Runoja

Helsingin Sanomat | Julkaistu 18. 7. 2008 18:00

Pitäisikö tappaa kaikki
ja koko ajan

vai tukahduttaa virtaa
padon sulkuaukoin

tai kenties antaa kaiken tulla niinkuin se tulee

ylipäätään
voiko rajoittaa luontoa toteutumasta

säännöstellä ihmisenä oloa

Päivä jolloin kukaan ei syntynyt

Se tuli aivan yllättäen
kuin aurinko kirkkaalta taivaalta
keskellemme se tuli
tuo syntymätön

Sitä katselimme
kun se oli elämättä keskellämme
vaalimme ja mullat vaihdoimme
siemenettömälle kuopalle
ja olimme kylläisiä posket lommolla

Eikä kukaan uskaltanut sanoa ääneen
saati hyljätä rintojen tihkuvaa kaipuuta
koko maa pidätti henkeään
kuin yhteisestä sopimuksesta
eikä hiljaisuus rikkoutunut
vaikka vaikenimme yhteen ääneen
 
Pikkupoika
tikkujalat
polvet rustojen ja luunpäiden paakkuinen sekamelska

terävä leuka vetää vasemmalle mutta
poskipäät eikä sokkeloinen otsa seuraa mukana

ja silmät

toinen sinnetänne karkaillen
toinen vaiti ripsien välissä laiskana ja hyljättynä

siinä se istuu
ja tykkää
heiluttaa jalkoja penkin reunalta

Varastin vaimoni tukisukkahousut
 
Pimeässä ne kinttuihini survoin
käsikopelolla koettelin
ja nivusiin asti nostelin
- enää minulle ei vittuiltaisi

Sen näkee suoraan kasvoiltani
ja jokaisesta liikkeestäni
että tän kaverin ei tarttee mitään todistella
vasemmalle tai oikeelle

voi olla tai olla olematta
 tai ihan miten vaan
sen kun vaan on
vaimon tukisukkahousut jalassa
 

Ne ovat minä, minä olen ne
 
jotka muistan
joita en edes muistanut
kokemukset, päivät, hetket, metallin maku suussa
 ja jäätelönkin

orvaskeden kätköistä yritän raapia
pahan veren pois

Hiomapaperilla pölyksi puhaltaen
aina vaan syvemmältä
höylällä lastuiksi lattialle
ja uudelleen terälle lisää tilaa ruuvaten

ja kairatenkin vielä
kohti ydintä että
jos se sieltä paljastuisi
ja täsmäsäteellä sitten
epäaineeksi ammuttaisiin

paskamainen ja turha homma
voisi joku sanoa
solumyrkkyä sielulle

Lopulta sitten
sieltä se löytyy
kun katkotaan ja pinoon laitetaan
vuosirenkaissa etäpesäkkeineen
syvällä, kietoutuneena jokaiseen synopsiin
jokaisessa mahlasyöksyssä

ne ovat minuksi tulleet
ovat minua olleet

elämän hallintaa
pää poikki
minusta
 

Tehtävä

Yritän runnoa nappia napinreikään
joka kyllä on nappinsa tullut tuntemaan
loimien ja kuteen rispauttama

sormenpää täynnä rosoreunaista kynttä
sinisenä hapetonta verta sykkien
solukalvo pinkeänä, viattomana
ilman totuuden häivää

väännän nappia
kaliumin ja natriumin riidoissa

Juha Piiroinen

 

2 vastausta artikkeliin “Runoja”

  1. Antti Tolonen kirjoittaa:

    ”Pitäisikö tappaa” -kysymyksestä tulee mieleeni Pentti Linkolan: ”Luontoa ei voi estää tuhoutumasta ilman suurisuuntaista aikuisväestön eliminointia.” tai jotakin sinne päin. Kirjoittaja kyselee, voiko ylipäätään mitään.
    ”…vai tukahduttaa virtaa
    padon sulkuaukoin…”
    Pitäisikö tässä olla sulkuaukkoin tai sulkuaukon; sulkuaukoilla ei taida voida tukahduttaa virtaa.

    ”…tän kaverin ei tarttee” Pitäisikö olla ”…ei tartte…” ?

    Päivä, jolloin…
    Hauskaa leikittelyä ristiriitaisuuksilla.

    Varastin…
    Hauskaa piruilua miehiselle uhoilulle.
    ”:::voi olla tai olla olematta
    tai ihan miten vaan…” Tämä ehkä vähän kulunut ilmaus nasevuuteen pyrkivässä runossa.

    Ne ovat…
    ”…terälle lisää tilaa ruuvaten…” Jonkin verran puutöitä tehneenä en voi ymmärtää, että ruuvaamalla voisi tehdä tilaa. ”…poraten…” kävisi paremmin.
    Minulle tulee mieleen taistelu syöpää vastaan.

    Tehtävä
    Pieni askar menossa, mutta laajenee loppuriveillä ties minne.

  2. Kosher kirjoittaa:

    RUNOJA/ JUHA PIIROINEN

    Runosi käsittelevät sekä mikro- että makrokosmosta.

    Kannat huolta maapallon tulevaisuudesta ja yhdestä ihmisestä ja hänen soluistaan.
    Siis meille kaikille tuiki tärkeitä asioita tarkastelet. Kiitos siitä.

    PITÄISIKÖ TAPPAA KAIKKI. Runossa on ekologinen tärkeä kysymys ja se elintilataistelu, joka nyt jo kauan ollut kaikkialla menossa. Tappamisen, rajoittamisen vai säännöstelyn tie? Ihmiskunnan päättäjät päättävät nyt ja tulevaisuudessa. Toivottavasti viisaat ja harkitsevat aivot ja mielipiteet saavat sijansa. Etteivät raha ja sotilaallinen valta tai minkäänlaiset ääriliikkeet voittaisi (oma mielipiteeni). Koskettava ja ajatuksia herättävä runo.

    PÄIVÄ JOLLOIN KUKAAN EI SYNTYNYT. Lapsi syntyy kuolleena? Vai onko kysymyksessä kuollut pentu, poikanen, eläin? Joka tapauksessa vauva. Runossa on voimakas tunnelataus, josta pidän. Hyvä runon otsake.

    PIKKUPOIKA. Henkilöruno pikkupojasta, joka ei vaikuta fyysisesti ”täydelliseltä”. Kukapa meistä on tai olisi täydellinen millään tavalla? Se on hyvä muistaa. Ja lohdullista. Runon loppu kertookin oleellisen: kaikki on kaunista ja kaikilla on oikeus iloon ja tuottaa iloa. ”siinä se istuu/ ja tykkää/ heiluttaa jalkoja penkin reunalta”. Sallikaamme erilaisuus, samanlaisuus, jalkoja heilutteleva pikkupoika. Tämä on tärkeä runo. Siinä on sanomaa. Hyvä.

    VARASTIN VAIMONI TUKISUKKAHOUSUT. Tämä on sekä hauska että vakava runo. Onko tässä miesasiaa vai asiaa erilaisuudesta? Kun laittaa vaimon sukkahousut, on yin ja jang, kokonainen harmonia, sinut hyväksytään kokonaisena ihmisenä (ei vain miehenä, kun miehiin ladataan suorituspaineita, tarroja, vaateita jne.). Viimeisen rivin ”viimeinen naula”, tehotoisto, loppuisku tehostaa runon voimaa.

    NE OVAT MINÄ, MINÄ OLEN NE. Tämän runon voin lukea realistisesti, fyysisesti (syöpä? solumyrkyt?) tai metafyysisesti elämän välitilipäätöksenä. Jossakin vaiheesssa tai tietyin väliajoin meidän on pureuduttava kaikkeen meille tapahtuneisiin, koska ne vaikuttavat siihen mitä nyt olemme ja kuinka paljon meihin enää mahtuu. Itse jouduin 40 vuoden kriisissä 20 vuotta sitten käymään läpi koko elämäni, jotta jaksaisin elää. Kun tein tuon inventaarion, suksi luisti taas. Teen jatkuvaa inventaariota. Suosittelen kakille aika-ajoin tehtävää inventaariota: täytyyhän firmallekin tehdä niin. Ja ihminen on oman itsensä firma sieluineen ja ruumiineen. Vahva runo tämäkin.

    TEHTÄVÄ. Tämäkin voi olla konkreettinen tai vertauskuvallinen taitava runo, jota voi lukea monta kertaa ja löytää aina uusia merkityksiä. Toki ylitulkinnan vaara on olemassa. Joskus runoilija nauraa partaansa, kun me kaikenmaailman arvostelijat ja tutkijat keksimme allegorioiota, analogioita jne. Mielenkiintoinen runo.

    Juha Piitroinen, annoit runoilasi minulle paljon ajateltavaa.

    Ajattelet syvällisesti. Kirjoitat kai siksikin, että ”olet elänyt sellaisen elämän” Erno Paasilinnaa lainatakseni.

    Oikein hyvää jatkoa!

    Kosher/ Kosti Sironen 26.7.2008.

Kommentoi