Olen ennenkin kehunut Penuvilin vatsahappoja. Ei jää ruuan tähteitä. Mutta Penusta on tullut vuosi vuodelta yhä röyhkeämpi…
Penulle maistuu hampurilainenkin.
… eräänä iltana se nappasi leivän puolisoni kädestä aivan muina miehinä. Ja minun sormiani se on luullut nakeiksi vaikka kuinka monta kertaa. Välillä tulee ”testattua”, mitä kaikkea meidän ahmatti oikein syö. Vihanneksetkin menevät silloin tällöin, samoin turkinpippurit.
Hampurilaisella käydessämme yleensä pyydämme Penulle oman hampurilaisen (sellaisen ”vanhentuneen” ylijäämän, joka muuten menisi roskiin). Monesti pyyntöömme suostutaan, varsinkin jos Penu sattuu olemaan näköetäisyydellä. Sillä on aina niin nälkäinen ilme, että myyjät varmaan luulevat, ettei se ole saanut ikuisuuksiin ruokaa.
Sekunnin kuluttua ateria on nielty (maistui varmaan hyvälle)…
Penusta on tullut vanhemmiten röyhkeämpi muissakin asioissa. Se pääsi noin vuosi sitten nukkumaan sänkyyn ja nyt olemme sitten siinä tilanteessa, että iltaisin käymme kovaa ”taistelua” parhaasta keskipaikasta. (Olemme myös päättäneet, että seuraava koira ei pääse sänkyyn… saahan nähdä, kuinka siinäkin joskus käy.)
Viime viikolla Penu – ”ei ikinä missään tilanteessa vihainen suomenajokoira” – yllätti meidät. Olin juuri tullut töistä ja köllähdin sängylle. Penu tuli kainaloon ”pusuttelemaan”. Samaa yritti myös mieheni, mutta sepä ei Penulle sopinutkaan, vaan se alkoi murisemaan hampaat irvessä. Meidän pieni suloinen ja kiltti Penuvili! Oli kyllä pakko vain nauraa sen uhittelulle. Ja näyttää sille sitten, kuka meillä kuitenkin (ainakin vielä toistaiseksi…) määrää!
… ja sen jälkeen maistuisi taas muidenkin ateriat!
18. marraskuuta 2006 kello 8.52
Aikoinani kun olin töissä hampurilaispaikassa, kaikilla työntekijöille (paitsi minulla
) oli koira. Kaikki lattialle tippuneet, epäonnistuneet, vääränlaiset ym. sapuskat säilöttiin, ja sitten koiralliset vei ne kotiin. Kierrätystä sekin…
Samalta näyttää tuo PV:n syömätouhu, kuin (lähes) kaikkien tuntemieni ajokorvien. Kaikki menee, jos ei muuten niin siksi että se annetaan kädestä (vaihtoehtoisesti siksi että koira näki ihmisen syövän samanlaista just äsken…)
Tästä tuli mieleeni, tädilläni oli kaksi koiraa, kultainen noutaja ja ajokoira. Kultaisella oli pissavaivaa, ja sille piti juottaa karpalo(?)mehua. Koiran mielestä se oli (tietysti) ihan jumalattoman pahaa, mutta juotava oli koska tämä toinen koira kyttäsi vieressä. Kultainen oli vissiin sitä mieltä ettei tuollaselle vouhkalle mitään jätetä, syödään vaikka mikä olisi. Mutta meni pissavaivakin pois
18. marraskuuta 2006 kello 12.11
Auttaako siis karpalomehu pissavaivoihin? Täytyykin testata seuraavalla kerralla, kun Penulla on pissavaiva.
Välillä kyllä ihmetyttää säännökset, jotka estävät ylijäämäruuan luovuttamisen koiranomistajille. Siihen törmää monesti. Mutta kaipa niilläkin on perusteensa…
18. marraskuuta 2006 kello 15.00
Auttoi ainakin tällä koiralla, tosin auttaahan ne ihmisilläkin samaan vaivaan… Eikä karpaloista haittaakaan luulisi koiralle(kaan) olevan, syöväthän nuo (kuten todettu) vaikka mitä muutakin
7. joulukuuta 2006 kello 12.25
Meillä koira nukkuu sängyssä, mutta sillä on siellä oma viltti jalkopäässä ja sinne koira komennetaan joka ikinen ilta. Ihmisten väliin pääsee vasta aamulla kutsusta.
Joka ilta koira menee kerälle isännän tyynylle ja joutuu sitten vaihtamaan omalle paikalleen. Jos sana ei mene perille, koira komennetaan pois sängystä ja ohjataan sitten omalle viltilleen. Näin sängyssä ei tule ahdasta ja kaikki saavat nukkua rauhassa.
8. joulukuuta 2006 kello 13.38
Hienoa, jos jaksatte pitää aina periaatteesta kiinni. Kyllä mekin yleensä, vaikka kieltämättä Penu saa meidät (lue minut) silloin tällöin ”puhuttua” ympäri katsoessaan silmiin ja sanoessaan: ”minä juuri asettauduin tähän ja tässä olisi niin hyvä olla, onko minun vanhan koiran taas pakko jaksaa siirtyä?”
No, nyt olen taas suunnitellut, että heti, kun minulla on aikaa, teen Penulle vanhasta patjasta kaksi omaa patjaa. Pitää vain valita vahvempaa päällyskangasta kuin noin vuosi sitten. Silloin tekemäni kaksi patjaa ovat olleet riekaleiksi revittyinä jo tovin…
8. joulukuuta 2006 kello 19.03
Hehee, tuo ”olen niin kovin vanha koira”-katse on kyllä tullut tutuksi.
Isäntä alkaa heti sen jälkeen lepsuilemaan: ”Eihän nyt vanhaa rouvaa saa kiusata” tai ”täytyyhän nyt vanhan rouvan päästä pehmoiselle”…
Emma osaa siis taitavasti kiertää isännän tassunsa ympärille:D
6. maaliskuuta 2007 kello 16.56
Kun kauniisti katsoo, niin eiköhän siinä nyt ainakin puolet hampurilaisesta mene koirankin suuhun. Lempeä katse vie ruuankin käsistä. Ihana ajokoira.