Kun oma koira ei riitä, tai sitä ei ole, apuun rientää lemmikkisimulaattori Nintendogs! Lue mitä mieltä virtuaalikoirista olivat koirablogilaiset.
Annika Koskelan arvio:
Olen pari viikkoa hoitanut virtuaalikoiranpentua. Sen nimi on Eetu.

Nintendogsin koiria rapsutetaan kynällä.
Ostin Eetun Nintendogs-pelissä saatavalla alkupääomalla. Sen jälkeen olen pystynyt syöttämään, juottamaan ja pissattamaan pentua. Välillä harjataan, koulutetaan ja leikitään.
Koulutus tapahtuu suullisilla käskyillä. Kun pennulle on keskimäärin viisi kertaa sanonut istu oikeassa kohdassa, tähdet alkavat vilkkua ruudulla merkiksi siitä, että komento on opittu. Kun koulutus on hyvällä mallilla, koiran voi viedä tottelevaisuuskisoihin.
Kuulostaako mielipuoliselta? Niin minusta ainakin aluksi vaikutti. Makasin sohvalla ja silitin koiraa näytöllä muovitikun avulla. Välillä huudahdin koneelle “istu”, “maate” tai “tassu”. Kun koira näytti levottomalta, vein sen virtuaalipuistoon. Tai kävin virtuaalikaupassa ostamassa vesipullon. Ja niin edelleen. Mieheni naureskeli vieressä.
Älytöntä. En olisi millään jaksanut kouluttaa koiraa. Veinkin sen tottelevaisuuskilpailuun, kun koulutus oli vielä alkutekijöissä. Virtuaalikommentaattorit kertoivat puujalkavitsejä ja koirani jäi armotta viimeiseksi. Siitä sisuuntuneena opetin pari uutta temppua ja johan tuli voitto kotiin! Silloin innostuskin vähän nousi, kun näki työnsä tuloksen.
Agilitykisoihin valmistautuminen oli myös hauskaa ja haastavaa. Peseminen ja ruokkiminenkin sujui vaivattomasti. Vähän minua jäi ihmetyttämään, ettei koira ikinä nukkunut. Eikä pissinyt sisälle. Taluttaminen tuntui hölmöltä, kun hihna roikkui ilmassa koiran perässä taustamusiikin tahdissa. Käskyttämisen logiikkaakaan en aina ymmärtänyt.
Kilpailuissa voitetuilla rahoilla kävin ostamassa Eetulle kaverin, jolle annoin nimen Mimmi.

Mimmi rapsutusvuorossa.
Kahden koiran kanssa elämä oli hankalampaa, sillä tuntui, ettei huomio ja aika riitä molemmille. Joten päätin luovuttaa Mimmin muutaman päivän harkinnan jälkeen koirahoitolaan. Perheen 4-vuotias kuopus seurasi pelaamistani vierestä ja totesi: “Kato nyt kun Mimmi näyttää surulliselta, kun sä jätit sen tuonne.” Minulle tuli heti huono omatunto…

Perheen kuopus seuraa, kuinka emäntä hoitaa Eetua ja Mimmiä.
Peli on tarkoitettu 3+ -ikäisille. Meidän perheen 4-vuotias ei kuitenkaan hinkunut pelaamaan, vaan seurasi vain vierestä aikansa pelaamista. Välillä hän intoutui huutamaan Eetua minua matkien, mutta kiinnostus lopahti varsin nopeasti. Haluaisinkin nähdä sen 3-vuotiaan, joka lukee englanniksi kuvaruudun viestit ja osaa käyttää muovitikkua ruudulla oikealla tavalla!
Tuntuu, että peli ehkä parhaiten sopisi 4-6-luokkalaisille tytöille, jotka haaveilevat omasta koirasta. Tuli monta kertaa pelatessa mieleen, ett tämän avullahan lapsetkin huomaavat, että pennun hoitaminen on työtä. Vaikkei sille nyt huonosti käy, vaikka unohtaakin ruokkia.
Pistin myös mieheni testaamaan vehjettä. Halusimme perustaa toisen käyttäjätunnuksen, jotta hän saisi kouluttaa omaa koiraansa. Se ei kuitenkaan onnistunut, mikä on pelin iso miinus. Mieheni yritti sitten kouluttaa Mimmiä, koska sen koulutus minulla oli jäänyt kesken. Kauaa hän ei jaksanut koneelle puhua, kun koira ei heti oppinut. Lopulta hän turhautuneena lähes karjui komentonsa koneelle ja jätti pelin sikseen.

Riinakin ihmetteli harmaata juttua, josta kuului haukuntaa
Minna Pölkin arvio:
”Ääni- ja näkötehosteet ovat melko oikeanlaiset. Pennut ovat kuin oikeat koirat: söpöjä”, kommentoi Maimai-nimimerkillä Nintendogsia pelaava yhdeksänvuotias testaajatyttö.
”Peli on alussa hieman tylsä, kun ei voi käyttää koiraa ulkona tai ostaa sille mitään. Sitten kun se oppii temppuja, niin oli parempi. Kaiken kaikkiaan hyvä ja hauska peli!”
Nintendogsissa ostetaan kennelistä koiranpentu ja koulutetaan sitä. Peliä pelataan kynällä peliruutua koskettamalla. Opetus tapahtuu puhumalla. Pelaaja toistaa mikrofoniin käskyjä niin kauan, että pentu oppii. Palkinnoksi koiraa silitetään kynällä. Niinhän oikeatkin koiranpennut oppivat, toistamalla ja palkitsemalla.
Maimain kokema alkutylsyys selittyy sillä, että alussa koiralle voi opettaa vain sen nimeä. Vasta kun pentu sitkeän hokemisen jälkeen oppii oman nimensä, peli antaa lisätoimintoja käyttöön. Sen jälkeen voikin varautua siihen, että Nintendogsin hupaisan aidontuntuinen maailma vie mennessään niin lapsen kuin aikuisen.
Maimai valitsi ensimmäiseksi pennukseen beagleuroksen, joka sai nimekseen Pörrö. Maimai on pelannut Nintendogsia viikonpäivät ”oikeastaan joka päivä, kun se on aika hyvä peli”. Tietokonetta käyttämään tottunut Maimai koputtelee kynällä pelikonsolin ruutua niin taitavasti, että Tetris-sukupolven edustaja häkeltyy. Kyllä ne nykylapset osaavat!
Maimain kennelkin on karttunut. Pörrö on saanut seuraa kahdesta koiratytöstä: kultainennoutaja Nekusta ja kääpiömäyräkoira Napista.
Viikon jälkeen Maimain Pörrö osaa istua ja kieriä. Nekku ja Nappi tunnistavat nimensä. Pörrö opettelee parhaillaan maahan- ja tassu-käskyjä. Kaikki kolme ovat jo käyneet agility- ja frisbee-kisoissa.
”Pörrö menestyi hyvin fresbee-kisoissa, mutta sitten se jotenkin romahti”, Maimai kertoo virtuaalikoiristaan. ”Nappi hyppii innokkaasti esteitä, ja Pörrö oppii hyvin temppuja.”
Koiria ulkoilutetaan ja koulutetaan, niitä käytetään kilpailuissa ja ruokitaan, niille hankitaan leluja ja huoltotarvikkeita. Pelaaja saa käyttörahaa kilpailuista ja myymällä tarvikkeita. Tarvikkeet karttuvat ostamalla ja lenkillä ollessa koirat tuovat pelaajalle löytämiään tarvikelahjoja. Koirien tietoruudusta voi tarkistaa niiden taidot sekä ruuan ja veden tarpeen. Ehkä pelin edetessä paljastuu vielä joitain lisätoimintoja.
Torstai-iltana Maimai esittelee laajaa pantavarastoaan ja siirtelee kynää ruudulla: ”Naps, naps, naps” – Pörrö saa sinisen pannan, Nappi punaisen ja Nekku violetin. ”Naps, naps, naps” kolmikon korviin ilmestyvät rusetit.
Maimai vie vanhimman koiransa Pörrön agility-kisaan suurimpien mestareiden sarjaan. Kisan juontajat Ted ja Archie kommentoivat kilpaileman tulevia koiria, ja Archie paljastuu varsinaiseksi vitsiniekaksi. Tällä kertaa Pörrö ei yllä palkintosijoille. Ted arvelee, että Maimai on tuonut Pörrön mestarit-sarjaan liian varhain. Hän kehottaakin treenaamaan pentua ensin alemmissa sarjoissa.
Lenkille lähtiessä pelaaja piirtää peliruudun karttaan reitin, jota pitkin koiran kanssa kuljetaan. Matkalla voi käydä treenaamassa agility-radalla tai frisbee-nurmella. Lenkillä koirat pissivät ja kakkivat. Kakat pitää kerätä pois, tietenkin. Huvittavaa on se, että pissit jäävät asfalttiin sinisinä merkkeinä, ja seuraavilla ulkoilukerroilla pennut saattavat pysähtyä nuuhkimaan niitä.
Lenkillä pelaaja pentuineen voi kohdata toisia koiria ja koiranomistajia. Koiranomistajat keskustelevat pelaajan kanssa, ja paljastuu, että vastaantulijat ovat aikamoisia besserwissereitä. Torstaina Maimaita ja Nappia vastaan tullut Maria huomauttaa Napin näyttävän lähes nälkiintyneeltä: ”Sinun pitää antaa sille ruokaa.”
Nekkua ulkoiluttaessaan Maimai tapaa Carmenin, joka puolestaan kehuu Nekun olevan kaunis koira, mutta ”jos harjaisit sitä, se voisi olla vieläkin kauniimpi”. Kommentista suivaantunut Maimai vie Nekun heti kylpyyn ja harjaa sen.
Myöhemmin tosin paljastuu, että aloittelijan on syytä suhtautua kommentteihin myös nöyrästi. Marian huomautus nälkiintyneestä koirasta oli itse asiassa kullanarvoinen neuvo. Nappi nimittäin oli erittäin nälkäinen, samoin Nekku ja Pörrö. Se kyllä mainittiin pentujen tietoruudussa, mutta yhdeksänvuotiaan englanninkielen sanavarastoon ei vielä kuulu ”famished” – hyvin nälkäinen. Vanhemmillakin pelaajilla sanakirja voi olla joskus tarpeen.
Pelikieli onkin ongelma nuorimmille kynänkäyttäjille, sillä suomenkielistä pelivaihtoehtoa ei ole. Vaikka Maimain mielestä Nintendogs sopii juuri hänen ikäisilleen lapsille, kolmasluokkalaisen englanninkielitaito ei riitä ymmärtämään kaikkia pelin käskyjä ja kommentteja. Jos suomentajaa tai sanakirjaa ei ole, pelaaminen tapahtuu paljolti onnistumisen ja erehtymisen kautta. Tosin, sitenkin se luonnistuu mainiosti, vaikka hyödyllisiä huomautuksia, pelin esittämiä kysymyksiä – ja Archien vitsejä – jää ymmärtämättä.
Käskyt voi antaa suomeksi. Oikean koiran omistajan kannattaa varautua siihen, että Nintendogsin mikrofoniin ISTU!-käskyä hokeva saa pian oman koiransa viereensä istumaan ihmeissään.


19. joulukuuta 2005 kello 2.24
Huomiona että jos pelissä lukee “ikäsuositus 3+” se ei todellakaan ole tarkoitettu tarkoittamaan että kolmivuotias pystyisi peliä pelaamaan.
Ikäsuositukset perustuvat esimerkiksi siihen onko pelissä minkäänlaista väkivaltaa tai epäsovinnaisia asioita, taikka kuinka monimutkaisia käsitteitä peli sisältää.
22. joulukuuta 2005 kello 0.05
Kiinnostavaa. Muistan lukeneeni samanlaisen jutun pari kuukautta sitten eräältä toiselta verkkosivulta. Taisi kyllä olla useammassa osassa, mutta jos nyt kiinnostaa niin:
http://www.pelaajalehti.com/web/artikkelit/nintendogspaivakirja_osa_1/
http://www.pelaajalehti.com/web/artikkelit/nintendogspaivakirja_osa_2/
http://www.pelaajalehti.com/web/artikkelit/nintendogspaivakirja_osa_3/
25. joulukuuta 2005 kello 11.19
Help!!!! Sain eilen Nintendogsin, enkä pysty kouluttamaan koiraani. Saan sen kyllä istumaan, mutta mikrofoni ei vaan ilmesty. Kauanko sinulta meni opettaa koirasi istumaan?? Mitä teen????
25. joulukuuta 2005 kello 13.23
Mä en osaa kouluttaa. Siinä lukee kokoajan ” Try it once more. Use your stylus to gently pet nappi, then quickly slide it down his head. ”
Koiran nimi on nappi. Kun kouluttaa yläreunassa ei lue ” Home ” ! Ei pysty edes tallentamaan, ellei ole kohdassa, missä ei kouluteta. Ihan älytöntä!
Koira saa keksin, kun ymmärtää sanan ” Istu. ” tai ” Nyt sataa lunta! ” !
Mutta ei mene minnekkään. Se on saanut keksin jo monta kertaa, mutta kokoajan toistuu ” Try it once more… ” ! En jaksa kouluttaa, kun se ei edisty yhtään!
26. joulukuuta 2005 kello 17.15
Moi teille! Teidän pitää jankata sanaa istu sille aina kun se on istunut ja tullut oikeaan ylänurkkaan se puhekupla. Kyllä se oppii. Kannattaa muuten lukea niitä “kirjoja” mitä siellä tavaroissa on! Vaikka ne onkin enkuksi kyllä niistä kuvien perusteella jotain ymmärtää!
26. joulukuuta 2005 kello 22.12
Sain nintendogsin 2 päivää sitten. Minulla on jo kaksi koiraa Roni ja Neppi. Kummatkin osaa jo kuusi temppua. Nepin temput: Istu, makaa, maahan, pyllistä, tassu, vasen. Ronin temput: Istu, makaa, maahan, pyllistä, selälleen, tassu ja vaani. Ja tietysti kummatkin tottelevat nimeään
En malta pitää näppejäni erossa pelistä.
Menestystä on tullut myös tottelevaisuus kisoista ja agility kisoista
2. tammikuuta 2006 kello 18.46
Minulla on pelissä 7 koiraa ja kolme koiraa kerrallaan kotona… Siinä onkin kova hoitaminen.. Minulla on ollut nintendogs varmaan n. kuukauden…
3. tammikuuta 2006 kello 20.51
Haluaisin itselleni nintendogsin. Toivonkin, että saisin synttärilahjaksi nintedogs pak, jossa olisi konsoli ja itse peli. Kaverillani on nintendogs, on hänelläkin vähän vaikeuksia, ku iältään on 7 vuotta ja nyt ekaluokalla. Minä itse olen neljännellä ja oli minullakin ongelmaa, kun yritin kaverini kanssa opettaa pentua
Keksimme, että me voisimme lukea ohjeet, niinpä minä luin ja kaverini teki ohjeiden mukaan!
9. tammikuuta 2006 kello 10.25
Jos ei osaa kouluttaa koiraa, kannattaa lukea ohjekirja ja pelin sisäiset ohjeet. Jos ette osaa englantia niin pyytäkää että joku kääntää. Koulutus on ihan helppoa jos tietää mitä tekee. Älkää haukkuko peliä siksi että ette itse osaa pelata sitä!
15. tammikuuta 2006 kello 18.48
Olen jo jonkin aikaa halunnuy nintendogsin. Saan aina pelata kaverini siskon konsolilla. Se on hauskaa ja olen opettanut kaverini hoito koiralle kaksi temppua
Ja se menestyi tosi hyvin myös frisbee-kisoissa. Haluaisin pelin itselleni
16. tammikuuta 2006 kello 14.26
moi mulla on jo 4 koiraa ,kai,leevi,leo ja roope

sain nintendogsin joululahjaks pelaan sitä aika usein koska en halua lopettaa pelaamista. koiria on aika hankala hoitaa kun niitä on jo 4 kpl
menestystä on tullut agilityssä on tullu tosi monta mestaruutta jo niillä 3 koiralla (kai,leo ja leevi) mulla on niitä levyjä aika paljon,niitä on jo 8 .
leluja on paljon, pelaan sitä ainakin kaks kertaa päivässä,viikonloppuisin enemmän. ja mulla on valikossa jo ainakin 12 koirarotua.
pisteiden alla lukee että olen koiran kesyttäjä.
olis paljon kerrottavaa mutta en jaksa kirjoittaa niitä !!!!!!
moikka kaikki nintendogs fanit ja omistajat
16. tammikuuta 2006 kello 20.55
hei. mä olen 11 vuotta vanha, ja mä haluaisin..ostaa nintendogs paketti!!:P:) mutta mistä mä voin ostaa sitä?? ole kiltti ja vastaa!!!!!!
25. tammikuuta 2006 kello 19.40
kaupoista ihan mistä vaan olen nähnyt jopa prismoissa….minulla on nintendigs ja minulla on 8 koiraa joka on maksimimäärä ja koirarotuja tulee koko ajan lisää sitä mukaa miten paljon harjoittelee… ja kun ei ole enää rotuja alkaa tulla lisää taloja…mitä voi ostaa…minun kaikki 8 koiraa ovat tulleet ykkösiksi agility radoissa ja 3niistä on championship tasolla
28. tammikuuta 2006 kello 11.04
moi mulla on 8 koiraa tessu,turri,nekku,musti,siiri,minttu,ressu ja loro mun kaveri sanoo et voi hankkii 18 koiraa mut miten?
29. tammikuuta 2006 kello 10.01
Mulla on nyt 5 koiraa Neppi, Roni, Moona, Rolle ja Pluto.
Kennelissä mulla on 10 eri rotua
Neppi, Moona ja Rolle kaikki ovat pärjänneet tosi hyvin agilityssa.
Roni ja Pluto sen sijaan frisbee- kisoissa.
Mistä muusta saa hoitaja pisteitä kuin kisoissa menestymisestä??
Noh eipä muuta, paitsi, että NINTENDOGS RLZ.
30. tammikuuta 2006 kello 18.20
MOI!!!!!!!
Aika monella teistä näyttää olevan Nintendogs. Niin on mullakin!!!
Mulla on Kääpiöpinseipoika, jonka nimi on Mini. Mitä mieltä ootte siitä että mua kusataan siittä että mul on virtuaalikoira ja oon 13w, se on muka lapsellista??
Itte en saa koiraan ennen kun oon muuttanu omaan kämppään, ja oon ihan hulluna koiriin, joten onneks Nintendogs tuli “joulupukilta”!!!!!!
=)
Terveisin:
Saara&Mini
31. tammikuuta 2006 kello 14.51
Aloittelijan ohjeet löytyvät muuten suomeksi Nintendon suomenkielisiltä sivuilta, osoitteesta http://www.nintendo-fi.com/product/product.asp?mainid=20&subid=171&id=62&pid=5258
31. tammikuuta 2006 kello 14.53
Nintendogsin perusohjeet suomeksi sisältävä sivu onkin
http://www.nintendo.fi/Default.asp?mainid=88&subid=172&pageid=57
3. helmikuuta 2006 kello 19.34
Mun mielestä Nintendogsin pelaamisessa ei oo mitään pahaa… …itsekin olen 12v. (pian 13v.)
4. helmikuuta 2006 kello 18.03
Moi kaikki!
Mä oon nintendogs-fani mut saan sen vast maaliskuussa… :’( :’( Olisin saanu aikaisemminkin, mutta sitä ei sitten suostuttukkaan ostamaan minulle… Kertokaa minulle kaikkea siitä pelistä!!!
5. helmikuuta 2006 kello 13.54
sinä saara ja mini kysit että onko lapsellista pitää nintendogsia 13 vuotiaana. vastaukseni on EI! siis lapsuudesta kannattaa nauttia niin kauan kuin kerkee! aikuisena kerkee olla todella kauan. minä tse olen 12 vuotta ja toivon nintendogsia. ja minusta ei todellakaan ole lapsellista hoitaa niitä söpöjä koiria 13 vuotiiana. aion itsekkin hankkia sellaisen jos vaan löydän…
muuten, sitten kun hankin sen niin voisitteko ehdottaa mulle niitä temppuja mitä voisin opettaa?? pliis, en oikeen keksi mitään…
5. helmikuuta 2006 kello 18.17
niin tota,mitä vois opettaa sit sille koiralle??
en oikeen tiedä ja keksi… voiko sille opettaa muita kun esim.istu,maahan?
6. helmikuuta 2006 kello 18.27
hei,saan kohta nintendogsin mutta haluaisin kysyä että voiko ne saada pentuja??
12. helmikuuta 2006 kello 17.36
Pörrö… ensinäkin nitendogsissa ne sinun koirasi ovat pentuja, eivätkä siitä kasva, eli eivät voi saada pentuja.
Janika… sille koiralle voi opettaa ihan kaikkea, mitä se itse sattuu joskus tekemään
12. helmikuuta 2006 kello 19.20
voisitteko vastata???
13. helmikuuta 2006 kello 15.00
kiitos Hannatin tiedosta! tarvitsin tota tietoo tosi paljon
13. helmikuuta 2006 kello 15.48
Vastasin jo
15. helmikuuta 2006 kello 17.31
Eipä kestä
16. helmikuuta 2006 kello 19.54
voitteko ehottaa että mitä sille voi esimerkiksi opettaa?
17. helmikuuta 2006 kello 19.58
No sille voi opettaa kaikkea mitä se sattuu itse tekemään… esim. istu, maahan, makaamaan, jahtaa häntää, tassu, selälleen, pyllistä, tassut ylös siis IHAN MITÄ ITSE HALUAT… Ja voit tietysti antaa tempuille ihan omia nimiä
19. helmikuuta 2006 kello 18.07
kertokaa mulle siit kaikkii hauskoi juttui!!!
20. helmikuuta 2006 kello 16.09
No öö… jokaisen oma mielipide mikä on hauskaa ja mikä ei… …no mikä koiranhoidossa nyt olisi niin erityisen hauskaa??? Peli on todella hyvin toteutettu ja mielestäni kiva, mutta ei siinä mitään niin erityisen hauskaa ole.
26. helmikuuta 2006 kello 15.04
olen 11 vuotias ja omistan nintendogs pelin. ostin itselleni saksanpaimenkoiran sen nimi on ransu. aloitin jo kerran alustakin pelin siinä minulla oli kolme koiraa ja olin saanut koulutus pisteistä kaikki talot ja koirat ja siksi aloitin alusta.. nyt minulla on ihana musta naamainen saksanpaimenkoira.
olen opettanut omalle virtuaali koiralleni tekemään voltteja..
8. maaliskuuta 2006 kello 23.43
Öhöm.. Mä olen 21-vuotias ja mulla on nintendogs, enkä oo ajatellut, että se olisi erityisen lapsellista.
20. huhtikuuta 2006 kello 14.39
Minä olen omistanut Nintendogsin kaksi viikkoa, ja minulla on kolme koiraa. En halua enempää, sillä tahdon, että ne kaikki voisivat olla kotona.
Menestynein koirani on keltainen labradoriuros Sulo. Se on voittanut agilityn Championship-luokassa 17 kertaa, ja frisbee-kilpailuiden Championshipissä kolme kertaa. Tottelevaisuus on meille kaikista hankalinta, olemme vasta Expert-luokan voittaneet.
Päivä Sulon saapumisen jälkeen ostin toisen labbiksen, mustan Mette-tytön. Se on vähiten kilpailutettu, agilityn Championshipissä neljä voittoa, ja frisbee-kilpailuissa siirtynyt Championship-luokkaan. Tottelevaisuutta emme ole vielä koittaneet.
Sitten kun yhteiselo sujui hyvin kahden kaverin kanssa, ostin ruskean nartun, Merrin. Tämä koira on agilityn Championship-luokan 13-kertainen mestari, ja Tottelevaisuudessa Championship-luokassa, yksi voitto takana. Frisbee-kilpailuissa voitimme Expert-luokan.
20. toukokuuta 2006 kello 8.53
Moi Tää peli on iha sika kiva! Saan pian sellaisen!!
=)
3. kesäkuuta 2006 kello 10.26
arvatkaa onks kivaa ku mulle sanottii ensi et saan nintendogsen tänää mut saankin sen 3 päivänpäästä.
6. kesäkuuta 2006 kello 15.20
se peli on tehty niin että ne koissut ei ikinä pissi sisälle!
mua joskus ärsyttää ku lenkillä se koira pissii ja kakkii sekunnin välein!
ja mä en voi kouluttaa ku mun pelin mikrofoni on rikki!
mun koira on voittanu agilitys 36 kertaa peräkkäin!!!!!!
sen koiran nimi on dexter ja mul on ollu nintendogs jo puolivuotta!
aluks mä pelasin sitä joka päivä mut sitte se ei enää kiinnostanukkaa nii paljo mut ny pelaan sitä taas!
6. kesäkuuta 2006 kello 15.49
Moi!
Ostin pinkin Nintendogs Packin viime viikolla ja oonkin pelannu joka päivä. Ihana peli! Aluksi ostin harmaan Siperianhuskytytön ja annoin sen nimeksi Snow. Sitten ostin vaaleankeltaisen kääpiömäyräkoirapojan Nopsan ja Yourkshirenterrieritytön Tuiskun. Siskolleni ostin mustan Shiba Inu-tytön Dominon.
Snow on voittanut Agility championchipin 3 kertaa ja on frisbeenheitossa Open Classissa. Tottelevaisuudessa ei ole menestynyt…
Nopsa on agilityn Chapionchipissä mutta en ole muita kisoja kokeillut.
Tuiskulle opetan vasta käskyjä, mutta Tuisku on agilityn Expert-tasolla. Eli hyvin menee
6. kesäkuuta 2006 kello 21.03
Moi, voisiko joku kertoa paljon koirat maksaaa Nintendogs peleissä? ooon ollu jo Nintendogsin fani jo 7kk mut en oo saaanu sitä vielä… ei hätäää te jotka luulette itteene lapsellisiks ku ootte 13w! tunnen joitakin 15 vuotiaita jotka pelaaavat innoissaan tätä peliä! itsekkin pelaisin jos sellanen oisi ehkä saan kunhan vaan oon tarpeeks aktiivinen ruinauksen kanssa
18. kesäkuuta 2006 kello 18.30
Jansu, Nintendogsissa koirat maksaa 500 eteenpäin. Hinnat vaihtelee roduittain. Mulla on ollut jo helmikuusta asti Nintendogs Labradori. Oon aloittanut pelin uudestaan, nyt minulla on 2 koiraa. Nipsu (Vaaleanruskea Miniature Pinsher) ja Daisy (Musta – ruskee – harmaa Pemborgi Welsh Gorgi) Hyvä vinkki, Jos muilla kavereillasi on samanvärinen pelikonsoli kuin sinulla, liimaa omasi kanteen vaikka koiratarroja!
19. kesäkuuta 2006 kello 19.17
Mä sain mun Nintendogsin viime jouluna. Ensin hoidin niit koirii ihan hulluna, mut sit en enää jaksanu ja nyt oon alottanu hoitaa niit taas. Mul on kolme koiraa ja ne kaikki on erikoistunu johonki tiettyyn lajiin. Täs pelis saa jatkuvasti lisää rahaa enkä mä tiedä mitä sil kaikel tekis. Mä ostan aina uuden talon ku sellane tulee, mut silti rahaa jää ihan tolkuttomasti.
22. kesäkuuta 2006 kello 10.00
Mulla olisi yksi aika olennainen kysymys teille kokeneille nintendogsien kouluttajielle ja toivoisinkin että vastaisitte heti kun luette tämän
Eli oon ostamassa nintendogsia (en ole varma vielä minkä niistä) mutta sisältävätkö pelit labrodorinnoutaja,chihuahua ja kääpiömäyräkoira samat koirarodut? Eli löytyvätkö kaikki näiden pelien rodut yhdestä pelistä? Eli ovatko ne vain erijärjestyksessä saatavina? Esim. Chihuahua ja shetlanninlammaskoira ovat Chihuahua pelissä valittavissa heti alussa, mutta löytyisivät myöhemmissä vaiheissa myös kääpiömäyräkoira pelistä?
28. kesäkuuta 2006 kello 22.56
Hei!
Olen 14- vuotias poika ja olen ajatellut ostaa syntymäpäivälahjaksi saamillani rahoilla Nintendogs mäyräkoira- version. Olisi pari kysymystä teille, ketkä omistatte tämän pelin, tai muuten vaan tiedätte siitä paljon:
1. Eikö Suomesta todellakaan saa suomenkielistä versiota? Jos ei, niin onko englannin kieli tässä aivan vaikeata ymmärtää? Sain 7.-luokan englannista arvosanan 9. Kyllä se varmasti riittää. (:
2. Kyllästyykö peliin helposti? Jos kyllästyy, niin riemastuuko pelistä sitten taas vähän ajan päästä? :’D
3. Onko pelin hinta-laatusuhde oikea?
4. Jos olet pelannut pelin ns. “läpi”, l. saanut kaikki mahdolliset koirarodut kenneliin, niin kuinka kauan siinä kesti? ;P
5. Ja sitten vastaus nimimerkin “Tietämätön” kysymykseen. (:
29. kesäkuuta 2006 kello 10.16
1. Ei saa, mutta ohjekirja on suomenkielinen ja kaikki käskyt voi sanoa suomeksi.

2. Ei kyllästy:!: Mutta jos kyllästyy nii riemastuu taas
3. Se maksaa konsolin ja pelin kanssa 149,90€
4. En oo pelannut läpi
5. En oikein tiedä
30. kesäkuuta 2006 kello 14.43
Hähää!
D
Sinisen koneen. 
Ja olen juuri treenaamassa Salea agilityssä ja discinheitossa. (:D). Kenties vien huomenna Masan tottelevaisuuskilpailuun, jospa nyt osaisi antaa tassun. Kyllä se aina kotona osaa, mutta siellä kilpailussa hän aina jäätyy.
Kävin eilen ostamassa Nintendogsin.
Pelissä otin ensin labradorinnoutajan, joka sai nimen Masa, vaikka onkin tyttö. o_O Kummallista. :’DD Olen käyttänyt sitä parissa kilpailussa. Disc- kilpailussa sijoittui heti ensimmäiseksi, kuten myös agility- sarjassa. Tottelevaisuuskilpailussa olen käynyt kaksi kertaa ja sijoittui juuri kärkikolmikon alle. /; Ostin näiden kilpailujen voittorahoilla uuden koiran, joka sai nimen Sale. Vein Salen lähes heti tottelevaisuuskilpailuun, jossa sijoittui toiseksi.
30. kesäkuuta 2006 kello 14.57
Moi mä sain pari päivää sitte nintendogsin ja mulla on kaks koiraa lulu ei (Lulu) ja Domino. lulu on rodultaan: dalmatialainen ja taas Domino:joku yorkshire terrier. lulu on mestari risbee kisoissa ekaks se voittii hopeeta ja sit 3 kertaa kultaa. Dominon ostin tänään ja se ei oikein ole missään vielä hyvä muuta kuin olla söpö
Lulun parhaat kamut on: Poppi,Puffy ja Logan. Agilityssäkin lulu on pärjämmyt mutta ei ole ollut vielä kisoissa. 
Muute milleen saippua kuplia voi tehdä kun en osaa.
ei mulla sitten muuta moikka.
lulu on löytänyt ihan hirveästi tavaraa lenkillä.
Niin ja ne koirat on tyttöja.
Terkkuja kaikille nintendogs faneille ja omistajille:!:
18. heinäkuuta 2006 kello 18.47
Moi! Mulla on ollu Nintengogs jo 6 kk enkä oo kyllästynyt siihen. Mutta yhessä vaiheessa innostus lakkasi. Kuukauden päästä aloitin pelin uudelleen ja nyt pelaan täyttä höyryä! Mulla on nintendogsisa kaksi tyttökoiraa: Emmi (Lelupuudeli) ja Sheila (Pug mikä lie…) Muuten ei oo yhtään noloa pelata nintendogsia vaikka olisi 10 1000v. Mun serkku joka on neljätoista innostui pelistä heti ja hoiti koiriani innoissaan. Jos joku väittää että se on lapsellista, hän taitaa olla itse kateellinen!
Heidi,lulu ja Domino: Saippuakuplia voi puhaltaa ottamalla sen esiin ja sitten vain puhallat migrofoniin ja voit tehdä saippuakuplia!
Neuvokaapas mun siskoa: Se on ihan hulluna Chihuahuoihin ja me ei voida hankkia koiraa, mun sisko haluis Nintendogs sen Chihuahuan. Se vois pelata mun konsolilla, mut äiti ei anna siskoni ostaa sitä vaan motkottaa että pelejä on tarpeeksi. Mitä siis tehdä?
19. heinäkuuta 2006 kello 11.01
Moih! Minulla ei ole omaa nintendogsia, mutta haluaisin sellaisen. Olen saanut monesti kaverini nintendogsin lainaan, mutta se on saanut olla minulla vaan viikon kerrallaan. Kaverillani on Labradori paketti, eli sininen konsoli. Äitini sanoo, että minun pitäisi ostaa nintendogs itse omilla rahoillani, mutta minun pitää kerätä rahaa vielä yli 100 e. Olemme toisin lähdössä Bulgariaan ensikuussa, joten äidinkin pitää kerätä rahaa sitä matkaa varten. Keksikää minulle keino, miten saan nopeasti rahat kasaan!
25. heinäkuuta 2006 kello 16.41
moip. Sain Nintendogsin tuossa toissapäivänä, omistan 2 koiraa. Ensimmäinen koirani (husky-tyttö) oli hankala kouluttaa mutta nyt se on frisbee-kilpailuissa Master class:ssa ja meni juuri tottelevaisuuskilpailun Open class:iin. agility-radalla se menee ihan hulluksi eikä oikeen hallitse hommaa vielä.
Mutta niin, olisi pari kysymystä, toivottavasti joku osaa vastata näihin:
Elikkäs kun lenkittää koiraa, niin välillä siinä kadulla vilahtaa lahjapaketti ohi, niin millä sen saisi napattua?
Ja sitten, eikös niitä uusia rotuja ala tulla kenneliin sitä mukaa kun koulutuspisteet kasvaa tarpeeks? Näin luulisin ainakin.
28. heinäkuuta 2006 kello 16.04
Ongelmiisi vastauksia Cho: Kun lenkität koiraa ja ohi vilahtaa paketti vedä koiran hihna taakse että se huomaa sen paketin ja tuo sen sinulle. Käsititkö? Ja uusia rotuja ja taloja tulee sitä mukaan kun saat enemmän koulutuspisteitä. Ne ei silti tuu hetkessä
29. heinäkuuta 2006 kello 15.58
Hieno peli tämä nintendogs!
Holly (chihuhuahua) Stella (chihuahua), Laku (toy villakoira), Daisy (sakemanni), Casey (Shih Tzu), Honey (Beagle) , Blacky (Shih Tzu) ja Faro (Bokseri).
Sain joululahjaksi paljon toivomani nintendoksin ja ihastuin peliin hheti.
Olen pelennutkin peliä ahkerasti(tosin parikertaa olen aloittanut pelin alusta) ja koiria on.. jo monta..
Koiristani Laku (toy villakoira) on lempikoirani, kun se on ensimmäinenkin!
Pakkohan se oli sitten ostaa! Oikeasti Lakun nimeksi olisi pitänyt tulla Duke, mutta päädyin sitten vahingossa Lakuun. ;D

Kun olin ostamassa ensimmäistä koiraa, niin ihastuin Toy villakoiraan heti.
Siitä se sitten lähti, koulutin Lakua ja nyt se on jo huipulla agilityssä (muihin en jaksa osallistua, agility on hauskinta!) championshipissä ja Laku onkin voittanut sen kilpailun jotain 67 kertaa.
Lakun jälkeen sitten ostin chihuahuan Hollyn. Hollykin pärjää upeasti agilityssä!
Sitten tuli jokin kumma huuma, haluan ostaa koiria! Haluan ostaa koiria!
Joten sitten tulivatkin seurakseni, Stella ja Daisy.
Kun trainer pointsit sitten kasvoivat tuli kenneliin uusia rotuja joita sitten ostin.
Kuten esimerkiksi Faro,Casey,Blacky ja Honey.
Nyt trainer pointseja on kasassa jo 16446!
Ja tuskimpa niitä lahjojakaan lenkkipolulle taivaalta tipahtele..
Kouluttaminenkin on tosielämässä rankempaa kuin nintendogsissa..
Mutta hei, pelihän nintendogs vain on !
Ja mainio sellainen!
Olen siis Dog Tamer. Ja kenneliinkin tuli pisteitten johdosta shetlanninlammaskoiran pentuja, mutta sellaista en aijo ostaa.. :/
Muistakaahan:
Nintendogs on hyvä peli, muttei oikeastaan näytä minkälaista oikean koiran kanssa on.. Esim. Jos sinulla on oikea koira, sinun on oikeasti raahauduttava ulos koiran kanssa lenkille.. Lenkittäminen ei siis tapahdu oikeassa elämässä pelkästään ruutua naputtamalla..
29. heinäkuuta 2006 kello 16.18
Lueskelin joittenkin teidän kommentteja täällä..
Ja aattelin huvikseni laittaa tänne sitten noita rotuja suomennettuina..
Nojaa.. tuskimpa älysitte mut tossa alempana:
Chihuahua = Chihuahua
Labrador Retriever = Labradorinnoutaja
Pug = Mopsi
Miniature Pinscher = Kääpiöpinseri
Shih Tzu = Shih Tzu
Toy Poodle = Toy villakoira
Beagle = Beagle
Shetland Sheepdog = Shetlanninlammaskoira
Miniature Schnauzer = Kääpiö snautseri
Boxer = Bokseri
Pembroke Welsh Corgi = Wels corgi pembroke
German Shepherd Dog = Saksanpaimenkoira
Shiba Inu = Shiba inu tai vain Shiba
Yorkshire terrier = Yorkshirenterrieri
Cavalier King charles spaniel = Cavalier kingcharlesinspanieli
Dachshund = Mäyräkoira
Siberian Husky = Siperian husky
Golden retriever = Kultainennoutaja
29. heinäkuuta 2006 kello 22.46
Moips! Oon lukenu näitä teidän juttuja ja saanut paljon uutta tietoa. Mulla on synttärit ens kuussa, ja täytän 13. Melkein pakotin iskäni ostaa mulle Nintendogs synttäri lahjaks. Ja nyt tulen saamaankin sen. Tosin kyllä joudun maksamaan osan itse. : / Mutta se ei haittaa, koska sittenhän kuitenkin oon saanu sen.
Eks keksi mitään kysyttää teiltä “asiantuntijoilta” eli pelin omistajilta ja siitä muuten vaan paljon tietävät. Mää oon kauhee suunnitteleen asioitani, joten olen suunnitellu jo ekan koiranikin
Haluaisin siitä Shetlanninlammaskoiran, koska ne on niin ihania!
Ja aikoisin sillä agilityyn, toivottavasti se tulee pärjään siinä sitten.
Mä en tajua muuten kuinka jotkut on sitä mieltä että 13 vuotiaan on lapsellista pelata sitä! Siinä iässä, ja nuoremmissa sekä vanhemmissa, on just hyvä harjoittaa sanavarastoaan englanniksi ja oppia sitä. Peli on koulun käynnin kannalta hyvä, vaikka tarvisikin suomentajaa. Mutta voihan nuoremmat pistää esim. vaikeita sanoja muistiin tulevaa pelaamista tai vaan muistiin huvin vuoksi.
No, ei mulla ollu muuta
1. elokuuta 2006 kello 8.09
Ostin ton pelin muutama kuukaus sitte
. On muuten tosi hyvä, eikä siihen kyllästy. Oon 15v btw.
Odotan että kenneliin tulee huskyja, koska omistan ”tosielämässä” kolme huskyä
Mul on 5 koiraa: Luna (Shiba inu), Varga (Sakemanni), Anni (Labradorinnoutaja), Senna (Kultainennoutaja) ja Dani (Shetlanninlammaskoira). Luna on vanhin koirani, ja samalla parhain kisoissa.
Onko muuten koirahotellissa jokin tietty lukumäärä, monta koiraa sinne voi laittaa ? Eli voiko koiria hankkia ns. ”loputtomasti” ? Vai mahtuuko sinne tietty määrä koiria. ? !
Kiitos jo etukäteen.
1. elokuuta 2006 kello 13.00
5 koiraa mahtuu kerralla koirahotelliin ja kotiin 3 koiraa

, vaikka rahat lähti
Mistä tää johtuu
Mä ostin eilen uuden talon nintendogsissa mut en oo saanut sitä vielä
1. elokuuta 2006 kello 13.24
Nintsi, mulla on sama juttu.
Mutta nehän sano siellä liikkeessä että se vie aikaa, eli saattaa tulla vuorokauden kuluessa tms.. itelläni pitäs siis tulle parin tunnin päästä.:D
Niin ja kiitti neuvoista Vici, hoksasin sen pakettijutun juuri kun olin kirjottanut viestin, vetäsin vahingossa hihnasta ja sitten kokeilin lahjan vilahtaessa. x>
Kauhean monta koiraa kaikilla.
Itselläni on koulutuspisteitä semmoset 9000 vähän päälle, ja kaks koiraa vain. Ajattelin että en ota enempää kuin kolme, varmaan aika rasittavaa vaihdella niitä koko ajan hotelliin ja sieltä pois. :s Vähän välillä kaduttaa kun ostin Akun (kultainennoutaja) kun se oli vähän ns. “heräteostos” eli en paljoa miettinyt.
Mutta ai, niin söpö ja fiksu se on että en kyllä luovu siitä ennenkö aloitan pelin alusta.
13. elokuuta 2006 kello 14.31
ne jotka on epävarmoja siit kuinka paljon koiria voi ostaa niin täs vastaus: mulle on sanottu et koira hoitolas voi olla 50 koiraa mut kotona vaan 3.
14. elokuuta 2006 kello 18.37
Koira hoitolassa voi olla vaa 5 koiraa eli sinulla voi olla yhteensä 8 koiraa koko pelissä!!
Minulla itselläni on 2 peliä toisessa 6 ja toisessa 1
Nyffe shih tzu tyttö, Hani Corgi tyttö, Pepi shih tzu poika, Molli shetlannin lammaskoira tyttö, Nappi haski poika, Sessi1 labradol tyttö, ja toisessa Sessi2 labbis tyttö
tiedättekö onko nintendogsissa koodeja jos on voitteko kertoo??
15. elokuuta 2006 kello 16.42
Luin vähän keskustelua ylempää ja huomasin että joku oli sanonut että pentuja ei voi saada. Onko tämä muka totta? Minulla on tullut kyltti jossa luki jotain. isäni suomensi sen ja siinä luki jotain puppyes. Isäni kertoi että korasi ovat saamassa pentuja. Suomensiko isäni väärin vai oletteko te olleet väärässä?
P.S Isäni matkustelee paljon työssään ja puhuu paljon englantia!! Uskompa että te olette nyt väärässä!?
16. elokuuta 2006 kello 15.07
Ei pentuja voi saada.
31. elokuuta 2006 kello 12.54
Kaikille tiedoksi: Nintendogsissa ei voi saada mitenkään pentuja. (Olen asiantuntija) Ja koko peliin mahtuu todellakin vain 8 koiraa, ei 50. Eli hoitolaan 5 ja kotiin 3. Jos ostaa uuden talon pitää odotella n. 1/2 vuorokautta.
Mua kaduttaa kun alotin pelin alusta. Siinä toisessa pelissä mulla oli tosi hyvä koira agilityssä ja kaikkee kivoja leluja (esim. auto, helikopteri, meteoriitti, avaruusalus, ufo..) Ja oli vieläpä Charismatic tamer!!! No ei sille enään voi mitään.
Vastailkaahan!
31. elokuuta 2006 kello 18.08
Ufoko? Minkälainen se on? En oo saanut sitä viel.
3. syyskuuta 2006 kello 14.47
Moi,
mullakin on Nintendogs, on ollu jo maaliskuusta asti. Itsekkin olen jo suht kokenut pelaaja. Trainer pointseja löytyy n.45000 ja koirat ovat Typy (Siperian husky) Pimu (Siperian husky), Poju (Siperian husky), Tinker (Chihuahua), Jaya (Chihuahua), Hupu (Saksanpaimenkoira) ja Possu (Mopsi).
Frisbee kisoissa koirani Tinker on sijouttunut Championship tasolla ensimmäiseksi 50 pisteellä
.
Agility-kisoissa samanen Tinker on ajalla 37.95 ja 0 virhepisteellä Championship kisoissa ykkösenä. Tinker on voittanut Agilityn Championchipin 71 kertaa putkeen.
Tottelevaisuuskisoissa Tinker on Master Classissa sijalla yksi arvosanana 9.88.
Että on tässä vähän tullut Nintendogsia pelattua. Ikää on kertynyt 12,5 vuotta. Ja englanti sujuu. Ainakin kuudella kaverillani on Nintendogs. Omistan myös DS:lle toisenkin pelin; Animal Crossingin.
Ja vastaus Nintsin kyssään: Vici tarkoittaa joko ufoalus-frisbeetä tai alien-lelua, tai ainakin luulen niin.
Koodeista en kyllä tiedä, mutta ne olisivat käteviä…
9. syyskuuta 2006 kello 17.02
Saan parin päivän päästä Nintendogsin ja nyt kauhistuttaa, osaanko pelata sitä
Olen viidennellä joten uskon että vaikeuksia tulee olemaan. Haluaisin tietää vain yhden asian pelistä ennen varsinaista pelaamistani:
Tarvitseeko pelissä kovin paljon englannin kielen taitoa?
19. syyskuuta 2006 kello 14.23
Pelihän on englannin kielinen, mutta olen itse nelosella ja olen nintendogsin kautta oppinut paljon englantia!! Englannin taitoa tarvitset hieman kyllä uskon että pääset alkuun!
Sain muuten nintendgsin kun olin kolmannella ja olen iha surkea enkussa.. Onneks mul oli mun hyvä kamu joka osaa hyvin enkkua mutta niin kuin jo sanoin pääset alkuun kyllä
19. syyskuuta 2006 kello 19.22
Kirjoitelkaahaan viestejä.
24. syyskuuta 2006 kello 12.52
moi mulla ois kysymys etä onko nintendogs peli semmoinen että se loppuu joskus koska minulla on nintendogs ja en tiedä että loppuuko peli joskus????????????:D
27. syyskuuta 2006 kello 13.40
Ei ainakaan mun mielestä.
28. syyskuuta 2006 kello 21.15
moi
olen hankkimassa nintendogsia mutta en tiedä millainen peli se on olen vain pelannut sitä demona anttilasssa eikä kenelläkään tutulla ole sitä joten voisitteko kertoa millainen peli se on kun ei oikeen ole tutustunut peliin muuta kuin ihan vähän kiitos jo etukäteen jos vastaatte
29. syyskuuta 2006 kello 17.59
molikka voisitteko vastata tohon äskeisiin kysymyksiin pian kun olen huomenna ostamassa nintendogsia
30. syyskuuta 2006 kello 13.18
Ei se lopu ainakaan mun mielestä.
30. syyskuuta 2006 kello 16.30
mitä siinä alusssa pitää tehdä kun on koona eikä voi tehdä mitään sen koirnkaa kun van silittää kertokaa pliiis vai pitääkö alottaa peli alusta
2. lokakuuta 2006 kello 12.35
mitä seurauksia tulee kun koira syö roskia vai tuleeko siitä mitään
2. lokakuuta 2006 kello 14.29
voiko nintendogsissa hankkia pentuja? Mulla on ollu se pelikone jo viimejoulusta ja vasta paripäivää sitten sain yheltä kamulta tiedon että nintendogsissa voi hankkia edellinen koirakin pennun, muuta en ole ihan varma että puhuiko se mun kamuni ihan totta ja siks tahtoisin vastauksen
3. lokakuuta 2006 kello 12.41
Ei siitä tule mitään seurauksia jos koira syö roskia.
Nintendogsissa ei voi saada pentuja.
3. lokakuuta 2006 kello 14.29
kiitus tiedosta miten voi muuten ostaa uuden talon kun ei oikein onnistu kun kokeilin eikä rahasta ole puute
3. lokakuuta 2006 kello 14.34
moiko muuten koira kuolla mihinkään
3. lokakuuta 2006 kello 14.42
muuten tuleeko noita koira rotuja lisää ajan myötä vai onko ne vain ne mitä on
3. lokakuuta 2006 kello 14.55
¨muuten miten voi muuttaa uuteen taloon kun ei ole mitään erikoista linkkiä anteeksi jos kyselen niin paljon jonninjoutavaa
5. lokakuuta 2006 kello 10.00
Jos ostat talon siinä menee vuorokausi tai 2 vuorokautta ennenkuin se tulee.
Koira ei voi kuolla mihinkään.
Koirarotuja tulee lisää ajan myötä.
5. lokakuuta 2006 kello 14.38
kiitus tiedosta nintsi
6. lokakuuta 2006 kello 14.38
mulla on menny 2 paivaa ja yötä eikä ole tullut mitään uutta taloa
miten se on mhdollista
7. lokakuuta 2006 kello 8.57
mikä on paras mahollinen numero minkä voi saada frisbii kilpailusta?? mun parhaat tulokset on 54 pistettä-…
7. lokakuuta 2006 kello 13.29
Osta se talo uudelleen.
8. lokakuuta 2006 kello 18.39
mä haluaisin nintendogsin mut äiti ei anna!!! Se sanoo että ne maksaa likaa ja että mulla ei oo varaa…mä haluun sen siks koska mulla on astma eli mulla ei voi olla mitään lemmikkejä ollenkaan…käyn syömälakkoon kunnes saan sellaisen….Vihaan äitiäni!!!
9. lokakuuta 2006 kello 14.28
juu niinkai pitää kokeilla
10. lokakuuta 2006 kello 13.03
ei miunkaan äiti antanu ostaa mutta ostin sen silti
14. lokakuuta 2006 kello 10.11
no Ärsyyntynyt ootko jo syömälakossa??
15. lokakuuta 2006 kello 10.30
tere!kuinka nopeesti tulee uusia koirarotuja
16. lokakuuta 2006 kello 14.26
muuten miten niin koirani ei löydä kavereita (DARK MODE (Haukkuviesti))
osiosta kun oon ollu siellä aika pitkään eikä ole yhtään koiraa vastaan kiitos jos vastaisitte
17. lokakuuta 2006 kello 10.06
Bark modeen tulee muita vain jos ne (muut pelaajat) ovat 10 metrin läheisyydessä.
17. lokakuuta 2006 kello 17.50
aa kun luulin että voi niinkun tulla vaan tyhjästä
18. lokakuuta 2006 kello 8.59
ei voi.
Minä eilen aloitin äidiltä Nintendogsin kinuamisen joululahjaksi. Olen aika varma että hän ostaa sen. Vilkuili Anttilan lehteä, jossa oli siitä, ja kun tulin paikalle tämä vain hipsi syyllisen näköisenä laittamaan lehteä takaisin hyllyyn.
Minä toivoisin sitä Nintendogs Labradori versiota sinisellä konsolilla. Ovatko ne hyviä?
Sain innostuksen Nintendogsiin koska bestikselläni on sellainen, ja Nyt innostuin Subin mainoskatkomainoksista joissa, outoa kyllä, mainostettiin Sims 2 Lemmikit peliä. Rakastuin siihen kun se venytti sitä koiraa ja kuuli ne söpöt haukahdukset!
18. lokakuuta 2006 kello 10.40
Terve, onko teistä Nintendogs pelaajista joku jo kyllästynyt peliin?
Voisin ostaa teiltä pelin. Laita sähköpostia mikko.terhonen@yahoo.com
18. lokakuuta 2006 kello 13.21
Tuskin kukaan vapaaehtoisesti myy peliään….
Yksi pulma minulla on:
Mä oon ny syyslomalla, mutta mä sekoan kohta! Mulla on päivät pitkät tylsää, ja kun ettin tietoa Nintendogsista ja haaveilen uudesta pelistä, mä oon sekoamis pisteessä!
Mulla on (mahdollisesti) vielä kaksi kuukautta aikaa, kunnes saan sen pelin!
Mie oon kohta ihan pimpelipom ku pitäis huonettaki muka siivota…..
22. lokakuuta 2006 kello 13.08
Mä kuolen pian jos en saa nintendoa ja nintendogsia siihen.Haluun vaaleen punase konsolin ja mäyris-pelin.Tietääkö ketään minkä verran maksaa mäyris pakkaus?Höm????
22. lokakuuta 2006 kello 15.13
Suosittelen että luet nintendogs pelistä kaikenlaista mahdollista niin ennen pelin saamista olet varautunut hyvin
Odotin kokonaisen VUODEN että saisin Nintendogsin. Ennenkuin ehdin edes pelata peliä niin tiesin jo todella paljon pelistä. Se saattaa välillä ärsyttää kun into nousee kamalasti
Jos ystävälläsi on Nintendogs niin vetoa siihen että hänelläkin on xD
22. lokakuuta 2006 kello 19.49
miten niihin muihin taloihin voi mennä koska on ostanut talon niin mistä voi mennä sinne toiseen taloon kiitos jos vastaisitten pika pikaaa
22. lokakuuta 2006 kello 20.22
Moi! Mulla itellä on Nitendogs. Sain sen viime jouluna:) Jos ootte “hulluna” Nintendogsiin, niin kannattaa käydä jossain pelikaupassa,(tai tavallisessa peli osastolla) jossa myydään Nintendogsii… Vime vuonna siellä oli semmonen Nintendogs demo jossa sai kokeilla peliä. Ei ihan yhtä hyvä kuin oikee mutta kuitenkin.Itelläni on 8 koiraa, kaikki aika hyvii. Ainut harmi on se ettei mul oo yhtään “kaveria”.
23. lokakuuta 2006 kello 14.28
Ei kukaan vielä vastannut et kuinka paljon maksaa nintendogs mäyris pakkaus???!!!!!
24. lokakuuta 2006 kello 11.05
onko mahdollista huijata ittellensä lisää koirapirteitä mulla on jo niin monta rotua kaikki muut paitsi se mäyräkoira, ja mun kavaerilla on jackrusselin terrieri!!!!! mäki haluun vastatkaa please
;(
24. lokakuuta 2006 kello 12.42
Ellusabet nintendogs mäyris pakkaus maksaa noin 149€ 99snt.
mökötti kun ostaa uuden talo siinä mene noin 1 tai 2 vuorokautta. Itse ei tarvii painella mistään vaan peli menee ite siihen uuteen taloon.
rinco mullakin on jack russell terrieri. Mä sain sen terrierin ku sain lenkiltä jack russell kirjan (jack russell book)
24. lokakuuta 2006 kello 13.22
ai kun menee vaan peliin ei voi enääpelata sillä entisellä talolla
24. lokakuuta 2006 kello 13.23
mutta kun se ilmottaa että uusi talo on tullut niiin sittenkö sen pitäisi mennä niinkun sinne itestään
24. lokakuuta 2006 kello 14.26
Kiitos, nintsi!!
25. lokakuuta 2006 kello 9.06
Mä saan sen pian… siis nintendogsin (ehkä) , mutta onko se totta että talo tulee kahden vuorokauden päästä???Ja onko koiralla jo alussa ruokaa.?
Kun jos taloon menee 500 ja koiraan 500 ja alussahan mulla on 1000?
25. lokakuuta 2006 kello 13.28
mökötti jos on ostanut uuden talon nii menee 1 tai 2 vuorokautta. Jos nyt vaikka olisi menny 2 vuorokautta ja avaat pelin nii koirat ovat uudessa talossa.
Ellusabet kun aloittaa pelin nii sillo ei tarvii ostaa taloo.
27. lokakuuta 2006 kello 18.30
mutta voiko olla enemmän taloja johon voi ostaa koiria
27. lokakuuta 2006 kello 21.57
vai onko vain yksi tslo jonne voi ostaa koiria
29. lokakuuta 2006 kello 10.04
mökötti pelissä voi vain olla yksi talo jossa voi olla koiria.
29. lokakuuta 2006 kello 12.11
okei mutta monka koiraa voipi olla voiko niitä olla vain viisi vai enemmän
29. lokakuuta 2006 kello 14.30
kolme koiiraa voi olla talossa ja viisi koiraa voi olla koirahotellissa
30. lokakuuta 2006 kello 18.15
Moi!
Mä ja mun kamu ollaan saamassa Nintenit joululahjaks.. 
Niin koska niitä uusia rotuja tulee siihen peliin..?
30. lokakuuta 2006 kello 18.26
Niin totaa..
Miten niitä rotuja saa..
Vastatkaa!! 
Niinku jos haluu et se istuu nii pitääks sil kynällä tökkii sen takamusta..?
Ja sitten vielä.. Miten niitä voi kouluttaa..?
30. lokakuuta 2006 kello 18.29
Nintendogs-fani.
Osasitko heti pelata NintenDogsilla kun sait sen vai etkö oikeen ymmärtänyt siitä melkeen mitään..? Muille kans..
Osasitteko heti käyttää Ninteniänne..?
30. lokakuuta 2006 kello 18.29
Vastatkaa joskus…
31. lokakuuta 2006 kello 14.19
sulla on alussa kai viisi rotua ja niitä rotuja tulee lisää ajan myötä
ei sinun tarvitse tökkiä sitä koiraa kun rapsutat sitä ja se istuu niin oikeaan ylä kulmaan tuleee sellanen puhekupla ja paina sitä
31. lokakuuta 2006 kello 17.27
MuiPs taas..
Niin MITEN niitä rotuja saa..? Mökötti ootko sä saanu, ja miten sait..
1. marraskuuta 2006 kello 13.39
Rotuja saa ajan myötä.
1. marraskuuta 2006 kello 13.53
Voiko koirat mitenkään keskustella toistensa kanssa..? Jos minulla ja kaverillani on nintendogsit, voivatko ne ystävystyä..?
1. marraskuuta 2006 kello 13.56
Ja voiko NintenDogsia pestä..?
1. marraskuuta 2006 kello 13.59
Ja miten koiran voi palkita jos se esim. istuu..?
Ja monta viikkoa kestää että pennun kanssa pääsee fhrisBee kisoihin ynm. :
1. marraskuuta 2006 kello 14.22
niitä uusia rotuja tulee esin ihan itestään ainakin yksi rotu ja kilpailuista kun pääsee sen läpi
1. marraskuuta 2006 kello 21.02
Elikkä luin melkein kaikki viestit ja todella paljon vastauksia sain,esim että niitä voi opettaa tekemään vaikka mitä ja että rotuja tulee ajan myötä lisää ja kaikkea muuta kivaa.Tässä olen vihjaillut ihanalle äidille peliä joululahjaksi,mutta jos äiti ei osta (eikä varmaan ostakkaan koska osti minulle oman kannettavan) niin ostan sen itse keräämilläni rahoilla.Kiitokset kuitenkin kaikille kysyjille ja vastaajille täällä.Paljon tietoa olen saannut.
Minua harmittaa pelissä kuitenkin vain yksi asia.Se,että peli on englannin kielinen.Osaan ihan hyvin 6 luokkalaisena englantia,mutta en varmaankaan ymmärrä kaikkea.Suomenkielisenä peli olisi luultavasti ainakin minulle nopeampaa,ettei sanakirjaa tarvitse kouraan ottaa.Mutta ainakin haluisin pelin,koska olen halunnut sitä siitä lähtien kun se tuli markkinoille,mutta en ottanut hankintaa niin “vakavasti”,mutta taas kun näin kuvan lehdessä alkoi kiinnostus herätä.
Perheessämme on kuitenkin jo koira,enkä ole allerginen muillekkaan eläimille,mutta haluaisin tehdä jotain hauskaa,kuten pelata Nintendogsia.
Pikkuinen kysymys tähän loppuun vielä,jos joku siihen viitsisi vastata:Jos ostan sinisen konsolin (jota olen suunnitellut) onko siinä samat koirarodut kun pinkissä konsolissa? Vai onko siinä eri rodut.Niin paljon en ole ehtinyt ehtiä tietoa pakata päähäni,että tuon varmaksi tietäisin.
2. marraskuuta 2006 kello 14.03
Siniseen konsoliin tulee ajan myötä samoja rotuja kuin pinkissä konsolissa.
2. marraskuuta 2006 kello 15.40
Kiitos nintsi tiedosta.Sen ainakin älysin,että niihin tulee uusia koirarotuja ajanmyötä lisää,mutten ihan tiennyt,että siihen tulee samoja kuin pinkissä.Kiitokset tiedosta.
2. marraskuuta 2006 kello 17.36
makkara
2. marraskuuta 2006 kello 17.44
olen katsonut nämä kaikki viestit ja olen oppinut paljon nintendogsista.itselläni ei vielä nintendogsia ole, mutta luultavasti saan sen joululahjaksi äidiltä:Dsiis kiitos kaikille niille jotka ovat neuvoja antaneet.
2. marraskuuta 2006 kello 19.32
Tuli tässä mieleen,että eihän ne pennut kasva ajan myötä ollenkaan? Kun joku väitti,että ne muka kasvaisi,mutta eihän ne kasva vai kasvaako?
3. marraskuuta 2006 kello 8.08
Nyt sitten saan Nintendogsin ja odotan sitä innolla.Äiti vihjaili,että jos pukki tois.
Elikkä se pukki on tässä tapauksessa äiti. Hih! Mutta en ole todellakaan kärsivällinen,joten aloin keräämään rahaa ja minulla on jo 60 euroa säästössä ja sitten lisää pitäisi ihan kohta tulla.Viikkorahoja meinaan.
Että sitten alotan minä niiden söpöläisten hoidon.
3. marraskuuta 2006 kello 12.12
pennut eivät kasva vaan ne on aina pentuja
3. marraskuuta 2006 kello 12.36
Niinhän minä ajattelinkin.Siis ettei ne kasva.
3. marraskuuta 2006 kello 13.43
Mut miten niitä palkitaan tempuista..?
Mistä niitä makupaloja saa..? Sieltä missä on ruoat..? :O
3. marraskuuta 2006 kello 13.47
:0
3. marraskuuta 2006 kello 13.47
Niin juu ja sitten vielä..
Kyllästyykö peliin nopeasti..?
3. marraskuuta 2006 kello 13.54
Vastatkaa sitten molempiin kyssiin..
3. marraskuuta 2006 kello 13.55
Sitten joskus..
3. marraskuuta 2006 kello 15.11
no niitä makupaloja saa kaupasta jos siellä niitä joskus on niitä ei ole aina siellä
3. marraskuuta 2006 kello 17.13
Kysyisin samaa juttua kuin Tani ja Nepa,elikkä palkitaanko niitä koiria rapsutuksella,makupalalla yms.?
3. marraskuuta 2006 kello 20.03
Kun pentu tekee sen tempun nii sen voi palkita kun sen eteen tulee semmonen vähänniinku kultainen luu ja koskee siihe luuhun eikä päästä irti ennenkuin se luu on pennun suun edessä ja peliin ei kyllästy!
4. marraskuuta 2006 kello 14.01
Tempuista:
Kun menee sinne Supplies-list paikaan, valkkaa sieltä Care ja rullaa ihan alas, niin siellä pitäisi olla opetuskirjoja.
Koira palkitaan silittämisellä.
Tanille ja Nepalle: En tiedä, olen pelaillut vain kaverini peliä, ja olen aina ollut innoissani siitä!
Joskus on tullut tylsyys kun pennut on ollu väsyneitä. Nintendo teki siitä kyllä hyvin realistisen!
4. marraskuuta 2006 kello 14.07
Kannattaa lukea tämä artikkeli Nintendogsin alkuvaiheista:
http://www.nintendo-fi.com/?file=104
Ja tämä foorumi:
http://www.nintendogsfoorumi.urli.net/
4. marraskuuta 2006 kello 18.46
Mooips !! Mä saan ehk joululahjaks nintendogsin !! JEE !! No jos äiti sanoo et : Et saa !! Niin mä pakotan sen ostaa se xD Mua inhottaa kun oon lukenu näitä se kun kellään ei oo bokserii !! Se on ihuna rotu itte en tiedä ostanko sellassen mut ne on silti ihunii
Niin ja kaikilla on ihan hirveen PALJON koirii mä hankin vaan 3 (enintään)
:) Oon muuten lukenu nää kaikki ja saanu toooooooooosi paljon HYWÄÄ tietoo !! TÄÄ ON PARAS NINTENDOGS-SIVU !! xD P.S.Mul on mun kaverin nintendogs lainas se kyllästy tähän mun ehk jatkaa pelaamist xD Ja vastauksia Tani ja Tepan kysymyksiin : Niitä mun tietääkseni palkitaan silittämällä eikä mun mielest mitään makupaloja oo . Oonko oikees ?? NE KOIRAT ON IHUNII !!
4. marraskuuta 2006 kello 20.45
Saan nyt sitten sen Nintendogsin jo seuraavalla viikolla joten kyselen täällä teiltä kaikenlaista.
Ja en ole saannut mistään selville,mutta voiko sen konsolin sammuttaa jostain näppäimestä vai onko se Nintendogs koko ajan auki siellä ja se haukkuu vaik keskellä yötä?? (hyvin tyhmä kysymys,mutta en ole perehtynyt asiaan.) xD Tossa oli toi mun aika järjetön kysymys.Mutta kiva jos joku vastais.
4. marraskuuta 2006 kello 20.53
No,tuohon edelliseen kysymykseeni ei enää tarvitse vastata.Löysin vastauksen.Konsolin voi nähtävästi sammuttaa.
5. marraskuuta 2006 kello 9.13
Muuten kun ossas http://www.nintendogs.com/ on esim . Labbispaketti jossa näkyy rotui : Pembroke welsh corgi,toy villakoira,labradorinnoutaja,kääpiöpinseri,kääpiösnautseri ja shiba inu . Niin ovatko nämä kaikki alkukoiria vai onko vain osa niistä ?? P.S. Tarvitsen sen tiedon nopee !! xD EN MALTA OOTTAA JOULUUN KUN EHK SAAN NINTENDOGSIN JOULULAHJAKS !!!!!!!!!!!!!! xD
5. marraskuuta 2006 kello 15.28
Moi!
Mitä eroo niil kaikil Nintendogs peleillä on?
On eri värisii..?ym.. en tajuu.. xD
6. marraskuuta 2006 kello 8.04
Tässä pähkäilin,kun olen saamassa Nintendigsin,että jos tallennan sen pelin,mitä olen pelannut ja sammutan vehkeen niin enkös minä sitten voi pelata sitää jotain toista peliä? Siis vaikka eri Nintendogs peliä vaikka sitä Chihuahuaa.
6. marraskuuta 2006 kello 8.07
Kiitos sitten jos joku vastailisi tuohon.
6. marraskuuta 2006 kello 16.14
Henkka,olen saanut ainakin sen verran tietoa vaikka en vielä Nintendogsia omista,että eri peleissä on erilaisia koirarotuja.Itse tilasin Nintendogs paketin,jossa on konsoli sekä labradori peli.
http://www.nintendogs.com/ sivustolta kun klikkaat kohtaa “Your new puppy” tulee sieltä esiin ne pelit ja rodut mitä kyseinen peli sisältää ja siitä voi sitten katsoa pienen videon jokaisen rodun kohdalta.: D
6. marraskuuta 2006 kello 16.44
Lumienkeli : JOO TIETTY VOIT !! Ja siihen mun yhteen kyssään ei tartte vastaa kun sain teidon jo mun kamult !!! xD
6. marraskuuta 2006 kello 16.45
Siis tiedon !! (sorry kirjotusvirhe xD)
6. marraskuuta 2006 kello 18.06
Nupsu xD,Kiitos tiedosta.
Mä vähän ajattelinkin,että mitenkäs niitä muita pelejä sillä muka sitten vois pelata.:) Mutta tulihan sekin nyt “todistetuks” xD
6. marraskuuta 2006 kello 18.09
Nupsu xD,Muuten ootkos aikonu sit haluta/ostaa sellasseen paketin,jos on konsoli ja peli (itse ainakin tilasin sinisen konsolin + labradori pelin,siis paketin) vai aijotko ostaa konsolin ja pelin erikseen?
Sori jos kyselen,olen utelias kuten aina. xD
6. marraskuuta 2006 kello 18.35
Kiitos tiedosta lumienkeli…Ja siitä viel et jos ottaa paketin mis on konsoli ja peli nii sil voi kans varmaa pelata muitaki pelejä ku nintendogsia??
:D
7. marraskuuta 2006 kello 7.55
Juu minun mielestä ainakin voi.
7. marraskuuta 2006 kello 14.25
Kun minulla on Nintendogs ja se konsoli ja minulla on koirana se labradori niin voiko esim. mun kaveri alottaa oman pelin vaikka minulla on oma peli siinä Nintendogsilla?? Siis että vaik jos se mun kamu ois meil niin jos mä tallennan mun pelin ja sit se alkais pelaan omaa.Eli voiko siin pelillä olla kaksi peliä (ei samaan aikaan kuitenkaan)???
7. marraskuuta 2006 kello 14.27
Kenellä mahtaa olla Labradori peli? Ja mikä/mitkä koirarodut teillä mahtaa olla nyt “meneillään”?
7. marraskuuta 2006 kello 15.54
mooips !! Lumienkeli tai Lumikeiju kumpi nyt sit ootkaan : Aion pyytää joululahjaks nintendogs chihuahua-paketin (chihuahua siks kun siin on bokseri) !! Ja oli vaan ilo auttaa !! Kaikki : Missä muuten asutte ?? Mä asun Riihimäellä !! xD
7. marraskuuta 2006 kello 16.30
Niin vielä..
Ööh..? Saako lenkkien aikana muitakin rotuja kun jack russelin..? Kun nintsi sano että sai jack russel kirjan ja sen mukana sen rodun kennelii..
Kiitti jos vastaatte.. xD
7. marraskuuta 2006 kello 20.02
Mulla on labradori peli ja mulla on yksi koira,labradori sen nimi on Nappi.
7. marraskuuta 2006 kello 20.29
Tarvitseeko konsoliin jonkun laturin? Ja jos tarvitsee,niin tuleeko se paketin mukana jossa on se peli ja konsoli vai pitääkö se ostaa erikseen?
7. marraskuuta 2006 kello 20.33
kukkaruukku siinä ei voi ollakun vaan yksi pelaaja joten teidän pitää pelata samalla koiralla
8. marraskuuta 2006 kello 7.48
Nupsu xD:Ok.
Mä tilasin labradori pelin ja konsolin elikkä se paketti sydeemi on tulossa.
Odotan niin,että kädet tärisee. xD
8. marraskuuta 2006 kello 14.44
se laturi tulee siinä paketin mukana
8. marraskuuta 2006 kello 14.46
Epäreiluu..
Mä en saa sitä..nyyh
Iskä ja äiti ei suostu ostamaa sitä, kun se on liian kallis. Mä ostan sen omilla rahoil..Mut, ku mulla ei oo RAHAA!!
Ja se maksaa aika paljon..Enkä saa viikorahaa..
Kertokaa töitä mistä voi ansaita rahaa, koska tarvitsen sitä kipeästi.
8. marraskuuta 2006 kello 15.51
Missä paketeissa tulee pinkki konsoli? (konsoli+peli) ??
8. marraskuuta 2006 kello 16.20
No hyvä,että laturi tulee mukana.
Henkka,töitä voi olla monia joista voi saada rahaa.Jos keskustelet vanhempiesi kanssa mistä kaikesta he voisivat maksaa.Esimerkiksi talon siivoamisesta voi saada rahaa.Meidän perheessä minä saan talon siivoamisesta 15 euroa.
8. marraskuuta 2006 kello 19.46
Mä tiedän aivan hullun lailla Nintendogsista mutta mulle tulee päänsärkyä jos alan selitteleen.
Mutta yritän:
1. Pelin voi tietenkin sammuttaa! xD Konsolissahan on nappula siihen! Power- nappi!
2. Laturi tulee mukaan ja se ei oo mikään Tamagotchi… Jos lataa 4 h sillä voi pelata 6-10 tuntia!
3. Mäyräkoira-paketissa tulee pinkki konsoli ja mäyräkoira-peli!
4. Jos haluaa pelata kamunsa kanssa Nintendogsia, yksin kertaisesti ostakaa toinen peli tai pitäkää kumpikin omaa koiraanne!
5. Kaikissa peleissä tulee samat rodut, kunhan ekaksi saa tarpeeksi Training-pointseja!
6. Eurooppalaisessa verisossa salarotuja ovat: Jackrussel-terrieri & Dalmatialainen.
Terrierin saa löytämällä lenkiltä Jackrussel-bookin ja Dalmiksen jos löytää Fireman´s Hatin lenkiltä.
7. Katsokaa tää foorumi, sielt saa älyttömästi tietoo, ja vapaasti saa kysyä ihmisiltä. Kannattaa silti selata foorumi tarkaan ennenku kysyy, jotku saattaa polttaa päreensä jos koko ajan kysytään samaa kyssää.
OSO::::::: http://www.5wwwww5.com/unofficialninte/index.php?mforum=unofficialninte
9. marraskuuta 2006 kello 15.30
Olen saamassa peliä joulu lahjaksi ja olen sen pelaamisessa hyvä koska kaverillani on se.
9. marraskuuta 2006 kello 16.40
Mä toivon joululahjaks ehk nintendogs chihuahua-paketin kosk siin on bokseri !! Onks kellään boksuu ?? Se on ihuna rotu ja mua “vähän” ärsyttää kun kaikki sanoo et se on kauhee ryttynaama
(En tietty tarkottanu et te ootte sanonu mut jotkut
)
9. marraskuuta 2006 kello 19.51
Ei oo olemassa Chihu-verisota.
On vain kaupan mokia kun ne on laittannu kaikkee sekasin ku oikeet paketit on loppunnu.
9. marraskuuta 2006 kello 20.03
siis pakettia xD
9. marraskuuta 2006 kello 20.35
kysyn viel et mis paketis tulee sininen konsoli??
Onks vaa 2 pakettii(konsoli+peli)et toises on sininen konsoli ja toises punane?
10. marraskuuta 2006 kello 8.14
Ei minusta bokseri ole kauhea ryttynaama,se on suloinen ja mukava koira.
Minä taidan ostaa chihuahua pelin ja ottaa siitä chihuahuan ja bokserin.
10. marraskuuta 2006 kello 13.38
Labradoripaketissa tulee sininen konsoli ja labradori-versio.
Mä saatan saada sen paketin joululahjaksi
10. marraskuuta 2006 kello 15.46
Hei, minä olen Julia ja olen 13.w.
D
Nintendogsin pelaaminen ei ole todellakaan lapsellista, ainakaan minun mielestä. Itse olen allrginen koirille mutta rakastan niitä silti. Pelaan joka päivä nintendogsia
Minulla on myös se Nintedogs paketti, jossa tuli sininen konsoli ja labrador-peli. Sain sen joskus. 3kk sitten ja pelaan yhä. Tosin, aloitin uudestaan ja nyt minulla on yksi koira, Devil, Shiba inu uros, maailman ihanin ja luottavaisin lemmikki
10. marraskuuta 2006 kello 20.09
moi haluisin sen mutta en saa konsolit on kivoi mut haluun cihu- version sitä myydään erikseen mut ei konsolin kanssa *itkee*
10. marraskuuta 2006 kello 21.27
Hyvä peli tuo Nintedogs:) Itselläni on ollut jo kauan aikaa, mutta en enää ole pystynyt pelata Nintendolla koska hävitin sen laturin. Nojaa. Ensimmäinen lemmikkini oli Labradorinnoutaja, Sofia. Se on sellainen söpö koiranpentu, väriltään vaalea.
Pelasin ennen yöt&päivät Nintedogsia
10. marraskuuta 2006 kello 21.57
Lumikeiju : Mäkin ostan bokserin mut chihuahuaa en osta vaan toiseks koiraks ostan villakoiran (ruskeen pojan xD) !!
11. marraskuuta 2006 kello 10.14
Mä säästän nyt rahaa että jos mä en saa nintendogspakettia joululahjaksi, mä ostan sen ite. Jos mä saan sen joululahjaksi, mä säästän rahaa Chihuahua tai Shiba versioon.
12. marraskuuta 2006 kello 10.50
Minustakaan ei olisi lapsellista pelata Nintendogsia.Itsekkin tilasin sen ja sen pitäisi tulla maanantaina.Eikä siinä ole minusta mitään lapsellista.Yhdellä netti sivulla yksi tyyppi kommentoi peliä näin: “Minusta tämä Nintendogs on aivan järjetön.Miten kukaan 10-20 vuotias edes pelaa tälläistä peliä?! Todella lapsellista.Pelissähän lukeekin +3.Minä en ainakaan kyseiseen peliin edes koskisi.Niin lapsellista.” Ja minusta tuo oli aika väärin sanottu,koska ei varmastikkaan kukaan 3 vuotias ei osaa tökkiä kynällä ruutua jossa haukahtelee iloisesti koiranpentu.Minusta kaikki voivat pelata Nintendogsia jotka siihen kykenevät.
12. marraskuuta 2006 kello 13.10
Lumikeiju : Miten joku voi kirjoittaa noin !?!? Siis kauheeta !! Olen kanssasi aivan samaa mieltä siitä että kukaan 3.w ei osaisi pelata peliä !! Tuskin edes 7.w osaa enkkuu (no tietty ne englantilaiset osaa enkkuu) !! Oon 11.w enkä varmaan osaa edes puolia mitä siinä sanotaan niin miten sit joku 3.w osais !! OON SAMAA MIELTÄ !!
12. marraskuuta 2006 kello 14.25
moi kaikki nintendogs fanit!mulla ei oo viel nintendogsia mut oon saamas sellasen joulu lahjaks, haluisin tietää mitä tietyllä kojeella voi tehdä joten voitko lähettää viestin jossa kerrotaan tästä pelistä!
12. marraskuuta 2006 kello 18.59
Meillä, (Minulla ja veljelläni) on ollut nintendogsit joulusta asti. Kumpikaan meistä ei ole vielä pelannut sitä läpi, mutta eräs kaverini on. Erään kerran kun hän tuli hoitamaan koiriansa, hän joutuikin kenneliin, josta valitaan ensimmäinen koira!! Trainer pointseja oli silloin n. 40 000. meillä olisi yksi kysymys, joka kuuluu: Kuinka pelin saa aloitettua alusta?? olemme pari kertaa yrittäneet, mutta emme onnistuneet
13. marraskuuta 2006 kello 13.48
onks kellään nintendogsis mopsi ?? haluisin tietää rodusta !! JOS JOLLAIN ON NIIN VOISKO SIT VÄHÄN KERTOO SIIT ?? KIITTI JO ETUKÄTEEN !! xD
13. marraskuuta 2006 kello 14.51
sitä pelin alusta aloittaminen lukee siinä ohjekirjassa ihan selvaisti
13. marraskuuta 2006 kello 17.12
Mökötti voitko kirjoittaa sen uudellleen alotuksen osan ohjekirjasta tälle sivulle..? Ei ole iso vaiva.
14. marraskuuta 2006 kello 15.29
ok
14. marraskuuta 2006 kello 15.34
jos sulla on se konsoli niin se lukee ohjekirjan sivulla 113 mutta siinä on kuva elikkä
(jos haluat poistaa kaikki omistamasi pennut ja peli tiedot pidä a-b-x-y-l-ja r painiketta painettuna saman aikaisesti kun tää näyttö on avoinna)
eli sellasessa kuvassa kun avaat konsolin niin kun ylemmässä ruudussa lukeenintendo ja alemmasssa jotain ihmen sepustusta
14. marraskuuta 2006 kello 20.43
16. marraskuuta 2006 kello 18.59
Voiko sitä koiraa pestä..?
16. marraskuuta 2006 kello 19.21
Mitä, tai minkälaisia ne on?? kertokaa
16. marraskuuta 2006 kello 21.20
17. marraskuuta 2006 kello 15.01
koiran voit pestä sillä tavalla että ostat kaupasta pesu ainetta ja menet kotiin ja menet sinne missä se on ja napsautat sitä ja sitten eikun vaan pesemään
17. marraskuuta 2006 kello 16.10
Koiria voi pestä.
17. marraskuuta 2006 kello 17.46
Koiran voi pestä,se on hauskaa.
En ole täällä pitkään aikaan käynyt,kun sain kyseisen pelin ja aika on kulunut sen kanssa rattoisasti.Minulla on nyt kotona 3 koiraa,söpöjä ovat. Nimet ovat Taika,Will ja Tuiske. Peli on hyvin hauska.
18. marraskuuta 2006 kello 17.05
Melinda sä kirjotit aika kaua sitte mut lue tää:SÄ OIT OSTAA LATURIN ERIXEE LUE LISÄÄ sivuilta http://www.nintendo.fi
18. marraskuuta 2006 kello 17.07
Sori tarkotin voit ostaa
18. marraskuuta 2006 kello 17.11
Hei onx totta ett voi olla vaa 8 koiraa ku yhellä mun kamulla o 11 koiraa 8 hoidossa ja 3 kotona PS. mä haluun nintendogsii tosi paljo ja hyvä neuvo mä imuroin erra viiossa ja äiti sanoo ett ku mä oon nii kiltti voi olla ett “joulupukki” tuo sen mulle
18. marraskuuta 2006 kello 17.15
siis kerra viikossa sorri ku meiän k ei toimi kunnoll PS. Ei silti oo varmaa ett mä saan sen mutt mä toivon tosi kovasti ja pakotan äitii ostamaan sen mulle pliis lähettäkää jotain tulee ku näätte tän
19. marraskuuta 2006 kello 17.16
Tieetääks joku mist saa nintendogsin?
19. marraskuuta 2006 kello 19.07
No mä tiiän jo, et en saa sitä joululahjaks, ku se on niin kallis.
Mä saisin sen jos en sais uutta kännyy joululahjaks.Tyhmää, ku en saa molempii!
Ostan sen omilla rahoilla. Saan siskon kaa, ku siivotaa molemmat 5 e. Onko teiän mielestä vähä? Sit mulla on säästöpossus jotain..aika vähä…Jos tätä rataa kerään rahaa saan sen vasta puolen vuoden kuluttuu..et kiva..
sit joku kerran sano tääl, et “tyhmää,iskä sano et saan nintendogsin huomen, mut saanki sen kolmen päivän kuluttua”
Ihan turhaa..Mua rupes turhauttamaa, ku mä en ees saa sitä ja joku vaa sanoo noin.. :S
20. marraskuuta 2006 kello 13.49
nintendogsin voi ostaa netistä tai kaupasta
20. marraskuuta 2006 kello 14.04
moi olen opettanut kaikki 8 koiraa hyviksi ja haluaisin uuden
mutta en viitsisi luopua kenestäkää niistä..
antakaa apua
20. marraskuuta 2006 kello 17.06
Kivaa tietoo, kiitti kaikille..
22. marraskuuta 2006 kello 16.27
MuiPs. ^^) Niin tota, ihan tyhmää kun jotku valittaa:
“Iskä lupas mulle et saan tänään Nintendogsin mut saanki vasta huomenna!!” Ite saadaan vasta jouluna!!!
22. marraskuuta 2006 kello 18.02
haluaisin itselleni nintendogs pakin joululahjaks
22. marraskuuta 2006 kello 19.29
No mä tiiän jo, et en saa sitä joululahjaks, ku se on niin kallis.
Mä saisin sen jos en sais uutta kännyy joululahjaks.Tyhmää, ku en saa molempii!
Ostan sen omilla rahoilla. Saan siskon kaa, ku siivotaa molemmat 5 e. Onko teiän mielestä vähä? Sit mulla on säästöpossus jotain..aika vähä…Jos tätä rataa kerään rahaa saan sen vasta puolen vuoden kuluttuu..et kiva..
sit joku kerran sano tääl, et “tyhmää,iskä sano et saan nintendogsin huomen, mut saanki sen kolmen päivän kuluttua”
Ihan turhaa..Mua rupes turhauttamaa, ku mä en ees saa sitä ja joku vaa sanoo noin.. :S
OTTAKAA KANTAA!
26. marraskuuta 2006 kello 13.52
Moikka kaikkille!!Mulla on ollut nintendogs jo kaksi vuotta enkä oo kyllästynyt mulla on jo kaikki rodut paitsi mäyräkoira ja chihuahua.Mulla on kahdeksan koiraa.Eli siis maksimi määrä viisi on koira hoitolassa ja kolme kotona.Mutta ku joku sano että ne on surullisii ku ne jätetään koirahotelliin nii se on niille kun loma hotelissa.On niillekin kiva päässä joskus vähän rentoutumaan muuallekin kuin vain kotiin.Minun lempi rotuni ovat welsh gorgi ja labbis ja kultainennoutaja ja husky ja boxseri.Mulla on siis noi kaikki mun lempi rotuni.Mutta ei tohon peliin kyllä kyllästy koskaan koska mulla on ollu se siis jo kaksi vuotta niin kyllä siinä ajassa olis jo luullu et siihen kyllästyy.Muuten multa voi sitten kysyä oon nimittäin expertti nintendogsissa.Eli kannattaa kysyä jos jokin nintendogsissa vaivaa.
27. marraskuuta 2006 kello 19.21
Puhukaa nyt täällä ;>
GARANBOLA : Minulla olisi kysyttävää.. xP
Mikä peli tulee siinä paketissa missä on sininen konsoli?? Onks se se vihree peli, vai mikä? Ku siin paketis mis tulee pinkki konsoli, nii eiks siinä oo mäyris peli?
28. marraskuuta 2006 kello 18.24
Moi!!!!
haluaisin nintendogsin, mut äiti sanoo etten saisi sellasta, koska mä sain tamacotsin(miten se mahetaan kirjottaa?) se joutui pesukoneeseen housujen mukana:D Sen jälkee äiti sanos et “sun tamacotsil kävi noin ja ne on ihan turhia” HALUAN SELLASEN! ja mä en saa käyttää omia rahoja ni (vaikka olis kyl varaa) Tiedän nintendogsista paljon luulen olevani valmis saamaan sellasen! (tiedän SEKAVAA) mä oon sellanen SEKO! kun haluan jotakin! (:heh heh:)
28. marraskuuta 2006 kello 18.53
GARANBOLA, olisi vielä kysyttävää ; >
Esim. siinä mäyris paketis mis on pinkki konsoli ja peli tai se mis on sininen konsoli ja peli se labradoori (149.95e) , nii voiko sillä ds:ällä pelata muitaki pelejä ku nintendogsii, vaikka se paketti onki et nintendogs ja ds lite?
Ja sit oli viel sitä, että katoin kaupas et sellai valkonen ds ja dalmis peli oli paljon kalliimpi..mistä johtuu?
Kiitos ;>
29. marraskuuta 2006 kello 17.40
Hei koirafani!
Mä en saa sitä siks koska saan uuden kännykän joululahjaks. Mun pitäis valita. Ostan sen omilla rahoilla. Vanhemmat suostuu maksaa lopusta vähän. Toivottavasti tulee alennuksii joulun jälkee.En malta oottaa, ku on rahat kasas. Kerro vanhemmilles et se on hyödyllinen ja ihan ERI asia kuin tamagotsi(mikä olikaa) xDD
29. marraskuuta 2006 kello 19.05
se dalmis peli on minun mielestä kallimpi jos se on nintendo dc liten mukana niin lite on uudempi verio siitä nintendo dc :Eestä
29. marraskuuta 2006 kello 21.58
Mä oon pelannu kyseistä peliä aika paljon = D!
Nyt ei oo kun yksi koira,sillä poistin kaikki.
Sen nimi on Elli.Ja se on Shiba inu.
Se tuli ensimmäiseksi akilityssä.
Mulla on sininen konsoli.Ja se labradori-peli.
No meen kouluttaa Elliä ja leikkii sen kanssa!
Terveisiä nindendogs-koirille ja niitten omistajille!
30. marraskuuta 2006 kello 21.33
minkä värinen shipa inu sulla on mulla on valkee,musta ja ruskee
2. joulukuuta 2006 kello 12.49
Moi!

Mä saan joululahjaks sen labbisversion, eli siin tulee sininen konsoli..
Se on jo tullu meille, ja äiti on piilottanu sen kaappiin vaatteiden sekaan.. ^^
Kiva ku oon jo avannu sen paketin ja pitäny sitä konsolii kädessäni! :/
Se on ihana!
Viel 22 yötä jouluun..
En jaksa oottaa et saan pitää sitä taas kädessä! ^^D
2. joulukuuta 2006 kello 12.51
Ps.
Kirjottakaa jotain.. ;P
3. joulukuuta 2006 kello 12.15
Olis kiva tietää kun Nintendon sivuilla luki että pelin alussa on kuusi koiraa, mutta keräämällä kouluttajapisteitä tulee lisää koirarotuja.
Onko tämä totta?? Ja mikä on parempi paketti?
Chihuahua vai mäyris? Aion ottaa Mäyriksen mutta Chihuahuassa on saksanpaimenkoira:(
3. joulukuuta 2006 kello 15.51
Moro! Mä saan joululahjaksi ehkä sen mäyris-version eli pinkin konsolinkin jos maksan itse siitä puolet! Mä alan itkee kohta!!!!!
4. joulukuuta 2006 kello 16.36
Onko se tyhmää kun oon 11 ja haluan nintendogsin joululahjaksi?Jos saan sen niin mun täytyy maksaa siitä 50 euroa. Jos saan sen niin mä ainakin aion ostaa Shih Tzun jonka nimeksi tulisi Pörrö se on niin ihana nimi ja Shih Tzut on niin söpöjä.Mä saan ehkä sen mäyris-pelin ja pinkin konsolin.Tai mä sään sen pakkauksen.Saako pelissä öötä?
PS.Vastatkaa pian!!!!
Pörrö (Ellusabet)
4. joulukuuta 2006 kello 17.51
Moi te kaikki !!
Mäki saan Nintendogsin joulun jälkeen !! IHANAA !!!
Mun vanhemmat ei sitä osta, kun se on niin sairaan kallis ja mä ja mun sisko molemmat halutaa ni ei voi oikee joululahjakskaan saada… :/
eli kerätään rahaa itse. Täti lupasi rahaa antaa jouluna 50 € joten jouluna on jotain 90€… siihen sitten vielä vähän niin se on minun !! ;D
4. joulukuuta 2006 kello 17.52
Sitä vielä, että onko teillä mikä paketti? mä ostan varmaan sen labbis, jossa tulee sininen konsoli..
4. joulukuuta 2006 kello 19.32
mä ostan mäyris paketin!!
4. joulukuuta 2006 kello 21.45
mulla on se labbis paketti ja se on totta että alussa on kuusi rotuo ja keräämällä niitä pisteitä saa uuden koirarodun
5. joulukuuta 2006 kello 14.45
Voiko niitä koiria niiku poistaa..? Esim. jos mulla on viis koiraa koirahotellissa ja kolme kotona, ja haluisin uuden, mutta ei mahu.. Et voiko ne viedä johonki, missä niitä ei saa enää takas… Jos ymmärsitte… ;D
5. joulukuuta 2006 kello 15.36
Voi niit poistaa mut ei me sit tiedetä miten mut yhell meiän kaverill on nintendogs ja se poisti kolme koiraa tai viis mut kyllä niit voi poistaa.
5. joulukuuta 2006 kello 18.17
Entä se öö? Niin saako pelissä öön?
PS.Kiitos jos vastaatte tähän ja toivoisin myös.
6. joulukuuta 2006 kello 11.54
niitä koiria voi poistaa koirahotellissa! =)
6. joulukuuta 2006 kello 12.40
Me saadaan EHKÄ Nintendogsit joululahjoiksi. Saalistaja haluu sen mäyrispaketin ja Mew haluu chihuahuapaketin! n___n
P.s. Emme malta odottaa jouluaattoon!! :’DD
(seuraavat 18 päivää ovat täyttä kidutusta! >.
6. joulukuuta 2006 kello 13.00
ohje kirjassa lukee miten voi poistaa koirat!
tässä on ohje
jos sulla on se konsoli niin se lukee ohjekirjan sivulla 113 mutta siinä on kuva elikkä
(jos haluat poistaa kaikki omistamasi pennut ja peli tiedot pidä a-b-x-y-l-ja r painiketta painettuna saman aikaisesti kun tää näyttö on avoinna)
eli sellasessa kuvassa kun avaat konsolin niin kun ylemmässä ruudussa lukeenintendo ja alemmasssa jotain ihmen sepustusta
6. joulukuuta 2006 kello 16.16
Janica:sä osaat niin hyvin näitä nintendogs juttuja niin voisitko sä vähän laittaa mulle tietoja
6. joulukuuta 2006 kello 20.30
moips!
mä saan nintendogs pakin, sinisen labradori and friends. me ollaan ostettu se jo mut saan avata sen vasta jouluna. mun mielest ei oo lapsellista pelata esim 10-vuotiaana nintendogsii! itekkin oon 11w. mun kaverilla on nintendogsi ja saan aina pelata sitä kun oon niillä. aijon ostaa heti kääpiöpinserin ku ne on niin söötteikin!
7. joulukuuta 2006 kello 17.29
Roosa:
no ei me tiedetä oikein…
no kaikki varmaan tietää tän et kun saapuu kotiin pitää hoivata sitä vähän niin et se totuttelee uuteen ympäristöönsä
supplies list(esineluettelossa)on seuraavat vaihtoehdot:
sports:urheiluvälineet, toys:lelut, care:ruoka ja pesutarvikkeet yms.,accessories: tarvikkeet (rusetit, hatut yms.) music:musiikki(oman äänitervehdyksen , äänittäminen), clock(kellot),etc. :muut esineet
jossain vaihees mä kirjotan myös noi jutut mitkä on Go out(koiran ulkoiluttaminen)nii et mitä ne tarkottaa
T:Janica ja ihan vähäsen Janna
7. joulukuuta 2006 kello 17.39
NINTENDOGS ON PAAAAARAAAAAAAAAAAAAS!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Mä sekoon kohta ku ei oo iha varmaa jos mä saan nintendogsin joululahjax(mä todellakin seeeeeeeekooooon kohta)
Tiesittexte et ne koirat erottavat yön päivästä(se johtuu siit sisää rakennetust kellost) mut sitä voi silti pelata milloi vaa!!!!!!!!!!!!
8. joulukuuta 2006 kello 14.09
Mooi !! Sorry pidin aika pitkän tauon ja nyt oon tääl taas !! xD Saan ehk joululahjaks nintendogsin !!! AAHHHH !!! MÄ SEKOON !!! MUN PITÄÄ OOTTAA VIEL NE TUSKALLISET 16 PÄIVÄÄÄ !!!! AAAAHHHH !!!! No sen jo kuitenkin tiedän että siihen tulee villakoirii (kai) NE ON NIIN SÖPÖI !!! Mut nyt pitää mennä ruimaamaan sitä äidiltä xP Moikka tuun tänne taas joskus !! Ja terkkui kaikille koiran omistajille ja niiden koirille !!
8. joulukuuta 2006 kello 18.08
menkää kattoo sivui http://www.nintendogs.com/ siell on paljo videoi mut miinus on se et se sivu on enkunkielinen mut menkää iha oikeest kattoo http://www.nintendogs.com/
8. joulukuuta 2006 kello 18.27
Ai miten niin et osannut,sä hä osasit tosi hyvin.Mitä toi ja vahase janna tarkotti olkse muka mukana vai?Mut kiitti kovasti janica ja sä voit laittaa viel vähä lisää.Mä halu nintendogsi
9. joulukuuta 2006 kello 13.24
nyt mä laitan ne Go out jutut…
eli Go out (koiran ulkoiluttaminen)sisältää seuraavat vaihtoehdot:
bark mode:haukkutila(kahden pelaajan tapaamis paikka,esineiden vaihtaminen)
shopping:kauppa:(pet supply,kirpputori:seconhandshop,kenneli:kennel,uuden asunnon ostaminen:interior decorator,koira hotelli:dog hotel).
contests:kilpailut(frisbeen heitto:disc competition,agility:agility trials,tottelevaisuuskisa:obedience trials
walk:koiran ulkoiluttaminen
info:ouluttajan tiedot:trainer info,ystävä lista:friend list,kouluttajan saavutukset:trainer accomplishments,asetukset:system settings
9. joulukuuta 2006 kello 13.45
kun mulla on nintendogs dalmatialainen, oon saanu kaikki maholliset rodut noista labradorista, mäyräkoirasta, chicuacuasta ja oon saanu viel jackrusselin terrierin (kiitos mun Bestiksen) mut voiks viel saada lisää jotain, ku mull on kaikki talotki???
Pleace, vastatkaa!!!!
10. joulukuuta 2006 kello 9.28
rinco:
onks sull 20 rotuu?jos on, et voi saada enemmän rotui!
siks et rotui ei oo enemmän ku 20!
10. joulukuuta 2006 kello 14.51
HAAAAAAAAALLOOOOOOOOOOOOO!
hei voisittexte laittaa jotai nimii niille koirille(vaikka muu on pitkä lista nimii listalleni o kertyny 103 nimee)mut koettakaa laittaa jotai mitä mull ei olis vaikk mä en oo kirjottanu niit tänne(olisin mä muute kirjottanu mut en jaksais) ;D:
10. joulukuuta 2006 kello 19.08
Koska joku vastaa että saako nintendogsissa öön?
kiitos jo etukäteen!
10. joulukuuta 2006 kello 19.45
kiitti Janica, mull on 20 rotuu, ny kyll harmittaa, mutt ei kande alottaa alust, ku voi vaa poistaa kaikki koirat, jos niit sitte onki paljo, postaa vaan kaikki muut koirat paitsi yhen, otttaa uuden koiran, ja poistaa sen yhen vanhan, hyvä kikka
tajussitteks?=?
11. joulukuuta 2006 kello 15.17
Pörrö:
Kyllä siin pelis saa öön!
rinco:
mä en iha ymmärtäny mut jos sä et tienny ni voi yll myös poistaa yhen koiran keralla (sori jos sä tiesit, jos sä tiesit ni se oli vaa mä joka on vähä seko)
12. joulukuuta 2006 kello 14.34
mikä on öö?
12. joulukuuta 2006 kello 15.49
Henkka:siis se kirjain ö tajuuts sä?
12. joulukuuta 2006 kello 17.17
MuuP.. ^^)
Viel PITKÄ aika.. 

Vastaattehan pliis..? 
Niin toivon tohon mun kyssään vastausta..
Saan Nintendogsin sit jouluna..
Nappi´mitä järkee avata Nintendogs paketti salaa..?? Ei mitään!
Mut mul on ongelma..
Ku haluisin tietää et monta kirjainta siin koiran nimes voi olla..? :O
Ku aattelin et ottaisin koirat joitten nimet on:
Atta, Tuhina & Scuffi. Mun Nintendogs paketti on jo ostettu ja se vebnaa jouluu meijän vaatehuoneessa.. xD Niin atta olis siperianhusky Tuhina olis Mopsi ja Scuffi mäyris..
12. joulukuuta 2006 kello 17.25
Monta kirjainta Nintendogsin nimessä saa olla..? :d VaSTATKAA TOHON!!


Niin Nappi ei oo järkee pitää pelikonsolii kädes ku etolis ees saanu.. ! >:P
Vähän tyhmää..
Mut vastatka tohon kyssään NOPEESTI! Vaik sä, Janica..
Annan mun koirien nimeks siis Atta Tuhina Scuffi ja Turre.. xD
Ei muuta..
12. joulukuuta 2006 kello 17.27
Onks teiän mielestä noloo jos poika tahtoo nintendogsikoiran
Musta ei koska mä tahdon sellasen joululahjaks
Oon jo 12 niin vähän iän kannalta noloo
12. joulukuuta 2006 kello 17.28
Ja monta kirjainta nimeen saa laittaa
13. joulukuuta 2006 kello 13.59
Nenne:
PeiPee:
nimeen voi laittaa 10 kirjainta!
nii et ei muull muuta ollu…
13. joulukuuta 2006 kello 15.06
ei siinä mitään noloo oo jos 12 vuotias pelaa
13. joulukuuta 2006 kello 15.08
Tajusin sen ö jutun
:D
Mä ostan sen ITE joulun jälkee, nyyh, jos on rahat kasas.Toivotaa et ois.Koska haluun sen jo, en malta oottaa.Oon tehny nintendogs kansionki jo..ihan toivotonta. :S Kauhee pettymys ois jos ei ois rahoja kasas.. =)
Nintendogs
13. joulukuuta 2006 kello 17.28
Ei musta oo Nenne mitään välii pelaako peliä tyttö vai poika..
Tänään äiti paketoi sen jo..!:) Ihq..
13. joulukuuta 2006 kello 17.29
Niin muuten ja Henkka aika toivotonta..
Toivon et saat rahat kasaan nopsaan..
14. joulukuuta 2006 kello 13.29
Toivotaa, toivotaa…
14. joulukuuta 2006 kello 15.29
Niin totaa.

Mä haluaisin ne chicuahuan rodut mut en tietty saa niitä..
Ku on jo mäyrispaketti vaatekaapissa paketoituna..
14. joulukuuta 2006 kello 15.36
Niin totaa..
Köyhää..
sano et sitä li vaikeeta opettaa…
Niin onks se oikeesti vai kässäsittekö sen heti..?
14. joulukuuta 2006 kello 16.46
mun mielest sitä ei oo vaikeet ymmärtää! mut voi kyll oppii erehtymisen kautta, joten ei hätää jos ei osaa enkkuu tai ei muute ymmärrä
15. joulukuuta 2006 kello 17.59
Niin enää 9yötä ihQ..!
En malttais oottaa..
Niin minkä ikänen oot Janica..?
Ja sit vielä et miten se nimi opetetaan..
Ei muut. MuuP
15. joulukuuta 2006 kello 19.25
Sorry Henkka ku en oo vastannut sun kysymykseen.Sinisessä konsolissa tulee siis labbis peli.Mulla on kato se sininen konsoli.
16. joulukuuta 2006 kello 9.38
ihan helppo peli
16. joulukuuta 2006 kello 9.50
Haloooooo ! …
…voisittexte laittaa jotai nimii niille koirille?… ;#…
17. joulukuuta 2006 kello 10.39
Nimiä? Ööh…Nekku, Nappi, Milli, Melli, Tepi, Mimi, Lili…..Ei tule nyt enempää mieleen.
17. joulukuuta 2006 kello 11.58
PeiPee:
mä oon 11w.
no minkä ikänen sä oot?
PS: Niit nimii?!
17. joulukuuta 2006 kello 21.16
meijän entisen okiran nimi on ollu tepi
18. joulukuuta 2006 kello 16.20
Oon kans 11.w mut täytän parin kuukauden päästä 12. No nimiä..
En keksi muuta..
Enää muuten 6yötä..
Atta, Turre, Nappi, Mimmi, Ria, Paisti, Läiskä, Höntti, Lupsu..
18. joulukuuta 2006 kello 19.10
6 yötää
Djeesshh, vaikka en saakkaa sitä ku ostan sen joulun jälkee, mut silti =) Onnea te kaikki ketkä saatte sen =P.
Nimiä:
Pallo, Lumi, Hilli, Killi, Petsku, Maisa, Misi, Arska.. ym, heh..
19. joulukuuta 2006 kello 15.22
Kiitos nimistä erityisen paljo pidän:Tepistä,Lilistä,Turresta,Höntistä,Lupsusta,Pallosta,Lumesta…
Peipee: missä sä asut?, mä asun Haukilahdessa
PS.mä saan nintendogs pakin(sen sinisen), mä löysin sen kaapist
pliis viel pari nimee ;D
20. joulukuuta 2006 kello 13.10
Enää neljä päivää sit mä saan sen.
Mä en kestä enää mä sekoon kohta oikeest!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
20. joulukuuta 2006 kello 13.14
Nii,neljä päivää jouluun =D
20. joulukuuta 2006 kello 15.37
Onneks enää neljä päivää….En pystyis odottamaan kauemmin.
D
20. joulukuuta 2006 kello 19.06
Enää ihan muutama päivä jouluun ja nintendogs mäyris-paketin.Tajuutteko ihanaa mä odotan ihan innolla joulua…JEEE!!!
Ja huomenna alkaa joululoma!Kestääkö se kauan kun peli latautuu aluksi?
21. joulukuuta 2006 kello 11.04
hyvä teiän on iloita ku mä en ees saa sitä :S:S Nyyh, oisin halunnu sen niin kovasti ;S Joulun jälkee on vasta jotan 100 e :S tyhmää, miks se on niin kallis..
21. joulukuuta 2006 kello 14.03
Henkka:oeta kestää kyll sä jossain vaihees saat tarvittavat rahat kasaan
PS.voisiks joku vastata Pörrön kyssään ku mä äkin haluun tietää
JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE:ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ JOULUUN!!!!!!
21. joulukuuta 2006 kello 14.07
Sori Henkka tarkotin Koeta
…
Sori uuestaan mä tarkotin mäkin 8-)…B-)…
21. joulukuuta 2006 kello 14.11
koht on joulu
21. joulukuuta 2006 kello 14.16
HALLOO
onks joku tääl
:]
21. joulukuuta 2006 kello 15.59
Niinku mä oikeest sekoon koht ku jouluun on vaa 3 päivää niinku oikeest
21. joulukuuta 2006 kello 16.01
juu,tosi kiva juttu
21. joulukuuta 2006 kello 16.04
Voi vitsit jos se lumi ei tuu
21. joulukuuta 2006 kello 16.21
On täällä joku ja se olen minä! Kaikille tiedoksi: olen pakannut lahjasäkkiin monta pelikonsolia sekä pelejä. Olkaa vaan kilttejä ja kokeilkaa nukkua nuo viimeiset yöt kunnolla
21. joulukuuta 2006 kello 20.05
jEE kohta mä saan nintendogsin 8)
21. joulukuuta 2006 kello 20.07
JEEEEEE ei oo kauaa jouluun =)
21. joulukuuta 2006 kello 20.14
Mä oo löytänyt nintendogsin mun äidin kaapista B-*
= D
21. joulukuuta 2006 kello 22.53
pitää yrittää
muuta onneks mulla ei ole paineita tohon peliin koska mulla on jo se ollu jotain 5 kuukautta
22. joulukuuta 2006 kello 10.49
Hei siis onko teillä tietoo siitä et miten sen koiran saa niinku laulamaan?
Siis ku mä en tajuu…
22. joulukuuta 2006 kello 15.03
Fanni: miten nii miten sen voi saada laulamaan
mitä sä tarkotat
22. joulukuuta 2006 kello 16.18
JEEEEEEEEE! enää 2 päivää jouluun ja mä saan nintenton!
ja se on jo ladattukin!
hyvää joulua kaikille nintendo faneille!!!
23. joulukuuta 2006 kello 13.27
Jiihaaa:!:


kohta on joulu
PS.nintendogs RLZ
23. joulukuuta 2006 kello 13.32
Mä oon tosi innostunu ku joulu tulee:!:
:o
23. joulukuuta 2006 kello 13.37
23. joulukuuta 2006 kello 15.20
Moi!!Ihanaa kun huomenna on joulu ja saan sen 99,99%:sesti (tai millain se kirjoitetaan?) Ei kukaan voi edes enää ehdi varmaan vastaamaan kun huomenna on jouluaatto. Hyvä asia kun huomenna on jouluaatto, mutta kuitenkin olen kiitollinen kaikille ketkä ovat vastanneet ja myös siitä kun olen saanut palstalta paljon tietoa ja kyllä kirjoittelen vielä tänne mutta pidän tauon.
Hyvää Joulua!
T:Pörrö
23. joulukuuta 2006 kello 15.42
HYVÄÄ JOULUA!
24. joulukuuta 2006 kello 10.05
HYVÄÄ JOULUA
JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA

PS. mä pidän tauon
24. joulukuuta 2006 kello 14.13
Hyvää joulua kaikkille ihanille tyypeille:):):):)
27. joulukuuta 2006 kello 13.47
MYÖS ONNELLISTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE! Palaan piakkoin!
PS.Pörröni on jo oppinut paljon temppuja!
T:Pörrö ja minun koirani Pörrö
27. joulukuuta 2006 kello 13.56
HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISSTA UUTTA VUOTTA myöhäist toivotukset
27. joulukuuta 2006 kello 15.58
sain nintendogs:in ja alussa tulee että voi asetuksia vaihtaa ja muutin niitä mutta en enää voi vaihtaa ehkä laitoin jotain silleen ettei se asetuksen vaihto tule=( saako sen takaisin että voisin vaihtaa esim. värin,päivän ku se meni väärin?
27. joulukuuta 2006 kello 19.48
Onnellista UUTTA VUOTTA KAIKILLE MINUN PUOLESTANI:)T:Garanbola
27. joulukuuta 2006 kello 21.15
sain joululahjaksi nintendogs paketin.olen sitä aika paljo pelaillu ja tänään huomasin että nintendon kosketusnäyttö ei toimi!onko muille käyny samalla tavalla?ei voi mennä ees lenkille tai ruokkia koiria!auttakaa!tähän asti se on toiminu ja omistan labbis nartun,Pepin ja shiba inu uroksen,Tuiskun.pelastakaa mut pulasta!
28. joulukuuta 2006 kello 14.56
MuuP

Nyyh.. Mul on 6koiraa. 3hotellissa ja 3 kotona..
Oon saanu 3 uutta rotuakin..
Kun niitä TrainerPointseja on jo kerääntyny.. 
Noo.. Sori en voi mitenkään auttaa.
Mulla ei oo näytössä vikaa, mut mikrofoni valillä vähän reistailee.
Jos opetan koiralle vaik “jahtaa häntää” niin se toistaa sen jotenki:
“jahtaa hän..”
No ei mulla sitten muuta.
28. joulukuuta 2006 kello 22.38
Mulla on kasas rahaa jo 100 € !! Jee ;>;>
29. joulukuuta 2006 kello 12.16
eiks kukaa käy tääl?
29. joulukuuta 2006 kello 14.02
mulla on toiminu se vekotin ihan hyvin vaikka onkin tipahtanut yhdesti lattialle eikä menny mikään rikki!!
30. joulukuuta 2006 kello 14.33
Siis kone on kestävä..??
30. joulukuuta 2006 kello 21.44
juu niinhän se on
31. joulukuuta 2006 kello 12.10
ÖÖÖÖÖ janica sä hän tiiät paljon nintendogseist niin voitko kertoo jotain??
31. joulukuuta 2006 kello 12.13
LOL oikeest se on perseest et on aina pakko oottaa et lunta tulee siis LOL
31. joulukuuta 2006 kello 13.00
Jos kone ei olisi kestävä niin se menisi aika nopeasti rikki ;D
En malta oottaa, et ostan sen, ku viel pitää kerätä rahaa…
31. joulukuuta 2006 kello 18.08
mä saan Nintendogsin ehkä 3:sen lopussa vasta. Mä haluaisin vähän tietoo siit. Niin ja mä haluaisin tietää mitä rotuja siel on???? VASTATKAA, pliiiiiiiiis
1. tammikuuta 2007 kello 20.05
Googlesta löytyy parhaiten tietoa, sieltä minäkin etsin.
Nintendogs on ihan paras peli. Mulla on labris versiossa naaras shiba inu Luna.Se oppii tosi nopeesti käskyjä. Se osaa käskyt: istu,maahan,tassu,kieri,hyppää,nouse ja jahtaa. Kaikki muut pelin kaupungin asukkaat kehuvat sitä, paitsi yksi sanoo sitä aina ovelaksi pikku roistoksi.
Ja kisoissa Archie sanoo aina että Lunalla on sama nimi kuin Archien lemmikkiankalla tai että se muistuttaa Archieta nuorempana tai jotain muuta vastaavaa………….Ja Hyvää Uutta Vuotta minunkin puolesta kaikille!
2. tammikuuta 2007 kello 13.45
moiks en ikinä lue niitä ihmisten puheita yleensä kun tulevat vastaan
2. tammikuuta 2007 kello 18.13
Moi! Mulla on koiria 2 Dalmantialainen ja Shiba inu Dalmiksen nimi on Amy ja Shiban Panda halusin vaa kertoo ku kaikilla teillä on nii kivoja koirien nimiä et piti laittaa omatki mukaa
Hyvää uutta vuotta kaikille
3. tammikuuta 2007 kello 10.42
Mullkin on nindendogs! Itse asiassa mulla on ollu se jo vuoden mut huomasin tän sivuston vast äsken ni kirjotin vast nyt. Mulla kaheksan koiraa joiden niemet on : Lulu ( mun eka koira ), Sisi, Lottis, Zorro, Tepi ,Kinuski, Weed ja Ryta. Lulu ja Sisi on molemmat puudeleita. Kinuski, Ryta ja Weed on kaikki (en tiedä mitä rotuja ne on suomeksi, mutta englanniksi ne kirjoitetaan “shiba Inu”). Ja sit taas Lottis, Zorro ja Tepi on mäyriksiä eli mäyräkoiria.
Mä oon 11-vuotias. Mulla ei oo omaa oikeeta koiraa joten siks mul on nindendogs. Missä päin asutte kato ku ois kiv täs nindendos tulla kavereiks? Kauaks teil muilla on ollu nindendo ja minkä nimisii teiän koirat on ja kuinka monta koiraa teillä on? Te varmaan jotkun alottelijan ihmettelette kuinka pystyy olla kaheksan koiraa. Kattokaas ku mä pidän aina kolme koiraa omassa kodissa ja viittä “dog hotel”:lissa. Mul ois sulle mökötti sellain juttu et en mäkää ikinä lue niitä tekstejä ku ne toiset oiran kävelyttäjät tulee vastaa. HEI PLIIS KERTOKAA OMISTA KOIRISTANNE KU MÄ NIIN HALUISIN TIETÄÄ!!!!! No mä kirjottelen vielä jos jotaa kiinnostaa kuulla. Kirjotellaa taas joskus ja kertokaa jos haluutte kuulla lisää!!!
Hyvää myöhästynyttä uuden vuoden toivottelua toivottelee teille Jessica nindendogs nimimerkiltään sicajees77!
3. tammikuuta 2007 kello 11.12
Mul ois taas asiaa ku luin noit teiän omii! Sorry Henkka ihan hirveesti mut se 100 € on aika vähä verrattuna siihen et mul on nyt 10,565.05 ja et mä oon ostanu kaks 5,000 euroo maksavaa taloo, yhen 20,000, yhen hintaa en muista ja yhen 50,000 euroo maksavan talon ja 100,000 euroo maksava talo on viel ostamatta mut en ehkä ees aio ostaa sitä ku se on ihan hirveen näkänen asuinpaikka ku se muistuttaa enemmän kasvihuonetta ku taloa.
Sit niist kilpailuasioist: Ainoot jotka mul on kilpaillu on: Lulu on Lottis, Zorro, Tepi, Kinuski ja Lulu. En nyt just äkkiseltää muista niien sijotuksii mut ku katon sijotuksii kilpailulistalla yleisesti mun kaikkien koirien kanssa että niillä jotka oon lahjottanu eläinkaupalle ja niillä jotka mulla on just nyt.
Disc Competitions:
champoinship:
Lulu 54 pistettä (sija : 1)
Master Class:
Lulu 46 pistettä (sija: 1)
Expert class:
Lulu 38 pistettä (sija: 1)
Open Class:
Lulu 46 pistettä (sija: 1)
Agility Trials:
Championship:
Lulu Aika: 34:80
pisteet: -0.00 (sija: 1)
Master Class:
Puk Aika: 28:00
pisteet: -0.00 (sija: 1)
Expert Class:
Puk Aika: 29:51
pisteet: -0.00 (sija: 1)
Open Class:
Atte Aika: 22:43
pisteet: -0.00 (sija: 1)
Obedience:
Championchip:
Lulu 7.44 pistettä
Master Class:
Lulu 9.56 pitettä (sija: 1)
Expert Class:
Lulu 9.01 pistettä (sija: 1)
Open Class:
Lulu 9.65 pistettä (sija: 1)
Terveisiä kaikille!
T: sicajees77
3. tammikuuta 2007 kello 11.15
Voiks ees joku vastaa mun kysymyksii ja laittaa tietoo koiristaa?!
4. tammikuuta 2007 kello 14.51
no mulla no kolem koiraa roduistaan ne ovat shipa inuja RIKI,FUJI ja HOPSU
4. tammikuuta 2007 kello 14.59
Ai kukaa ei oo vieläkää laittanu mitää tänne sen jaälkee ku miä tulin tänne. Miä käyn tääl tosi usein nimittäin niin paljo ku mul vaa aikaa riittää näieen koirien keskellä. Mä leikin et Ryta on mun prinsessa! Siks mä piän sil aina tiaraa. Sit joku mun koirist tulee palveliaks ja sil mä piän aina silinterihattuu ja sit viel joku on vartija ja sil mä sit taas piän piikkikaulapantaa. Yleensä mä piän koolla sillee et on joko kaikki shibiksii (shiba inuja), mäyriksii tai Lulu, Sisi ja sit viel joku muu. Täl hetkel mun Ryta prinsessana, Kinuski palvelijana ja Weed on vartijana. Lottis näyttää söpöltä silloin ku se on palvelijana koska sillä on silloin se silinterihattu ja se Lottishan on narttu ni se näyttää silinterihatussa ihan mieheltä/pojalta. Kellä muulla muuten on se “happy new year” tiara? No kuitenkii!!! Tietoi vaa tulemaa teiän koirist!
T: sicajees77
4. tammikuuta 2007 kello 21.04
moiks ostin täänään uusia koiria möin FUJIN ja HOPSUN poijes ja ostin tilalle lappiksen ja villakoikiran joilla ei ole vielä nimii
5. tammikuuta 2007 kello 16.41
Jessica Henkka tarkotti et sil on “oikeessa elämässä”
) 100e jota se säästää ninten dogsiin.. 


Mul on jotain 25 000 Trainerpointsii ja 15rotuu
(miks aina kaikki sanoo noin..?
Mul on 8 koiraa siin pelis.. :O
Peto Siperianhusky
Nakki Mäyris
Rieha Saksanpaimenkoira
Kassu Yorkshire
Tiko mäyrin (tosi hyvä fhrisbee kisoissa)
Pumpuli Puudeli
Jeppe corgi
Nappe corgi
Ennen mul oli kans Puppe corgi mut muin sen..
Oonnyt jo ehkä vähän kyllästyny siihen peliin vaik se on ollu mul kohta
vasta 2viikkoo..
kennelissä..
5. tammikuuta 2007 kello 16.42
Ja iso hali kaikille..
5. tammikuuta 2007 kello 16.42
Sori noi kirjotus virheet..
6. tammikuuta 2007 kello 10.52
voiko niitä koirii jättää vähäks aikaa ittekseen jos menee vaikka syömään?!
6. tammikuuta 2007 kello 10.55
kuinka paljon niitä koirii voi pitää kennelissä meinaa kun mä oon ostanu niitä niin kenneliin ei enää mahu!?
9. tammikuuta 2007 kello 16.02
Nii, joo mä tarkotin “oikees elämäs” ;D
10. tammikuuta 2007 kello 15.35
Ostan sen siskon kaa sillee et mä maksan noin 120€ ja se jotain 30€…
Mä omistan sen, mut se omistaa siitä jtn yks neljäsosaa… ;D;D Mä pelaan sillä enemmän sit ja tällee.. =) Mun pitää mennä lahtee ostaa se..Kauppa ehdotuksii..??Etin mäyris pakettia, ku sittareis ei oo xD
11. tammikuuta 2007 kello 21.33
miks kukaan ei käy täällä ??????? mä ainakin käyn joka päivä kattomas että onko kukaan laittanut mitään viestii
12. tammikuuta 2007 kello 17.26
Sama… Onks toi muuten hyvä idis minkä laitoin just toho äske…
13. tammikuuta 2007 kello 18.13
no empä mä oikeen tierä ???
16. tammikuuta 2007 kello 14.07
miksi täällä ei käy ketään????????????? :’( :’(
16. tammikuuta 2007 kello 18.54
niinpä :S:S
17. tammikuuta 2007 kello 13.00
Joo voi niit koirii jättää sinne ittekseen jos menee vaik syömään..
Laitat vaan läpän kii.. xD
17. tammikuuta 2007 kello 13.02
Kennelis voi pitää kerrallaan 5koiraa..
17. tammikuuta 2007 kello 16.14
kotona 3.. voiks ne koirat hakee sieltä koirahotellista et niitä ei myyydä siellä?
18. tammikuuta 2007 kello 15.24
koirat voi viedä sinne koirahotelliin ja käydä hakemassa sieltä ja koiria voisi jättää vaika että ei olisi läppä kiinni ei ne sinne kuole!
: ): ):
19. tammikuuta 2007 kello 15.33
JoooP..

Ei mul muuta..
Nii kysykää iha rauhas mitä vaan ku tykkään vastailla. xD
Nii totaaa..
Kirjottakaa tänne ees jotai ku niit on kiva lukee..
20. tammikuuta 2007 kello 17.54
Voitteko sit, ku ostan sen pelin nii auttaa englannis mitä ne sanoo siin..kyselen aina välillä ;>:>>
24. tammikuuta 2007 kello 15.45
Tota noinn..
Asia on nyt näin, et mä en osaa enkkuu todellakaa hyvin..
Enkun numero on joku 7joku..
HeH.. ^^)
25. tammikuuta 2007 kello 15.14
Moikka
Sain nintendogsin jouluna (jeeeeeeeeeee
)
Mulla on siinä koirina: pinseri tyttö Nancy ( Voittanut agilityssa 11 kertaa peräkkäin.)
toinen pinseri (uros) Brownie, shiba inu uros Heikki, beagle narttu Ronja, chihuahua uros Mini, snautseri narttu Love ja bokseri narttu Karo. Oon ostanu ne tossa järjestyksessä. Terkkuja kaikille tähän foorumiin kirjottaville je teidän koirille
25. tammikuuta 2007 kello 20.15
onpa sulla paljon koirii mulla ei oo kun vaan 3
27. tammikuuta 2007 kello 20.07
olisko teistä kivaa jos ne kisat ois vaikeemmat.(mä en sit tiiä niistä kisoista, ku mulla ei oo viel sitä pelii)
29. tammikuuta 2007 kello 18.34
moi! mulla on myös nintendo dogs peli! mulla on tullut koulussa lähsyksi tehä tietoteksti haskista mutta en tiiä yhtään mikä sen elintavat on:( voisko joku auttaa?
29. tammikuuta 2007 kello 18.37
kenelissä mulla saa vaa olla 3 koiraa:O
29. tammikuuta 2007 kello 18.39
No olis joo iha kivaa..
:mrgreen::mrgreen::mrgreen::mrgreen:
Tääl ei käy enää melkee ketää ku joulu on menny ja kaikki on jo sanu nintenit..
29. tammikuuta 2007 kello 18.40
29. tammikuuta 2007 kello 21.35
oon samaa mieltä että täällä ei käy enää ketään muuta kuin me muutamat
30. tammikuuta 2007 kello 17.37
Moi. Onko teidän mielestänne lapsellista pitää Nintendogsii, vaikka on kohta 11v? Mun mielestä se ei oo..
Kun mullakin on se ongelma, että saan koiran vasta ku muutan omaan kämppään.. :
31. tammikuuta 2007 kello 14.21
No ei se nyt niin lapsellista oo ku itekki täytän iha justiins 12 ja mul o Ninteni..
Joo emmäkää saa koiraa ennenku mul on oma kämppä mut sit ku otan sellasen nii otan Berninpaimenkoiran tai sit jostai löytöeläinkodist..
No ei mulla muuta en käy tääl varmaan sit vähään aikaan.. x)
31. tammikuuta 2007 kello 15.24
ei se oo lapsellista jos itekkin täytän kohta puoliin 13 ja voihan siihe koneeseesn ostaa muitakin pelejä sen nintendogsin lisäks vai mitä
1. helmikuuta 2007 kello 10.13
Auttakaa.. Mä sain äsken (N. puoltuntii sitten) Nintendogdin, ja kun koitan kouluttaa, niin sinne yläkulmaan ei tuu puhekuplaa.. Heelp me.
En osaa..
1. helmikuuta 2007 kello 15.32
se ei tule heti mutta kun olet pelannut sitä jokun aikaa niin se tulee siinhen ihmettelin sitä itsekkin että eikö sitä tule siihen kun sain sen
2. helmikuuta 2007 kello 17.40
JeP JeP.. Ekaa sen pitää oppii nimi.. ^^P
Ja jostain puskasta aattelin oksa mut e ei.. ei onnaa.. :I
Mut auttakaa mua olkaa kiltit!!! Mult on kadonnu se muovitikku
enkä keksi mitään korviketta.. yritin tikkarin tikkuu mut se on liian paksu..
2. helmikuuta 2007 kello 17.48
Vastatkaa tohon sit..
2. helmikuuta 2007 kello 19.44
Moi. Kun mulla ja mun kaverilla on nintendogsit. ni me osataan keskustella mut mikä on kun ei me pystytä keskustelemaan omissa kodeissamme. voisitteko vastata? ja emme voi keskustella mesessä kun mun kamulla ei oo mesee…:(
4. helmikuuta 2007 kello 15.07
No mooi..

Ku on picho chatissa nii pitää olla 10-20m päässä (en muista kumpi) toisesta.. Sama juttu Dark Modessa.
JooP, oli kiva auttaa..
5. helmikuuta 2007 kello 8.45
Kiitos..:D
6. helmikuuta 2007 kello 15.06
piepe siinä kosketus näytössä ei kannata käyttäämitään muutakun sitä oikeeta tikkuu kun ohjeissa sanottiin niin ja monta tikkuu sulla tuli sen mukana mulla tuli 2
6. helmikuuta 2007 kello 15.15
??? joo oon varmaa ainoo, kenellä sitä ei oo xSS
7. helmikuuta 2007 kello 15.20
PeiPee siellä konsolin takana on tikku. Varatikku. ;D Ei kannata millään muilla tikuilla rueta.. Ja sitten siinä kantohihnassa on sellanen lätkä, jolla voi ohjastaa niitä.
Toivottavasti autoin. Oon sama kun Heeelpp!! ja Lapsellista??. :> Oon nytten sitten tästälähtien aina ja iankaikkisesti Buffe.
7. helmikuuta 2007 kello 16.03
mä en vastaa mihinkään vaan kirjoitan. ja kysyn!!! mulla ei oo nintendogsia ja mä saan sen ehkä lahjaksi 14 vpäivän päästä. mutta se on niin kallis että en tiiä saanko sen synttäri lahjaksi. se on niin ihana.
mutta paljonko se valkonen konsoli maksaa???
terveisin aurinko jenna
8. helmikuuta 2007 kello 13.03
Moi Aurinko jenna. Se valkonen on huomattavasti kalliimpi, kun jos ostasit yhdessä konsolin+pelin. Ainakin täällä niitä on Prismassa ja Citymarketissa ja Maxissa.
8. helmikuuta 2007 kello 18.39
ok. kiios tiedosta. ostettiiin se tänään konsoli plus oeli. sann ne vastaa synttärinä 20.2 . kiitti
8. helmikuuta 2007 kello 19.31
Lueskelin taas tossa kaikkia,kun en pitkään aikaan ole täällä käynytkään.Sain pelin viime marraskuussa ja DS on sininen. Kiva peli on ja sitä on kiva pelailla.
Ja aloin itse kisata tottelevaisuus kisassa,koska ajattelin että kannattaahan sitäkin koittaa,kun ennen en ole siitä niin välittänyt.Nykyjään omistan 3 koiraa joiden nimet ovat Taika (tyttö),Will (poika) ja Muru (tyttö). Söpöjä ovat.
Ai niin.Kun menin siihen tottelevaisuus kisaan niin mikäs temppu se ravistaa (shake) on? Ja miten saan koiran tekemään sen.Olen kokeillut kaikenlaisia temppuja,mutta mikään ei ole osunut oikeaan.
9. helmikuuta 2007 kello 15.34
Mullaki OLI 2tikkuu mutku oon hukannu ne..
Nii luulen et shake on “vaani..”
9. helmikuuta 2007 kello 18.57
PeiPEE
:kun sulta on hhukkunut ne 2 tikkuu niin kaupoista saa tikkuja. niitä myydään 3 paukkaukkessa nintenno osatolla. kannotta kokeilla niitä. ne on nintendogs sin ttikkuja. on kiva autaa
11. helmikuuta 2007 kello 19.30
Hmm…Kummallista,englannin sanakirjassa lukee että se olisi ravistaa,no mutta kiitos kun kerroit. xp
12. helmikuuta 2007 kello 15.01
haluun kysyä !!!???? kuinka paljon pennut maksaa kennelissä?
12. helmikuuta 2007 kello 15.13
tartten sellasta tietoo että kuinka paljhon kultainennoutaja maksaa kennelissä? ostan sellasen kun saan 18.2 nintendogsin. tartteen nopeesti tietoo!! eli kuinak paljon toi kultainennoutaja maksaa kennelissä?
12. helmikuuta 2007 kello 16.34
Joo Shake tarkottaa “ravista/ravistaa”
Mut mitä muuta nintendogs voi ravistaa ku takapäätä?
Eli se on se niinku “vaani”
12. helmikuuta 2007 kello 16.35
Joo Shake tarkottaa ravistaa..
Eli “vaani”
12. helmikuuta 2007 kello 16.36
Ja kiitti Jenna tost tikku jutusta..
13. helmikuuta 2007 kello 16.11
joo, oli kiva ayttaa, käyn täällä joka päivä
14. helmikuuta 2007 kello 16.05
No totanoin.. Nyt en pysty tarkistaa tota kultasen noutajan hintaa mut
Ja alkupääoma on 1000£
se on siinä 500-600£ paikkeella.
14. helmikuuta 2007 kello 16.46
tiedän jo tosi paljon nintendogsista!!! kiitos teidän!!
16. helmikuuta 2007 kello 21.04
miekin mietin mitä se shake tarkottaaa mutta onnneks isi on hyvä enkussa
17. helmikuuta 2007 kello 17.30
Moi pitkästä aikaa taas!
Mul on 110 € , laskin just ajan kuluks ;> Kannattaako käyttää nintendogsii, tarviin pikasesti vastauksii??
19. helmikuuta 2007 kello 8.46
Henkka
Sinuna mä ostaisin nintendogsin noilla rahoilla.
Mä haluisin kysyä kun joku on joskus täälä sanonu et tää peli (nitendogs) alkaa alusta kun on 40000 trainer pointsii. Onko se totta, kun en millään viittis luopuu mun koirista ja varsinkaan Nancystä!
Ostin siinä pelissä muuten uuden pinseri nartun Mistyn
Niin ja mulla noita trainer pointseja on n. 27000…
19. helmikuuta 2007 kello 13.27
Se peli ei ala sillon alusta koska mulla on ollu 70 000 Trainerii eikä tapahtunu mitään. Nyt kyl oon harmi vaan alottanu pelin alusta..
Pinserit on muuten ihanii..
Siin pelis..
19. helmikuuta 2007 kello 13.28
Mul on jo 200euroo kasas!
19. helmikuuta 2007 kello 13.33
No moi taas..
Niin miten sen koiran saa tekee voltin..?
19. helmikuuta 2007 kello 13.37
Niin muuten ja mun beagle narttu (Nalle) tuli Agilityn Champion sipissä 14 kertaa peräkkäin ensimmäiseks..
20. helmikuuta 2007 kello 10.25
Hyvä kun se peli ei ala alusta… Ärsyttävää kun siinä pelissä saa ostaa vaan seittemän koiraa… Haluisin Huskyn, mut en haluis luopuu kenestäkään…
20. helmikuuta 2007 kello 12.28
Anna siin pelis saa 8koiraa, on se mustakin aika vähän..
Ja kaikki on ihanii..
Nyt mul on tosin enää 5koiraa
Pinseri Doku
Shettis Atta
Shiba Puppe
Beagle Nalle
Mäyris Pimu..
20. helmikuuta 2007 kello 15.09
Joku sit meni mun nickil joka sano et “mul on jo200euroo kasas”
et mä en oo noin sanonu.
22. helmikuuta 2007 kello 18.29
MOOOI!! Arvatkaa miiiiitäää?? (: x—D
Mä ostin KONSOLIN (hopeen)!!
Pelii ei oo viel, mut pyydän sen synttärilahjaks, ku ne maksaa kauheesti..Synttärit on toukokuus :S:S Mä en tiiä jaksanko oottaa!!
Antakaa jotain vinkkejä..Oon jo tehny kansion
22. helmikuuta 2007 kello 20.53
sen koiran saa tekee voltin ku nlaitat sen istumaan ja sanot hyppy
23. helmikuuta 2007 kello 13.54
Voi kiitti Mökötti!!

Henkka iloitsen sun puolesta et sait jo sen konsolin!!
Käyn muuten nykyään siinä tottiksessa ja se on tosi kiva..
No ei mulla sitte muuta..
Niin muuten siin Tottiksessa se Shake tarkottaa anna tassu..
Sain sen selville..
23. helmikuuta 2007 kello 16.48
Kiitti ja antakaa niitä vinkkejä (:
23. helmikuuta 2007 kello 23.03
PeiPeelle: Sorry, en aatellu mitä kirjotan kun laitoin 7 koiraa…
Joku joskus kirjotti täällä että sen koirat saa pentuja ja silleen…(nintendogs koirat siis!) Niin että onks se totta?
24. helmikuuta 2007 kello 14.57
se pentu juttu ei ole totta koska koirat ovat aina pentuja!!
25. helmikuuta 2007 kello 12.24
japanilaises saa vaa pentuja. Vinkkejä mulle (:
25. helmikuuta 2007 kello 16.21
Hiukka epistä!
27. helmikuuta 2007 kello 11.46
Nii mä oon ainaki kuullu ja luullu
27. helmikuuta 2007 kello 14.43
Tsekatkaa tää http://www.youtube.com/watch?v=33PvJ8gE3nw
————————————————————————–
Muuten, käytättekö siinä nintendo ds:ässässä suojakalvoo ku pelaatte?? Sehän näyttö menee naarmuille..ym,Miten se suoja juttu laitetaa?
27. helmikuuta 2007 kello 16.33
ois kivaa jos vois saada ja koiria sais enemmän…
27. helmikuuta 2007 kello 21.54
Jos ostaa konsolin ja pelin eriksee, nii onks siin konsolis mikki??
Eihän nintendogsii vois muuten pelata..
1. maaliskuuta 2007 kello 19.24
SAIN SEN KONSOLIN TÄNÄÄ! Viel peli pitäis hankkii… ;>>
Mul on se kyssä, et ku siin konsolis on 2 aukkoo, kumpaa tulee se peli, ja mikä se toinen aukko on?? Jos tajusit
1. maaliskuuta 2007 kello 22.17
Käyks siihen koneesee jotku erilaiset kynät, minkä merkkinen sun kynä on??
2. maaliskuuta 2007 kello 13.43
Ku siinnpelis puhutaan jotain “Plaa plaa.. Puppy Plaa Plaa..” Puppy tarkottaa pentua, mut joko siin puhutaan sun pennusta tai kenneliin on tullu uusia pentuja..
5. maaliskuuta 2007 kello 16.06
Kiitos PeiPee tiedosta,siis siitä että Tottiksessa “shake” on tassun antaminen. Kummallista,että se on tassun anto,kun onko tassun anto jotenkin ravistamista.
8. maaliskuuta 2007 kello 18.17
Paljon se kynä noin maksaa?? Ja jos ostaa pelin eriksee, nii onks siin ohjeet suomeks?
9. maaliskuuta 2007 kello 16.37
No oleppa hyvä..
Joo..
No sehä on ku “ravistakaas kättä!”
Tossa sitä sanastoa:
Sit istu
Lie down maahan
Jump hyppää
Shake tassu
Beg kerjää
Roll over kyljelleen
Spin häntä
Free Performace Vapaat temput
9. maaliskuuta 2007 kello 21.38
se peli tulee sinne läpän taakse ja se iso reikä on joku ihmeen kolonen
10. maaliskuuta 2007 kello 9.07
Kiitos!! Juuuhuuu, meen tänää ostaa sen Lahtee!!Jeeah
:D:D:D:D:D
En malttais oottaa!
10. maaliskuuta 2007 kello 16.23
No,noi muut temput tiedetään. xp
11. maaliskuuta 2007 kello 17.45
moi! oon 10.v ja omistan kyseiseen pelin
opetan koiralleni temppuja , sit kun siellä on se trikc list luettelo niin sinne ei ilmesty temppuja enää vaikka koirani osaa vasta 4 temppuu
voisitteko autta?? tietoa nopeesti tarvitseva
12. maaliskuuta 2007 kello 16.45
no tohon en osaa auttaa muten kun kokeile pooistaa ne entiset ja koita opettaa sille nee uudestaan jos se toismisi
12. maaliskuuta 2007 kello 18.27
Ai ai nyt heitit pahan en osaa yhtää vastata.. :I
No lue ohjekirja läpi..
13. maaliskuuta 2007 kello 16.36
Mulla on 7 koiraa: |
Pörrö, Lucky, Bubble, Marissa, Pallo, Nessi ja Rose |
|
Pörrö, Lucky,Bubble,Marissa ja Pallo ovat shih tzuja. |
Nessi on cavaljeeri. |
Rose on gorgi. |
,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.,
13. maaliskuuta 2007 kello 18.05
Mun serkku oli muuten kyläs viikonloppuna ja ihastu siihen peliin vaikka aikuinen onki.. Äitiki on rapsutellu koirii..
13. maaliskuuta 2007 kello 18.06
Ja kyl Henkka ne ohjeet on siinä erikseen ostetussakin pelissä ihan suomenks kans..
14. maaliskuuta 2007 kello 10.23
Voisikohan tuon Nintendogs -kirjoittelun erottaa ihan omaksi alueekseen. Olisi mukava lukea jostakin muustakin välillä. Siis oikeista koirista.
17. maaliskuuta 2007 kello 19.15
Ostin sit lahesta sen pelin. Dalmatian and friends!!
Koirani:
Nimi: Dama (tyttö)
Rotu: Dalmis
Temput: istu, maahan,tassu,pyllistä, häntä,hyppää,kieri,selällee
Nimi: Laku(poika)
Rotu: Beagle
Temput: istu, maahan, tassu, häntä, hyppää
-Oon semipro trainer, pisteitä 2550
18. maaliskuuta 2007 kello 8.30
mulla on kaiki koirat mitä voi olla . haluisin vain vielä lapradorin noutajan
18. maaliskuuta 2007 kello 10.33
Ostin tänää uuden koiran:
Nimi: Hessu
Rotu: yorkshire terrier
Temput: Istu, maahan
23. maaliskuuta 2007 kello 16.04
miksi kukaan ei käy täällä enää tuntuu nioin tylsältä
29. maaliskuuta 2007 kello 9.18
moi!!! multa puuttuu siis labradorinnoutaja, mäyris, shiba inu! oon pelannu nintendogsia vasta 1kk ja 11 päivää!!! mä en kyllä tosiaankaan tiiä miks kukaan ei käy täällä! vaikka tää on tosi hyvä palsta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1 kiitos kaiki8lle jotka on auttanut mua!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!:)
2. huhtikuuta 2007 kello 16.05
MoooiH taas.. :mgreen:
Alotin sen pelin taas alusta.. On vaa husky poika Turre..
4. huhtikuuta 2007 kello 13.29
7. huhtikuuta 2007 kello 11.25
Okei. Mulla on 3 koiraa vaikka se ei oo ollu mulla kauan
9. huhtikuuta 2007 kello 14.44
Niin paljon sulla henkka on Trainer pointseja ja rahaa..?
11. huhtikuuta 2007 kello 12.56
Heips kaikki nintendogsin fanittajat! Mulla on ollu nintendogs jo n.vuoden. Mutta en ole saanut selkoa siitä miten T.O.K.O.:ssa päästään sijoille. voisitteko kertoa miulle, kun miun koirat ei tottele kotona eikä kisoissa. Olen ainakin kaksi kertaa kokeillut T.O.K.O. kisaa,eikä tottele. Mutta kolmella koiralla on istu-temppu, maahan-temppu ja anna tassu-temppu. Kertokaa miulle pliis!
18. huhtikuuta 2007 kello 18.51
mulla on jo nindendoksi ja mulla on 3 koiraa ja siinä pelissä ohjekkirjat on SUOMEKS & EGLANNIKS
19. huhtikuuta 2007 kello 14.44
No siitä Tottelevaisuudesta.. (TOKO)
Että tällasta tällä kertaa..
Opeta ne temput niille aina selkeellä äänellä. Heti kun koira on oppinu tempun, ei kannata kisaan rynnätä. Käske se esim. istumaan, kun se tottelee, palkitse se silityksellä. Toista monta kertaa. Niin se tottelee kisoissakin. Sitten ku siellä TOKOssa on sellasia “hold sit 10secounds” (istu 10 sekunttia) niitä voit harjoittaa käskemällä koiran istumaan, anna sen odottaa hetki ja silitä. Tai käske istumaan ja ala silittelemään (pitkään esim. 5secounds) näin koiran kärsivällisyys lisääntyy ja se tosiaan jaksaa odottaa sen 10sekunttia lavalla.
22. huhtikuuta 2007 kello 21.55
mulla on kennelissä 13 rotuu yhteensä. Muutes asuuks ketään riihimäellä.
24. huhtikuuta 2007 kello 14.56
oon saanu nintendogsin.mulla on 41003 trainer pointsii. en asu riihi mäellä.asun jyväskylässä mannilass. en tiiä mistä niitä tarainerpointseja saa. kertokaa pliis. haluisnij tietää
29. huhtikuuta 2007 kello 18.23
Minulla on Labrador and Friends-nintendogsi. ^^ Minulla on siinä kolme koiraa:
Valkoinen villakoira Bizi
Welsh corgi pembroke Sirius
Jack Russelin Terrieri Trom
2. toukokuuta 2007 kello 15.23
Moi taas..
Niit Trainereita saa ku vie koirii lenkille/kilpailuihin..
7. toukokuuta 2007 kello 14.57
ai kiiitti. luin noi kaikki. voisk ojoku vastata tähän:milloin ton jackrusselterrieri kirjan saa?, pitääkö eka olla kaikki muut rodut, vai?
12. toukokuuta 2007 kello 10.59
Moii
12. toukokuuta 2007 kello 11.09
muntero: MÄ ASUN RIIHIMÄEL!
14. toukokuuta 2007 kello 17.16
Neuvokaas hieman minua. Olen neljännellä ja englantini on 10. Silti epäilen hieman osaanko tarpeeksi englantia jotta ymmärtäisin ainakin useimmat asiat mitä pelin näytöllä lukee. Ja antakaas vielä yksi vinkki:
Kaverini ei meinaa millään saada rahaa. Hänellä on kaksi koiraa: Dalmatialainen ja Kultainennoutaja. Kannattaisiko hänen aloittaa peli alusta? Hänellä ei ole minkään laisia hoitotarvikkeita. (care osastossa.) Hänellä on siellä vain ohjekirjoja. Hänellä on myös ruoka loppu. Kilpsiluissa hän ei pärjää. Hän ei osaa käydä puistossa tai muussa sentapaisessa. (Minä osaan, mutta hän ei suostu oppimaan.)
14. toukokuuta 2007 kello 20.08
No entäs voitteko kertoa mitä eri rotuja on tietyssä pelissä vai onko niin että jokaisessa on kaikki rodut mutta aluksi on vaan ne kuusi tiettyä??
23. toukokuuta 2007 kello 13.06
Jenna´: Siitä Jackrusseli kirjasta, sen saa vn joskus lenkillä.
Mun kamu on saanu.. Ja Nelly käske kaveris mennä lenkillä näkyvään Agility taloon (talosa kuva mis koira hyppää estettä) siellä ne koirat tulee paremmiks Agilityssä, siis este kilpailussa. 
Niistä roduista.. Mä en niitä nyt muista, sori.
25. toukokuuta 2007 kello 21.57
muuten voisit kaveriasi autaa pelaamalla itsse sitä peliä ja neuvoa
2. kesäkuuta 2007 kello 13.55
Mulla on ollu jo n. 2 v nintendo jossa se koirapeli
Siihen kyllästyy helposti, mutta saattaa innostua uudelleen n. 2 kk päästä:D Mulla on hotellissa monta koiraa ja kolme koiraa kotona. Mulla on 2771 pistettä, ja kaikki koirat on championchipissä agilityssä, näyttely tai tottelevaisudes ja frisbees. Siihen kyllästyy, mut innostuu. Kaikissa peleis samat koirat eri järjestyksis!!
9. kesäkuuta 2007 kello 12.21
Minä olen toivonut jo vuoden nintendogsia ja olen nyt säästämässä rahaa sitä varten. Äitini ei suostunut ostamaan sitä synttäri tai joululahjaksi koska se konsoli on niin kallis. Niinpä minun pitää ostaa se itse. Mul on vasta 43€ rahaa säästössä. Mutta onneksi saan synttärilahjaksi sukulaisilta rahaa.
Joskus kun näen nintendogsin kuvan niin minun tekee niin mieli sitä. Varsinkin kun luin tätä sivua. Joskus minun ei tee mieli mutta heti kun menen nettiin….
10. kesäkuuta 2007 kello 21.02
Tänään mentiin prismaan. Katsoimme olisiko siellä nintendogsia. Siellä oli mutta äiti ei antanut ostaa sitä. Saisin ostaa sen vasta ensi kesänä. ja silloin niitä ei ehkä myydä!! Saan siis ostaa vasta ensi kesänä koska silloin minulla olisi konsoliin rahaa. Mutta mitä minä konsolilla kun sitten ei ole peliä??? Ja nythän on se utuus nintendo DS lite pink. Äiti luulee että nintendogs ei toimi sillä. Prismassa oli enää 1 nintendogs peli jäljellä enkä saanut ostaa sitä.
Typerä äiti ei ymmärrä mistään mitään. >:-( Ei edes suostu ostamaan nintendogs peliä synttärilahjaksi. Mutta 30€ äiti antaa. Äiti väittää että sitten kun minulla olisi rahat konsoliin ja minulla olisi jo peli olisi tullut uusia konsoleita ja vanhoja ei enää myydä että minun ei kannattaisi ostaa peliä ensin. Mutta si8tten minun on turha säästää edes rahaa konsoliin jolla ei toimi se nintendogs!!!!!! Äiti luulee että sitten pystyisin pelaamaan sitä vaikka nimenomaan sanoi että uusissa konsoleissa ei nintendogsit toimisi.
13. kesäkuuta 2007 kello 16.17
Mä sain ostaa sen nintendogs pelin!
Sain taivuttettua äidin tahtooni! Nyt viel säästämään rahaa konsoliin. Pitää alkaa alottaa säästäminen alusta. No sillonku aloin säästää nintendogsii ja käsikonsolii varten mul oili alotusrahaa 2€. No nyt on 4€. No hyvä alku sekin on. :-/ Onneksi kohta on mun synttärit nin saan synttärilahjaksi rahaa.
13. kesäkuuta 2007 kello 20.38
Äiti tilas mulle nintendo DS lite white:n!!!!
Ensiviikolla pääsen pelaamaan nintendogsia!
Mutta siinä on yks huono puoli että äiti tilas mulle käsikonsolin……:-( Mä oon velkaa äidille 122€ sitte ku tilaus saapuu. Synttärilahjaksi äiti antaa pikkuisen anteeksi veloista. Ja tietysti joululajjaksikin.
Kohta voin olla 1 niistä monista joilla on nintendogs!
Tai no en tiä “monista”..
13. kesäkuuta 2007 kello 20.59
PeiPee// No sitä muovitikkuu ei kannattaisi hukata mutta ihan sormikin käy.
Tai hmmm…… siveltimen toinen pää. siis se jossa ei oo tupsuja. No en takaa että se toimii mut voi sitä yrittää. Mun kaverillaki on menny muovitkku hukkaan niin se käytti kynää ja ties mitä. En kyllä kannata sitä puskasta otettuu oksaa sil kosketus näyttö voi mennä likaseks.
No ei se vaarallista oo!
13. kesäkuuta 2007 kello 21.04
Muuten mul on se dalmatialainen & kaverit
13. kesäkuuta 2007 kello 21.10
Nii sitten kun se nintendo DS tilaus tulee perile ja olen vähän aikaa pelannut nintendogsia voin sanoa täällä koirani kuulumisia. Joillakin täällä ei ole oikeaa koiraa… No mulla on. Sen nimi on Jesse. se on ihana! ♥ Varmaan tulee kateelliseksi nintendogsilleni.
Se oli kerran kateellinen tamagotshileni! Ja on ollut kerran haukkuvalle pienelle robotti koiralle. Ja on kyllä isollekkin robottikoiralleni joka on pehmoinen. On se ollut pehmolellullekkin…….. Kröhöm! Niin enköhän nyt pysyisi ihan nintendogs asiassa.
Anteeksi jaaritteluni koirani mustasukkaisuudestani.
13. kesäkuuta 2007 kello 21.12
Krohöm! Siis anteeksi jaaritteluni koirani mustasukkaisuudesta.
13. kesäkuuta 2007 kello 21.14
Mä oon aika paljon tänne kirjottanu eikä kukaan oo vastannu…. No pidän taukoa!
14. kesäkuuta 2007 kello 5.55
Ehottakaa nimiehotuksii mun tulevalle nintendogsille.
Mun ensimmäinen koira siinä saattaa olla dalmantialainen.
14. kesäkuuta 2007 kello 15.12
Keksin hyvän keinon ymmärtää nintendogsia paremmin silloin kun sen on vasta saanut.
Mä tiiän yhen hyvän sivun jossa voi suomentaa englannin sanan. Ja toisin päin. On siellä muitakin kieliä. Aijon suomentaa sillä joitakin nintendogsissa olevia sanoja.
klikkaa nimimerkkiäni niin pääset sivulle. Monet kylläkin tietävät jo tästä sivusta mutta annoinpahan vihjeen nille jotka hankkivat nintendogsin. 
Muistakaa laittaa siihen kieli valikoimaan englanti-suomi mutta jos aijot kääntää enkuksi suomenkielisellä sanan laita suomi-englanti.
14. kesäkuuta 2007 kello 16.39
Päätin tulla tänne puhelemaan yksikseni ku ei oo muutakaan tekemistä… Tääl on aika viihtysää ku lukee muiden viestei ja samal oppii.
Muuten Vici: Sinun äitisi teki minun mielestä väärin kun ei antanut sinun siskosi ostaa sitä nintendogsii >:-( Se olisi epäreilua että sinulla saisi olla nintendogs ja siskollasi ei. Siskosi voisi puhua jotenkin että miksi sinulla saa olla nintendogs ja hänellä ei, että se on epäreilua. :-/ No kuitenkin kannattaa kokeilla muitakin vaihtoehtoja. Se vähän riippuu äitisi luonteesta.
14. kesäkuuta 2007 kello 17.06
Huoh! Kukaan ei enää käy tääl.
No kerronpaha kuiteski ku noit nintendo DS läpist puhutttiin et ne nintendogsit ei kuole siihen et laittaa läpän kii. Mun kaveri tuli meille se oli ihan tarkotuksel jättäny sen nintendogsist läpän kiinni et voi jatkaa pelaamista meillä. Sit se vaan aukas läpän ja ne koirat oli siinä sen kodissa. Se oli vaan unohtanu pistää äänettömälle ja pyöräillessään ihmetelly missä oikein koira haukkuu. Sit se tajus et se oli se nintendogs mut ei jaksanu pistää äänettömälle. Ohi kulkijat oli kuulema vähän kattonu ja ihmetelly miks sen repust kuuluu koirien ääntä.
15. kesäkuuta 2007 kello 14.21
Tein tänään oman nettisivun.
Sen nimi on nintendogs-chatti. Pääsette sinne klikkaamalla mun nimee “Miina”.
15. kesäkuuta 2007 kello 16.21
Jes! Se nintendo DS paketti on postissa!
Nyt viel pitää odottaa. Se ei oo läheskää viel peril. Mä asun Oulus eikä se paketti oo läheskää oulus.
16. kesäkuuta 2007 kello 19.33
Se paketti ei oo vielkää liikkunu minnekkää postin logiiggakeskuksesta!! :@
17. kesäkuuta 2007 kello 18.08
Tääl ei oo varmaan käyny puoleen vuoteen ketään.
18. kesäkuuta 2007 kello 11.54
Jee!!! Se nintendo DS lite white on täällä vuorokauden sisällä!
19. kesäkuuta 2007 kello 20.01
Miina hyvä, tämä ei ole varsinainen keskustelupalsta vaikka täällä keskusteluakin käydään. Täällä käy kyllä koko ajan paljon koiraihmisiä lukemassa kirjoituksia ja kommentoimassa niitä, kuten voit sivun oikeasta ylälaidasta, kohdasta “viimeksi kommentoitu” huomata.
Varmasti löydät oikean Nintendogs -keskustelupalstan, jossa ihmiset käyvät aktiivista keskustelua aiheesta.
Toivottavasti viihdyt pelisi kanssa, hyvää kesää!
20. kesäkuuta 2007 kello 13.36
jeei! saan Nintendogsin heinäkuussa! sovin vanhempieni kanssa että he ostavat DS lite whiten ja minä saan ostaa pelin ^w^ en tiedä minkä version valitsisin mutta katsotaan mitä kaupasta löytyy ^^ haluaisin niin sellaisen version missä on joko husky tai chiba inu kun ne on niin lutusia! englannin taitoni on luultavasti tarpeeksi hyvä että osaisin pelata sitä. huom: “olen melkein kuudes luokkalainen” pitäisi kai käydä täällä useammin ^w^’
26. kesäkuuta 2007 kello 18.55
outoo tääl kävi joskus ihan sikana porukkaa
2. heinäkuuta 2007 kello 14.23
Nyt mul on se nintendogs! Mul on siin jo 8 koiraa. Harmi ku ei voi olla enempää niit koirii. Kaikki nintendogsis olevat rodut on lutusii mut niit kaikkkii ei voi saaha.
27. heinäkuuta 2007 kello 22.07
miten tota pelii pääsisi eteenpäin kun vaan jankkaamalla
??
31. heinäkuuta 2007 kello 19.28
Minna, mun mielest ei oo kauheesti järkee pitää 8 koiraa, sulla ei riitä aikaa hirveen hyvin jokaselle. Ittelläni sama ongelma
Kaikki rodut on aika ihanii, mut ei tila oikee meinaa riittää :/
6. syyskuuta 2007 kello 19.13
Moikka kaikki!
En oo käyny täällä todellakaan pitkään aikaan! Kivaa kun täällä on paljon kävijöitä!
7. syyskuuta 2007 kello 19.21
Minullakin on nintendogs peli mun sisko joka on 27 vuotta oli siitä kiinnostunut se vaan onnellisena käytti mun koiria ulkona.Mulla on tällä hetkellä kaksi nintendogs peliä dalkku ja mäyris
8. syyskuuta 2007 kello 22.17
Mulla on viisi koiraa yorkshiren terrieri Roni,Saksari Milli,Sheltti Fido,Whels Gorgi Cooper ja Toy boodle Buster.Mulla ois yks kysymys ihan sama kuka siihen vastaa mutta kuitenkin.Mä en saa mitään niistä koirista nousemaan etutassuilleen joten auttakaa.
9. syyskuuta 2007 kello 16.57
Jes saan kahen viikon päästä kolmannen nintendogs pelin.Se tulee olemaan labbis ihanaa!Kun multa vielä varastetiin se edellinen labbis
peli.
13. syyskuuta 2007 kello 16.40
aika ikävää kun sulta varastetiin se peli oliko se joku sun tuttu vai joku ihan muu???
29. syyskuuta 2007 kello 19.34
Onkohan se totta, että siihen kyllästyy nopeesti..?
No, oon miettiny jonkin aikaa, että pyytäisinkö Nintendogsii lahjaks vai en. Riippuu että kyylästyykö siihen, muuten en viittis hankkii sitä.. Mitäköhän sellanen laite ja peli maksais yhessä??
1. lokakuuta 2007 kello 22.47
muuten siihen peliin saattaa kyllästyy mut sitten josksu saattaa tulla silleen et nyt tekee mieli pelata sitä irveesti…. ja se peli makso ainakin mul jotakin 149€ kun ostin joensuun prismasta
:/
3. lokakuuta 2007 kello 14.15
Onhan se Nintendogs aika kiva peli.Allergisille peli on todella hyvä.Itselläni on koiria jos monenmoisia. Silver,Otoko,Onna,Stanly,Lassie.Joskus peli pitkästyttää,eikä yhdistäminenkään ole kummoista.Mutta oikein kiva peli
20. lokakuuta 2007 kello 10.50
mist noit pellei saa
21. lokakuuta 2007 kello 15.25
Tavallisista kaupoista tai lelukaupoista tai elektroniikka kaupoista.Mut ne on aika kalliita.
21. lokakuuta 2007 kello 15.26
Ite toivon sitä joululahjaks.Sitä pinkkiä pakettia
22. lokakuuta 2007 kello 12.49
Minä en voi uskoa, että siitä on jo reilusti yli vuosi kun aloitin kirjoittamaan tänne. Minä olen kyllästynyt yhdessä vaiheessa peliin mutta kävin joka päivä ruokkimassa ja lenkittämässä koirani, mutta taas alkoi innostus pelata peliä.
22. lokakuuta 2007 kello 17.28
Oke
Olen lukenut noita kirjotuksia, ja nyt tajuan, että jos peliin kyllästyy, siihen innostuu uudelleen.Pörrö, onko sulla sitä peliä ja jos on, minkä nimisiä ja mitä temppuja ne osaa?Miten ne on sijottunu kilpailuissa? Jos saan pelin ite, nii annan varmaa ekalle koiralleni nimeksi (Jos se on tyttö) Ichigo tai jotain sellaista, tai (jos se on poika)Varmaan Lucky tai jottain sen tapaista.
Odottelen joulua innoissani, toivottavastí saan ton pinkin pakin!Siin on ihanat koirat, minusta.
22. lokakuuta 2007 kello 17.31
Vastauksella ei ole kiirettä, ja kertoisitko mikä peli sulla on ja minkä rotusia koirat on, ja sitte mitä tavaroita niil on.Ja sitte kyssä:
Voiko sen talutus hihnan värin ja mallin ite valita, vai tuleeko se itestään???
22. lokakuuta 2007 kello 17.32
Mä en ehkä osta niille koirille´hattuja tai sellasta :/ Se on vähän epätoden mukaista…
22. lokakuuta 2007 kello 20.46
muuten miten siinä pelis saa nopeesti niit trainer pointseja kun joku sano et silleeen et jättäs sen sinne kylpemään ja laittas laturiin niin jos noi tekis niin voiko sen kannen laittaa kiinni jos jättää yöksi sen kun muuten siinä paistaisi koko yön se näytön valo???
kiitos jo etukäteen jos joku viittii vastata
24. lokakuuta 2007 kello 17.08
Anteeks mökötti minulla ei ole sitä peliä joten ;”Erittäin hyvä kysymys,mut hei mä en tiiä vastausta!” :/
2. marraskuuta 2007 kello 17.57
Kukaan ei enää käy täällä
3. marraskuuta 2007 kello 18.03
niin mut ajattelin kysyyy sitä yleisesti mut kiva kun autoit
4. marraskuuta 2007 kello 23.43
jes! Mää nyt sain sen labbis pelin ja mulla on jo siinä kaks koiraa niitten nimet Lulu(musta labbis) ja kimi (shiba).Sen voi jättää yöks kiinni eikä näytön valo paista vaan se pieni vihreä valo kun oon kokeillut jo monta kertaa mutta se vie virtaa.
5. marraskuuta 2007 kello 7.49
miten koiran saa tekemään voltin kun en osaa! Pikku vikoja :p
5. marraskuuta 2007 kello 23.05
Ostin uuden koiran se on seefferi ja sen nimi on T-Bone se on tosi tottelevainen mutta en saa opetettua volttia joten voisko joku auttaa pikasesti kun oon tosi kärsimätön näissä jutuissa.Se osaa jo istu hei ja hyppää mutta ei volttia onhan tässä tullut myös käytyä frisbee kisoissa ja oon tullu parikertaa ykköseks ja kaikista parasta on se että meijjän koira sai oikeita pentuja siis oikeessa elämäs joten olen onnellinen:3
9. marraskuuta 2007 kello 14.34
Mä saan sen!!!!!Pinkin paketin siis!!Nyt ainakin näyttää siltä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! I LOVE NINTENDOGS
9. marraskuuta 2007 kello 20.34
eli sen kannen voi laittaa kiinni ja kanttii laittaa laturiin se yöks
12. marraskuuta 2007 kello 15.53
Muuten, tuli mieleen, että voiko sillä pelata samaan aikaan kun se on lataukses???Se olis hyödyllinen tapa, ja haluisin tietää toimiiko se.
Mulla ei ole sitä pelii viel, mut MÄ SAAN SEN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!Jouluna kyllä vasta.Eikä se ole vielä varma ^^
(Entinen nimi Em11)
12. marraskuuta 2007 kello 21.06
Moips kaikille. Toivon joululahjaks pinkkiä Nintendogspakettia ja on vanhemmat kyselly että mistäs semmonen hommataan. Sanoin että Prismasta ja sieltähän käytiin sitä ekaks kattomassa. Ei näkyny, ni oiskos ideoita mistä saisin (mieluiten Lappeenranta-Imatra -seudulta) ?
13. marraskuuta 2007 kello 15.44
Nyyh, mul on ollu varmaa kaks vuotta nintendox mut oon hävittäny sen!!! Mun koirat osas SUUNNILLEEN melkein kaikki temput mitkä mä tiedän. Nyyh
14. marraskuuta 2007 kello 20.15
Moikkelis taas.
Elikkäs se varmaan löytyy Prismasta se pinkki Nintendogs-pak? Saan sen siis joululahjaks. En malttais millää oottaa joulua.
Niin, eli voiskos joku neuvoo jo näin etukäteen miten sen koiran saa tekemään voltin? Ja mistä pystyy “aktivoimaan” mikin päälle että pystyy antamaan koiralle käskyjä? :>
14. marraskuuta 2007 kello 20.18
Mitä rotuja siinä Dalmis-paketissa oikein on?
Toivottavasti on beagle ja se dalmis. Joo, siis mullakin ois semmonen kysymys, että voiko pelata samaan aikaan kun se on lauatuksessa?
(Oon muute entinen Nintendogs-tyyppi nykysin Sartsu^^)
15. marraskuuta 2007 kello 17.07
Hei tyypit. Koeltelkaas käydä täällä.
Varmaan yleisin joululahja on tänäjouluna Nintendogs. Ainiin, kun niitä koiria viedään lenkille, nii ku pitää “maalata” se reitti minne menee, ni mite saa sen “maalin” määrän kasvamaan? Vai onks se tietyillä roduilla eri verran sitä maalii? Ku pelasin yhel kamulla, ni yhel kultasel noutajalla oli koko maalijuttu täynnä, mut mopsilla ei puolikskaa.. Vai tuleeks sitä lisää “oppimäärän” myötä?
16. marraskuuta 2007 kello 22.17
Ei mun tietääkseni oo mitää Dalmis pakettii ees olemassakaan
18. marraskuuta 2007 kello 21.29
se maali systeemi kasvaa mitä enemmän käytät koiraa pihalla .
22. marraskuuta 2007 kello 18.00
Kiits^^ On Dalmispaketti olemas. Se Dalmaatialaine koira.
23. marraskuuta 2007 kello 16.43
Nii siin tulee vaan se peli ei pelikonsoli+peli
23. marraskuuta 2007 kello 16.45
jos siin kannes on peli konsoli ja sen pelin tunnus koira nii sit se on paketti
26. marraskuuta 2007 kello 12.46
niijuuuu^^ jepulis. saan pinkin konsolin ja labbispelin
3. joulukuuta 2007 kello 13.57
niin joo sain jus uuden nintendo ds liten ja siihen chihuahua&friends pelin mulla on chihuahua sen nimi on jackite se on poika ku ei ollu tyttöjö juuri tällä hetkellä mu se on valkonen ja sillä on tonttulakki päässä se on yli söde ja se sai ykköspalkinnon tottelevaisuudesta se on oppinu käskyt: istu pyöriympäri makaa pyöri ootsi katon mitä muita annatassu e on kans oppinuhyppy ja seiso se osaa kans voltin vielä takaperin voltin ai niin se on kans agility trialis yli hyvä mut se ei oikeen saa ilmasta koppia eli se ei oo niin hyvä frispiil kisois mut noutaa se kyllä tykkää
3. joulukuuta 2007 kello 17.17
mooiii!! saan nintendogsin ehkä joululahjaks ja pelkään jos koirani kuolee mutta voiko koirat kuolla. ja voiko pelin pelata loppuun oon kuullut että ei olen innoissaan siitä pelistä se on varmaan PARAS!!! XD
4. joulukuuta 2007 kello 13.54
moi oon kuullu paljon tästä nintendogsista ja saan sen ehkä joululahjaks mutta en älyy miten koiran voi opettaa tekemään voltin voitteko kertoa pliiiiiiiiiiiiiiiiiiiiissss!!!!!!!!!!!!!
P.S VASTATKAA PIAN!!!
4. joulukuuta 2007 kello 14.15
Mä saan ehkä Nintenin joululahjaks
4. joulukuuta 2007 kello 23.25
Siis kun pelaat nintendogsia sen voi laittaa laturiin samaan aikaan kun pelaa ja edelleen oon kysynyt jo monta tuhatta kertaa että miten sen koiran saa tekemään voltin ja kiitos jos joku vastaa.
5. joulukuuta 2007 kello 14.34
hei kaikki saan joululahjaks nintendogsin mutta en tiedä voiko peliä pelata loppuun?? saan sendalmantialais pakkauksen
ehdottakaa mulle nintendogsien nimiä!!!
5. joulukuuta 2007 kello 17.00
Mäki saan Nintendogsin siis joululahjaks.
En millää maalttais oottaa! Pitääks se peli aina tallentaa enne lopettamista ja miten sen voi lopettaa?
5. joulukuuta 2007 kello 19.10
Mua jännittää saanko mä sen Nintenin
toivottavasti…
6. joulukuuta 2007 kello 23.54
Peli kannattaa tallentaa kun sit joudut alottaa koko ajan alusta ja se on tullut koettua jo monta kertaa.
7. joulukuuta 2007 kello 11.04
EI OO dalmispakkausta ainakaan en oo nähny sitä missään en netissä enkä muuallakaan!!!SE ON PELKKÄ PELI EI PELIKONSOLI+PELI!!!!KOITTAKAA YMMÄRTÄÄ!!!!!! Mäki saan nintendogsin jouluna. En vaan tiiä että paketin vai pelin ja pelikonsolin erikseen… EN OSAA PÄÄTTÄÄ!!!
8. joulukuuta 2007 kello 19.21
moi kaikki!!! USKOKAA ON DALMIS PAKETTI OLEMASSA OLEN NÄHNYT SEN TÄÄLLÄ VANTAALLA!!
10. joulukuuta 2007 kello 12.23
Dalmispakettia ei oo olemassa vaan pelkkä peli.Ihanaa mä saan jouluna mäyris paketin et kysyisin teiltä vanheneeko pennut iällisesti tai tuleeko niistä isompia??Toivottavasti tajusitte….
10. joulukuuta 2007 kello 14.41
Sori vaan hei, mut kyllä dalmispaketti on olemas. Esimerkiks Gigantin sivuilla http://www.gigantti.fi ainakii on^^ Voijeeehh, enää 14 päivää eli 2 viikkoo jouluu, namsk
En malta oottaa ♥ ;D
11. joulukuuta 2007 kello 16.32
Gihantin sivuilla on dalmatialais PELI ei PAKETTIA. mäkään en jaksais odottaa…….XD
11. joulukuuta 2007 kello 17.09
saan joululahjaks nindendoksin ku olin ostamas sitä äipän kaa ja oon iha hulluna ja mä saan sen dalmatia paketin jipiiiiiiiiii
toivoisin et vastaisitte tähän miten se peli alusta alotettaa
T minä ja tulevat koirani!
11. joulukuuta 2007 kello 17.16
ja viel et ku en millää jaksa oottaa jouluaattoon nii mikä avuks heh pliis kertokaa käyn iha ylikierroksilla pleaceeeee
))
11. joulukuuta 2007 kello 18.11
Huomasin just lähettämisen jälkee et se olikii peli. :p Mut en sit jaksanu laittaa mtn^^ Iikss, enää alle 2 viikkoo jouluu >;’DD
11. joulukuuta 2007 kello 18.35
Moi VuhVuh. Kukaan muukaan ei jaksais oottaa.Peli alkaa sillä et saat valita ittelles pennun. Kun tuut kotiin hellit vähä pentua ja sit annat sille nimen. Kun se osaa nimensä saat opetta sille ekan teppus muista olla kärsivällinen opettaessas. Jotkut pennut oppivat helpommin kun toiset
)
11. joulukuuta 2007 kello 18.53
Jos tarkotit sitä?-)
11. joulukuuta 2007 kello 20.37
Miks täällä käy nykyään niin vähä jenggii??
12. joulukuuta 2007 kello 11.14
Joo tota..
Käviki ilmi et saan VARMAA harmaan nintendon.. ;( Oisin halunnu pinkin mut saattaa olla mahollisuuksii. Ja sitte saan joko labbis,- tai dalmispelin. Kumpi ois parempi? Itte tykkään siit dalmiksesta tosi paljo
Kannattaisko mun hankkii se gigantist se nintendogsi? Ku asun tääl Lappeenrannan seudulla. Joo, mut en keksi mitää enää. Hyvää Joulunodotusta kaikille xD
12. joulukuuta 2007 kello 14.43
Joo kiitti tarkotin juuri sitä mut pitää vaa jaksaaa ja valmistautuu hoitaa ku mul on oikee koira joka on youkshirenterrieri ja sit ku tulee vielä nindendogs heh (niilolle siis vastaus viestiis:))
12. joulukuuta 2007 kello 17.40
moi voiko nintendogsissa koira kuolla???? saan nintendogsin jouluna ja en malta oottaa kun oon niin SEKASIN. olettetko nähnyt http://www.youtube.com sen nintendogs music video vähänkö se on ihana video. saan semmosen dalmis pelin oolen keksinyt jo niille etuajassa nimet mulle niinku tulee 2 koiraa ja se dalmis on Laikku ja se yorkshirenterrieri on muffi
HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!!
12. joulukuuta 2007 kello 20.07
ei koira voi onneks nindendogsis kuolla ja mul on sama juttu et en jaksas millää oottaa en siis millää mut kai se on pakko mikä paketti sulla p-papu on tai tiiätkö
12. joulukuuta 2007 kello 20.59
mul on p-apu dalmaatiain paketti ja OOtAN HIRVEENÄ JOULUU MUT TUUN JOULUAATTONA TAKAS JOS EN AIJJEMMIN MUT KERRON SIT MUN KOIRISTA JOULUILOA KAIKILLE!!!
13. joulukuuta 2007 kello 15.32
Mä saan sen pinkin konsolin. Me mennään aina jouluna mummolan ja siel on kaikki serkut niin kiva siel sit pelata mut mun on IHA pakko pelata jo siel. Tietääkö kukaan pitää se akku eka ladata? mä en oo iha varma??
. Mä käyn täällä joka päivä..
Mäki kerron mun koirista sit
13. joulukuuta 2007 kello 20.45
Joo niilo ama mul meki mennää aina jouluna mummulaa ja meijjänki serkut tulee sinne ja munki on aivan pakko pelata sitä ku saan aina aamulla avata 1 paketin nii avaan nindendogsin ihanaaa en varmana pysty pitää käpäliäni erossa siitä pelistä ja se vissii ladataa akulla en oo aiva varma mut konsolin ohjeissa kuyllä sanotaa ja mäki kerron koiristani HYVÄÄ JoOULUA !
15. joulukuuta 2007 kello 13.16
Voi että, mua jännittää saanko sen Nintendogsin :// Äiti sano et en saa, mutta silti se on kyselly siitä kaikkee. 8′D Ristiriitasta ;DD Jops, mut toivotaa et saan
;D Hyvää joulun odotusta
16. joulukuuta 2007 kello 17.48
Oooh tiiän tunteen Hhenn mut jos teil on jo koira nii sano et se ei riitä ja voit käyttää joka päivä pissalla jos vaa saisit nindendogsin ja jos teil ei oo nii sano et joko oikee koira tai nindendogs nii kyl uskon et nindendogs heh jos älysit
16. joulukuuta 2007 kello 18.03
Joo peliä ei tarvi ladata alussa mut kanttii laittaa lataukseen ja pelata samalla. Ja heti ku nintendogs-peli on pelikoneessa kiinni ja alotat pelin se menee automaattisesti kennelin ovelle. Sitte painat siitä ovesta ja pääset sisälle.Sitte vaa valittet koiras.Peli tallennetaan painamalla kohtaa save.Joo mä sain eilen nintenin! Musta pelikonsoli ja mäyris peli!Koirani on mäyris.Hyvää joulun odotusta!
16. joulukuuta 2007 kello 19.49
Mä tarkotin et kun ekan kerran pelaa pitääkö se eka ladata=)
17. joulukuuta 2007 kello 13.11
Kiitti tiedosta.Voikko kertoo koirstas enemmän;)
17. joulukuuta 2007 kello 14.51
hei!! villa lanka mulla ei ole vielä nintendogsii mutta saan sen jouluna mutta olen keksinyt jo niille etukäteen nimet
kai älysin
hyvää joulun odotusta!!!!!
P.S. JOULU ON VIIKON PÄÄSTÄ!!!!!!!!!!!!!!!!
17. joulukuuta 2007 kello 17.41
Moi kaikki! Voiko lenkeilyttää kahta koiraa samaa aikaa? siskoni saa ehkä nintendogsin ja saan pelata sillä aina kun tahdon mutta pieni vinkki kannattaa laittaa nintendogs lataukseen yöksi:)
17. joulukuuta 2007 kello 21.05
isä osti eilen mulle nintendogsin. saan sen vasta joululahjaksi..
täytyy vielä odottaa loput 7 päivää. tiedän nintendogsista jo jonkun verran, ostimme Nintendo DS Lite pelikonsolin ja Nintendogs Dacshund & Friends pelin. minun kaverilla on nintendogs peli ollut jo viime joulusta. en malta odottaa että pääsen pelaamaan sillä! sehän olikin tarkoitus ostaa joululahjaksi. aion itse ottaa heti ensimmäisenä siperianhuskytytön, olen jo nimenkin päättänyt: Sindy. eipäs sitä tiedä, jos se saattaa vaihtuakin
heti kun olen saanut sen pelin käsiini.. ostimme sen eilisen kajaanin kauppareissulla prismasta, ja heti kotiinsaapumisen jälkeen syöksyin kuin raketti tietokoneelle, aukaisin netin ja menin http:/www.nintendogs.com sivulle, katsomaan niitä nintendogskoiruleita. sieltä näkee myös “your new puppy”-osiosta mitä koirarotuja heti jokaisen peliversion pelin alussa on. kannattaa siis katsoa se sivu! kannattaa katsoa myös googlesta kaikki nintendogs-linkit. surffailen netissä aina nintendogssivuilla, ja muutamiin kuukausiin minua ei taida täällä näkyä.
18. joulukuuta 2007 kello 13.51
moi enää 5 yötä jouluuun niin saan nintendogsin en malta odottaa sitä peliä. heti kun olen avanut nintendogs paketin pelaan varmaan sitä koko yön ja päivän
villalanka toivotko joululahjaksi sitä peliä vai onko se sulla jo?? voisiko joku vastata tärkeään kysymykseen?? 1. kuinka monta koiraa peliin voi ottaa? 2. voiko kennelissä käydä millon haluaa 3. paljonko on rahaa alussa
18. joulukuuta 2007 kello 18.40
En millää malttais oottaa jouluu
Oon jo miettiny mun ekan koiran nimee ja se vois olla Neppa. Se ois niiku dalmis^^ Saan varmaaki harmaan konsolin.. Oisin halunnu pinkin..
Mut ei se mitää. Onks teillä nimiehotuksia tuleville koirilleni?
Siis miks Nintendogs pitää laittaa lataukseen ja voiks se olla lataukses samaa aikaa ku pelaa? Meinaan siin säästäs energiaa ja kaikkee
Ja riittääkö aluks rahat vaa yhen koiran ostamisee? Ja totaniin.. Ku ostaa koiralle vaikka juomista ni onks se ilmasta? Viel yks kysymys: saaks sitä rahaa kouluttamisesta esim. agility-radalla?
Hyvää joulunodotusta kaikille ja koittakaas vastailla kysymyksiini XD
18. joulukuuta 2007 kello 20.52
kiitti villalanka oispa jo joulu pelaan sitä varmaan koko aamun päivän yön käyn joka päivä kattoo nintendogsivuja ois jo joulu plliiiis!
19. joulukuuta 2007 kello 18.55
P-Papu vastaus sun kyssiin:
1.kotona voi olla 3 koiraa ja hotellissa 5 eli yhteensä 8
2.Voi tietäkseni käydä¨
3.tonni 1000
23. joulukuuta 2007 kello 15.05
Ihanaa huomenna on jo joulu ja saan nintendogsin ihanaaaaaa!
Hyvää joulua kaikille!
23. joulukuuta 2007 kello 19.03
moi ja kiitos niilo viestistäsi. huomenna on jouluuu EN MALTA ODOTTAAAA!!!!
XD saan dalmis pelin ja otan 2 koiraa olisi rankkaa otta 3 koiraa kun tiedän että siinä on kova hoito. mutta tulen sitten kertomaan lisää koiristani joulun jälkeen jos nyt saan sen mutta on se varmaa että saan sen koska äiti on kysellyt siitä aivan hirveesti
hyväää joulua ja onnelista uutta vuotta!!!!!!!!!!
P.S. NINTENDOGS RULEZZZ!!!!! NINTENDOGS ON PARAS
23. joulukuuta 2007 kello 19.07
hello !! sitä vielä paljonko yksi koira maksaa nintendogsissa en malta odottaa
olin ennen P-Papu
24. joulukuuta 2007 kello 11.28
Tietääkseni yks koira maksaa vähintää 500.
JES tänään mä saan sen….!!
25. joulukuuta 2007 kello 11.18
SAIN SEN! Vihdoinkii
Sain siis pinkin konsolin ja Dalmatian & Friends -pelin. Mulla on yks koira ja sen nimi on Neppa. Se on dalmis
Aattelin ostaa toisenki koiran ja sen nimeks tulis Verneri
25. joulukuuta 2007 kello 14.23
Mullakin on pinkki konsoli mut mäyris peli. Mul Nette niminen mäyräkoira joka voitti tänään agility kisas. Mä oon siitä tosi ylpee. Se osaa jo paljon temppuja vaikka mä ostin sen vasta eilen.Kertokaa koiristanne..
25. joulukuuta 2007 kello 17.48
Mä en saanu sitä :’( Mut oon yrittäny pehmittää äitii nii saan sen varmaan syndelahjaks kun mulla on tammikuus syndet.. 8))
26. joulukuuta 2007 kello 21.52
Mooi sain nintendogsin joulu lahjaks se on nii ihana sain dalmaatialais paketin mul oli kaks koiraa toinen oli saksanpaimenkoira topi ja toinen yourkshiren terrieri velu topi voitti koko ajan frisbii kisoissa mut sit ku velu tuli vein topin hetkeks koira hotellii ja ku menin kattoo tai yritin hakee kotiin nii siinä tuli et kennelis ei oo yhtää koiraa ja ikävöin topii kaiheesti
mistä se johtuu vastatkaa äkkii kysymykseen pleace !
26. joulukuuta 2007 kello 21.54
siis koira hotellis ei oo koiria!
26. joulukuuta 2007 kello 23.48
Ei niis koiris oo kova hoitaminen. Ja tietysti veden ja ruoan ostaminen maksaa!Kennelissä voi käydä millon huvittaa.Harjottelemisest ei saa rahaa mut kilpailuista saa riippuu missä classis on ku eri classeist saa eri summan aina jos sijottuu. Ja kahta koiraa ei voi ulkoiluttaa samaan aikaan. Eikä sitä peliä kannata pelata yöt päivät. Ja sulle VuhVuh;
Olet poistanut koirasi vahingossa!Olet painanut vahingossa Donate a dog!Tarkoittaa anna pois!Että koirasi olisi jäänyt sinne, sinun olisi pitänyt painaa; Dropp off! Ei ole muita selityksiä!
Sitten mun koirista;
Mulla on koirat nimeltä (koirat ovat siinä järjestyksessä missä ne sain);
Mäyris tyttö Lady, mäyris poika Lucky, Husky tyttö Lara, Shiba inu poika Skyte, Shib inu poika Ajakcs ja Shiba inu tyttö Candy.Mulla on kolme koira hotellissa ja kolme kotona.Lady, Lucky ja Lara ovat hotellissa ja loput kolme kotona.Olen Top Handler!Kerron myöhemmin lisää koska meen nukkumaan. MOIKS!!!!
26. joulukuuta 2007 kello 23.50
Ja peliä voi pelata samaan aikaan kun se latautuu. Ei tarvi ladata ennen eka käyttöä, mutta ite panin sen latautumaan samaan aikaan kun pelasin ekan kerran!
27. joulukuuta 2007 kello 10.51
hei kaikki JES sain sen nintendogs dalmis pelin valkoisella konsolilla. mulla on 3 koiraa: hupu (beagle) noppe (beagle) ja toto (yorkshirenterrieri)
toto on ihan paras frisbeessä ja hupu agilityssä
27. joulukuuta 2007 kello 13.12
Kiitti villalanka ja kohta mul on jo vara ostaa toinen koira
27. joulukuuta 2007 kello 15.14
Mulla on musta nintendo ds lite.Mun trainer accomplishments paikas on disc competitions kohdas;
Championship Lady 40 points
Master class Lady 44 points 1
Expert class Lady 31 points 1
Open class Shainy 28 points 1
Agility trials kohdas;
Championship Lara Time: 44:15 (Fault: 0.00) 1
Master class Lara Time: 42:35 (Fault: 0.00) 1
Expert class Lady Time: 34:70 (Fault: 0.00) 1
Open class Ajacks Time: 26:20 (Fault: 0.00) 1
Obedience trials kohdas:
Open class Shainy 5.07 Points
Shainy on pois antamani kultainennoutaja tyttö. Oli mulla myös Beagle tyttö nimeltä Lucky.Mutta annoin ne pois.Oon just ulkoiluttamas Skytee.Nyt se toi mulle Bubble Blowerin!!! Sööpöä! Mulla on kyl jo semmone mut silti…Nyt me mennään harjottelemaan agilityä. Skyte on jo siel tasol mis on ne pujottelu kepukat. Ja osaa mennä ne ite!Joskus sitä pitää panna menemään eteenpäin kun se pysähtyy kesken.Se on silti tosi hyvä!se tup taas lahjan! Lähettiin sielt agility paikast äske.Se toi Green Leather collarin. Mulla on sellanenki jo.nyt tapasin Spotin.Nyt me tavattiin Eclair.Nyt Eclairista ja Skytestä tuli kaverit!Ja eiku jatketaan matkaa…Se toi mulle Dog Photon!!! Mut moiks meen syömään!
28. joulukuuta 2007 kello 20.24
Jess! Saan Nintenin varmaa huomenna
♥
28. joulukuuta 2007 kello 21.15
Mulla on valkoinen Nintendo DS Lite ja itse Nintendogs Dacshund & Friends peli. Olen 9-vuotias, ja pelaan Nintendolla nimimerkillä Mei. Käyn usein koirapuistoissa siinä pelissä. Sain Nintendogsin joululahjaksi 24.12.2007. Todella mahtava peli! Minulla on jo Nintendogsissa kolme koiraa: Siperianhusky Sindy, Beagle Yasmin ja Yorkshirenterrieri Sandy. Sindy on todella hyvä agilityssä ja frisbee-kisoissa. Tottelevaisuuskoulutus on vielä meneillään, mutta hyvin on oppinut nimensä. Yasmin on hyvä frisbee-kisoissa, ja muutaman palkinnon myös voittanut agilityssä. Keinulautaa Yasmin vielä pelkää. Sandy on ihan uusi koira, ja se ei osaa vielä nimeään eikä mitään käskyä. Ei ole voittanut palkintoakaan. Silti kuitenkin kaikista kivointa on se, koska Nintendogsin koirat oppivat nopeasti. Isäni ihmetteli kun opin heti pelaamaan nintendogsia, ja yritti itsekin kouluttaa Sindyä. Eipäs siitä tullut mitään.. Hän sekoitti koko pelin. Isäni kun ei ole kovin hyvä elektroniikkalaitteiden kanssa. Hyvä että on edes autoa oppinut ajamaan! Olen jo saanut paljon tarvikkeita koirilleni, mutta kaikista hauskin tapaus pelissä tähän mennessä on ehkä eräs lenkkikäynti. Käytin Sindyä lenkillä, tavallisen mallin mukaan. Yhtäkkiä edestä löytyikin paketti, vaikka sen kohdalla ei ollutkaan kysymysmerkkiä. Koirani otti sen ja asetti tassunsa näyttöruudulle. Avasin paketin. Siinä luki joku glasses.. Kotiin paluussa menin heti “accessories” ruutuun. Ne olivat silmälasit! Laitoin ne Sandyn päälle. Repesin: Sandy näytti todella huvittavalta lasiensa kanssa! Kun vein Sandyn kävelylle, vein sen puistoon. Muut koirat Chihuahua Elroy ja Saksanpaimenkoira Trouble pelkäsivä pientä Yorkshirenterrieriä, jolla oli lasit päässä. Sandy vähän ihmetteli miksi Elroy ja Trouble juoksivat sitä pakoon… Myöhemmin he kuitenkin tottuivat, ja vaihdoin Sandylle Rainbow collar-pannan. Olen oppinut paljon englantia peliä pelattaessa! Tarkistan joka päivä pelin aloittaessani koirien tietoruudut. Ruokin ne myös joka päivä, ja pesen ja harjaan ne ennen kilpailuihin lähtöä. Nintendogs on varmaan paras peli, jota olen ikinä pelannut! Koko vuoden jankkaamisen jälkeen, isäni suostui vihdoin ostamaan minulle Nintendogsin.
29. joulukuuta 2007 kello 16.23
mooi miten koirahotellis voi kattoo niitä omii koirii??
30. joulukuuta 2007 kello 11.14
Moi!
En oo hetkeen kirjotellu tänne.Mut nyt kirjotan.Mul on uusia koiria ja kerron niistä ja vanhoistakin.Elikkä:
Mäyris tyttö Nette: Mun eka koira ja agilitys ylimmällä luokalla.Iha hyvä frisbiiskin mut tottelevaisuutta ei olla kokeiltu.Temput: istu,maahan,tassu,kieri,ympäri,kyljelleen,selälleen,häntää
Beagle poika Jerry:Mun toka koira joka on master classis agilitys muita ei oo kokeiltu.Mun veli hoiti sitä jonku aikaa mut ei se enää.Temput:
istu,maahan,kieri (en oo varma osaako muita,enkä jaksa mennä kattoon)
Yorksin terrieri tyttö Ronja.Mun uusin koira jonka ostin eilen.Tosi söpö ja leikkisä.Nette ja Jerry van murisee pallolle mut Ronja nappaa sen suuhunsa ja tuo mulle.Kisois ei oo vielä käyty.Temput: istu,maahan,tassu.
Siinä mun ihanista koirista kirjotelkaapas nyt ja HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!
30. joulukuuta 2007 kello 12.25
mooi mun koirat ovat ensimmäinen koirani on yourkshirenterrieri sen nimi on velu se on mestari agilityssä ja muissa kisoissa. Sit toinen koira on tassu se on kultanen noutaja se on pärjänny agilitus paljon. sit 3 Lilli se on dalmatialainen ja ei oo pärjänny oikee missää
4.rölli se on collie ja se pärjää agilitys tosi hyvin ja 5 nila se pärjää tottelevaisuus ja frisbee kisois.
Huom voisitteko vastata tohon yllä olevaan kysymykseen!
30. joulukuuta 2007 kello 20.52
Huomenna on uusivuosi. =D
En malta odottaa. Pelaan Nintendogsia.. Minulla on 5 koiraa:
Husky Boy Cindy,
Beagle Girl Yasmin,
Yorkshire Girl Sandy,
Mäyräkoira Boy Nappi,
Kultainen noutaja Tinja
Ja Shiba Inu Sakura.
Miun kennel.
31. joulukuuta 2007 kello 13.07
moips voisitteko vastata mahollisimman pian tähän kysymykseen miten pelin voi aloittaa alusta ku tiiän et pitää painaa niitä nappeja mut ku mun konsolis ei oo r eikä l nii miten vois? vastatkaa nopeesti pleacee
1. tammikuuta 2008 kello 12.22
Vastaus VuhVuhille:
No en nyt viitti kokeilla itte alottaa alusta mutta siis ookko kokeillu painaa niitä kaikkia KIRJAIN-nappeja yhtäaikaa ja jonkin aikaa kun oot just siinä pelis niin et näät koiras?Mä en nyt ton enenpää voi oikeen sanoo.Toivottavasti autoin;)
1. tammikuuta 2008 kello 17.57
VuhVuh sun ekaan kysymykseen:
No, et oikein voi nähä muute ku päättämällä otatko koiras kotiisi vai vietkö sinne koirahtelliin vai annatko pois.Sitte vaa painat sitä omaa koiraas ja näät yläruudus koiras! Uudelleen alottamisesta en tiiä mitää, koska mua ei kiinnosta alottaa alusta.
Olen ostanut uuden koiran!
Tässä vähän siitä:
Nimi:Sanny
Rotu:Cavalier K.C. Spaniel
Kilpailut:Agility Trials Beginner Class 1 sija
Sukupuoli:Tyttö
Väri:Kokonaan punaruskea
Time together:0:02
Temput:Ei mitään
Luonne:Leikkisä ja menevä.Vähän huonompi oppimaan kuin muut.
Omistaja:Goodnes! ja hänen paras kaverinsa jolle Goodnes! sen koiran osti ja nimeä en julkaise mutta lempinimi on Norppa.
Että sellasta.Goodnes! on salanimeni.En tiedä mistä keksin XD
Entinen Villa_lanka^^
1. tammikuuta 2008 kello 20.05
olen nindendogs-koirankouluttaja kerronkin koirien nimet =)
Tassu Pepe Musti Tupsu Jepsu ja Pepsu
1. tammikuuta 2008 kello 20.39
oon koittanut mut se ei mee mitenkää mut eihän sii n sunkaa konsolis oo r eikä L nii aika outoo mut kiitti kummiski!
2. tammikuuta 2008 kello 10.32
Multa voi kysellä pelistä tietoja. vastaan niihin 10:00-22:00 välillä
HUOM! en ole kuitenkaan koko aikaa täällä mut käyn noiden aikojen välillä täällä Esim: tulen tänne kello 14 lukemassa kysymykset
Terveisiä kakille nintendogs-faneille
T.Jepe
2. tammikuuta 2008 kello 18.10
VUH VUH.mun konsolis on kyl R ja Lnäppäimet ne on sillä puolella mistä työnnetään peli sisään (näppäimet molemmissa kulmissa!)
DOGGY
2. tammikuuta 2008 kello 18.18
mul on 3 koiraa koska en halua panna niitä kenneliin.mulla tuli sinne kauppaan joku natural foodbag,tiesittekste et vähän siinä säästää ku ostaa sellasen koska mun koirat ei ainakaa syö ihan nii paljo kun niis muisa pusseissa on ! mun koirat 2 mäyräkoiraa ja 1 corgi
DOGGY
2. tammikuuta 2008 kello 18.19
Kysymys Jepelle:(ja saa muutkin vastata jos tietää)
Mulla on mäyris versio et ehkä tiiä tätä mut kysyn kuiteski.Eli mulla on kennelis vaan alkurodut ja sit Yorksin terrieri niin tiiäkkö mikä on seuraava rotu? Ja sit et koska mull tulee kenneliin Cavalier K.C Spaniel?
Olis tosi kiva jos joku vois vastata jompaan kumpaan:)
Oon muuten ostanu uuden koiran mun 4. Siperian Husky poika Onni Temput on vaan Istu
Eli mun kaikki koirat siinä järkäs jos ostin ne Nette(tyttö mäyris) Jerry(beagle poika) Ronja(tyttö yorksin terrieri) Onni(siperian husky poika) Ostin Onnin eilen
2. tammikuuta 2008 kello 18.45
vuh vuhille (kommenttiin 26.12) ku meet koira hotelliin tiesitsä et donate a dog tarkottaa koiran tuhoamista, eli sä oot varmaan painanu siitä? drop off tarkottaa et siinä voi jättää koiran sinne ja pick up on hakea ja swap on kans vähä niinku hakea mut älä ihmeessä paina donate a dog kohdasta jos et haluu tuhota koiraas!
3. tammikuuta 2008 kello 11.47
moi oon pistellu koiriani siit donate doc ja nyt mul on 3 koiraa.
Vili=kultanen noutaja
Topi=susikoira
Miki=cihuauha
kaikki on pärjänny kisoissa! ps kiitti doggy
3. tammikuuta 2008 kello 14.21
niilolle. siin voi kestää vähän aikaa ennen ku sinne tulee cavalier k.c spaniel, mä ite sain nintendon jouluna ja mulla tuli cavalierit kenneliin aika hiljattain.
DOGGY
3. tammikuuta 2008 kello 14.28
kun menee sinne huonekalukauppaan nii tiiättekste millanen se desktop asunto on? kun ite ihmettelen sitä että sitä asuntoa ei oo kuvattu lähemmin et kai se on asunto???????????????
DOGGY
3. tammikuuta 2008 kello 14.34
Ku menee lenkille nii jos niist paketeista saa jotain turhaa nii kannattaa oikeesti myydä ne kirpputorilla(second hand shop) eilen illalla käytin ulkona mun 3 koiraa ja sen jälkeen menin myymään kaiken turhan(tuotto yhteeensä=168.90) eiks oo aika paljo!!
DOGGY
3. tammikuuta 2008 kello 18.36
SAIN SEN!
tai siis sain sen jo 29.12.O7 mut en oo muistanu laittaa tänne.. xD siis valkone konsoli, ja mäykkypaketti ♥ Mulla on siinä mäyrisneiti Lupu, huskyherra Timon ja shiba inu-herra Kiro. Mulla oli myös kultsiherra Kovu mutt sitte lahjoitin sen Dog Hotel’ille eli “Donatoin” sen x) sitte kaikki mun koirat on Championshipissä, ja jotkuu on voittanu jopa 2 kertaa 8) ♥
3. tammikuuta 2008 kello 19.05
Doggy on vissii uus kirjottaja?
(Kysymys Dogylle?)
Onko sulla mäyris versio.Jos on niin paljo sulla on nyt trainer pointseja,jos sait hiljattain Cavalier K.C Spanielin. Sit viel tiiäkkö mikä rotu tulee seuraavaks nyt ku mulle on tulle kenneliin jo Yorksin terrieri?:)
4. tammikuuta 2008 kello 14.44
MOI NIILO. mulla on nintendo mäyris versio ja mun trainer points on=12960
jos sulla on kennelissä jo shiba inu nii mn mielestä yorksin ja cavalierin välillä ei oo muita rotuja ja jos et haluu pitää koiria kennelissä tai tuhota nii kannattaa oottaa jos haluut sen cavalierin.
DOGGY
4. tammikuuta 2008 kello 14.52
KU OSTATTE KOIRAN NII MUISTAKAA KATTOO MILLANEN SEN LUONNE ON!!!!!!
(siitä on apua koulutuksessa!)
DOGGY
4. tammikuuta 2008 kello 16.02
Ostin uuen koiran, mäyriksen. Sen nimi on Nipsu ♥ Se ei oikee pärjää missää ku sillä on nii lyhyet jalat xD
4. tammikuuta 2008 kello 18.53
Kiitti Doggy!Mulla ei oo viel Sniba InuuXDPaljo siihen noin tarvitaan?
Mä ostin uuden koiran mun 4. Se on mäyris ja kerman ruskee.Poika nimeltä Jimi.Ostin sen justs ja se oppi tosi helposti istu ja maahan en viitti opettaa enää et ei se väsy. Sartsulle:minkä värinen sun mäyris on?mulla on kaks mäyristä toinen kerman ruskee ja toinen sit se vaaleen ruskee. Kyl Nette ainaki on agilitys champpion chipis ja frisbiis expert classis et on se ainaki pärjänny.Vai olikohan se frisbis sittenkin master….
5. tammikuuta 2008 kello 12.07
mun 2 mäyristä kyl pärjää tosi hyvin akilityssa ja mun 1 corgi on kans tosi hyvä
DOGGY
5. tammikuuta 2008 kello 14.15
Juu moi taas!
Nii doggun asunto kysymykseen;
Se pöytä on se koti missä ne koirat on!Eikö oo aika hullun kurista?
Ja Sartsu^^;
Mullaki on enää yks mäyris, ja se on championshipis siin agilitys ja frisbeessä championsipissä kans.Kyllä sekin rotu pärjää!
Ja sitte eikö niit tavaroita kannata säästää jos jollakin kaverilla on nintendogs ja sillä ei oo sitä tavaraa nii voit antaa sitte sille ne?Ja doggy;
Mä olin jo vastannu VuhVuhille siihen donate dog juttuun!Älä vastaa niihin kyssiin mihin on jo vastattu, koska se on aikas turhaa.
Ja sitte VuhVuh;
Ei oo susikoiraa täs pelis olemassakaan!
Ja muute huomasin et Jepe ei oo käyny vastailemassa kysymyksiin!
Ja nyt taas kerron koiristani:
Olen antanut koiriani vähän pois mutta tässä on uusi luettelo!;
Ladyn tiedättekin jo, se on siis mäyris.
Skytenkin tiiätte, ja se on Shiba Inu.
Sannynkin tiiätte, se on siis Cavalier C.K. Spaniel.
Ja sitte uusimmat!!!
Läikkä on herra beagle ja valko-ruskea pilkullinen.
Minney on dalmis neiti.
Nany on Pembroke Welsh Corgi neiti.
Mun trainer pointsit on 11020 ja olen Star Handler.Friend Listillä mulla on yks kaverini jolla on nintendogs.Häneltä sain dalmis rodun koska hänellä on dalmis.Minney on agility trialissa masterclassissä.
Läikkä on agilityssä championshipissä kaksinkertainen mestari.Ja Nany ei ole osallistunut vielä mihinkään ^^.Lady on agilityssä expert classin ykkönen ja cisc competitionissa championshipissä.Skyte on agilityssä championshipissä voittanut yli kaheksan kertaa ja disc competitionssissa se on beginner classin ykkönen.Sanny on agilityssä open classin ykkönen ja tottelevaisuudessa beginner classin ykkönen.No, siinä oli riittävä tietopaketti mun koirista ja muusta.Moikka!
Entinen Goodnes!, Villa_lanka^^ ja Em11
5. tammikuuta 2008 kello 14.20
Huomasin yllä olevassa tekstissä virheen.Tossa Ladyn cisc hommassa pitäis olla disc competition.Sori!
5. tammikuuta 2008 kello 19.57
kiitti doggy siit pelin alust alottamisesta en oo hoksannu et ne on siellä:)
6. tammikuuta 2008 kello 11.10
Mä sain sniba inun kenneliin kohta mä saan sen cavalierin JESS!!
6. tammikuuta 2008 kello 12.59
NIILOLLE (kommenttiin 5.2…..)
shiba inu maksaa= 560.0
6. tammikuuta 2008 kello 13.12
SORI GOODNESS, en huomannu et olit vastannu jo siihen kysymykseen,nii ja kiitti ku vastasit mulle siihen asunto kysymykseen!
mun mielestä ei kannata säästää turhia tavaroita koska mä en käytä bark mode tilaa vaikka mun kaverilla onki ninteni.
oon itekki huomannu et jepe ei oo käyny tääl mut ehkä koska kukaa ei oo kirjotekku sille
DOGGY
6. tammikuuta 2008 kello 14.50
Juu, ei se mitään, ja ole hyvä, ja kaikillahan on oma mielipide
6. tammikuuta 2008 kello 14.53
Mä sain muute uuen asunnon siihen peliin se on sellane ranta mut maksaa 50 000 nii kiva!Haluisin mut kestää melkoisen kauan saada se raha summa…
6. tammikuuta 2008 kello 18.11
GOODNESILLE. mullakin on jo se ranta talo ja mul on melkein jo varaa siihen taloon joka ei näytä talolle mut on kummiski!
DOGGY
6. tammikuuta 2008 kello 19.48
Godness!: susi koira on olemas dalmis paketis sul saattaa ehkä olla joku muu paketti ja se on olemas .!
7. tammikuuta 2008 kello 15.53
mä yritin opettaa mun corgille pyöri temppua en tiiä mitä tein väärin mut mun oli pakko tuhota se kun se ei enää välittäny musta en oo ostanu sen tilalle vielä mitään.
DOGGY
7. tammikuuta 2008 kello 18.50
KylGodness!: oot nyt aivan vääräs kyl sussareita on dalmis paketis
7. tammikuuta 2008 kello 19.49
tosta mun kommentista (mä yritin opettaa mun corgille……)
mulla kävi vielä tänään niin toisenki koiran kans nii siinä tilanteessa kannattaa heti alkaa heitellä sille sen suosikki esineitä ja sit antaa niille jotain keksejä mut en kyllä ikinä yritä opettaa millekkään koiralleni pyöri temppua
DOGGY
10. tammikuuta 2008 kello 14.18
moi!
mä saan viikonloppuna nintendo ds ja se mäyris pelin siihen
ootan viikonloppuu innolla
12. tammikuuta 2008 kello 17.32
Heijjh
mullakin on mäykky, Lupu-neiti ;D sill on sairaan lyhyet jalat mu silti se on mun koirista nopein agilitys 8′D treenaamalla niist tulee nopeempii, on mun mielipide..
Lupu on pärjänny kans tottiskisois 8) ♥
12. tammikuuta 2008 kello 19.24
Mooi tuleeks uusii koirarotuja trainerpointsien avul vai miten ?
12. tammikuuta 2008 kello 20.12
No ei kyl tuol oo sitä susikoira rotua siin dalmispelin kohas mut jos se on joku uus rotu siihen peliin nii sitte kai on mut uskon tota sivua enemmän ku ei oo dalmis peliä.Katotaan sitte ku mun kaveri tulee joskus meille ku sillä on dalmis peli… Se saattaa olla myös saksanpaimen koira mitä luulette susikoiraksi…tai husky…
12. tammikuuta 2008 kello 20.13
Ja mulla on toinen peli se on mäyris peli
12. tammikuuta 2008 kello 20.17
Ja sitten mun koiralista on saanu lisäystä ja muutosta.Olen ostanut corgi pojan Nanon.Ja sitte sen jälkeen poistin kaikki mun koirat paitsi Skyten ja Ladyn.Sitte kävin ostaa siperian husky pojan salaman mutta annoin sen pois kun sain shetlanninlammaskoira rodun.Ostin niitä kaks tyttöö toinen on sellane musta-ruskee-valkoinen se on Kiki, ostin sen ensin, sitte ostin sellasen vaaleeruskee-valkonen-ruskee, ja hän on Vivi…sillee…
14. tammikuuta 2008 kello 15.40
VuhVuh, niitä koirarotuja tulee lisää trainer pointsien avul.Juu olen taas ostanu koiran.Se on poika, Riki, ja se on myös shelttis.Semmonen tummaruskee-ruskee-valkonen…jtn…Et sillee
14. tammikuuta 2008 kello 17.29
onks kukaan teist 13? (mä oon)
DOGGY
14. tammikuuta 2008 kello 17.34
GOODNESILLE. monta koiraa sulla on ollu? ostelet vissiin uusia koiria aika paljon?(ei millään pahalla)
mikä talo sulla on mä ostin sen desktop asunnon se on ihan karmee!!!
säästän siihen seaside taloon joka maksaa 50tonnia
DOGGY
15. tammikuuta 2008 kello 17.22
kiitti sitä veikkasinki ja viel et ku paketeista tulee aina samoi nii tuleeko trainereilla merkitys siihenki ??
19. tammikuuta 2008 kello 18.41
No en oo laskenu koiria…enintään mulla on oll kait 7 tai 8 koiraa…oon antanu koiria nii paljon pois et en muista enää ees kaikkii…mulla on se japanilainen mis on vihree lattia ja jossa on niit viivoja lattias.Se on hyvä asunto.
VuhVuh en tajunnut kysymystä.Voisitko tarkentaa kysymystäsi hieman??
Ja olen ostanut uuen koiran se on snautseri ja tyttö jonka nimi on Apple.
Eipä täs muuta
19. tammikuuta 2008 kello 18.42
Mä en oo 13 .Mä oon 11.Ei oo suurta eroo
19. tammikuuta 2008 kello 18.49
ostin seaside talon mut se ei oo viel tullu!!!!!!!!!!!!!!!
tottelevaisuus ja akility kisat on tosi kivoja!!!
DOGGY
21. tammikuuta 2008 kello 22.07
heips taas pitkästä aikaa!
mitäs tänne kuuluu?
mun nintendogs koirille kuuluu hyvöö!
22. tammikuuta 2008 kello 17.49
seaside talo tuli just ei oo kehumista,aika huono.
aion laajentaa kuuteen koiraan hiljallee.3 mäykkyä sheltie sheepdog,shiba inu, yhen rotuu en vel tiiä, mut mul on nyt 4 koiraa
TIIÄTTEKSTE PYSTYYKS PUUDELEITA TRIMMAA????
vastaa pian jos tiiät! mul on synttärit su ja täytän 13!!!!!!!!(ninteni virtuaali koirani piristää päivää!!!!)
vähän se piano(keyboard)on kiva (niit saa koirien ruokakaupast ku menee kävelyl) opetan koirille ukkonnooaa!
DOGGY
24. tammikuuta 2008 kello 14.56
Mun koirat on nykyään Kalle vaalee sniba inu ja Mimmi ihana kultanennoutaja
25. tammikuuta 2008 kello 15.59
mulla on shiba inu sellanen ruskee RIKI , saksanpaimenkoira TUIKKU, kultanennoutaja DOTA ja sellanen pikkunen koira en muista rotuu ja se on NIPA.
26. tammikuuta 2008 kello 17.59
Mun koirat on ne samat, paitsi annoin applen pois.Niille kuuluu hyvää kuten aina
Muute mökötti onko toi Nipa chihuahua tai puudeli???Ne molemmat on melko pieniä…Vai Welsh Corgi??
29. tammikuuta 2008 kello 15.59
ööö..joo NIPA on puudeli se on tosi kiva rotu toi puudeli.niin ja Godness mitä tarkoitat tolla että sun koirille kuuluu hyvää kuten aina?kenenkään koira ei voi olla aina onnellinen esim. kun sen sammuttaa vaikka yön ylitse ja aamulla avaa niin kaikkil koiril on nälkä ja jano.ei siis millään pahalla vaan ihan vaan sanoin neuvoksi:)
29. tammikuuta 2008 kello 16.05
Mulla on nyt ne kuusi koiraa.4 mäykkyä ja 2 sniba inua.Niitten nimet on Late,Liina,Leevi ja Leena on mäykkyjen nimet Minttu ja Miro on snibojen nimet.Mökötti mikä versio sulla on??
29. tammikuuta 2008 kello 16.07
Joo NIPA on puudeli se on tosi kiva rotu!!!:)
29. tammikuuta 2008 kello 17.31
Moi
1.jos mulla on labbis peli niin voinko saada chihuahua rodun?
2.paljonko pisteitä siihen vaaditaan?(Siiis jos voi)
Please vastatkaa
30. tammikuuta 2008 kello 18.04
OIKEA DOGGY!!!!!
KUKA KEHTAA KIRJOTTAA MUN NIMIMERKILLÄ????
VOISIKO KYSEINEN HENKILÖ LOPETTAA,KOSKA SE EI OLE KOVIN KIVAA,KEKSI OMA NIMIMERKKI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
OIKEA DOGGY
31. tammikuuta 2008 kello 15.26
Moi! Minulla on ollut Nintendogs jo 3kk ja olen saanut siinä kaikki tavarat mitä voi saada. Pelikonsolina minulla on Nintendo DS lite, joka on vaalenanpunainen. Monilla oli tässä blogilla ongelmana se että koira EI opi/tottele mitään. No jos pennulla on nimi, mutta sinun täytyy koko aika sanoa nimi uudestaan, ja uudestaan, eikä kone hyväksy nimeä. Sinun täytyy sanoa koiran nimeä (kun olet opettanut koiralle nimen ja sinun täytyy kutsua sitä) ainakin 5 tai 6 kertaa vähempikin riittää, ja silloin vasta koira ymmärtää nimensä, vaikka se on tullut jo ensinmäisellä keralla jona kutsuit sitä luoksesi nimellään. Jos opetat koirasi esim: istumaan ja lamppua oikeassa yläkumassa ei näy olet jo opettanut koiralle tämän tempun. Koiralle pitää toistaa kyseistä temppua esim: istu, monta kertaa ennen kuin se oppii, sinulle tulee teksti kun olet opettanut tempun, ja tehtävänäsi on nimetä lopuksi temppu! toivottavasti oli apua! Nintendogsin viralliset sivut on http://www.nintendogs.com
31. tammikuuta 2008 kello 15.48
Kuule doggy kukaan ei varmaankaan paljasta et on kirjottanu sun nimimerkillä mut voit silti yrittää.mun koirille kuuluu ihan hyvää…
31. tammikuuta 2008 kello 15.52
Moi!Mun koirat on muuttunu aika paljon koska mun peli on lainassa kamullani.Eli mun tai siis nyt mun kaverin koirat on seuraavan nimisiä ja rotusia:
Tiina Sniba Inu Tyttö
JA
Late Yorksin terrieri Poika
SEKÄ
Joku jota en nyt muista mutta oli kuitenkin Beagle
Tosi ikävä temppu toi et kirjottaa toisen nimimerkillä ÄRSYTTÄVÄÄ!!
31. tammikuuta 2008 kello 17.36
en siis aio laajentaa kuuteen koiraan,vaikka rahaa riittäis.
en tietenkään luule että se joka kirjoitti mun nimimerkillä paljastais itsensä
DOGGY
1. helmikuuta 2008 kello 15.17
no vaikka nyt sanoinkin äsken et en aijo laajentaa niin unohtakaa se koska mulla on nyt viisi koiraa ja tänään aijon ostaa yhe kun käyn eka kilpailus niin et mulla on 2 tonnia rahaa..mökötti vois muuten kirjottaa jotain koiristaan eikä vaan noita typeryyksiä en sanonu tota ollenkaan pahalla.
DOGGY
1. helmikuuta 2008 kello 19.15
hyvästi
OIKEA DOGGY
1. helmikuuta 2008 kello 19.58
moi kaikille!:)
ostin eilen nintenin ja mäykkyversion!!!
olin säästänyt yhen vuoden ostaakseni sen.
mulla on yksi vaalea mäyräkoira ja se osaa temppuja, ja ihan vähän akilityä.en koskaan halua tuhota koiraani,koska onhan se ainut laatuista mitä sille ehtii opettaa
2. helmikuuta 2008 kello 21.58
oot tainnu kirjottaa sit niikun miun nimimerkillä menny kirjottamaan etkö oo voinu keksii itelles toista ei samaan kun mulla!!!!!!!!!! et miun viesti minkä mie oon viimeks laittanu on
mulla on shiba inu sellanen ruskee RIKI , saksanpaimenkoira TUIKKU, kultanennoutaja DOTA ja sellanen pikkunen koira en muista rotuu ja se on NIPA. ja ton nipan rotu on se pieni spinseri tai joku sellanen
2. helmikuuta 2008 kello 22.04
eli täs puhuu siis oikea mökötti ja toi mis oli suluissa toi mökötti niih sekin olin minä oikea mökötti
2. helmikuuta 2008 kello 22.10
se miun versio labbis versio
OIKEA mökötti
3. helmikuuta 2008 kello 13.12
Moi!
En ole ostanu uusia koiria.Millon mäykkyversioon tulee Chihuahua???
Haluun sen niin sika paljon!!Ja muute doggy, etkai sentään lopeta tänne kirjottamista?Sulta sai niin paljon hyviä neuvoja…Toivottavasti et
4. helmikuuta 2008 kello 13.51
Moi! Mä olen resetoinut Nintendogsin n.3 kertaa, ja sanon, että JOS olet kyllästynyt siihen se kannattaa resedoita.
4. helmikuuta 2008 kello 14.00
Godness!.: taidat tietää tämän jo, mutta chihuahau tulee kenneliin kun sinulla on tarpeeksi trainerpointseja, tarkkaa määrä en muista milloin chihuahua tulee märisversiossa.
4. helmikuuta 2008 kello 14.06
JOS HALUATTE NINTENDOGSIN VIRALLISELLE SIVULLE PAINAKAA TÄTÄ OSITETTA: http://www.nintendogs.com
SUOSITTELEN!
4. helmikuuta 2008 kello 14.51
Joo tiesin et se tulee sillo ku on tarpeeks trainer pointseja mut minkä rodun jälkee se tulee siihe mäykky versioon???
Mä sain melko äske boxeri rodun ja ostin sellasen ruskeen tytön sen nimi on Nanni
4. helmikuuta 2008 kello 15.44
mooi kuinka paljo rahaa voi tulla koko pelin aikana ja mitä uusii koirii tulee dalmatian pake´ttii vastatkaa pleac!!!!!!!!!!!
5. helmikuuta 2008 kello 14.39
VuhVuhille:dalmatialais pakettiin tulee kaikki samat rodut kun muihinki
5. helmikuuta 2008 kello 15.09
Eli dalmatialais versiossa ei tule uusia koirarotuja, mutta saat heti alussa salarodun eli dalmatialaisen. Ja DODNESS!.: SAAT CHIHUHAUN TIETOJENI MUKAAN BOXERIN JÄLKEEN!! XD
5. helmikuuta 2008 kello 15.11
SORI! Laitoin kirjotin Godness!.: Sun nimen väärin syvimmät pahoitteluni.
6. helmikuuta 2008 kello 14.53
missa uusii rotuja dalmiksee tulee mul on se paketti ja mul on jo vaik mitä mut kysyin vaa ja kiitti mökötti
7. helmikuuta 2008 kello 13.39
NO mun kamulla on se ja ja minulla on kaikki ne samat rodut. Alussa tulee eri rodut. Joten siinä ei tule eri uusia rotuja ja minulla labbis versio ja mulla on dalmis!!
7. helmikuuta 2008 kello 14.44
moi! Onko kukaan käynyt tulla mun antamassa osoitteessa? Oikeesti siellä on kaikkia kivoja videoita esim: OPETUS VIDEOITA! Kun niiii-iin monella on ongelma opettaa koiriansa! En tietenkään pakota. http://WWW.NINTENDOGS.COM
7. helmikuuta 2008 kello 15.54
Mä oon käyny tuol osotteessa jos yhtään helpottaa………..
7. helmikuuta 2008 kello 18.49
Joo no mulle se on kyllä ihan sama, kun ajattelin että täällä on eräitä henkilöitä joilla on niin vaikeita opettaa koiriaan… Ja kun oikein ettii niin löytää sen opetus osion! XD Ja mun mielestä se on oikein mukava sivu! Muuten Niilo mitä koiria sulla on ja mikä versio sulla on?
8. helmikuuta 2008 kello 13.04
Mulla on mäyräkoiraversoi.Hetki sitten mulla oli monta koiraa mutta nyt on vaan yks.Sniba inu tyttö Tiina.Mutta kohta tulee uudistusta koiravaljakkooni;)
8. helmikuuta 2008 kello 18.48
Moi nintendogs fanit!!!! Eiks nii et nintendogs on PARAS peli??!!
8. helmikuuta 2008 kello 18.57
GOODNESILLE. vinkki,vaihdoin nimimerkkiä!!!
8. helmikuuta 2008 kello 19.00
tuleeks mäykky versiossa chihuahua??
VOISITKO SINÄ TUNTEMATON LOPETTAA MEIDÄN KIUSAAMISEN KOSKA SE ON TOSI TYPERÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!
M
9. helmikuuta 2008 kello 8.52
Niilo se on Shiba inu ei Sniba inu.
10. helmikuuta 2008 kello 17.58
teille jotka ette saa koulutettuanne koiraane: minullakin oli alussa ongelmia. en saanut opetettua koiralleni temppuja. Ja olin silloin aika avuton koko pelin kanssa….mutta sain apua sivulta http://WWW.NINTENDO.FI kun klikkasin kohtaa “pelivinkit” ja “nintendogs”. siellä oli tarkat ohjeet miten pitää toimia! käykää katsomassa! Peli on todella hauska ja opettaivainen kunhan sen saa alkuun..ELI ÄLKÄÄ LUOVUTTAKO, VAIKA PENTU EI HETI OPPISI!!! PENNUN KANSSA PITÄÄ OLLA KÄRSIVÄLLINEN!!!
10. helmikuuta 2008 kello 20.02
Moii taas paljo voi saaha koko pelissä rahaa ?
12. helmikuuta 2008 kello 13.50
Hei! Minun koira Lumi ei opi milään sitä kun se seisois kahel jalal… Kertokaa miten se oppis sen tai miten se opetetaan???!!!!!!!
12. helmikuuta 2008 kello 19.15
LILLI.
koiran saa opetettua seisomaan 2jalalla seuraavasti:
kun koira seisoo niin huido kynällä ylös-alas,jos ohje oli epäselvä niin katso supplieseista valitse oikea ohje se ei haittaa vaik ohjeet on eng. kielellä siiitä näkee silti sen liikkeen mitä tarvitaan et se seisoo
M
14. helmikuuta 2008 kello 16.34
se joka on niin ihana ihminen joka käyttää mun nimimerkkiä niin voisiko lopettaa kaiken paskan laittamisen ja kaiken muun mun nimimerkillä
kiitoos
14. helmikuuta 2008 kello 16.36
olen samaa mieltä maastonakin kanssa tosta et
VOISITKO SINÄ TUNTEMATON LOPETTAA MEIDÄN KIUSAAMISEN KOSKA SE ON TOSI TYPERÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!
14. helmikuuta 2008 kello 20.53
MÖKÖTILLE.
voisit vaihtaa nimimerkkiä,niin kuin minä (ent.d**gy) kyllästyin siihen tappelemiseen että minä en tuota kirjoittanut ja OIKEA D**gy
M
16. helmikuuta 2008 kello 16.17
aijaa noh ihan sama mut pitää keksii joku muu nimi
jos se joku ei lopeta tota.
17. helmikuuta 2008 kello 13.46
Tuota noin missa ei se chihuahua tule boxerin jälkeen.Boxerin jälkeen tulee saksanpaimenkoira ja sitte pinseri.Nytmulla on enää kolme rotuu saamatta;
Chihuahua, labbis ja jackrusselin terrieri.
Olen ostanut uusia koiria;
Alexis on saksanpaimen neiti ja frisbee koira.
Boy on pinseri herra.En tee siitä mitää mestaria missään lajissa tai ees käytä kilpailuissa etten kiinny siihen liikaa.Koska sitte ku mulle tulee chihuahua rotu nii annan sen pois ja ostan sen tilalle sitte chihuahuan.
Ja olen antanut Vivin ja Nannyn pois.Et sillee
17. helmikuuta 2008 kello 13.48
Ja maastonakki kyllä mäykkyversioon tulee chihu ja kaikki muittenki pelien koirat.Ole kärsivällinen kun keräät trainerpointseja, kyllä se sieltä tulee!
Entinen Godness!
19. helmikuuta 2008 kello 16.40
No mä tunnustan et mä oon kirjotellu teidän muitten nimimerkeillä. Mä pyydän anteeksi ja lupaan lopettaa sen. Anteeksi. Onko asia nyt OK?
20. helmikuuta 2008 kello 12.03
kiitos tiedosta,oliko kivaa kirjoitella toisten nimimerkeillä!?
meistä muista se ei ollu varmaan kovinkaan hauskaa, mut saat ainakin mun puolesta anteeks.
M
22. helmikuuta 2008 kello 12.32
Oli oikeestaan tosi hauskaa kirjottaa teidän niceillä. Kiitos kun sain anteeksi
22. helmikuuta 2008 kello 17.42
En mä se oo ollu!Nyt se tyyppi kiusaa muaki!Älkää välittäkö, en oo ollu mä!Voisitko LOPETTAA KIRJOTTAMISEN TOISTEN NIKCEILLÄ!!!!????!!!
KIITOS!!!!!!!
T:Oikea Goodness!
22. helmikuuta 2008 kello 17.48
Joo mun koirat on saanut lisäystä luetteloonsa:
Clara kultainennoutaja tyttö.
Kiusatkoon tuo tyhmä ketä lystää, mä en enää jaksa sitä.Kiusas kyllä vähän aikaa, mut aika se on sekin!!!
Kyllästyin heti tuohon selittelyyn.
Tiedoksi kaikille tuleville kohteille, lopettakaa täällä käyminen tai vaihtakaa nimimerkkiä!Mä lopetan täällä käymisen.Oli kiva tutustua!:)
22. helmikuuta 2008 kello 19.48
mut lupaathan että toi ei tuu toistumaan. mut anteeks saat
24. helmikuuta 2008 kello 20.37
hauska oli lukee noita vanhoja viestejä tuolta ylhäältä kun ei oikeen osannut käyttää nintendogsia
muuten mikä tulee tossa labbis paketis ton boxerin jälkeen ja mitä rotuja siin ees on?
25. helmikuuta 2008 kello 11.35
kun mulla on dalmis peli nii kun siinä on ne ekat koirat niin mikä rotu tulee niitten jälkeen?
25. helmikuuta 2008 kello 15.09
Moi!
rita siihen peliin tulee paljon rotuja jtn. 12 vielä niitten sun tämän hetkisten koirien lisäksi.eli sitte ku sä oot saanu kaikki rodut mitä siihen voi saada nii sulla pitäis olla 20 rotua.En tiedä mikä tulee sitte siihen dalmis peliin ekana uutena rotuna ku mulla on mäykkyversio.mökötti en tiedä siihen että mikä tulee boxerin jälkeen labbisversioon.Mutta jos klikkaatte mun nimimerkkiä niin pääsette nintendogsin virallisille sivuille.Ne on kyl englanniks mut kyl siitä selvää saa kuvien avulla ja jos on vähänki enkkuu opiskellu nii se on ihan sairaan helppoo.Siellä on kennel osiossa kaikkien eri pelien rodut, eli myös ne mitkä saa siihen peliinsä.Ja siinä laidassa (melko huomaamattomissa) on myös “plussarotu” eli jackrusselin terrieri.Sen rodun saa jackrusselin terrieri kirjan mukana jonka saat lenkiltä kun sinulla on tarpeeksi trainerpointseja.Muuten teille keillä on se mäykkyversio:
Mikä rotu tulee minipinserin jälkeen?Ja tarvitaanko siihen rotuun trainerpointseja 48jtn?Vai enemmän??Kiitos teille jotka vastaatte!Ja sulle joka oot kiusannu noita täällä käyviä, keksi oma nimimerkki!Ei voi olla niin vaikeeta!Ja jos sulla on ninteni, nii voitais kaikki yhes keskustella siitä pelistä, eikä kaikki olis sulle vihasii.Miks sun pitää kiusata meitä muita?Ei se oo hauskaa.Niin että keksippä kuule oma nimimerkki!
P.S.Olen myös ollut tuon kiusaajan kynsissä, vaikkakin vähän aikaa (entinen G*******!).Eikä se ollu kivaa sekään aika!
25. helmikuuta 2008 kello 17.18
muuten dOgFaN96 tiedätkö jotain temppuja mitä vois mun koiralle opettaa?
25. helmikuuta 2008 kello 17.20
mä en sori tiedä sun kysymyksiin vastauksii
26. helmikuuta 2008 kello 21.01
mut kellä nyt on se labbis versio niih voi vastat mut kiitti silti dOgFaN96 kun autoit ess vähä
ainiih pitäsköhän kertoo koiristani jotakin kuulumisia
nooh koirille kuuluu ihan hyvää
27. helmikuuta 2008 kello 12.59
Minun koirani oppi kaiken heti minkä sille opetti. Se johtuu myös eri koiraroduista. Jotkut koirarodut esim. Yorkki ovat vilkkaita eivätkä aina jaksa kuunnellam mutta kun taas Shiba Inu oppii heti kaiken mitä sanotaan. Minun koirani on Yorkki, Sissi. On oppinut komennot. Istu, tassu, maahan, takajalat, selälleen, hyppy, kyljelleen jne.. Mitä kaikkea nyt tarvitaan tottelevaisuuskisoissa. Ja muistakaa, jos teillä on esim. 2 koiraa. Laita toinen koira Doghotelliin kun koulutat toista koiraa, sillä muuten toinen koiraa häsää siinä vieressä ja koirasi ei voi keskittyä opetukseen!
27. helmikuuta 2008 kello 13.02
Ja sitä vielä. Että ei kannata aluksi ottaa heti 7 koiraa, koska siinä menee rahat. Minulla on ollut peli jo n. 2 vuotta. pidin pienen tauon ja jatkoin pelaamista. Rahaa minulla on nyt n.1000.000.00 dollaria. Koska olen pitänyt vain kahta koiraa kaun aikaa, säästäkseni rahaa. Nyt voin sitten ostaa lisää koiria kun rahaa on kertynyt mukavasti. Asustelen Outer Spacessa.
27. helmikuuta 2008 kello 17.55
Helmi. koiran oppiminen ei oo kiinni rodusta vaan koiran luonteesta
M
28. helmikuuta 2008 kello 11.32
Kun joku on sanonu,että koiran saa etu-tassuilla seisomaan,et tokkii näyttöä ylös alas. Voisko joku kertoo tarkemmat ohjeet.
28. helmikuuta 2008 kello 17.14
RITA.
ole hyvä ja lue kommenttini lillille(18. helmikuuta, klo 19.15)
eiks se lue siinä aika selvästi?=kun sun koiras seisoo normaalisti (=neljällä jalal.) nii huido kynällä ylös-alas kunnes se seisoo 2 jalalla,se voi myös hypätä joskus jos se hyppää nii käytä tilaisuutta hyväksi!!
M
28. helmikuuta 2008 kello 20.12
moi! rita voisit opettaa koirallesi “tassu” tempun, “kyljelle” tempun, “selälle” tempun, ja kaikki temput, mitä on vaikeakin opettaa, esim; “hyppää” tempun, ja takatassuille meno tempun, itse opetin sen nimellä “jaloille” ladylle.Sillee
D
29. helmikuuta 2008 kello 11.02
liu-utaa vai tokkii ,koiran yläpuolella vai sivulla
toivottavasti ymmärsitte
29. helmikuuta 2008 kello 13.02
Kiitos dOgFaN. Mä kokeilen noita temppuja mitä sä annoit.
Mä tiedän nyt mikä koira tulee sen ensimäisten koirien jälkee,se on cavalier kingcharlesinspanieli. Mulla on kaksi koiraa:
Laku Yorkshirenterrieri ja Vilma Cavalieri.
1. maaliskuuta 2008 kello 13.05
Joku oli kertonut että: sen koira osaa maahan ja maate
tietääkö joku mikä se: maate on??
3. maaliskuuta 2008 kello 12.41
SAIN chihun mäykkyversioon JIIHAA!!!!Ostin kolme chihua se lyhytkarvainen vaalea tyttö ja nimi on Ann, sen vaaleanruskea-valkoisen tytön Kittyn ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä se tummin poika Papie´!Ne on lutusia kaikki ^^.Sitten odotellaan labbista
7. maaliskuuta 2008 kello 21.06
se maate on kai se et koiran saa selälleen mut en oo varma:)
9. maaliskuuta 2008 kello 16.55
Nii ja se maate voi olla myös että se on kyljellään en oo mäkään varma
9. maaliskuuta 2008 kello 16.56
Muute onko kenelläkään teistä horse lifeä?Haluisin sen mut vanhemmat ei anna ostaa…:(
10. maaliskuuta 2008 kello 19.07
ja voihan se myös tarkottaa samaa kun maahan
10. maaliskuuta 2008 kello 19.15
moi dOgFaN96: mul ei oo horse lifee mut tahtoisin sitä ku aijjon ostaa sit ku on tarpeeks rahaa…
11. maaliskuuta 2008 kello 15.04
kiitos dOgFaN96 ja mökötti
12. maaliskuuta 2008 kello 18.04
moi kaikki!!!!
en oo käyny täällä koska meidän tietsikka oli rikki.
rita, etkö sä vieläkään tajua sitä temppua??sillä en jaksa enää selittää
onko kiusaajaa näkyny?
M
16. maaliskuuta 2008 kello 12.59
Kiusaajaa ei oo näkyny.Vanhemmat on alkanu lämmetä Horse lifen suhteen!!!
30. maaliskuuta 2008 kello 12.11
saiko kaikki muutkin sen horse lifen vai mikä teil on????
itse en hepoista perusta.sain dalmatialaisen mäykky versiooni, enää puuttuu chihu,annan sille nimeksi ehkä pablo……..
M
30. maaliskuuta 2008 kello 20.32
millanen peli toi horse life on ? ja sit noi pelit maksaa niih hirveesti nii ei raaski ostaa, mut pitää katella et joskus kun halpenis nii ostas:)
31. maaliskuuta 2008 kello 16.08
moi mitä kaikkii rotuij tulee nintenii ??? ja ku alotin pelin alusta nii tuleeks rodut eri järjestykses konsolii esim cihuaua tuli ku alotin eka kertaa pelin nii se cihuaua tuli mut ku alotin nyt alust nii onko mahollista että nyt tulis vaikka labradori… ps:voisitteko vastata kysymykseeni äkkii pleace…
31. maaliskuuta 2008 kello 17.55
vuh vuhille
jos tarkoitat et ennen kun alotit pelin alusta ja olit jo saanut kaikki 18 rotua ja niiden joukossa ei ollut labradoria silloin ei ole tietenkään mahdollista saada labradoria nytkään………………….
M
31. maaliskuuta 2008 kello 19.35
ne rodut tuleee aina samassa jörjestyksessä ainakin miun mielestä
31. maaliskuuta 2008 kello 20.01
MOI!!! mulla on ollu nintendo viime joulusta asti (2007) se on tosi kiva peli!! en vaan osaa kouluttaa koiraa tekee volttii…..VOIKO JOKU KERTOO MITEN SE OPETETAA??!! ja mul on dalmatialainen koska se peli on dalmatialainen!! mt haluisin viiel jack russelin……
1. huhtikuuta 2008 kello 18.16
epsulle
en kyl tiiä miten saat koiras tekeen voltin………..
ootko opettanu sille kaikki ne temput mitä konsolis neuvotaan?kannattais varmaan alottaa niistä…………..
M
1. huhtikuuta 2008 kello 22.03
maastonakille mä en jaksanu pelata sitä loppuun eikä mulle ehtiny tulla niitä kaikkii mut tarkotin sitä et josoon saanu vaik 12 rotuu nii ja alotan alust nii voiks ne koirat tulla eri järjestkses konsolii esim jos ekaks mulle ois tullu cihuaua ja alotan pelin alusta nii voiko olla mahollista et nyt tulis vaik labradori ensimmäiseks vai tuleeks ne samas järjestykses?
2. huhtikuuta 2008 kello 20.25
vuh vuh
en kyl tiiä…………
mut nehän menee eri järjestykses eri konsoleis,esim. jos mulla ja mun kaverilla on sama peli nii rodut ei välttämättä tuu samas järjestykses…….
M
4. huhtikuuta 2008 kello 13.14
haluutko epsu tietää miten saa jackrusselin ?
vai tiedätko jo?
5. huhtikuuta 2008 kello 12.32
Mä kyllästyin nintendogsiin…Se vaan jauhaa yhtä ja samaa….
7. huhtikuuta 2008 kello 14.14
Kiitti maastonakki! ja vastatkaa ähähn pliis nopeesti miten voi tehdä oman netti sivun tai maksaakse? koska jos se ei maksa ja kerrotte miten se tehään nii perustan koira hoitolan ja saatte etukäteen parhaat koirat tai marsut ja muut eläimet…
7. huhtikuuta 2008 kello 20.20
Mooi sainki tietää ja tein netti sivut tulkaa hoitamaan sivulle http://www.webbisivu.com/virtuaalikennelkultatassu siel saa hoitaa “leikist” tai ottaa hoito eläimen tosi hauska sivu ja tein sen ite ja haluisin jonkun mun kaveriks pitämään sitä et olisin jos maastonakki olis kiinnostunut nii haluisin ehk maastonakin tai dOgFaN96 kandee kattoo ja multa voi kysyy jos kiinnostuitte
14. huhtikuuta 2008 kello 20.46
Mä en ainakaan oo nähnyt noita pelejä kaupoissa. :/ Stockalla näkyi vain Dogz, nintendogsia ei laisinkaan.. :O
15. huhtikuuta 2008 kello 17.18
Joo jos voi vielä ilmottautua nii voisin tulla pitäjäks….Mut en voi käydä kovin usein (koulu painaa päälle…)
15. huhtikuuta 2008 kello 20.49
moisk kaikki! tääl on aikas hiljaista
19. huhtikuuta 2008 kello 17.03
Moi nintendogs-fanit! mulla on ollu jo kohta kolme vuotta nintendogs… Mutta voisiko joku teistä kertoa miten koiralle opetetaan kieri temppu? Jos haluatte ottaa yhtetyttä niin tässä on mese osoitteeni: lilli.eskolin@hotmail.com
19. huhtikuuta 2008 kello 19.12
Niinhän täällä on…vähän
aurinko paistaa muuten tosi kirkkaasti!
(järkevä ilmoitusasia…)
20. huhtikuuta 2008 kello 18.52
moi kaikki voiko nintendogsia kytkee tietsikkaa
22. huhtikuuta 2008 kello 15.39
mun tietääkseni nintsiä ei voi kytkee tietsikkaan
SINI!!! kieri temppu opetetaan näin:
käske koira maahan,ja heiluta kynää vaakatasossa koiran turvan alapuolella.sit ku koira makaa siinä sivuttain nii huido kynällä ylös päin koiran mahan päällä……toivottavasti ohjeet riitti
M
26. huhtikuuta 2008 kello 17.10
Moi!!!!
Onko vielä keksityy dintendogsiin koodeja=)
Sain pelin vasta eilen. Miulla on Dintendogs Dalmantialainen.
Miten voi mennä tonne agilityyn? Kun pitää käydä jossan mutten tajuu kyl minne? Ja mistä näitä frisbiita ja muit lelui saa? Ja Myös Mikä ois hyvä koira rotu / nimi… Sano tässä rotuja ja vastakaa nopeasti kun en osaa päättää =D HELP Englanti on vielä hakusessa…….
26. huhtikuuta 2008 kello 17.13
Moi (jälleen)
Niin Ne Rodut unohdin ilmottaa XD
-Yorkshiren Terrieri
-Beagle
-Kultainen Noutaja
-Bokseri
-Saksanpaimenkoira
ja
-Dalmantialainen
28. huhtikuuta 2008 kello 15.46
Mul on ollu toi Dalmatialaiset nyt parikuukautta ja peli maistu puulta ja kaverini on pelannut sitä yli kaksi vuotta ja tämä on ollut mäyräkoira. Kokeilin itse pelata sitä, ja huomasin että tässä saa erittäin paljon kaikenlaisia erilaisia juttuja kuin omassa, koska olen kerännyt kaikki lelut jo. Kaverini kertoi, että hänellä on dalmatialaiset myös, eli pelivertailu on helppoa. Ja sanoi että Mäyräkoirat on parempi. Mikä pettymys uudemmasta pelistä.. Ja nyt kauppaan ostamaan mäykkikset.. En oo näkyy ainoo jol meni pelin alkuvaihees hermot totaalisest. ;D
29. huhtikuuta 2008 kello 15.01
Moi! Mitä pitäisi tehdä kun minä ostin koiran, Mimmelin eilen minun nintendogsiini, ja se koira ei syö, ja sitten myös kävimme lenkillä Mimmelin kanssa klo: 12.03 ja se sanoi se kone että –> ” Mimmeli is too tiret.” joten mitä mitä minun pitäisi tehdä? Ja ystävätarellani Sannilla on myös nintendogs pelikonsoli ja yhdistimme ne ja sitten sain jonkin laisen viiruksen Sannilta, sillä näytössäni luki –> ” yellow disk” ja sitten siinä luki että voin myydä sen, mutta en halua että se menee muille, joten mitä teen?
5. toukokuuta 2008 kello 13.38
Moi!
Helmiina-Maria!!!!!!
Koirat eivät heti syö sen jälkeen kun olet antanut sille ruokaa. Yellow disc on fresbee ja pääset antaamaan/leikkimään koirasi kanssa sillä sieltä missä muutkin tavarat ovat… Jos tuo yhtään auttoi sinua….
TahmaTassu!!!! Agilityyn voit mennä lenkillä. Kun menet lenkille mene agilityhalliin. Leluja saat kaupasta ja lenkillä matkalla. Osta vaikka Kultainen Noutaja. Mun eka oli sellanen ja sitten sen nimi oli Nala. Nimiä:
1. Nipsu
2. Nappi
3. Nelli
4. Kapu
5. Nana
6. Dina
7. Dora
8. Nasu
9. Toffe
10. Rosa
11. Nopi
12. Nappe
13. Nori
14. Luna
15. Hilu
16. Sessi
17. Sesse
18. Jeppe
19. Lulu
20. Max
21. Rex
22. Manta
No tossa oli jotain nimiä… Moikka!
8. toukokuuta 2008 kello 17.34
en ookkaa muistanu kirjotella aikoihi.. ^^ siis mulla on lite, ja dalmis -peli, ja musta se on ollu iha kiva
sain sen viime jouluna… mulla on kolme koiraa, Verneri, Neppa ja Nipsu. oon kyl harkinnu nipsun myymistä.. ja oon kyl periaattees aika kyllästyny siihe pelii mut peilailen ain välissä :>
13. toukokuuta 2008 kello 19.17
mooi taas tää ei nyt liity mitenkää nintendogsii mut päätin kysyy ku te ootte nii ihanii ihmisii nii ku me mennää 22 päivä kesäkuuta turkkii deturin matkat ja sen koneen nimi on atlasjet ja katoin kuvista niitä lentokoneen kuvii ja siel oli t se kone on tippunu monta kertaa nii ootteks te lentäny sil koneel jos ootte ilmottakaa mulle siitä pliis
14. toukokuuta 2008 kello 12.30
Sini!
mä en kyl tiedä miten se kieri temppu opetetaan, mut voitaisko me jutella siitä nintendogsista mesesssä ihan muuten vaa?? jos sul on mese tai sitte ihan vaa s-postilla
vastaa jos käy
p.s oon entinen rita
16. toukokuuta 2008 kello 16.40
VUH VUH.
Järki käteeeen!!lentokone on maailman turvallisin kulkuneuvo,välillä onnettomuuksia tietenkin sattuu mutta harvoin.lisäksi koneet tarkastetaan ennen lähtöä!!!
M
21. toukokuuta 2008 kello 15.24
Moi! Pitkästä aikaa… No jooo mulla on on Nintendo DS Lite ja se on pinkki teil?? Mul on uudet koirat nintendogsissa. Kun resetoin sen, no joka tapauksessa niitten (koirien) nimet on Brenda ja Lulu. Lulu on mäyris ja Brenda… en muista rotua…
2. kesäkuuta 2008 kello 19.56
HYVää KESää KAIKILLe!!!!!!!
M
6. kesäkuuta 2008 kello 11.37
Juuh, tere vaa ittelläni on nintendigs chiwawa and friends.
(Poika)
Mun Dogit:
Nasu:Joku outo rotu en muista(Likka)
Velmu:Chiwawa (Poika)
Saku:Chiwawa(Poika)
Maxwell:Ööö…hmm…se oli joku…en muista
ja mun uusin jaa paras.
Nutcase: Husky…Siperian Husky.(He`s a boy)
Aika kuollu mesta muuten.
15. kesäkuuta 2008 kello 18.17
Muuten chihuahuaa ei kirjoteta chiwawa vaan chihuahua.. Tuli vaan silmään
17. kesäkuuta 2008 kello 13.49
En oo hetkeen käyny mut joku voi muistaa mut nimimerkillä Niilo..
Nyt ois sellaista kysyttävää kun mä oo aina halunnu oman koiran ja meillä on sellane ollukki silloin kun mä olin ihan pieni niin miten saisin äitin suostuteltua siihen koiraan? Meidän koko perhe kyllä pitää koirista ja näin… Antakaa vinkkejä!!! Kiitän jo etukäteen;)
19. kesäkuuta 2008 kello 19.08
Valitettavasti minä en voi auttaa ku mulla ei ole koskaan ollut koiraa eikä tule olemaankaan niin kauan kuin asun äitini kanssa samassa talossa… Äiti on allerginen pahiten hevosille, sitte kissoille, sitte koirille..ja sitte en muista eteenpäin
23. kesäkuuta 2008 kello 16.02
Ei oo tultua käytyä täällä pitkään aikaan! Mut voi löytää nim. Anna.
Juu, ite sain dogsin vuonna 2006 jouluaattona. Yhessä vaiheessa peli tuntu tosi tylsältä mut nyt taas kivalta
Toivoin nintendogsii joululahjaks koska oli hirveä koira kuume ja kamuilla oli tää peli joka tuntu kivalta. Nyt syksyllä 2007 saatiin meille oma koira! Rodultaan Amerikankääpiöterrieri. Aivan ihana sellainen
23. kesäkuuta 2008 kello 16.07
Ja onko kenenkään koira koskaan karannut? Tuo koirani Brownie karkasi aamulla kun en pelannut
Poika palasi lahja suussaan juuri kun olin alkamassa taas pelaamaan
24. kesäkuuta 2008 kello 12.13
Onko kellään Jack Russelii? Oon yrittäny löytää sitä kirjaa mut ei vaan löydy
Sitten mulla on myös kultakimpale jonka arvo on 2000 dollaria
Kun olin eilen lenkillä vissiin Nancyn (pinseri tyttö) se toi lenkiltä kihlasormuksen jonka arco on 1000 dollarii…
24. kesäkuuta 2008 kello 18.10
Mä sain Jack Russelin! Ne on super ihania
Taidan ostaa yhen
25. kesäkuuta 2008 kello 13.21
Me saadaan oikeesti jack russelinterrieri ne niin sulosii vaik luonteeltaan aika aktiivisia.Onko kellään omaa russelii
3. heinäkuuta 2008 kello 19.56
vautsi, en tienny et täs on mahollista saada kihlasormus ja kultakimpale…aloitin koko pelin uuestaan ku mul oli kaikki talot ja18 rotua. mul on yks koira mäykky, musta,nimi pablo,osaa istuu.
M
10. heinäkuuta 2008 kello 18.33
hei taas tää ei kyllä liity nintendogsii mut onko kellää horsez nimistä nintendo pelii jos on nii sanokaa et voisitte antaa neuvoja mulle ku vähä tökkii ja oon kohta kyllästymässä ku en pääse eteempäin ja ku oon ettiny googlesta nii ei löydy apuu helpatkaa mua pliis
10. heinäkuuta 2008 kello 22.22
Moi. Mä oon pelannut Nintendogsia jo 2 vuotta, ja pidän paljon pelistä.
Omistan 4 versiota, (saa olla paljon koiria xD) Dalmis, Mäykky, Chihu ja Labbis. Tällä hetkellä pelaan eniten juurialustaaloitettua Chihuahuaversiota, jossa on yli-ihana mustaruskeavalkoinen tyttö Chihuahua Miya. Miya osaa nämä temput: Istu, maahan, tassu ja aivasta. Ei vielä paljon, mutta opetan koko ajan lisää. Miya on hyvä agilityssa, niin nopea kun on, se on tällä hetkellä Master Classissa. Tokoa pitäisi myös testata kun Miya toistaa käskyni niin hyvin. Miyan luonne taisi olla joku tälläinen: This female pup is full of love. She can get lonely at times, but is the perfect pup for family life. Tai jotain tollaista… Hehe.Terkkuja teille ja teidän koirille.
15. heinäkuuta 2008 kello 10.37
En ole koirien ystävä, mutta kun kaverini näytti pelin minulle innostuin.
olen 10v, pelaaminen on erittäin helppoa ja kouluttaminen myöskin.
17. heinäkuuta 2008 kello 18.35
Moi!Mä sain mun koira pelin joskus vuonna 2006.Pelasin sitä aika kauan ja sitten pidin ainakin vuoden taukoo.Nyt mun pelissä on nää koirat:
Shitzu tyttö Lussu
Jackrussel tyttö Lusa
Yorkshire Lula
Muuten voiks joku kertoo miltä se RhineStone collar näyttää?
20. heinäkuuta 2008 kello 18.48
Moi! Mulla on nintendogs, ja 8 koiraa. sain nintendogsin joulupukilta niinku aika moni täällä..: )
Alussa pelasin sitä joka päivä,nyt enää vain harvoin koska sain sen yli vuosi sitten: ) Itte haluaisin koiran,muttaku äiti ei tykkää niinstä ja iskä on allerginen. Eli aika surkea tilanne: ( mutta kun muutan omaan kotiin,ostan oman koiran varmasti!
Terveisiä kaikille nintendogsin omistajille!!
22. heinäkuuta 2008 kello 14.51
Moiks!
Eli te jotka ootte saanu jackrussel-kirjan, miltä se näytti ku saitte sen lenkiltä? Oliko se paketis niinku normaalisti vai se kirja itsessään?
Kyselen kuin ensikertalainen…. Kertoisitteko noita trainer pointsejanneki ja näin, mitä tavaroita ja rotuja???? Olis kiva jakaa näitäki tietoja
22. heinäkuuta 2008 kello 17.47
dOgFan96,kun sain jackrusselbookin niin se oli kyl paketissa.Mut ne keillä on Rhinestone collar niin voiko kertoa miltä se näyttää?
23. heinäkuuta 2008 kello 18.10
Se Rhinestone collar on vaaleenpunanen, siinä on timantteja ja edessä pieni sydän
söpöä
Itse pidän sitä jollain tummilla koirilla, näyttää hienommalta ku vaaleilla 
Se on Cara nimeltään, husky rodultaan, sukupuoleltaan narttu, väri on kaikista tummin husky, eli se musta, temput on istu ja maahan
en muista oonko kertonu mutta oon saanu uuen koiran
En muista oonko kertonu labbiksistakaan, elikkäs;
Essi on mun eka, labbis siis, väri on musta, sukupuoli on narttu, temput on istu, maahan, kyljelle, tassu, toinen tarkoittaa toista tassua, selälle, hop! eli nostaa toisen tassunsa toosi korkealle ja hoplaa! on sitte että nostaa toisen tassunsa.Sitte Nadia, vaalea labbis, narttu, temput on istu maahan kyljelle selälle tassutoinen ja ravista eli että ravistaa toista takakäpäläänsä..
mulla on vaan 55704 trainer pointsii T^T
kuinka paljon tarvitaan siihe russel kirjaan?? ja löytykö se kysymysmerkin kohalta vai ei????
Onko kellään muute lävärii? mulla nenässä
Sain bulgariassa ku oltiin sukulaisten luona, isä siis bulgarialainen, äiti suomalainen
Entinen dOgFaN96
E96
23. heinäkuuta 2008 kello 18.12
onkohan kiusaaja keksiny oman nickin vai lopettanu täällä käymisen??Onko kukaan muute Kajaanista???
30. heinäkuuta 2008 kello 8.36
Kiitos E96 kun kerroit sen rhinestone collar jutun
mun mielestä sen jackrussel bookin voi löytää riippumatta trainerpointseista.Mä’ löysin sen jackrussel kirjan kadulta.
14. elokuuta 2008 kello 16.27
kiva peli se… mul on nyt se kolmatta päivää….
22. elokuuta 2008 kello 22.48
Minulla on koira, Hay Lin. Rodultaan se on mopsi ja väri musta.
Se on tosi tottelevainen
31. elokuuta 2008 kello 18.28
moiiii hukkasin helmikuun risteilyllä nintendoninn
oikeestiiiii
ITKETTÄÄÄ!! mutta äiti sano että saan uuden semmosen tässä syksyllä
semmosen pinkin
1. syyskuuta 2008 kello 15.17
,mä saan nintedogsin jouluna IHANAAAA! mun entinen nintendogs hävis niin nyt mä ostan mulle uuden tai siis äiti ostaa uuden konsolin myulle ja mä taas ostan sen nintendogs pelin
mutta yks kysymys
miten ne koirat voi ystävystyy tai sillee niinku yhdistää toisen konsolin kanssa ????? VASTATKAA PLIS
2. syyskuuta 2008 kello 20.59
kuinka monen trainerin kohalla mäyris pelissä tulee shelttis? kiitti jos joku vastaa
3. syyskuuta 2008 kello 17.12
p-papu:
no siellä go out kohas on se bark mode, sillä yhistät.. tai sitte picto chatilla.. X3
shi:
ittelläni sama versio, sain sen rodun aika alussa, en muista enää millo.. on nimittäin kaikki muut rodut paitsi jack russeli :3
4. syyskuuta 2008 kello 8.04
enään reilu 4 kuukautta niin on jouluuu
23. syyskuuta 2008 kello 20.33
Jihuu, päätin taas tulla tänne teitä häiritsee ^^ Sain nintendogsin sillon viime jouluna, ja nyt mulla on kolme koiraa, Neppa [dalmis, uros], Verneri [saksanpaimenkoira, uros] ja Nipsu [mäyris, uros]
30. syyskuuta 2008 kello 17.39
moi! tää on kiva sivusto ja oon oppinu teiltä tosi paljon. mulla ei oo viel nintendogsii mut mä luulen et mä saan sen joululahjaks. se on oikeesti paras peli!!!!! oon suunnitellu kaiken valmiiks: ostan saksanpaimenkoiran Ritan (tytön), chihuahuan Lauran (tytön) ja shetlanninlammaspaimenkoiran (pojan) mut en oo viel keksiny nimee… no hyvää syksyä!
30. syyskuuta 2008 kello 19.28
Moi. mul on 2 koiraa nintendogsissa ne on chiuhauoja
Chuki (chiuhauha) Tisfany (chiuhauhau) ne on niiin hyvii chuki osaa tehä agilityssä KAIKKEA OIKEESTI seuraavalla tasolla chuki on maastoradalla
D moikka! kivaa syksyä!! NINTENDOGS ON PARAAASSS!!!
1. lokakuuta 2008 kello 16.06
tiiättekste miten pelin voi alottaa alusta? joo, tiiän et pitää painaa niit näppäimii samaan aikaan mut missä ne näppäimet sijaitsee??
1. lokakuuta 2008 kello 16.26
mulla on peliss 3 koiraa Nekku shetlanninlammaskoira poika se on kirjava ja osaa temput istu, maate, hyppy, voltti, kieri, jahtaa ja vaani. sitte on Coco se on ruskee tyttö chihuahua ja osaa: istu, maate, tassu ja vaani. Sitten on saksanpaimenkoira Shadow ja se on mustanruskea ja osaa temput istu, maate, tassu ja kieri. Nekku ja Coco on menestyny frisbeess ja Shadow osaa hyvin agilityy. kaikki on ihania koiria! en haluu enempää koska haluun et ne kaikki ois kotona. Nintendo on ollu mulla vuoden ja en oo kyllästyny! kannattaa hankkii jos ei viel ole.
3. lokakuuta 2008 kello 7.01
miksei täällä oo ketään? vastatkaa!please…
3. lokakuuta 2008 kello 12.51
Moiii. saan nintendogsin jouluna reilu 2 kuukautta !!!
D oon miettiny jo kaiken valmiiksss
DD öö otan 1 koiran aluksi HUOM! joka on rodultaan Beagle (saan dalmis pakkauksen) ja sen nimi ois Lupu ja se on poika aijon tehdä siitä fresbee koiran
D jaaaa mitä muutaa….. öö mun ruokaajat on mulla tämmöset : Aamulla : 8-10 iltapäivällä: 13-15
))) onko hyvät?? ehdottakaa koirien nimiii ??
illemmalla : 17-18 ja ilta pala: 21 maissa
5. lokakuuta 2008 kello 14.01
Paukku:
Nimet tulee yleensä luontevasti kun koiran olet hankkinut. Minäkin suunnittelin antavani nimeksi KAIKKEA muuta kuin lady, ja sitte tulikin lady. Se tulee samalla kuin koira. Ja yleensä koirat ruokitaan kun on nälkä, et sinä välttämättä koko ajan peliä pelaa.Ja omat koirieni nimet ei ole kummoiset;
Lady mäyräkoira, eka koirani
Skyte shiba inu, veljeni koira
Essi labbis, oma koirani, varmaan tuhannes
Karo sheltti, toisiksi uusin
ja Weti, tottelee nimiä Veeti ja Weti, cavalier, uusin koirani.
Ja alussa sulla ei ole muuta mahollisuutta kuin se yksi koira, ruokaan menee rahaa niin paljon. Päivän päästä kannattaa ostaa toinen koira, pelin rytmi on tuttu.Ei kannata suunnitella kaikkea etukäteen, ostat varmasti vielä ainakin sata koiraa, rotuja paljon, kaikki ihania, annat joitain pois, ostat uusia tilalle! Näin se menee!
Yu
P.S. entinen E96
6. lokakuuta 2008 kello 15.52
ok. kiitti kun kerroit
oon nintendogs hullu
DD
6. lokakuuta 2008 kello 16.42
mulla on kaks koiraa ja mä saatan saaha sen pelin mikä teillä on
6. lokakuuta 2008 kello 18.02
moikka! sain perjantaina nintendogsin. se on paras peli! mulla on 3 koiraa: Lucky, welsh gorgi, se on poika ja osaa ihan hyvin frisbeetä ja osaa temput: istu, maahan, tassu, kieri, hyppää, kerjää ja jahtaa häntää. Sitten toka koira on Nekku, se on shiba inu ja niin söpösky tytteli! Sillä o vihreä hattuli päässä ja se on sika söpö!!! sekin ossaa temppui ja tokoo. Sitten on Shadow, se on musta tyttö labbis ja seki on söpöski !!! sillä on oranssi kukka päässä.
Jos haluutte joskus alottaa alusta, nii teijän pitäis painaa takaa ällää ja ärrää ja niit etunappula kirjaimii samaan aikaa kun avaat nintendon ja siihen tulee ne tekstit: nintendo. sit kuuluu haukuntaa, ja sit sun pitää painaa. aattelin vaa kertoo, jos joku ei tiiä, nimittäin ite en tienny ku vasta ku kokeilin. Terkkuja teille ja virtuaalikoirillenne.
6. lokakuuta 2008 kello 18.04
hei! joku on mun nimellä täällä…
8. lokakuuta 2008 kello 13.30
MIKS TÄÄLLÄ EI NYKYÄÄN KÄY KETÄÄÄNNN??!?!??!? !!!! ÄRSYTTÄÄÄ !?!?!?
8. lokakuuta 2008 kello 20.40
paukku hei, älä innostu liikaa 8DD jotkut ei edes käy koneella nii usein et 8DDDDD joo mut, en ole ostanut uusia koiria, ja koirani voivat hyvin.. kai 8>>
Yu
10. lokakuuta 2008 kello 16.25
mul on mäyris paketti niin mikä rotu tulee cavalierin jälkeen ja montako (noin) pointsiii????
10. lokakuuta 2008 kello 23.52
Olempahan seuraillut palstaa jo jonkin aikaa mutten ole ajatellut ikinä kirjottaa tänne joten päätinpä sitten lopulta kirjottaa eli siis omistan dalmis pelissä sakemanni pojan T-bone. T-bone tottelee aivan hyvin ja toista koiraa en ole vielä hankkimassa vasta sitten kun tulee sopiva rotu vastaan
11. lokakuuta 2008 kello 18.19
Fanipala:
Terrve pitkästä aikaa 8D oon dOgFaN96 jos kuullostaa enemmän tutulta 8> itselläni samainen versio, mutta kaikki rodut paitsi russeli on jo kerättynä, niin en muista 8/ oisko ollu.. öhrm.. kerro mitä sulla jo on nii voisin auttaa enemmän 8DD oisko ollu sheltti(?)..
Että näin!
Y
13. lokakuuta 2008 kello 15.58
Moi yumi!! mulla on ne alku rodut sit on shiba inu cavalieri öö… ja yorksin teriieri tai joku vastaava viimeksi onn saanu ton cavalierin ;DDD
16. lokakuuta 2008 kello 16.53
en oo kyl varma mutta veikkaan että ois ollu sheltti.. 8> tai.. öhh.. pelaan nintenillä samalla, kohta meen kattoo kennelin rotujani B> rruokin nää eka. mutta ööh entiiä oisko seuraava ollu sheltti tai..ööhhh.. corgi?? ehkä~ tai dalkku?? itelläni tuli alussa.. =w= kyllä se on jompikumpi! oon muute menossa seuraavalla viikolla (eli syyslomaviikolla) Karibialle Panamaan! Koirani pääsevät tokaa kertaa ulkomaille 8> jej~ mutta joo jatkan koirien hoitoo ja meen nyt pois koneelta MOIKKA~
19. lokakuuta 2008 kello 16.52
Moips… mä löysin tän sivun just, mut aattelin vaa sanoo et mullaki on nintendogs. sain viime joulun… oon kyl jo vähä kyllästyny tai ku en jaksa enää sillee hoitaa niit koirii… mul on oikee koira jonka nimi on bono! ja niii… nintendogsis mul on kolme koiraa ja mun siskollaki on kolme koiraa… mun koirien nimet on: haru, nasu ja fodi. onks tohon peliin jotai koodeja jolla sais jotai niinku esim. simsissä?? joo mut moikka!
22. lokakuuta 2008 kello 20.21
Mä toivon Nintendo DS:sää ja Nitendogsii joulu lahjaksi. Ja saan varmasti sen kun en toivo oikein muuta. Olen itse 8.v. Eikä se musta oo paha juttu jos on se vaikka olis 13. Sehän on ihan hyvä koska oppii pitämään vähän vastuuta koirasta. Tosta oppii että koiran hoito on muutakin kun silittelemistä. Minulla ei ole sitä itsellä mutta olen pelannut sitä ystävälläni.
23. lokakuuta 2008 kello 17.00
Tassu, TOTTA! ei siinä oo oikeesti mitään pahaaa jos on 8.v itse olen 10.v ja minulla oli nintendogs kunnes minä idiootti hävitin sen laivalle! mut saan ehkä tänä jouluna nintendo DS ja nintendogsin
D hyvää syksyy teille
NINTENDOGS RULEZ!
26. lokakuuta 2008 kello 19.33
moiii!
mul on ollu nintendogs viime kesäst asti
mut aina ku ostan uuden koiran toiset koirat hermostuu… no nintendogs on kuitenki tosi kiva peli
moikaaaa…
28. lokakuuta 2008 kello 20.31
Mooi saan jouluna nintendogsin SE ON VARMAA!
oon innoissaan ihanaa kun tulee joulu tai siis ihanaa kun tulee joulu saa pelata koko ilta nintendogsilla
D
2. marraskuuta 2008 kello 9.16
Moi kaikki, mulla on kolme koiraa: vaalea labradori Almond (manteli), vaalea kultanen noutaja Honey (hunaja) ja dalmatialainen Sugar (sokeri), kaikki tyttöjä. Olen pelannut nintendogsia 2 vuotta, mutta olen aloittanut alosta liian monta kertaa…
2. marraskuuta 2008 kello 9.20
mulki on ollu nintendogs 2 vuotta. Mul on vaan 1 koira, ruskea mäyräkoira Ninni. En ole aloittanut ikinä alusta, joten trainer pointseja on aika paljon… jotai 80000.
2. marraskuuta 2008 kello 15.01
moikka taas! se peli on ihan paras!
8. marraskuuta 2008 kello 10.49
moi, mullakin on nintendogs! sain joku kuukausi sitten… enkä oo kyllästyny!!! mulla o kaksi koirulia, Dara ja Caro. Dara on musta labbis, Caro vaaleahko corgi. kummatkin on mulle tosi rakkaita. mulla on labbis versio, mulle tuli ekana mopsi, saksanpaimenkoira, sit joku shi tzu ja boxeri.
8. marraskuuta 2008 kello 10.52
mua inhottaa ku oon alottanu niin monta kertaa alusta! ärsyttää… mut nyt en enää ikinä halua alottaa alusta! mä alotin alusta harkitsemattomana ja ku mä vaa suutuin niille ni alotin alusta… höh, ny kaduttaa!
13. marraskuuta 2008 kello 16.29
nintendogs nintendogs!!!!! SAAN JOULUNA SEN DALMIS VERSION MUN KAVERILLA ON CHIUHAUHA
13. marraskuuta 2008 kello 19.19
miksei nintenissä voisi olla vähän harvinaisempia koirarotujA: schipperke, kooikerhondje jne. Ja on siinä muutama juttu joita vois parannella. musta olisi kivaa, jos siinä olisi neljäskin kilpailu: vaikka joku näyttely. ja se olisi kivaa jos ne koirat vois kasvaa aikuiseksi ja saada pentuja! ja tietty olisi kivaa jos se olisi suomenkielinen.
välillä ärsyttää ku siinä peliss ei oo mitään tekemistä! siinä vois olla jotai minipelejä joita vois pelaa oman koiran kaa… ja jos siinä olisi eläinlääkäri, vaikka että koira tulis niistä roskista sairaaks ja sitten se pitäis viedä eläinlääkäriin… Ja miksei nintendogsista voi olla kissaversiota???
14. marraskuuta 2008 kello 21.04
moittija:mun tietääkseni on nintencats, en oo varma. olen miettinyt samoja asioita kuin sinä, nintenissä OLIS kehitettävää!
kooikerhondje ois ihana siihe iha pentu ja hösää koko ajan, ostettii vaikka äiti onki allergine 8> ei se sille oo, oma koira ku on 8D ja tutut teettää venäjän vinttikoiralleen pentuja! 8> tänää vietii Iisalmeen astutettavaks 8D kummipoikani on taas afgaani, heillä asuu sekin 8> olen taivaissa kun Rosi tuli elämääni, se on iha ku mä, puree vaa koko ajan, ku hampit kasvaa pikkusella XD joo, tällasta kuuluu Yumille! 83
14. marraskuuta 2008 kello 21.05
Muute, joulu lähel ja saan ehkä uuen telkkarin ja Wiin! 833 ja pari pelii nintendoon 8D
16. marraskuuta 2008 kello 16.34
Onko äidin taivuttamis vinkkejä? tarvitaan niitä kipeästi!! Äiti ei suostuis ostamaan konsolii ja pelii vaik tarjouduin et maksaisin jotain esim 50e…
16. marraskuuta 2008 kello 18.46
no, mä en maksanu muistaakseni ite yhtää, mutta tässä mikä mulla toimi:
Eka pälpätin ja pälpätin siitä pelistä VIIKKOJA, sitte äiti sano, että jos en lopeta, en saa sitä ollenkaa! Sitte me sovittiin, että jos mä mainitsen koko pelistä mitään syyskuusta jouluun, en VARMASTI saa.ja sovittiin, että autan kotitöissä ja oon kilttinä. Sitte 16.12.-07, ku oltiin isän kaa kaupoissa, käytiin kattoo, kuinka paljon se maksaa missäkin kaupassa. SITTE ILLALLA, ku oltiin menty prismaan VARTAVASTEN OSTAMAAN SE, ennenku mentiin tutuille, isä ja äiti suostu! Eli, kannattaa sopia tietyt säännöt vanhempien kanssa, että jos teet sitä, et saa peliä, jos teet tätä, saat sen. tai jotain sellasta. kannattaa kysyä äidiltä, miten saisit sen, ja miksi et saisi sitä. sitten sovitte miten saat sen OMA VIKKINI! :3
17. marraskuuta 2008 kello 16.17
Kiitti toi Varmasti tepsii oon tosi Kiitollinen sulle Yumi
20. marraskuuta 2008 kello 21.21
Moi kaikki!!! mul on harmi vaa yks kamu mun nintendongsis… ku ei täs alueel mis asun ni hirveesti näköjää tyypit pelaile tät… MUTTA! miten mä voin lopettaa pelin ja alottaa uudestaa ku en millää keksi… ei siinä mitää mul on Shiba Inu joka vetelee champion tasoja iha keposee jo nykyää ja sillee… mut ois kiva vähä vaihtelun vuoks alottaa alusta… aattelin kyl hankkii toisenki tommose varmaa sen dalmis paketin ku nyt on toi labrador
22. marraskuuta 2008 kello 11.35
joo ja sitten mulle tuli beagle, voitte lukee sen alusta tuolta ylempää…
22. marraskuuta 2008 kello 11.39
hei mitä ootte mieltä, kannattaisko toivoo joululahjaks jotai toista nintenii… sehän o sama peli, mut eri rodut… onko siinä teijän mielestä järkeä? se on kuitenkin niin kallis… mutku mä haluisin sen…
23. marraskuuta 2008 kello 15.24
jokuvaa, miks ei ois järkee? O.o ihan saman verranhan se maksaa O.o
23. marraskuuta 2008 kello 19.37
Mulla on se ranta-asunto. Ja sitten mulla on beagle Sani, joka on ihan huippu agilityssä, voittanut championchipissä peräti 13 kertaa! Ja trainer pointseja mulla on jo jotain 20000. Sitten mulla on se dachshund-versio, johon on ilmestynyt jo rotuja; dachshund, pug, siberian husky, shih tzu, golden retriever, pembroke welsh gorgi, shiba inu, miniature schnauzer, boxer, yorkshire terrier, german shepherd, dalmatian, cavalier king charlesinspanieli ja shetlanninlammaskoira! Ja sitten mun eka koira on shih tzu Lila, joka on TOSI hyvä frisbeessä, ja sitten mulla on Täplä dalmis joka osaa tosi paljon temppuja ja se on tosi hyvä tottelevaisuudessa ja kaikissa lajeissa! Ja sitten mulla on Täplän time together 0:56
28. marraskuuta 2008 kello 14.46
kumori. sen pelin pystyy alottaa alusta ku painat L ja R näppäimiä+Y,X,A,B yhtä aikaa pitkäänn…
oon alottanu kerran alusta ja sen jälkeen pelist on tullu paljo kiintoisampi…
M
28. marraskuuta 2008 kello 19.11
minkälaiset ruoka ajat teillä on nintendissä ja mitä annatte niille aina ruoka-aikana haluaisin kuulla toisten nintedoista :9
29. marraskuuta 2008 kello 17.33
jee kohta tulee joulu!!!
29. marraskuuta 2008 kello 20.55
No ruokin aamuruoan ennen kahtatoista päivällä jos pelaan nintenillä siihen aikaan ja yleensä sillä ruoalla mitä on eniten.sitte päiväruoankakstoist-viis iltapäivällä. Sitte vähän ajan päästä lenkille. iltaruoka viis-seittemän iltapäivällä. vähän ajan päästä lenkille. seittemän-jtn välipala, sitte ehkä lenkille. ETTÄ TÄLLASTA. mutta noi ajat ei aina päde.
5. joulukuuta 2008 kello 15.35
Mun koira-peli on dalmatian & friends.Onko olemassa semmosta kuin shephers & friends?en tajuu?
9. joulukuuta 2008 kello 14.45
ei sellasta oo mut en oo IHAn varma
10. joulukuuta 2008 kello 17.21
ei sitä oo olemassakaan: ainoot on dalmit, labbikset, chihut ja mäyrikset ei oo muita paitsi kiina versiot
11. joulukuuta 2008 kello 18.16
Moi! Nyt ois semmonen tilanne et pitäis saada tietää
miten tehä voltti, koira pyöris ympäri ja miten koira seisois kahel
tassul… Kiitos jos viitsitte vastata tähän “turhaan” viestiin!
Hyvää joulun odotusta! :p
13. joulukuuta 2008 kello 13.03
Moi! mul on ollu nintendogs noin puoli vuotta. Mul on kuus koiraa. (Kirjotan ne siin järjestykses miss ostin ne)
nimi:Zero
rotu:Shiba inu
väri:musta
Sukupuoli:uros
Nimi:Riki
Rotu:Shiba inu
Väri:ruskea
Sukupuoli:uros
Nimi:Sony
Rotu:Shiba inu
Väri:vaalea
Sukupuoli:narttu
Nimi:Fuji
Rotu:Siperian husky
Väri:Harmaa
Sukupuoli:Narttu
Nimi:Tara
Rotu:Cavariel kingharlesin spanieli
Väri:Ruskea valkoinen
Sukupuoli:Narttu
Nimi:Lolly
Rotu:Cavalier kingharlesin spanieli
Väri:Valkoinen ja ruskeita täpliä
Sukupuoli:Narttu
13. joulukuuta 2008 kello 13.17
Sini: Koiran saa tekemään voltin että laitta sieltä musicista sen flover wals ja sit siin lopussa kun koira tekee voltin niin painaa siit koulutus lampusta. ja tekee sita tarpeeks monta kertaa niin se oppii sen. oon opettanut sen Sonylle. Sit sen saa pyörii niin että tartuu sen hännästä kinni ja heiluttelee sitä niin se alkaa pyöriin. Ja sit painat siit koulutus lammpusta. Zero osaa sen tosi hyvin. Ja sit sen saa seisoo takatassuil niin et kun koira seisoo ihan normaalisti niin huitoo sil kynällä koiran kaulaa, niin sit se menee siihen kerjäys asentoon, sit nostaa sitä etu tassusta niin se menee takatassuille. Oon opettanut sen Rikille.
13. joulukuuta 2008 kello 15.28
Nyt mun koirat on vihasii ku mä en oo antanu ruokaa enkä vettä.No nyt meen antaa.mul on kotona zero ja Sony. Mä annan natural dog food packia koska sitä on eniten ja koirat ei oo syöny sitä pitkään aikaan. Niiden tiedoissa lukee parched. pitää antaa juotavaa. zero raapii koko ajan ja siit irtoo likaa! sen tiedois lukee filthy. Voi ei ei oo juotavaa! pitää ostaa pet supplysta. 10 vesipulloa ja 5 maitoo. Muute onko kellään sitä outer space asuntoo? Jos on nii millanen se o?
13. joulukuuta 2008 kello 15.55
Nintendogs on kiva
14. joulukuuta 2008 kello 17.36
Ärsyttävää kun on just alkanut kirjottaa tänne ja sit tääl ei käy kirjottamassa ketään
17. joulukuuta 2008 kello 18.29
Moii sori en oo käyny täällä pitkiin pitkiin aikoihin johtuu siitä että mun ninteni on ollu hukassa mutta löytyi =) Jipiii joulu tulee mut aattelin kertoo mun koirista mitä niille kuuluu
mulla on nämä koirat
velu: yourkshiren terrieri
Nana:chihuaua
Emma: dalmaatialainen
sitte koira hotellis mul on 2 koiraa jotka on
Lassie: shetland sheepog
Manu: ja se on susikoira
18. joulukuuta 2008 kello 13.42
Vuh Vuh mikä peli sulla on mulla on labrador&friends
18. joulukuuta 2008 kello 15.18
millanen on se outer space??????? haluisin ostaa sen mut se maksaa 100 000 ja mul on rahaa vaan 13,928.05. mistä tähän viestiin saa niitä naamoja?
18. joulukuuta 2008 kello 15.26
must kivoin peli nintendodssäll on nintendogs pleikalla sims 2 lemmikki elämää ja tietsikalla ehkä Dogz.
P.s voiko koira karata lenkillä tai puistossa?
18. joulukuuta 2008 kello 15.46
OSTIN ÄSKEN NIIIN SÖPÖN CHIHUAHUAN. TÄSSÄ SEN TIEDOT.
nimi:?
rotu:chihuahua
väri musta ruskee valkonen
sukupuoli:narttu
AUTTAKAA KEKSIMÄÄN SILLE HYVÄ NIMI!!!!
19. joulukuuta 2008 kello 13.22
Rico
19. joulukuuta 2008 kello 13.26
ai nii, anteeks, ku se olikin tyttö! pojalle nimi sopii ehkä paremmin
19. joulukuuta 2008 kello 13.36
Moi! mä en jaksanut odottaa joten Annoin sen chihuahuan nimeksi Mindy. oikeasti sen nimi on mindy mutta kirjoiti vahingossa Minty!!!!!! Voisitteko kirjotttaa vähän Useemmin?
T:Silvery ja koirat
19. joulukuuta 2008 kello 15.53
silvery, oisko sen chiuhauhau nimeks vaikka:
-Neppi
-Tisfany
-Chuki
-Daisy
- Sandy
- Bella
minusta paras voisi olla Neppi tai tisfany mutta se on sun päätös
19. joulukuuta 2008 kello 20.09
Kiitti mutta mä ehin jo antaa sille nimen ja se on minty. mut kiitti silti voihan mä antaa mun seuraavalle koiralle nimeks jonkun noista nimistä.
20. joulukuuta 2008 kello 12.02
Mulla on vähän kysymyksiä:
1.voiko koira karata puistossa?
2. miten koiran saa seisomaan ETUtassuilla?
3.mikä on suurinmäärä trainer pintseja mitä voi saada?
4. voiko jackrusselin tai dalmiksen saada ilman sitä kirjaa?
kiitti jo etukäteen
t:Silvery ja mun koirani!
20. joulukuuta 2008 kello 20.40
Moi, mun kaveri sano että agilityssä voi päästä maastoradalle, onko tää totta?? ja millanen on se “talo´´ joka on niinku hiekkaranta, onko koirat siinä ulkona ja voiko ne uida?? toivon että ees joku vastais.
21. joulukuuta 2008 kello 10.03
Doggie jos ostat sen beac jonku talon sen hiekkarannan nii mul on ollu se ja se on tosi siisti mut koirat ei voi uida siinä ne elää iha tavallisesti siellä mitä jossai talon sisällä =)
silvery
mulla on dalmatialais paketti =)
21. joulukuuta 2008 kello 14.59
Mulla on kaikki rodut paitsi Dalmatian koira ja Jackrusselin terrieri Ja voiko joku vastata kysymyksiin?
Ps. minun mielestä agilityssä suurin taso on champion ship eli mun mielestä maastoradalle ei voi päästä.
21. joulukuuta 2008 kello 15.03
Mä myin Lollyn että Mindylle tulisi tilaa . .
21. joulukuuta 2008 kello 15.23
heijj…Tarvisin lisätietoja tottelevaisuus kokeeseen;D
mitä kaikkia temppuja koiran TÄYTYY osata??
onko teillä joitain temppuja ns. +:ssana ??
21. joulukuuta 2008 kello 19.00
Moi mun kaveri kirjotti tohon alas vähän koska sillä ei oo oma nimimerkkii täällä:
Moi, mul ei oo omaa nintendogsii mut haluisin ihan HIRVEESTI
oman oisko hyvii suostuttelu neuvoja?Koska äiti sanoo että jos
saan nintendogsin ja ds konsolin en saa mitää muuta jos joskus saan nintendon oisko nimi ehdotuksia? Mutta muutki ohjeet kelpaa vaikka ei peli ole tänä jouluna pukinkontissa. ps. hyvää joulua!
Toivottavat Silvery ja mun kaveri Labby
22. joulukuuta 2008 kello 10.12
Ssvii tottelevaisuus kisassa täytyy osata nämä temput:
aloittelijoiden luokka(beginner glass):
istu,tassu ja makaa.
Avoin luokka(open glass):
istu, tassu, makaa, kieri ja jahtaa häntää.
expert glass (eksperttiluokka) ja siitä ylös päin:
istu,tassu, makaa, jahtaa häntää, kieri, hyppy,ja kerjää.
sitten jotain plussa temppuja: aivasta takatassuille voltti.
PS! jokaisessa luokassa on free performance(vapaat temput.)
siinä voit käskeä koiran tehdä mitä tahansa temppuja. esim: niitä + temppuja.
ne lukee kyllä siellä obedience trials bookissa mutta laitoin ne tänne suomeksi! T: silvery ja koirat
22. joulukuuta 2008 kello 19.45
ärsyttävää kun voi olla vain 8 koiraa….
22. joulukuuta 2008 kello 21.20
juu:DD kiitti!!
23. joulukuuta 2008 kello 10.56
Nyt mä laitan mun koirien temput: Zero: istu, tassu, makaa, hyppy, kieri, kerjää, pyöri, pyöri oikea ja aivasta.
Riki: istu, tassu, maahan näyttely asento, kerjää ja takatassut.
Sony: istu, tassu, aivasta, pyöri. makaa, kaavi ja voltti.
Fuji: tassu.
tara: istu, aivasta ja pyllistä.
Mindy: istu ja makaa.
Trainer accomplihments:
disc Competitions: open glass zero,40 pistettä 1. sija.
expert glass zero, 44 pistettä 1. sija.
master class riki, 46 pistettä, 1. sija
champion ship riki, 48 pistettä 2 sija.
agility trials: open class sony, aika:24:91 vp: 0.
expert class riki, aika: 30:31 vp: 0.
master class riki, aika: 30:15 vp: 0
champion ship riki, aika:38:00
vp: 0.
obedience trials
open class: zero 8.74 pistettä sija 2.
expert class zero, 7.32.
23. joulukuuta 2008 kello 17.59
mite sen koiran saa muka aivastamaan? kiitti jos joku viittii vastata! ja kiitti tosi hyödyllisistä vinkeistä. käyn täällä väh. kerran viikossa ja opin aina jotaki hyödyllistä! kiitti ja hyvää joulua!
23. joulukuuta 2008 kello 18.01
ps. toivottavasti nintendottomat saa ninteneit pukinkonttiin
23. joulukuuta 2008 kello 18.56
no sen koiran saa aivastaan et tökkää sitä nenään
23. joulukuuta 2008 kello 18.59
muuten jos ette tajunnu mun viestis mitä toi vp tarkottaa niin se tarkoittaa virhe pisteitä.
24. joulukuuta 2008 kello 12.17
HYVÄÄ JOULUA miten koiran saa seisoo etutassuilla?
T:silvery j koirat
mä vietin joulua nintendogsi koirien kaa
27. joulukuuta 2008 kello 15.53
“ärsyttävää kun voi olla vain 8 koiraa…. ”
Tuo on niin totta.Itse olen sydänverta itkien poistanut rakkaita hauveleita, jotta uusille tulisi tilaa.(Vanhemmat hauvelit, esim.ensimmäinen, ja rakas shiba inuni Silver on ainakin jo 3 vuotta vanha, tunnearvoa..)Nyt en viitsi poistaa enää ainuttakaan koiraa, kaikki ovat niin rakkaita minulle.Ja ne koiranpentujen manipulointikatseet, jos edes yrittää lahjoittaa pois…En mitenkään pysty.
Olen kauhean laiska hankkimaan rahaa tuossa pelissä.Kilpailuihin en jaksa mennä, ja koirien kävelyttäminenkin on kuolettavan tylsää.Tavoitteeni olisi saada kaikki kämpät, mitä tuossa pelissä on tarjolla, mutta ne maksaa niin pirusti.
Hmm…Ehkäpä pitäisi jonain päivänä yhdistää bark modella kavereiden kanssa.
28. joulukuuta 2008 kello 11.43
Mä kerran menin myymään muun kolmanneks rakkaimman koiran.! sen nimi oli sony. mut sit alko kaduttaa ja en tallentanut mut silti se ei ollut enää mul! ai niin, sehän tallentaa automaattisesti siin kohdassa kun myy. no sit menin kenneliin
ja osti ihan samanlaisen koiran ku sony. ja sen nimeksikin tuli sony ja sit en oo myyny sitä ja vieläkin tuntuu että se olis se sama… mutta se ei hauku yhtä nätillä äänellä kun se vanha sony… PS! Mistä tietää onko saanut kaikki talot? oonko mä saanu kaikki talot jos mul on: Designer condo, Urban living, Northen european, Ranch house, Tatami Room, desktop, Seaside, ja Oute space. trainer pointseja minulla on 51536.
28. joulukuuta 2008 kello 19.07
Ai niin mul oli vielä early american asunto!
Mitä teidän koirille kuuluu!? tylsää kun nintendogissa ei oo Akitaa ja muita kivoi rotuja
30. joulukuuta 2008 kello 20.05
Moi! Mä vaihoin nimimerkkiä. Olin ennen Sini nyt Liinu… Mun koirille kuuluu TOOSII hyvää. Mulla on tällä hetkellä “kotona” vain yksi koira, koska haluan opettaa sen rauhassa ja hyvin. Se on Shiba Inu narttu. Ja sen nimi on Dina. No Dinalta kaikille koirien ystäville terveisiä!!
-Liinu ja Dina
31. joulukuuta 2008 kello 11.45
Akita ois tosi kiva siinä pelissä ja jos siin ois akita niin haluisin ostaa sen ja josvois tehä pentuja niin haluisin että mun shibainu tekis akitan kaa pentuja
31. joulukuuta 2008 kello 13.52
Moi! Jos jollain on kotinansa Outer Sace niin millanen se on? Ja mulla on vasta 19, 803. 27 “euroa”…. Kai pitäis harrastaa ja parantaa taioja.
Muta mitäs teidän hauveleille kuuluu? Mun kuuluu ihan hyvää… Ostin tänään uuden koirulin ja sen tiedot ovat tässä:
Nimi: Candy
Rotu: Toy Poodle (Toy villakoira)
Sukupuoli: Narttu
Temput: Istu, Maahan ja Tassu
Candy ei ole vielä käynyt kilpailemassa. Nimittäin osin sen vasta n. tunti sitten
.
No siinä oli jotain…. Tehkää tekin tollanen. Voi olla useammistakin kuin yhdestä koirasta.
Terveisin: Liinu ja Candy
PS. Laitoin Dinan koirahotelliin. :´(
1. tammikuuta 2009 kello 1.16
Ei mulla muuta nyt ole kuin, että:
Hyvää uutta vuotta 2009 kaikille koirille (nintendogsin ja oikeille) ja tietty ihmisille!!!
Terveisin: Liinu ja Candy sekä muut nintendogsin koirat + Elli (meidän oikea koira)
1. tammikuuta 2009 kello 13.06
Mäkin haluaisin tietää myös millainen on Outer Space koska mulla ei ole ollut sitä ikinä.. No Liinu sul on paljon enemmän rahaa kun mulla on vaan 16,020.25.
pS. OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!
t: Silvery ja koirani!
4. tammikuuta 2009 kello 11.27
Mitä teidän hauveleille kuuluu?
mul on teille 1 kysymys: Olenko käsittänyt oikein että kaikissa nintendogs versioissa tulee kaikki rodut paitsi dalmatian friendsissä? näin minä olen asian käsittänyt. Mutta onko se totta?
Vastailkaahan!
6. tammikuuta 2009 kello 19.55
no mun koirille kuuluu hyvää 8) en osaa enempää sanoa, uuden koran kyllä olen ostanut 8) welsh corgi, rakastuin niihin taas
7. tammikuuta 2009 kello 15.26
Moi! Mun hauveleille kuuluu ihan hyvää.
Taas on koulu alkanut ja hauvoille jää vähemmän aikaa (ainakin minulla kun on se oikeiakin koiar hoidetavana)… :´(
Silvery: En osaa yhtään sanoa kun minulla ei ole siä versiota…:(
No moikka!!
7. tammikuuta 2009 kello 17.02
Kuinka sen koiran saa seisomaan etutassuilla koska en oikein tajua! kiitos jos vastaatte tähän kyssään
7. tammikuuta 2009 kello 18.56
Moi!
Mun hauvoille kuluu hyvää! Mulla on mäyräkoira-peli. Sain vuonna 2007 jouluna nintendon ja sen mukana dalmatialais-pelin. Nyt se on kadonnut! En löytänyt sitä millään kun olin menossa yökylään mun kaverille. No, onhan mulla vielä se mäyräkoira-peli jäljellä. Onks joku teistä antanu koiraansa vahingossa pois? Mä annoin (dalmatialais-pelin) ekan koiran vahingossa pois (silloin kun vuosi vaihtui vuoteen 2007-2008). Mä olin tosi laiska mäyräkoira-pelissä ja pelasin vaan sitä dalmatialais-peliä. Siksi mulla on vasta neljä koiraa siinä pelissä:Jekku (Siperian hysky) Diana (beagle) Lucky (en muista rotua) ja viimeiseks mä ostin Buugin (mopsin). Harrastan kaikkien koirien kanssa agilityä paitsi Buugin kanssa. Jekku ja Diana ovat siinä Champions hip -tasolla. Lucky on kai siinä Open class -tasolla vielä. Pystyykö koiran kanssa mennä siis kolme kertaa peräkkäin kisaan? Tosiaan koulu vie paljon pelaamis aikaa ja harrastukset myös!
8. tammikuuta 2009 kello 14.21
IlonaA On se totta että voi mennä 3 kertaa peräkkäin kisaan paitsi jos siinä lukee jotain Its too hungry niin se tarkoittaa että se on liian nälkäinen mennääkseen kisoihin ja jos siin lukee its too filthy se on likanen ja niin edespäin…
10. tammikuuta 2009 kello 17.28
moikka,mulla ei oo nintendo ds mutta kaverilla on ja itekki haluisin(=
onks missään pelissä bichon havanaisia? PS.voiko joku vastata.Mistä noita naamoja saa?
11. tammikuuta 2009 kello 12.07
moi voisko joku kirjotella no olis tosi kivaa jos joku viittis kertoo miten paljon peli maksaa? Tarkotin että konsoli ja peli yhteensä.
tässä muutama nimi ehdotus koska nimien keksiminen on kivaa
(vaikka itellä ei oo nintenii)
1. Lara
2.Tara
3.Luna
4.Rocky
5.Sunny
6.Pamsy
7.Fana
8.Lana
9.Chien
10.Whookey
11. tammikuuta 2009 kello 12.44
Mua! Hieman myöhäs hyvää uutta vuotta! Mulla on 3 koirulii:
Lucky: rotu on corgi, väri trio, sp on uros
Susu: rotu labbis, vari ruskee, sp on uros
Leea: rotu saksuli, väri normi, sp narttu
sp= sukupuoli
saksuli=saksanpaimenkoira
normi=normaali
sori noi lyhenteet, oon laiska kirj.!
11. tammikuuta 2009 kello 13.30
Husky ei saa missään pelissä Bichon Havanaisia mut ois kivaa jos sais ku ne on niin söpöjä ( = = D
11. tammikuuta 2009 kello 14.19
Moi!
husky: Ei ole, mutta joissain peleissä on toy poodle eli toy villakoira. Niitä on valkoisia, mustia ja aprikoosinvärisiä. No siis jos laitat jonkun hymiön esim : ) ilman väliä… Tai ; )…
No hyviä jatkoja!!!:D
-Liinu ja koirat
11. tammikuuta 2009 kello 17.57
onko olemassa niiku nintendogsii mut vaa esim muille eläimille?Vähä tyhmä kysymys kyllä mut öö silvery:koita ennen kuin kysyt mieti miten sait ne seisomaan takatassuilla paitsi mitä järkeä mun on neuvoa kun en omista koko peliä sitä paitsi voiko koira edes seistä etutassuilla?
12. tammikuuta 2009 kello 15.05
Moi GaGa kiitti noist nimistä ne oli hyvii : D : )
17. tammikuuta 2009 kello 16.52
Mä laitan joitain nimiä:
1.Rixie
2.Melly
3.Lucye
4.Sasuke
5.Nani
6.Naxy
7.Yuki
8. Milie
9. Nami
18. tammikuuta 2009 kello 11.26
Moikka! MÄ OMISTAN NINTENDOGSIN! JA NINTENIN! ne on kivoi. mul on nintendogsissa kaksi koiraa Niiden nimet on Nenna ja Nappe. niiden rodut on Chihuahua ja Labbis. Nenna on sika hyvä Agilityssä ( Agility trial) Se oli avoin luokassa ( Open class ) ja se pääsi expertti luokkaan ( expert class ). Nappe taas on pärjännyt ihan tosi hyvin Frisbee kilpailuissa ( Disc Competitionissa) ) ja se oli expert luokassa(expert classissa ). Aijon opettaa niitä vielä tottelevaisuus kilpailuihin ( Obediense trial) (TOKO). Ja mulla on Koira hotellissa 3 koiraa. niiden nimet ovat Neppi, Pöppi ja Peppi.
Neppi on mäyräkoira, Pöppi shi
18. tammikuuta 2009 kello 11.34
Anteeks, vahingossa lähetin tuon edellisen kommentin kesken eräisenä. No, Pöppi on shiba inu ja Peppi on saksuli ( saksan paimen koira, Scäfer tai Susikoira). Neppi, Pöppi ja Peppi ovat niin uusia että ne eivät ole käyneet kilpailemassa.
Heippa! T: Viivi, Nenna, Nappe, Neppi, Pöppi ja Peppi
20. tammikuuta 2009 kello 15.44
MOI mä myin mintyn… En aijjo ostaa vielä uutta koiraa tilalle koska odotan että tulee dalmis tai jackrusselin terrieri.
22. tammikuuta 2009 kello 19.55
ööö…silvery. dalmista ja jackyy ei saa odottamalla. lenkiltän ne löytyy! siis esim. jos saat lenkiltä jack russel bookin ni saa jackin ja jos saa firemans capin (palomiehenhatun) saa dalmin. muuten niit ei saa! se on tylsää
23. tammikuuta 2009 kello 16.27
Miksi kukaan eikäy täälllä enää! D :
24. tammikuuta 2009 kello 18.00
Löytääkö sen jack russel bookin ja firemans hatin sellasesta kysymys merkistä? vai kun välillä tulee lahjapaketteja siihen kadulle vaikka siinä ei ole kysymysmerkkii nii löytääks sen sellasesta? vai tuleeks se kirja ilman pakettii?
Ps: Ihan pihalla ilman peliä: Musta on nintencats mutta en oo varma
26. tammikuuta 2009 kello 15.10
Moi mä huomasin että niitä ilmapalloi voi puhaltaa isoiksi!
Ootteks te Sitä tiennyt? Mä itte huomasin sen kun katoin youtubesta nintendogs videon niin siin se ilmapallo puhallettiin isoksi! Nintnedogsista löytää paljon uusia juttuja!
PS. en oo saanut jakcyy tai dalmista = (
31. tammikuuta 2009 kello 17.03
mä olin huomannu ton ilmapallojutun kauan kauan aikaa sitte, heti ku sain ilmapalloja.. oon ostanu uuden koiran! 8D Rick, saksanpaimen poika, open glassin ykkönen frisbeessä 8 )) et näi. ja sit daisy on beginner glassin ykkönen obience trialissa 8D jee. nyt vaa odotellaa jackrusselbookkia 8D mulla on jo dalkku, sain sen kamulta. et jee.
2. helmikuuta 2009 kello 19.14
Hi, I love dogs! I haven’t got nintendogs or nintendo ds. Have you got some good name ideas? (maybe I get nintendogs and nintendo ds. Bye, Bye See you!
5. helmikuuta 2009 kello 20.04
Joo moi taas… 8 D Niin en oo saanut Jackii tai Dalmia… ) =
… Ja kysymys. Kun saa sen jackrussellin kirjan niin tuleeks se Careen muiden kirjojen joukkoon?
jA En
oo vielkään saanut Outer spacea!
6. helmikuuta 2009 kello 15.28
mikä ihmeen jackrusselin kirja????????????
6. helmikuuta 2009 kello 15.32
Eihän mitää jack russelin terrierii ees oo!:D
8. helmikuuta 2009 kello 11.29
Onhan
8. helmikuuta 2009 kello 17.35
netta:
pelissä on jack russel terrieri kirja. ei kanti väittää vastaan tietäville 8)
silvery:
tietääkseni se menee e.t.c. paikkaan……………………..
njoo en oo saanu jack russel terrieriä 8
10. helmikuuta 2009 kello 16.55
MOI SAAN HUOMENNA NINTENIN JEEEEEEEEE
onko ehdotuksia ensimmäisen kooiran roduksi? ja oisko hyviäneuvoja pelin alottamista varten? heippa!
12. helmikuuta 2009 kello 12.58
Moikka !
GaGa tarkoitat varmaan nintendo ds:sää? Nokiva kun sait ja ois kivaa jos huskykin saisi…
12. helmikuuta 2009 kello 20.38
Moi! MÄ OSTIN UUDEN KOiRaN!
Nimi: Melli
Rotu: kultainennoutaja
väri: toisiksi tummin eli se keltaisin
sp: tyttö
13. helmikuuta 2009 kello 16.10
Sain nintendogsin
mulla on vasta 1 koira sen nimi on Lacey. Sen rotu on sheltti.miten voin harjotella siihen disk competitionii? Yhdistimme kaverini kanssa kun sillä on labbis versio ja mul on chihuahua versio sil oli shiba inu ja me yhistettii bark model ni mä sain shiba inuja mun kennelii!
No moikka terkkuja multa ja Laceyltä
15. helmikuuta 2009 kello 10.45
Ostin uuden koiran se on cavalieri sen väri on musta sen nimi o Lara Lacey on jo agilitys championshipis
22. helmikuuta 2009 kello 0.12
Hellou kaikille!
En oo käyny tääl pitkään aikaan joten päätin tulla käymään nyt.
Mitäs kaikille kuuluu?
22. helmikuuta 2009 kello 12.35
Moi! En oo käynyt täällä pitkään aikaan noo mut mä oon myynyt Mellin ja ostanut 2 uutta koiraa täs niitten tiedot:
Nimi: Honey
Rotu: Chihuahua
Väri: Ruskea valkoinen
Temput: Ei mitään
sp: Naaras
Kun mun pikkuveli pelas tota niin se sano et ”Osta toi Chihuahua kun se on niin söpö.” Sit mä ostin sen.
Sit se toinen koira
Nimi: Cindy
Rotu: Saksanpaimenkoira
Temput: Istu Maahan kyljellesi ja NOSTATASSU
sp: Naaras
Ps: Öö Gaga must ei oo mustaa cavarieliä No moikka!
24. helmikuuta 2009 kello 18.43
moi kaikki! mä sain dalmin ja chihun ku yhistin kamun kaa mut mun kamu ei saanu mitään rotuu multa vaik sill ei oo. tiiättekste mistä se johtuu? yritetii monta kertaa ja välillä mäkään en saanu mun kamult sitä rotuu mitä mul ei ollu. vinkit tervetulleita.
25. helmikuuta 2009 kello 17.48
Jokuvaa en mäkään tiiä mistä se johtuu. koska kun mä ja mun kaveri yhistettiin niin saatiin vaan ekal kerralla mut sitte ei enää saatu.
26. helmikuuta 2009 kello 15.33
Honey on agilityssä openclassissa Ja Cindy on agilityn eksperttiluokassa ja opediensen openclassissa
1. maaliskuuta 2009 kello 8.37
hello! mä oon saanu jo outer spacen- ei mikään kauheen nätti asunto…
täs on mun koirien tiedot: (siis niiden jotka on nyt kotona)
Niilo: dalmatiankoira, uros, ihan hyvä agilitys ja on käynyt jo tokoskin mutta agilityy täs enemmän treenaillaan. Luonne: villi, välillä tottelevainen, peuhaa Minnin ja Roosan kaa.
Minni: chihuahua, (ruskea-valkoinen)narttu, agilitymestaruus on saavutettu. Luonne: aivan ihana!!!
Roosa: labbis, vaalea, narttu ja agility on hakuses ja frisbeetäkin on koitettu(tosin, huonoin tuloksin, putosi beginner classista) luonne: jokapaikanhöylä
Tässä on mun koirat!
1. maaliskuuta 2009 kello 8.52
se o hassuu aina ku mä käyn täällä mulle tulee hirmu himo pelata nintendoo!!! mä meenkin nytte pelaa sitä, se on niin hyvä peli….
ps. viittiskö alottaa alusta?
1. maaliskuuta 2009 kello 19.19
moi mulla on nintendogs dalmis,chihuahua ja shiba versio
shiba versio on vain julkaistu japanis mut sain sen
shiba versios VAAN nintendogs koirat saa pentui.
aina han alust voi alottaa ite alotin dalmis version ja oon pelanu sitä tosi paljo enemmä kuin muit mulla on siin saksanpaimenkoira
roki.
2. maaliskuuta 2009 kello 16.39
Olen siinä kohtaa kun koira on opetettu istumaan mutta lopussa testataan vielä että koira osaa varmasti istua. Siinä kohtaa koirani ei tule luokse!! vaikka sanoisin tai huutaisin mikkiin kuinka paljon. Rasittavaa!! mitä mun pitäis tehdä sen kanssa…??
2. maaliskuuta 2009 kello 16.48
Nintendogs pentu: Sullahan on shiba versio ja se on japanilainen niin onks ne tekstit japaninkielisiä? Onko sun koirat saanut pentuja?
2. maaliskuuta 2009 kello 16.51
Nintendogs rulez: Eka sun pitää kutsuu sen nimellä sitä ja sitten vasta sanoo istu… vai ootko sä tehny niin? 8)
3. maaliskuuta 2009 kello 21.07
käykää tääl useemmin pliide! ja sanokaa onks mitää järkee enää alottaa alusta..?
3. maaliskuuta 2009 kello 21.23
nimi ehotuksii…
spicy, rita, sniper, tara, dara, ringo, susu, lace
aika harvinaisii (ja huonoi, osan keksin itte)
4. maaliskuuta 2009 kello 15.11
Hei tiiättekste mistä tää johtuu kun mun Sony koira AINA kun mä tuun kisoista lenkiltä tai jostain jonku muun kaa niin sony vetää voltin. ja tänään ihan äskensony veti voltin kunolin justiinsa silittÄMÄS SITÄ
7. maaliskuuta 2009 kello 15.50
joo se on japaninkielinen. on mun koirat saanu siin pentui montkin kertaa. hmm täs on joitai nimi ehdotuksia
roki
reko
riko
retu
ezzie
dina
suka
ruttu
pökö
rapu
enni
elli
nelli
nella
spice
kukka
dana
dira
dina
dita
choco
chookie
chinookie
kabuki
tos on joitai nimii
7. maaliskuuta 2009 kello 16.00
no voi han aina alusta alottaa minä alotin alust mun dalmis version
TIETOA SHIBA VERSIOSTA MIKÄ MULLA ON:
shiba versios saa vaan pentui,shiba versios pentui saa kun on 50,000 tuon verran trainer pointsia minulla on jo yli tuon verran,
versio on muuten saman lainen kuin muutkin.
ALUSTA ALOITTAMINEN:
minusta aina alusta voi alottaa, se on oikeastaan mukavaa aloittaa alusta kun on uusia koiria ja saa hankkia uudestaan rotuja.
VOIKO NINTENDOGS PELIÄ PELAA LÄPI:
nintendogsin voi pelata läpi, peli on pelattu läpi kun on kaikki tavarat,rodut ja talot ja trainer pointsia on 999,9999 tuon verran. ITSE OLEN PELANNUT NINTENDOGS CHIHUAHUA VERSION LÄPI.
8. maaliskuuta 2009 kello 13.43
mitä tapahtuu ku sen on vetäny läpi? alkaakse alusta
mull on 3 koiraa mä annan ainaenkun kielisii nimii ku ne on hienoi
mull on kultainen noutaja Lady. osaa agilityy iha ok ja on se kaikkein orainssein kultasist noutajista.
mull on myös chihuahua Rico ja se on poika (siis lady on tyttö) ja se on ruskee mut se on ihan sika hidas agilitysss
ja by the way on myös Spicy se o husky ja ossaa agii tosi hyvin.
siin on mun koirat!
muuten jokuvaa: alota peli vaa alusta mut mieti ennenku teet sillä sit sun kaikki rodut menee paitti tietty ne alkuperäset
8. maaliskuuta 2009 kello 13.45
öö viel yks juttu et ku on laittanu siihen syntymäpäivänsä, ni tapahtuuks sillon jotain?? tuleeks ne koirat onnittelee vai saaks jonku lahjan?
????????????
8. maaliskuuta 2009 kello 18.29
mikä ihmeen shiba? oon kuullu kyl shida inusta mutta en shibasta
8. maaliskuuta 2009 kello 18.35
oon alottanu justiinsa alusta. Mul on nyt muistaakseni 2 koiraa.
Netta ja Markus. Markus on bokseri ja Netta oli muistaakseni beagle.
10. maaliskuuta 2009 kello 15.14
ei ei peli ei ala alusta vaikkaon mennyt läpi.
shiba versio on japanissa julkaistu nintendogs missä saa VAIN pentuja.
ei ne onnnittele eikä anna lahjoi vaikka olis synttärit se on vaasemmone tieto mikä laitetaa.
shiba=shiba inu se on vaa lyhenne et sanoo shiba.
11. maaliskuuta 2009 kello 15.57
Ei mulkaan ollu mitää lahjaa siinä nintedogsissa mut kun avaa Ds:sän niin siin kuuluuse ääni niin se oli mun synttärinä erilainen, niin johtuuko sesiitä syntäristä vai jostain muusta!?
Olisi kivaa, jos syntymäpäivänä saisi valita kaikista nimtendogsin tavaroista yhen synttärilahaks.
mä ottaisin Jacki kirjan ( Jackrussell book )
tai Palomies lakin ( FIREMAN’S HAT)
11. maaliskuuta 2009 kello 15.59
:p
11. maaliskuuta 2009 kello 18.04
moo kaikki mä ostin just 2 uutta koiraa thunder saksanpaimen koira se on poika. ja cavalieerin tytön sen nimi on angel.
NINTENDOGS ON PARAS
13. maaliskuuta 2009 kello 14.16
Mooi Mut oisko mitään minivinkkejä miten sais DALMATIALAISEN tai jackrun Nopeasti esim jotain huijaus juttuu niinkun siinä kun harajaa koiraan niin saa trainenpionteja (kai)
MÄ EN IKINÄ SAA KUMPAAKAAN!
13. maaliskuuta 2009 kello 18.44
joo siin tulee vaan erin laine ääni kun oon synttärit. niin se ois kivaa. mitä rotui te tahtoisitte nintendogsiin mä englanninbulldogin.
13. maaliskuuta 2009 kello 20.57
Tahtoisin nintendogsiin Akitan, Kingharleshinspanielin,
Suomenlapinkoiran, Welsh corci cardikan rottiksen
berninpaimenkoiran… tai oikeestaan mä tahtoisin kaikki rodut
14. maaliskuuta 2009 kello 7.38
hmmm…. minulla dalmis ja jackrussel on tullut jo. mutta ei kyl mitää vinkkiii oikee oo paits jos on kaikkii rodut niin sitte pian pitäistulla. lenkillä voisit viedä koirat tosi pitkälle lenkille ja mennä kaikkiin kysymys merkkeihin koska sitten saattais tulla fireman’s hat=saa dalmiksen jackrusselbook=saa jackrusselin.
nimi ehdotuksia dalmikselle ja muille:
noppa
täplä
pilkku
nappe
reko
reksu
lucky=sanotaan laki
ludde
roki
miki
ruttu
pessie
presley=sanotaan presli
kenji
weed=sanotaan wiido
fido
kukka
petunia
paras
söde
alma
mila
aida
riki
pessi
arvi
uula
berry
titti
fifi
chi chi
miska
myy
tos muuta mii nimii.
14. maaliskuuta 2009 kello 18.58
mULLA ON KAIKKI MUUT RODUT PAITSI DALMIS JA JACKI
15. maaliskuuta 2009 kello 8.27
mä aloitin mun mäyris version alusta nyt mulla on siin 2 saksanpaimekoiraa fago ja figo ostan myös 3 saksanpaimekoiran jon ka nimeks tulee fuga
15. maaliskuuta 2009 kello 12.42
mull on dalmis, sain kaverilta… niimpä, kannattaa käydä lenkeillä. mult puuttuu yorkshiren terrieri ja mitä mä odotan eniten: mäyräkoira! voi vitsi ku se tulee labbisversiossa vasta ihan vikana. ei malta oottaa!
mustki ois kiva jos nintenis ois kaikki rodut
15. maaliskuuta 2009 kello 17.45
ois kivaa jos nintendogsiib sais 4 koiraa ja uusii rotui
on olemas pitbull ja shar pei versio niin niis saa 3 uut rotuu mitä ei ole chihuahua,labbis,mäyris ja dalmis versioissa ja ne rodut ovat rottweiler,pittbull ja shar pei
onko teillä oikeita koiria mulla on 2 oikeet koiraa.
15. maaliskuuta 2009 kello 17.47
mulla on shiba inu versio,labbis versi,chihuahua versio ja mäyris versio.SHIBA VERSIOS SAA VAAN KOIRAT PENTUI
16. maaliskuuta 2009 kello 15.02
Mun versio on labbis ja mun vika rotu oli chihuahua ( jos dalmista ja jackii ei lasketa siis ) )=
17. maaliskuuta 2009 kello 19.21
Moi täällä on käynyt tosi paljon tyyppejä!
D:
enää 1 kommentti niin täällä on 900 kommenttia
ps.
mun nintendosta loppui akku ja mä oon hävittäyt nintendon laturin!
mä en voi pelaa nintendoo kun mä en tiedä missä laturi on
21. maaliskuuta 2009 kello 11.45
osta uus laturi vaikka tei eti.muuten onko teijän nintendogs koirilla
ollut pientä punaista näppyä mahassa? kun minun nintendogs koirallani presleyllä(sanotaan presli) on mahassa pieni punainen
näppylä.
nimi:presley(sanotaan presli)
rotu:boxeri
omistaja:mä
osaa: ei viäl mitään (vielä uusi)
vaiva:punaine pieni näppy mahassa
sukupuoli:uros
luonne:toimelias ja nopea myös älyläs
24. maaliskuuta 2009 kello 16.59
sori etten ooo käyny pitkään aikaan koiria on tullu aika paljon lisää
Rocky uros
Max uros
Mikkie uros
Dora naaras
Tara naaras
ja mulla pisimpään ollu Lacey toiseks pisimpää ollu Lara
Terkkui multa ja koirilta
25. maaliskuuta 2009 kello 12.48
itse en ole ostanut mihinkään versiooni uutta koiraa paitsi sain nintendogs shiba inu versioon uuden koiran vaikken ostanut nimittäin nintendogs koirani saivat suloisen tyttö pennun nimeä sillä ei vielä ole koska se on ollut mulla 3päivää.pentu on vielä hyvin pieni se on vasta 3päivää vanha eli se ei syö vielä kunnon ruokaa maitoa minun pitää ostaa paljon koska pentu juo-syö vain maitoa noin 2 viikon ikäisenä se alkaa syömään tavallista ruokaa niin kuin muut nintendogs koirani eli pennun isä ja emo.
25. maaliskuuta 2009 kello 15.05
Mä oon myynyt Cindyn. ostin chihuahuan jonka nimi on Chuki.
Se on samannäköinen kun honey.
Mä haluisin sellasen Chihuahuan joka ei pelkää luuta. koska Chuki pelkää tosi paljon sitä mut Honey ei pelkää mutta se vaan haistelee sitä mut ei uskalla ottaa suhuun
25. maaliskuuta 2009 kello 20.10
nintendogs pentu:
MÄKI HALUAN KOIRILLE PENTUJA T-T epäreilua >8
26. maaliskuuta 2009 kello 13.23
Mä olen heti myynyt chukin, koska ostin söpön beaglen jonka tiedot ovat tuossa:
Nimi: Dana
rotu : beagle
väri: se tavallinen tai niin kun sen colen värinen
muuta: rohkea koska aluksi se ei uskaltanut ottaa luuta edes suuhun, vaan haukkui. mutta sitten se uskalsi kun me oltiin puistossa.
moikka.
26. maaliskuuta 2009 kello 15.36
Yumi no on hanse eppää et vaan shiba inu versioon saa pentui mut niin se vaan on. muuten olen keksinyt nimen sille pennulle nimeks tuli lumi koska lumen isä on valkoinen shiba inu ja äiti on normaalin värinen saksanpaimenkoira jonka vuoksi pennusta tuli valkoinen saksanpaimenkoira siis nintendogs kairani saivat valkoisen saksanpaimenkoira tytön.
28. maaliskuuta 2009 kello 10.52
nintendogs pentu: eiks siitä pitäisi tulla sekarotuinen?
29. maaliskuuta 2009 kello 9.59
joo on se sekarotuinen.
29. maaliskuuta 2009 kello 16.09
nintendogspentu:
öö siis shiba inu versio?? mistä sait?? o.o
30. maaliskuuta 2009 kello 14.30
shiba inu versiota EI ole suomessa OLLENKAAN mä sain shiba version mummiltani joka oli japanissa viikon.
ETTÄ YUMI VALITETTAVAST ET VOI SAADA SITÄ VERSIOTA OLLENKAAN.
31. maaliskuuta 2009 kello 12.11
Mäkin haluisin Shiba version tyhmää kun niitä ei oo suomessa mutta eik shiba versioon voi laittaa enkun kieltä? shiba versiossa pitäisi ehkä olla enkku kun voi han noissakin laittaa japanin kielen
1. huhtikuuta 2009 kello 14.41
EI! siihe saa enku kielt vaa japanin koska se on vain tarkoitettu japaniks.shiba versiossa on muute 3 uutta rotuu cokkerspanieli,suomenpystykorva ja suomenajokoira
1. huhtikuuta 2009 kello 15.31
VAUDE mäkin haluan mun nintendogsiin kaikki shiba version jutut! Mutta eihän se olisi mahdollista):
PS eikö shiba versiota olisi yhtään suomessa!? haluisin sen!
3. huhtikuuta 2009 kello 8.02
ei shiba versioo ei ole lainkaan suomessa se on vain teetetty japanissa. kuulin että shiba versioon saa myös shar pein.
mutta et voi saada sitä:(…..
aikooko kukaan mennä sunnuntai virpomaan mä aijon kaverin kaa
terveisin: nintendogs pentu ja koirat leroy ja presley
3. huhtikuuta 2009 kello 15.51
katoitko noi nimet amerikan huippuhurtasta nintendogs pentu?:)
3. huhtikuuta 2009 kello 15.57
ostin muuten juuri äsken söpön shetlanninlammaskoirn.
sen nimi on beacon ja matkin senkin kyllä amerikanhuippuhurtasta
4. huhtikuuta 2009 kello 9.02
joo otin nuo nimet amerikanhuippuhurtast. mä alotin mun mäyris version alust mul on siin 1 koira husky sil ei oo nimee viel.
harmi et ameriknhuippuhurtast putosse bulldoggi se bokseri putoo varmast huomenna.
4. huhtikuuta 2009 kello 16.00
JOS TIETÄISIN….
Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta,
kun näen sinun nukahtavan,
peittelisin sinut huolellisemmin
ja lukisin puolestasi rukouksen.
Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta,
kun näen sinun astuvan ovesta ulos,
rutistaisin sinua lujasti
ja kutsuisin vielä takaisin halattavaksi.
Jos tietäisin, että tämä on viimeinen tapaamisemme,
minulla olisi toki aikaa sanoa sinulle,
että olet minulle tärkeä.
Jos tietäisin, että tämä on viimeinen päivä,
jonka saamme elää yhdessä…
Mutta eihän tämä vielä tähän lopu.
Yksi päivä sinne tai tänne.
Onhan päivä vielä huomennakin – onhan?
Todennäköisesti on.
Ehdin korjata laiminlyöntini.
Ja onneksi elämä tarjoaa loputtomasti
uusia mahdollisuuksia.
Mutta siltä varalta, että olen väärässä,
eikä minulla olekaan kuin tämä päivä,
sanon, että olet minulle hyvin rakas.
Kaikki eivät näe huomista.
Jollekulle tämä on viimeinen mahdollisuus
puristaa toinen rintaansa vasten.
Miksi siis odottaa huomista,
kun saman voi tehdä jo tänään?
Jos huomista ei tulekaan, kadut katkerasti,
että jätit viimeisen hymyn hymyilemättä,
viimeisen halauksen halaamatta,
että sinulla oli liian kiire ehtiäksesi täyttämään toiveen,
joka osoittautui läheisesi viimeiseksi.
TUO RUNO ON TARKOITETTU VANHOILLE(OIKEILLE) KOIRILLENI EMMALLE JA NALLELLE JOTKA KUOLIVAT MONTA VUOTTASITTEN
5. huhtikuuta 2009 kello 11.08
Mä kävin eilen Beaconin kanssa obediense trialissa eli tokossa ja Beaconini voitti obediense trialin Harjoittelijaluokan. ja kävin myös agilityssa ja voitin sen harjoittelijaluokan, nyt aion opettaa Beaconia Disk competieioniin
5. huhtikuuta 2009 kello 12.44
nintendogspentu, mietin, et eikö se oo aika outoa, että Japanin versiossa on suomenpystykorva ja -ajokoira??
9. huhtikuuta 2009 kello 14.11
(3 nintendogs on tosi kiva peli! ps. Beacon voitti agilityn openglassin!
9. huhtikuuta 2009 kello 18.37
moikka! onko hyviä neuvoja agilityssä surkeiden koirien opettamiseen?oon totaalisesti avun tarpeessa mun koiran Rockyn kanssa. se on boxeri.
kiitti jos viititte vastata:)
T GaGa ja koirat
10. huhtikuuta 2009 kello 9.18
yumi no on se aik outoo et siin on ne rodut mut se vain on niin.
aloitin mäykky versioin alust mul on siin musta mopsi jymy ja tulee myös ruskee mopsi jysky ja hopee mopsi jyry
10. huhtikuuta 2009 kello 10.05
Siis GaGa, jos sun muut koirat on oppinut niin kyll sitt Rockyn pitäisi myös oppia se. Ps Ootko missä classissa?
10. huhtikuuta 2009 kello 13.38
Tiiättekö sen Peach kart auton? se on kiva kun painaa a:sta
niin se ajaa ´ja siit risti jutusta sitä voi ohjata.
Mun kaikki nintendogs tavarat
White Rubber Bone
Bicolour Rubber Bone
Tennis Ball
Bark Ball
Rubber Mushroom
Football
Dice Cushion
Terry Cloth Cube
Red Flying Disc
Blue Flying Disc
Yellow Flying Disc
Blue Camo Disc
Khaki Camo Disc
Yellow Sponsor Disc
Green Sponsor Disc
Pink Aerodisc
White Aero Disc
Life Ring
Balloon
Bubble Blower
Windup Toy
Pull rope
Jump Rope
Peach Kart
Red Leather Collar
Black Leather Collar
Purple Leather Collar
mulla on paljon enemmän tavaroita mutta ei jaksa kirjoittaa nyt
10. huhtikuuta 2009 kello 16.41
HEI, APUA!
TE JOTKA OLETTE LÖYTÄNEET JACKRUSSEL BOOCKIN, APUA! olen etsinyt sitä jo toooooooosi kauan, yli vuoden, eikä mitään näy :
12. huhtikuuta 2009 kello 17.38
Moikka!
Oon 12v. ja mä oon saanu tän nintendogsin viime jouluna. Ostin heti vaaleen labbiksen ja annoin sille nimeks Luka. Ihuna oli, niin kauan kun eli… :’(( Nimittäin vahingos lahjotin sen pois :”’(
Kun se näytti nii yksinäiseltä, ostin sen kaveriks Rollo-beaglen. Sekin on voittanu saman lajin 45 kertaa
Tiedän muuten paljon tästä pelistä, että kysykää vaan vapaasti!!!!
))
Ostin sitten snautserin ja siitä tuli Lilli. Hyvin menestyy agilityssä tämä koirulapsi: on voittanu championchipin jo 105 kertaa!!
13. huhtikuuta 2009 kello 10.03
Mun koirat on päässy agilityn championshipin läpi vain 1.hen kerran ja sitte ne tuleekin kakkooseksi
13. huhtikuuta 2009 kello 17.31
Mun ihanat koirat tällä hetkellä
zero riki sony tara fuji honey beacon
ehkä myyn beaconin ja ostan koiran jonka nimeksi tulee ehk Xera tai xoro ja rotu on ehk saksanpaimen koiras tai Shiba Inu.
14. huhtikuuta 2009 kello 19.41
aion hankkii huomenn shiba inun. ehkä naaraan mut ehkä myös uroksen. sitä ei tiiä vielä.
15. huhtikuuta 2009 kello 19.47
mä alotin alusta nintenin….heh! nyt ei oo melkee mitää kamaa ja on vaa yks koira Pepe, musta poikalabbis….mut kyll se täst lähtee!
menetin vaa pokkana Ladyn (tyttö, kultanen noutaja, tummin niistä) , Spicyn, (poika, husky se harmain) Lollyn (chihuahua, tyttö, valkee) , Angelin, (cavalieeri, ruskee-valkonen, tyttö) ja Thunderin (saksanpaimenkoira, poika) ! on kyl vähän ikävä mut evm…
16. huhtikuuta 2009 kello 19.47
Moi kaikki! Mullon nintendogs chihuahua.
Mulla on siinä 3 koiraa ne on kaikki on Cavalier King Charles Spanieleita. Niiden nimi on Mino, Mini ja Hino.
Mino on se musta-ruskea-valkoinen narttu Hino on ruskea narttu
ja Mini on valkoruskea, ja ne kaikki on käynyt kisoissa. Mino on sika hyvä frispiikisoissa. Hino on hyvä obediensessä ja Mini myös opediensessä. Moikka .
17. huhtikuuta 2009 kello 15.25
mulla on nintendogs mäykky,chihu ja shioba versio
alotin mmäykky version lalus ja mul on sii
nimi:nelli
rotu:sheltti
väri:vaalein
spk:tyttö
nimi:melli
rotu:cavalier
väri: blenheim= valkoruskee
spk:tyttö
nimi:-
rotu:-
väri-
spk-
nois on viiva kun ei oo vile 3koiraa
17. huhtikuuta 2009 kello 16.50
Moi kaikki! mä ostin siis nyt uuden koiran, shiban nimeltänsä Tessa (oisko teresa ollut parempi nimi?)
Tässä sen kisatulokset
Opedience trial: -
Agility trial: Beginner class sija 1
frispee competition: -
Tiedot
Nimi:tessa Rotu:shiba luonne: Oppii nopeasti ja tottuu myös uusiin leluihin nopeasti temput: Tassu väri: Musta (black and tan)
lempilelut: Bark Ball ja White rubber bone
17. huhtikuuta 2009 kello 16.56
Ai shibaversio! onkse kiva haluisin sen mut eiksitä myydä vaan kiinass vai olikse japanissa Mutta Hino voitti obediense trialin openclassin!
18. huhtikuuta 2009 kello 14.52
moo
mä haluun shibaversion! onkse vaikeeta ku on japaniks??
eiks niit muka myydä missää nettikaupas tai jossai…? pitää mennä kattoo…. vähäks kiva ku siin voi tehä pentuja! pystyyks niit pentuja tekee niiku esim et iskä on vaikka ny chihu ja äippä saksuli????? sitkö siit pennust tulee joku niitten sekotus?
20. huhtikuuta 2009 kello 14.55
ei se oo vaikeet. joo voi tehä pentui et vaikka isä on chihu ja äiti vaik labbis niist tulee sit vaa sekotuksii mut söpöi voi tulla.
EI EI OO EES NETTI KAUPAS. HUOM NE SAA PENTUI KUN ON YLI 50,000 KOULUTTAJAN PISTETTÄ
21. huhtikuuta 2009 kello 15.24
24. huhtikuuta 2009 kello 13.22
Kyllä ne koirat välillä nukkuu
Näen välillä, kun aamuisin avaan nintendon ja koirat ovat pötköllään.
Tällä hetkellä kaksi koiraa. Mäyräkoira: Might ja husky: Daichin.
Daichin ei koskaan juokse vastaan kun avaan nintendogsin vaan käpertyy kerälle ja käy lepäilemään.. Sen sijaan Might hyppii innosta ruutua vasten (niin kuin ne yleensä tekee).
Ensimmäiseksi nintendogsin avattuani ruokin ja juotan koirat, katson ovatko ne puhtaita (jos eivät, pesen ne), käytän ne lenkillä ja samalla agility radalla (Daichin ei vielä kilpaile).
Sitten kilpailuihin rahaa ansaitsemaan!
Eniten pelissä kyllä häiritsee se, ettei koirat koskaan vanhene, kuole tai sairastu, eikä niitä koskaan tarvitse edes rokottaa..
28. huhtikuuta 2009 kello 15.44
Mikä lempiväri teillä on nintendossa? Mul on se keltavihreä. Ostin muuten uuden koiran, blenheim cavalier(ruskea valkoinen) Cherry.(Cheri)oon siis myynyt tessan. Muuten kantsii myydä se sormus koska siitä saa 1,000 euroA Cherry osaa mutes voltin!X)
29. huhtikuuta 2009 kello 15.45
Olis kiva, jos villakoiria vois trimmaan niin mä ainakin ostaisin villakoiran.
5. toukokuuta 2009 kello 17.33
multa voi sitten kysyä kaikea nintendogsista
6. toukokuuta 2009 kello 16.22
hei mite sais trainer pointsei alotin shiba version alust ja tartten 50,000 pistet et ne saa pentui ja mul on vaa jotai yli tuhat pistet
kiitos etukätee.
9. toukokuuta 2009 kello 15.11
Pisteitä keräät harjaamalla, pesemällä ja lenkittämällä yms.
12. toukokuuta 2009 kello 18.28
Oikeesti sori kun en oo käynyt vähään aikaan…
Meidän kone oli tai on vieläkin rikki, nyt kirjoitan kaverin koneella.
No mä aloitin Nintendon alusta ja nyt on 3 koiraa
Nimi:Blackey Rotu: Shiba inu Väri: Musta
Lempilelu: Tennispallo Vetonaru ja Valkoinen luu
Nimi.: Silvery Rotu. Kääpiö snautseri Väri: Tummin kääpiö snautseri
Lempilelu: Tennis pallo
Nimi: Chocolate (Choco)
Rotu: Toy villakoira
Väri: Aprikoosinvärinen
Lempilelu: En oo kattonut vielä
Ja mulla oli myös Sakasan paimenkoira Nighty, mutta myin sen.
Se oli Mustaruskea ja sen lempilelu oli valkonen luu ja tennispallo
14. toukokuuta 2009 kello 15.27
mä alotin vähä aijkaa sitte mäykky version alusta ja mulla on 2 koiraa.
nimi:jaffa
rotu:cavalier
väri: ruby(ruskea)
nimi:jenkki
rotu:pk chihuahua
väri:valkoinen
24. toukokuuta 2009 kello 15.32
Mä en vieläkään älyä miten voltti tehään… Mul on kyl se musa mut en mä muuta älyy…
Ja nyt mä kerron ihan omaks ilokseni (ja ehkä muittenkin) mun koirien tiedot:
Nimi: Candy
Rotu: Toy Poodle
Skpl: Narttu
Temput: Istu, maahan, tassu, kieri ja ympäri.
Nimi: Paris
Rotu: Miniature Pinscher
Skpl: Narttu
Temput: -
Nimi: Dina
Rotu: Shiba Inu
Skpl: Narttu
Temput: Istu, tassu, maahan, aivasta, kieri, hyppy ja ypyrä.
Nimi: Lumi
Rotu: Labrador Retriever
Skpl: Narttu
Temput: Kieri, istu, tassu ja maahan.
Nimi: Dara
Rotu: Shiba Inu
Skpl: Narttu
Temput: Istu,tassu ja pylly (LoL)
Joop ja kaikilla on sama omistaja (tietty) eli minä, Liinu.
Nyt ois kiva jos muutkin tekis tälläsen koiristaan… Se on
tyhmää kun jos antaa koiran pois niin ei ite saa siitä rahaa,
vaikka ois maksanu siitä tosi paljon ja se osais kaikki mahdolliset
temputkin. :/ Multa puuttuu enäää yksi koirarotu, ja se on
Jack Russelin Terrieri. Se kait tulee palomiehen hatun mukana
ainakin niin joku sano mulle…? Jos joku tietää niin voiks se sanoo
mulle, pliis!? Olisin tosi kiitollinen… n_n
-Liinu, Elli + muut koirat.
24. toukokuuta 2009 kello 20.24
Voisko joku älykäs kertoo miten shake tehään, mun koira osaa ravistaa mut se ei oo kuitenkaan se shake… Ja jos jollain on jack russelin terrieri niin kertokaa miten sen saa? Joku sanoi et palomiehen hatun mukana. Onko tämä totta? Kiitos kamalasti jos joku viitsii vastata!
25. toukokuuta 2009 kello 16.18
elikkäs, jack russel tulee ku meet lenkille ja jonain onnellisena päivänä- kappas vaan, lenkiltä löytyy tavara nimeltä jack russel book. ja voit tietty myös saada sen kaverilta.
ja shake on sama ku tassu eli nostatkoiran tassua ja painat lamppua ja sanot “tassu” tuttuun tapaan jne…..
25. toukokuuta 2009 kello 16.20
ps. olisit saanu sen selville sen shake jutun sielt ku meet care ja sieltä ne kirjat.
pps. kysykää multa vaa rohkeasti!
26. toukokuuta 2009 kello 16.09
voltti (ainaki mun tietääkseni) tehää sillee et ku on saanu sellasen levyn (nimeä en muista) ni siinä lopussa koira tekee voltin. sitte samaa aikaan painetaa lamppua ja sanotaan voltti tai mitä nyt haluuttekaan sanoa.
ja sitä levyä soitetaa nii kauan että koira oppii sen voltin.
PS. mulla itsellään ei tätä levyä ole, mutta ainakin tällä blogilla olen kuullut niin sanottavan että koira oppii voltin näin.
29. toukokuuta 2009 kello 13.24
JEE KOIRANI SAIVAT PENTUJA NINTENDOGSISTA
TEIJÄN ILOKSI PENTUJEN TIEDOT:
isä:labbis
äiti:saksanpaimenkoira
pennut: ovat saksanpaimenkoiria mutta puhtaan valkoisia
1 uros ja 1 narttu
molemmat ovat leikkisiä ja tottelevaisia
ovat noin 4päivän ikäisiä
MUISTA ETTÄ VAAN NINTENDOGS SHIBA AND FRIENDS VERSIOSSA KOIRAT SAA PENTUI
31. toukokuuta 2009 kello 13.51
Kiitti kauheesti “jokuvaan”!
1. kesäkuuta 2009 kello 20.21
eipä mitään…. ;D
me muuten otetaan oikee koira xD
2. kesäkuuta 2009 kello 16.38
Mä sain jackrusselin! Sain sen kaverilta.
Koiria on tullut aika paljon lisää…
Nyt mulla on nää koirat:
vanhat:
Blackey shiba
Silvery snautseri
Choco villakoira
uudet:
Toffee shiba
Leslie corgi
Alli jackrusseli
JA
Zero jackrusseli.
Liinu:Jackrussel ei tule firemans hatin mukana. Sen mukana tulee dalmatialainen. Jackrussel tulee jackrussel bookista.
2. kesäkuuta 2009 kello 16.58
Mulla on Jackrusselinterrieri. Mun koirien nimet ovat: Musti, Topi, Max, nugget, Tuomas, Tessu, Kiti ja Patu. Musti on Shiba inu Topi on Shiba inu Max on Jackrusselinterrieri Nugget on Saksapaimenkoira Tuomas on Welsh corgi pembroke Tessu on Snautseri Kiti on Labradorinnoutaja ja Patu on Shih tzu.
5. kesäkuuta 2009 kello 12.43
Vähänkö teillä on ihania koiria!! Eiks ookki tyhmää jos myy koiran ei saa siitä mitään rahaa takas!?? Kumpa löytäisin jo jackrussel bookin….!! Kiva kun me asutaan kerrostalossa niin ois niin ihanaa jos jollain ois nintendo niin vois chattailla millon vaan…
5. kesäkuuta 2009 kello 18.12
Nintendogz RULEZ: Niin on tosi tyhmää. Ne kai lahjotetaan. Mäkään en oo viel saau sitä jack russel bookkia… Mä ostin eilen gorgin ja tänään toisen.
eilen ostetun tiedot:
Nimi: Miksu
Rotu: Welsh corgi pembroke
Skpl: Uros
Temput: istu, tassu, maahan, kieri, ympäri, aivasta, ravista.
Ja tänään ostettu:
Nimi: Tiksu
Rotu: Welsh corgi pembroke
Skpl: Uros
Temput: istu, tassu, maahan, kieri.
Mä olisin opettanu enemmänki Tiksulle jos se ois jaksanu…
Ne oppii tosi hyvin temppuja.
Terveisin: Liinu, Elli, Miksu ja Tiksu
5. kesäkuuta 2009 kello 22.31
Kertokaa mikä tai mitkä versio(ot) teil on. Mul on mäyräkoira. Mä meen huomen Ellin (meiän oikeen koiran) kaa leirille. Se on siis semmonen mihin lapsi voi osallistuu koiran(sa) kanssa.
6. kesäkuuta 2009 kello 10.36
mul on labbisversio ja sininen konsoli.
mä aina chattailen yksin siel chattipaikas mut siihen kyllästyy. onneks mul on 2 kaverii joil on nintendogs.
6. kesäkuuta 2009 kello 11.04
mulla on mäyräkoira versio,chihuahua versio ja shiba inu versio(siin versios koirat saa VAAN pentuja)
alotin mäykky version alust ja mul on 1 koira
nimi:roki
rotu:siberian husky
spk: uros
temput:istu
agilityn parhain tulos master class:16:06 1 palkinto
muu: kun siitän rokia, roki nuuskii että se olen varmasti minä:) jos rokia jou muu silittää niin roki rupeaa haukkua:) sillä se pitää huolta minusta:) tämä on outoa mutta silti totta. roki myös on hyvä vahti (kun kaverini tuli, niin roki rupesi haukkumaan ihna kuin olisi sanonut varo.)
roki on myös rupee haukkumaan(laulamaan) kun esim:autosta tulee musiikkia.
terveisiä: multa ja nintendogs koiriltani. ps. nintendogs shiba versioni shiba inu ja labradorinnoutaja saivat pentuja:)
6. kesäkuuta 2009 kello 18.13
Kiva kuulla teidän versioitanne.
Mul on pinkki konsoli. Ja siis mäykky versio… Mä on kyl vähän koristellu konsoliini 8D. Se näytti niin tylsältä ilman. zD Sit mä haluisin tietää mis talos teiän koirat asuu. Se on aika outoo et jos on joskus ostanu jonkun talon ja vaihtaa toiseen niin sit jos haluu taas ostaa sen niin se ei maksa mitään…? Nyt tulikin himo mennä pelaan kun puhun siitä, joten moikka!
7. kesäkuuta 2009 kello 18.31
Käykää useemmin nintendogs sivuilla
mÄ asun Tatami roomissa
7. kesäkuuta 2009 kello 18.33
(:
): /:
7. kesäkuuta 2009 kello 18.42
Koirat on söpöjä T:
7. kesäkuuta 2009 kello 18.45
Hyvää kesää kaikille!. _.
9. kesäkuuta 2009 kello 11.03
Mun koira Max oli Expetklasissa eikä ollut harjoitellut
9. kesäkuuta 2009 kello 11.06
10. kesäkuuta 2009 kello 8.59
MULLA ON JAPANILAINEN SHIBA VERSIIIO KOSKA SITÄ EI VIEL SAA ENKU KIELISEN
14. kesäkuuta 2009 kello 10.07
Moi, sori en oo käyny vähään aikaan, mutta pelannut olen. xD Jes meen tänään mun bestan kanssa lintsille! Ja siis kun kysyin viimeeks mis asutte niin en tietty sanonu ite mis asun, mut nyt mä en sitä kyl muistakkaan :> Et juuh. Ei mul oo paljon muuta sanottavaa… Huomenna en voi tänne kirjottaa kun meen sille bestalle yökylään…
Hyvää kesää nintendogsin pelaajille ja koirille!
Toivoo: Liinu, nintendogs koirat ja Elli
14. kesäkuuta 2009 kello 13.00
Koiruli: Se on shiba inu ei shipa inu.
14. kesäkuuta 2009 kello 13.04
sain jackrusselin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
aattelin ostaa sellasen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
14. kesäkuuta 2009 kello 13.12
Oon entinen Silvery
Koiruli: se on shiba inu ei shipa inu.
Nintendogs pentu: tuleeks joskus enkunkielinen shibaversio ?
16. kesäkuuta 2009 kello 4.10
Minulla ollu jo melko pitkään tuon nintendogs enkä vieläkään oo saanu tarpeeks ;DD Välillä tottakai ei ii vaan mieli pelata, mutta se kiinnostus tulee taas nurkan takaa melko nopeesti =)
Itelläni on Labbis, mäykky ja dalkku pelit. Koirina toimiii ;D
Mäyris:
Yorkshire Terrier – Pepe
Golden Retriever – Jake
Siberian Husky – Chewie
Dalku:
German Shepherd – Milli
Boxer – Spike
German Shepherd – Milo
Ja Labbis
Labrador Retriever – Danny
Danny on siinä suhteessä näistä parhain kun on niin helppo koulutettava itseni mielestä. Temppuja joita Danny poika osaa
Istu, tassu, maahan, hyppää, kieri, pyöri, voltti, ylös, kerjää ja bye bye. Sitten en jaksakkaan kertoa mitä muut osaa kun tulis kunnon romaani tästäkin ;DDDD Hei ja hyvät kesän jatkot ihmisille =)
21. kesäkuuta 2009 kello 21.08
Jee me ostettiin uus tietokone! Se toimii onneks.
Joo mun koirat on vähän muuttunu
Vanhat:
Black-key shiba
Silvery snautseri
Chocolate villakoira
Alli jackrussel
Toffee shiba
Uusi:
Ricky bokseri.
Eli myin Zeron.
Black-key on voittanut agilityn championshipin 12 kertaa!
22. kesäkuuta 2009 kello 9.57
moi! aloitin mäykky versioni alusta tietoa koirastani
nimi:nana
rotu:pk chihuahua
väri:valkoinen
temput:istu,maahan ja pärski
muuta: on saanut tottelevaisuus kisasta 1 palkinnon
minulla meni vain 3 päivää että sain kaikki rodut mäykky versioon
aijon ostaa dalmiksen:)
22. kesäkuuta 2009 kello 13.04
moooi! ostin jackrusselin mutta myin sen koska se oli liian itsekäs.
luettelen nyt mun koirat:
Tete yorkie tyttö
Lacey sheltti tyttö
Rocky boxseri poika
Siru shiba tyttö
Sori nää lyhenteet mut on vähän kiire…
Terkkuja multa ja koirilta
24. kesäkuuta 2009 kello 12.45
24. kesäkuuta 2009 kello 13.10
Mulla on paljon leluja.
UFO
pull rope
jump rope
Life ring
Tissue Box
stick
disposable camera
meteorite
black boot
white boot
lisa doll
stuffed dog
stuffed bear
balloon
Bubble blower
windup toy
talking bird
peach kart
RC helicopter
Combat Copter
White rubber bone
Bicolour rubber bone
Tennis ball
Bark ball
Rubber mushroom
Football
? Block
Dice cushion
Terry cloth cube
Red flying disc
Blue flying disc
Yellow flying disc
Blue camo disc
Khaki camo disc
Yellow sponsor disc
Green sponsor disc
Pink aerodisc
White aerodisc
Dog photo
Juice bottle
High heel
Moai statue
Globe
Shuttle model
Weid alien
24. kesäkuuta 2009 kello 13.31
moooi! ostin 2 cavalieriä ruskee valkosen pojan Freddien ja ruskeen tytön Rubyn.
25. kesäkuuta 2009 kello 9.10
minä aloitin taas mäykky version alustaja minulla on:
nimi:roki
rotu:bokseri
väri: musta(juova) valkonen
muuta: on saanut pennun!
nimi:lana
rotu:bokseri
väri:musta(juova) valkoinen
muuta:on rokin pentu lana on chihuahuan kokoinen ihana pallero!
ERIKOISTA:mäykky,chihu,labbis ja dalmis versiois koira eisaa pentui mut mun mäykky version koirat sai(totta se on)
IKÄVÄÄ:kun lana syntyi niin minun bokserini honey (lanan äiti) katosi!
25. kesäkuuta 2009 kello 12.53
Mä alitin alusta ostin Shiba inun sen nimeksi tuli Topi.
26. kesäkuuta 2009 kello 15.54
Ostin toisen Shiba inun
(:
26. kesäkuuta 2009 kello 17.37
Nimi ehdotuksia koirille
1. Noppi
2. Nakki
3. Namu
4. Maisa
5. Kerttu
6. Nepsu
7. Naksu
8. Cruiki
9. Doogu
10. Tatti
11. Vattu
12. Molla
13. Nekku
14. Peni
15. Naru
16. Milli
17. Robin
18. Tilli
19. Tatu
20. Aliina
21.Nitta
22. Tropi
23. Jopi
24. Ropi
25. Hoppy
26. Lepa
27. Limppa
28. Tommy
29. Larry
30. Dalmy
31. Dalmis
32. Jetro
33. Mitro
34. Mikro
35. Vertti
36. Chili
37. Carry
38. Flori
39. Lora
40. Lalla
41. Mary
42. Miina
43. Lily
44. Lili
45. Lotta
46. Lotti
47. Lettu
48. Letti
49. Leenu
50. Liinu
51. Tiinu
52. Tiina
53. Tina
54. Manu
55. Pulla
56. Pitko
57. Lakka
58. Tira
59. Lira
60. Nanna
61. Netta
62. Tycoon
63. Villa
64. Veli
65. Nuppu
66. Lara
67. Tara
68. Räksy
69. Nossu
70. Lyijjy
71. Henni
72. Henna
73. Henry
74. Henri
75. Leppä
76. Essi
76. Hanna
77. Eero
78. Karri
79. Mia
80. Kari
81. Ilyas
82. Levy
83. Ötökkä
84. Pilli
85. Pilly
86. Neri
87. Oliver
88. Olivia
89. Tommi
90. Regina
91. Veri
92. Pentu
93. Valo
94. Kiti
95. Wenla
96. Dogi
97. Papu
98. Veeti
99. Musti
100. Topi
loppu
27. kesäkuuta 2009 kello 10.31
Oho olipas paljon nimiehdotuksia koiruli
29. kesäkuuta 2009 kello 15.17
Oon unohtanu kertoo että mä ostin uuden koiran jonka nimi on Noppis se on musta labradorinnoutaja se osaa vaan maahan käskyn. Onko teillä ufo frispee? Mulla on se ja se on tosi hyvä.
Mun koira Black-key on voittanut sillä jo 4 kertaa peräkkäi
1. heinäkuuta 2009 kello 21.11
Moi kaikki:D
Mulla on kolme nintendogs-peliä: mäyris-, dalmis- ja chihuahua-peli. Lisäks mulla on kaksi DS-konsolia ja pony friends ja catz 2:nen. mulla on tooosi monta koiraa nii et en jaksa luetella:P
No pony-pelissä mulla on sellaset ponit ku Willey ja Star
Catz 2:sessa mulla on Titu, Molli ja Duuri:D
4. heinäkuuta 2009 kello 22.00
Huom! Oon vaihtanu nimee ja olin ennen Liinu. En oo taaskaan käyny piitkään aikaan täällä ;D. Äsken mul oli kaks corgii nyt vien ne hotelliin mut ennen sitä mä aijon ostaa Yorkshiren terrierin, nartun! Enpäs kerro sen nimee! Mut oon jo miettiny sen…
Onks kellään tänne kirjottavalla oikeeta koiraa? Jos niin mikä nimi, rotu? Meil on Elli ja se on kääpiösnautseri. Sen väri on musta. Mut oikeesti nintendogs pentu! Miten mäykky versios voi saada!? Mul on se ja mä haluun kans! Tiiäks miten se tapahtu?
5. heinäkuuta 2009 kello 0.08
Nyt mun koira osaa jo kolme temppua ja on jo käyny obediense trialissa ja voitti sen ajalla 9.45 Joo siis nyt kerron sen nimen. Eli siitä tuli sitten Neppi. Se oppii oikeesti ihan tosi nopeesti. Istu sanan se oppi kahdesta harjoittelusta!
Nyt meen sen kanssa lenkille. Onks teillä jtn. aamu-, päivä- ja iltalenkkejä silleen ihan niinku esim. aamulenkki klo. 8:30 tai iltalenkki klo. 20:30? Mul ei oo, ei niis oikeestaan oo mitään järkee… Ei ne koirat opi tunteen sitä aikaa kuiteskaan. Sori jos jollain on!
5. heinäkuuta 2009 kello 10.18
eiks kukaan kirjota tänne? oonks mä ainoo? :´(
5. heinäkuuta 2009 kello 14.10
Mulla on nintendo ds:lle Nintendogs labradorin noutaja,
Zelda phantom hourglass ja The Sims 2 aparment pets.
Ostin 3 uutta koiraa Laran Rophyn ja Nopan.
Myin Chocolaten ja Noppiksen
7. heinäkuuta 2009 kello 14.07
Moi kuinka paljon teillä on rahaa nintendogsissa? Mulla on jotain 33 000.
Mun koira Black-key on voittanut agilityn jo 20 kertaa putkeen!
Ja mä ostin uuden koiran shiba inu Stefanin. Mulla on jo sen verran rahaa että voin ostella koiria paljon.
ps. Ei kantsi ostaa heti kaheksaa koiraa kun on jotain viis sataa tai tonni mä ainakin kerään ainakin 3 tonnii enne kun ostan uuden koiran.
pps. Nintendogs pentu: Voiko oikeesti mäyris versiossa saada pentui vai oliko se vaan vitsi ?
7. heinäkuuta 2009 kello 17.13
Moi sori etten oo käyny pitkää aikaa:( myin Freddien;( koska ostin sen vahingos luettelen mun koirat vanhat:
Tete yorkie tyttö
Rocky boxseri poika tumma ruskee
Siru shiba tyttö valkone
Ruby cavalier tyttö ruskee
uudet:
Leroy shiba poika musta
Fanny shiba tyttö ruskee
Star husky poika
terkkui multa ja koirilta:) !
ps. miten mäykys voi saada pentui siis oikeestikko???!
pps tajuttii mun kaverin kaa et chihuahuoita on lyhyt ja pitkäkarvasii!!!
8. heinäkuuta 2009 kello 9.33
juu ihan totta! niin chihuahuoit oon lyhyt ja pitkäkarvasii mut lyhytkarvasii on vaa 1 eli semmone tummanvalkonen ja pitkäkarvasii on 3 eri värii
8. heinäkuuta 2009 kello 11.43
Eikse oo outoo että chihuahuoita on neljää erilaista kun muita rotui on 3 erilaista?
Nintendogs pentu: Tiiätko voiko labbis versiossa saada penntui ku mulla on labbis versio? Siis saiko sun koirat ihan oikeeesti pentui? Siis ihanko oikeesti? :0
8. heinäkuuta 2009 kello 13.31
Moooi! ostin lyhytkarvasen tyttö chihun sen nimeks tuli Stella.
voiko chihuahua wersiossa saada pentui? se ois kivaaaaaa!!!!!!!
mä ostan ehkä labbis mäykky tai dalmis version
terkkui multa ja koirilta!!!
8. heinäkuuta 2009 kello 13.47
SAIN NINTENDON SAIN SEN AJAT SITTEN MUL ON LABBIS VERSIO JA OON SAANU FIREMANS HATIN JA JACKRUSSEL BOOKIN KOIRIA MUL ON
PUPPE LABBIS
KARKKI DALMIS
NAKSU JACKRUSSEL
TERKKUI!!!
8. heinäkuuta 2009 kello 15.35
Moooi!!! mietin et voiko shiba versios ostaa lisää koiria vai saada vaan pentui?
9. heinäkuuta 2009 kello 9.04
ihan totta. mäykky ja shiba versios saa vain mutta silloin pitää olla trainer point seiltaan mestari kouluttaja
9. heinäkuuta 2009 kello 9.07
ei siin ei aa mitää muut uutta kun et saa pentui ja saa helpommalla pentui kuin muis versiois ainii kyllä labbis ja chihu ja dalmis versios saa kans pentui
9. heinäkuuta 2009 kello 11.37
No mä en oo viel todellakaa mestarikouluttaja mä oon vast Dog tamer. Ennen kun altin alusta niin mulla oli yli 60 000 pistettä ja olin The general………………………..
T: Shiba Puppy ja kotona olevat koirat: Toffee Blackey ja Silvery
12. heinäkuuta 2009 kello 18.14
onkokelään tikkataulufrisbiitä mul on
13. heinäkuuta 2009 kello 12.26
Moi mä myin Allin (Jackrusselinterrieri) ja Stefanin (Shiba inu. )
Mun koirat:
vanhat:
Blackey musta shiba
Silvery tummin snautseri
Toffee ruskea shiba
uudet:
Fissy vaalea labbis
Milla musta labbis
Mun uusien koirien tiedot:
Nimi: Fissy
Rotu: labbis
Sp: poika
Time together: 0:47
Turkki (tällä hetkellä): kaunis
Nälkä (tällä hetkellä): täynnä
Jano (tällä hetkellä): normaali
Juuri syönyt: kuiva muonaa
Temput: istu maahan tassu
Kisatulokset: Frespee kisa: avoin luokka 2.sija
Agilitykisa: aloittelija luokka 1.sija
Tottelevaisuus kisa: aloittelija luokka 3.sija.
Nimi: Milla
Rotu: labbis
Sp: tyttö
Time together: 0:19
Turkki (tällä hetkellä): kaunis
Nälkä (tällä hetkellä): täynnä
Jano (tällä hetkellä): normaali
Juuri syönyt: kuivamuonaa
Temput: istu maahan anna tassu jahtaa
Kisatulokset Frespee kisa: aloittelija luokka 1.sija.
T: Shiba Puppy ja kotona olevat koirat Toffee Fissy ja Milla
13. heinäkuuta 2009 kello 22.14
Mulla on nintendogs kans : P Koiria on 3; Pepe, Lili ja Tassu. Sisko on ostanu kans yhensen nimi on Helma : DD
Se on Pepsi.
Ja öö Veljellki on koira siin
Mullon on ollu muitakin mut myin..
Kisat:
Tassu on paras Agilityssä
13. heinäkuuta 2009 kello 23.11
peppin temput:istu,kyljeleen,maaten,seläleen,oikea ja vasen. rexin temput:istu,maaten,kyljeleen,seläleen,oikea,vasen,tassu o (saataa kuulostaa hassulta)ja hyppy. ropsun temput:istu ja maateen. irma ei osaa vielä mitään mutta aion opetaa.voisko joku autaa vähän mä en keksi lisää tempuja kertokaa jotain temppuja joita voisin opetaa
15. heinäkuuta 2009 kello 1.08
käykää joku tääläää
15. heinäkuuta 2009 kello 1.10
anonymous missä asut mää asun iisää
15. heinäkuuta 2009 kello 19.29
Olin ennen Koiruli mutta vaihdoin nimeä.
Olen ostanut Rusku koiran se on Labbis.
Rusku
Labbis
Time Together 0:03
Coat Clean(Short Hair)
Ei temppuja
(Tällä hetkellä ei kisa tuloksia)
Topi
Shiba Inu
Time Together 0:51
Coat filty (Short Hair)
Topi´s Commands istu
Report Cart Agility Trials 1. sija 20 kertaa peräkkäin.
16. heinäkuuta 2009 kello 0.33
Mä ostin uuden koiran.
Nimi: Puffy.
Rotu. Shetlannin lammaskoira.
Väri: Musta-ruskea-valkoinen.
Trainer: Cindy.
Sukupuoli: Tyttö.
Time together: 0:02.
Turkki: (Tällä hetkellä) Puhdas.
Nälkä: (Tällä hetkellä) Normaali.
Jano: (Tällä hetkellä) Normaali.
Viimeksi syönyt: Koiran purkkiruokaa.
Temput: Pyllistä
16. heinäkuuta 2009 kello 12.12
Määäääääääääääää saan uuden nintendogsin
16. heinäkuuta 2009 kello 12.15
Hei tossa lukee että mä lähetin mun kommentin kello 0.33! En mä sitä sillon oo kirjoittanu! Mä kirjotin sen joskus kahekaslta :O
16. heinäkuuta 2009 kello 17.29
Miten saa tuollaisen vihreän hymiön?
17. heinäkuuta 2009 kello 17.26
Mä sain mäykky version (:
Ostin Tero mäykyn sen ruskea mustan.
Sain kaveriltani Siba inun.
20. heinäkuuta 2009 kello 15.40
http://www.play-asia.com/paOS-13-71-9g-49-en-70-khp.html tein salapoliisityötä! tuolta voi tilata shiba version, MUHAHAHAHAHAHAAAAAAAAA. joo ite ostan japanista ku mennään sinne mut tuolt voi tilata 8 )
22. heinäkuuta 2009 kello 22.14
sain dalmis version!!!!!!!!! (: mul on kaks koiraa:
Dana dalmis tyttö
Cooper beagle poika
ps:onko totta että dalmikses ei saa uusii rotui kenneliin?
23. heinäkuuta 2009 kello 14.34
onko kelään japanin kielistä versiota? mää oen ostamassa eli haluaisin tietää pari juttua. 1:voiko siinä saaha pentuja? 2:onko siinä samat rodut kuin tavalisissa nindendogseissa? haulaisin valkoisen länsi ylämaanterrierin tai jacrusselterrierin tai berninpaimenkoiran.
23. heinäkuuta 2009 kello 17.31
Ite en osta shiba versiota
Ostan sen sit kun se tulee enkunkielisenä (tai no, jos ees tulee…)
Nyt säästän rahaa Dalmi versioon!
Mä sain Dalmin mun kaverilta joka sai dalmin!
Mun uudet koirat:
Puffy Dalkku poika
Zero Jackrussel poika
T: Shiba Puppy ja kotona olevat Puffy ja Zero
23. heinäkuuta 2009 kello 17.39
Moi mun koira Dana voitti agilityn beginnerclasin ja tuli tokaks openclasissa (ei kovin hyvä mut ekat kisat)
terkkui mult ja koirilt
23. heinäkuuta 2009 kello 22.19
HALUISIN NINTENDOGSIN MULLA ON JO KONSOLI SE ON PINKKI HALUISIN CHIWAWA VERSION!!!!!!!!!
24. heinäkuuta 2009 kello 12.31
Mä sain jonkun pearl necklaken mutta en tallentanut koska unohdin että sain sen );
Onko kellään sitä? mikä se on?????????
Tyypiltään se oli accesories
ONKO SE JOKU HELMI KAULAKORU…?
Mullaon jo 8 koiraa ): (:
Blackey shiba poika
Toffee shiba poika
Silvery snautseri poika
Fissy labbis poika
Milla labbis tyttö
Puffy jackrussel poika
Zero jackrussel poika
ja
uusin
koira
Lucky beagle poika.
Harmi kun ei voi pitää yhtä koiraa kotona sillon kun on 8 koiraa.
koulutuskin on vaikeempaa. Jos odtan dalmis version, en osta 8 koiraa näin pian. (:
T: Shiba Puppy ja kotona olevat koirat Blackey Milla ja Puffy.
ps. Mikä on teistä söpöin rotu? Musta ehkä shiba cavalier husky ja labbis.
24. heinäkuuta 2009 kello 15.08
Shiba pyppy:minulla on Pearl Necklace olet oikeassa se on helminauha. Siinä on valkoset helmet ja hopea sydän. jos sen myy siitä saa kympin.
27. heinäkuuta 2009 kello 2.02
Sori, kirjotin Puffy jackrussel! Piti kirjoittaa dalmi.
Mä myin Luckyn.
Onko kellään jackrussel bookia tai firemans hatia?
Mulla ei mutta oon saanut dalmin ja jackin kamuilta.
Onko kellään ollut Gold baria? Sellasta kultakimpaletta? Mulla oli joskus mut myin sen koska siitä saa paljon rahaa. 2000 euroa.
Paljon rahaa teil on ? Mulla on noin 63 000.
t: Shiba Puppy ja kaikki koirat.
27. heinäkuuta 2009 kello 17.25
Nintendogs huijaus:
Mene lenkille.
Mene niin moneen kysymysmerkkiin kuin mahdollista.
Mene ihan viimeiseksi puistoon.
Kun olet puistossa, laita koirallesi jokin asuste.
Kun se on tallentanut, paina Power napista konsoli kiinni.
Avaa konsoli ja aloita peli.
Kaikki tavarasi jotka sait lenkiltä, ovat tallentuneet.
Mutta voit heti viedä koirasi uudelle lenkille.
Kysymys:
Katsoin You tubesta videon jonka nimi oli muistaakseni Nintendogs Trick Combos.
Siinä koira pyöri selällä ja siinä luki Roll over+spin.
Sanoin koiralleni Blackeylle kieri! Ja kun se kieri, sanoin jahtaa häntää!
Mutta Blackey nousi ja alkoi jahtaamaan häntää.
Miten se siis opetetaan?
T. Shiba Puppy ja koirat
28. heinäkuuta 2009 kello 10.27
haluaisin uuden oiran nindendogsiin mutta en halua kuin kolme koiraa. autakaa pliis
28. heinäkuuta 2009 kello 11.30
Myy joku ei-tärkeä koira tai sit vaa osta neljäs koira.
Mullakin oli tavoite et piti olla max. 6 koiraa, mutta nyt on 7 koiraa.
Vastatkaa mun kyssään pliis!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
30. heinäkuuta 2009 kello 20.50
mulla on mäyrisversio. Meillä on myös oikea sen nimi on Cindy se on bicon frise
31. heinäkuuta 2009 kello 19.07
moi mun kaveri saa nindendogs cihauva version ja valkosen konsolin. mulla on mäyris peli ja valkonen konsoli. sitten kun mun kaveri saa sen pelin niin miten me erotetaan konnsolit. AUTAKAA PLIIS! MUN KAVERI SAA SEN JO ENS VIIKON MAANANTAINA
1. elokuuta 2009 kello 3.07
piia: Te voitte vaikka laittaa erilaiset tarrat konsoleihin kiinni.
Helppoa!
2. elokuuta 2009 kello 5.09
kiitos paljon:epekkä
2. elokuuta 2009 kello 5.12
Onko kelään Pezs cats kakkosta haluaisin sen. Voisiteko kertoa kaiken siitä pelistä. Ja kaikki netti sivut. PLIIS
2. elokuuta 2009 kello 7.12
Moi. kyselen vähän eri asiasta. Eli haluaisin kissan meillä on koira ja isäni on alerginen. Onko selaista kissaa joka ei aiheuta oireita ja tulee toimeen muiden eläimien kanssa toimeen
2. elokuuta 2009 kello 15.52
Voisiteko vastata pliis?
2. elokuuta 2009 kello 21.00
Ei ole sellaista eläintä joka ei allergisoi.
6. elokuuta 2009 kello 12.25
Puhuttaisko nyt ihan nintendogsista?
Voiko joku vastata mun kyssään?
Mä myin Zeron. kohta riittää rahat outer spaceen mut aion kerätä vähän yli 100 000 että jotain jää jäljelle. mulla on 73 000 euroo. Paljon rahaa teil on nintendogsis?
Piia: Mun nimi nintendossa on Cindy
T: Dog love ja koirat Blackey Silvery Toffee Fissy Milla ja Puffy
7. elokuuta 2009 kello 11.56
Mulla on Petz dogs peli tietsikalla tarkotitko Ds tietsikka vai pleikka peliä?
10. elokuuta 2009 kello 12.47
Mulla on Mäykyssä rahaa:12,294.30 ja Labbiksessa:18,715.76.
Mulla on Mäykyssä 5 koiraa niide nimet on Topi Mäykky, Tero Mäykky, Ressu, YorksihirenTerrieri, Karo Shiba Inu ja Nelli Dalmis.
Sori kun en ollu kirjottanu 5 viikkoon.
11. elokuuta 2009 kello 9.45
Luin teidän kommentteja vähän ylempää ja huomasin että joku oli sanonut “dalmatialaisessa ei saa uusia rotuja”
Minulla on dalmatian and friend
SE EI OLE TOTTA tässä kuitenkin mun koirien tiedot
Nimi Lucky
Rotu dalkku
Skp uros
Temput istu maahan tassu potki hei kieri
Nimi Honey
Rotu saksuli
Skp narttu
Temput istu maahan tassu kieri hei potki aivasta kerjää hyppää jahtaa häntää
Nimi Räksy
Rotu yorkki
Skp uros
Temput istu maahan
Nimi Apple
Rotu Toy villakoira
Skp narttu
Temput (ei temppuja)
11. elokuuta 2009 kello 10.29
Tässä vielä mun rodut dalmiksessa
dalmatialainen
boxer
beagle
kultanen noutaja
saksanpaimen
yorkhirenterrieri
welsh corgi pembroke
shiba inu
toy poodle
miniature pinscher
miniature schnauzer
chihuahua
shetlannin lammaskoira
cavalier king charles spaniel
shih tzu
siberian husky
pug
miniature dachshund
13. elokuuta 2009 kello 14.23
Mulle on tullut aika paljon rotuja:
Labrador Retriever:Labbis
Pug:Mopsi
Miniature Pinscher:Kääpiöpinseri
Shih tzu:Shih tzu
Cavalier K.C Spaniel:Cavalier KingCharleshin spanieli
Toy Poodle:Toy villakoira
Beagle:Beagle
Shetland Sheepdog:Sheltti
Miniature Schnauzer:Kääpiösnautseri
Golden Retriever:Kultsu
Boxer:Bokseri
Pembroke Welsh Corgi:Corgi
German Shepherd Dog:Saksanpaimen koira
Shiba Inu:Shiba Inu
Jack Russel Terrier:Jackrusselinterrieri
Dalmatian:Dalmatialainen.
Multa puuttuu siis:
Siberian Husky:Siperian Husky
Yorkchire Terrier:Yorkchiren Terrieri
Miniature Dacshund:Mäyräkoira
Chihuahua:Chihuahua.
15. elokuuta 2009 kello 8.10
Sain labbiksen!! aijon ostaa sellasen!!!!!!!!
Muuten onko kiinni trainner pointseista milloin saa jack russelin terrierin
Tv.Dalkku FANI sekä Lucky Honey Almond
PS.myin Applen ja ostin Almondin Labbiksen
15. elokuuta 2009 kello 11.35
Tylsää kun se Chihuahua tulee labradori-versiossa vikana! Haluaisin Chihuahuan.en saa kun trainer pointeja on 50 000 . Aijon ostaa vaaleanruskea-valkoisen chihuahuan Minnien ehkä.
T:Dog Iove ja mun Nintendogs koirat Blackey Silvery Toffee Fissy Milla ja Puffy.
17. elokuuta 2009 kello 17.19
Mä laitoin Luckyn yöksi harjaukseen nii et se läppä oli auki sit ku mä aloin taas pelaamaan nii mul oli 700 Trainner pointsii lisää!
laittakaa koirille nimiehdotuksia mäki laitan jotain
1.Diana
2.Daisy
3.Rollo
4.Sunny
5.Bamse
6.Remi
7.Ludde
8.Lucky
9.Honey
10.Almond
24. elokuuta 2009 kello 16.01
Mä tartten enää n.800 trainer pointsia, että saan huskyn kenneliin!
mä ostan sitten tummimman huskyn Roddyn!
mun suunnittelemat koirat dalmis versioon:
Lea vähäpilkkuinen dalmis
Lara (se jackrussel jolla se valkonen viiva on suora
Cutie toisiksi tummin husky
Pippin mäykky (en tiiä vielä väriä).
24. elokuuta 2009 kello 16.14
Ostin uuden koiran tässä sen tiedot!
NIMI. Rocky
ROTU.Siberian husky
SKP.Uros
KISA TULOKSET.Agilityn expert classin voittanut
PS.mun nintendogs labradori meni rikki ku mä alotin sen alusta nii se vaan aina sano ettei se koira kuule mua toistin sen ainaki 50 kertaa
25. elokuuta 2009 kello 17.05
Moi! DalkkuFANI menikö sun nintendogs rikki mun mielestä se ei mennyt rikki koska sä vaan jouduit hokemaan monta kertaa. Siba inu on mun susikki koira nintendogsissa. Mun kaveri sai nintendogsin sen oikea nimi on Tina.
27. elokuuta 2009 kello 13.14
Mä sain nintendogsin olen uusi tyyppi.
27. elokuuta 2009 kello 13.19
Mä sain Leather Shone se on ruskea kenkä.
27. elokuuta 2009 kello 16.08
Outoa miten mun dalmatialainen sitten toimii?
Kuitenkin ostin uuden koiran sen nimi on Rocky
tässä sen tiedot
NIMI Rocky
ROTU Siberian husky
SKP uros
TEMPUT istu
28. elokuuta 2009 kello 16.58
Mullon Dalkku versio mä sain jo kaikki rodut niiden nimet on Weenus,
Mars, Pluto ja maa. Ne kaikki on Mopseja.(:
28. elokuuta 2009 kello 17.03
Mä sain Labbis versiossa Mäykyn. Sen Mäykyn nimi on Noppa.
Noppa tykää siitä Leather Shonesta.
28. elokuuta 2009 kello 17.04
29. elokuuta 2009 kello 9.44
ostin roddyn tumman huskyn
29. elokuuta 2009 kello 15.24
sain labbis – version takuuseen jeee!
mul on siinä kaksi koiraa tummanruskea labbis tyttö Susu ja welshin gorgi poika Rollo Susu on agilityssä master classissa ja Rollo on beginner classissa dalmiksessa mä sain kultakimpaleen! ei mul sitte muuta ollu.
29. elokuuta 2009 kello 18.15
Sori, en oo käyny tääl PIIIITKÄÄN aikaan! Mutta nyt ois kiva jos sanoisitte minkä nimen laittaisin kääpiöpinserille joka on musta-ruskea:
1. Nancy
2. Sheila
3. Lily (xD)
Joo, en mä vielä oo ees ostanu sitä, mutta aattelin ostaa.
No tällä hetkellä mulla on kotona Neppi. Äsken myin Tiksun ja Miksun.
Nyt meen pelaan. Moikka!
T. Lily, Neppi ja muut koirat koirahotellissa
29. elokuuta 2009 kello 22.30
Siitä kääpiöpinseristä tuli sitten Lily. : ) Mullon kotona täl hetkel Neppi ja Lily. Lily on siis tyttö koira… Olisi kiva tietää kuin paljon rahaa teil on. Mul on vaan 23, 057. 30. Ja mikä kello teil on siin? Mulla on Silver Clock. Kerronki teille Nepin ja Lilyn tieot:
Neppi
Yorkshire Terrier
Trainer: Liinu
Time Together: 0.36
Coat: Beautiful (Long Hair)
Hunger: Full
Thirst: Quenched
Things Eaten: Dog Food Can
Temput: istu, maahan, tassu, kieri, jahtaa (häntää), voltti ja hyppy.
Lily
Miniature Pinscher
Trainer: Liinu
Time Together: 0.01
Coat: Clean (Short Hair)
Hunger: Full
Thirst: Quenched
Things Eaten: Dry Food
Temput: Istu, maahan, tassu ja aivasta.
Noniin. Toivottaasti käytte tääl pian…
T. Lily, Neppi ja Lily, sekä koirat koirahotellissa
30. elokuuta 2009 kello 9.57
Ostin outer spacen! Se tulee vast kahelta, koska ostin sen eilen kahelta! vihdoinkin mä sain sen!
30. elokuuta 2009 kello 10.02
Pippinistä tulee ehkä sittenkin shiba… ehkä.
1. syyskuuta 2009 kello 20.29
Koska ostin spacen, niin mulla on enää jotai3000…
Sitten kun mulle tulee chihu ostan pikkuveljelle sellasen valkoruskeen chihun jonka nimeks tulee Fifi.
Sillä eholla et jos mun pikku veli ostaa mäykkyversion, niin se ostaa shiba inun, mustan, jonks nimeksi tuilee Essi.
Siihen saattaa mennä aika kauan, koska pikkuveli ostaa eka chihu-version, sitte mäykyn…
2. syyskuuta 2009 kello 16.53
mulla on wall clock. mikä versio sul on lily, mul on labbis versio.
2. syyskuuta 2009 kello 17.46
Olen The General dalmiksessa ja.. labbiksessa Amateur Trainer
loppuuko peli joskus…..oisko saksanpaimen tytölle Diana hyvä nimi vai oisko Sunny parempi?….auttakaa mua please!
kaverillani on nintendogs ja hänellä on chihuahua – versio
pikkuveljelläni on mäykky kivaa kun hän saa jotain sellaita tavaraa jota minulla ei ole nii voidaan yhdstää ja saan sen!
Tv. DalkkuFANI ja Lucky,Honey,Almond,Rocky,Susu,Rollo,Sugar
2. syyskuuta 2009 kello 18.02
Mä haluun jackrusseli bookin! En varmaa ikin saa…. -.- mistäpäin lenkilt te saitte sen (siis ne joil on se)? Mikä teidän lempirodut on (siis nintenogsis)? Mun on:
- kääpiöpinseri
- shiba
- chihu
- labbis
- yorkie
Ja sit on varmaa jtn muitki mut ei nyt tuu mieleen… Ja sit se jackki tulee tohon varmaan kun saan sen….
Moikka
3. syyskuuta 2009 kello 16.49
sain tietää että firemans hatin saa helpommin, kun menee lenkille heti paloauton äänen jälkeen. Mä olen charismatic tamer.
3. syyskuuta 2009 kello 16.52
Dog loven lempirodut:
-Shiba
- Dalkku
- Jackrussel
-Huskykin on ok
3. syyskuuta 2009 kello 16.56
no, musta tummalle saksarille sopii Diana ja vaaleellle Sunny.
3. syyskuuta 2009 kello 18.09
hmm….. lempirodut oisko….
-dalmis
-labbis
-saksanpaimen
-shiba
-welshin gorgi
Lily:jack russel bookin voi löytää mistä tahansa…..no turhaa mun on neuvoa koska en ole vielä saanut sitä
koirillekkin kuuluu ihan hyvää
tv.DalkkuFANI ja Lucky Honey Almond Rocky Susu Rollo Sugar
3. syyskuuta 2009 kello 18.11
kiitti dog love (siitä nimi jutusta)
3. syyskuuta 2009 kello 18.15
MOI. Mulla on firemans Hatti. ma sain sen mun kaverilta.
5. syyskuuta 2009 kello 10.04
Kiito tiedosta Dog love! Meempä heti seuraavan kerran lenkille kun kuulen paloauton äänen.
Sain just Lumen pestyy. Nyt ootanki jo sitä paloautnääntä.
6. syyskuuta 2009 kello 14.17
Opetin Luckylle “voltin” ja “hot rodin” hot rodissa koira menee kierimään ja sit se alkaa pyöriä Ostin myös uudn koiran kultasen noutaja pojan Daisyn
ps.youtubessa on hyviä temppu videoita
tv.DalkkuFANI ja Lucky Honey Almond Rocky Daisy Susu Rollo Sugar
7. syyskuuta 2009 kello 17.01
DalkkuFANI miten opetit sen olen yrittänyt opettaa sitä mutta ne ei opi! Miten opetit sen?
7. syyskuuta 2009 kello 17.34
eiksDaisy oo tytön nimi
8. syyskuuta 2009 kello 19.35
Lucky vaan teki sen muttä kun yritin opettaa sitä Honeylle mutta se ei sit tehny sitä ja kun lupasin pikkuveljelle siihen koiran se sano et osta kultanen noutaja poika jonka nimeks tulee Daisy yritin kullä sanoa asiasta mutta muut nimet eivät kelvanneet joten koirasta tuli
Daisy.
tv,DalkkuFANI ja Lucky Honey Almond Rocky Susu Rollo Sugar ja pikkuveljeni koira Daisy
13. syyskuuta 2009 kello 13.51
Mulla on mäykyssä 3 uutta koiraa Shiba inu Essi, Haski Roddy ja Dalmis Nelly. |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
13. syyskuuta 2009 kello 13.54
Oon melkein saanu uuden kodin.
14. syyskuuta 2009 kello 14.59
Mul on boxseri nimelt Peppi ja se on menestyny agilitys tosihyvin. Voittanu Championship luokan mestaruuden monta kertaa mut se pelkää tätä kikkulautaa. Onko teillähyvii vinkkei miten siit pääsis yli?
14. syyskuuta 2009 kello 16.12
Mee agility paikkaan ja mee ssiit niin kauan kunnes se ei enää pelkääå sitä. Ostin muuten uuden koiran ja myin roddyn. se on dalmis ja sen nimi on Lola
14. syyskuuta 2009 kello 19.26
Aion ostaa uuden koiran Ramseksen siitä tulee shelttis tai sitten shiba inu kertokaa mitä koiria teillä tulee vastaan mulla tulee dalmiksessa vastaan:
spot
nugget
fathom
bear
cody
ja labbiksessa:
poppi
spot
eclarick
tulee muitakin mutta ei nytb tule mieleen
tv.DalkkuFANI.Lucky Honey Almond Rocky Susu Rollo Sugar
16. syyskuuta 2009 kello 14.53
mulla tulee lenkillä: (labbisversio)
Spot
Cole
Fathom
Bear
Angel
Maggie
Fido
16. syyskuuta 2009 kello 18.24
millasia kaulapantoja teillä on?
mullon ainaki
Punanen nahka kaulapanta
musta nahka kaulis
pinkki nahka kualis
turkoosi nahka kaulis
oranssi nahka kaulis
vihree nahka kaulis
mikä lie japani kaulis
woven kaulis
piikki kaulis
plantinum kaulis
lucky kaulis
rainbow kaulis
dot kaulis
camo kaulis
demin collar
kukka kaulis
rhinestone caulis
tv.DalkkuFANI Lucky Honey Almond Rocky uusi koirani Ramses Susu Rollo Sugar
16. syyskuuta 2009 kello 19.41
Moi! Missä Nintendogs pentu on?
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
17. syyskuuta 2009 kello 17.04
Mikä on rhinestone collar? mulla on
red leather collar
black leather collar
purple leather
green leather
pumpkin leather
blue leather
dot collar
camo collar
rainbow collar
denim collar
platinum collar
woven collar
lucky collar
flover colar
spiked collar
japanese print collar
18. syyskuuta 2009 kello 13.41
Ostin uuden koiran Dalmis Hannan.
Oon opettamas Blackeylle etutaasuil seisomist! tiiän nyt miten se opetetaan.
1.Opeta maahan
2. Opeta beg.
3.Käske koira niin monta kertaa makaamaan, että se osaa maata 10 sekuntia.
4.Kun se on maannut 10 sekuntia sano beg (et saa silittäävälissä)
5. sit se menee seisoon etu tassuil. eli sen pitää MAATA 10 SEKUNTIA.
19. syyskuuta 2009 kello 8.58
jee kiitti oon yrittäny tota tempuuu ja nyt sain tietää miten se opetetaa
19. syyskuuta 2009 kello 9.57
Ootko sä se sama nintendogs pentu??
19. syyskuuta 2009 kello 12.31
se rhinestone kaulis on sellane pinkki jos o timanttei
19. syyskuuta 2009 kello 13.25
kiitti tiedosta nintendogs pentu (siis siitä etutassuil seisomisesta)
opetin tempun Luckylle aion opettaa sen vielä Honeylle ja ehkä Rockylle
PS.onko nintendogsissa joku kaulanauha?
20. syyskuuta 2009 kello 15.12
siis kiitos tiedosta dog lovelle sori kirjoitus virhe
21. syyskuuta 2009 kello 17.33
Nintendogsis on pearl necklace, se on kaulakoru.
22. syyskuuta 2009 kello 17.56
Moi! Mulla on desktop talo. Se on hieno. Vaai… onko kenelläkään ollut sitä?
Nintendogs pentu on vain kirjoittanut yhden kerran tällä hetkellä.
Roddy on siberian husky, se on söpö.
Mun kaikki koirat on yhtä tärkeitä. Onko teidän koirat yhtä tärkeitä? koirat on ihania.
Dog, Dog, Dog ja Dog.
Mäkä, Moikka! µµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµµ
Söpö! Moikka taas!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
22. syyskuuta 2009 kello 20.05
paljonko rahaa teil on nintendogsissa? mul on jotain 77,988.89 aion säästää
ps.voiko zack russel kirjan löytää mistä vain vai pitääkö olla tietty määra trainer pointseja
tv.DalkkuFANI Lucky Honey Almond Rocky Ramses Susu Rollo Sugar
23. syyskuuta 2009 kello 19.57
ostin uuden koiran hannahin.
24. syyskuuta 2009 kello 16.10
mä ostan ehkä sittenkin dalmiksessa
aapo dalmis missä on vähän pilkkuja
nemo dalmis jossa on paljon pilkkuja
morris toy poodle valkone
jerry mnipinseri musta
alli jackrusseli
susu cavalieri
25. syyskuuta 2009 kello 7.44
jooooo mul on se “desktop talo” ja tietekin kaikki koirat ovat yhtä tärkeitä!
mä aattelin ensun et mikä pöytä se on mut sit se oliki aika hieno se talo
aion ostaa kavalierin en vaa vielä tieda minkä värisen
tv.DalkkuFANI,Lucky,Honey,Almond,Rocky,Ramses,Susu,Rollo,
Sugar
25. syyskuuta 2009 kello 13.30
Tai Sususta tuleekin sittenkin musta toypoodle
25. syyskuuta 2009 kello 13.31
osta valkoruskee cavalieeri ne on söpöimpii
26. syyskuuta 2009 kello 10.55
On kiva pelata nintendogsia.
Mutta kun mun kahdet kaverit on opettanut niille koirille seistä käsillä.
Mulle se on epistä, mutta se ei ole epistä että mulle opetetaan.
Mulla on sitten hauskaa.
Harmittaa koska mä meen yhelle kaverille joka ei ole kumpikaan.
On mulla kyllä muuten kivaa mutta siinä nintendogsista ei.
Mun koirat kotona on Maria, Mari ja Mira.
Heippa oli kivaa jutella.
26. syyskuuta 2009 kello 17.03
niin sitten tein ostin valkoruskeen cavalierin “pojan” nimi on Salama on nyt agilityn expert luokassa voittanut myin Rockyn ja ostin tilalle dalmiksen “paljon pilkkuja” nimi on Lana sori jos matki joittenkin teiän koirien nimä mutta ne o vaan nii hyvii
tv.DalkkuFANI+Lucky Honey Almond Ramses Salama Lana Susu Rollo Sugar
30. syyskuuta 2009 kello 16.28
Moi!
nintendogs on kiva peli.
ONS TEIDÄN MIELESTÄ!
mulla on kotona labbiksessa: zero, rusku ja topi.
Zero oli oppinut etu tassuilla seisomisen.
mä opetin se sillei että eka makaa 10 sekunttia ja sitten kerjää heti kun koira on ollut 10 sekunttia massa.
yriti opettaa sitä topille mutta ei se totellut.
mulla on ollut tosi kivaa koirien kanssa.
onks teillä.
tinar ei se oo yhtää epistä jos opetat ite.
vai onks se jo oppinut.
mulla zero eilen karkas ja toi stikin.
Hups, mulla ei oo mäykyssä mitää hyvää temppua.
voitteko te kertoo miten voi opettaa jahtaa+kieri.
tietääkö joku.
Terveisin: Shiba fani ja koirat.
(:
Terkut koirilta.
30. syyskuuta 2009 kello 16.29
30. syyskuuta 2009 kello 16.31
You tubest. paras video on: dog island
30. syyskuuta 2009 kello 17.46
Missä nintendogs pentu on?
Se vaan kirjoitti: jee kiitti oon yrittänyt opettaa tota temppua ja nyt tiiän miten se opetetaan.
30. syyskuuta 2009 kello 17.47
;D ;D
30. syyskuuta 2009 kello 17.50
Miten tehdään vihreen hymiön?
mutta väli
En osaaaaaaa!
Näyttäkää tällein:
1. lokakuuta 2009 kello 16.11
öööö…. Shiba fani sen koiran saa tekemään kieri+hantä sillee et sen koiralle pitää jota 10sek saada kierimmää/hantää ja sit se tekee sen!
2. lokakuuta 2009 kello 13.53
shiba fani: sen pitää osata olla kierintä asennossa 10 sekunti ja sano sit se “jahtaa” tai miten sen oot opettanut sne. JEE SAANDALMISVERSION VIIMESTÄÄN JOULULAHJAKS
3. lokakuuta 2009 kello 16.57
mä olin aika urpo. mä myin kaikki paitsi Blackeyn ja Toffeen.
Ja ostin uuden shiba inu valkoisen. sen nimi on snow.
3. lokakuuta 2009 kello 18.07
Ootteko te kyllästynyt nintendogsiin? Mä nimittäin en
3. lokakuuta 2009 kello 18.22
moi:!: mä sain nintendogsin. onks nintendogs kiva:?:
mulla on koira jonka nimi on: Diddy.
se on chihuahua\musta.
terkut: claudialta ja diddyltä
4. lokakuuta 2009 kello 9.58
8)
4. lokakuuta 2009 kello 12.20
Hymiöitä: : roll : (ilman välejä)
: ! : (ilman väliä)
4. lokakuuta 2009 kello 12.27
Sen seuraava: Morris.
Morriksesta tulee: Valkoinen toy poodle.
T: Shiba fani ja koirat.
oiplhkguhfugfygdgfffffffffffffffffffsytddddddd56aw
5. lokakuuta 2009 kello 21.02
vaihdoin mun nimen koska rakastan nintendogsia ja shiboja. olin ennen shiba fani mut vaihdoin shiba nintend… faniks. en jaksanut antaa mun kahdelle uudelle koiralle nimiä: Matilda ja Morris.


joita koirat pelkää.
Mä annoi nimen: Dora
Doran jälkee tulee sit Matilda ja Morris.:mrgreen:
Sori vaan mun labbiksessa Zero on karannut syyskuussa.
se to lahjan.
lahjan sisällä oli: keppi
mulla on huono tuuri
koirat on ollut tosi kilttei.
-Ne haluu syödä kaikki
-Ne haluu juoda kaikki
-Ne haluu leikkiä
-Ne haluu mennä lenkille
-Ne tuo hyviä lahjoi
siinä kaikki
tyhmää kun mun kaveri Anni haluu vaan kokoajan pelaa
nintendogsia.
ÄÄRRSSYYTTÄÄÄÄÄÄÄVÄÄÄÄÄ.
hups!
mulla unohtui nintendogsi mun kaverille.
onneks se ei pelannut.
se oli niin kiltti.
moikka taas
tää on vähän tyhmää kirjoittaa: moikka taas.
koska tää on samaa viestiä.
Zerolla on tosi monta temppua, ja ne on tässä: (tällä hetkellä) istu, tassu, maahan, kerjää, seiso etu, kieri,…
6. lokakuuta 2009 kello 16.13
Mun koirien temput:
Lucky:istu maahan tassu kieri hei kerjää hyppää jahtaa häntää pyöri selällä etutassut voltti
Honey:istu maahan tassu kieri hei hyppää kerjää jahtaa häntää
Almond:istu maahan tassu
Muilla ei muistaakseni ole temppuja
6. lokakuuta 2009 kello 18.57
päätin tulla tänne puhelemaan itskseni!
tässä koirille nimi ehdotuksia
1.Rosso
2.Hiro
3.Tessa
4.Lion
5.Kessu
ja sitten koirieni kisa tulokset
frisbee
Honey 3 master class 34p
Honey1expert class 29p
Lucky1open class 30p
agility
Champhionship1 LuckyTime39.41fault0.00
master class1Honey time32.20 fault0.00
expert class1Honey time 33.38 fault0.00
open class1Lucky time 23.18 fault0.00
TOKO
expert class1Lucky 8,66p
open class3Lucky 8.41p
7. lokakuuta 2009 kello 15.43
moi
mä oon ollut siel toisel nintendogs sivui.
mut tää on kivempi
7. lokakuuta 2009 kello 15.45
8. lokakuuta 2009 kello 16.38
ei mul oo nyt oikeestaan mitään asiaa… mut tänne on kivaa kirjoittaa:
mun koirien kisatulokset:
blackey: disc competitios: 1st
agility trials: Championship 1st (7)
opedience trials: open class (hävisi)
toffee: disc competion: championship (hävisi)
agility trials: champoinship 1st
opediencee: open class 1st
snow: ei ole ilmoittautunut mihinkään.
temput blackey: istu Beg(kerjää) Anna Tassu Littlestar(laulaa tuiki tähtösen ) jingle (laulaa jingle belsin) bye bye (vilkuttaa) lie (maahan) Ginga(laulaa hopeanuolen) ja leiki (leikkii kuollutta) nyt pitää mennä pois koneelta kirjotan lisää ehk hhuomenna…
9. lokakuuta 2009 kello 12.53
kommenttini 6 lokakuuta 2009 klo 18.57 jossa on mun koirien kisatulokset nii täs vähä jatkoo
Lucky 1 agility camphion (25) kertane mestari
Honey 1 agility campihion (11)
Almond 1 agility camphion (5)
9. lokakuuta 2009 kello 14.41
no ny mä jatkan. en ny sano toffeen temppui kun se on koira hotellissa. snow osaa vain istua. snowlla on nyt new years tiara ja blackeyllä on santas hat. toffeella oli ennen kun vein sen hotelliin firemans hat. annan nyt ruokaa, molemmat ihan nälkäsii. blackey oli voittanut agilityn 20 kertaa peräkkäin ja se sit hävisi. voitto putki piti aloittaa alusta…nyt se on voittanu 7 kertaa… onko kukaa n teiän koirista… unikeko? mun snow on! se nukkuu koko ajan.snow nukahtaa ekaks, sit toffee ja vikana blackey. mitä vois kirjottaa… no tietoo mun nintendogsista:




Versio: Labbis
Kieli: Englanti
Koirat: Blackey Toffee Snow
ja nintendo ds konsolista
Väri: Hopea
Lempiväri: Pinkki
Peli Alkaa Automattisesti.
AUTTAKAA!
Mun nintendogsi jumittaa usein! Onko vika konsolissa vai pelissä!
t: Dog Love ja koirat oli kiva jutella.
9. lokakuuta 2009 kello 17.34
dog love:munki nintendogs jumittaa usein luulsin että vikaa on nintendogsissa tai voihan olla niinkin et se joskus vain jumittaa muuten mun koirista Honey on unikeko
9. lokakuuta 2009 kello 20.00
kiitti tiedosta dalkkufani!
9. lokakuuta 2009 kello 20.07
9. lokakuuta 2009 kello 20.37
oottekko japani-faneja
10. lokakuuta 2009 kello 11.31
ostin uuden koiran tiieto boxi
NIMI: HONEY
ROTU:BEAGLE
VÄRI:RUSKEA VALKOINEN
sen luonne oli joku this female not bark much, and loves sleep, eli tää na´rttu koira ei hauku paljon, rakastaa nukkua. Snow taitaa saada unikeko kavrin….
Honey osaa vaan istuua. kaikki hymiöt mitä tiiän:
10. lokakuuta 2009 kello 11.34
mooi kirjotin kyssän silleen et japanilaisii koira rotui
voiku nintendogsis ois japaninpystykorva
11. lokakuuta 2009 kello 18.48
Kirjottakaahan viestejä
11. lokakuuta 2009 kello 20.01
sorri dalkkufani kun ostin saman nimisen koiran. enmatkinu, en ees muistanut et sulkin on Honey sori
12. lokakuuta 2009 kello 18.38
KIRJOITTAKAA KOMMENTTEI HALOO, OOKSMÄ AINOO TÄÄLLÄ
12. lokakuuta 2009 kello 20.31
tiiättekö onko bigbenin nintendo DS lite varustepakki laadukas?
oon ostamas sellaisen tuos alhaalla koiria jotka aion hankkia chihuahua versioon
chihuahua musta/ruskee/valkone uros Ludde
shiba inu musta narttu Omppu
dalmis paljo pilkkuja uros Spot
saattaa ne vielä muuttuakkin!
13. lokakuuta 2009 kello 15.34
Snow nukkuu kokoajan, vaikka sen luonteessa ei lue että tykkää nukkua, ja Honey ei oo viel kertaakaan nukkunut, vaikka sen luonteessa lukee että tykkää nukkua… outoa…
Haloo mä nintedogs shiba fani ja dalkkuFANI ollaan ainoita haloo kertokaa koiristanne..
13. lokakuuta 2009 kello 18.19
Viittiskö alottaa alusta… Blackeytä, Tofeeta, Snowta ja Honeya tulee iku… Jos aloitan, niin ostan ehkä shiba inu tytön… en tiädä minkä värisen… ehkä mustan.
13. lokakuuta 2009 kello 18.27
MMMMMÄÄÄÄ EEEENNNN VVVVIIIITTTSSSIIII AAAAALLLOOOOIIITTTAAA AAAALLLUUUSSSTTAAAAAA.
Zero, Topi, Dora ja Pepe menisivät pois
NYYH…
Mä ainakin aloitan jouluna alusta labbiksen.
13. lokakuuta 2009 kello 18.29
jujujujujujujujujujujujuju
14. lokakuuta 2009 kello 12.40
mä kerron koirieni temppuja
Lucky:istu maahan kieri annna tasssu potki kerjää hyppää jahtaa häntää hei voltti preikkaa etutassut (opettamassa olen tanssimista)
Honey:istu maahan anna tassu potki aivasta kerjää kieri jahtaa häntää tanssi (opettelemassa nouse)
Almond:istu maahan (opettelemassa kieri)
Muut eivät vielä osaa mitään!
15. lokakuuta 2009 kello 21.14
Moih… Täytän viikon päästä 11 ja saan kaikilta yhteiseks nintendo paketinn siin on: konsoli, laturi, kaks styles-kynää ja ohjekirja. Rakastan nintendogs peliä mä ostan sen siite omilla rahoilla! Ostan ittelleni sen ^^chihuahua and friends^^ Se on mun lemppari tykkään myös niistä muista no mennäänpä itse asiaan… Mitä koiran pennun voii opettaa (nintendogsissa) Hyppäämään ja laulamaan ja sitte myös miten saa opetettuu voltin? Tartteen kipeesti APUA! Muuten aion kouluttaa mun koiran agilityyn rakastan koiria! HYVÄÄ SYKSYN JA KOIRAN KASVATUSTA KAIKILLE!
15. lokakuuta 2009 kello 22.14
Moih taas! Haluun tietää mitä kaikkii temppui voii opettaa ja miten ne opetetaan? Pliis onks joku kuka osais neuvoo? esim dalkkuFANI taikka doglove tai JOKU! NINTENDOGS RULES!
16. lokakuuta 2009 kello 8.30
Moi! Saan nintendon huomenna! Valkosen vai ottaisinko punasen? Ja ottaisinko Dalmantialaisen vaiko chihuahuan? Onks joku tääl? halooo auttakaa muoo valitsemaan dalkku-peli vai chihuahua-peli? Valkoinen vai punainen konsoli? ja vastatkaahan myös nöihi ylempiiki juttuihin kiitos! T: Innokas nintendogs fani! Ja muuten haluisin koiraks kultasen noutahan niin monentena se tulee chihuahuassa ku dalkus se on jo valmiina?
16. lokakuuta 2009 kello 9.06
MOIH? onks tääl joku? Noh puhelen sitte itekseni! Aion ehk ostaa Dalmantialainen and friends vai ottaisko chihuahua anfd friends voiteko auttaa ja punainen vai valoinen konsoli? En osaa päättää muute tiijän sellasen jekut tai sellasen et saa trainer pointseja kerron sen nyt teille: koiran pitää olla (beatiful) sitte mene sinne paikkaa missä sä harjaat sitä harjaa sitä 2-3 vetoo ja jätä harja siihen vaikka yöks nii sitte aamul sulla on jotain 1 oo ooo ooo tai jotain toho viittaavaa mun kamu näytti ja opetti sen mulle ja se TOIMII! Oikeesti mul onjo tylsää no nähään tänää viel uudestaan!
16. lokakuuta 2009 kello 9.45
Moih… Onks tääl joku? jos on nii voitko auttaa muoo? heh niin totah en jaaksaoottaa vastauksia!
16. lokakuuta 2009 kello 10.50
Moih voiiks jou HELPPII? en osaa päätttää minkä otan ja minkä värisen haluisin ^^dalmantian & friends^^ tei ^^chihuahua & friends^^ ja valkosen konsolin tai punasen konsolin! en osaa päättää! (muute en oo sitte enää hesan tyttö vaan HELP) T: Help!!!!
16. lokakuuta 2009 kello 13.29
Sorry kun en oo vastaillu viesteihi!
Hesan tyttö: Koiran saa laulaan niin että pitää olla piano. Soita se kappale minkä haluut opettaa koiralle. Oota vähän ja sinne oikeaan yläkulmaan tulee sellanen lammppu. paina siitä ja sano laula tai mitä nyt haluut siihen sanoa.
Voltti: 2 tapaa.
1.tapa: Sinulla pitää olla flover walz niminen levy. Siinä lopussa koira tekee voltin ja paina sitten lampusta ja sano voltti.
2.tapa: Sun koiran pitää osata istua ja hypätä.
Sun pitää sanoo istu niin monta kertaa että se osaa istua 10 sekunttia. Sano sille istu ja oota et se istuu 10 sekkaa ja sano “hyppy” se tekee voltin, paina lampusta ja sano voltti.
Hyppy: Kun koira menee leikkiinkutsu asentoon eli nostaa takapuolen ylös, koputa kynällä sinne ylös , niin se hyppää.
Jos mä oisin sä valitsisin punasen konsolin ja dalmis pelin, mutta jos sä tykkäät enemmän Chihusta niin ota se Chihu. mul on Labradorin noutaja.
16. lokakuuta 2009 kello 16.03
Moi! dog LOVE Kiitti iha hirveesti ja muute mäki aattelin. Punasta konsolii ja mdalmis peliä! mut oikeesti KIITTI!
16. lokakuuta 2009 kello 16.24
Moih taas! Niin kysäsen vain että että monentena kultainen noutaja tulaa chihuahua pelissä? ja että miten saisin koirani tottelemaan kutsua ihan sillee kunnolla ku mun kamulla mä sain ostaa siihen oman koiran sen peliin nii se ei totellu kutsua ei ees haukahtanu
T: hesan tyttö
16. lokakuuta 2009 kello 18.28
Moih onks tääl joku mul on jota kutakin jo ikävä! Vastailkaahanjoo!
17. lokakuuta 2009 kello 11.41
Moih! onko täällä joku mul on kysymyksiä! tässä niistä muutama!:
1: Monentena pelissä chihuahua&friends tulee kultainen noutaja?
2: Oppiiko kultainen noutaja nopeasti agility asijoita?
3: Onko teillä jollai nintendogs chihuahua jotta vois vasata toho mun ekaan kyssäriin!???
17. lokakuuta 2009 kello 11.48
Hesan Tyttö: en tiiä koska ei ole sitä versiota… mutta voin kysyä mun kaverilta koska sillä on se versio. Sano sen nimi samalla äänensävyllä millä sen opetit
Mun seuraava koira chihuahua jonka ninmeks tulee Fifi.
T: Dog LOVE ja koira t
17. lokakuuta 2009 kello 15.38
Kiitti DogLOVE Ja muuten oon kutsunu sitä samalla äänen sävyllä mut se ei vaa tottele
17. lokakuuta 2009 kello 18.56
Voithan sä painaa sitä napista mistä se tulee luokse.
MÄ TARVITSEN APUA
oolen hävittäny kummatkin nintendo kynät! :nyyh: Mulla on lainassa mun kaverin toinen tikku, mutte saa pitää sitä ikuisesti.
Myydäänkoö missään kaupassa erikseen kyniä?
Tarvitsen kipeästi apua………………..
18. lokakuuta 2009 kello 13.31
Niitä myydään esim: GameStopissa ja anttilassa.
18. lokakuuta 2009 kello 20.45
Mun kynä löytyii!!
Jee.
Nimi pyramiiidi
D
Do
Dog
Dog L
Dog Lo
Dog Lov
Dog Love
Dog Love
Dog Lov
Dog Lo
Dog L
Dog
Do
D
Ja Nintendogs pyramiidi:
N
Ni
Nin
Nint
Ninte
Ninten
Nintend
Nintendo
Nintendog
Nintendogs
Nintendog
Nintendo
Nintend
Ninten
Ninte
Nint
Nin
Ni
N
Tehkää tekin tommoset, Vaikka koirienne nimistä.
18. lokakuuta 2009 kello 21.25
Jes mun kynä löyty! Nimi pyramiidit
B
BL
BLA
BLAC
BLACK
BLACKE
BLACKEY
BLACKE
BLACK
BLAC
BLA
BL
B
T
TO
TOF
TOFF
TOFFE
TOFFEE
TOFFE
TOFF
TOF
TO
T
S
SN
SNO
SNOW
SNO
SN
S
H
HO
HON
HONE
HONEY
HONE
HON
HO
H
JA MÄ
D
DO
DOG
DOG L
DOG LO
DOG LOV
DOG LOVE
DOG LOV
DOG LO
DOG L
DOG
DO
D
sorry noi ei liity kauheesti nintendogsiin mutta niitä on kivaa tehä. tehkää tekin tommoset
18. lokakuuta 2009 kello 21.27
Ops!
sori se olen minä, dog love
tohon tuli vahingossa mun vanha nimi shiba puppy! Ittestään! outoa
19. lokakuuta 2009 kello 1.46
Ostimpa Danny pojalle jo jokunen aika sitten Shiba inu uroon nimeltään Inu
Nyt meinasin herroille ostaa saksanpaimenkoiran
Nimeks meinasin antaa T-Bone
D
19. lokakuuta 2009 kello 10.17
miksihän kaikki antaa seefferin nimeks T-Bone?
Tehkää pyramiideja.
´Mä en enää tee koska ne ei liity nintndogsiin, ei teiänkään oo pakko tehä…
Tapahtu outo juttu.
Opetin Snowlle Häntä, ja Kieri. Se makaa taisiis kierii 10 sekkaa ja sanon häntä. Snow ei Breikkaa, vaikka sen pitäisi! Pitääkö siinä maatta taisiis kieriä kauemmin
19. lokakuuta 2009 kello 18.53
Dog LOVE, mä en ainakaa antais seefferilleni nimeks T-Bone! Ei millään pahal niitä kohtaan keillä semmonen on, mutta ei kyl tulis mieleenkään sellanen nimi…
Pelasin just vähän aikaa sitte. =) Mut joo lähenkin tästä oikeen koirani kanssa lenkille. Moikka. =D
21. lokakuuta 2009 kello 21.01
mulonkin paljon asiaa:
1.Myin Snown.
2.Ostin Bellan.
3.Sain rhinestone collarin.
Nimi ehotuksia koirille: (kirjoitan myös minkä rotuisille koirille nimi mielestäni sopii:
-Brownie (Kaikille ruskeille paitsi pinserille ja shih tsulle)
-IceRose (Huskyille ehkä mustalle shiballe)
-SnowBell (Huskyille ehkä valkoiselle shiballe)
-Demi (Melkein kaikille mutta ei shiboille)
-Deamen (Saksanpaimenkoira, Husky, Labbis ja muille isoille ja keskikokosille)
-Cutie (kaikille mielestäsi söpöille)
-Preston: (Chihuahua)
-Rose (Vaaleille koirille ja shih tsuille
-Poppy (Cavalier ja muut luppakorvaiset)
-Kelly (KKKaaaiikkiillee)
-Leroy (´mustalle Shiballe, mustalle Sheltille ja muille mustille.)
Lisää tulee…
Mut moikka.
22. lokakuuta 2009 kello 11.34
Nimilista jatkuu….
-Presley (Bokseri)
-Lola (Kaikille)
-Cassie (Shih tsuille ja mäykyille)
-Lolly (Cavaliereille)
-Windy (Mustille, pitkäkarvasille koirille tai joillekkin harmaille ja jillekkin lyhyt karvasille mustille.
-Lady (Melkein kaikille EI labbis, saksuli,pinseri.)
-Seamus (Labbis,kultanennoutaja,saksuli,shiba,ja muut isot)
-Shakira (Shiba,mäykky.)
Lisää tulee joskus.
22. lokakuuta 2009 kello 16.52
sorry ku en oo kirjotellu! Mutta mutta sopiiko nimi SIRU KULTASELLE NOUTAJALLE aion nimittäin antaa sen mun koiralle SIRU!
23. lokakuuta 2009 kello 19.51
Hesan tyttö: no kyllä sopii.
Meinasin antaa mun sony-koiralle nimeks siru (ennen kun aloitin alusta).
sony oli valkoinen shiba inu. mun käyttäjällä meiän koneella työpöydön taustakuvana on semmonen, kirjoita Googleen “nintendogs wallpaper” Nii siellä on semmonne labbiksen pentu. Käykää kattoon se on söpö kuva!
Toivoo: Dog Love. Ja mun koirajengi.
Ps. Mulla oli nintendogsis ennen kun möin kaikki koiraa jengit. Blackey ja Toffee , Fissy ja Milla Puffy ja joku…
24. lokakuuta 2009 kello 13.37
Nimilista jatkuu (viimeinen osa)
Tessi: corgi
Tito: Jackrussel
Ellu: yorki
Shi: yorki
Mopi Snautseri
Ei ollu paljoo sori.
24. lokakuuta 2009 kello 17.15
mul o aika paljo kamaa
tennis pallo
haukku pallo
punane luu
sininen luu
walkone luu
raitane luu
sinine frispee
punane frispii
japani kaulis
helminauhaa panta
rhinestone kaulis
sinine kaulis
vihree kaulis
punane kaulis
musta kaulis
meteoriitti
alien
kulta kimpale
possu pankki
3vaasia enmuista nimiä
stick
tissue box
dog photo
oranssi kaulis
sateenkaari kaulis
platinum kaulis
jatkan tätä ölistaa joskus toiste nuyt on kiire!
25. lokakuuta 2009 kello 14.47
Niin kysäsen viel vvan et kun mun kultaisen noutajan nimi on Siru niin laitanko sin. vai pun. rysetit? punasetko?
25. lokakuuta 2009 kello 17.31
Tarkotatko niitä pilkullisia rusetteja? No laita eka vaik punaiset ja seuraavana päivänä siniset……
25. lokakuuta 2009 kello 18.19
Kiitti! Voiko joku kuka osaa nii kertoo miten JOKA IKISEN TMPUN VOI OPETTAA!!!!???? PLICE OSTIN UUDEN KOIRAN NIMELTÄ LAIKKU SE ON DALMIS TYTTÖ KOULUTAN SITÄ TOTTELEVAISUUS KISOIHIN! T: Hesantyttö, Siru ja Laikku!!!
25. lokakuuta 2009 kello 23.45
Hesan tyttö: Sori mut mä en nyt illal ainaskaa jaksa rupee kirjottaa kaikkii temppui.
Ostin vähän aikaa sitten Shiba tytön jonka nimeksi laitoin Nitta. ♥
Meenkin tästä nukkumaan, moikka! : ))
26. lokakuuta 2009 kello 18.45
Moro!!!!!!
Temppuja on niin monta että en jaksa selittää! Ainankin Istu opetetaan, että silität otsaa, ja samoin, kun koira menee makaamaan. Seisomaan etu tassuilla ensi 10 sekunttia makaamaan ja sit kerjäämään. En jaksa sanoa muita!!!!!!!!!!!!!!
26. lokakuuta 2009 kello 19.00
moikka vaan!!!!!
aion saada uuden version, joka on chihuahua.
ja voin kertoo mitkä koirat ostan siinä versiossa.
silloin kun ostan edes version+koirat.
27. lokakuuta 2009 kello 14.39
mä oon shiba fani! painakaa mun nimee!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
27. lokakuuta 2009 kello 20.14
moi!
27. lokakuuta 2009 kello 20.17
painakaa mun ylempänä olevan kommentin nimestä Shiba fani!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
29. lokakuuta 2009 kello 17.11
moi taas sanoi herra vihreä.
Mä käyn täällä nintendogs palstalla aina kun olen koneella.
Hesan tyttö: Temppuja on paaaaaljooon enkä kaikkia jaksa sanoa.
Tässä jokunen erikois temppu
Breikkaa: roll over+spin
Etutassuilla seisominen: lie down+beg
ankkakävely: beg´+ spin
etutassilla pyöriminen: etutassut+spin
hyppy selälläänmakuuasennosta: kieri+jump
en muista nyt enempää…….. heippa
30. lokakuuta 2009 kello 15.16
Noh voiko joku sanoo ees joitain kisoiissa tarvittavia temppuja Heh….
30. lokakuuta 2009 kello 23.09
Mä en vielkää älyy miten se beg tehää. : O Voisko joku älykäs ihminen kertoo sen? : D
31. lokakuuta 2009 kello 9.26
no se on vaikee selittää mutta kun koira seisoo normalisti (neljällä tassulla) Niin no moikka pitää mennä pois
31. lokakuuta 2009 kello 20.04
terve kaikki!
minulla on dalmis nintendogs ja mul on siinä 3 koiraa kaikki on beagleja niitten nimet on Bella,Amigo ja Vicky (:
1. marraskuuta 2009 kello 21.55
Dog LOVE: ai siis mitäh?
D
Oon käsittäny, että sitä “kynää” pitäis jotenki heiluttaa sen koiran tassujen ja kaulan välissä kun se seisoo?
2. marraskuuta 2009 kello 17.13
sori jäi kesken toi kommentti.
Lily: Jos et tajuu, kato nintendogsin care osion trainer bookista.
koira seisoo normaalisti. ja sä nostat koiraa sen kaaulan kohdalta.
se ei mene välttämättä ekalla kerralla mut nosta sitä niin kauan kunnes se menee beg asentoon.
nyyh…. mun ninntendogs on hävinnyt… mun pikku veli pelas sitä…
paukku:mulkin on bella
2. marraskuuta 2009 kello 23.36
Kiitti Dog LOVE! Oon vaa aina luullu et sitä pitää jotenki heiluttaa… : D Voi harmi, toivottavasti löytyy pian. : )
3. marraskuuta 2009 kello 9.51
DogLOVE: Onko sun nbintendogs hävinnyy??? mite mutku eihä sellane vaa voi hävitäääähhh????…!!!! !.!
3. marraskuuta 2009 kello 15.55
löysin nintendogsini! se oli sohvan alla.
TIETOO LUCYSTÄ,UUDESTA KOIRASTA.
Nimi: Lucy
Rotu:Husky
Väri vaalein husky
4. marraskuuta 2009 kello 19.40
mulla on nytt kotona: Toffulli, Blacksuli ja Hansku.
Toffuli:Toffee Blacksuli:Blackey Hansku:Honey.
Opetin Lucylle hei käskyn.
Bellalle atsiu käskyn.
Blacksulille en vielä mitään
. Mä pidän melkein aina Blackeytä kotona. Eniten koirahotellissa pidän Toffulia
hesan tyttö::
kisoissa tatteeeee:
istu,tassu,maahan,beg,kieri,jahtaa häntää ja hyppää.
ne on ne pakolliset, ja
sitten on ns. + temppuja.
Plussat on niitä kaikkia muita temppuja.
Moikka.

heippa.
h
he
hei
heip
heipp
heippa
heipp
heip
hei
he
h
11. marraskuuta 2009 kello 8.58
hello!
sorry kun en ole ollut pitkää aikaan täällä, kosk olen ollut gosupermodelissa
11. marraskuuta 2009 kello 8.59
11. marraskuuta 2009 kello 13.04
Mä en ehkä ostakaan Dalmis-versioo.
Tiedättekö mitää hyvii muita Nintendogs-sivui ku nää?
miks kukaa ei kirjota tänne
bye bye
13. marraskuuta 2009 kello 15.24
miten voi opettaa nintendogs koiralle kumarra käskyn
14. marraskuuta 2009 kello 11.35
En oo käynny piitkään aikaan oon ostanu uuden koiran tässä tietoa siitä
nimi:Digi
rotu:siperian husky
väri:vaalein
tv.DalkkuFANI Lucky Honey Almond ja Digi
14. marraskuuta 2009 kello 12.10
hei taas
täs jotain mun kaikista koirista
Lucky:Agilityn 43 kertanen mestari
temput istu maahan tassu kieri potkase hyppää kerjää jahtaa häntää
voltti breikkaa etutassut
Honey:agilityn 24 kertanen mestari
temput istu maahan kieri tassu potkase aivasta kerjää hyppäää tanssi
Almond:agilityn 9 kertanen mestari
temput istu maahan kieri
Digi:agilityn 2 kertanen mestari
temput (ei osaa vielä mitään)
rahaa mulla on noin 137.947.49puntaa
muute Honeyn luonne oli joku
this female boasts an excellent
temperament. she’s patient and will
grow very attached to her trainer.
ps.
sain eilen pizza discin
16. marraskuuta 2009 kello 16.30
mun vanhin koira nintendogsissa on jyry
nimi:jyry
rotu:mopsi
väri:se hopee
temput:tanssi,seiso,pärskäse,maahan,tassu,voltti,istu,hyppää,kieri,sivu,lätki ja laula(haukkuu näin vuh vuh VUH! vuh vuh ..vuh vuh vuh)
menestyminen:agilityssä voittanut 57kertaa ja frispii kisas 36
time together:5:09
luonne:hyvä kiltti koira! tosi kiltti ja fiksu
22. marraskuuta 2009 kello 11.32
Moi!
Sori, en ole ehtnyt käydä täällä.
Mä ostin eilen uuden koiran. Tässä tieto jutska
nimi: snowbell
rotu: toy poodle
temput: tassu, vilkuta
se on tosi söpö!
opetin Lucylle “vilkuta” käskyn siinä Lucy vilkuttaa vasemalla tassulla, ja opetin käskyn “toisella” siinä Lucy vilkuttaa toisella tassulla.
Moikkka
22. marraskuuta 2009 kello 20.35
moi! mä oon 12-vuotias tyttö,joka on hulluna nintendogsiin.Jos ostaa jackrusselin niin missä vaiheessa saa jackrussel bookin? pliis vastatkaa pian…… PS. oon uus kirjottelija
22. marraskuuta 2009 kello 20.45
vielä yks juttu, tai oikeestaa pari. mulla on chihu-peli ja mäykky-peli, mäykyssä on Lucky (dalmis),Nugget (shiba inu) ja
Shadow (husky). ja chihussa on Jeri (chihuahua), Nanna (sheltti),
Maxwel(saksanpaimenkoira),Laku(sheltti), Bella(dalmis)…
MUN LEMMPARIT ON JERI, BELLA,LUCKY
23. marraskuuta 2009 kello 10.11
MIKKOLIINOKSELLE!
1. Ei saa suomenkielistä versota. ¨Kyl seiskaluokan enkku riittää koska oon ite nelosella ja ymmärrän melkein kaiken…
2. No ei siihen ainaskaa aluks kyllästy, Pelasin stä ite noin puol vuotta ja kyllästyin. Pelasin muuta Nintendo-pelejä ja olin pelaamatta. Sitten intoa riitti taas
3. Hinta-laatusuhde on hyvä!
4. Oon pelannu läpi. Oisko kestäny jotain… No pelasin noin kerran viikossa ja meni jotain puol vuotta. Sain osan roduista kamulta.
5. Kaikki rosut tulee aikanaan. Mut esim. mäyriksessä ensin on mäyris, kultsi, beagle yms.
Sitten kerron vähän omasta pelailustani…
Koirien lukumäärä: 7 kpl
Rodut: Kaikki
Tavaroita paljon ja noh, kaikkee ruokaa yms. noin 70 kpl
Sitten kerron koiristani:
Simo: Agilityn Championchipin 60-kertanen voittaja… Frisbee-ennätys Simolla on 52 pistettä. Simo on corgi ja ollut minulla pitkään.
Osku: Osku on TOKO-koirani. On Kultainen Noutaja ja kultainen myös sydämeltään…
Pilvi: Chihuahua. Ihana. Agilityssä taitava. Osaa voltin.
Kiki: Puudeli. Kiusaa muita. Vaatii huomoita paljon.
Tom-Tom: Vain Tom. Mayris. Ihana. Uusin koirani.
Luna: Cavalier. Ihana. Suloinen ja mukava.
Salmiac: Labbis, jolla on sopiva luonne ja hyvät taidot.
Mulla on kaikki talot, kaikki rodut ja rahaa 27.233.69 £
23. marraskuuta 2009 kello 15.11
käykö täällä kukaan??? pliis tulkaa käymään useemmin, ei täällä oo kiva olla yksin hihhii…
23. marraskuuta 2009 kello 16.12
moi!
tässä koiria joita mul on nintendogsissa
dalmis:
Lucky (dalmis) Honey (saksuli) Almond (labbis) Digi (husky)
labbis:
(ei tällä hetkellä mitään oon alottanu pelin alusta)
23. marraskuuta 2009 kello 16.48
VASTATKAAAAAAAAAA,,,,,, pliissssssssss
haluaisin tietää
23. marraskuuta 2009 kello 19.02
tänään mä ostin uuden koiran täsä sen tiedot:
rotu: chihuahua
sukupuoli: narttu
väri: ruskee, valkonen
nimi: Kiki
myin mun koiran lakun koska ei se mun mikään lemppari ollu ja sitä paitsi vaihtelu virkistää !!!
kertokaa mitä tavaroita teillä on, ois kiva tietää mitä multa puuttuu, mieluusti vastatkaa pian jos sopii
23. marraskuuta 2009 kello 19.04
sori kun häiritsen mut vielä siitä että voiko koirat nintendogsissa saada pentuja ja jos voi niin missä versioissa??? en tiiä ees tota nimittäin
23. marraskuuta 2009 kello 19.10
PS. terkkuja tampereelta Jeriltä,Luckyltä,Hunajalta,Kikiltä,Nuggetilta,Shadowlta,Bellalta, Maxwelilta,Nannalta ja tietty myös multa eli Lucky-honeyltä
XD
24. marraskuuta 2009 kello 7.53
moi
lucky-honey
1.jos ostaa jackrusselin niin missä vaiheessa saa jackrusselbookin?
en tiedä
2.voiko koirat saada pentuja nintendogsissa ja jos voi niin missä versiossa?
japanilaisessa shiba inu versiossa saa pentuja
terkkuja Kokkolasta
multa eli DalkkuFANILTA, Luckyltä,Honeyltä,Almondilta ja Digiltä
24. marraskuuta 2009 kello 14.51
Moi kaikki vaan pitkästä aikaa!!!!!!
mulle tuli uus rotu kenneliin, se on welscorgi pemproke.
kun saan uuden version niin annan sille sen rodun.
koska se on kivaaaaaaaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
voin kertoo tarinan
Koirat nintendo DS maailmassa
olipa kerran koirat nimeltään Maria, Mari ja Mira.
He olivat kävellet pitkän matkan kun löysivät portin jonnekkin.
He menivät portin sisään ja saapuivat nintendo DS maailmaan.
Sielä oli kivaa kun he löysivät sieltä talon ja elivät onnellisina loppuun asti.
LOPPU!!
24. marraskuuta 2009 kello 18.19
kiitti Dalkku FANI tiedota se oli nimittäin mulle tärkeetä. muuten onko kenelläkään mopsia jos on niin kertokaa haluun tietää kenellä on siis omina koirina mopseja??? ois vaan kiva tietää…
24. marraskuuta 2009 kello 18.27
myin muuten kikin ja nyt mulla on kahdeksan koireliinia jotka ovat:
Jeri,Nanna,Maxwel,Bella,Shadow,Nugget,Lucky ja Hunaja
kaikki koirat haukkuivat teille kaikille terveisiä täältä tampereelta
ja multa myös, (mut mä en hauku) ja vielä siitä että mulla on mun chihu-pelissä 99999 trainer pisteet eli täydet pisteet
HEH HEE
25. marraskuuta 2009 kello 14.31
moi Mullon ollu joskus mopsei. Mut ei oon ny.
Mullon nintendogsissa 5 koiraa, Blackey, Toffee, Bella, Lucy ja Snowbell.
Mun lemppari rotu on Shiba huskky ja dalmis
mut on tyhmää kun nintendogsiss ei oo valkosii huskyi
voin sanoo ne mun tavarat myöhemmi kun ei jaksa hakee nintendooo
Moimoi
25. marraskuuta 2009 kello 18.36
kohta mä ostan mopsin vaikka en mä niistä pidäkään
27. marraskuuta 2009 kello 13.22
miten opetetaan ”vilkuta käsky?
27. marraskuuta 2009 kello 18.37
Jos ostaa vaik labradori pelin,nii tuleeko siihen ne koirat jotka ois esim mäyräkoira pelis? Ku osa sanoo et ei ja osa et joo… nii ota siitä selvää!
28. marraskuuta 2009 kello 14.12
Dog: Alussa labradorinoutaja versiossa on vain nämä rodut:
Labradorinnoutaja, Villakoira, Welsh corci, Snautseri, Shiba inu ja Minipinseri.
Kun keräät traner pointseja niin saat muiden versioiden rodut.
MULLA ON LABBIS VERSIO JA MULTA PUUTTUU ENÄÄ NÄMÄ RODUT: YORCIHIRENTERRIERI, MÄYRÄKOIRA JA CHIHUAHUA.
Ninendogs pentu: vilkuta opettetaan silleen että eka laitat koiran istumaan ja sitten pidät sen korvasta kiinni vähän aikaa ja sitten se vilkuttaa (jos pidät vasemmasta korvasta, se vilkuttaaa vasemmalla ja jos pidät oikeesta, se vilkuttaa oikeella tassula.
28. marraskuuta 2009 kello 15.30
Tere
Dog:
kyllä siihen tulee niiku sul on siin pelin alussa 6rotuu ja sit ku sä saat lisää trainer pointseja niin ne loput rodut tulee kenneliin ELI AJANMITTAAN SIIHEN TULEE KAIKKI SAMAT RODUT MITÄ MUISSAKIN VERSIOISSA
ps.terkkuja Kokkolasta toivottaa
DalkkuFANI,Lucky,Honey,Almond,Digi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
28. marraskuuta 2009 kello 17.35
Auttakaaaaaaaaaaaaaaaaa!!!
Mä saan ehkä (paino sanalla ehkä) Nintendogsin jouluna,mut mä en osaa päättää: Labbis,Chihu vai Mäyräkoira versio?
P.S En haluu Dalmis versioo.Älä kysy miks.
Auttakaaaaaaaaaaaaaaaaa!!!
28. marraskuuta 2009 kello 19.41
käännyn nyt tiedän puoleen kun pitää kysyä miten mä opetan vilkuta käskyn koiralle??? pliis kertokaa mä haluun tietää sen kun sit kun ne tekee sen niin ne on niin ihanan näkösiä (siis koirat)
30. marraskuuta 2009 kello 16.34
lucky-honey: lue kommenttini 28. marraskuuta 2009 kello 14.12
Dog: Musta Labbis versio aika kiva, mulla on se. Labbiksen rodut: puudeli, snautseri, shiba, labbis, corgi ja pinseri.
chihun rodut: chihu, yorki, saksanpaimenkkoira, bokseri, ja en muista muita.
mäykyn rodut: mäykky, bokseri, kultanennoutaja, en muista muita
30. marraskuuta 2009 kello 17.04
húhuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu.. miks tällanen sivusto on ees tehty kun täällä ei käy kukaan
30. marraskuuta 2009 kello 17.18
Tämä sivusto on koirablogi eli eräänlainen nettipäiväkirja jonka aiheena nykyisin on erilaisten koirien elämä. Aihe “Testissä Nintendogs” on kirjoitettu 16.12.2005 ja tämän kirjoituksen kommentointi on jatkunut pelikeskusteluna siitä lähtien. Tämä ei siis varsinaisesti ole mikään keskustelupalsta eikä kenelläkään näin ollen ole minkäänlaisia käyttäjätunnuksia tms keskusteluun. Varmaan siitä johtuu että “täällä ei käy ketään”. Varmasti netistä löytyy pelisivustoja, missä Nintendogsista on aktiivisempaa keskustelua.
30. marraskuuta 2009 kello 17.35
mä ainakin käyn tääl nii usein kun ehin
30. marraskuuta 2009 kello 18.09
meillä oli dexi niminen opetettu saksanpaimenkoira joka eli 13 vuotiaaksi isä vei dexin eläinlääkärille kun sillä oli lonkkavika ja sokeus alkoi vaivata dexi sai piikin ja on ollut jo vuosia koirien taivaassa
1. joulukuuta 2009 kello 20.39
kiitos tiedosta dog love
2. joulukuuta 2009 kello 17.04
MOI!
mul on kysyttävää
1.minkä värinen DS teillä on
2.mitä pelei teil on
3.mun kaveri sanoo että nintendogsissa voi opettaa “murise” käskyn onko tämä totta?
tv.Dalkku FANI+koirat
2. joulukuuta 2009 kello 20.01
Sit knu saan mäyäkoiran kenneliin nii ostan mustan mäykyn Dumlen
3. joulukuuta 2009 kello 13.23
Dalkku Fani:
1. Mullon hopee konsoli.
2. Nintendogs, Zelda ja Sims
3. En tiiä
5. joulukuuta 2009 kello 14.26
moi!
mun pikkuveljellä meni nintendo DS lite käsikonsoli rikki tänään kun sil on synttärit niin se sai mustan DS liten on tiputtanu sen aiemman ainaki 5 kertaa!
terkkui täältä Kokkolasta
toivottaa:DalkkuFANI+koirat
5. joulukuuta 2009 kello 14.28
Siis sil on menny se rikki jo kauan sitte!
6. joulukuuta 2009 kello 21.25
Kiitti kaikille jotka on vastannu kysymyksiini!
Ikäväkyllä,minulla on taas yksi uusi tilalle:
Kaikki on sanonu et nintendogs (peli ja konsoli) maksaa n.150€,mut (ainaki Kuopiossa) ne maksaa nyt jotain 250€. En tiedä, ilmaisinko asian selvällä suomen kielellä, mutta jo joku kehtais vastata nii oisin kiitollinen.
7. joulukuuta 2009 kello 19.49
Kerron nyt kaikkea mahdollista mun Nintendogsista/Konsolista.
konsoli väri:hopee
laji:lite
onko tarroja kannes:on
onko naarmuja: on):
koristeita: 1 koira koira joka roikkuu mun nitendos.
Lemppariväri:pink
kieli:english
nickname:Dog love
coomment: mä rakastan koirii♥♥
peli
ihkut koirat: (kotona) Blackey,toffee bella
eka koira: blackey
vika: snowbel
Care:
dry food
dog biscuit
jerkytreat
milk
long hair shampoo
rubber brush
wire brush
ja kirjat
sport
white rubber bone
vlue rubber bbone
bicoulur rubberbone
tennisball
bark ball
rubber mushroom¨
football
?block
dice cushion
terry cloth cupe
red dick
blue disk
yellow disk
blue camo dics
khaki camo dics
green sponsor disc
yellow sponsor dic
life ring
pink aerodisc
white aerodisc
toys
balloon
bubble blover
pull rope
jump rope
windup toy
talkin bird
rc helicopter
compat copter
mucic
keyboard
puppy wals box
dictionanry box
street marker record
growler record
chow record
suprise record
colonel bogey record
flover walz
white recrd
kisat
dick competion
paras: championshi blackey 50 p
agility trials
paras: championshiip toffee 37.40
Obedience
paras: open class lara 9.33 p
8. joulukuuta 2009 kello 14.59
mun paras koira on agilityn championchipissä ja sen enkka on siinä 36.15
8. joulukuuta 2009 kello 15.34
Mulla on kolme koiraa;
Labbis Rico, hyvä agilityssä,
Chihuahua Enni (valkoinen) ja Tuike (Ruskeavalkoinen)Enni on aika huono oppimaan, kun taa sTuike on paras koirani!
se on hyvä agilityssä ja tottelevaisuudessa.
En jaksa kouluttaa niitä frisbiinheitossa!
9. joulukuuta 2009 kello 19.29
moikkelis taas!!! DalkkuFANI onko sulla se pokemon-lehden uusin numero? mulla on se on aikas hyvä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
mut asiasta toiseen sain tietää että saan joululahjaks sen labris-version aion ostaa siihen totta ka labbiksen jonka nimeks tulee poppi mulla on ollyt ennenkin sen niminen koira mut mä myin sen jossain vaiheessa………. oispa jo jouluaatto haluaisin saada sen jo
10. joulukuuta 2009 kello 8.35
pidän koirista meillä kotona oli saksanpaimenkoisra dexi nimeltään ja kuulkaa se oli opetettu poliisikoira kiva koirahan dexi oli
10. joulukuuta 2009 kello 15.28
hei
lucky-honey:
mul on pokemonin uus lehti
ostin uden koiran alhaalla on tiedot
nimi:Remi
rotu: jackrusselin terrieri
skp:uros
muuta: se on toosi söpö!
10. joulukuuta 2009 kello 22.24
Vastatkaa aiempaan kysymykseeni!!!
(6.12.09) Mahdollisimman nopeasti!!!
Kiitos!!!
11. joulukuuta 2009 kello 13.23
dog
ne saattaa maksaa eri kaupois eri verran.
11. joulukuuta 2009 kello 14.16
dogille: täällä tampereella ne on ainakin suurinpiirtein vähän alle 200euroa
11. joulukuuta 2009 kello 18.11
mun tavaroita
White rubber bone
red rubber bone
blue rubber bone
bicourul rubber bone
tennis ball
?block
bark ball
football
rubber mushroom
dice cushion
terry cloth cube
red flying disc
blue flying disc
yellow flying disc
blue camo disc
khaki camo disc
yellow sponsor disc
green sponsor disc
laitan joskus isää
11. joulukuuta 2009 kello 23.12
Kiitos Dog lovelle ja lucky-honeylle vastauksista!
12. joulukuuta 2009 kello 8.40
tavaralista jatkuu
pink aerodisc
white aerodisc
shower cap
broken clock
pizza disc
balloon
pull rope
jump rope
windup toy
talking bird
mario kart
bowser kart
RC helicopter
combat copter
red collar
black collar
blue collar
green collar
dot collar
purple collar
pumpkin collar
camo collar
rainbow collar
denim collar
platinum collar
woven collar
lucky collar
flower collar
spiked collar
japanese print collar
rhinestone collar
pearl neclace
red ribbon
yellow ribbon
checked ribbon
striped ribbon
red polka dot ribbon
blue polka dot ribbon
tricolour ribbon
purple pearl ribbon
green pearl ribbon
rose
hibiscus
flower
lily
pair of scholar glasses
pair of business glasses
pair of huge sunglasses
pair of sport sunglasses
pair of party glasses
pair of 3-d glasses
ten gallon hat
yellow cap
red&blue cap
beret
straw hat
newsboy hat
red hat
green hat
knit hat
pirate hat
tiara
crown
graduation cap
party hat
sombrero
viking hat
santa’s hat
new year tiara
fireman’s hat
rainbow wig
lion’s mane
stick
tissue box
dog photo
disposable camera
juice bottle
leather shoe
pump
black boot
white boot
lisa doll
stuffed bear
stuffed dog
moai statue
globe
shuttel model
meteorite
weird alien
gold bar
piggy bank
vase
fine vase
modern clock
marine clock
clover clock
marble clock
silver clock
smart clock
cube clock
tavaralista jatkuu taas joskus
13. joulukuuta 2009 kello 20.40
moi!!!!! Tällä hetkellä mulla on seitsemän koiraa jotka ovat:
Jeri,Maxwel,Nanna,Shadow,Nugget,Lucky ja Bella
14. joulukuuta 2009 kello 16.21
vitsi kaikilla mun kavereilla on nintendo ja mulla ei oo. Mun kaverilla ei ennen ollu nintendoo ja me fanitettiin sitä ja nyt sekin sai sen. Mitä mun pitäis tehdä et saisin sen??!! Meillä on kyl nindendo wii mut se on tylsä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
14. joulukuuta 2009 kello 16.22
Moi! saan joululahjaksi nintendon ja dalmis -pelin!
14. joulukuuta 2009 kello 21.20
Niin totaa.. . Eli sitten kerron vähän siitä mitä aion ekana tehä siinä Nintendon dalmis -pelissä!
Eli ekana hankin Kultaisen noutajan pennun. Siitä tulee tyttö ja nimeksi ajattelin antaa Siru
14. joulukuuta 2009 kello 21.23
(jatkuu) Ja sitte Sirun aion kouluttaa agilityyn tykkään siitä se on kivaa!
Hyvää joulua ja uuttavuotta! Toivoo: Siru!
15. joulukuuta 2009 kello 9.35
Voiko joku kirjottaa myös koiristaan ja vaikka miten nää vaikeimmat temput opetetaan en oikein osaa tätä ”beg” Temppua… T: Siru
15. joulukuuta 2009 kello 9.42
Öh.. En tiijä mitä sanois nyt kun on tylsää.. No yrittäkää ainakin vastata noihin ylimpiin se olis ihanaa! Ja toiseen aiheeseen.. Onko totta se et jos jättää sen nintendogsissa kun harjaa ni harjan siihe ainaki 1h nii tulee niit trainer hommia??? T: Siru
15. joulukuuta 2009 kello 14.28
öööö
DOGsiruDOG:
beg opetetaan näin: kun se koira seisoo normaalisti neljäl jalalla sit huidot sitä tikkua ylöspäin
jos jätät jonkun koiristasi pesuun/harjaukseen kyllä niitä trainerpointseja alkaa tulla
sitten mun koirista:
mulla on tällä hetkellä kotona Lucky (dalmis) Honey (saksuli) Remi (Jack russel) ja koirahotellissa Digi (husky) Almond (labbis)
tv.DalkkuFANI+koirat
16. joulukuuta 2009 kello 8.49
Jee on kivaa pelata nintendogsia.
Jee jee jee jee!
16. joulukuuta 2009 kello 14.30
mun kaveri saa ehkä joululahjaks nintendo ds:sän ja jos se ostaa nintendogsin
nii voidaan mennä barkkiin ja pictochattiin!
dogsirudog:
kato nintendogsin care osion trainer bookista.
17. joulukuuta 2009 kello 8.31
Kiitos Dog love kiitti ku autoit! T:Siru
19. joulukuuta 2009 kello 12.53
moi, en oo käuny hetkeen täällä… luin tuolta aika ylhäältä ja tuli semmonen selväks että toi (mökötti) on aivan täys toope!!!!!!! alkaa niinkun syytteleen kaikkii ihan turhasta ja ilman todisteita että (mökötille) jos täällä vielä käytkin niin nyt sun on korkee aika lähteeeeeeeeeeeeeeeeeee!!!!!!!!!!!se on mun mielipide
terveisin: nykyinen shipa inu-nugget+koirat
oon siis entinen lucky-honey
19. joulukuuta 2009 kello 17.15
sori toi äskenen mut mä en tykkää sellasista tyypeistä jotka kooko ajan syyttelee toisia… ja nyt toiseen juttuun: miettikää kohta on jouluaatto JEE JEE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! oikeesti vähän hauskaa
20. joulukuuta 2009 kello 8.37
MOI. Enää 4 yötä jouluun… En malta odottaa.
20. joulukuuta 2009 kello 12.32
moi!!! Arvatkaas mitä….
mä saan nintendo DS i:n joulu lahjaks, ja sitte saan myös labbis-pelin vähän mulla tulee oleen kiva joulu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
21. joulukuuta 2009 kello 7.41
onko kenelläkään nintendo DS iitä??? mä saan sen sinisen, mun lempivärin!!! tuleeko muuten siinä labbis-versiossa joitain tosi harvinaisia tavaroita joita ei tuu muissa peleissä, mullahan on siis chihu-versio ja mäykky-versio! vastatkaa nopeesti jos käy!!!
21. joulukuuta 2009 kello 11.39
SHIBAVERSION OMISTAJILLE:
1.kuinka monta pentua voi syntyä samaanaikaa
2.Onko vaiIkeeta kirjottaa Japaninkielisiä nimiä
Mä Saan EHKÄ DalkkuVersion Jouluna. VOITTEKO ANTAA NIMIEHOTUKSII DALKKUPOJALLE??
Tokaks Koiraks Tulee Musta Chihuahua Töpsy
YHYY jos en Saa Dalkuversioo
21. joulukuuta 2009 kello 15.22
Mä antaisin ehkä Dalmantialais pojalle nimeksi.. Mm… Täplä, Roni/Ron tai ehkä… Rico
T: Siru
21. joulukuuta 2009 kello 19.53
kiitti DogSiruDog! LISÄÄ NIMIÄ TULEMAAN
21. joulukuuta 2009 kello 22.05
Tää nyt ei varsinaisesti liity nintendogsiin,mut ei voi muualtakaan kysyä joten… Tietääkö kukaan mitään osotetta/sivustoa josta voisi tulostaa eläinten kuvia? Kiitos!
22. joulukuuta 2009 kello 10.52
Eiks niit kuvii voi tulostaa ihamistä vaa… esim kirjottaa koira googleen ja sitt voi tulostaa ihanmitä tahasna munmielestä ainaki voi
22. joulukuuta 2009 kello 15.21
moikkelis koikkelis!!! tässä on mun kaikkien koirien tiedot:
nimi: Jeri
rotu: chihuahua
väri: valkoinen,(lyhyt turkki)
skp: uros
muuta tietoa: mun lempi koira ja tosi kiltti kaikille!!!
nimi: Kiki
rotu: chihuahua
väri: ruskee ja valkonen
skp: narttu
muuta tietoa: tosi söpö ja Kiki tykkää Jeristä!!!
nimi: Nanna
rotu: shetlannin lammaskoira
väri: se tummanruskee
skp: narttu
muuta tietoa: kiva koira joka osaa myös hyvin agilityä
nimi: Bella
rotu: dalmatialainen
väri: eniten pilkkuja niistä kolmesta vaihtoehdosta
muuta tietoa: tosi hyvä oppimaan temppuja eli tosi hyvä Tokossa
nimi: Maxwel
rotu: saksanpaimenkoira
väri: se jolla on vaalea naama ja muuten aikas tumma
skp: uros
muuta tietoa: tulee helposti kateelliseksi muille koirilleni mutta mulle se on tosi ihanan kiltti
nimi: Nugget
rotu: shiba inu
väri: oranssinruskea
skp: uros
muuta tietoa: tosi söpö ja aika kilttikin
ními: Lucky
rotu:dalmatialainen
väri: se jolla on tummaa silmien alla
skp: uros
muuta tietoa: kiltti ja hyvin oppivainen koira
nimi: Shadow
rotu: husky
väri: se jolla on risti naamassa
skp: uros
muuta tietoa: aika äksy muille koirille mutta kiltti mulle
nimi: Tupsu
rotu: K.C spanieli
väri: ruskee ja valkoinen
skp:narttu
siinä oli mun koirat ja niiden tiedot ja kohta siis joulun jälkeen tulee uusien koirien tietoja kun erran saan uuden pelinkin
mulla tulee olemaan HAUSKAA!!!!!!!!!
22. joulukuuta 2009 kello 15.24
tossa mun äskesessä jutussa jä tupsun muut tiedot pois eli tässä ne on
muut tiedot:tosi ihana kaikille ja nuutenkin tosi söpö!!!
22. joulukuuta 2009 kello 16.50
Vois niitä muuten tulostaakki,mut siinä pitää olla sellanen painike tai jossain pitää lukee et tulosta.
23. joulukuuta 2009 kello 11.01
ENÄÄ YKS YÖ JOULUUN!!!!!!!!!!
HARMI ETTÄ NINTENDOGS KOIRILLE EI VOI OIKEESTAAN ANTAA JOULULAHJOJA
23. joulukuuta 2009 kello 21.09
Enää se 1 yö jouluun ja saan nintendon! ja sen dalmis -pelin! mut voihan niille koirille tavallaan antaa joululahjan jos kaupassa on joitain leluja ja sillee
24. joulukuuta 2009 kello 9.44
nyt on joulu!!! jee tosi kivaa…
paitsi meillä on semmonen tapa että me avataa lahjat vasta illalla joskus seitsemän aikaan hih hii mut silti JEE
25. joulukuuta 2009 kello 9.06
Moi miten sen nintendogs pelin voi alottaa alusta ohjeissa ei oo siitä mitään >:(
25. joulukuuta 2009 kello 10.28
mulla on se sininnen/turkoosi nintendo DSi ja kolme nintendogs-peliä
tässä on mun kaikkien pelien nimet:
labrador & friends,chihuahua & friends,dachshund & friends,Pokemon mystery dungeon, my horse & me ja Afrikan eläinsairaala
25. joulukuuta 2009 kello 21.55
Voisko joku kertoo miten alotetaan uusi peli?
Toivoo; Siru!!! Help!
26. joulukuuta 2009 kello 15.16
mä ostan huomenna pokemon-pelin sen pearl-version…
ostin muuten siihen labbis-versioon eka mustan labbiksen jonka nimeks tuli Poppi ja sitte vaaleen shiba inun jonka nimeks tuli Aapo
26. joulukuuta 2009 kello 19.00
Miten te olette opettaneet koiranne kerjäämään (=nousemaan takajaloilleen)? Silittämällä kynällä nopeasti alhaalta ylöspäin kunnes koiran tassut kohoaa?
Minulla koira ei tottele! Auttakaas… =)
27. joulukuuta 2009 kello 7.50
heeei!
sain joululahjaks pokemon platinumin ja yli aidan pelin DSälle
DogsiruDog:uusi peli aloitetaan sillee et ku se ruutu tulee valkoseks ja ylä ruudussa lukee nintendo sit painat yhtäaikaaa: a b y x r ja l pohjaan.
Myöhäisiä hyvän joulun toivotuksia Kokkolasta toivoo:DalkkuFANI+koirat
27. joulukuuta 2009 kello 8.08
sitten tiedot kaikista mun koirista tulee tässä:
NIMI:Lucky
ROTU:dalmis
SKP:uros
MUUTA:On mun vanhin koira. Ja paras!
NIMI:Honey
ROTU:saksuli
SKP:naaras
MUUTA:Tosi ystävällinen kaikille.
NIMI:Almond
ROTU:labbis
SKP:naaras
MUUTA:Aika ujo koira.
NIMI:Digi
ROTU:husky
SKP:uros
MUUTA:Tosi villi.
NIMI:Remi
ROTU:jackrusselin terrieri
SKP:uros
MUUTA:Räksyttää muille koirille mulle tosi kiltti.
Seuraavaksi ajattelin ostaa mustan uros labbiksen, jonka nimeksi tulisi Laku tai Pate.
27. joulukuuta 2009 kello 12.29
MOI!
Mä sain Dalkku-Version vähäks kivaa!
Mulla on siinä Dalkku-tyttö Demi.
Demi tuli tokaks frispee-kisan Beginner Clasissa ja voitti open classin, expert classissa se tuli 3.sijalle.
Agilityssä Demi voitti Beginner clasin.
Ja toka koira on ruskee-valkonen cavalier CupCake
Ja kolmas on kultanenoutaja poika … nii nimiehotuksia…
28. joulukuuta 2009 kello 9.50
Moi taas! Kerron nyt mun koiran tiedot.
Nimi: Anna
Rotu: Saksan paimen koira
SKP: Tyttö
Kilpailu menes.: open class 1 aika: 27:93.. expert class 1 aika: 33:75… master class 1 aika 31:73.. Championship 1 aika 39:96..
Siin noi mitä nyt jaksoiun kirjottaa.. =)
28. joulukuuta 2009 kello 11.29
Ostin labradorinnoutaja Lakun. Se tykkää Almondista! Laitan tohon alhaalle sen tiedot.
nimi:Laku
rotu:labbis
väri:musta
skp:uros
muuta:Tosi leikkisä
28. joulukuuta 2009 kello 12.03
Öh.. Mikä se spin olikaa suomeks?
28. joulukuuta 2009 kello 12.06
No jaa mut Miten breikkaus opetetaa se olis siisti
28. joulukuuta 2009 kello 15.00
Spin on niinku pyöri
Ja breikkaus kai on spin+roll over tai toisin päin mut mä yritin opettaa ei onnistunu
29. joulukuuta 2009 kello 9.24
Moii… Miten mä voin opettaa koiran kerjäämään ja ravistelemaan? Se ei osaa niitä vielä, mutta haluaisin osallistua tokoon… Auttakaa joku äkkiä =))))
29. joulukuuta 2009 kello 11.42
moi! kaikille nintendogs tyypeille mulla on ollut nintendogs jo vuoden ja tiedän pelistä kaiken selailen nintendogs sivuja. joku kaipaa apua??? minulla on pelissä kolme koiraa lulu weed ja toffee lulu on ensimmäinen koirani eli vuoden vanha. Kysymyksiä pelistä minulle sähköpostiin: pupu.kani99@luukku.com
otsikoksi nintendogs kysm.
29. joulukuuta 2009 kello 16.01
Mioten spin ja roll over sitte opetetaa? Ja kiitos Dog LOVE
30. joulukuuta 2009 kello 10.49
huoh…
DOGsiruDOG: spin+roll over opetetaan sillee et ensin käsket kierimään koirasi 10sek ja sitten sanot jahtaa vai miten sitten opetatkin hännän jahtaamisen!
30. joulukuuta 2009 kello 13.55
Ok… ai pitää olla 10sek? O.o
31. joulukuuta 2009 kello 12.01
nintendogs kysm.

Mulla on kysyttävää joku nintendog99.
Miten voi opettaa koiran tekemään voiltin???
Mä haluaisin opettaa mun Zero shiba inulle voltin.
31. joulukuuta 2009 kello 12.10
Sori joku nintendog99 kun panin sen kysymyksen tänne, vaikka se piti panna sun sähköpostiin.
Mä panin sen sentakia tänne koska en saisi kertoa kenellekkään mun sähköpostia kun vain mun ystäville.
31. joulukuuta 2009 kello 12.27
Moi!!!!


Minä olen juuri saanut nintendogsin enkä tiedä että miten nimen voi opettaa koiralle. =( Voisiko joku kiltti kertoa että miten voi opettaa koiralle nimen?
Mun koiran nimeksi tulee Nene labbis.
Sen roduksi tulee Dalmis.
Mun lempirotu on Dalmis!!! ♥♥
Mä haluisin toisen koirankin munulle.♥♥
Meillä on omakin koira olemassa, ja senkin rotu on Dalmis.♥♥
Meidän prheessä asuu isi, äiti, minä, sisko ja meidän rakas Nene Dalmis…♥♥
Mulla on oma huone ja Oma Tietokone. ♥♥
Mä olen vasta 10v♥♥
Mun sisko on 6v♥♥
Mä omistan Wiin ja Wiille paljon pelejä.♥♥
Mä kerron mitkä kaikki pelit meillä on Wiille: Indiana Jones, Wii fit Plus ja Wii Sport Resort♥♥♥♥♥♥
Kivon peli niistä on Indiana Jones♥♥♥♥♥♥
Mun lempi eläin on koira♥♥♥♥♥♥
Koirat on nin ihania♥♥♥♥♥♥
asun keravalla jossain♥♥♥♥♥♥
Mulla on tyyppi gosupermodelissa malli nimeltä I*****i
♥♥♥♥♥☻☻☻☻☻ Olen innoissani että joku kertoisi miten voi opettaa nimen koiralle♣♣☻☻♥☺♣◘♠◘••••••
31. joulukuuta 2009 kello 20.12
Silitä koiraasi niin kauan kunes se tottuu sinuun niin siirryt auto maattisesti sinne nimenopetus hommaan sitten kun se oppii sen sun pitää kutsua se sen nimeltään! Sitten kun se on siinä silitettävänä sano sen nimi 1-6 kertaa joka nimen huudon jälkeen koirasi pitäisi haukahtaa! Onnea! ||| T: Siru sitten ostin chihuahuan’!
Siitä tulee ihana!
Nimi: Mini
Rotu:Chihuahua
Väri: Vaaleen ruskea – valkoinen
SKP: Tyttö (Narttu)
Muuta: Se on tosi söpö ja sillä on antava sydän
1. tammikuuta 2010 kello 9.16
Moikka!
Ostin kaksi uutta koiraa. Toisen nimeä en ole vielä päättänyt.
nimi: Lola
rotu: chihuahua
väri: se valkoinen jolla on lyhyt turkki.
skp: narttu
muuta: ihanan söpö ja tosi kiltti
nimi: ?
rotu: shiba inu
väri: vaalein
skp: uros
muuta: saattaa räksyttää muille koirilleni.
1. tammikuuta 2010 kello 20.42
Moi! Alotin vahingossa uuden pelin taino pikku sisko alotti ;( Tää on tavallaan kamalaa!!! Nyt minulla on taas samallainen saksan paimen koira Anna
Säästän chihuahuaan se tuli mulle just ennenku pikku sisko alotti alusta tuleeko se dalmis versiossa kun on 1200?? trainerpointsia?
2. tammikuuta 2010 kello 11.45
Moi.
Koulutin eilen remistä aivan sika nopeen agilityyn. Teki nopeemman ajan kuin Honey, vaikka Honey on saksari ja Remi jackrussel. Remi on voittanut agilityn vasta10 kertaa. Honey on voittanut 42-46 kertaa agilityn, ja Lucky 59 kertaa. Almond on voittanut 6-9 kertaa. Ja Digi 2-7 kertanen mestari. Honey on paras discin heitossa. Se on tullut master classissa 3 sijalle. Lucky tuli taas expert classissa 1sijalle. Muut eivät ole vielä koittaneet lajia.
TOKOSSA Lucky tuli open classissa 1 sijalle 8.66 pisteellä.
2. tammikuuta 2010 kello 17.46
Mä en aloita vielä mun nintendogsia aluasta tai mun Mäykky versioita!!♥♥♥♥♥
Tero on minulle tärkeä koira☻☻♥♥☺☺♦♦♣♣♠♠••◘◘○○
Terveisiä: Shiba fanilta ja kaikilta koirilta♥♥♥
PPPPPSSSSS!!!!! Painakaa mun nimeä niin pääsette yhteen kivaan nintendogs sivulle
2. tammikuuta 2010 kello 17.55
Moi!!
Mä en oo viel ostanu toista koiraa jonka nimeks tulee Damchi.
mulla on gosupermodelissa tyyppi jonka nimi on e******.
Kolmas koira on musta shiba inu jonka nimeks tulee Darknes!
moikkaaaaa♥♥♥♥♥♥♥♥♥
☺☺
TYTÖT PAINAKAA MUN NIMIMERKKII JA SIT SIELTÄ YLHÄÄLTÄ SUOMI!!!
2. tammikuuta 2010 kello 23.34
En alottanu tahaltee vaa pikku sisko alotti ku ei osaa viel pelaa sitä eikä se osaa enkkuu ;(
3. tammikuuta 2010 kello 10.54
Moi!!!☻
Mä ostin 3 uutta koiraa♥♥♥
Ostin nämä mäykkyversiossa♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥
Tässä on niiden tiedot:
Nimi: Nemo
Rotu: Husky
Väri: Harmaa valkoinen
SKP: Uros
Muuta: Ihana, Söpö hyvin tottelias ja kiltti♥♥♥
Nimi: Aapo
Rotu: Husky
Väri: Harmaa valkoinen
SKP: Uros
Muuta: Öö… Ihan söpö ja aika villi♥♥♥
Nimi: Jerry
Rotu: Yorksihirenterrieri
Väri: Ruskea musta
SKP: Uros
Muuta: Hyvin kiltti ja söpö♥♥♥
Mulla ei ole (tällä hetkellä) kisatuloksia kun ne on vasta ostettu♥
Mun labbisversion koirilla on ollut tosi tosi kivaaaaaa♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥
Terveisiä: koirilta ja minulta, eli shiba fanilta♥♥♥♥
PPPPPSSSSS:::::: painakaa minun nimeä
3. tammikuuta 2010 kello 13.20
Onko kelläään dalmis versiossa chihuahua rotu ku haluisin tietää paljon trainer pointsei siihen tarvitsee! Kiitos jos vastaat !?! ?!?
3. tammikuuta 2010 kello 17.37
Moikka!
Aloitan TAAS labbis version alusta! Ostan siihen aluks vaaleen Shiba inun, jonka nimeksi laitan Lumi. Seuraavaksi ostan mustan Labbiksen, josta tulee Jopi.
Dalmista en aloita I-K-I-N-Ä alusta!!!!!!!!!!
TV.DalkkuFANI+koirat
3. tammikuuta 2010 kello 19.35
Moi DOGsiruDOG!!!
Minä en tiedä kuinka monta trainerpointsia chiuahuaan tarvitsee…
Terveisin: Shiba fani+ koirat
4. tammikuuta 2010 kello 8.58
Moi!
Aloitin labbis version alusta mulla on siinä nämä koirat:
nimi: Lumi
rotu:shiba inu
väri: vaalein
skp: naaras
muuta: Tykkää nukkua
nimi: Laikku
rotu: dalmis
väri: se jolla ei oo pilkkuja päässä
skp: uros
muuta: ei tykkää muista koirista mulle kiltti
4. tammikuuta 2010 kello 13.44
Moi taas!!!
Mun koirat on mulle hermostunut taas vaikka mä annan niille ruokaa.
4. tammikuuta 2010 kello 15.28
Moi
seuraavaksi kerron nintendogsistani (dalkku – versio)
asun siinä rantahommassa joka maksoi 50,000,00puntaa
nimi nintendogsissa on Altsu
comment: Lucky on paras!
mullla on kaikki rodut eli yhteensä 20
5 koiraa jotka ovat: Lucky dalmis Honey saksuli Almond labbis Digi husky Remi jackrussel HUOM! kirjoitin ne siinä järjestyksessä missä ostinkin.
mun lempirodut on:
dalmis
jackrussel
saksuli
labbis
shiba inu
husky
on niitä enemmänkin mut tossa on 6 lempparii. mulla tulee lenkillä vastaan: spot nugget bear gody fathom sammy……
tv.DalkkuFANI+koirat
4. tammikuuta 2010 kello 17.47
Mun mielestä chihuahua tulee dalkku pelisssä kun on 8000 trainer pointsia..
5. tammikuuta 2010 kello 12.42
ai 8000 trainerpointsia???????♥♥♥
5. tammikuuta 2010 kello 12.49
Moi kaikki!!!!!
En ole pitkään aikaan käynyt täällä, mutta nyt olen täällä.
Enkä ole pelannut pitkään aikaan nintendogsia.
I♥Dogs
Koirat on söpöjä, mä tykkään koiraista.
Mä toistan jos et ole katsonut minun viestiä niin koirani ovat Maria, Mari ja Mira.
♥♥♥♥♥♥♥♥♥
5. tammikuuta 2010 kello 13.11
moi!!! en oo käyny täällä pitkään aikaan …
nyt mulla on seitsemän nintendo peliä ja kaks konsolia heh heee
5. tammikuuta 2010 kello 15.37
Mooi!
Mun kaveri oli meillä ja se vaan koko ajan pelas mu nintendogsia. Ärsyttävää.
Lucky karkasi eilen ja toi mulle bubble blowerin SÖPÖÄ! Vaikka mulla onkin sellanen. (tietenkin)
tässä on muuttunut luettelo koiristani:
Luckyn tiedättekin se on dalkku uros
Honeynkin tiedätte se on saksuli naaras
Almondinkin tiedätte se on labbis naaras
Diginkin jo tiedätte se on husky uros
ja tiedätte vielä Reminkin se on jackrussell uros
niin vielä tiedätte kaksi labbis version koiraani
Lumi shiba inu naaras ja Laikku dalkku uros
sitten uudet:
Dalkkuversio
Riina sheltti naaras
labbisversio
Rollo labbis uros
TV.DalkkuFANI + koirat
5. tammikuuta 2010 kello 17.43
Moi
Oon just Luckyn kans lenkillä. Nyt se toi mulle Weird alienin Nyt tulee Spot vastaan nyt niistä tuli kamui nyt me mennää koirapuistoon jossa tavataan Goby ja Peaches nyt ne leikkii Pull Ropella nyt me lähetään Lucky toi just mulle Nintendogs musan nyt se tuo….. yllätys yllätys tennis pallon Ja nyt ollaan kaupassa ja ostetaan sieltä 74 Water bottlea ja 11 lihatikkua nyt lähetään kaupasta ja nyt tulee vastaan Bear nyt ne rupee tappelee nyt me lähetään ja sori nyt pitää pois koneelta!
6. tammikuuta 2010 kello 14.32
Moi!
Menkää kattomaan kuvahakuun laittakaa siihen nintendogs niin sivulla 22 on semmonen kuva jossa nintendogskoirat tekee pentui!
7. tammikuuta 2010 kello 19.04
Moi Kaikki!!!
Mä vaihdoin nimeä =)
Olin ennen Shiba fani, mulla nyt olen valkoinen länsiylämaanterrieri♥
Mä sit saatan olla välillä Shiba fani tai valkoinen länsiylämaanterrieri♥
Moi DalkkuFANI!!!!!!!!
Mä katsoin kuvahaust´ nintendogsist´ eikä siellä ollut 22 sivulla mitään että nintendogs pennut tekevät pentuja.
8. tammikuuta 2010 kello 10.24
mäkin kävin uudestaan kattomaan kuvahausta ei siel ollu enää semmosta kuvaa jossa koirat teki pentui outoa koska pari päivää sitte katoin sitä kuvaa sivulla 22!!!!!!!
8. tammikuuta 2010 kello 16.23
Moi
kävin vielä kerran kattoon ja löysin sen kuvan se onkin nyt sivulla 1 EN VALEHTELE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! ja en sano mitään jos se ei sitten ookkaan sielä
TV. DalkkuFANI+Koirat
ps. tänään ku alotin pelaan nintendoo yritin mennä lenkille ja kisoihin mutta se kone sano vaan: Jokaista koiraa voi käyttää vain 3 kertaa päivässä kisoissa
9. tammikuuta 2010 kello 13.55
Moi! Mä sain vhihuahuan!!!! 8000 trainer pointsii
Mä ostin 2 chihuahuaa
Täs niitten tiedot!
ROTU: Chihuahua
NIMI: Cola
SKP: Uros
VÄRI: Valkoinen
Muuta: todella söpö
ROTU: Chihuahua
NIMI: Toffee
SKP: Narttu
VÄRI: Valko vaaleen ruskee
Muuta: Tosi söpö ja ystävällinen mulle ja Colalle!
Siinä ne nyt on
9. tammikuuta 2010 kello 17.07
Moi DalkkuFANI
Etkö sä tiennyt että koiraa ei voi viedä kun vaan 3 kertaa kisoihin päivässä.
Tv: Valkoinen länsiylämaanterrieri+koirat
9. tammikuuta 2010 kello 17.10
Uko nyt dalkkufani et se kuva ei ole siellä!
9. tammikuuta 2010 kello 19.02
valkoinen länsiylämaanterrieri:
Joo tiesin kyllä että koiria voi viedä vaan kolme kertaa päivässä kisoihin mutta kun en ollut käyttänyt yhtään kertaa kisoissa
TV. DalkkuFANI+Koirat
9. tammikuuta 2010 kello 21.25
dalkkufani oliko se kuva semmone missä oli 2 ruskeeta shiba inuu jos oli niin näin sen
11. tammikuuta 2010 kello 8.02
Dog love: no kyllä oli
11. tammikuuta 2010 kello 16.36
moikkelis koikkelis tietääkö kukaan saako labbis-versiossa beach kartia tai wall clockia? vastatkaa pliis nopeesti ja muuten käykää älypäässä siellä on semmonen visa jossa kysytään kaikkee nintendogsista mä oon tällä hetkellä kai eka siellä mun nimi on Jerieve1 sitte!!! se on tosi kiva peli
T: shiba inu-nugget + koirat
11. tammikuuta 2010 kello 17.09
vielä yks juttu, mulla on tällä hetkellä nää koirat: Poppi,Jeri,Nanna,Aapo,Bella,Kiki,Tupsu,Nugget,Maxwel ja Shadow
12. tammikuuta 2010 kello 17.04
Moikkelis
Shiba inu-nugget:
Joo mä oon käynyt siellä älypää nintendogs tietovisassa se on aikkas hyvä.
12. tammikuuta 2010 kello 17.45
Millon labbis versioon tulee kultanen noutaja? Jos joku tietää niin kertokaa mullekkin. Kiitos!
12. tammikuuta 2010 kello 19.21
Moi DalkkuFANI!!!
Jos se oli sellainen kuva, missä oli oli 2 ruskeata shiba inua, niin olen nähnyt sen kuvahaussa
Kiitti DalkkuFani kun kerroit että se on kuvahaussa sivulla 1.
TV::: Valkoinen länsiylämaanterrieri♥+koirat ♥♥♥33♥♥♥♥♥♥♥
12. tammikuuta 2010 kello 19.27
Moi Pinseri!!!♥♥♥♥
Mä en kyllä tiedä milloin labbiksessa saa kultaisen noutajan
Onko sun lempi rotu Pinseri????♥
Mun lempi rotu on… … 1. Valkoinen länsiylämaanterrieri♥♥♥ 2. Shiba inu♥♥ ja 3. Bichon frice♥…………………………
12. tammikuuta 2010 kello 19.29
Moi TAAS!!!
Tietääkö joku kuinka paljon trainerpointsia tarvitsee labbisversiossa Chiuahuaan???
14. tammikuuta 2010 kello 16.45
Joo… Siis mä tykkään kaikista koiraroduista, mut yks suosikki on pinseri normi ja kääpiö versiona. =)
Ja jos joku muu tietää vastauksen niin kerrottehan mulle.
15. tammikuuta 2010 kello 16.44
Moi!
Pinseri: en oo varma mut jos muistan oikein niin sillon kun on
20 000 trainer pointsia
Valkoinen länsiylämaan terrieri♥: muistaakseni chihuahua tulee labbisversiossa sillon kun on 45 000 trainer pointsia tai sitten se tulee kun on 50 000 trainer pointsii… en oo varma
Ku siellä kuvahaussa oli se kuva, ostin toisen ruskeen shiba inun toffeen lisäksi. Sen nimi on Lilly. Ois kyl kivaa jos ne sais pentuja!
Mutta nintendogs pentu oli sanonut että sen koirat sai pentuja MÄYKKYversiossa, ja mulla on Labbis versio. Ja varmaan siellä kuvahaussa oleva kuva oli mäykkyversiosta. Tyhmää jos pentuja saa vain shiba versiossa ja mäykky versiossa! ):
Ja nyt kerron Dalmis versiosta
Olen ostanut jo Damchin ja se on siis tummanruskee mäyräkoira. Mä sain uutena vuotena mäyräkoiran mun kaverilta.
En ole nyt lähipäivinä pelaillut dalmis versioo ku oon pelannu Labbista.
Nyt kerron vähän mun molemmista versioista
Labbis:
koirat: (siinä järjestyksessä missä ostin ne)
Blackey,( musta shiba inu),
Toffee (ruskea shiba inu),
Bella (vaalea shiba inu),
Lucy (vaalein husky)
Snowbel (oikeasti Snowbell, mutta kun siinä oli liikaa kirjaimia) (valkonen villakoira
Lilly, (ruskee shiba inu)
Sori en jaksa enää kertoo mutta kerron joskus myöhemmin
Heippa
Kiitos jos jaksoit lukea kommenttini loppuun
15. tammikuuta 2010 kello 18.11
Pinseri: en tiiä en oo ite viel pelannu labbista niin pitkälle pelaan ennemmin dalmista mutta jos satun saamaan sen kerron kuinka monta trainnerii siihenn tarvitaan
mä en oo pitkään aikaan pelannu nintendogsia on jo tullut ikävä mun pikku hauveleita ne on varmaan kauheen vihasii mulle kun en oo käyny edes pesemässä ja ruokkimassa niitä!!!!!!!!!!!!!!!!
nyt on pakko mennä pelaan!!!!!!!!
moikka
16. tammikuuta 2010 kello 9.51
Mooikkaa
Ostin labbisversioon uuden koiran se on jackrussell uros nimeltään Thunder kerron koiristani vielä vähän lisää
Elii
Nimi: Lucky
rotu: dalmis
väri: se jolla on tummaa silmien alla (ei yhtään pilkkua päässä)
skp: uros
kaulis: punainen
muuta: ensimmäinen koirani
nimi: Honey
rotu: saksuli
väri: tumma jolla on ruskee (ei harmaa) naama
skp: narttu
kaulis: helminauha
muuta: toinen koirani
nimi: Almond
rotu: labbis
väri: vaaleee
skp: narttu
kaulis: oranssi
muuta: kolmas koirani
nimi: Digi
rotu: husky
väri: vaalee
skp: uros
kaulis: vihree
muuta: neljäs koirani
nimi: Remi
rotu: jackrussell
väri: naamassa kiemurteleva viiva (tavallaan läiskä)
skp: uros
kaulis: platinum panta
muuta: viides koirani
LABBIS:
Nimi: Lumi
rotu: shiba inu
väri: vaalee
skp: naaras
kaulis: dot panta
muuta: ensimmäinen koirani
nimi: Laikku
rotu: dalmis
väri: sama kuin Luckylla
skp: uros
kaulis: oranssi
muuta: toinen koirani
nimi: Thunder
rotu: jackrussell
väri: sama kuin Remillä
skp: uros
kaulis: sininen
muuta: kolmas koirani
siinä ne olivat ja lisää tulee!!!!
Ois kivempaa jos nintendogsissa ois jotain harvinaisempia rotuja esimerkiks akita ois kiva tai bichon frice ja ei bullmastiffikään ois paha ja bullterrieri……….
tv.DalkkuFANI+koirat
16. tammikuuta 2010 kello 16.22
Sain eilen Nintendogsin!
Koirani tiedot:
Nimi: Felix
Rotu: Labbis
Skp: Poika
Väri: Vaalea
Temput: Istu, Maahan, Kyljelleen, Selälleen, Tassu, Pyllistä, Aivasta, Kerjää ja Seiso
Muuta: Ensimmäinen koirani. Hieman “oppimisvaikeuksia”. Silti IHANA!!!
17. tammikuuta 2010 kello 12.44
oon muuten siellä älypään nintendogs visassa myös Jeri1 ja oon eka
17. tammikuuta 2010 kello 20.05
Uusi koira!
Nimi: Milli
Rotu: Kööpiöpinseri
Skp: Tyttö
Väri: Musta ruskee
Temput: Sama ku Felixillä
Muuta: Sillä on perfecti luonne, mutta pelkää kaikkea mikä pitää isoa ääntä. Shh…
17. tammikuuta 2010 kello 20.08
Shiba inu-nugget: Mikä sen pelin nimi on? Kun en löytäny sitä hakusanalla nintendogs.
17. tammikuuta 2010 kello 20.28
Mä kävin siell älypäässä mutta en löytänyt sitä nintendogsia
18. tammikuuta 2010 kello 17.42
ettikää googlesta sanalla: nintendogs pelit ja siinä ekalla sivulla pitäis olla nintendogs älypää peli
19. tammikuuta 2010 kello 15.55
Oon nintendogs älypää pelissä ekkalla sijalla ja mun nimi on 1Lucky1 ja oon ennen ollu lucky dalkku!
19. tammikuuta 2010 kello 16.09
:mrpink:
hihii:) mun shiba inu version koirat saivat pentuja:)
tietoa pennuista
emä: tara
rotu:labbis
väri vaalee
isä:rocky
rotu:jackrussel
väri:se jol on pääs täplä
joten pennuista tuli aivan labbiksen näköisiä mutta jacrusselin värisiä:)
pentuja tuli alun perin 2 mutta nytten on vain kysi:( sillä yksi pennuistani kuoli/katosi:( en tiedä miten mut mulle tuli vaan siihen kyltti mis luki enkuks koirasi saivat kaksi pentua mutta pennuista toinen kuoli.
noo mut nyt tieto pennusta joka onneksi jäi minulle:)
nimi:choco
rotu:labbis/jacrussel mix
luonne:ihana ja söpö pikku kakara
spk:uros
20. tammikuuta 2010 kello 21.21
moikkelis koikkelis!!! en oo pitkään aikaan pelannu nintendogsii mut taidan kohta alkaaa pelata sitä myin minnin ja ostin pinjan joka on vaalein husky!!! mut terveisii kaikille multa+koirilta
21. tammikuuta 2010 kello 16.13
Moikkelis!
Ostin TAAS dalkkuversioon koiran mutta tällä kertaa en myykkään sitä koska se on niin älyttömän söpö sen nimi on Toffee ja rotu saksuli semmonen vaalee uros joka tykkää Honeystä se osa vasta temput aivasta, istu, ja maahan
21. tammikuuta 2010 kello 19.27
Moi!! en tienny et shiba versiossa koirat kuolee :0
En jaksa pelaa Trainer pointsei! mulla on dalkus vaa jotai 800 .
22. tammikuuta 2010 kello 8.26
MOI
Aloitin mäykkyversion alusta.
Tässä on sen tiedot
Nimi: Nemo
Rotu: Husky
skp: Poika
Väri: Vaalean harmaaaaa♥
Muuta: Hyvin kiltti ja tottelevainen koira.
On myös voittanut Agilityssä Championchipin!!!!!!!! :regreen:
22. tammikuuta 2010 kello 14.57
Löysin sen älypää pelin
mull meni 2 kertaa väärin mutta 3 kerralla pääsin sen läpi
23. tammikuuta 2010 kello 11.40
Moi
Ostin outer spacen toissapäivänä. Aivan makee talo!! vaikka meni melkein puolet rahoista mulle jäi jotain 107,00,00puntaa
tv.DalkkuFANI+koirat Lucky, Honey, Almond, Digi, Remi, Toffee, Lumi, Laikku ja Thunder
23. tammikuuta 2010 kello 20.19
moikkelis!!! ostan kohta uuden koira varmaa saksanpaimenkoiran ja nimeks tulee Rex!!! tiiättekö sen ohjelman kun poliisikoira Rex siitä kumminkin tulee mun tulevan koiran nimi… terkkuja taas Jeriltä,Kikiltä,Nannalta, Maxweliltä,Bellalta,Shadowlta,Tupsulta,Nuggetilta,Aapolta ja Popilta
24. tammikuuta 2010 kello 15.55
vaihdoin nimeni taas… oon siis entinen shiba inu-nugget!!! toi mun nykynen nimi tulee sitten siitä että mun isosiskolla on Jeri koira joka on chihuahua
24. tammikuuta 2010 kello 19.27
Helppikää! Se koirahan karkaa hakee lahjan, jos sen kanssa leikkii ja silittelee sitä tarpeeks kauan? Niin, miten kauan mun pitää silittää sitä että se lähtee hakemaan mulle lahjan?
25. tammikuuta 2010 kello 15.18
Moikka taas!!!! Nyt puhutaan ensin mäykyst´

Mun nemo on ihan sairaan hyvä agilityssääääää!!!♥♥♥
Nemo on jo voittanut frespeessä bekinger classin ja se menee open classiin
Agissa on jo paras!!!!!
Oppivaisuus koulussa nemo on tosi huono, koska se ei osaa kun vain ISTU
Nut puhuutaan labbisest´
Mun koirat on ihan sika söpöi, varsinkin TOPI ja ZERO.
Kaikki koirat on jo oppinut agilityn.
Paras koira agilityssä on ZERO ja kakkosena paras on TOPI ja huonoinon PETE.
Paras aika on joku 36 tai 41.
Mun seuraavast´ koirasta tulee mäykyssä husky Elisabet sitten tulee jenni ja sitten vielä ƒiƒƒi.
Mä voin kertoa miten voi tehdä tälläisen: ░
Paina Alt:tia ja Painasitten 3 kertaa 5 ja sitten vielä yhden kerran kakkoisesta niin tulee ░ Hi!!!!! ░
Terveisin: valkoinen länsiylämaanTerrieri♥ + Koirat: Zero, Topi, Pete ja Nemo ♥
25. tammikuuta 2010 kello 17.29
Moikkaaa!!
Kysyn mä: En tiiä mutta mä pidin sitä nintendoo laturissa koko päivän koska en pelannut sillee et se läppä oli auki ja Honey haki mulle 2lahjaa ja Toffee 3lahjaa
tv.DalkkuFANI+koirat
25. tammikuuta 2010 kello 18.49
moi!!! alotin muuten uudestaa mäykyn … tällä hetkella mun koirat, ihanat koirat on: Jeri,Kiki,Nanna,Bella,Maxwel,Rex,Aapo ja Poppi
TERKKUJA KAIKILLEEEEEEE!!!!!!!!!!!!!!
26. tammikuuta 2010 kello 15.59
Moikkkkaaaaa!!!
XD
Mä pelasin nintendogsia illallla ja mun koira, joka oli Nemo, niin voitti taaaaaaaaaaaasssss agilityn
Nyt mulla on jotain 8000 rahaaa.
Jeri Chihuahua, sulla on saman niminen koira kun mun kaverilla.
TERKKUJA KAIKILLEEEEEEE!!!!!!!!!!!!!!
26. tammikuuta 2010 kello 16.11
Moro!!!


Harmi mutta mä olen aloittanut nintendogsin alusta ja Maria, Mari ja Mira ovat poissa
Mutta mulla on uudet koirat, ja ne ovat söpöjä.
mun kaverilla ne ovat onneksi tallessa
Mulla on dalkku versio
mun ekan koiran rotu on kultainen noutaja.
Ja toisen koiran rotu on husky.
Ja toinenkin on husky.
Vika on on beagle.
♥♥♥░░Jee!!!
Kivaaaaaaaaaaaaaa pelata nintendogsia.
26. tammikuuta 2010 kello 16.12
Moi!!!!
Lumisadetta ░░
26. tammikuuta 2010 kello 17.32
Moi, mitä mun kannattais tehdä jos kyllästyn peliin? Koirat voittaneet tokossa, agissa ja frisbeessä maailmanmestaruudet ja nyt on tosi tylsää kun ei oo enää jännitystä käydä kisoissa. Melkeen kaikki rodutkin kennussa!!! Edes mitään järkeviä lahjoja ei tule, kuten hyppynarua tai musiikkii.
Helppiä, en haluis lopettaa pelaamista ainakaan kokonaan koska peli on aika kallis! ;(
26. tammikuuta 2010 kello 18.06
ostin uuden koiran tässä sen tiedot:
nimi: Rico
rotu: shiba inu
väri: musta
skp: uros
muuta tietoa: tosi kiltti mun muille koirille ja sika söpökin
26. tammikuuta 2010 kello 20.09
Moiiiii
ukekaa päivämäärä!
Ihanaaaa, mä saan huomenna jo 3 nintendogsin ja siitä tuleee dalmis tai chihu.
Mun ekaksi koiraksi tuleee:
Nimi: Matilda
Rotu: en tiedä
SKP: No TYTTÖ
Väri: Hmm…
Muuta: Siitä tulee agilitykoira ja frespee koira.
En ole kyllä vielä saanut nintendogsia, mutta saan se 27.1.2010, eli huomenna
TERKKKKUUUUUJAAAAAAKAIIIIIIKIIILLLLLEEEEEEEEEEEE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!♥♥♥♥♥
27. tammikuuta 2010 kello 17.10
myin Popin ja ostin taas uuden tässä sen tiedot:
nimi: Lucy
rotu: jackrusselin terrieri
väri: se jolla on paljon täpliä
skp: tyttö
muuta tietoa: energinen ja söpö pikku koira
28. tammikuuta 2010 kello 14.59
Jeenni: sä voit alottaa koko pelin alusta!!!
28. tammikuuta 2010 kello 19.09
Mä sain jo nintendogsin mutta unohdin kirjottaaa.
Se on dalmis versio.
Tässä on sen mun koiran tiedot:
nimi: Matilda
rotu: kultainennoutaja
väri: Kaikista vaalein
skp: tyttö
muuta:Vielä aika huono agilityssä
Mä EHKÄ osta uuden koiran.
Sen nimeksi tulee Amanda.
Roduksi tulee en tiedä
Väriksi tulee en tiedä
skp tyttö
muuta…
Moikkaaa!!!
Terkkuja kaikilleeeee!!!!!!!!!!!!
Terveisin: valkoinen länsiylämaanTerrieri♥+ Koirat Topi, Zero, Pete, Matilda ja Nemo!
30. tammikuuta 2010 kello 11.53
Moi
Vaihdoin nimee oon siis entinen dalkkuFANI
agility on oikeestaan ainut paikka jossa jaksaa koiria käyttää. hankin taas tänä aamuna vähän rahaa koska outer spaceen meni puolet rahoista. tällähetkellä mulla on noin 122,130,99puntaa. Jaksaiskohan taas mennä pelaan?
31. tammikuuta 2010 kello 12.12
moikka!!! mulle ei oo tapahtunu mitään ihmeellistä nintendogsissa… kiva peli edelleenkin. t: minä+koirat
31. tammikuuta 2010 kello 18.37
Moih! Oon siis entinen DOGsiruDOG vaihdoin nimimerkkiäni
En oo käyny tääl pitkään aikaan joten päätimpä nyt tulla!
mulla on nyt yhteensä 14 rotua, ostin JUURI ÄSKEN siperian huskyn sen tiedot:
Mulla on muutoksia tapahtunut
NIMI: Sipe
SKP: Uros (poika)
VÄRI: Tummin
ROTU: Siperian Husky
MUUTA: Se on toosi kuunteleva ja leikkisä, opetan sitä en oo vielä keksinyt ehkä agilityyn tai frisbiin noutoon
Hyvää viikon loppua/alkua kaikille! Toivoo: ♥Ema + Tessu, Juulia, Sipe, Toffee, Lulu ja Cola
PS. En oo kertonu sitten kaikista koiristani kun en ole ehtinyt..
1. helmikuuta 2010 kello 16.56
Moi ostin taas uuden koiran ne on niin söpöjä <3
Tässä mun kotona ole vien koirien ja sen tiedot:
NIMI: Sipe
SKP: Uros (poika)
VÄRI: Tummin
ROTU: Siperian Husky
MUUTA: Se on toosi kuunteleva ja leikkisä, opetan sitä en oo vielä keksinyt ehkä agilityyn tai frisbiin noutoon
NIMI: Hani
SKP: Narttu (tyttö)
VÄRI: Vaalein
ROTU: Siperian Husky
MUUTA: Se on ihana ja sillä on sama luonne kuin Sipellä.
Sipen koulutin tottelevaisuuteen koska se on siinä ihan paras!
Terveiset: Minulta ja koiriltani etenkin; Sipe, Hani ja Tessu <3
2. helmikuuta 2010 kello 18.33
Moi
nyyh nyyh…
mä otin turhaa mun kaverin kanssa yhteyttä, koska se sai munlta huskyn ja mä en saanut siltä chiua
Painkaa mun nimeä niin pääsette yhteen sika kivaan pelipaikkaa.
Mulla on siellä typpi, joka on nimeltä Hanniina8.
Voi pyytä kamuksi siellä pelissä.
6. helmikuuta 2010 kello 9.31
moi, mun kaveri kirjoitti tohon alas koska sillä ei oo täällä omaa nimimerkkiä.
Moi, mä saan ehkä nintendon ja siihen mäyräkoirapelin. mut sillä ehdolla että maksan siitä noin 70e ite. Ja jos saan sen niin mitä rotuja mäykyssä on heti pelin alussa?
tv.Dalkkupentu Lucky, mun kaveri Anna ja tietenkin koirat!
6. helmikuuta 2010 kello 10.57
7. helmikuuta 2010 kello 17.30
moikka… mulla ei oo oikeen mitää kerrottavaa oon vähän tylsistynyt nintendogsiin mut pelaan aivan hulluna mun pokemon pearl-peilä joka on siis nintendo-peli
T:minä ja korat
13. helmikuuta 2010 kello 8.42
Jeri chihuahua: No olen minäkii vähän kyllästynyt nintendogsiin. välillä käyn hoitamassa koiria mutta enemmähn pelaan pokemon pearlia
-tv.Dalkkupentu Lucky+koirat
15. helmikuuta 2010 kello 20.18
se on hyvä peli!!! siis pokemon pearl-peli
18. helmikuuta 2010 kello 19.33
Mä pelaan nintendogsia joka toinenpäivä (joskus).
Mä olen jo ostanut labbiksessa uuden koiran, ja tässä on sen tiedot:
Nimi: Regina
SKP: Naaras (tyttö)
VÄRI: Tummin
ROTU: Snautseri
MUUTA: Hyvin huono (agilityssä) ja ei ole temppuja YHTÄÄN!
28. helmikuuta 2010 kello 18.23
mun koirat:
nimi: hermanni
rotu: kääpiö snautseri
skp: tyttö
muuta: aivan kamala ja ruma koira mutta silti söpö
nimi:terttu
rotu: king charlesin spanieli
skp:poika
muuta: muistuttaa mammuttia
ps: oon uus seko kirjottelija joka käy täällä joka ikinen päivä, mun koirat on siis niin hirveitä ja tosi kummia mielentilaisesti
4. maaliskuuta 2010 kello 17.45
ostin uuden koiran tässä sen tiedot:
nimi: hilma
rotu: bokseri
skp: poika
muuta: harrastaa toisten pierujen kanssa kaikkea,rakastaa terttua niin että ne voisivat mennä naimisiin!!!
4. maaliskuuta 2010 kello 17.49
ostin uuden koiran tässä sen tiedot:
nimi:Elvis
rotu: jackrusselin terrieri
skp: poika
muuta tietoa: tosi hyvä agilityssä ja muutenkin söpö koira…
pliis kirjotelkaa tänne useammin hyvä että juhojuho 123 käy täällä edes
6. maaliskuuta 2010 kello 11.59
myin Rexin ja ostin uuden tässä sen tiedot:
nimi: Lucky
rotu: dalmatialainen
skp: poika (tietenkin)
muuta: söpö ja oppivainen en tiedä kuinka hyvin pärjää kisoissa kun en oo kokeillu ees
6. maaliskuuta 2010 kello 19.28
Ostin uuden koiran, tässä tiedot.
-NIMI:Unna
ROTU:Chihuahua
SKP:narttu
VÄRI:ruskeevalkoinen
MUUTA:Tosi söpö, mutta ei pärjää kisoissa.
7. maaliskuuta 2010 kello 16.12
alotin alusta mun labbis-version tässä kaikken mun koirien tiedot jokaisesta pelistä ja mulla on siin kolme versiota:
chihuahua -versiossa:
nimi: Jeri
rotu: chihuahua
skp: uros
väri: se valkonen ja lyhyt turkkinen siis
muuta tietoa: mun eka koira kaikista peleistä ja ihan ehdottomasti paras mun koirista
nimi: Nanna
rotu: shetlanninlammaskoira
skp: narttu
väri: se toisik tummin
muuta tietoa: mun toinen koira kaikista peleistä ja tosi söpö
nimi: Maxwel
rotu: saksanpaimenkoira
skp: uros
väri: se tumma jolla on silti vaalee naama
muuta tietoa: mun kolmas koira kaikista peleistä ja ehkä vähän ilkee mun toisille koirille mut mulle edelleenkin aivan ihana koira
nimi: Elvis
rotu: jackrusseliterrieri
skp: uros
väri: se jolla on kaks laikkua selässä
muuta tietoa: tosi kiltti ja söpö ja ihan sairaan hyvä agilityssä
nimi: Bella
rotu: dalmatialainen
skp: narttu
väri: se jolla on paljon pilkkuja
muuta tietoa: söpö ja hyvä oppimaan temppuja
mäyräkoira-versiossa:
nimi: Lucky
rotu: dalmatialainen
skp: uros
väri: se jolla on tummat läikät silmien alla
muuta tietoa: söpö koira
labrarorinnoutaja-versiossa:
nimi: Rocky
rotu: labradorinnoutaja
skp: uros
väri: vaaleenruskee siis se lähes valkonen
muuta tietoa ihan sairaan söpö ja vasta tänään ostettu
7. maaliskuuta 2010 kello 18.30
Jotkut on kysynyt mitä temppuja voi opettaa: esim. istu, maahan, makaa (molemmilla kyljillä), anna tassua, aivasta, vingu, kieri, jahtaa häntää, kerjää, seiso varpailla, kanihypyt, voltti, bäkkäri, breakdance, kaiva, nuuski… Käytä mielikuvitusta! Yhdistelemällä saa monia hauskoja temppuja! Esimerkiksi istu+hyppää on bäkkäri
8. maaliskuuta 2010 kello 18.21
jostain syystä mun piti alottaa taas mun labbis-versio alusta eli tässä siinä versiossa olevat koirat:
nimi: Naruto
rotu: shiba inu
skp: uros
väri: se musta
muuta tietoa: älkää ihmetelkö nimee Naruto sillä se on japaninkielinen nimi… Naruto on tosi söpö koira ja tosi tosi tosi tosi tottelevainen ja helppo koulutettava!!!
osta varmaan jossain vaiheessa takasin herra Rockyn joka on siis labbis ja se vaalein…
Terveisin: minä, omistaja + Jeri + Nanna + Maxwel + Bella + Elvis + Lucky + Naruto
8. maaliskuuta 2010 kello 20.35
nyt ostin sen koiran eli tässä sen tiedot:
nimi: Rocky
rotu: labradorinnoutaja
skp: uros
väri: se vaalein
muuta tietoa: kun opetin sille äsken istu maahan ja anna tassu niin se oppi ne kaikki heti ekalla kerralla, eli se on tosi hyvä oppimaan ja tosi söpö
9. maaliskuuta 2010 kello 17.48
Moi!!!
Mä kerron mun kaikkien koirien tiedot:
Nimi: topi
rotu: shiba inu
väri: se keltaoranssi
skp: uros
muuta: no tosi söpö ja ihana♥♥♥
Nimi: Zero
rotu: Shiba inu
väri: musta
skp: Uros
Muuta: tosi kiltti ja aika huono agilityssä ja hyvin söpö♥♥♥
Nimi: Pete
rotu: mopsi
väri: musta
skp: uros
muuta: Tosi hyvä frespeessä
Nimi: regina
rotu: snautseri
väri: se missä on se sydän
skp:naaras
muuta: mun iki oma koira
Nimi: Nemo
rotu: husky
väri: se vaalein
skp: Uros
Muuta: ihana ja tosi söpö♥♥♥
Nimi: matilda
rotu:kultainen noutaja
väri: no se kaikista vaalein
skp: naaras
Muuta: dalmis versios kaikista vanhin koira♥♥♥
Nimi: amanda
rotu: Shiba inu
väri: musta
skp: naaras
muuta: söpö♥♥☻
10. maaliskuuta 2010 kello 19.10
Moi!!!
Mä ostin uuden koiran ja tässä on sen tiedot:
Nimi: __________en oo viel antanut nimeeee
rotu: Dalmis
väri: no se täplikäs ja mulkosilmä
skp: naaras
Muuta: no aika ihana♥☺♦░╘
Mut nimeen sen ihan koht
10. maaliskuuta 2010 kello 19.23
Moi
mä nimesin sen mun uuden dalmiksen ja sen nimeksi tuli Buddy
ostakaa tekin uudet koirat josta tulee dalmikset ja tässä on niille nimi ehdotuksia:
1. buddy
2. dalkku
3. tommy
4. Bob
5. Annukka
6. lilly
7. vicky
8. ville
9. limu
10. ruttu
11. maaliskuuta 2010 kello 16.07
Moi!!!!!!!!!!
Mä nyt nimesin sen mun uuden dalmiksen, ja sen tiedot on tässä:
Nimi: Buddy
rotu: Dalmis
Väri: mulkosilmä joka on täplikäs niinkun dalmis
skp: Narttu (tyttö)
Muuta: no ihan söpö♥♥♥
APUA!!!
Nyt kun mä ostin buddyn, niin Matilda on nyt ilman kaveria, kun buddy ja amanda on nyt yhdessä ja matilda on ilman kaveria =(!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kertokaa, et pitäiskö mun myydä buddy vai ei???
Mä en osaa päättä et myiskö buddyn vai ei kun se makso yli 600 puntaaa… =(
mulla on enäänjotain 3000 puntaa kun ostin buddyn.
11. maaliskuuta 2010 kello 20.48
miksi ees ostit sen jos et ees tykkää siitä??? aika typerää…
13. maaliskuuta 2010 kello 13.22
No mä halusin vaan uuden koiran…
:
mrgreen:
14. maaliskuuta 2010 kello 17.39
Moi!
Jeri Chihuahua, mä tykkään siitä mun uudesta koirasta!!! kuka sano et mä en muka tykkää siitä!?
Menkää osoitteeseen http://www.nintendogs.comja sinne The kennel niin ssinä on ne eri versiot niin painakaa siit’ labbiksesta ja sit siitä shibasta ja sit vel klikaa siit watch me in action ja siit tulee se ihmeen videon ja se on niin söpö♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥
Voitteko te muuta mennä ja tehdä mallin osoitteeseen goSupermodeliin?
MUn tyypin nimi on siellä Hanniina8
17. maaliskuuta 2010 kello 17.54
Moi!!!!!!!!!
Mulla on se mäykky versio j a eiks’ siinä voi tehdä pentuja?
No jos voi, niin mä ostin uuden koiran joka on husky ja tyttö, niinkun Nemo.
Niin miten ne tekee pentujs?
Pliis… kertokaa…
18. maaliskuuta 2010 kello 19.28
Moi!
Mikä siellä taloissa on se Urban Living?
Ei muuten mutku se maksaa £0.00.
18. maaliskuuta 2010 kello 19.44
Moi!
Mä en mista et mikä siellä Urban Living talosssa oli, mut tiiätkö sä miten ne kaksi koiraa voi tehä pentui kun mul’ on kaksi huskyä ja ne on tyttö ja poika ja ne on saman väriset???
Kiitti jos joku kertoo???
19. maaliskuuta 2010 kello 16.24
Moi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Mä en tiiä mitä tänne vois kirjoittaa kun te ette kerro miten voi tehdä pentui…
=(
19. maaliskuuta 2010 kello 18.43
mäyris pelissä ei voi tehdä pentuja!!!
Dalkkupentu Lucky: mitä mä teen siinä kohtaa kun oon päässy sinne saarelle pokemon pelissä? en nimittäin tiiä
20. maaliskuuta 2010 kello 14.32
Mä oon kuullu, et pentuja vois saada vaan shiba & friends pelissä, ja et sitä valmistettas vaan kiinas.
(HUOM! Toi on sit vaan jostain kuultua eli en tiiä onko totta.)
20. maaliskuuta 2010 kello 19.18
No mun kaveri huijas ja pliis voitteko te edes silti ketoa miten voi tehdä pentui
21. maaliskuuta 2010 kello 13.05
en tiedä miten ne saa pentuja, mutta vaan shiba inussa voi niitä saada
22. maaliskuuta 2010 kello 8.18
Jeri Chihuahua: en tiedä vielä mut koita kattoo läpi se koko saari.
Moi. Sitten Nintendogsista::::: Täs mun koirat:
Nimi: Lucky
Rotu: dalkku
skp: no uros (tottakai)
väri: Se Joka on ihan valkoinen päästä!
muuta: Se oli mun ensimmäinen koira ja ihan paras!!!!!!!!!!!!!
Nimi: Honey
rotu:saksuli
skp: narttu
väri: tummin mutta vaalenruskee naama
muuta: mun yks lemppareista tulee toimeen myös muiden koirien kanssa
Nimi: Remi
rotu:jackrussel
skp: uros
väri: se jolla menee aaltomainen viiva naamassa
muuta: se oli meidän vanha koira mut se piti lopettaa myös pelissä ihan paras
Nimi:Unna
rotu: Chihuahua
skp:narttu
väri:ruskee valkonen
muuta:ihan mukava koira tämäkin!
ps.en oo kirjotellu vähän aikaa koska meidän tietsikka on ollu rikki saatin nyt uusi läppäri!!
24. maaliskuuta 2010 kello 15.18
Hei !
Mitä olen sivustoista lukenut nintendogs koirat VOIVAT saada pentuja. Uskokaa tai älkää. En nyt juuri muista miten mutta joidenkin poppakeinojen avulla : )
24. maaliskuuta 2010 kello 15.22
Netta ! Shiba Inu se on mutta puhutaan joskus vain Shibasta.
25. maaliskuuta 2010 kello 18.20
jep koirat voi sada pentuja shiba inu versiossa sillä itselläni kin on saanu
27. maaliskuuta 2010 kello 10.28
Hei!
ai voiko siis mäykyssä tehdä pentuja, Toivoja?
31. maaliskuuta 2010 kello 9.01
EI VOI!!!
6. huhtikuuta 2010 kello 12.53
Moi!
Mulla on ollu Nintendogs —> Dalmantia versio. Mun eka koira siinä oli Saksan paimenkoira Anna. Tässä sun tiedot:
Nimi: Anna
Rotu: Sanksan paimenkoira
Väri: Tummin
Sukupuoli: Narttu (tyttö)
Muuta: Aivan ihana ja kiltti koira! Opetin sen Agilityyn siinä se on todella hyvä! Ja nyt olen jo ainakin 1kk kouluttanut sitä frisbiiseen vähän paremmin ^_^
Myöhemmin, paljon myöhemmin..
Ostin Siperian huskyn. Sen tiedot:
Nimi: Sipe
Rotu: Siperian husky
Väri: Se tummin, millä ei ole sitä “ristiä” otsassa.
Muuta: Todella hyvä frisbiissä.. Ja aivan ihana koira : )
Haluaisin tietää mistä saisin Shiba inu -version?
Terveiset kaikille<3
10. huhtikuuta 2010 kello 14.37
shiba inu version saa ostettuun netti kaupasta sillä niitä ei myydä suomessa
12. huhtikuuta 2010 kello 18.07
Okei, kiitos : )
13. huhtikuuta 2010 kello 16.09
Moi pitkästä aikaa!
1. toukokuuta 2010 kello 10.33
moi tosi pitkästä aikaa! mulla ja mun koirilla menee oikein hyvin ja kerron tässä ohella taas niidenkaikkien tiedot:
chihuahua-versiossa:
nimi: Jeri
skp: uros
rotu: chihuahua
muuta tietoa: mun eka ja paras koira IKINÄ.
nimi: Kiki
skp: narttu
rotu: chihuahua
muuta tietoa: ihana koira joka taitaa olla pihkassa Jeriin.
nimi: Nanna
skp: narttu
rotu: shelltti
muuta tietoa: mun toka koira ja aivan ihana.
nimi: Maxwel
skp: uros
rotu: saksanpaimenkoira
muuta tietoa: mun kolmas koira joka on usein vähän tuhma muille koirille mutta mulle aivan ihana.
nimi: Bella
skp: narttu
rotu: dalmatialainen
muuta tietoa: ihan sika hyvä tempuissa ja tosi söpö muutenkin
nimi: Elvis
skp: uros
rotu: jackrusselin terrieri
muuta tietoa: aivan täydellinen agilityssä ja muutenkin tosi söpö.
mäykky-versiossa:
nimi: Pirre
skp: narttu
rotu: mäyräkoira
muuta tietoa: tosi söpö ja kiva pikkukoira.
nimi: Miki
skp: uros
rotu: beagle
muuta tietoa: tosi söpö ja hauska myös tosi kiltti kaikille muille koirille
labbis-versiossa:
nimi: Rocky
skp: uros
rotu: labbis
muuta tietoa: aika tuhma koira mutta tosi söpö
nimi: Naruto
skp: uros
rotu: shiba inu
muuta tietoa: varsin kiltti ja söpö koira
2. toukokuuta 2010 kello 9.30
Mulla on ollut vanhin versio nintendosta. Se oli vaaleanpunainen ja sen ostaja kävi hakemassa sen 30.4.-10. Tällä hetkellä minulla on valkoinen nintendo dsi, eli se uusin versio jossa on kamera. Sain sen viime jouluna eli se on aika uusi. Minulla on uudessa nintendossani SD Card, eli kortti johon voi ladata netistä pelejä. Eli minulla on yli 20 peliä kortilla, ja siihen sisältyy mm. kaikki koirapelit eli labradorinnoutaja, chihuahua, mäyräkoira ja dalmatialainen. Omistan myös yhden irrallisen pelin joka on myöskin nintendogs; mäyräkoira…
Ja voisin sanoa että nintendossa ei tule lisä toimintoja joka onkin harmi
…
Nintendogsin hyvät puolet: (+)
+ voi ostaa 6 koiraa
++ koirille voi tehdä samoja hoitotoimenpiteitä mitä oikeallekkin koiralle
+ voi käydä erilaisissa kilpailuissa
++ voi yhdistää toisen nintendon kanssa ja voi sitten antaa toisille yllätys lahjoja!
++ käskyt opetetaan mikrofonin avulla ja käskyt voi opettaa suomeksi
++ mitä enemmän pelaa, sitä enemmän saa erilaisia koirarotuja sekä asuntoja
Nintendogsin huonot puolet: (-)
- lenkillä hihna roikkuu ilmassa
- koiralle ei voi opettaa kuin 3 käskyä päivässä
- koirien kanssa ei aluksi pääse pitkiä lenkkejä
- kilpailuissa voi käydä vain 3 kertaa päivässä
- kaikkia koiria ei voi yhtä aikaa käyttää lenkillä
6. toukokuuta 2010 kello 20.52
lenkillä hihna roikkuu ilmassa
- koiralle ei voi opettaa kuin 3 käskyä päivässä
- koirien kanssa ei aluksi pääse pitkiä lenkkejä
- kilpailuissa voi käydä vain 3 kertaa päivässä
- kaikkia koiria ei voi yhtä aikaa käyttää lenkillä
niin pöljää!!!
14. toukokuuta 2010 kello 9.34
Miten Nintendogs Shiba inu -pelissä voi saada pentuja??? Pitääkö siinä tehdä jotakin että niitä saa vai tuleeko pentuja automaattisesti kun on tarpeeksi pitkällä pelissä???
18. toukokuuta 2010 kello 15.11
KAIKIS NINTENDOGSEIS SAA PENTUI Sain juuri kuulla JA LÖYSIN OHJEET MITEN MITÄÄ TEHÄ ET SAA PENTUI
laitan olhjeet tähän
Eli nintendogsissa voi saada pentuja. Tässä ohjeet :
Osta 2 koiraa, tyttö ja poika, jotka ovat saman rotuisia. Ja osta vain koirat joiden luonne on ystävällinen.
Ruoki koiria vain maidolla ja kuivaruoalla (dry food). Ulkoiluta vain poikakoiraa.
Jatka rutiinia.
Tyttökoirasta tulee paksumpi kuin ennen.
Jonain päivänä tyttökoira herää, ja sen lähellä on pienen pieni koira. ;]
21. toukokuuta 2010 kello 13.56
Moi taas pitkästä aikaa!
1. eli mul on nyt vaan kolme koiraa dalkku versiossa mut hankin kyl ehdottomasti lisää
2.Mä sain Nintendo dsiin semmonen light blue jeee jee
3.Myydäänkö sitä Shiba versiota missään nettikaupoissakaan???
25. toukokuuta 2010 kello 19.07
Moi! Tiiän ton pentujutun.
Yritan saada koirilleni pentuja! Alotin alusta ja mulla on nyt Cookie ja Candy j a haluun hirveeessttti niille poikasia! Söpöö!
28. toukokuuta 2010 kello 20.51
Mäki yritän tuota pentu juttua on kaksi saksanpaimenta Honey ja Toffe. ja ostin myös uuden koiran Riina sheltin.
Nimi:Riina
Rotu:Sheltti
Väri:Tummanruskee valkoinen
Skp:no tyttö
muuta: on tosi söpö ja tottelee tosi hyvin
Temput:istu maahan kieri (ei vielä muuta koska ostin sen noin tunti sitten)
29. toukokuuta 2010 kello 10.44
mä yritän tota kahella shiballa jotka on niitä oranssiruskeita
29. toukokuuta 2010 kello 13.54
Moi
nintendogs pentu: Voiko niitä koiria kuitenkin käyttää ihan normisti kisoissa??? Ja vaikka kouluttaa tyttökoiraa TOKOon? arvaan että voi mutta en ole ihan varma. Kerron koirieni temput HUOM! jätän kokonaan tästä pois ne koirat jotka eivät osaa mitään.
Lucky: istu, maahan,tassu,kieri,potkaise, hei hei, takatassut, voltti,kerjää,breikkaa,jahtaa……. olikohan siinä kaikki en viitsi tarkistaa
Honey:istu,maahan,tassu,kieri,jahtaa,potkaise,heihei,aivasta,tanssi, kerjää.
Remi:istu, tassu.
Riina:istu,maahan,kieri, heihei.
tv.Dalkkupentu Lucky + koirat
30. toukokuuta 2010 kello 9.41
Moi
opetin Riinalle lisää temppuja: tassu,hyppää ja jahtaa häntää. Nyt on siis opettelemassa kerjäämistä, niin pästään expert classiin. Voittanut jo Beginnerin ja oli toisena open classissa. Muihin lajeihin en ole vielä koittanut. Useimmat sheltit on kyllä agilityssä hyviä!
tv.Dalkkupentu Lucky + koirat
30. toukokuuta 2010 kello 11.09
onko kukaan onnnistunut tossa pentujutussa vielä? ja tiedätkö nintendogs pentu että kauanko siinä kestää että pentu tai pennut syntyy kestääkö viikko vai pari päivää tai vaikka kuukausi?
okei no nyt mä kerron jällee että mitä koiria mulla on tällä hetkellä mun peleissä:
chihuahua-versiossa on:
nimi: Jeri
rotu: chihuahua
skp: uros
muuta: eka ja maailman paras koira
nimi:Elvis
rotu: jackrusselinterrieri
skp: uros
muuta: tosi söpö ja ihan SAIRAAN HYVÄ agilityssä
nimi: Nanna
rotu: shetlanninlammaskoira
skp: narttu
muuta: toka koira ja tosi suloinen
nimi: Maxwel
rotu: saksanpaimenkoira
skp: uros
muuta: aivan ihana mulle toisille koirille vähän äksy mutta se on silti maailman paras saksanpaimenkoira!!!
nimi: Ginger
rotu: shiba inu
skp: narttu
muuta: tosi söpö ja jos toi pentujuttu on totta niin kohta se on emo
nimi: Nugget
rotu. shiba inu
skp: uros
muuta: tosi söpö ja tästä sitten tulee isä jos toi pentujuttu on totta
nimi: Bella
rotu: dalmatialainen
skp: narttu
muuta: ihan sikahyvä tempuissa ja muutenkin hellyyttävä koira
mäyräkoira-versiossa on:
nimi: Weed
rotu: siperian husky
skp: uros
muuta: tosi söpö ja Weed nimi on sitte yhestä japanilaisesta/kiinalaisesta ohjelmasta joka on tosi hyvä
labradorinnoutaja-versiossa on:
nimi: Naruto
rotu: shiba inu
skp: uros
muuta: tosi söpö
nimi: Rocky
rotu:labradorinnoutaja
skp: uros
muuta: tosi söpö vaikka onkin aika ilkee muille koirille mutta mulle se on ihan himo kiva! no siinä on toistaseks mun kaikki koirat mä varmaan poistan jonkun koiran kohta
30. toukokuuta 2010 kello 12.05
Jos haluat saada nintendogsissa pentuja niin tässä ohjeet:
Osta 2 koiraa, tyttö ja poika, jotka ovat saman rotuisia. Ja osta vain koirat joiden luonne on ystävällinen.
Ruoki koiria vain maidolla ja kuivaruoalla (dry food). Ulkoiluta vain poikakoiraa.
Jatka rutiinia.
Tyttökoirasta tulee paksumpi kuin ennen.
Jonain päivänä tyttökoira herää, ja sen lähellä on pienen pieni koira. ;]
Se koiran raskaus voi kestää parista päivästä muutamaan vikkoon, koirien ei tarvii olla saman värisii, vaan saman rotusii.
Ja kannattaa sit myös tarkistaa et koira on ystävällinen! Kaikissa koira roduissa on ystävällisiä, pitää vaan rämpätä. Tyttö ei mun mielestä saa mennä kisoihin, ja koirille ei saa syöttää ees makupaloja vaan Dry foodia ja Milkkiä, ja sitten niitä pitää syöttää ja juottaa tarpeeks usein että raskaus ei keskeenny, ja jos poika koira on lenkillä se EI SAA SYÖDÄ ROSKIA, koska muuten tietoihin voi tulla et se on syöny viimeks tyyliin, popcornii tai burrittoja yms. Ja koiria ei tarvii ostaa saman aikaan!
Kunhan aikasemmin ostetun luonne on ystävällinen varmasti!
Jos tahdot saada pentuja, luonne tekstin on oltava tälläinen;
Poika
To a trainer with a kind and open heart, this shy young male could become a member of the family
Tyttö
This shy young pup will become like a member of the family to a trainer with a forgiving heart.
Ja luonne näkyy siitä kun klikkaat jostain rodusta, ja valihet yhen niistä kolmesta koirasta, isiinä on luonne, ja kaikissa koiraroduissa on ystävällisiä, pitää vaan rämpätä.¨
Toivottavasti auttoi.
30. toukokuuta 2010 kello 20.40
Laitan tähän mun koirat koska niitä on tullut vähän lisää edellisestä kerrasta.
Dalkku – versio
nimi:Lucky
rotu:dalkku
väri:se joka on ihan valkonen päältä ja pilkkuja korvissa
skp:uros (edelleen)
muuta:mun ensimmäinen koira ja maailman ihanin
nimi:Honey
rotu:saksuli
väri:se tumma jolla on vaalee naama
skp:narttu
muuta:tosi ystävällinen ja tottelee myös hyvin
nimi:Remi
rotu:jackrussellin terrieri
väri:se jolla on aaltomainen viiva naamassa
skp:uros
muuta:tosi kiltti mulle saattaa joskus olla vähän ilkeä toisille koirille
nimi:Toffe
rotu:saksuli
väri:vaalein
skp:uros
muuta:ihana ja aivan älyttömän huomionkipeä poika
nimi:Riina
rotu:sheltti
väri: tummanruskea
skp:narttu
muuta:aivan älyttömän kiltti ja tottelevainen (ollaan tokossa masterissa)
labbis – versio
nimi:Lumi
rotu:shiba
väri:valkonen
skp:narttu
muuta:on tosi hyvä agilityssä ja TOKOssa ja muutenkin kiltti (ei kuitenkaan aina enkeli)
nimi:Aksu
rotu:sheltti
väri:musta
skp:uros
muuta:muille labbis – version koirille kiltti mutta “naapureiden” koirille äksy
nimi:Noppa
rotu: pinseri
vari:musta
skp:narttu
muuta:aika ilkee koirille mut silti ihana
ps.missäköhän juhojuho123 on???????????
31. toukokuuta 2010 kello 20.54
Niinpä missäköhän toi juhojuho123 on? pääsin vihdoin TOKON champion shipin läpi elviksellä vaikka tulin kylläkin toiseksi kun ne tuomarit antaa niin huonosti niitä pisteitä! mut yritän taas huomenna että pääsisinkö nyt ekaks mut oikeesti elvis on niin sairaan hyvä kaikessa ja sit se on vielä tosi kilttikin. tuun muuten varmaan taas jossain vaiheessa kun kesäloma alkaa niin sinne kokkolaan koirien kaa!!! ja kerron nyt taas mun kaikkien koirien tiedot koska ne on vähän muuttunu:
chihu-versiossa:
nimi:Jeri
rotu:chihuahua
väri: se vaalein ja lyhytturkkinen
skp:uros
muuta:tosi kiltti ja edelleenkin mun eka koira ja samalla paras koira!!!
nimi:Nanna
rotu:shetlanninlammaskoira
väri:se tummanruskee
skp:narttu
muuta:ihana koira ja mun toka
nimi:Maxwel
rotu:saksanpaimenkoira
väri:se tumma jolla on vaalea nassu
skp:uros
muuta: mun kolmas koira,aivan ihana mulle mutta toisille koirille vähän ilkee
nimi:Elvis
rotu:jackrusselinterrieri
väri:se jolla on epäsuora raita otsassa
skp:uros
muuta:ihan sairaan söpö ja ihan sairaan hyvä kaikissa kisoissa mutta varsinkin agilityssä
mäykky-versiossa:
nimi:Weed
rotu:siperian husky
väri:se vaalein
skp:uros
muuta:söpö ja kiva koira
labbis-versiossa:
nimi:Rocky
rotu:labradorinnoutaja
väri:vaalein
skp:uros
muuta:tosi söpö mut ehkä vähän tuhma
nimi:Naruto
rotu:shiba inu
väri:musta
skp:uros
muuta:tosi kiltti ja söpökin
sit vielä et monta trainer pointsia, mulla on chihussa täydet ja muita en edes muista. kirjotelkaa te muutkin noita koirien tietoja niitä on kiva lukea. toivottavasti juhojuho123 tulis myös kirjottelemaan sen koirista niillä on niin parhaat nimet
1. kesäkuuta 2010 kello 19.12
Mimma: Koiran pitää siis ensin oppia nimensä, jonka jälkeen se pitää saada istumaan. Tämän jälkeen kun se oppii käskyn istu, niin sitä saa treenailla parhaansa mukaan. Istumisen komento vaaditaan, jos tämä on ensimmäinen koirasi. Mikin kuva tulee nopeasti, ainakin minulle, kun koira istahtaa oikealla tavalla.
Nintendogs pelaaminen on kylläkin vaapunut, koska jotenkin vain tylsistyin siihen. :–D Nyt on kumminkin jo alkanut “pelattamaan” enemmän, ja peli on esillä taas. |
Ensimmäisen koirani nimi on Snoopy, joka on kultainen noutaja. Se on edelleenkin minulla, mutta nyt se taitaakin olla koirahoitolassa. <;
Kohta tämä neiti on onnellinen koiran omistaja. <3
Minulla ei ole ajatustakaan myydä sitä, koska en vain pysty siihen. Snoopy kyllä tulee vielä olemaan luonani.
Snoony on suhteellisen hyvä kaikessa, mutta ei kyllä tahdo oppia komentoja millään, kun on tällainen kamala "hätähousu"!
Kun opetin pojulle käskyn "beg" niin kesti ainakin viikon saada se oppimaan se!
Haha, kerran kun olin Snoopyn kanssa näyttelyissä, ja oli se "loppuhuipennus" missä sai tehdä ihan mitä vain, sanoin "beg" mikkiin, ja koirani alkoi "breik dancata" :–D Nauroin aivan kamalasti, mutta kyllä, ensimmäiseksi tultiin!
Tällaisia hauskoja kokemuksia minulla on ollut Snoopy koirani kanssa. Tietenkin minulla on muitakin koiria, ja nyt on vain tyttöjä, Snoopyn lisäksi.
Tämä sekosi, aivan totaalisesti kun oli yksin tyttöjen kanssa kotona. Oikeastaan tämä vain kiusasi niitä, koska sellainen se pojuliini on.
Agility menee nyt aika huonosti jo, vauhti on ainakin hidastunut aivan kamalasti, koska en ole vain ehtinyt, enkä ylipäätään jaksanut treenailla Snoopya. Nyt kumminkin pitäisi aloittaa treenaaminen ihan kunnolla, jos sen oman koiran haluan hankkia.
Olen itse nelosella, ja kohta menen viitoselle, ja haaveilen omasta koirasta. Luulisin kyllä sellaisen karvaturrin saavani, koska äitikin haluaa koiran.
2. kesäkuuta 2010 kello 18.50
ostin uuden koiran tässä sitten sen tiedot:
nimi:Hunaja
rotu:saksanpaimenkoira
väri:se yleisin oikeen koiran väri
skp:narttu
muuta:oikeen ihana ja kiltti pikku söpöliini
3. kesäkuuta 2010 kello 7.50
Meen nyt Riinan kanssa TOKOn champhion shippiin pakko ainakin olla kolmonen koska en mää jaksa enää masteria läpi vetää tyhmää kun saa käyttää vain kolme kertaa päivässä kisoissa
tv.Dalkkupentu Lucky+koirat
ps.toi juhojuho123 lupas käydä täällä joka päivä mutta ei oo näkyny.
pps.en oo vieläkään saanut pentuja
5. kesäkuuta 2010 kello 19.33
Myin Nopan ja ostin uuden koiran Sinna mäykyn siis labbiksessa. mulla ei ole vielä hirveesti rotuja labbiksessa mut tossa on ne mitä mulla nyt on kääpiösnautsieri kääpiöpinseri gorgi dalkku sheltti villakoira labbis ja shiba inu. dalkkussa on kaikki rodut. pääsin Riinan kanssa kakkoseks champion shipissä mut sitten en tallentanut ja se meni pois nyt en ole edes päässy masteria kun ne antaa niin surkeet pisteet Riinalla meni masterissa kaikki oikein mut sit ne anto jotain…. en muista tarkalleen mut se oli jotain 8.30
6. kesäkuuta 2010 kello 18.54
tosta äskösestä unohtui mäykky siis labbiksessa on mäykky sheltti labbis dalkku gorgi shiba inu villakoira pinseri snautseri ja mopsi (sain äsken). Kävin muuten tänään Sinnan kanssa frisbiinheitossa agissa ja tokossa kaikkien beginnerit läpi Sinna oli frisbiissä kakkonen agissa ykkönen ja tokossa ykkönen. vitsin noi muut koirat kaikissa kisoissa on surkeita kun se voittajakin frisbiissä oli saksuli Trouble ja Sinna on mäykky Trouble olivaan yhden pisteen sinnaa parempi.
tv.Dalkkupentu Lucky + koirat
ps.Trouble sai 11p ja Sinna 10p
10. kesäkuuta 2010 kello 9.51
Moi vaa!! Mulki on ihku koira! Sen nimi on cole.
10. kesäkuuta 2010 kello 18.59
Mun koira on ihan the best, ku se pääsee ihan aina open klassiin. Siis en oo ikin kuullu, et kukaa muu olis päässy niin pitkälle agilityssä!<3<3 Muuten ne tuomarit kutsu mut teelle, ku mä olin niin hyvä. Jos te muutki joskus pääsette niin pitkälle te pääsette teelle niiden kanssa luultavasti!!!<3 Eiks ninteendodoks ookki THE BEST????!!!!!!!! Ne voi muuten saada tennispallon, jos pääsee yht pitkälle, ku mä. =-/0) Koirat ruulsz!:DDDD
10. kesäkuuta 2010 kello 19.02
Nyt ku unohin kirjottaa tohon edelliseen, ni sanon täs: MUN KOIRAN NIMI AGILITI; KU SE ON IHAN OIKEESTI PARAS AGILITYS JA MUUTENKIN IHA OIKEEZST THE BEST! Ja se tykkää tuomareiden teestä.<3
10. kesäkuuta 2010 kello 19.34
Ooxä iha varma, et sä oot menny juomaan tuomareille TEETÄ?!?!?? Mut uskon sua, kosk vaikutat nii rehelliselt tyypilt. Ollaanks bestiksii, ni meiän coolit koirat voi nähdä, ja mennä yhessä tuomareille teelle?:-)
10. kesäkuuta 2010 kello 20.01
Moi mun kysymys on: miten koirat voi saada pentuja? Ootte varmaan kirjottanu sen jo tänne, mut en löydä sitä mistään! Kiitti jos vastaatte!
11. kesäkuuta 2010 kello 18.41
Mistä voi ostaa nintendogs – shar pei & Friends pelin??? En löydä sitä peliä mistään!!
13. kesäkuuta 2010 kello 9.18
Voiko tyttökoira tulla uusiks raskaaksi, vaikka poika ois syöny roskia? Uskon, et voi, mut en ole varma. Tietääkö joku? Oon yrittäny saada uudelleen sitä raskaaksi. Siit on kulunu kaks päivää, ja se on edelleen yhtä paksu kuin poika…:(
13. kesäkuuta 2010 kello 10.37
rehellinen….. et varmaan oo päässy teelle tuomareiden kanssa hahhaahhaa!!
ps.sä olisit tosi hyvä juttukaveri juhojuho 123selle Duudeli
13. kesäkuuta 2010 kello 13.05
shar pei versiota ei saa mistään sillä se voi olla myös pelkkä huijaus ja jos on olemasssa niin japanissa.
MUN kaikki koirat on päässy agilityn vikaan kisaan eli parhaimpaan samoin tottelevaisuudes ja frisbees että että on munkin koirat hyvii
13. kesäkuuta 2010 kello 13.15
Japanissa Labrador and Friends on julkaistu nimellä Shiba and Friends. Kaikkien yllä mainittujen versioiden lisäksi Japanissa on julkaistu myös muutama erikoisversio, kuten Nintencats: Tabby and Friends, Garden Edition, Fight Dogs Edition tai Pitbull Edition, sekä Shar Pei and Friends.
noista ainostaan saa shiba inu version
14. kesäkuuta 2010 kello 17.11
No hei minä taas täällä juhojuho123!
ostin muuten kaksi uutta koiraa tässä tiedot
nimi: Barbara
rotu:villakoira
väri:ruskea
skp:uros
muuta:aivan surkea koira mutta silti ihana (aamuisin aivan hirveän kamala)
nimi:Homer
rotu:king charlesin spanieli
väri:ruskea
skp:narttu
muuta:on ollut 4 agilityn beginner classissa
ps.kuka se Duudeli on?????
15. kesäkuuta 2010 kello 20.29
Oon pääsy tuomareille teelle! Ooteko muuten jo saanu tennispallon? Sain sen vähän aikaa sit ku olin Agilitin kaa lenkillä!:) Nintendogs pentu mite oot voinu päästä siihen vikaan agilitys??? haluun tietää!!!!!
:):) Mite nii oon hyvä juttukamu juhojuholle?
15. kesäkuuta 2010 kello 21.55
No et mitenkään! Musta sä oisit pikemminkin hyvää juttuseuraa nintendogs pennulle, jos se näkis sen.
15. kesäkuuta 2010 kello 22.41
Nyt ku kerroin, et mul on Cole, ni tässä vähän muutenki tietoja:
Nimi: Cole
Rotu: pinseri
Väri: tumma
Skp: uros
Muuta: Aivan IHQQUU koiraa!
Nimi: Minni- Manni
Rotu:Chihuahua
Väri: valkonen
Skp: narttu
Muuta: Aivan IIIIHHHHHHHHHHHHQQQQUUUU dog!
Nimi: Hermanni
Rotu: boxeri
Väri: Musta-valkonen
Skp: uros
Muuta: Löytää aina leijonan harjan, mut on silti ihan IIIIIHQQQ koira!!
Nimi: Lissulainen
Rotu: Snautseri, tai mikä se ny o9nkaa
Väri: Harmaaaa
Skp:narttu
Muuta: Kaikkein IIIIIIHHHHHHHHHQQQQQQQQQUUUUUUUUUIIIIIIIIIIIIIIN DDDDOOOOOOOGGGGG!!!
15. kesäkuuta 2010 kello 23.05
Voiko ne ny oikeesti käydä teellä??:-o En ole itse vielä kovinkaan perehtynyt nintendogsista, mutta ei kuulosta kauheen aidolta. Tosin ku niiti tuomareit voi nähä lenkillä, ni miks ei…? Kuulostaa kyl aikas oudolta…
15. kesäkuuta 2010 kello 23.11
Totta kai voi!! Kaikki voi, kunhan on vaan riittämvän pitkälle.:-)
16. kesäkuuta 2010 kello 9.30
olen harjoitellut koirani kanssa jo kauvan agilityä niin se sujuu hyvin 12 voittoa viikasta
täs koirani tiedot:
nimi:chibi
spk:uros
rotu:pk chihuahua
väri: valkoinen
time togetheria: 34:5
muutta: hyvä koira
16. kesäkuuta 2010 kello 16.17
MÄ putosin open klassista pekinnerklassiin. APUA onko Agilitillä joku vika ku se putos?!? OON IHAN PANIIKIS VOISKO JOKU JEESATA? EIKÄ NE TUOMARIT KUTSUNU MUA TEELLE! PITÄISKÖ MUN POISTAA AGILITI? JOS SIINÄ ON JOKU HUONUUSPÖPÖ JOKA TARTTUU! poistan sen varmaan huominen. Voiko se tarttuu muihin koiriin nintendodoksisssa apua pitääkö mun alottaa alusta Akiliti on ihan masentunu ku se ei päässy tuomareille teelle. ( Akiliti ei voi kisailla enää tänään)
17. kesäkuuta 2010 kello 9.05
mä oon saanu varmaan 50000000 kertaa tennispallon se on ihan surkee juttu ei sillä oo leveilemistä ja sitä paitsi etsä oo varmastikkaa päässy tuomareiden kaa mihinkää teelle
19. kesäkuuta 2010 kello 13.17
Tässä mun koirat: (Dalmis)
Nimi: Ruttu
Rotu: mopsi
Väri: valkomusta
Skp: uros
Muuta: Söpö ja nim sopii sille, ku valettu.:-)
Nimi: Buffetti
Rotu: villakoira
Väri: ruskee
Skp: narttu
Muuta: Söpö ja huomion kipeä
Nimi: Madeline
Rotu: chihuahua
Väri: valkonen(pitkä karvanen)
Skp: narttu
Muuta: nukkuu melken aina
Nimi: Hercules(joo, aika tyhmä nimi, mut ei voi mitää.xD)
Rotu: saksanpaimenkoira
Väri:se, jos on eniten oranssia
Skp: uros
Muuta: Hyvä siinä frisbee jutus ja osaa paljon temppuja. Esim. tanssi, kerjää, seiso, kieri, jahtaa häntää…
Nimi: Capuccino
Rotu: saksanpaimenkoira
Väri: sama, ku Herculeksellä
Skp: narttu
Muuta: Aika laiska, mut silti ihana
Nimi: Nipsu
Rotu: corgi
Väri: se vaalee ruskee, mis ei oo plänttiä otsassa
Skp: uros
Muuta: arka ja söpö
Nimi: Naksu
Rotu: shiba inu
Väri: tokaks vaalein
Skp: uros
Muuta: super ihana
Poistetut:
Nimi: Sally
Rotu: labbis
Väri: musta
Skp: narttu
Muuta: Oli ihan kiva
Nimi: Ice
Rotu: husky
Väri: tummin
Skp: uros
Muuta: Oli aika ilkee, mut silti kiva
Nimi: Karpalo
Rotu: spanieli
Väri: ruskeevalkonen
Skp: narttu
Muuta: Oli söpö ja hyvä näyttelyssä(tai mikä nyt onkaan)
P.S: Moi! oon uusi tyyppi tällä. Mulla on ollu nintsa jo pari vuotta, ja mulla oli pitkä lakko, mut oon nyt taas innostunut nintendogsista.
21. kesäkuuta 2010 kello 10.32
jeri chihu oon oikeest päässy tuomareille teelle, ja oon pelannu nintendogsii niinku ainaki kaksataa kertaa enemmän ku te ni miten muka oot saanu tennispallon nii mont kertaa? :/ Onko akiliti ihan ok kun tänään se ei oo viel kisaillu, mut se ei haluu mennä silti kisoihin jonku syyn takii. Oon syöttäny ja juottanu akilityy, mikä sil on vikana?!?
21. kesäkuuta 2010 kello 16.51
KUKA IHGUTTAA MUN KOIRII?!?!?!?! NE RUULTZ ( Duudelin tyylillä) XD XD XD WOO HOO! <3
21. kesäkuuta 2010 kello 16.58
Voi sua Duudeli, en tiiä mikä Agilityä vaivaa, mut toi kuulostaa tosi vakavalta. Kannattais poistaa se, ettei se tartu muihin koiriin
ps. tää oli vaan vinkki, ei sun tartte poistaa sitä jos se paranee välittömästi.
T. Doggyliini´ ( Your best friend 4 ever Duudeli
21. kesäkuuta 2010 kello 17.00
Siis mitä??? en oo ikinä kuullu että vois päästä champhion shippiip!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Oon ostanut taas kaks uutta koiraa Tässä tiedot
Nimi:Magmar
rotu:Mopsi
väri:harmaa
skp:tyttö ja poika
muuta:tosi omituinen ja keksikäs
Nimi:Kassi
rotu:Puudeli
Väri:ruskea
skp:tyttö
Ette ikinä arvaa mitä mä äsken sain pupple ploverin ja tissi poksin mää en oikeesti oo ikinä kuullu että joku muu ois saanu sellasia!!
21. kesäkuuta 2010 kello 17.00
Sori Ihqu toi oli vahinko sul oli vaa nii IHQU nimi nii mun oli pakko kokeilla sitä
( Kunpa mä olisin ehtiny ottaa sen Ihqu nimen)
T. Doggyliini´
21. kesäkuuta 2010 kello 17.03
Joo, ei se mitään, mut ens kerral et kyl moaa noni pahasti!
22. kesäkuuta 2010 kello 11.11
Moi! Oon kuullu, et kun yhistää jonkun kanssa, ni sit sais sen koiran rodun, jolla toinen on yhistäny. Mä yritin sitä, mut se ei silti ilmestyny kenneliin. Oon joskus aiemminki yhistäny ja mä sain sen rodun, mut tosi paljon myöhemmin, niin et en ees älynny, et se johtu siitä, enkä kyl oo vieläkää varma. Eli saako siis sen toisen rodun, ku yhistää????
22. kesäkuuta 2010 kello 13.19
Mulla on tällä hetkellä chihuahuaversiossa kaksi shelttiä, mustanruskeavalkoinen poika Vili ja vaaleanruskeavalkoinen tyttö Tara. Yritän nyt saada niille pentuja/pennun. Edellisessä tallennuksessa mun chihuille, Hillalle ja Pokerille, syntyi valkoruskea tyttöpentu =) Kerron nyt vielä selvät ohjeet pentujen aikaansaantiin:
Osta kaksi koiraa, uros ja narttu. Varmista että niiden luonteet ovat hyvät.
Käytä vain urosta lenkeillä ja kisoissa. Älä anna sen syödä roskia. Syötä koirille vain maitoa ja kuivaruokaa, älä makupaloja, vettä tai Dog Food Cania.
Pidä Nintendon läppää mahdollisimman paljon auki ja anna koirien leikkiä ja halia rauhassa.
Älä anna koirille tulla nälkää tai janoa. Jos ne ovat hungryja (nälkäisiä) tai thirstyja (janoisia), niin ruoki ja juota ne.
Voit pestä sekä tyttökoiraa että poikakoiraa normaalisti.
Kun koirat ovat “halineet” noin 50 kertaa, niin tyttö tulee raskaaksi. Se ei näy ulospäin, vaikka jotkut sanovatkin niin.
Kun Nintendogsin joskus aukaisee, niin sitten siellä on pikkuinen minkä tahansa värinen koiranpentu joka näyttää vanhempiensa pienoiskoolta. Pentu perii usein jommankumman vanhempansa värin, mutta voi olla erivärinenkin.
Muistutan nyt vielä, että kannattaa olla kärsivällinen ja odottaa kuukausiakin! Ja jos uroskoiran antaa syödä lenkillä roskia tai koirat ovat hyvin nälkäisiä (famished) tai hyvin janoisia (parched) niin raskaus voi keskeytyä.
Toivottavasti tuosta oli jotain apua! =)
22. kesäkuuta 2010 kello 13.37
myin hunajan ja ostin uuden koiran tässä sen tiedot:
nimi:Pirre
rotu:kääpiö mäyräkoira
väri:musta
skp:narttu
muuta:tosi hyvä agilityssä ja naapurien koirille ainakin tosi kiltti ja todella todella todella söpö
22. kesäkuuta 2010 kello 13.55
Siis hä en oo ikinä kuullu että jonkun koira olisi päässy champhion shippiin ja ette ikinä arvaa mitä mä sain äsken pupple ploverin ja tissisue poksin en oo ikinä kuullu että joku ois saannu sellaisia ostin kaksi uutta koiraa tässä on niiden tiedot:
Nimi:Magmar
rotu:Mopsi
väri:harmaa
skp:Tyttö ja poika
muuta: se osaa juosta kiekon perään ja me oltiin kiekon heitossa 4sia siis beginner classissa
nimi:Bibbel
rotu:villakoira
väri:ruskea
skp:tyttö
muuta:aatelkaa että sen tiedoissa lukee filty eikö ookki mahtii
tässä mun koirien kisatulokset:
Bibbel: Toko beginner class 4
agility beginner class 3
Magmar: agility open class 4
ja nyt mä en jaksa enää kirjoittaa käsi väsyy uh ahhh
23. kesäkuuta 2010 kello 13.39
Tulin nyt sitten kertomaan omien koirieni tiedot. Älkää ihmetelkö jos mäyräkoira-versio on kahdesti, kun omisan kaksi versiota. Toinen on kaupasta ostettu ja toinen on SD-card kortilla…
mäyräkoira (erillinen versio):
Nimi: Wili
Skp: uros
rotu: welshgorgi pembroke
väri: musta-ruskea-valkoinen
Muuta: Tosi nopea! Saa 1000 rahaa agilitysta! On tosi nopea myös frisbeessä. Kaikissa kilpailuissa ollut viimeisessä sarjassa jo ainakin vuoden.
Nimi: Ninni
skp: narttu
rotu: nautseri
väri: tummin
muuta: ei osaa vielä paljon käskyjä ja se on agilityssa vasta toisella tasolla.
——————————————————————————–
SD-Cardin nintendogs pelit
Chihuahua peli:
Nimi: Taavi
skp: uros
rotu: chihuahua
väri: pääosin musta-valkoinen
muuta: Saa agilityssa 100 rahaa! osaa paljon käskyjä.
Nimi: Siru
skp: narttu
rotu: chihuahua
väri: valkoinen
muuta: ei osaa vielä muuta kuin oman nimensä.
nimi: Retu
skp: uros
rotu: cavalier king charlesin spanieli
väri: pääosin musta-valkoinen
muuta: agilityssa viimeisessä tasossa ja on aika nopea.
——————————————————————————
Dalkku versio
Nimi: Iines
skp: narttu
rotu: beagle
väri: vaalea-ruskea
muuta: ei osaa paljon käskyjä. On hyvä agilityssa.
Nimi: Daisy:
skp: narttu
rotu: dalmatialainen
väri: musta-valkoinen, valkea otsa
muuta: osaa paljon käskyjä. On tosi hyvä frisbeessä ja agilityssa.
————————————————————————
Labradori peli:
Nimi: Disney
skp: narttu
rotu: labradori
väri: vaalea
muuta: Tosi hyvä frisbeessä ja agilityssa.
Nimi: Saku
skp: uros
rotu: kääpiöpinseri
väri: musta-ruskea
muuta: Tosi hyvä agilityssa.
—————————————————————————-
Sekalainen peli: (kaikkien koirapelien yhdistelmä)
Nimi: Dumle
skp: uros
rotu: saksanpaimen
väri: “kelta”-ruskea
muuta: tosi hyvä kaikissa lajeissa. osaa peruskäskyt. tarkoitus teettää pentuja Netan kanssa.
Nimi: Netta
skp: narttu
rotu: saksanpaimen
väri: pääosin musta-ruskea
muuta: tarkoitus teettää pentuja Dumlen kanssa. Ei osaa muuta kuin oman nimensä.
—————————————————————————–
Mäyräkoira versio:
Nimi: Luka
skp: uros
rotu: beagle
väri: musta-ruskea-valkioinen
muuta: Osaa peruskäskyt. Hyvä agilityssa.
—————————————————————————–
Shiba inu peli:
Nimi: Olli
skp: uros
rotu: shetlanninlammaskoira
väri: musta-valkoinen
muuta: Osaa peruskäskyt ja on ihan hyvä tokossa.
Nimi: Mette
skp: narttu
rotu: shetlanninlammaskoira
väri: tummanruskea-valkoinen
muuta: Hyvä agilityssa, ei osaa muuta kuin oman nimensä.
——————————————————————————
Muita koirapelejä mulla ei oo. Haluaisin kyllä jos sattuis olemaan muitakin. Onko muita nintendogs pelejä olemassa?… Aion piakkoin ostaa Lukallekkin kaverin
28. kesäkuuta 2010 kello 9.43
laittakaa kuvia hyvät ihmiset noista pennuista
28. kesäkuuta 2010 kello 15.10
Juhojuho sun koirat on niinku tosi IN! Miten oot niinku keksinu noi nimet?!?! Agilti tykkäis varmaa sun koirist! Ihqu ja Doggyliini´ mite menee? Mä ihqutan sun koirii Ihqu! XD Agiliti on taas ihan OK, ku se niinku pääs taas tuomareille teelle!!!!!
Ja se on taas Open classissa!!! Agiliti sai 2 pistettä ku kokeiltii sitä frisbee kilpailuu!!!!!
Agiliti on niinku maailman bestes dogi ja se RUULTZ!!!!!! ( Ihqu, mun ruultz on iha Best!!!! YEAH!)
28. kesäkuuta 2010 kello 15.36
Joo Duudeli sun rulez (eli ruultz) ON NII IHQU!!!!!!!
Miks mä en keksiny niinku sitä? Ja mä ihqutan Agilitii!!!! Miten se on voinu päästä tuomareille teelle?? Mä en oo viel niinku päässy, mut Cole on vast Beginnericlassis, nii pitääks sen ensin päästä openclassii? Pelaan just nintendogsii, kirjotan tänne ja kuuntelen spotifytä, laitan koht hiukset, ja meen shoppailee. Cole löys just suprise levy!!!! Cole, i love u! <3333Nii et mikä niist koirist on bestes?! koirafani98… oho sul on niinku aik paljon noit pelejä. mikä se shiba verso niinku on? :0 Tai se sekaversio????? ja viel vuokko must saa yhen koirarodun jos yhistää, mut en oo saanu enempää rotuja.
28. kesäkuuta 2010 kello 21.16
Hyvää kuuluu Duudeli!
Sul???? Ihqu, mä ihqutan Colee! Täs on mun koirat:
Nimi: Max
Skp:Poika
Rotu:Shiba inu
Väri: Se tummin
Muuta: On aika gootti koira, mut silti maailman ihanin koira, ja inhoo muita koirii… :/
Nimi: Princess
Skp: Tyttö ( tietty)
Rotu: Dalmis
Väri: Se jol on eniten pilkkuja
Muuta: On kauhee pissis, pitää aina tiaraa, on saanu pentuja, ja haluis varmaa olla kamu Colen ja Agilityn kaa!
Nimi: WakaWaka
Skp: Poika
Rotu: Dalmis
Väri: Se jol on isot silmät ja vähiten pilkkui
Muuta: On sairaan hyvä siin tottelevaisuus kilpailus, ja on saanu pentui Princessin kaa! <3
Nimi: Nelli
Skp: Tyttö
Rotu: Chihu
Väri: Valkonen
Muuta: Ei oo päässy tuomareille teelle, koska ei koskaa pääse beginner classist, ja sai pentui!
Nimi: Juho
Skp: Poika
Rotu: Mopsi
Väri: Musta
Muuta: ON IHAN SAIRAA HYVÄ FRESBEES! Voittaa aina sen vikan!!!!! Ihguu! !!
Nimi: Ellu
Skp: POika
Rotu: Husky
Väri: Se norm.
Muuta: On iha sairaa kiltti, ja inhoo sitä suprise levyy, eikä oo yhtää hyvä missää.
T. Doggyliini´
30. kesäkuuta 2010 kello 14.01
okei nyt sanon tälläkin blogila kopsaajille suorat sanat eli LOPETTAKAA mua ärsyttää ihan saakelisti kun pitää aina matkia toisten omistajien koirien nimet kuten mulla on ainakin Kiki ja Rico ja Nanna ja tiedän että se joka on kopsannu nää koiran nimet ittellensä on tällä palstalla ja on myös oma nimimerkki tällä palstalla joten toivon että poistat sun helvetin koiras ennenkuin suutun yhtään enempää sanoin sulle kyllä että toi on mun koirasta alunperin ja puhun nyt kikistä joten kaikki kopsaajat mä pyydän kauniisti että voisitteko lopettaa ja poistaa teiän kopsaajana hankitut nimikoirat miettikää miltä tuntuis jos teiltä kopsattais teiän kaikkien koirien nimet……………………………………………. ja huom mä kyllä nään jos vaan jatkatte kopsaamista
5. heinäkuuta 2010 kello 10.04
huomasin tänään että mun nintendogs koira chibi on oikea agility mestari : )
täs tietoo:
nimi:chibi
rotu: chihuahua pk
väri: valkoinen
luonne: fiksu ja kiltti
agility: menee tosi hyvin on jo voittanut 15 kertaa agilityn vikan kisan ja paras aika siin on 23:05
time togetheria: 23:6
12. heinäkuuta 2010 kello 8.29
käyks tääl enää kukaa?!
12. heinäkuuta 2010 kello 22.32
Mix ette vastaa?? Ihqy saen pitää ehdottommasti päästä openclassiin!!!!! JA ARVAAAAAATKAA MITÄ? Tuomarit kutsu mut bileisiin!!!!! YEPPPEE!
Se ihm Tim vetää aik huonosti moonwalkkii…
13. heinäkuuta 2010 kello 20.12
onko pakko tehä tommosta tekstii jota kukaan ei usko
14. heinäkuuta 2010 kello 12.53
duudeli// ei ne kutsu bileisiin tai tolleee jos kutsuu niin ei nit näy halooo on pelannu nintendogsii 5vuotta ja ei ne kutsu teelle tai bileisii -.-
16. heinäkuuta 2010 kello 1.40
‘moon, tyypit tappelee jostain nintendogsist.. Ja opetelkaa kirjottaa sujuvaa suomenki, ennenku rupeette protestoimaan
17. heinäkuuta 2010 kello 12.23
Mä saan syyskuussa Nintendon ja Nintendogsin!!! Mä ostan ne erikseen. Tuleeko Nintendon mukana laturi? Jos ostaa Dogsin erikseen. Ja onko silleen että pitää ostaa joku “peruspeli” ensin ja vasta sitten voi ostaa mäykin tai chihun??
18. heinäkuuta 2010 kello 18.03
tässä mun koirien tiedot: (on vähän muuttunu)
chihuahua-versiossa:
nimi:Jeri
rotu:chihuahua
skp:uros
väri: se vaalein ja lyhytkarvanen
muuta: mun eka koira ja aina paras koira
nimi:Nanna
rotu: shetlanninlammaskoira
skp:narttu
väri:se toisiks tummin
muuta:aivan ihana koira
nimi:Maxwel
rotu:saksanpaimenkoira
skp:uros
väri:se jolla ei oo harmaata naamassa
muuta:aivan ihana koira ihmisille mutta toisille koirille aikas ilkee
nimi:Elvis
rotu:jackrusselinterrieri
skp:uros
väri: se jolla on kaks läikkää selässä
muuta:tosi hyvä TOKO:ssa ja agilityssä
mäyräkoira-versiossa:
nimi:Miki
rotu:beagle
skp:uros
väri: se tumma jolla on viiva naamassa
muuta: tosi kiva ja kiltti koira
labradori-versiossa:
nimi:Abby
rotu:welsh gorgi pemproke
skp:narttu
väri:tummin
muuta:aivan himo hyvä agilityssä ja frisbeessä
nimi:Niki
rotu:welsh gorgi pemproke
skp:narttu
väri: se vaalea jolla ei ole viivaa naamassa
muuta: ihan himo hyvä TOKO:ssa
ja siis Abbyn enkka agilityn champion chipissä on 32.55 ja frisbeessä on championissa enkka 60 pistettä eli täydet. alotin vasta tänään niin se sai beginnerissä 10.00 pistettä ja openissa 10.00 pistettä mut en oo vielä vieny pidemmälle pitä nimittäin eka vielä vähän harjotella mutta huomenna aion kyllä viedä ainakin experttiin
19. heinäkuuta 2010 kello 21.09
ja nyt Niki sai expertissä 10.00 ja masterissa 9.99 ja champion shipissä se sai 9.66 ja se pääsi ekaks mun kukaan muu koira ei oo koskaan päässy ekaks siinä ja ajatella että Niki siis sai beginnerissä, openissa ja expertissä täydet pisteet
20. heinäkuuta 2010 kello 16.39
saan kohta labbisversion eka koirani siinä on corgi labbis tai shiba nimeä en ole vielä päättänyt koska se on niin hemmetin vaikeeta.
21. heinäkuuta 2010 kello 13.08
myin Nannan ja ostin uuden tässä tiedot:
nimi:Katy
rotu:welsh gorgi pemproke
skp:narttu (tietenkin)
väri:se vaalee jolla on viiva naamassa
muuta: tosi kiva en oo tutustunu tarkemmin
21. heinäkuuta 2010 kello 16.34
Nintendogspentu pikkasen sun chibi on paras aggillittissää mun Kassilla on aina aika loppunut=)
25. heinäkuuta 2010 kello 10.28
onhan se nopea eile tuli uus enkka vikas agi kisas aika oli 13:04
25. heinäkuuta 2010 kello 17.06
Huoh… Nintendogissa koirat ovat PENTUJA ja ei pennut voi saada pentuja! Ajattele jos 7w kakara on sairaalassa synnyttämässä. Ja toi tieto että koirat ei voi saada ndogissa pentuja on kysytty itse NINTENDOLTA!
28. heinäkuuta 2010 kello 14.26
Mitenkähän sitten on mahdollista että minä, serkkuni ja monet gosukaverini olemme saaneet Nintendogsin tavisversioissa, esim Chihuahua- labbis- mäyris ja dalmisversioissa pentuja?
x(
Tiedoksi kaikille, että on virhetieto että urosta saa käyttää lenkillä, eli kumpaakaan koirista EI saa käyttää ulkona tai kisoissa. Eikä niiden kanssa kannata leikkiä hirveänä tai pelata Nintendogsia yöllä, koska silloin ne ylirasittuvat ja voi tulla keskenmeno. Ja siihen tarvitaan kärsivällisyyttä, viikossa ei pentuja tule. Itselläni meni siihen kuukausi =)
Kysykää multa lisää jos haluatte koirillenne pentuja
30. heinäkuuta 2010 kello 9.46
juhojuho123 Miten sä voit antaa koiralles nimeks Kassi ja miten voit sanoo sun koirasta “aivan kamala ja ruma koira mutta silti söpö” en tajuu………………
mun koirille ei mitään erityistä edelleenkään kuulu mutta Kikillä on nyt agility mestaruuksia 94 ja Ricolla 91 siis kohta täydet Jackilla vasta 31 koska se on vielä uusi koira. frisbeen mestaruuksia Jackilla on kolme. kaikissa on saatu 60pistettä. tokoa ei erityisemmin olla harjoteltu koska se on niin vaikee Jack on sen championshipissä kolmonen joten ei miitään hirveitä kehuskeluja oo tästä lajista.
tv.Dalkkupentu Lucky +mun rakkaat pikku koirulit.
2. elokuuta 2010 kello 14.31
saan kohta mäykky rodun labbis-versioon ja no tota mulla on samat koirat kun ennenkin alotin taas tänään pelaamaan nintendogsia koska oon pitäny taukoo kun kyllästyin mut nyt haluun taas pelata
2. elokuuta 2010 kello 14.38
unohdin sanoo että Abby sai uuden enkan agilityn championissa eli 32.43
3. elokuuta 2010 kello 17.23
voipas! akiliti on riidoiss9a timin kaa, koska me ei päästy tuomareille teelle, ;((nyyh
3. elokuuta 2010 kello 21.29
nyt ollaan vihdoin saatu Kikin kanssa 99kertainen mestaruus agilityssä. huomenna meen ostaan labbis version lempäälän ideaparkista, enkä vieläkään tiedä minkä koiran ottaisin siihen ekaksi. ehkä labbiksen…….en mää tiiä mut yleensä se nimi tulee vasta sitten kun on ostanut koiran.
6. elokuuta 2010 kello 10.23
Olen tehnyt raporttia, että nintendogsissa koirat VOIVAT mennä teelle ja bileisiin. Joo, kukaan ei tietenkään usko tätä, mutta se on totta. Täytyy vain edetä RIITTÄVÄN pitkälle, niin kuin Duudeli. (Onnitteluni hänelle!) Älkää sitten hermostuko, jos ette heti pääse bileisiin tai teelle.
Parhain terveisin: Nintendogs Asiantuntija
6. elokuuta 2010 kello 16.58
joopa joo muka oikeen asiantuntija kirjotit nimenkin väärin koska ei e nyt mikään Niendogs voi olla Olen tehnyt raporttia, että nintendogsissa koirat VOIVAT mennä teelle ja bileisiin. Joo, kukaan ei tietenkään usko tätä, mutta se on totta. Täytyy vain edetä RIITTÄVÄN pitkälle, niin kuin Duudeli. (Onnitteluni hänelle!) Älkää sitten hermostuko, jos ette heti pääse bileisiin tai teelle.
Parhain terveisin: Nintendogs Asiantuntija
kirjottaja on varmaan joku Duudeli että en usko
6. elokuuta 2010 kello 20.38
Nintendogs asiantuntija: sä oot ite duudeli ja vielä tiedoks sulle kun et näytä ymmärtävän. koirat EI voi mennä teelle tai bileisiin jos nyt alko tuleen selväks
6. elokuuta 2010 kello 21.03
Moips. Alotin mun labbispelin alusta, mulla on siinä LOLA JA CIARA.
Ciara on welsh corgi
Lola on puudeli.
Lola on aivan ihku koiraja kaunis pieni puudelinpentu. Ruskean värinen. Hän on hyvä kaikissa kisoissa!!eli tokossa hyvä, frispiikisoissakin ok, ja TOSII nopea agilityssä.
Ciara on vasta uusi, joten hän osaa vasta istu, maahan ja aivasta. Ciara on se vaaleanruskea, millä ei ole valkoista otsassa, on suloinen.
Molemmat ovat ihania.
ei voi mennä teellle tai bileisiin.
9. elokuuta 2010 kello 10.49
voipas! Miks mä sit pääsin, oon varmasti pelannu enemmän ku te!!!!!!
10. elokuuta 2010 kello 13.14
Ostin uuden koiran tässä tiedot:
nimi:Hachiko
rotu:shiba inu
skp:uros
väri:se oranssi
muuta: aivan ihana koira taitaa olla tällä hetkellä mun toisiks lemppari koira mun kaikista nintendogseista
ps. nimi on sellasesta elokuvasta jossa on akita ja jonka nimi on Hachiko suosittelen muuten sen kattomista se on mun yks lemppari elokuvista vaikkakin tosi surullinen
10. elokuuta 2010 kello 14.21
Kröhöm, Jeri Chihuahaua, miksi Asiantuntijoille ei saisi tulla pieniä kirjoitusvirheitä? En tunne koko Duudelia, mutta hän on näköjään pelannut enemmän, koska olen tehnyt tätä raporttia n. 1-2 vuotta, joten uskokaa minua!
Parhain terveisin: Nintendogs Asiantuntija
10. elokuuta 2010 kello 19.24
Nintendogs asianTUTIA oolallaaa voikohan koirat mennä teelle tai bileisiin…….hymnnn……….mä veikkaan että voi………..joo kukaan ei varmaan usko sua DUUDELI ja mä en kommentoi tästä asiasta enenpäää……
okei kerron nyt siis labbisversion koirista:
Nimi:Rinda
rotu:pembroke welsh corgi
väri:vaalea jolla on valkoinen laikku
skp:narttu
muuta: tosi ihana nopea ja ennen kaikkea tottelevainen ainut syy miks tottelevaisuudessa ei olla menty pidemmälle kuin open class (siinä saatiin 9.96) on että mää en jaksa kouluttaa parii minuttii enenpää (no joo ehkä vähän kauemmin) mut en vaan jaksa. no joo mä taisin vähän saarnata mun kärsivällisyydestä mutta kuitenkin…..
Nimi:Taffel (joo kiva nimi hehhee)
rotu:shiba inu
väri: oranssi
skp:uros
muuta: tosi ihana ja söpö vaikka nimi onkin… hankin sen vasta tänään joten agin experttiä pidemmälle ei olla päästy.aina ekana agi ja muitten kuin welshin corgien kannssa en paljon muuta jaksa harjoitellakkaan.
seuraava koirani tulee olemaan labbis uros Roddy ainut on vaan että ne on aika hitaita agilityssä.hehhee.
11. elokuuta 2010 kello 15.45
okei en usko yhtään tota bile ja tee juttuu koska nintendogs on koira peli eli siinä tuskin yht äkkiä tulee joku ukko jokä tanssii lol ja ei hän ne koirat juo teetä ja biletä ja eihän nintendogis oo omaa ukkoo joka vois bilettää tai juua teetä joten en usko!
jos toi ”muka” on totta niin laitakkaa sit kuvia !!!
11. elokuuta 2010 kello 15.48
kuule nintendogs ”asiantuntija” en usko sua enkä duudelia sillä oon peleannu nintendogsia yli 5vuotta! ja koirani ovat edelleet tosi pitkälle paras aika vikas agi kisas on ollu 10:14 eli ei voi tulla!!!!!!!!!!!!!!!!!!
11. elokuuta 2010 kello 16.15
okei mä kerron nyt mun kaikkien koirien tiedot taas
labbis-versio:
nimi:Hachiko
rotu:shiba inu
skp:uros
väri:oranssi
muuta: en uskois sanovani tätä mutta Hachiko taitaa olla nyt mun lempikoira jopa kivempi kuin Jeri
nimi:Abby
rotu:pemproke welsh corgi
skp:narttu
väri:tummin
muuta:tosi hyvä agilityssä ja frisbeessä ja tosi söpö
nimi:Niki
rotu:pemproke welsh corgi
skp:narttu
väri:vaalein jolla on viiva naamassa
muuta: ihan ja on tosi hyvä TOKOssa
mäykky-versiossa:
nimi:Miki
rotu:beagle
skp:uros
väri:tumma jolla on viiva naamassa
muuta:tosi söpö mutta valitettavasti se on nyt aika yksinäinen
chihu-versiossa:
nimi:Jeri
rotu:chihuahua
skp:uros
väri:vaalein ja lyhytkarvanen
muuta: tosi söpö ja mun toisiks lemppari koira
nimi:Katy
rotu:pemproke welsh corgi
skp:narttu
väri:vaalein jolla ei oo viivaa naamassa
muuta: tosi ihana ja kiltti pikku söpöläinen
nimi:Maxwel
rotu:saksanpaimenkoira
skp:uros
väri:tumma ja jolla on vaalean ruskea naama
muuta:ihana koira mulle toisille äksy
nimi:Elvis
rotu:jackrusselin terrieri
skp:uros
väri:se jolla on kaks täplää selässä
muuta:aivan ihana koira ja hyvä agilityssä mutta pikkasen äksy mun muille koirille
ps.kuten varmasti arvaatte niin oon entinen Jeri Chihuahua ja toivon että kukaan ei enää laittais nimellä Nintendogs Asiantuntija mitään huijaus viestejä ja kuule Duudeli me tiedetään kyllä että se oot sä…
no laittakaa joka tapauksessa tekin teiän koirienne tietoja
terveisiä Hachikolta,Jeriltä,Abbyltä,Nikiltä,Mikiltä,Maxweliltä,Katyltä,Elvikseltä ja tietenkin myös multa eli shiba Hachikolta
12. elokuuta 2010 kello 10.38
Miksi lenkillä ollessa pissalätäköt alkavat vilkkua?
12. elokuuta 2010 kello 10.42
Hmm… Nintendogsissa ei voi päästä tuomareiden kanssa teelle yms!… Oon pelannut nintendogsia jo 6 vuotta enkä oo ikinä päässy teelle tai bileisiin, enkä mihinkään muuallekkaan tuomareiden kanssa! Joten en todellakaan usko että niin voisi käydä…
13. elokuuta 2010 kello 23.12
Kyllä koirat voivat mennä teelle ja bileisiin, ette vain ole huomanneet, ja olette olleet huolimattomia, sillä yhtenä yönä klo 23.00 tuli viesti ruudulle jossa luki: Do you wanna go for a tea tomorrow, because I’m interested about your dogs. Hope we see you soon! Tim. Niin että voi!
14. elokuuta 2010 kello 8.35
oon pelanut nintendogsia 6-7vuotta eikä siinä pääse koskaan teelle tai bileisiin
15. elokuuta 2010 kello 9.38
shiba Hachiko: ok tässä mun koirat
labbis
nimi:Rinda
rotu:pembroke wesh corgi
väri:vaalee jolla on valkoista naamassa
skp:narttu
muuta tosi ihana tottelevainen ja nopea hvä kaikissa lajeissa
nimi:Taffel
rotu:shiba inu
väri:oranssi
skp:uros
muuta: taitaa olla mun lempparikoira ihmeellistä kyllä
chihu
nimi:Kiki
rotu:chihu
väri:oranssi valkoinen
skp:narttu
muuta:tosi ihana söpö ja sillä on agin 99kertainen mestaruus
nimi:Rico
rotu:chihu
väri:musta valkoinen
skp:uros
muuta:on tosi ihana ja energinen pikkukoira
nimi:Jack
rotu:pembroke welsh corgi
väri:musta
skp:uros
muuta: Jackillä on mun koirien agin enkka 33.57 muutenkin tosi ihana ja yritetään vielä parantaa sitä koska Rinda on jo tosi lähellä ajalla 33.65
dalmis
nimi:Lucky
rotu:dalmis
väri:valkoiset korvat ja vähän pilkkuja
skp:uros
muuta:mun eka ihan kaikista ekoi koira ja aivan super ihana
nimi:Honey
rotu:saksuli
väri:tumma jolla on vaaleeta naamassa
skp:narttu
muuta:todella rauhallinen ystävällinen ja myös aika tottelevainen
nimi:Remi
rotu:jack russelinterrieri
väri: se jolla on mutkitteleva viiva naamassa
skp:uros
muuta: mun toisiks lemppari koira varmaan sen takia että oli meidän vanha koira.
nimi:Riina
rotu:sheltti
väri:tumman ruskee
skp:narttu
muuta:aika rauhallinen ja TOKOssakin ihan okei
15. elokuuta 2010 kello 11.30
pakko kysyy sulta Dalkkupentu Lucky eli siis sit kun koiralla on 99kertanen mestaruus niin voiko se enää mennä siinä lajissa kisoihin missä sillä on se 99kertanen mestaruus oon tällä hetkellä meiän mökillä ja jätin nintendon kotiin kun ei jaksa peltata koko aikaa
ja kaikille jotka nyt uskoo että tuomareiden kaa voi mennä bileisiin tai teelle niin on niin VÄÄRÄSSÄ haloo miettikää nyt ittekin oisko sellasessa muka mitään järkee ja en muutenkaan enää jaksais jauhaa tästä mut kumminkin ne jotka niin väittää on tosi tyhmiä okei toivottavasti nyt alatte jo uskoon siis ne jotka on niitä ´´uskovaisia´´
16. elokuuta 2010 kello 17.22
shiba hachiko: voi mennä ja saada rahaa mutta mestaruuksia ei tule enenpää.
16. elokuuta 2010 kello 19.02
Uskokaa jo ihmiset! En ole Duudeli, olen oikea asiantuntija. Duudeli, saitko jo sähköpostiviestini?
18. elokuuta 2010 kello 8.26
Olen pitänyt pitkää taukoa nintendogsista. nyt tekee mieli pelaamaan. pelaan aika varmasti sitten kun tuun koulusta. luultavasti labbista. en oo ihan varma
19. elokuuta 2010 kello 19.49
OSTIN UUDEN KOIRAN TÄSSÄ TIEDOT:
nimi:Chloe
rotu:chihuahua
väri:vaalein ja pitkäkarvanen siis
skp:narttu
muuta:tosi söpö ja kiltti koira
no eipä mulla muuta taida olla paitsi että en enää oikeen jaksa pelata myt halusinpahan vaan ostaa uuden koiran
20. elokuuta 2010 kello 13.38
voi hitsi oikeesti Hachiko toi mulle poron sarvet!!! ne on ihan himo hauskat ja kun ne laittaa koiralle niin se on ihan himo söpö
ja sitte Maxwel toi mulle TOISEN jackrussellbookin voi että mä rakastan mun koiria
21. elokuuta 2010 kello 14.45
Moi kaikki! Mulla olisi pari kyssärii. Eli tässä: Mitä kaikkee kaupasta voi ostaa, kun on päässy pelin loppuun asti? Onko enenpää piilottettuja rotuja, kun dalmis, jack russel ja shiba inu?
Ja vielä, että voiko oikeesti johonki aikaan ostaa jonku ihmeen avaruustalon?:-)
21. elokuuta 2010 kello 15.26
mun koirat on iha parhaita! mulla on muuten mäyris-versio. ja tos on mun ihunat koirat!!
nimi: Sisko
rotu: mäyris
skp: tyttöne
muuta: eka koira ja aika tyhmä, mutta muutenn ihana
nimi: Paukku
rotu:mäyris
skp: tyttö
muuta: söpö ja eiks ookki ihan sika töpö nimi?!!<3<3
nimi: Pai
rotu: mäyris
sp: poika
muuta: se on taiteellinen
nimi:heikaikki
rotu: sihh zuu
skp: en muista
muutah:…
nimi:Olavi UUsivirta
rotu: sihh zuu
skp: poika
muuta: Olavin mukaan nimetty!!<3<3<3
nimi: Muhammed
rotu: pinseri
skp: poika
muuta: hyuvä kaikessa!!
nimi: Hertta-Miina-Prinsessa
rotu: pinseri
skp: tyttöne
muuta: iha thö bestin koira!!! nimiki on niin aatelinen!!<3<3<3
hei onks se totta, et koirat voi juoda teetä? mut bileisiin en usko, koska eihän koirat osaa bailata!! haloo! mut ois kiva, jos ne vois nauttia teetä, ku mä luulen, et Paukkiu tyksis jasmiini teestä ja Hertta-Miina-Prinsesssa rakastais jotain keisarin teetä! ja kertojkaa, mikä ois ihana nimi uudelle pinserille! Maikki, Lailalaa vai Perttiina?
21. elokuuta 2010 kello 17.49
moi olentaas tääälllllllllll!!!!!!!!!!!!!!!!!!
23. elokuuta 2010 kello 10.23
Joo, sain asiantuntija! täänään on mulle tapahtu jotain ihan sika ihquuuuu!!! mä sain tissue boxin ja agiliti rakataa sitä. me ei kyl olla päästy pitkään aikaan tuomareille teelle joten tim on tosi surullinen ja riitelee Aigilitin kanssa:”(((Yhyy… mut me ollaan päästy bileisiin ainakin 5 kertaa ja mun uusi joira Akkuna, on ihan super hyvä tanssii showtanssii!!!!<3<3<3 Ihqu, mä edelleenkin ihgutan sun koirias!!!RUUULZZ!!!! Ja alhaalla on akkunab ja yhen toisen tiedot:
nimi: Akkuna
rotu: pinseri
skp: tyttö
väri:joku
muuta: SE RUULZZ!!
nimi:tee
rotu: en mä tidä
skp: poika
väri: -
muuta: toivottavasti se tuo hyvää onnea sillä tavalla, että tuomarit kutsuis meiet taas teelle ja carmen ja chelsea antais meille moottoripyörän. Kaverini on saanut!!!
T: Duudeli
~RUUULTZZ~
23. elokuuta 2010 kello 15.34
oon aatellut ostaa uuden koiran labbisversioon se olis rodultaan saksanpaimen ja nimeksi tulisi ehkä Diana mut en oo kuitenkaan vielä ihan varma ehkä ostan sittenkin labbiksen corgin tai shiban. vaikeeta päättää. ja sitten alkaa jo vähän ärsyttään kun koirat tuo koko ajan bicolour rubber bonea vai miten nyt kirjoitetaan eikä mitään muuta “erikoista” tavaraa labbisversiossa. pitää nyt vain odotella jos joskus sattuis tulemaan joku hyvä.
24. elokuuta 2010 kello 18.10
poistin heikaikin ja ostin sen tilalle Perttina nimisen puudelin<3<3<3(ei sittenkään pinseri)se on ihan super ihana, ja Duudeli ja kaikki vastastakaa: voiko tuomareiden kanssa mennä teelle????!!! Mä haluisin niin tietää.
25. elokuuta 2010 kello 12.26
Okei, DOOGII. En tiedä tarkalleen mitä kaikkea kaupasta voi ostaa, kun on päässy pelin loppuun asti, mut jossain kohtaa sielt voi ostaa: puhuvan papukaija-lelun, hyppynarun, vetolelun, kahen laisia herkku paloja, ilmapalloja, pikku robotin, joka kävelee, maitoa, dog food can-ruokaa ja natural dog food bag-ruokaa.
Sitten vielä, että ei ole enenpää piilotettuja rotuja, kun dalmis ja jack russel. Ja semmosen avaruustalon VOI ostaa. Se maksaa jtn 100 000.
25. elokuuta 2010 kello 13.58
Diana… ööh okei ei kyllä oo mun lempinimi sopis paremmin puudelille koska puudelit on ällöjä
26. elokuuta 2010 kello 9.56
vihdoin Rinda toi mulle puppy waltzin jee. ei se nyt niin erikoinen oo mut kuitenkin..
27. elokuuta 2010 kello 15.26
shiba hachiko: mä oon huono keksimään nimiä enkä ees vielä tiedä ostanko sen. kun en haluais oikeestaan toista saksanpaimenta kun ne on muutenkin niin saman näköisiä. niin onhan mulla ollut harkinnan alla welshin corgi pembroke tyttö mut en keksi nimee.
6. syyskuuta 2010 kello 13.31
Rinda toi mulle sen pelastusrengas frisbeen (mikä sen nimi nyt olikaan) mut jee kuitenkin. ei mulla miulla mitään muuta erityistä sanottavaa ollut
12. syyskuuta 2010 kello 6.56
ostin uuden koiran tässä tiedot
nimi:Jami
rotu:Beagle
väri:ruskea jolla valkoinen viiva
skp:uros
muuta: ihan kiva mutta aika villi
mulle tuli vaan ihan kauhee himo ostaa uus koira en vielä tiedä pidänkö sen
19. syyskuuta 2010 kello 17.19
ostin uuden koiran mäkky versioon
nimi:doni
rotu:bokseri
väri: ruskea tiikerin juovainen
spk:uros
luonne:kiltti,villi ja fiksu
19. syyskuuta 2010 kello 20.42
ostin ihan himo kivan koiran chihuun tässä tiedot:
nimi:Diablo
rotu:kääpiöpinseri
skp:uros
väri:musta jossa on ruskeeta
muuta:ihan himo söpö ja aivan täydellinen agility-koira tosi nopee ja todellakin siis ihan hurjan söpö taitaa olla mun kolmanneks lemppari..
ekana on siis Hachiko ja tokana Jeri!
20. syyskuuta 2010 kello 16.51
kyl mä taidan pitää Jamin. se on aivan älyttömän ihana. ei se mitenkään erityisesti pärjää missään lajissa mut ei se mitään on se silti ihan hyvä agissa ja frisbeessä. mun koirilla ei oo mitään erityistä ihanuus järjestystä mut on ihan pakko sanoa että Taffel on mun lemppari. se on vaan niin ihana. en kyllä tiedä miks.
20. syyskuuta 2010 kello 19.35
myin muuten Chloen ja Katyn
21. syyskuuta 2010 kello 18.57
kuka se olikaan
(sori painoin vahingossa että tallenna kommentti kesken kaiken)
oliko se se uusi?
22. syyskuuta 2010 kello 8.02
mä laitan nyt ihan huvikseni tänne taas kaikkien mun koirien tiedot. en kyllä tiedä miks. ku ei mulle tuu mieleen mitä mää tänne mun koirista laittaisin.
labbis
nimi: Rinda
rotu: Welsh corgi pembroke
väri: vaalea jolla on se viiva
skp: narttu
muuta: on tosi ihana ja ystävällinen mun koirille ja kuuntelee myös parhaiten
nimi: Taffel
rotu: shiba inu
väri: oranssi
skp: uros
muuta: on aika villi ja eikä se oikein tykkää Jamista, silti mun lemppari koira.
nimi: Jami
rotu: beagle
väri: tumma jolla on se viiva
skp: uros
muuta: ihan normi uros koira ehkä vähän villi
chihu
nimi: Kiki
rotu: chihu
väri: semmonen ehkä vähän oranssi vaalea kuitenkin
skp: narttu
muuta: tosi ihana aika rauhallinenkin
nimi:Rico
rotu:chihu
väri:musta
skp: uros
muuta:ihan kiva ja tykkää Kikistä
nimi:Jack
rotu: Welsh corgi pembroke
väri: musta
skp: uros
muuta: pärjää tosi hyvin kaikissa lajeissa
dalmis
nimi: Lucky
rotu: dalmis
väri: no joo tietenkin valkoinen jolla on pilkkuja
skp: uros
muuta: kiva ja kaikista “vanhin” koira mistään versiosta
nimi: Honey
rotu: saksuli
väri: tumma jolla vaaleeta naamassa
skp: narttu
muuta: kiva ja rauhallinen koira
nimi: Remi
rotu: jackrussel
väri: valkoinen jolla se jännä mutkikas viiva kuonossa
skp: uros
muuta: villi, kiva ja tosi söpö
nimi:Riina
rotu: sheltti
väri: tummanruskea
skp: narttu
muuta: ihana, söpö ja tottelevainen
huh siinä oli siis mun kaikki nintendogs koirat
23. syyskuuta 2010 kello 17.24
Arvatkaas mitä? ostin Nanna takasin tällä uudella on jopa sama haukku ääni ja ihan samanlainen kuin vanha. ja siis mä en poistanut mun ihanaa Nannaani vaan mun yks tyhmä ´´kaveri´´ , no kirjotan kumminkin tiedot vielä tänne.
nimi:Nanna
rotu:shetlanninlammaskoira
väri:tummanruskea
skp:narttu
muuta:ihana koira, ja tosi hyvä tokossa ja siihen mä sitä koulutankin sen takia että se on niin tottelevainen
26. syyskuuta 2010 kello 11.51
kun viimeks laitoin kaikkien koirieni tiedot niin niistä jäi puuttuun Kikin tiedot eli tässä tulee ne:
nimi:Kiki
rotu:chihuahua
väri:oranssinruskea jossa valkosta
skp:narttu
muuta:tosi söpö ja kiltti ja on ihan hulluna Jeriin.
myin muuten elviksen koska jackit on niin rumia en tykkää koko rodusta nintendogsissa, on nimittäin tehty niin surkeasti en suosittele kenenkään ostavan sitä ellei halua rumaa koiraa
26. syyskuuta 2010 kello 13.29
okei mä myönnän ei teelle pääse oikeesti eikä bileisiin mut oikeesti mun koirat on parhaita. se asiantuntia oli oikeesti mä
26. syyskuuta 2010 kello 14.36
täällä ei paljon muita taida käydä kuin minä ja shiba hachiko, kyllä tää näinkin menee mutta, vois täällä nyt vähän enemmän väkee käydä…. mun nintendogsissa ei paljon mitään erikoista oo tapahtunut mut sain kuitenkin peach kartin ja se on silleensä iha hyvä juttu.
26. syyskuuta 2010 kello 19.38
Laitan nyt tähän mun kaikkien koirien tiedot:
chihu-versiossa:
nimi:Jeri
rotu:chihuahua
väri vaalein lyhytkarvanen
skp:uros
muuta:mun eka ja ihan himo söpö
nimi:Nanna
rotu:shettlanninlammaskoira
väri:ruskea
skp:narttu
muuta:tosi söpö ja voitti tokon championshipin pistein 9.66
nimi:Kiki
rotu:chihuahua
väri:oranssinruskea jossa myös valkosta
skp:narttu
muuta:tosi söpö ja ihan hulluna Jeriin
nimi:Maxwel
rotu:saksanpaimenkoira
väri:musta jolla ruskea naama
skp:uros
muuta:tosi ihana ja kiltti mulle ja Nannalle.muille koirille vähä ilkeä silti aivan ihana koira
nimi:Diablo
rotu:kääpiöpinseri
väri:musta
skp:uros
muuta:tosi söpö,välillä vähän yksinäisen olonen. tosi hyvä agilityssä ja frisbeessä
labbis-versiossa:
nimi:Abby
rotu:welsh corgi pemproke
väri:tummin
skp:narttu
muuta:tosi ihana ja ihan himo hyvä agilityssä ja frisbeessä
nimi:Niki
rotu:welsh corgi pemproke
väri:vaalea jolla ei ole viivaa
skp:narttu
muuta:tosi ihana ja hyvä tokossa
nimi:Hachiko
rotu:shiba inu
väri:oranssi
skp:uros
muuta:tosi söpö ja ihan kilttikin maailman paras koira
mäykky-versiossa:
nimi:Miki
rotu:beagle
väri:tumma jolla naamassa viiva
skp:uros
muuta:tosi ihana ja kiltti valitettavasti yhä yksin
noiden kirjottamisessa meni ainakin hetki mutta nytpähän on kirjotettu
27. syyskuuta 2010 kello 15.47
arvaa mitä dalkkupentu lucky! mammutti on meillä meiän koko koti haisee sen takia… ihan kamalaa nintendogsit haluais varmasti purra mammuttia mutta ei ne vaan pysty. joka tapauksessa täällä on ihan hirvee lemu ja löyhkä. Mammutti vaan nukkuu
nintendogseiltani paljon terveisiä toivottavasti se lähtee pian
tää on sitten tarkotettu enemmän dalkkupentu luckylle. mutta kyllä muutkin saa tän lukea
29. syyskuuta 2010 kello 9.07
shiba hachiko ihan sama juttu nyt täälläkin. äsken se yritti siivota mun huonetta, mutta nyt se kuorsaa sohvalla!!! se on tullut seitsemältä eli on ollut meillä vasta kolme tuntia mutta oon jo ihan poikki. mää oksennan kohta kun siitä lähtee niin kauhea lemu YÄÄKK!!!
tääki oli sitten tarkoitus olla shiba hachikolle mutta ei se nyt niin haittaa vaikka muutkin tän lukee.
29. syyskuuta 2010 kello 9.11
huh mammutti melkein näki ton viestin.
unohdin kertoa että sain ne mitkä ihmeen musiikit siiis ne jotka saa vain labbisversiossa. voisko joku ystävällinen ihminen laittaa tänne niitten nimet, eli sen boxin ja levyn.
29. syyskuuta 2010 kello 14.26
se levy on kai joku shedded fur ja box oli joku puppy waltz
1. lokakuuta 2010 kello 8.14
joo niin kai ja arvaa mitä mammutti on taas meillä hoitamassa pikkumammuttia. hoitamiselta se ei kyllä yhtään näytä kun yks vaan kuorsaa sohvalla………sitten oikeeseen asiaan eli nintendogsiin. laittakaa tänne tämänhetkisenne rotulistan TOP3 ja vaikka siihen perään myös joitain inhokki rotujanne. mä aloitan!
1.shiba inu
2. wels corgi pembroke
3chihuahua
ja inhokki rodut ovat villakoira,mopsi,boxeri,snautseri ja shih tzu
1. lokakuuta 2010 kello 14.05
JES JOHAN DUUDELI MYÖNSIT!
1. lokakuuta 2010 kello 14.13
mun top 3 rodut nintendogsist on
- mopsi
- chihu
-shiba
inhokit
-villakoira
-snautseri
-shih tzu
-beagle
-jacrussel(oikees elämäs ihan söpö mut nintenis ei)
2. lokakuuta 2010 kello 12.02
nintendogs pentu: joo se jackrussel ei kyllä kovin söpö nintendogsis oo
8. lokakuuta 2010 kello 15.37
mä ostin uuden koiran
nimi: Nami (Nami on japania ja tarkoittaa suomeksi aaltoa)
rotu shiba inu
väri musta
skp narttu
muuta ihana ja taitaa tykätä taffelista
8. lokakuuta 2010 kello 21.12
mun top3 lista on varmaan:
1:shiba inu
2:chihuahua
3:saksanpaimenkoira
ostin muuten Jeromen takas labbikseen tässä vielä tiedot:
nimi:Jerome
rotu:saksanpaimenkoira
skp:uros
väri:se tummin jolla myäs lähes kokonaan tumma naama
muuta:kohtuu kiltti muille koirille ja mulle aivan ihana tosi söpö myös
ps:oispa jo syysloma
8. lokakuuta 2010 kello 21.14
äh unohdin inhokit eli ne on villakoira,mopsi,yorkki,snautseri,shih tzu ja jackki
10. lokakuuta 2010 kello 12.56
vitsit kun ois jo syysloma ehtis pelatakkin enemmän………..mulla ei oo nyt nintendogsissa tapahtunut mitään erikoista, kunhan vaan halusin kirjoittaa tänne.
11. lokakuuta 2010 kello 20.04
jes mä tuun syyslomalla sinne kokkolaan!!! pitää vaan mennä mammutin luo
12. lokakuuta 2010 kello 18.19
Siis ? Kuka on menny kirjottaa mun nimell et ei muka oikeesti vois mennä teelle ja ettmä oisin se asiantuntia??!? GRR….. Nomut en pelaa enä nintendogsii koska se on jo nii vanha juttu!!
15. lokakuuta 2010 kello 6.57
kiva! tai no yäk sä saat kohta kärsiä sitten siellä mammutin luona mutta niin luultavasti mäkin. kumpi on muuten kivempi pikkumammutti vai mammutti?
15. lokakuuta 2010 kello 22.36
okei mä myönnän mä laitoin duudelin nimellä sen paljastuksen koska en tykkää siitä ja se on rasittava
16. lokakuuta 2010 kello 14.55
jee alko syysloma!! nyt ehtii pelata nintendogsia enemmän : ) en vaa osaa päättää mitä niist pelais : O no varmaan chihu versiioo koska oon siin tosi pitkäll mut tekee mieli opettaa uusi temppui ja no koirani osaavat jo monta temppuu no ei ovi mitään. Duudeli ei hele ei ne voi mennä mihkää teelle tai bileisii!!!!!!!! usko jo! tänää vuon tulee nintenis 7vuot täytee eikä mun koiat koskaa oo päässy mihkä äteelle tai bileisii se on täyttä potaskaa. mun koirat on parjänny kisois tooosi hyvin agilityn paras aika vikas tas on 20:00 eikä ne oo päässy!!
17. lokakuuta 2010 kello 8.07
mua ei nyt yhtäkkiä huvita paljon pelata mutta jos nyt kuitenkin alkais…..vaikkapa taffelii kouluttaan
17. lokakuuta 2010 kello 9.21
Epäreilua kun toisilla on jo nyt syysloma, kun mulla alkaa vast viikon päästä. Määkin oon pelannu nintendogsii jotain 6-7 vuotta ja mun paras aika siinä viimesessä (agilityssa) on jotain19.27. eikä siltikään pääse teelle tai bileisiin… JEE! Mulla on 22.10. synttärit ja saan ehkä jonkin nintendogs version lahjaksi, mut en tiedä minkä haluis ku on jo kaikki. Haluaisin varmaan chihu -version, ihan kaupasta ostettuna
…
17. lokakuuta 2010 kello 9.22
Mistä ihmeen mammuteista täällä puhutaan?!…. Arvelen että joku on keksiny sen mammutti -jutun ja kirjottelee nyt kahella nimimerkillä puhuen mammuteista…
18. lokakuuta 2010 kello 16.56
Ostin uuden koiran mun mäyris versioon. Tässä tiedot:
Nimi: Indy
Skp: narttu
Rotu: shiba
Väri: vaalee
Luonne: ujo ja ystävällinen.
Muuta: aivan ihana ja tosi kiltti.
18. lokakuuta 2010 kello 17.12
Kun jotkin on miettineet koirille nimiä niin laitan tähän nyt muutamia.
—————————————————————————
Tytöille:
Iina
Tessa
Dina
Enni
Fanni
Minni
Viivi
Fiona
Moona
Saaga
Anni
Heini
Hilda
Tilda
Amelia
Amanda
—————————————————————————-
Pojille:
Rekku
Cola
Mikki
Lime
Liinus
Leevi
Jiro
Ujo
————————————————————————–
Oon tuo koirafani98, mut vaihdoin vaan nimimerkkiä
18. lokakuuta 2010 kello 18.51
Mun nintendo ehkä hajos :’(! Siitä kuuluu vaan yks sama ääni ja se ei ees mee kiinni. Ohjekirjassakaan ei ollu mitään neuvoa o_O!….. Jos tiedätte mitä tehdä niin kertokaa. Tarvin mahd. pian ratkaisun ongelmaan!…
Sain nintendoni (kamerallinen) viime jouluna ja nyt se jo on EHKÄ rikki :’O… <– toivottavasti ei
18. lokakuuta 2010 kello 18.54
Ostin muuten tänään uuden koiran mäyris versioon. Tässä tiedot:
Nimi: Indy
Skp: narttu
Rotu: shiba
Väri: vaalee
Muuta: mulle tosi kiltti, mutta joskus hyppii toisten koirien päälle. ujo.
18. lokakuuta 2010 kello 21.26
Jes! Nyt mun nintendo taas toimii
…
21. lokakuuta 2010 kello 10.56
en jaksa pelata nintendogsii, mutta käyn kyllä ruokkimassa ne ja parissa kisassakin tulee silloin tällöin käytyä.
22. lokakuuta 2010 kello 14.02
miks mun viestit ei tuu näkyvii : O duudeli muuten vohki mun käyttäjän ja kirjotti ton et mä muka myönnän jtn duudelist…>:/
31. lokakuuta 2010 kello 12.12
mulla ei oo mitään tekemistä joten, laitan tänne aikanikuluksi taas kerran mun koirien tiedot
dalmis
nimi: Lucky
rotu: dalmis
väri: se jolla on vähiten pilkkuja ja valkoinen päästä
skp: uros
muuta: ihan kiva ja ystävällinen koira
nimi: Honey
rotu: saksuli
väri: se jolla on vaalee kuono
skp: narttu
muuta: tosi kiva ja tottelevainen tyttö muutenkin söpö
nimi: Remi
rotu: jackrusselinterrieri
väri: se jolla on se jännä viiva siinä otsassa
skp: uros
muuta: ei mikään kauheen söpö rotu nintendogsissa, mutta oon kiintynyt siihen likaa ja leikin että se olisi se aito vanha meidän entinen koira………joten
nimi: Riina
rotu: sheltti
väri: tummanruskea
skp: narttu
muuta: tosi tottelevainen, söpö ja oli meidän naapurissa asuva koira joka oli Remin tyttöystävä.
chihu
nimi: Kiki
rotu: chihu
väri: vaalean ruskea
skp: narttu
muuta: tosi söpöööö ja sillä on agin 99kertainen mestaruus….oikeesti se oli niin hieno tunne kun silloin kisoissa siihen ruutuun tuli et se on 99kertainen mestariiii
nimi: Rico
rotu: chihu
väri: musta
skp: uros
muuta: ihana ja kiltti (pojaks)
nimi: Jack
rotu: welsh corgi pembroke
väri: musta
skp: uros
muuta: ihana, pikkusen villi ja tosi nopea agissa
labbis
nimi: Rinda
rotu: welsh corgi pembroke
väri: vaalea jolla on se valkoinen laikku
skp: narttu
muuta: on kans nopea niinkuin Jack mutta paljon rauhallisempi
nimi: Taffel
rotu: shiba
väri: punainen
skp: uros
muuta: se on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin söpö mä en mitenkään vois ees kuvitella myyväni sitä luonteeltansa aika villi
nimi: Nami
rotu: Shiba inu
väri: musta
skp: narttu
muuta: söpö, rauhallinen, kiltti muille, ihan fiksu ja tykkää Taffelista
tv.Shiba Taffel ja tietenkin myös Lucky,Honey,Remi,Riina,Kiki,Rico,Jack,Rinda,Taffel ja Nami
ps. oon entinen Dalkkupentu Lucky
2. marraskuuta 2010 kello 14.37
ostin uuden koiran
, tässä tiedot:
Nimi: Mico
.
Skp: uros!!
Rotu: jackrussel
Luonne: kiltti ja tosi ihana
Käskyt: istu, maahan, vasen (tassu) ja oikea (tassu)
PS. opetin vasen ja oikea erikseen, ihan huvin vuoksi ^^
3. marraskuuta 2010 kello 16.59
moi,pitkästä aikaa oon taas täällä ja kirjotan nyt mun kaikkien koirien tiedot:
chihu-versiossa:
nimi:Jeri
rotu:chihuahua
väri:vaalein,lyhytkarvanen
skp:uros
muuta:maailman paras koira ja mun siskolla on siis Jeri niminen chihu
nimi:Nanna
rotu:shettlanninlammaskoira
väri:tummanruskee
skp:narttu
muuta:aivan ihana koira ja tosi hyvä TOKO:ssa
nimi:Maxwel
rotu:saksanpaimenkoira
väri:vaaleenruskee kuononen ja muuten musta…tassut ruskeet
skp:uros
muuta:aivan ihana koira toisille vähän ilkee paitsi Nannalle sillä Maxwel on siihen pihkassa
nimi:Diablo
rotu:kääpiö pinseri
väri:musta
skp:uros
muuta:tosi kiva ja nopee enkat agilityssä ja frisbeessä
labbis-versiossa:
nimi:Hachiko
rotu:shiba inu
väri:oranssi
skp:uros
muuta:aivan ihana,mun toisiks lemppari koira
nimi:Abby
rotu:welsh corgi pembroke
väri:tummin
skp:narttu
muuta:tosi ihana ja söpö! ihan uskomattoman nopee
nimi:Niki
rotu:welsh corgi pembroke
väri:vaaleanruskea jolla ei viivaa otsassa
skp:narttu
muuta:tosi kiva ja söpökin. tosi hyvä TOKO:ssa
mäykky-versiossa:
nimi:Sakura
rotu:shiba inu
väri:vaalein
skp:narttu
muuta:ihan himo söpö ja ihan kilttikin
nimi:Pablo
rotu:dalmatialainen
väri:se jolla eniten pilkkuja
skp:uros
muuta:tosi kiva ehkä vähän villi mutta silti tosi kiltti
terveiiä mun ihanilta koiriltani ja hyvää joulun odotusta!!! toivon että kenellä ei ole nintendogsia mut haluis sellasen että sais sitte joululahjaks “pukilta”
6. marraskuuta 2010 kello 15.37
Chihuahua&Friends
nimi: Flamma
rotu: Shetlanninlammaskoira
väri: Tricolor
skp: Narttu
harrastukset: Agility: Championchip, Frisbee: Open Class
ollut mulla: 2kk
nimi: Quggi
rotu: Shetlanninlammaskoira
väri: Soopeli
skp: Uros
harrastukset: Agility: Open Class, Frisbee: Open Class
ollut mulla: 6vk
nimi: Fiilis
rotu: Shetlanninlammaskoira
väri: Tricolor
skp: Narttu
harrastukset: Agility: Beginner Class
ollut mulla: 1pv
8. marraskuuta 2010 kello 21.58
tässä on chihun enkat agilityssä:
beginner class: Diablo 13:75
open class: Diablo 20:33
expert class: Diablo 24:45
master class: Diablo 25:80
championship: Diablo 33:03
tässä myös chihun TOKO:n tulokset
beginner class: Nanna 10:00
open class: Nanna 10:00
expert class: Nanna 10:00
master class: Nanna 9:83
championship: Nanna 9:66
laitan myöhemmin lisää näitä kisatuloksia ja myös muista versioista
10. marraskuuta 2010 kello 17.46
mäkin laitan mun labbiksen enkat
beginner class: ei oo tullut katottua
open class: 20:86 Rinda
expert class: 25:60 Rinda
master class: 25:78 Rinda
championship: 33:68 Rinda
laitan myös labbikesta frisbeen
beginner class: ei tietoo
open class: 31p. Taffel
expert class: 36p. Taffel
master class: 42p. Taffel
championship: 60p. Rinda
äsken mulle tuli semmonen ihan kauhee himo pelata nintendogsii nyt mää haluun vaan pelatapelatapelatapelata ja pelata………………………terkut vielä Luckylta,Honeylta,Remiltä,Riinalta,Kikiltä,Ricolta,Jackiltä,Rindalta,Taffelilta ja Namilta ja myös multa eli Shiba Taffelilta
11. marraskuuta 2010 kello 16.23
hei! oon uus täällä. olen 11vuotias tyttö porvoosta ja tykkään nintendogsista. minulla on siinä kolme koiraa: Jasmin mäyräkoira, Jikke labradori ja Lilo kultainen noutaja Aaaaawww<333. mulla on ongelma. Haluaisin ostaa siperianhuskyi pojan, mutta en keksi sopivaa nimeä. olisitteko niin kilttejä että auttaisitte?! tarvitsen apua nopeasti! HELP HELP HELPPP!!!!!!!!!!!!
11. marraskuuta 2010 kello 18.30
Tytöille:
Iina
Tessa
Dina
Enni
Fanni
Minni
Viivi
Fiona
Moona
Saaga
Anni
Heini
Hilda
Tilda
Amelia
Amanda
———————
Pojille:
Rekku
Cola
Mikki
Lime
Liinus
Leevi
Jiro
Ujo
13. marraskuuta 2010 kello 7.29
kiitos kauheasti Wili Welshcorgi! tuo Cola kuulosti hyvältä ja olenkin jo ostanut uuden koiran siperiahusky Colan. tässä alempana vielä tiedot
nimi: Cola
rotu: siperianhusky
väri: tumma ristinaama<3
skp: uros
kisannut: agility open class 1 ja frisbeen beginner classin ykkönen
temput: istu, maahan, kieri
ja vielä viestin päätteeksi on pakko sanoa että rakastan siperianhuskeja niiiiiiiiiiiiiiin paljon<33
13. marraskuuta 2010 kello 7.39
moikka taas!
laitan tähän temppuja mitä mun koirat osaa
Rinda: istu, maahan, anna tassu, kieri, hyppää, kerjää, jahtaa häntää, breikkaa, tanssi, vilkuta ja aivasta
Taffel: istu, maahan, anna tassu, kieri, kerjää, vilkuta, jahtaa häntää ja hyppää
Nami: istu, maahan ja vilkuta
en jaksanut alkaa laitta tietoja muista versiosta joten laitoin vain labbiksesta.
13. marraskuuta 2010 kello 17.39
mulla tuli yhtäkkiä semmonen että mähaluunostaalisääkoirianintendogsiiiiiiin haluaisin siperian huskyn tai pinserin mut en vaan saa silti aikaseks sitä. ärsyttää
14. marraskuuta 2010 kello 10.33
Sama ongelma mäkin haluisin huskyn ; ) ja nimet oisin keksiny ainakin yks vois olla hanniball tai joku semmone ; ) diego tai joku.
14. marraskuuta 2010 kello 11.15
ostin uuden koiran tässä tulee tiedot
nimi: Moon
rotu: siperianhusky
väri: toisiksi tummin eli se jolla on risti
skp: uros
muuta: tosi söpö ja aika kilttikin. välillä villi
temput: istu, maahan
opettelemassa: anna tassu
terkkuja multa ja koirilta!
14. marraskuuta 2010 kello 14.55
Moikkaaaa!!!!!!!!!!!
Mä opetin mun koirille lisää temppuja, kerron nyt mitä ne osaa:
Jasmin: istu tassu hyppää kerjää ja maahan
oppi tänään: kerjää ja tassu
Jikke: istu maahan kieri tassu ja toinen
oppi tänään: tassu ja toinen
Lilo: istu maahan pyllistä tassu kieri ja kerjää
oppi tänään: kerjää
Cola: istu maahan kieri aivasta vilkuta ja tassu
oppi tänään: vilkuta ja tassu
mut moikka!
15. marraskuuta 2010 kello 17.47
morro!
mulla on nintendogs-mäyräkoira.
on yksi shih tzu tyttö. sen nimi on ellen. Ellen on väriltänsä musta-valkoinen ja ihan sika söpö. mulla on vasta 362p. koska aloitin pelin vasta tänään. Ellen on kisannut temppukoulussa se tuli toiseksi beginer classissa. Ellen osaa temput istu ja maahan ja vielä anna tassu! anna tassun opettamisessa kesti lähes puoli tunitia!! meinasin jo raivostua. ja kysyisin sulta duudeli että mikä versio sulla on. kun tuntuu vähän oudolta että koira vois bilettää?! no mutta lopetan tähän. heipparallaaa!!
15. marraskuuta 2010 kello 20.27
kun puhuitte huskeista niin aloin haluta itekin joten ostin ja tässä siis tiedot:
nimi:Luna
rotu:siperian husky
väri:se jolla risti naamassa
skp:narttu (tietenkin)
muuta:ihan himo söpö en vielä tiedä onko se hyvä kisoissa mytta joka tapauksessa tosi sulonen
ps. myin Pablon, en hirveesti välitä nimittäin dalkuista nintendogsissa
16. marraskuuta 2010 kello 15.31
Moi oon päättänyt aloittaa mäykky version alusta ja otan siihen nyt aluksi huskyn mutta heti kun saan niin myös shiban : D
17. marraskuuta 2010 kello 15.32
minkä niminen se sun uus husky on? ja kerro myös kun ostat sen shiban nintendogs pentu.
19. marraskuuta 2010 kello 17.22
Pikkasen mun Cola on paras. se on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiniiiiiiiiiiiiin ihana! Cola oppi tänään tekemään voltin! mutta kysyisin teiltä “asiantuntijoilta” miten koiran saa tekemään niin sanotusti robotti tempun eli sen jossa se pyörii kerjää asennossa
19. marraskuuta 2010 kello 20.48
Moih taas
!
Ostin labbisversiooni uuden koiran. Tässä sen tiedot:
Nimi: Hilma
Rotu: dalmis, mustat korvat ja vähän pilkkuja
Luonne: perfect pup for family life ♥♥, tosi hyvä luonne!
Tässä muittenki sen pelin koirien tiedot:
Nimi: Iines
Rotu: beagle, vaalea
Luonne: kiltti
Muuta: osaa muutaman tempun, vaikka on ollut mulla jo jtn vuoden, en oo jaksanu opettaa
Nimi: Daisy
Rotu: dalmis, valkoinen otsa
Luonne: kiltti ja tosi söpö
Muuta: osaa myös muutamia temppuja, mutta ei paljon, on ollut mulla jo kauan
19. marraskuuta 2010 kello 20.50
Kukkakori!!:
Vaikutat tosi kivalta tyypiltä
… Tuu käymään mun sivuilla, esimerkiksi http://www.kennelfurpaw.suntuubi.com ja jos haluut, niin voitais alkaa mese tai/ja facebook kavereiksi
?… Oon sitte luotettava, kun mulla on jo 2 hyvää kaveria netistä
.. Mutta jos et halua niin sano vaan suoraan.
20. marraskuuta 2010 kello 7.41
moi! erityisesti shiba Hachikolle! tehän ootte nyt ma*******ssa? no me kuitenkin tänään tullaan sinne!
20. marraskuuta 2010 kello 9.13
Jos ootte saanu nintendogsis pentuja niin laittakaa kuvia
Kysymyksiä siihen liittyen:
1. Kasvaako pentu koskaan?
2. Saako narttua ja urosta käyttää kisoissa?
3. Saako narttulle ja urokselle opettaa uusia temppuja?
20. marraskuuta 2010 kello 12.40
shiba taffel sen uuden huskyn nimeks piti tulla hanniball mutta nimi ei mahtunut joten nimeksi tuli lobo. ja shiba nimee en viel tiiä mut kyllä joku kiva keksitää
tietoo siitä uuest huskyst:
nimi:Lobo
spk:uros
väri: se kaikista tummin
luonne: villi,kiltti,fiksu,nopee
temput: istu,maahan,tassu,pum,ylä vitone,seiso,hyppää,tanssi
21. marraskuuta 2010 kello 17.35
ostin taas uusia koiria ja myin muuten Lunan (se oli tyhmä heräteostos) tässä uusien koirien tiedot:
nimi:April
rotu:kääpiö mäyräkoira
väri:ruskea
skp:narttu
muuta:ihan himo söpö ja uskon että pidän kyllä aika kauan aikaa
nimi:Naruto
rotu:shiba inu
väri:musta
skp:uros
muuta:tosi söpö ihan kiltti ööö ja no ei oo missää erikoisen hyvä tai en ainakaan usko
muutin nimeni takas koska Jeri on niin paras ja sentään ensimmäinen koira mulla nintendogsissa!!! nyt laitan koirien lempileluja
Jeri:bark ball
Nanna:terrycloth cube
Maxwel:football
Diablo:rubber mushroom
Abby:tennis ball
Niki:tissue box
Hachiko:tennis ball
April:rubber mushroom
Naruto:RC helicopter
mun mielestä noista paras on bark ball se on yksinkertainen ja hauska ja varsinkin kun Jeri tykkää siitä
22. marraskuuta 2010 kello 16.50
myin Moonin labbiksessa ja ostin chihuahua versioon uuden koiran
nimi: Alma
rotu: mäykky
väri: tummin
skp: narttu
muuta: ihan sika hyvä tempuissa oppi istu ja maahan kahesta ja anna tassu, kieri ja jahtaa häntää neljästä muutenkin tosi ihana.
ps. laitoin vahingossa tohon edelliseen viestiin Dalkkupentu Lucky mutta se oon siis minä Shiba Taffel
22. marraskuuta 2010 kello 17.44
Laitan koirani tiedot kun ei oo muutakaan tekemistä.
dalkku
nimi: Lucky
rotu: dalmis
väri: se jolla ei ole päässä pilkkuja
skp:uros
muuta: mun eka koira
nimi: Honey
rotu: saksuli
väri: se jolla on vaalee naama mut muuten tumma
skp: narttu
muuta: tosi ihana ja myös rauhallinen. tykkää nukkua!
nimi:Remi
rotu:jackki
väri: aaltomaisella viivalla
skp: uros
muuta: villi mutta kiva
nimi:Riina
rotu:sheltti
väri: tummin
skp: narttu
muuta: ihan älyttömän söpö ja muutenkin kiva
chihu
nimi:Kiki
rotu:chihu
väri: oranssi jolla on valkoista
skp:narttu
muuta: ihana ja söpö. todella söpö
nimi:Rico
rotu:chihu
väri:musta
skp:uros
muuta: tosi leikkisä ja ihana
nimi: Jack
rotu:pembroke welsh corgi
väri: musta
skp:uros
muuta: mun oma ihana “jakki jukupala”
nimi: Alma
rotu:mäykky
väri: tummin
skp: narttu
muuta: ihan himo kiva ja nopea oppimaan
labbis
nimi:Rinda
rotu:pembroke welsh corgi
väri: vaalee valkoisella läikällä
skp: narttu
muuta: tosi tosi tosi seurallinen (välillä meinaa jo mennä hermot sen kaa. ei nyt sentään sehän on mun oma ihuna kultapuppeli)
nimi:Taffel
rotu: shiba
väri: punainen
skp: uros
muuta: niin söpö!
nimi:Nami
rotu:shiba
väri: musta
skp: narttu
muuta: mukava koira joka tykkä kyllä aika paljon leikkiä. myös rauhallinen.
23. marraskuuta 2010 kello 9.50
Moi! Sain viime jouluna nintendon ja nintendogs:in (Dalmantia version) Minulla on 2 labrista irl minulla on 1 labris nimeltä Juuso (Juusto :>)
Koirieni tiedot (Nintendossa
)
Nimi: Nappi
Rotu: Labradorin noutaja
Väri: Vaalea (Kerman värinen?)
Skp: Uros
Muuta: Hmm.. Todella hyvä kaikessa, tuskin pelkää mtn leluakaan.. Ostin aika äskettäin.
Nimi: Enkeli
Rotu: Labradorin noutaja
Väri: sama –
Skp: Narttu
Muuta: Hmm.. Hyvä agilityssä, ehkä vähän ärhäkkä. Siskoni koira tavallaan..
Lempikoirani on ehdottomasti Siperian husky nimeltä Sipe. Se on ollut minulla varmaan.. 7kk.
Nimi: Sipe
)
Rotu: Siperian husky
Väri: “Ympyrä” otsassa.
Skp: Uros
Muuta: Aivan ihana! En voisi kuvitellakkaan ettei sitä olisi! Maailman paras agilityssa
Sitten tahtoisin tietää pari juttua..
D No se joku kirja mistä saa sen rodun?
- Miten voin opettaa jonkun lyhyen biisin esim. ukko nooan?
- Entä breakdance ?
- Miten voisin löytää öö.. Tuli oikosulku
Kiitos jo etukäteen!
Terveiset 5street laawilta ja koirilta! ;><3
23. marraskuuta 2010 kello 9.53
Ainiin sitten vielä (xd) tietääkö kukaan milloin shiban saa dalmis versiossa? : >
23. marraskuuta 2010 kello 19.39
5street Laaw:
1. no onko sulla sitä pianoa?? siinä piano hommassa on se kamera paina siitä soita sitten vaikka se ukko nooa oota hetki ja paina lamppua. tajusitko?
2. koiran pitää osata kieri ja jahtaa häntää. mun mielestä kieri piti osata kymmenen sekkaa. no opeta siis niin ja kun se on tehty niin sano sille kieri ja heti perään jahtaa häntää.
3. tarkoitit varmaan jackrussel bookia? se on ihan himo vaikee saada. mutta ihan vaan lenkillä ollessa.
4. sen on mun mielestä dalmiksessa lisätty salaroduksi koska se on dalkku on tietty dalkussa alusta lähtien. shiban siis saa jos löytää lenkiltä japanese print collarin.
24. marraskuuta 2010 kello 18.55
SORI PIDÄN SITTENKIN TÄN NIMEN!!!
KERRON NYT MISTÄ RODUISTA EN TYKKÄÄ JA MINKÄ VÄRISISTÄ JOS JOSSAIN RODUSSA ON JOKU TYHMÄ
tyhmiä:
kaikki snautserit
kaikki puudelit
kaikki mopsit
kaikki kultasetnoutajat
kaikki yorkit
kaikki russelit
kaikki shih tzut
kaikki boxerit
mustakorvainen dalkku
osaksi valkoinen ja osaksi vaaleanruskea beagle
kokonaan ruskea spaniel
musta,valkoinen spaniel
musta mäyräkoira
pahimmat ovat luultavasti nämä kaikki russelit ja musta mäykky vihaan myös puudeleita ja snautsereita
terveisiä maailman parhailta koirilta eli Jeriltä, Nannalta, Maxweliltä, Diablolta, Abbyltä, Nikiltä, Hachikolta, Aprililtä ja Narutolta!!! ja myös multa…
25. marraskuuta 2010 kello 16.50
mää en tykkää
snautsereita
villakioria
mopseja
shih tzuista
kokoruskeasta spanielista
valko-ruskeasta beaglesta
vaaleimmasta mäykystä
yorkeista
ps. Mulla tuli yhtäkkiä mieleen semmonen juttu (shiba Hachiko tietää tän) kun me olitiin shiba Hachikon kanssa meidän “mummulla” (shiba Hachiko tietää kans nuo lainaus merkkien tarkoitukset) niin ostin sitten mustan pinserin. Kauan mietittiin sille nimeä, mutta ei keksitty. No aattelin sitten että voihan mä myyä sen heti. Näin sitten siinä “mummun” ovessa sellasen julisteen jossa oli kaikenlaisia palveluita mitä nyt onkaan esim. taksit, hotellit, toreja yms. No sitten näin jonkun jossa luki eväskori (kai) no sitten väänneltiin siitä kaikenlaisia kunnes sanoin “eväkori” sitten opetin sille pinserille nimen Eväkori. Kyllä myin todellakin heti!
27. marraskuuta 2010 kello 18.28
mää rakastan nintendogsii niin paljon! aatelkaa jos se peli menis automaattisesti kennelin ovelle vaikka ei ois tehny mitään!
♥☻☺♣♠♦
27. marraskuuta 2010 kello 18.52
Mä poistin Lobon, kosk se on nii tylsä ja huippu ruma! Sit mä ostin sen tilale puudelin, Sambaleen ja Gigantti-saksanpaimenkoiran.<3
nimi: Sambalee
skp: urho-uros
rotu: phyydeli xDxD
väri: ruske
luone: huippu ihanan ruma ja taidokas koiranen
temputt: istu, maahan, soita violua
nimi: Gigantti
skp: narthu
rotu: saksis
väri: kivoi
luonnegfa: aika tylsä koita ja vähänn hieman ilkeä, mutta saattaa olla kaunis tai ookoo, jos teen sille parempaa rukaa, mä luuen nii
temput: 0
28. marraskuuta 2010 kello 17.53
nintendogspentu:
kuka on Lobo??? toi sun viestis on aika huonosti kirjotettu onks näppäimet rikki tai joitain?
en oo tehny mitää ihmeellistä nintendogsissa samat koiratkin tällä hetkellä.oikeastaan en oo ees paljoo jaksanu pelata taas vähän kyllästynyt… latan vaikka mun omat koirat lempparuus järjestykseen:
Jeri chihuahua
Hachiko shiba inu
Nanna sheltti
Maxwel saksis
Abby welsh corgi pembroke
April mäykky
Niki welsh corgi pembroke
Diablo pinseri
Naruto shiba inu
laittakaa tekin omien koirienne lempparuus järjestys!!!
29. marraskuuta 2010 kello 15.23
myin naruto ja ostin uuden joka on samalainen kun naruto XD
tässä joka tapauksessa sen tiedot:
nimi:Ace
rotu:shiba inu
väri:musta
skp:uros
muuta:tosi söpö ja otin sellasen villin joka kiusaa kokoajan koska koko nimikin on stan by me-elokuvasta ja siinä se Ace on sellanen pahis
29. marraskuuta 2010 kello 19.46
ei vitsit tää on niin vaikeeta! mutta yritän silti.
Taffel Shiba
Riina Sheltti
Jack Gorgi
Alma Mäykky
Rinda Gorgi
Rico Chihu
Lucky Dalmis
Kiki Chihu
Nami Shiba
Remi Jackki
Honey Saksuli
noi ei varmaan ihan oo lempparijärjestyksessä. sentäs melkein.
Niin ja toi nintendogspennun viesti oli kyllä aika outo. Ootko sää se sama?? vai mitä? ihan niinkuin se olisi ollut joku duudeli, juhojuho yms.
5. joulukuuta 2010 kello 9.16
ostin uuden koiran mut en keksi sille millään nimee pliis auttakaa mua keksiin joku, tässä vielä tiedot:
nimi:?
rotu:sheltti
väri:musta
skp:narttu
muuta:aivan ihana,ja mun yks lemppareista vaikka ei ookkaan nimee vielä pliis auttakaa mua
6. joulukuuta 2010 kello 9.09
en jaksanut odottaa joten nimeksi Lassie.Se on ihan himo söpö ja ihana, on kyllä ihan varmasti yks mun lemppareista. tässä vielä lempparuus järjestys:
Jeri chihu
Hachiko shiba
Nanna sheltti
Lassie sheltti
Maxwel saksis
April mäykky
Abby corgi
Niki corgi
Diablo pinseri
Ace shiba
Lassie on siis neljäntenä koska se on niin söpö enkä kyllä aio poistaa sitä pitkään aikaan
6. joulukuuta 2010 kello 18.40
Sori kun en oo käyny!
Mä oon hankkinut mulle Labbikseen Adam-Poika-Shiban. Se on sulonen <3
Aion hankkii sen kaverikis Sellerin (Nmi tuli kun tein wiissä pilakoiran jonka nimi oli Selleri mutta kiinnyn siihen <3)
6. joulukuuta 2010 kello 18.43
Maisa (oikee koira) on sulonen <3
7. joulukuuta 2010 kello 15.51
Ostin uuden koiran chihu versioon tässä tiedot
nimi: Tuisku
rotu: sheltti
väri: musta
skp: uros
muuta: tosi ihana ja suloinen koira. Aika energinenkin. Se on yks mun lemppareista tällähetkellä.
8. joulukuuta 2010 kello 13.38
onko sulla siis jo viisi koiraa chihussa??? jos on niin mä kyllä antaisin pois jonkun en tykkää pitää neljää enempää nimittäin
11. joulukuuta 2010 kello 11.17
oon liian kiintyny niihin kaikkiin. Oon yrittäny aika montaki kertaa myyä jotain, mutta en vaan pysty
11. joulukuuta 2010 kello 20.32
Heippa kaiksille!
Sain tänään oman nintendogsin ja ostin ekan koiran.
Tiedot:
Rotu:Labbis
Nimi:Marley
skp:Uros.
tuntuu siltä etten voi olla erossa pelistä olenkaan! Onko teillä ollut tuollasta jutskaa??
13. joulukuuta 2010 kello 6.37
Mä saan joululahjaksi mäykkyversion. Sitte mulla on kaikki suomessa julkastut versiot. Eilen kato löysin äitin rahapussista takuukuitin, jossa luki nintendogs mäyräkoira ja ostopäivä oli kai 29.11.2010 en ihan tarkkaaa muista, mutta ei ketään varmaan kiinnostakkaan. pää asia että se oli ostettu 2010 että ei siis voi olla mun pikkuveljen peli
13. joulukuuta 2010 kello 17.45
OMG!!! Mäkin vähän kaivelin äitin tavaroita ja löysin aravatkaas mitä???????????? no Nintendo DSi XL:n ja titenkin se on mulle.En malta oottaa jouluu.Aion ostaa itse dalkku-version heti kun on tarpeeks rahaa niin sit mulla on kaikki neljä versioo,lukuunottamatta ulkomailla myytäviä.Toivottavasti mä saan ne rahat pian kerättyä,oon tehny kotitöitä ihan hulluna.
14. joulukuuta 2010 kello 10.54
en malttais odottaa nyt kun tiedän että saan sen. oon jo suunnitellut kaikenlaisia koiria siihen.
15. joulukuuta 2010 kello 15.13
tuota edellistä viestiä minä en ole kirjoittanut en tiedä kuka on käyttänyt käyttäjääni ja kirjoittanut huonosti minun tyypilläni mutta minä se en todellakaan olllut. lobo on minulla vielä ja lobo on siis se husky josta puhuinkin : D en ole ostanut mitään saksanpaimenkoiraa tai puudelia :p
16. joulukuuta 2010 kello 19.29
Moi! Oon entinen Dog Love. Mä resetoin mun Nintendon ja nyt mulla on musta shiba poika Coke<3.
Tietoboksi
Nimi: Coke
Rotu: Shiba Inu
Peli: Labrador & Friends
Väri: musta
Temput: Istu, tassu maahan, kieri, jahtaa, hyppy, kerjää ja voltti.
Kisat: Agilityn Exper classissa
Ei ole ilmoitettu frisbee-kisaan
TOKO:ssa Master Classissa.
Mun enkka tokossa!! En kyl aio tippuu siitä!
Duudeli: Sul on aika vilkas mieli kuvitus
Kun keksit noin paljoo kaikkee potaskaa.
T: Super-cool (Entinen Dog Love) Coke, Demi ja Damchi.
18. joulukuuta 2010 kello 13.34
moi!! ostin uuden koiran se on ihan outo mut tässä kuitenkin tiedot
nimi:Kikke
rotu:puudeli
sukupuoli:narttu kai
väri:joku
muuta:oikeen ihme koira ja aika hyvä agilityssa kun se pääsi toiseksi beginnersissä
19. joulukuuta 2010 kello 11.24
moikka taas!!! en oo jaksanu pelata paljoo yhtään mut kuitenkin haluun ostaa sen dalkkuversion heti ku on tarpeeks rahnaa.ei siis oo tapahtunu mitään mistä pitäis mainita kun oon pelannukin niin vähän
19. joulukuuta 2010 kello 12.47
Helou!
Löysinpäs meidän vaatehuoneesta nintendo dsi:in ja Chihuahua pelin. Ei se voi´olla kenellekkään muulle ku mulle.
Mitä rotuja chihuahuassa on? Oisko siinä sakemannia tai cavalieria??
Rousku,en jaksa odottaa ett on joulu. onneks on enää 5 päivää jouluu.(jos laskin oikein)
Toivottavasti DSi ei ole mun ja mun siskon yhteinen!!
20. joulukuuta 2010 kello 15.45
cava_Miki: siinä tulee alotusrotuina chihu,sakemanni,boxeri, K.C spanieli,yorkki ja sheltti mutta kun saa kouluttaja pisteitä niin ajan mittaan tulee uusiakin
21. joulukuuta 2010 kello 14.20
mäkään en oo jaksanut pelata paljon. viimeks ainaki neljä åäivää sitte, mutta oikeesti enää 3 yötä jouluun. apua!! saan mäykky version ja sitte mulla on kaikki suomessa julkaistut versiot…….
23. joulukuuta 2010 kello 13.02
Kiitti Jeri chihuahua!!
Eka koira on aika varmaan cavalier,mutta nimeä en tiedä:
23. joulukuuta 2010 kello 13.13
Moi!
Mulla nintedo DS i. ja mulla on siinä nintendogs labrador retriever peli!
Moikka!
23. joulukuuta 2010 kello 13.20
Huhuu??!!
Näkyykö nää viestit heti kun sen laittaa??
23. joulukuuta 2010 kello 13.21
Onko jollain muulla labradoria? (siis nintedogs labradori peliä?)
23. joulukuuta 2010 kello 20.19
mulla on labbis-versio,mutta mulla on myös mäykky ja chihu versiot ja ostan pian vielä dalkku-versionkin
24. joulukuuta 2010 kello 10.53
Moi, Cava_Miki!
Tässä sulle nimiehdotuksia koirallesi: (koska en tiedä otatko nartun vai uroksen niin laitan sitten kummallekkin sopivia nimiä!)
- Miki XD
- Cava XD
- Luna
- Siru
- Laikku
- Pepi
jne.! Terkkuja!!!
24. joulukuuta 2010 kello 13.56
Kiitti Dogi_N!!
Nähdään ensi viikolla;)
24. joulukuuta 2010 kello 14.38
Ok, Jeri Chihuahua!

Hyvää joulua kaikille!
25. joulukuuta 2010 kello 9.31
eilen sitten joululahjaksi sain yllätys yllätys: nintendogs mäykkyversion. Kerron koirien nimet jossain vaiheessa kun nyt on enemmän semmon peli into päällä kun sai uuden pelin…
25. joulukuuta 2010 kello 11.58
Moi!
Shiba Taffel:
onko sulla sitten muita nintendogs pelejä, vai onko tuo ensimmäisesi??
25. joulukuuta 2010 kello 14.14
en jaksa käydä paljon tällä foorumilla kun käynyhel paljon paremmalla mut kerron kuitenkin mtä sain lahjaksi eli aivan himo hienon nintendo dsi xl:n ja väri on viininpunainen
27. joulukuuta 2010 kello 19.44
Hei! tässä on nytten muutamia nimi vaihto ehtoja:
Eikka
Velmu
Vekku
Öntsy
Urho
Diesel
Volta
Hurtta
Ruffe
Fanny
Ekku
Husky
Hanski
Honey
Mosse
Tahvo
Tonttu
Pricken
Laika
31. joulukuuta 2010 kello 8.31
mulla on kaikki versiot mitä suomessa on julkaistu. ei siis todellakaan ole ensimmäiseni. oli vaan kiva saada kaikki versiot niin toivoin joululahjaksi.
13. tammikuuta 2011 kello 17.29
moi pitkästä aikaa! oon myyny acen ja lassien ja ostanu tuhannen kerran kikin uudestaa ja siiten ostin vielä riconkin uudestaan tiedätte jo tiedot varmaan mutta laitan nyt kuitenkin nekin jotta uudemmatkin tietävät että mistä mä puhun:
nimi:Rico
rotu:chihu
skp:uros
väri:musta
muuta:himo söpö pikkukoira leikin että se on kikin veli,koska kikillä on jo poikaystävä nimittäinn Jeri
nimi:Kiki
rotu:chihu
skp:.narttu
väri:vaaleanruskea
muuta:aivan ihana koiruliini ja kuten jo sanoin iniin Rico on Kikin veli ja Jeri on Kikin poikaystävä
15. tammikuuta 2011 kello 11.24
moi!!! myin aprilin ja ostin uuden aivan ihanan pinserin,on aivan aivan uskomattoman söpö… tässä tiedot:
nimi:Angie
rotu:kääpiö pinseri
skp:narttu
väri:se aika tummanruskea
muuta:tosi nopee ja aivan uskomattoman söpö, ei hirveän kiltti kikille eikä ricolle
16. tammikuuta 2011 kello 9.18
Miten peliin saa muitakin toimintoja kuin koiran silittäminen ?? auttakaa
17. tammikuuta 2011 kello 17.06
Hetken silittelyn jälkeen pitäis tulla kohta jossa sinun pitää opettaa koiralle nimi (joskus saattaa vähän vaikeamman koiran kanssa mennä aika kauan) no olet saanut opetettua tulee kohta jossa sun pitää kutsua koiraa nimeltä. Kannattaa myös kehua. sitten pitäisi tulla kohta jossa pitää opettaa koira istumaan. Kun koirasi on sen oppinut niin tulee vielä kertaus jossa kutsut koiran luoksesi ja sanot sille istu. Niin pitäisi peliin aueta enemmän valikkoja.
25. tammikuuta 2011 kello 17.59
Hei ! 13 vuotias Nintendogsisti kirjoittelee. Tässä itsekin olen jo monta vuotta Nintendogsia pelannut. Eli kokenut pelaaja täällä kirjoittaa. Omistan kaksi Nintendoa, vanhan aikaisen sinisen (jossa on kosketusnäyttöhäiriö) ja mustan Liten. Tässä ihan tiedoksi kaikille, jotka täällä väittävät pennuista, yms:
Eli minun lisäkseni moni on sanonut että pentuja ei voi saada. Koska koira on Nintendogsissa itsekin PENTU, joten olisi hullua kuvitella jos pentu saisi pennun. En tiedä noista YouTube videoista missä joillakin on pentu, mutta ne saattavat olla hyvin tätä Japanilaista Shiba-Inu & Friends – peliä, mikä on ehkä hieman tätä meidän Nintendogsia kehittyneempi.
Ja kyllä se koira nukkuu, itselläki on nyt seitsemän koiraa, ja kaikki koirat aina illan tullen käyvät onnellisesti nukkumaan ja aamulla ovat heräämässä aamiaiselle. Kun menen kouluun jätän Nintendogsini vielä nukkumaan kouluni ajaksi, jos ne tahtovat. Sitten iltapäivällä koulun jälkeen aloitetaan vielä tarpeellinen koulutus ja ulkona käynti. Lenkiltä voi myös löytää “Naptime – Record” – nimisen levyn, jota soittaessa koirat vaipuvat nopeasti uneen.
Ja koiran koulutuksesta sanon sen, että jos haluaa koiran oppivan nopeasti, ja että tuo kuuntelisi seuraavatkin kerrat käskysi, kannattaa valita käskyn “Sit Down” tai “Istu” sijaan vaikkapa joku lyhenne, esim itse käytän joskus äännettä ” i !” Tassussa käytän tavua ” ta! ” ja niin pois päin. Yleensä sanon koko käskyn oikean nimen, mutta lähinnä noita vaikeampia liikkeitä opettaessa käytän lyhennettä.
Jos meikäläiseen haluaa ottaa yhteyttä niin kirjoittele osoitteeseen: maijaelisa97@hotmail.com. Hyväksyn mesepyynnöt ilomielin ja juttelen Nintendogsista mielelläni!
29. tammikuuta 2011 kello 12.58
nintendogsissa VOI saada pentuja. Katsoin nintendo paketin yhtä lappusta nii siinä oli kuva missä oli isompi dalmis ja sen vieressä pienempi, joten kyllä mä ainaki uskon siihen pentu juttuun.
1. maaliskuuta 2011 kello 17.13
Päivää!
Mulla on 2 uutta koiraa Kerttu ja Maisa. Mä tunnen oikeessa elämässä Kertun ja Maisan niin sen takii mä halusin.
Me ehk saadaan sen Kertun 1 pentu ku se sai just 4 poikapentuu. (ystävänpäivänä)♥♥♥
3. maaliskuuta 2011 kello 21.14
Moi!
Mä en ookkaan käyny pitkää aikaa täällä. ja oon ent. Cava_miki.
Nyt mulla on dogsissa kaksi koiraa Windy ja Simba. Ja nyt niiden tiedot:
Nimi:Windy
Rotu:cavalier
Skp:narttu
väri:ruskee valkonen
Kisat:Agility:mestari. Temppukisa:Open class:issa
Nimi:Simba
Rotu:shetlanninlammaskoira
skp:uros
Väri.vaaleanruskea valkoinen
Kisat:agility:mestari Temppu:kisa Expert Class Frisbee:expert class
No eips mitää muuta
8. maaliskuuta 2011 kello 19.00
Moi!!
Sain goSupermodelissa aikalisän niin en voi käydä siellä, niin nyt voin käydä enemmän tääl, vaik en tiiä et kirjoitteleeko enää kukaan tänne? Kävin viimeks täällä joulukuussa, eli 2 kuukautta sitten
!!
En oo pelannut Nintendogsia tosi pitkään aikaan. Tänään kuitenkin pelasin mun Dalmatialais nintendogsia. Ostin siinä Demin, Tommyn ja Damchin lisäksi mäyris-Millan, se ei oo ihan mun tyyppinen koira mutta ihana silti
Uutisia Labbis-versiosta…:
Ei oo tapahtunut mitään erikoista. Mulla on siinä vielä musta shiba-inu poika Coke.
Valkoinen länsiylämään terrieri: Ai ostatteko oikeen koiran? Kiva jos ostatte
!!
9. maaliskuuta 2011 kello 17.45
Moi taas! Muistatteko mut, Cavalier-fanin? .:?:
Muistatteko mun ihanat koirat; Minin, Minon ja Hinon??
Mullä ei ole enää nitä, vakka ne oli ihania,;(koska mun pikkusisko poisti ne koska mä olin ottanu sielt karkkii nii se kosti mulle;(()
MUTTA.
OSTIN ONNEKSI UUDEN IHANAN KOIRAN, SE ONN CAVALJIERI.<3! ylläripylläri, onhan mun nimi cavalierfani. Nimesin koirani Lolaksi. tässä Lolasta tietolaatikko:;
Nimi: Lollipop(Lola)
Panta (tällähetkellä): Red rhinestone collar:D
Väri: vaalean ruskeita laikkuja selässä ja vatsassa, ja korvissa, ja vähän kaikkialla, pohjaltaan valkoinen (blenheimn.=))
Ja sitten aion ostaa toisen koiran BEAGLEN, nekin on ihania koiria!! (IRLISSÄ ja Foorumil)
BEAGLESTA TIETOO: SE ON KYLLÄ VIELÄ OSTAMATTA MUTTA TULEVAT TIIOT:
NIMI:SARA<3
TYTTÖ
IKÄ: PENTU;DD
Muuta: Siitä tulee semmonen naughty girl eli ilkee nnaaras koira;DD Hahaa.
Ja kolams koira;
En vielä ole 100%varma, ostanko tämän nimisen koiran, ,, mutta olen ihan varma,, etse on Shiba inu, musta valkonen sellanen<233 Mun akmulla on irlissä semmonen;D
Nimi: Bobilie
Rotu: ihana shiba<3333
Ikä: 1 v
luonne: naughty little girl
muutta: Sen lempilelu tulee olemaan varmasti kaikki lelut, siitä tulee niin monipuolinen koira,.
Ja olen 99%prosenttia varma et kissat on kauheit oli pakko sanoo!!!;D:D
Nintencatsii: sitä ei oo ku japanissa ja koreas ja kiinassa:.
,mun käsitys jutust,.
NELJÄSDOGI…::
Mino:(muisto mun vanhasta hanikultsist.)
Ikä: 5 kk<3 ihana pikku pentu.)
Mino on ihanannäköinen(Siis se vanha mino) JA tästä tuleeE samannäköinen kun vanhasta Hinosta (Tarkotan minosta en jaksa pyyhkii vanhaa tekstii)
MINOSTA,; Bobiliesta,;:Sarasta ja Lollipop (Lolasta tulee varmasti bestiksiä:,<3.:
Ja aion hankkii pentui tietysti:DD Kunhan ostan Lollipopille miehen:D
Ja siit miehestkin tuleee cavalieri..:;,
12. maaliskuuta 2011 kello 11.40
Tänään ostin mäykky versiooni uuden koiran
eli nytten minulla on
nimi: Chibi
rotu: chihuahua
väri: valkoinen (pitkäkarvainen valkoinen)
spk: uros
ja uusin
nimi: Minto
rotu: shiba inu
väri: musta
spk: narttu
13. maaliskuuta 2011 kello 12.05
Moi! Mä sain tänään tietää että tulee nintend 3ds:älle. Uus nintendogs peli!
Se ilmestyy 25.3.2011!
Pelin nimi on nintendogs+cats toypoodle,kultsi ja ranskanbulldoggi!!! Siinä voi siis ottaa kissoja ja koiria!
Itse en voi sitä saada ku on nintendo dsi. Ja sain sen jouluna.
Itse haluisin tuon ranskanbulldoggi pelin!
Eli onnea niille jotka saa tai joilla on nintedo 3ds konsoli!
13. maaliskuuta 2011 kello 17.53
Haluisin sellasen Nintenodgs + Nintencats version! Se olis kivaa:D
Aion ostaa mun koirien lisäks jonku uuden söpön koiran:)) Ostan ehkä sen labbikseen, ku siin on shiboij<3 Mutta dalmiksessa on kaikki kivat koirat. Ja siitä koirasta tulee ehkä musta shiba inu, niin mulla on jo labbiksessa musta shiba
Mutta sen nimi tulee alkaa A:lla esim , Adsku, Ansku, Ade, Ada<33…
14. maaliskuuta 2011 kello 14.20
Moi!
Mun koirat:
Dalmis:
Demi, Dalmis, tyttö, paljon pilkkuja.
Damchi, mäyris, tyttö, tummanruskea.
Tommy, Dalmis, poika, vähän pilkkuja, mulkosilmäXD
Milla, mäyris, tyttö, musta-ruskea.
Labbis:
(En muistaXD)!!
Tarkistan
Coke, Shiba inu, poika, musta.
Coke-raukka! Se on ollut varmaan yli 2 kuukautta ilan vettä ja ruokaa!! Se on vihainen mulle!
Heippa!!
15. maaliskuuta 2011 kello 18.48
Labbis versiooni tuli lisäystä , kun ostin Coken kamuksi Ada<3 nimisen Labbiksen.
Nimi: Ada<3
Skp: Poika
Rotu: Labbis
Väri: Musta
Muuta: Mukava ja söpö koira, on innostunut frisbeellä leikkimisestä, mutta ei vaan halua antaa lelua takaisin…
Miksei kukaan kirjoittele tänne??
19. maaliskuuta 2011 kello 16.24
Harmittaa ku itellä on nintendo ds:i ku näin nintendo 3ds:n prisman lehessä. Ja ne pelit.., ihana näky ♥♥♥!!! Voi että oikeasti harmittaaaaa =(! Sain nintendon 2010 joululahjaksi ja nyt en saa uutta nintendo 3ds:ää. Olen iloinen niiden puolesta jotka saavat tai jo omistavat nintendo 3ds:n =).
1. huhtikuuta 2011 kello 18.49
Hahaa lol D::
10. huhtikuuta 2011 kello 21.13
Ostin uuden koiran mäykky versioon.
Nimi: Shasta
rotu: Husky
Spk: uros
Väri: se mil on ”risti” naamas
11. huhtikuuta 2011 kello 15.58
WiliWelshcorgi! En mäkää voi saada sitä! Eikö ookki tyhmää!!
Mutta 3ds siitä on joillekki tullu pääkipeeksi ja alkanut huimata!
12. huhtikuuta 2011 kello 17.16
daa siis jaksatteks viel niink datailla joollaai niinku DINTENDOIL?? L0l
22. huhtikuuta 2011 kello 16.27
MOI OON NYKYÄÄN LOLXD ELI VANHA SUPER-COOL, BANAANIXD, DOG LOVE…
Haluun sellasen nintendogs + cats version! Tyhmää kun se on vain 3 ds.:lle. se on vaan tyhmää kun siinä alaruudussa näkyy vain sen koiran ääriviivat!
Ottasin ehk sen kultasenoutaja version ku siin on shiba noi uudet shibat on sairaan söpöi! Mutta toy poodlessa tulee pomeranian;-) Onnee niille jotka saa nintendo3ds:n
PS. ostin uuden koiran. Se on mun pikkuveljen koira, mitä se saaa hoitaa kun sillä ei oo nintendogsii. Sil on nintendo DS i, niin se ehk hankkii oman. Sen pikkuveljen koiran nimi. On Oopo. Se nimi on muokattu nimi Aaposta:D
Se on ruskee Shiba:) shibat on ihanii<3
25. huhtikuuta 2011 kello 20.51
Moi
Ostin ddalmispeliin uuden koiran, Shiba inun! Zeron.
koirani:
Labbis
coke
ada
oopo
Dalmis
Demi
Damchi
Milla
Zero
5. toukokuuta 2011 kello 16.56
Mulla on ollut nintendogs varmaan 2 vuotta. Koiria on ollut tosi monta, mut en oo alottanu kertaakaan alusta (:
Mulla on tällähetkellä nämä koirat:
Rampa
Chocolate&Tan kääpiöpinseri-uros
Maissi
Ruskea kääpiöpinseri-narttu
Kummallakin on agility-koulutus loppu, ja nyt tähtäämme kisoihin. Rampa osaa 9 temppua ja Maissi 6 (koulutus kesken)
Mulla on melkeen kaikki rodut, elikkäs 18. Puuttuu 2, jotka ovat mäyräkoira ja jack russelinterrieri.
5. toukokuuta 2011 kello 17.11
Mulla on se avaruustalo, ja siitä kuuluu aika jänniä ääniä välillä
Tässä muuten Rampan osaamat temput:
istu
maahan
tassu
kylki
pyörähdä
kieri
aivasta
hyppää
ylös (eli se seisoo)
21. toukokuuta 2011 kello 17.06
Onko kellään semmosta nintendogs+cats peliä?
6. kesäkuuta 2011 kello 11.11
Eli mä kysyn vähäsen. Toivottavasti ei haittaa.
Nii eli voiko koirat tehä pentuja? Ja jos voi nii
kerro miten? Joku vaa kertokaa! Jos vaa tiiätte.
8. heinäkuuta 2011 kello 17.10
Moi! Täällä 10 vuotias tyttö kysyisi, että voiko ne saada pentuja, kun olen you tubessa nähnyt videoita jossa on pentu. kirjottakaa vaikka sinne että: i have puppy on nintendogs!
8. heinäkuuta 2011 kello 20.30
Sara: pelin koirat ovat pentuja eli eivät saa pentuja (paitsi EHKÄ shipa inu versiossa joka on japanilainen)
11. heinäkuuta 2011 kello 17.14
Moi! Oon sama kun BanaaniXD, Super-cool ja LolXD.
Mä oon alottanut molemmat pelini alusta. Dalmiksessa mulla on Fissy, Turre, Nanna ja Fami
Fissy on kultainennoutaja
Turre on yorki
Nanna on cavalier
ja Fami on shetlannin lammaskoira
Labbiksessa mulla on musta ja ruskea shiba, Dombee ja Oopo. Dombee on musta.
13. heinäkuuta 2011 kello 14.23
ÖÖ… Tota shiba inu on vaihdettu labradori versioon, elikkäs mulla on labbis versio sitäpaittee jollain youtubessa on ollu labbis versiooh, ja siellä oli kyllä shipa inu pentu. ^w^
5. elokuuta 2011 kello 21.24
Ei kannata uskoo kaikkee mitä youtubes väitetään sillä katsojia on helppo huijata -.- esim. käyttämällä sitä koodia (en muista mitä) jolla voi pienentää koiran kokoa ja väittää kaikille että sai “pennun”
3. syyskuuta 2011 kello 20.25
Sinulle,Cavalier-fani!
Ensinnäkin,jotta saisit pentuja,sinun koiriesi pitää olla samanrotuiset,saat syöttää niille vain maitoa(Milk) ja kuivamuonaa(Dry Food),et siis ole saanut antaa MILLOINKAAN mitään muuta syötävää.Kun päätät tehdä pentuja,muista että voit valita,teetkö 25 tuntian putkeen jolloin et saa vaihtaa pantoja tai tallettaa etkä saa myös laittaa läppää kiinni,tai sitten voit pelata kuukauden jolloin kestää vielä toinen kuukausi,kunnes pentu syntyy.Et saa syöttää herkkuja kummassakaan tyylissä!Luonne pitää olla “Rarely gets into fights” tai “Very friendly”.Saat käyttää ainoastaan poikaa lenkillä ja kisoissa.Itse olen saanut pennun,mutta mitään helppoa se ei ollut!
3. syyskuuta 2011 kello 20.27
Niin,enkä edes käyttänyt sitä ihme “Action Replayta”!
4. syyskuuta 2011 kello 15.39
Cherly: mikä versio sinull oli?
7. syyskuuta 2011 kello 19.48
Mooi, älkää sekaantuko ku mul on mont nimee: Dog Love, Banaani XD, LOLXD ja Super-Cool.
Kiitti Cherly, hyvii pennunteko vinkkei mullekkin, en tiennykää tota et on kaksi tapaa. Itte käyttäsin sitä vähemmän aikaa kestävää.
Mulla on samat koirat vieläkin, ostan labbiksessa vielä Mecian ja Daisyn. Mecia on musta puudeli ja Daisy on valkoinen shiba.
21. syyskuuta 2011 kello 15.07
Moikkelis kaikille! <3
Sori, kun toi mun edellinen viedti oli vähä epäselvä, en tiiä mikä mul oli
Olen aloittanut alusta. Mulla on 5 koiraa ja kaikki ovat cavaliereita.
Tietolaatikot
Nimi: Mino
Rotu: Cavalier
Väri: ruskeavalkoinen (se tummenpi)
Muuta: Ihana! mun eka koira ja tosi hyvä agilitys.
Nimi: Mona
Rotu: Cavalier
Väri: Valko ruskea (vaaleampi)
Muuta: Ihan sika hyvä agilityssä. Se on ihana koira.
Nimi: Aada
Rotu Saksanpaimenkoira
Väri: Tummin harmaata kuonossa
Muuta: ihana koira. On hyvä frispeessä se on jo champion shipissä!
Nimi: Dara
Rotu: Cavalier
Väri: Blenheim (valkonen ruskeita laikkuja)
Muuta: On ihana ja kaikkien mun kamujen lempikoira iha ok agissa.
Nimi: Dora
Rotu cavalier
Väri: Ruskea
Muuta: Leikinettä Dora on Daran sisko. Se on hyvä agissa.
Ja arvatkaas mitä? Saan ehkä mun kamulta siihen peliin Shiban! Se on ihana oon odottanut että saan sen! Se oli mulla ennen mutta ei enää kun alotin alusta.
21. syyskuuta 2011 kello 15.11
Moi. Ei mitään erikoista mutta en oo käyny pitkäään aikaan niin halusinpas käyä. Miks täällä ei käy melkeen kukaan? Pitänee ettii uus nintendogspaikka mis voi jutella mut käyn myös täällä!
MUl on samat koirat eli: Labbis: Dombee, Oopo,Mecia , Daisy
Dalmis: Fissy, Turre, Nanna, Fami
Nyt harjottelen kokeisiin mut sen jälkeen pelaan nintendogsia!
22. syyskuuta 2011 kello 17.44
Miksei tääl käy kukaa? ;(
en pelannukkaa eilen nintendogsii. Pelaan ehkä tänään.
25. syyskuuta 2011 kello 13.45
Itse en ole käynykkään pitkään aikaan täällä ._. Olen siis sama tyyppi kuin nintendogs pentu. En ole pelannut nintendogsia enkä varmaan pelaakkaan pitkään aikaan. Oikeastaan tässä on hyvästien paikka en siis tule käymään täällä enää.
26. syyskuuta 2011 kello 23.18
Monet on kysyneet, voiko pelissä saada pentuja. Ei voi, ainakaan niissä mitä suomessa myydään. Mut esim, japanissa on sellanen kun Shiba inu & friends (taijotainvastaavaa) ja siin voi saada, mutta tuskinlähes kukaan suomes tälläst omaa. Ite alotin pelin 8vuotiaana, ja ikämittari näyttää nyt kymmentä, eli jonkun aikaa on tuotakin tullu pelattua. Loppujenlopuks peliin kyllästyy, omaa kaikki rodut ja koirat on extrahyvii kaikessa, + tavaroitakin on kasoittain..
Itsellä hukkunut nyt tuo, joten haluaisin uuden..
29. syyskuuta 2011 kello 15.40
Sen verran vielä kommaan tuohon Tuulin viestiin, että itse omistan shiba inu version ja siinä niin kuin myös labbis versiossa olen saanut pentuja. Aloitin pelin noin 6-vuoden ikäisenä ja nytten ikää löytyy 14-vuotta.
2. lokakuuta 2011 kello 20.21
“kuuleeko” koira jos se on ihan normaalisti sisällä käppäilemässä? Sillä kun itse vihellän mikkiin koira tulee. Omistan labradori nintendogsin (ostettu espanjasta). Miten se tottelevaisuus kisa menee?? itse en ymmärrä siitä mitäänXD.
4. lokakuuta 2011 kello 21.40
Moi! Ok hyvästi pogona.
Tottelevaisuuskisassa koiralle pitää sanoa temppuja mitä on opettanut
22. lokakuuta 2011 kello 18.13
Mistä saisi nintendon ja sen nintendogsin samassa paketissa? Olisi meinaan melko käytännöllinen tuo… Olisin lapselleni joululahjaksi ostamassa joten auttaisi jos tietäisitte edes hieman mistä päin kannattaisi hakea.
(:
30. marraskuuta 2011 kello 20.13
avuton äippä : http://www.hintaseuranta.fi gigantin verkkokaupassa on näkyny tai sitten http://www.verkkokauppa.com . Luotettavia paikkoja on kaikki ettei siitä tarvi huolehtii.
27. joulukuuta 2011 kello 20.22
Miten ihmeessä voi lähettää toiselle viestin!Ja miten saa kavereita!?menin tonne Homeen ja sit Go Out kohtaan ja sitten infoon siellä luki et friend list eli ystävä lista.
20. tammikuuta 2012 kello 22.24
mul on myös nintendogs peli ja se on tosi kiva mul on jo ainaskii yli 30000tuhatta pistettä!Tätä peliä voi pelata vanhemmatkin kuin jotkun 10v. Esim:siskoni pelaa minun nintendolla tätä peliä joskus.(siskoni on 18v)
26. tammikuuta 2012 kello 20.42
jeeeepääsin tuomareiden kanssa taas kerran teelle !
29. tammikuuta 2012 kello 10.32
Moikka kaikille, vaikkei täällä varmaankaan kirjottele kukaan, mutta ihan sama.
Itte pelailen Labrador & Friends peliä. Resetoin pelini pari päivää sitten. Nyt mulla on kaksi koirulia, toinen on vaalea Labradorin noutaja, Soni. Ja sitten mulla on pinseri, musta sellainen ja sen nimi on Sani. Nyt tässä keräilen rahaa ja trainer pointseja. Suunnitelmissa on ostaa kolmas koira Sini. En vielä tiedä rotua, mutta ajattelin jotain pientä rotua, ehkä Villa koiraa.
7. helmikuuta 2012 kello 19.43
Mulki on ollu nintendogs reilun kuukauden. Pelini on Dachhund & Friends. Mul on 7 koiraa, kotona Peppi, Mauri ja Daisy, koirahotellissa taas Cleo, Miisu, Darina ja Husky.
Peppi on minun ja kaverini yhteinen koira. Rodultaan se on welsh corgi pembroke ja on vaalea mustin merkein.
Mauri ja Daisy ovat minun kaverini (joka omistaa myös minun kanssa Pepin) koiria, Mauri on husky ja Daisy yorkshiren terrieri.
Cleo ja Darina ovat minun koiriani. Cleo on mäyräkoira ja Darina shiba inu.
Miisu on minun toisen kaverini koira ja on husky.
Husky (outo nimi) on veljeni koira. Nimestään huolimatta se ei ole husky vaan cavalier king charlesin spanieli.
Rotuvalikoimani on laaja; on mäyräkoira, mopsi, yorkshiren terrieri, shih tzu, cavalier king charlesin spanieli, villakoira, beagle, kultainennoutaja, welsh corgi pembroke, husky ja shiba inu. Itselläni on ollut nuo kaikki paitsi mopsi ja shih tzu.
Oon ite 12-wee eikä ainakaa kaverit oo valittanu et tämmösiä pelaan. Ja hei ihmiset jotka ootte allergisia koirille! Mun veli on allerginen ja hoitaa silti omaa koiruliansa aina kun kerkiää! Tää sopii kaikille!