On kerrassaan hykerryttävän riemastuttavaa olla reissussa suomenajokoiran kanssa! ”Onhan täällä sentään yksi kunnon koira”, totesi muun muassa eräs herra Nauvon vierasvenesatamassa, jossa lähes joka toisen veneen kannella oli koira. No, suloisia ne olivat muutkin koirat, ja ainakin Penulla oli kavereita.
”Kaikki paitsi purjehdus on turhaa…”
”Pyh, en mene veneen sisälle, vaikka kuinka kallistelisi!”
Penu on juuri palannut kotiin kahden viikon purjehdusretkeltään. Veteraani keräsi matkallaan myös kosolti huvittuneita katseita. Miten kaiteeton H-vene ja korkea suomenajokoira sopivat yhteen?
Sitä olemme itsekin pohdiskelleet neljä kesää. Hyvin on kuitenkin mennyt, vaikka Penun on jääräpäisesti päästävä keulakannelle oli veneen kallistuskulma lähes mikä tahansa. Tällä reissulla se onneksi oppi kömpimään oma-aloitteisesti keulapiikkiin, kun käännyimme vastatuuleen ”vendailemaan”.
Kun moottori taas sataman lähestyessä tai tuulen loppuessa pärähti käyntiin, Penu tunki purjeen alta kannelle ja paikallisti parhaat grillituoksut alta aikayksikön.
”No, onhan tämä kryssi turvallisempaa täällä keulapiikissä!”
Ettei menisi liialliseksi Penun kehumiseksi, Penu sai ensi kertaa myös kritiikkiä. Oikeastaan kommentti oli kyllä moite emännälle, joka oli jättänyt Penun viideksi minuutiksi kiinni laiturille hakiessaan lompakkoa veneestä. Se oli alkumatkasta, kun Penu ei vielä suostunut hyppäämään veneeseen vaan liki 30-kiloinen koira olisi joka kerta pitänyt nostaa H-veneen kapealle kannelle.
Koiransa kanssa ohi pyrkinyt rouva oli tietysti aivan oikeassa, ettei koiraa saisi jättää laiturille, koska esimerkiksi koiria pelkäävät lapset eivät uskalla kulkea ohi. Totta. Tosin ärsyttävää, koska Penu oli laiturilla vain tilapäisesti ja ensimmäistä kertaa.
Sekä huvittavaa, sillä rouvan varsinainen huoli oli se, että hän ei itse pääse ohi oman pikku uroskoiransa kanssa. Penu kun oli aiemmin satamassa nuuskinut jotain hajuja niskakarvat pystyssä, niin sehän
oli selvästi erittäin vihainen! Heh, vihainen Penu! Tai ylipäätään vihainen suomenajokoira, sellaista en ole vielä nähnyt.
Onneksi tilanteesta kuitenkin selvittiin murinoitta ja reissu sujui muutenkin hyvin. Kertaakaan Penu ei tänäkään kesänä tippunut veteen, vaikka lähellä se muutaman kerran oli! Ehkäpä pulahdus veteen olisi uimista inhoavalle papallemme oivallinen opetus siitä, kuinka veneessä ollaan… Tai sitten Peeveli ei suostuisi hyppäämään veneeseen edes toisella purjehdusviikolla, kuten tänä kesänä.
Onhan se totta, että itse purjehdus, varsinkaan kovassa kelissä, ei ole koiralle mukavaa. Mutta kokonaisuutena retkielämä varmasti on hauskempaa kuin pari viikkoa tarhassa odottamassa. Pääasia, että pääsee mukaan. Vai mitä luulette?
”Ja maissa on parasta, varsinkin jos pääsee livahtamaan grillivarkaisiin!”
20. heinäkuuta 2007 kello 19.49
Ihana Penu, minä olen sitten heikkona noihin veteraaneihin. Penulla on todella ihana ”vanhan koiran” katse. Ja varmasti pappa on mielummin perheen mukana retkeilemässä kuin ulkotarhassa, on se varmasti vaihtelua veteraaninkin elämään.
Penulle rapsutukset!
20. heinäkuuta 2007 kello 20.14
No on kyllä niin elämäniloisia ja valloittavia kuvia tässä(kin) jutussa kuvituksena, että vastasitte itse omaan kysymykseen – Penu nauttii mukana olosta täysin siemauksin
Rapsut meiltäkin!
20. heinäkuuta 2007 kello 20.30
Ilahdun aina kovin, kun koirat pääsevät mukaan kaikkiin perheen touhuihin. Uskon vakaasti, että mm. sillä tavalla kasvaa kilttejä ja ystävällisiä koiria. Omat koiramme mm. rekeilevät, melovat, hiihtävät ja vaeltavat. Ulkoileminen ilman koiraa on alkanut tuntua kovin typerältä. Harkitsimme jopa Euroopan kiertomatkaa koirien kanssa, mutta sitten järki vei voiton: ei olisi koiran hauska pysähdellä ruuhkaisilla autobahnien lepoalueilla ja odottaa isäntäparia pois hätäisiltä museokierroksilta. Parempi on olla mummolassa runsaiden(!) lihapatojen ääressä.
20. heinäkuuta 2007 kello 21.04
Ihanaa, että Penu on päässyt mukaan reissuun (ja ennen kaikkea on kiva saada kuulumisia Penusta). Suokki-vanhus näyttää nauttivan olostaan reissussa. Suokeista on moneksi…
22. heinäkuuta 2007 kello 9.19
Ihana luppakorva.Veteraanin tyyneydellä sujuu purjehduskin tyylillä.Penu on niin viisaan ja onnellisen näköinen. Paljon halauksia ja rapsutuksia Penulle. Nauti elämästä!
23. heinäkuuta 2007 kello 22.35
Penu kiittää terveisistä ja rapsutuksista! Ja on ollut väsynyt reissunsa jälkeen. Ainakin aina sisällä, ulkona kyllä virtaa riittää.
Aika kiehtovalta kuulostaa tuo koiran ”melominenkin”. Ehkä purjehtiminen on siihen nähden iisiä touhua
Minullekin tulee aina hölmö olo, jos vaikkapa vieraissa paikoissa ulkoilen ilman koiraa. Ihan kun pettäisi Penun ja muut luppakorvaiset lenkkikaverinsa..
4. syyskuuta 2007 kello 9.39
Totta vie, aitoa suomalaista jäneskoiraa ei voita mikään! Penun blogia / kuvia seuratessa nousee kuume: oma ajokki pitäisi saada. Kerrassaan hienoa todeta, että ajokkivanhuksella on näin makoisat eläkepäivä.