MUKANA PALAUTE
katkaistu palmikko
sykki sinulle sydämeni
pellavapaitaani kiinni
ilman samettia
silkkiä vailla
risaiset kenkäsi askeltavat
luokseni palaat taas
jäähdyttämään auringon paahtaman ihoni
sammuttamaan hehkuvan savukkeeni
ikkunani alla tuoksuu
kevään varjo
varjossa lojuu katkaistu palmikko (lisää…)
MUKANA PALAUTE
Geofagia
Pica minä sanon laittaudun
sängylle mytyksi samettieni sekaan
juoksutan käsiä hopealammikoissa
kiiltävien kivien läikesilmäkkeissä
Alan mättää niitä suuhuni niellä
käätyjä solkia
raksuvat hampaissa mukavasti
Kosteasta suupielestä roikkuvat ketjut
turpeassa mahassa kalisevat sormukset toisiaan vasten
Oksettaa haluan lisää mitään
ei ole enää jäljellä
Jotkut
syövät savea toiset rautanauloja
Minulla on puute
minä olen raskaana
jostakin rumasta
Pica he sanovat avaavat
pääni mahalaukkuni luetteloivat kaiken
puhuvat pakkomielteistä anemioista
primitiiviuskomusten vaarallisuudesta
Papukaijat
syövät kalkkipitoista maata myrkkykasvien perään
MUKANA PALAUTE
Isä valmistelee seuraavan päivän kaupungin matkaa. Poika rohkaisee mielensä ja sanoo: ”Toisitko sieltä Kajaanista semmoista ohutta sähkölankaa, kun sitä ei ole kirkolla? Semmoista 0.2 milliä paksua, eristettyä.” Isä ei vastaa, kuuleekokaan. Vielä seuraavana aamuna hämärissä, kun isä on lähdössä Paltamon tien varteen odottamaan Lunkan autoa, poika sanoo isälle: ”Muista sitten se sähkölanka.”
MUKANA PALAUTE
Vastapäisen kerrostalon ikkunoissa tapahtuu aina. Tuolla, kolmannen kerroksen reunimmaisessa, synnytettiin viime vuonna. Kaksoset. Faija ravistelee niitä. Mutsi huutaa, faija ravistelee sitäki. Sitten se keittää kahvit, antaa lapsille ruusunmarjasosetta ja laulaa Ihmisen ikävä toisen luo ja pyyhkii peukalolla mutsin kyyneleet. Sama kaava toistuu joka toinen ilta, like clockwork. Joka toinen ilta ja yö se on duunissa.
Ylimmän kerroksen parvekkeelta putos koira juhannuksena -03. Sellanen kurtrusselinterrieri, mitä on kaikilla niillä, jotka ostaa koiran vaan siks, et se sopii Burberry-veskan väreihin. Emäntä oli lähteny laivalle jussia juhlistamaan, ja jätti rakin parvekkeelle, että saa raitista ilmaa ja voi metsästää hyttysiä. Nyt sillä on fillarit takajalkojen korvikkeena. Hyvin näkyy kulkevan. Se muija iski ilmeisesti sieltä Tallinnasta jonkun andrusveerpalun, joka höyläs sitä kolme kertaa päivässä sillä aikaa ku koiraparalle pultattiin kärryä hanuriin. Mä laskin. (lisää…)
He menevät hautajaisiin.
Kaninpojilla on valkoiset paidat (mutta ei kauan),
kanitytöllä Matrix-takki,
Kuudennella Miehellä kokopuku ja porkkanasolmio
ja kanilla sukkapuku.
Leski on pieniä luita. Pyörähtelevät silmät, siro kaula kaarella, pää siipien välissä.
Kania itkettää jo kirkon pihalla, vaikka hän ei tuntenut vainajaa.
Hän ottaa osaa jokaiselle vastaantulijalle.
Kaikilla punaiset nenät ja valkoiset liinat.
Pappi kertoo taas sen saman:
vainaja oli hyvä kani.
—
MUKANA PALAUTE
Uneni olivat muuttuneet vieraiksi, öisin kohtasin tuntemattomia ihmisiä, paikkoja ja tekoja. Luulen, että ne ovat jonkun toisen unia. Tunnistan omani kuten teatteriesityksen jälkeen päällystakin.
Lopullisen vahvistuksen sain, kun posti toi lomavalokuvat. Avasin paketin ja odotin keväänkuvia ystävästäni ja minusta. Mutta kuoresta putoili pöydälle vieraita ihmisiä kumartuneina tutkimaan jotain, syömässä, juhlimassa. Unieni ihmisiä. Tutkin osoitetta, pieni kaupunki junaradan varrella. Työnsin kuvat kuoreen ja taskuun. (lisää…)
MUKANA PALAUTE
Katson kuvaasi vielä hetken
Yritän muistaa miltä näytit ennen
Haluan nähdä kasvosi vielä kerran
Ennen kuin unohdan sinut
Ennen kuin pyyhin sinut mielestäni
Niin kauan olin varma asiasta
Että olit kaunein
En ole päästänyt siitä irti
Olet yhä minulle kaunein
Kaipaan niin sinun sydäntäsi
Kaipaan ääntäsi ja aikaa
Aikaa jota vietin sinun kanssasi
Kaipaan sinua
Olen valmis päästämään irti
Valmis unohtamaan meidät
Ajattelen sinua vielä hetken
Uneksin sinusta vielä
Vielä tämän viimeisen kerran
Vielä yhden kerran minulla on vain sinut
Muu maailma jää lukkojen taa
Viimeisen kerran sinä olet maailma
Sebastian Välske
Sebastianille palautetta Vilja-Tuulialta:
Aina välillä herää keskustelu, onko laululyriikka lyriikkaa. Sehän on: nimenomaan laululyriikkaa. Musiikin ja sanojen yhteistyötä, ja usein sävelten kuljetuksen tahtijaon ehdoilla.
Joskus tulee vastaan runoja, jotka sopisivat hyvin laulettavaksi. Tämä on minusta sellainen. Melodinen ja erinomaisesti tunnelmaan keskittyvä. Laulumaisuuteen voisi viitata soinnuttelu (”ennen” ja ”kerran”, ”sydäntäsi” ja ”kanssasi”) sekä tehokas toiston käyttö: ”Uneksin sinusta vielä/Vielä tämän viimeisen kerran”. Myös aihe, ajaton rakkauden kaipuu, on laululyriikan vahvaa aluetta. Toisaalta teksti vaatisi tiukempaa rytmitystä, mikäli sitä lähtisi muokkaamaan lauluntekstiksi.
Tällaisia kysymyksiä hyppeli mieleen runostasi: Millainen maailma runon sinä on ollessaan runon minälle koko maailma? Kun kaivataan sydäntä, millaista sydäntä kaivataan ja missä – ullakon rappusilla vai puun alla, polkupyörän selässä vai lentokoneessa, hississä vai kahvilan pöytien välissä? Mistä uneksitaan, kun uneksitaan sinusta? Entä millainen oli yhdessä vietetty aika? Haluaisin runon minän ohella tietää, miltä hän ”näytti ennen”!
Tätä kaunista, kaipuusta herkkää runoa voisit siis syvennellä vielä yksityisemmäksi, tuoda sitä lähemmäksi lukijaa (ja runon minää). Älä tyydy yleiskielisiin ja totuttuun kielen kuvastoon, kuten jostakin irti päästäminen – mieti, mistä juuri tämän runon minä on luopumassa. Ankkurista? Trapetsista? Katseesta? Kukkasesta? Runon sanoma muuttuu hieman riippuen siitä, minkä kuvan valitsee. Lopetukseen voisi vetää lisää viiltoja. Runon puhuja jää yksin. Millainen maailma on silloin? Ota aistit mukaan.
Olen iloinen, että rohkaistuit lähettämään tekstisi noin nuorena mukaan Kirjoittajapiiriin. Tämä on eheä runo, ei ollenkaan sellainen sinne tänne huiteleva räpellys, kuten omat runoni usein ikäisenäsi…
Punahilkan ja kannuksen keskustelun innoittamana Kirjoittajapiirin Pienen Ystäväkirjan kysymys kaikille, jotka tahtovat vastata:
Millainen lukija olet?
Minä etsin lukijana sitä kuuluisaa pistettä, joka lävistää sydämen.
Vilja-Tuulia
MUKANA PALAUTE
1.
Marraskuun aurinko silmäilee
lyhyesti maisemaa.
Seitsemän kirjainta, auringon ja
ihmisen mitta, laskettu aika.
Seitsemännestä valosta hän syntyy,
sen päivän aamuna.
Pelon pimeydestä laulun oktaavi,
kolmen tavun lohtu syntyä
kuvailevassa tilassa.
Teetkö mieluummin historiaa vai
nykyhetken, nainen kysyy?
Läsnäolon otan, kunnioituksen
lähimmäistä kohtaan, mies vastaa.
Kuuton yö suo hiljaisen unen.
(lisää…)
MUKANA PALAUTE
Keltaisella seinällä roiskeita menneisyydestä
kun perunat keitettiin suolavedessä ja
jauhot ripoteltiin tasaisesti ruskeaan voihin.
Tätä vasten tulee valo aina vain kirkkaammaksi.
Kenelläkään ei ole ruokahaluja ja
asiat voisivat olla toisin.
Yksi oksentaa ojennettuihin käsiin.
Vanhat roiskeet peittyvät
uusien alle
entisin kuvioin.
