Penu on hyvä ulvomaan metsästystorven säestyksellä. Sen piti pitää ”avajaiskonsertti” ajokoirien ulkomuotoa käsitelleessä illassa, mutta ei, Penu ei yrittänytkään laulaa. Se on vähän niin kuin suuret taiteilijat, jotka esiintyvät fiiliksen mukaan. No, sitten Penu pääsi yhdeksi arvioitavaksi koiraksi ulkomuototuomari Leni Nousiaisen pitämällä kurssilla.
Ajokoirasta pitää nähdä heti, onko se uros vai narttu. Penulla ja Leni Nousiaisen Miralla on kuulemma kummallakin hyvä sukupuolileima. Arvaa kumpi on kumpi 
! Malliveteraanien ikäero on muuten vain 20 päivää – molemmat täyttävät 11 vuotta ensi toukokuussa!
Missä on koiran lanne, missä on koiran olkanivel? Muun muassa näin tenttasi ulkomuototuomari Leni Nousiainen ajokoiraväkeä ajokoiran ulkomuotoa käsitelleessä koulutustapahtumassa. Eikä se vastaaminen niin helppoa ollutkaan!
Saati se koiran asianmukainen arvioiminen – paljon helpompaa on arvostella tuomareita kehän laidalla, totesivat paikalla olleet.
Harjoitteleva ajokoiraväki löysi paljon ulkomuodollisia puutteita Penusta. Esimerkiksi Penun raajojen tukipinta ei ollut sopusuhtainen! Rotumääritelmän mukaan koiran seistessä raajojen tukipinta on rungon pituinen tai vähän sitä pitempi sekä edestä rinnan levyinen ja takaa vähintään yhtä leveä kuin edestä. Penulla on ”länkisääret”! Ja olivatpa koiran lihaksetkin jo pahasti ”kuivuneet”!
Onneksi ilta oli vain koulutusta. Penun ei tarvitse osallistua näyttelyihin, ja sen ansiot ovat aivan toisaalla – ihanassa luonteessa! Toki koulutuksessakin Penun luonne arvioitiin erinomaiseksi: ajokoiran kun pitää olla rauhallinen, tarmokas ja ystävällinen, eikä koskaan vihainen! No, tuosta rauhallisuudesta joka tilanteessa en olisi Penun kohdalla niin varma monen vuoden koulutuksenkaan jälkeen, mutta tarmokas ja yliystävällinen meidän veteraani takuusti on! Ja kyllä se vielä joskus laulaakin teille!
8. marraskuuta 2006 kello 21.29
Minun vanhempi mäyräkoira on myös ansioitunut ”laulaja”. Sen mielestä ei ole sellaista musiikkia kuin instrumentaalimusiikki vaan aina pitäisi olla solisti. Se mielellään korjaa puutteen kuulemastaan musiikista. Esim. ohjelmien alku- ja loppumusiikit täytyy ehdottomasti täydentää mäyräkoiran ”korkealta ja kovaa”-laulannalla. Erityisesti viulumusiikki on artistimme mieleen ja olemmepa kerran esiintyneetkin erään koulun joulujuhlassa. Minä soitin Räven raskar over isen-kappaleen viululla ja Arttu lauloi. Kappaleen valinnassa painoi sen lyhyys, sillä pelkäsin kuuntelijoiden saavan kuulovaurion pidemmästä kappaleesta.
8. marraskuuta 2006 kello 22.51
Kaikissa koirissa (kuin myös ihmisissä) on vikansa, kun niitä tikulla kaivelee, kuten juuri tuollaisissa koulutustilanteissa täytyykin tehdä.
Mutta tuo ”kumpi on kumpi” on kyllä aivan liian helppo kysymys, kun koirien mahanalustat näkyvät kuvassa
Tosin sanon aivan rehellisesti, että tunnistin Penun urokseksi pelkästään naamaa katsomalla, joten totta varmasti tämä hyvä sukupuolileima.
Joka sinänsä tosiaankin ON tärkeä ulkomuodollinen ominaisuus – myös dalluissa.
9. marraskuuta 2006 kello 16.34
Juu, naamasta se sukupuolileima pitäisikin näkyä. Tosin ei tuo mahanaluskaan aina kaikkea kerro. Penulla on sen verran venähtäneet nännit, että sitä on kerran jos toisenkin luultu nartuksi.
Olisipa hauska kuulla Arttu äänessä. Penunkin kanssa pitää olla varuillaan ulkoilmakonserteissa.