Tiistaina helsinkiläisillä on mahdollisuus viedä koira Senaatintorille siunattavaksi. Mutta kuuluuko koira siunata?
Blogikollega Katri Hämäläinen sivusi tätä aihetta Ludden hautakiveä koskevassa kommentissaan. Katrin mielestä risti ei sovi koiran haudalle, koska koira ei ole ollut uskossa.
Ajattelemisen arvoinen pointti. En ollut koskaan miettinyt asiaa tuolta kannalta.
Ainakin lapsille lienee tärkeää uskoa, että koirakin pääsee taivaaseen, jos perhe kuuluu kirkkoon ja uskonasioista kotona puhutaan. Koiran siunaaminen on mielestäni kaunis ajatus. Omistajahan haluaa sillä eläimelleen jotain hyvää. Siunauksen hyödystä voidaan sitten olla montaa eri mieltä. En ehkä välttämättä varta vasten menisi koirien siunaustilaisuuteen, mutta jos sattuisin olemaan lähistöllä, tuskin sitä vastustaisinkaan.
Miten te suhtaudutte koirien siunaamiseen?
27. marraskuuta 2006 kello 10.30
Minä en aivan ymmärrä. No tosin en kyllä ole paras sanomaankaan kun en usko itsekään. On totta, että lapsille on tärkeää ajatella koiran pääsevän taivaaseen, lapsillehan kerrotaan taivaan olevan hyvä paikka ja sinne pitää toivoa pääsevänsä.
Mutta ajatellaanpa koiraa. Koira tuskin uskoo (kuten sanottu) minkään sortin jumalaan. Tai sitten koiramaailmassa on ihan omat juttusensa, joista meillä ihmisillä ei ole aavistustakaan. Koirain (tai muittenkaan eläinten) päihin kun ei pääse sisälle.
Joten: Antaisin koirani olla siunaamatta, hautakivi ja kynttilät ynnä muut on kuolleen koiran leposijalla ok ja kaunista, mutta kaiken näköinen uskon hömpötys saisi jäädä ihmisten asiaksi, ellei eläin sitten tavalla tai toisella itse ilmoita sellaista haluavansa (en kyllä usko sellaistakaan oikeasti tapahtuvan). Ja jos nyt sitten sattuu olemaan niin, että eläimillä on ne omat uskomuksensa, antaa niiden toteuttaa niitä, ei sotketa omiamme siihen.
Parempi on huolehtia siitä että eläimellä on mahdollisimman hyvä elämä niin kauan kuin sitä kestää ja tuskaton loppu kun se aika koittaa. Sitä sen lemmikinkin luulisi toivovan!
27. marraskuuta 2006 kello 11.48
Lemmikinomistajan näkökulmasta kissat ja koirat ovat monessa perheessä täysivaltaisia perheenjäseniä, joten on luonnollista ajatella, että niitä halutaan suojella kaikelta mahdolliselta pahalta ja toivoa niille parasta. Kirkko puolestaan haluaa palvella jäseniään (siis omistajia) ja tällä tavalla antaa itsestään myönteisen kuvan. Molemmat saavat mitä haluavat, joten silloin toiminta on perusteltua. Jokaisella on oikeus uskoa ja toimia sen pohjalta niin kuin haluaa.
Omassa mielessäni herää kuitenkin kysymys, mihin on viitattu vanhassa suomalaisessa sanonnassa kun on puhuttu ”kissan ristiäisistä”?
2. joulukuuta 2006 kello 2.26
Pakko olla jumalaton.
Ei ne siunaamiset ihmisiäkään minkään jumalan luo tai taivaaseen vie. Ne on sitä varten, että jäljellejääneet kykenisivät kanavoimaan suruaan.
Näin ajatellen risti tai siunaaminen tai mikä-muu-tahansa passaa koiralle tai muulle lemmikille aivan yhtä hyvin kuin ihmisellekin. Ei kyse ole kuolleen uskosta vaan elävien!
Kuten sanoitte, lasten on tärkeää uskoa (luulla) että lemmikki / kuollut ihminen pääsi taivaaseen.
Itse uskon, että kun elämä on loppu, se on loppu. Jäljellä ovat muistot, ja siksi siunaaminen on hyvä asia. Kaunis muisto!
4. joulukuuta 2006 kello 19.30
Kyllähän minäkin vielä (varsinkin elävien eläinten) siunaamisen ymmärrän, ja eritoten ei-uskonnolliset muistomerkit, mutta ristit… vaikka oikeassa olet, Päivi, että on kyse elävien uskosta. Toisaalta eipä kirkkoon kuulumattomien ihmistenkään hautakiviin tai kuolinilmoituksiin laiteta ristiä vain siksi, että läheiset ovat uskossa. Silloin tosin vainajan tahto on ollut tiedossa toisin kuin koiran kohdalla… No, jokainen tehköön, kuten tahtoo. Minusta eläimen risti on kuitenkin turhaa hömpötystä, ja tavallaan ehkä vähän ihmisten uskon ”rienaamista”… joillekinhan usko on todella vakava asia – voisivatko sellaiset ihmiset kokea, että ristien pystyttäminen eläimille olisi sama kuin ”pistäisi halvalla” koko uskonnon?
6. maaliskuuta 2007 kello 16.39
Useimmilla pieneläinhautausmailla ovat ristiaiheet kiellettyjä ja se onkin ainoa näkyvä osa hautausmaalla, joka erottaa eläimet ihmisistä.
Eläimille ei varmaakaan ole väliä onko heidän haudallaan risti vaiko ei, se että lemmikille lunastetaan hautapaikka eli viimeinen leposija on mielestäni huomattavasti tärkeämpi.
Porin pieneläinhautausmaalla esim. on ristiaiheet olleet kiellettyjä aina ja hautausmaa on todella kaunis rauhallinen paikka. Sinne on mukava saattaa lemmikki viimeiseen lepoon ja siellä on mukava joskus käydä muistelemassa omaa rakasta lemmikkiään.
Porin pieneläinhautausmaan kotisivut osoitteessa: http://www.freewebs.com/pienelain/
23. heinäkuuta 2008 kello 10.17
Vähän vanha aihe, mutta koska kukaan siunaustilaisuudessa käynyt ei ole kommentoinut, niin laitan kommenttini.
Suhtaudun siunaamiseen ihan positiivisesti. Kuulun luterilaiseen kirkkoon, mikä tietysti vaikuttaa suhtautumiseeni siinä mielessä, etten koe tilaisuutta uskonnon tuputtamiseksi. Toisaalta en näe sitä myöskään osoituksena siitä, että koirakin ”kuuluisi kirkkoon”. Oman koirani kanssa käymme siunaustapahtumassa jos vain sää sallii. Tapahtuma on meidän joulurutiini, samalla tavalla kuin monet suomalaiset käyvät joulukirkossa, vaikkeivät muuten uskonasioista juurikaan ole kiinnostuneita. Tai tekevät rosollia vaikkeivät siitä edes pidä. Itse en käy joulukirkossa ja rosollitkin jätän tekemättä.
Koirani on kuitenkin ainoa perheenjäseneni ja jotain yhteistä erilaista sen kanssa on kiva joulunaikaan tehdä. Siunaustilaisuus on minulle ”joulukirkkomme”. Siitä tulee itselleni hyvä mieli, mutta omaksi iloksihan sitä sen koko koiran omistaa. Eihän siltä kukaan kysynyt, että haluaako se juuri minut emännäkseen.
Päivi ja Katri ovat siinä oikeassa että kyse on nimenomaan elävien uskosta. Lisäisin kuitenkin että mm. kuolemaan liittyvien asioiden osalta jo pelkkä uurnakin on elävien juttu. Jos koiran kannalta asiaa ajattelee, niin mistä tiedetään että se koira kuolemansa jälkeen kaipaa yhtään mitään. Koiralle on ehkä aivan sama vaikka päätyisi taljaksi sängyn viereen, täytettynä hyllylle tai vaan jonnekin metsäpolulle – tai kaatopaikalle. Yhtä lailla sille on varmaan se ja sama että haudataanko se eläinten haustausmaalle, takapihalle, mökille tai onko sen tuhkat uurnassa kirjahyllyssä tai ripoteltuna lempimetsään. Se on ihminen, joka näitä kaipaa; sitä hautakiveä, uurnaa, jotain paikkaa jossa koira olisi edelleenkin ikäänkuin lähellä. Jotain missä voi pysähtyä muistelemaan rakasta ystäväänsä. Ihmisestä sitten riippuu millä tavalla haluaa kuolemaa ja ikäväänsä prosessoida, mitä siihen kaipaa avuksi.
En minä tiedä uskooko – tai jopa tietääkö – koirani, että on olemassa jokin ”suuri jumaluus”. Siunaus on minun juttuni, minulle eräs tapa kertoa, että välitän koirastani. Se, että ymmärtääkö koira sitä… No ei se välttämättä ymmärrä sitäkään että korvienpuhdistusoperaatio on myös tapa osoittaa huolenpitoa. Koiran elekielestä päätellen on siunaus ainakin mukavampaa kuin tuo korvienpuhdistus.
Kun koirani joskus kuolee, ristiä en koirani haudalle laittaisi. En vaikka sen eläessä siunauksessa käymmekin. (En kylläkään kaipaisi sitä omallekaan haudalleni; kivet ovat nätimpiä.) Mutta jonkinlaista muistopaikkaa haluaisin, oli se sitten uurna ja kuva hyllyssä tai metsän reunaan istutettu puu jonka alle tuhkat on haudattu. Koirani mielipidettä tuskin koskaan saan selville. Sen mielestä paras paikka saattaisi olla se puisto mistä se löytää tuoreimmat jäniksen papanat syötäväksi tai se katulamppu jonka juurelle urokset jättivät rakkaudentunnustuksiaan.