoidun kaveriksi, kun sen aika tulee, olemme harkinneetkin espanjalaista.
Joka tapauksessa adoptiokoira synnyinmaasta riippumatta on mielestäni hyvä työ.
Jos on Anun mainitsemaa kokemusta, voi antaa kodin esim. suomalaiselle ”ongelmakoiralle”, jolloin taustasta saa tietää paremmin. Tuntuu, että espanjan surullisen suuresta koiramäärästä adoptioyhdistykset välittävät koteihin valikoituja koiria, mikä on ihan oikein. Kenenpä edun mukaista olisikaan tuupata ihmisiin tyystin tottumattomia Vilanderin määrittelemiä kalakoiria Suomeen ja jättää ne lukuisat sopeutumiskykyiset terveet nuoret koirat tarhoille.
Hyvä kuulla, ettei tuontikoiraan kohdistu enempää ennakkoluuloja. Olisi tosi kurjaa joutua kohtaamaan jatkuvasti toisten koirien omistajien asenteita. Taitavat siis vastustajat ja luulotiedon levittäjät viihtyä lenkkilopkujen ja koirapuistojen ulkopuolella. Hyvä niin! Se kannustaa meitä rescueta harkitsevia.
Kiitos meidänkin puolestamme, että saamme lukea myös rescuekoiran tarinaa Onnin kaltaisen sulostuksen muodossa. On tosi mukavaa, että blogaajien joukossa on hyvin erilaisia aktiivisia ja välittäviä koirakoteja!
Aurinkoisia merenrantalenkkejä jatkossakin komealle Onnille ja isännälleen lumisesta sisämaasta
7. maaliskuuta 2008 kello 10.27
Kiitos asiallisesta kirjoituksesta. Kuulostaa kyllä siltä että tuon yhden ihmisen koira varmasti seurustelisi kaikkien koirien kanssa, omistajasta asenne taitaa enemmänkin olla kiinni
. Kuten sanoit, vastuu rescue-koiran ottajan on tunnettava, tosin näinhän on kaikkien koirien kanssa. Itse kannatan rescue-koiran ottamista kun koira saa hyvän ja pysyvän kodin ja pääsee pois tarhasta ja välttyy lopettamiselta. Kiitos että olet tällaisen Onnille tarjonnut!
7. maaliskuuta 2008 kello 16.28
Kiitos, että esittelin Espanjan Koirien toimintaa. Muten olen jo aiemmin maininnut Itselleni tuli tämän yhdistyksen kautta ensimmäinen koiramme Chico 2 vuotta sitten ja viime kesänä Inéz. Olen sinun laillasi erittäin tyytyväinen yhdistyksen toimintaa. Heille koiran hyvinvointi ja turvallinen uusi koti on tärkein eli etsivät koteja koirille ei siis kodeille koiria. Mieheni kanssa usein ajattelemme kuinka he jaksavat tehdä täysin vapaaehtoisvoimin kaiken työn,
Mikäli on kiinnostunut yhdistyksen kautta saapuneisiin ihastuttaviin koiriin, pääsee niihin helpoimmin tutustumaan Rajasaaressa jokaisen kuukauden viimeisenä sunnuntaina klo 14. Kokoonnumme tapaamaan muita espanjalaisia adoptoneita ja vaihdamme ajatuksia koiristamme. Paikalla on niin jo kauan sitten koiran adoptoneita kuin vasta lähiaikoina itselleen koiran saaneita. Siellä näkee suuren määrän kaiken karvaisia ja kokoisi koiria, jotka innokkaasti leikkivät keskenään. Joukossa myös useita perheiden suomalaisperäisiä rotukoiria kuten esim. meidän Teppo, joka peuhaa innokkaasti espanjalaisperäisten ystäviensä kanssa.
Vaikka itsellä ei vielä koiraa olisikaan, Rajasaari on suuri mukana ulkoilualue vaikkapa iltapäiväkävelyyn.
Onni on ihku. Hienoa, että olet jaksanut jatkaa kertomuksia Onnin elämästä.
Olis kiva tavata joskus Onnikin, kun olen tähän asti tutustunut hänen elämäänsä vain tämän blokin kautta. Onnin kanssa olevan ihastuttavan Chesterin siellä olen tavannutkin
7. maaliskuuta 2008 kello 21.59
Antti, ei ole oikeastaan sanoja, joilla kuvailisin kirjoitustasi, joten sanon, vaan KIITOS. Ja kuten tuossa jo joku mainitsikin, hienoa, että annoit Onnille kodin. Ihmiset, joille rotu on tärkeintä – ei leiki kuin rotukoirien kanssa – voi hyvä tavaton. Eihän sellainen ihminen oikeasti ole eläinystävä ja tuntuu surulliselta. Itse olen myös ollut niin rotu- kuin monirodunkin onnellinen emäntä, eikä sillä ole tosiaankaan väliä, jos eläintä rakastaa miltä näyttää taikka omistaako hienot paperit.
Paljon rapsutuksia Onnille.
8. maaliskuuta 2008 kello 11.06
Allekirjoitan mieluusti jokaisen sanan kirjoittajan tekstistä
Rescuekoirat eivät ole terveysriski sen paremmin suomalaisille koirille kuin ihmisillekään. Salakuljetetut ja epämääräisten yhdistysten kautta tuodut koirat sen sijaan ehkä ovat.
Arvostan suuresti ihmisiä, jotka tarjoavat kodittomille kodin!
Ainut ihmetystä aiheuttava asia pienessä mielessäni on se, että miksi niitä rescuekoiria pitää laahata Espanjasta ja Virosta ja Venäjältä (toki, tiedän, että niitä on siellä paljon), kun täällä koto-Suomessakin on kodittomia ja kiertolaisiksi joutuneita koiria aivan liian paljon.
Mutta ratkaisunsa kullakin.
Hatunnosto sekä Onnille että Onnin perheelle! Ja lisää kuulumisia kiitos…
8. maaliskuuta 2008 kello 11.12
Karin ja Antti, olisi upeeta, jos nähtäisi sunnuntaina 30.3. Rajasaaren koirapuidessa Espanjankoirien kk tapaamisessa.
Karin, kun kirjoitit Chesteristä, auta minua nykyinen Papu (Pablo) oli Padin tarhalla nimelstään Chester, onko sama koiruli, meidän Espanjavessiksen- ja villiksenmixeri Papu on tosi HURMURI? Papu tuli Suomeen lokakuussa 2007. Itekin toimme lentokummeina 4 koiraa 17.10.08, joita olisi myös kiva nähdä Rajasaaressa.
Papu, kuten kaikki Espanjankoirat on steriloitu, ei kyllä haittaa menoa ollenkaan. Hunttu on rohkea ja reipas, juoksee riemuisaan esim. 3 kertaa isompien Afgaanityttöjen kaa koirapuistossa,
14. maaliskuuta 2010 kello 13.32
Haluaisin vastata Päiville ja muillekin jotka kummaksuvat miksi koirat tuodaan esim.Espanjasta.
Jos käyt katselemassa Suomalaisia löytöeläin sivustoja, mitä mekin katselimme, kun olimme tehneet päätöksen uudesta perheenjäsenestä, on suurin osa uutta kotia hakevista koirista usein aika isokokoisia ja melkeinpä aina lisämainintana”vain omakotitaloon” lisäksi koiria on hyvin vähän kodittomana Suomessa. Me kuitenkin asumme kerrostalossa kaksiossa, johon on mielestäni järkevämpää sijoittaa pienehkö koira.
Isa-koiramme onkin aivan mieletön tapaus; ei hauku sisällä, rakastaa ihmisiä, lapsia, kissoja! ja toisia koiria. Ehkä koviakin kokeneena on kuitenkin luottavainen, sosiaalinen ja avoin.
Monet ihmiset ovat ihastuneet tyttöseemme aivan mielettömästi ja kyselleet mistä saisi samanlaisen, joten meidän koiramme ansiosta tiedän että ainakin 3 perhettä on adoptoinut myös Espanjasta kodittoman. Isamme oli tullessaan kovassa flunssassa, myös laiha ja ilman uutta kotia olisi tarhalla saattanut menehtyä jopa muutamassa viikossa, koska on alistuva ja kiltti eikä varmaan osannut pitää puoliaan koiralaumassa. Jokainen elämään pelastettu koira-sielu on tärkeä, vaikka olisi mistäpäin maailmaa tahansa!