Penuvilillä alkaa tänään kesäloma. Metsästyskausi päättyi eilen, eivätkä suomenajokoirat saa olla lähes puoleen vuoteen irti. Ihanaa, Penu selvisi tämänkin kauden seikkailuistaan ehjin nahoin!

Kauden viimeinen startti.
Nyt ei tarvitse toviin pelätä ainakaan sitä, että Penu jäisi auton alle. Penu on kyllä aina ollut nokkela väistelijä. Ehkä se on yksi sen pitkän iän salaisuuksista. Läheltä piti -tilanteita on kuulemma ollut. Kun koiralla on ajo päällä, se – Penukaan – ei tajua ympäröivästä maailmasta mitään vaan on täysin vaistojensa vietävissä. Ajon päätyttyä – muuten vain irti jolkotellessa – Penu sentään ymmärtää siirtyä tien sivuun. Eihän Penu tosin usein autoteillä juokse, mutta yksikin kerta on liikaa, jos huono tuuri sattuu.
Seuraavan kerran suomenajokoirat saa päästää irti 20. elokuuta, jolloin alkaa koirien koulutus. Metsästyskausi alkaa 1. syyskuuta. Metsästäjistä tauko tuntunee pitkältä. Itse en metsästä, joten tauko ei harmita (Penua varmaan kismittää). En periaatteesta haluaisi ampua pupuja, vaikka metsästyskoiran omistan ja toisten harrastuksen – sekä metsästyksen tarpeellisuuden – ymmärrän.

Tutkapanta ja heijastinvaljaat auttavat Penun paikantamisessa. Ensi talveksi on ostettu heijastinliivi, josta ei voi tarttua puihin, kuten valjaista mahdollisesti.
Vaikka Penu on ollut vuosia ”eläkkeellä”, pääsi se tänä talvena metsälle isäni kanssa. Velho-koira kun on sairastellut ja Viljami-pikkuinen ei vielä ole ymmärtänyt, mitä metsässä pitää tehdä.
Aikaisemmin Penua on käytetty ahkerasti niin metsällä, ajokokeissa kuin näyttelyissä. Näyttelystä se sai laatuarvioksi kakkosen ja ylsi parhaimmillaan nuorten luokan toiseksi. Ykköstä (nykyistä erinomaista) ei irronnut – korvia kun moitittiin pieniksi ja runkoa lyhyehköksi. Luonne ja liikkeet arvioitiin sentään hyviksi.
Ajokokeissa Penu on palkittu neljä kertaa. Sen paras tulos on avoimen luokan kakkonen. Penu on toisinaan ollut erinomainen metsästyskoira, mutta on se kuulemma osannut tehdä kaikki ne virheet, joita sääntöjen kirjoittajat ovat keksineet laatia – puutteellista metsästysintoa lukuun ottamatta!
Ajokokeita järjestetään ennen muuta jalostukselllisista syistä. Niihin voi tutustua Suomen Ajokoirajärjestön sivuilla (kohdassa Tiedotuksia -> Säännöt ja ohjeet -> Ajokoesäännöt).

Nyt – lomalla – Penulla on aikaa nukkua.

