Blogit

Aurinko helotti appelsiininkeltaisena pallona keskikesäiseltä taivaalta ja paistoi suoraan Taina Lepistön niskaan. Nyt pitäisi totta tosiaan miettiä niitä kylmiä tammikuun pakkaspäiviä, jolloin oli hytisty kylmästä ja haaveiltu auringonpaisteesta. Jos se vaikka toisi helpotuksen tähän Harmageddonin kuumuuteen, Taina tuskitteli yrittäen painaa polkimiaan vinhempaan juoksuun. Taina nosti toisen kätensä Nopsansa kädensijalta ja varjosti silmiään. Hän näki edessään Jaanan tasaista vuorotahtia lykkivän selän jossain hyvin, hyvin kaukana edessään. Ei hän olisi edes tunnistanut selkää Jaanan seläksi, Taina vain tiesi, että se oli Jaanan selkä. Jaanan ja Tainan välillä oli jo monta sataa metriä aakeeta laakeeta Satakuntalaista peltomaisemaa, jonka keskellä tie kiemurteli pölyisenä, kuumuutta hohkaavana hiekkakäärmeenä.

Irvokasta, että tästä juhannuksesta oli juuri haaveiltu niinä tammikuun kylminä talvi-iltoina. Yhtenä niistä päivistä, jolloin pakkanen oli noussut yli kahteenkymmeneenviiteen, oli Jaana esittänyt neronleimauksensa. Hänen serkkunsa tuttavalla, aikamiespoika Eerolla, oli luomutila keskellä perinnemaisemaa viljavien peltojen keskellä aivan Sakiajärven rannalla. Eero vuokrasi siinä sivussa kuulemma myös jalasmökkejä turistien yöpymistarpeisiin. Kun Jaanan vanhemmat olivat vielä luvanneet vahtia Jaanan pokaa Eetua juhannuksen yli, oli mökki varattu tammikuun viimeinen päivä. Sitten oli ollut niin suloista odottaa lähestyvää kevättä ja kesää, havainto punatulkustakin oli ollut jo lupaus Sakiajärven uintiretkestä, illan piknikistä ja kesäisistä lauluilloista. Muutaman illan neitokaiset olivat pohtineet, miten Sakiajärven perinnemaisemaan parhaiten pääsisi, matkaa Porista oli kuitenkin yli 40 kilometriä, kunnes Jaana oli taas saanut idean: – Me tytöt pyöräillään.

Taina oli ollut heti täysillä mukana, kesähän oli juuri oivallista aikaa pudottaa jenkkakahvat vyötäröltään eritoten jos siihen kesälavan jenkkaan halusi löytää sen oikean partnerin. Nyt oli kuitenkin enää myöhäistä katua pyöräilypäätöstä, mistä sellaisen sammakonkudun olisi tammikuussa löytänyt, joka olisi kertonut kesäkuun helteiden olevan näin armottomia. Taina oli välillä ehdottanut Jaanalle, että josko he olisivat voineet pulahtaa matkalla näkemäänsä järveen, mutta Jaana oli kohottanut kätensä hätääntyneen näköisenä pystyyn:

-  Nämä maalaiset on tosi tarkkoja siitä, kenen vesissä sitä kellutaan. Voi käydä niin, että jollakin isäntämiehellä on förskotti – juhannusputki jo päällä ja saadaan vielä sen haulit tai ainakin rekku takamuksiin kiinni, jos se löytää meidät omasta järvestään.

Uintireissut oli siis pitänyt toistaiseksi unohtaa, mutta onneksi sentään pyörän sivulaukkuihin oli tullut pakattua kaksi litraa virkistävää kolajuomaa. Taina huomasi Jaanan olevan hetki hetkeltä lähempänä, mutta tämä johtui vain siitä, että Jaana oli asettanut pyöränsä nojalleen kallellaan olevaan vanhaan hylättyyn kioskiin ja tutkiskeli parhaillaan karttaa maantien reunassa.

Taina kiihdytti paikalle, jotta ehtisi vaihtamaan muutaman sanan Jaanan kanssa. Mistä sitä tiesi, vaikka se saisi päähänsä hypätä taas tuota pikaa pyörän selkään.

-  On kuuma, kuin sauna huoahti Taina ja hamusi pyörälaukusta litran pullon, jossa oli enää pieni nesteliru pohjalla.

-    Me ollaan mielestäni nyt Hissun kylällä, vastasi Jaana mietteissään. – Eli tästä jatketaan enää kilometri eteenpäin, sitten käännytään risteyksestä vasemmalle ja sen jälkeen on sitten vain suoraa soittoa Sakiajärven leirintäalueelle.

Jaanan sormi kulki vikkelästi kartalla ja löysi tien Hissun kylältä leirintäalueelle. Taina kiskoi viimeiset mehut pullon pohjalta ja vilkaisi ympärilleen. Ilmeisesti kulmakuntaa kutsuttiin kyläksi, koska hiekkatien varrella oli tavallista enemmän taloja kuin vielä kilometri sitten. Kuitenkaan kauppaa, kioskia tai mitään muutakaan sivilisaatioon viittaavaa ei paikalla näkynyt. Ei sentään, kun oikein siristi silmään, niin erään isomman rakennuksen kyljessä näytti olevan postilaatikko. Jaana oli jo tarttunut Tunturiinsa ja katseli edessä olevaa tietä arvioivasti, joten Taina päätti seurata esimerkkiä. Taina vilkaisi vielä kioskin seinää ja näki siinä vanhan ”juo Coca – Cola”- mainoksen, josta oli tuhrittu Coca – Co, jolloin mainoksessa luki ”juo ola” ja mainoksen alle oli liimattu nyt jo kulahtanut, monet kesäiset helteet nähnyt Olavi Virran kuva. Mitään elonmerkkejä ei kioskin ympärillä eikä kylätielläkään näkynyt, kylä taisi olla ihan nimensä veroinen asutustaajama.

Ääni kuului heti selvästi, aivan kuin se olisi ollut kaiku, kuin leikaten katkennut ääni, mutta sitten ääni voimistui ja osoittautui musiikiksi. Hiekkatien kauimmaisella osuudella pyyhkäisi esiin Mondeo, jonka lähestyessä alkoivat myös musiikin desibelit kasvaa. Auton stereot huusivat niin paljon kuin koneesta lähti ikinä irti ja musiikin volyymit kasvoivat aina vaan karavaanin lähestyessä. Mondeolla oli armoton vauhti, autosta lähtevä älämölö kilpaili kaaran kiihdyttimen kanssa.  Tiinasta näytti siltä, kuin äkkiä Mondeo olisi ollut vasemmanpuoleisilla tassuillaan vasemmalle viettävässä kaarteessa. Tainan ja Jaanan ajatuksiin oli yhtä aikaa lennähtänyt sama ajatus, suojaan oli päästävä ja nopeasti. Naiset hylkäsivät pyöränsä maantien viereen ja kirmasivat Olavi Virran selän taakse eli kioskin suojiin. Kioskin takaa oli hyvä seurata tapahtumia. Hissun kylän asukkaat olivat jättäneet sen hetkiset askareensa ja ihmettelivät maantieltä kantautuvaa musiikkia. Osa kyläläisistä pälyili ikkunasta vaaleiden kesäverhojen takaa, pari tenavaa kisaili lähimmän talon pihassa ja nainen, ilmeisesti jälkikasvun äiti seurasi perässä käsiään kuivaillen.

- Hei kato, kuiskasi Taina Jaanalle ja osoitti hihittäen tien yli.

Siellä oli nyt Jaanan mainostama isäntämies ase toisella puolella roikkuen ja suomenpystykorva vahdissa vieressä. Jotta suomalaiskansallinen asu olisi ollut täydellinen, olisi isännän kuulunut kannatella molskihousujaan yläruumis paljaana, mutta tässä suhteessa isäntä teki tenän; mies koikkelehti täysissä pukeissa iänikuisessa ruutupadassa ja työhousuissa. Kyläläisten mielenkiinnon herättänyt näytelmä oli kuitenkin ohitse hetkessä. Taina ehti näkemään Mondeon ikkunoista vain kuljettajan partaisen suuvärkin, joku taisi istua pelkääjän paikalla ja myös takapenkillä ja sitten auto oli jo poissa.

Arki näytti palanneen kylän elämään ja kyläläiset olivat keksineet jo muuta mielenkiinnon aihetta. Lähitalon tenavat alkoivat kiusata toisiaan, äiti oli saanut kätensä kuiviksi ja palasi sisään ja isäntämies oli laskenut aseensa aitanvierelle ja rapsutti leppoisasti karvaturria päälaelta.

- Jo tämän takia kannatti tosiaan lähteä maille, kikatti Jaana hylätyn kioskin takana Tainalle. – Toi mies ja haukku oli kyllä paras. Se oli juuri sen näköinen maalaismiehenköriläs, joiden kuvista se yks valokuvaaja on tehnyt näyttelyn.

- Siis ei mennä täällä uimaan, uskotaan, Taina sanoi katselle miehen aitanvierellä lepäävää haulikkoa.

- Let’s go, lähdetään sinne Sakiajärvelle. Tästähän ei ole kuin kymmenen minuutin matka enää.

Taina ja Jaana polkivat jälkimmäisen ohjeiden mukaan, ensin vielä kilometrin ja sitten kaksikko kääntyi risteyksestä vasemmalle. Jaana oli luvannut hellittää hiukan ja päästänyt Tainan keulille. Taina näki ensimmäisenä vaalean luonnonpuumökin ja hihkaisi Jaanalle:

-    Musta tuntuu, että perillä ollaan.

Viimeiset metrit eivät tuntuneet polkimilla enää missään. Kuinka upeata olisi viimein päästä saunomaan ja uimaan, ihailla valkeassa yössä järvenliplatusta ja kellahtaa myöhemmin syvään ja rauhalliseen uneen puhtaiden lakanoiden väliin.

Tainan näkemän vaalea mökki osoittautui resepsuuniksi. Mökissä näytti häärivän kaksi miestä. Nuorempi oli finninaamainen, alta parikymppinen poika ja toinen jo valkopartainen menninkäiseltä näyttävä mies, eläkeiän jo reippaasti ylittänyt vanhus. Vanha mies äkkäsi naiset ensin.

- Voi kuulkaa, ei ole tilaa, vaikka pitäisinkin teidät mielelläni yön yli, sanoi ukko kurkistellen vastaanottotiskiltä.

Nuorempi kaveri katseli vähän huolissaan sivummalta. Taisi poikaraasu jo pelätä lisätienestiensä tähden. Mitä siitäkin tulisi jos suulas majatalonomistaja pelottelee asiakkaat pois. Siitä kesästä ei interrail-rahoja kerääntyisi nuoremmalle, tuumiskeli Taina. Onneksi Jaana ei paljon piitannut ukkelin höpinöistä.
- Me ollaan niitä Savolaisen Matin serkkuja, me varattiin täältä mökki jo tammikuussa. Ollaan täällä viikko suunnitelmien mukaan. Ukko tuntui valpastuvan.

-  Jaahas, toki minä Savolaisen Matin serkut majoitan. Mökkikin on jo katsottu. Se on meidän oma mökki tuolla toisella puolella Sakiajärveä. Matkaahan sinne ei ole tästä kuin runsas kymmenen kilometriä, saatte vähän niin kuin kotipalvelut. Tästähän ei autolla hurauta kuin kymmenen minuuttia. Missä se teidän auto muuten on?

Tainalle tuli entistä kuumempi, mutta tiesi ettei tästä suunsoitolla asiat paranisi. Taina tyytyi mulkaisemaan ensin menninkäistä ja Jaanaa ja kohdisti puhtinsa sitten yhdistettyä vastaanottotiski-kioskia pyörittävään poikaan.

- Onko sulla siideriä? Olisi vähän jano.

Poika löi mukisematta siiderit tiskiin. Taina nautti ensimmäistä pulloaan, kun huru -ukko ja Jaana selvittelivät välejään, oliko sattunut erehdys vai ei. Miehen mielestä ei ollut mikään ongelma, että juhannukseksi luvattu mökki sijaitsi kymmenen kilometriä kauempana varsinaisesta lomakylästä.

-    Hyvä teidän on siellä olla, on niin rauhallista ja lähellä ei ole kuin yksi mökki. Majoitin sinne juuri muutaman herrasmiehen. Jos vaikka neideille tulisi yksinäinen olo.

Viimeiset sanat peittyivät Jaanan ja Tainan polkupyörien rahinaan. Taina tarjosi vieressä hikoilevalle Jaanalle perälastista kylmän omenasiiderin, jonka vaikutuksesta tunteet taas vähän jäähtyivät ja naiset jatkoivat matkaa eteenpäin menninkäiselle naureskellen.

-    Kumman kanssa sä olisit, jos olisi ihan pakko, sen koulupojan vai huru- ukon, naureskeli Jaana selkä hytkyen.

-    Mulle täytyy antaa miettimisaikaa, mutta mitä sä teet kun päästään perille? Mä ainakin syön, tai  menen uimaan tai sitten suihkuun.

Viimein naiset kaartoivat heille varatun mökin pihaan. Tainan ja Jaanan saapuminen rekisteröitiin myös naapurimökissä.

-    Mitä nuo muijat tuossa pihalla tekee, ihmetteli pitkätukkainen ja partainen äijä, joka heilui ikkunassa kuin petolintu saalistaan väijyen. -  Tuohon pihalle tuli just kaksi urheiluhullua akkaa polkupyöriensä kanssa. Niillä on vielä jotkut astronautin pipot päässä.

Miehellä oli laihan kehonsa peittona musta, virttynyt t-paita ja jalassa samanväriset kauhtuneet farkut. Mies itse olisi tuskin ilahtunut petolintu-vertauksesta, varsinkin kun hänen koukkunenänsä oli ollut monen pilkan kohteena, ensin kerrostalon pihalla nassikoiden seurassa, sitten koulussa, ennen kuin hän lähti sieltä litomaan ja myöhemmin Kakolassa. Koukku oli sittemmin opettanut monelle härnääjälle, että pilkka saattoi osua omaan nilkkaan ihan oikeasti. Koukku oli päästänyt haulin läpi monen kiusantekijän nilkasta. Koukku oli päättänyt, ettei hänelle vittuiltasi enää. Hänet tunnettiin porukoissa jo niin hyvin, että jokainen huumormies tiesi varoa Koukkua. Jos Koukkua loukkasi, niin myöhemmin kaveri sai ontuen pyytää anteeksi. Niinpä koukkunenä oli oppinut pitämään nimestään, hän oli Koukku, the Koukku.

-    Mitä sä horiset, oletko sä niin vieraantunut elämästä, ettet tiedä mitä mökkeily on? Kato nämä pikkuporvarit on säästänyt perse ruvella koko vuoden että ne pääsee tänne luonnon rauhaan grillaamaan omaa kinkkuaan ja siinä sivussa makkaraa. Ne on tulleet tänne tekemään ihan sitä samaa kuin mekin eli nauttimaan luonnonrauhasta.

Santana yritti puhella näin rauhakseen kaverilleen. Jotain oli tehtävä, sillä Koukku näytti jo koukistelevan käsiinsä asetta takataskustaan. Koukku oli tosiaan jo hyvää vauhtia pimahtamassa.  Santana vinkkasi Petelle, joka oli vielä hetki sitten roikkunut löysänä pökäleenä muovituolilla. Pete vainusi myös vaaran, vaaravainu oli hänen elämänsä aikana saanut hyvän koulutuksen. Koukku oli niin tohinoissaan, ettei huomannut ympärillään valpastunutta tunnelmaa.

-    Menköön saatana muualle näyttämään ahteriaan, mitä vittua ne täällä tekee.
-
Koukku lähti päättäväisenä astelemaan kohti ovea, jalka oli jo valmiina kumauttamaan oven pienoiltaan. Pete tarttui kärppänä Koukun asetta pitelevään käteen ja iski sen voimalla seinään, jolloin ase kirposi Koukun kädestä. Kaikki tapahtui Santanan valvovien silmien alla. Santana valitsi kaikkien cd-levyjensä joukosta lempparinsa ” Very Best Of Santana” ja kielimusiikin kukkaset tulvivat huoneeseen. Santana käveli sitten Koukun eteen.

-    Sä tiedät Koukku, että tämä kaikki tapahtuu sun parhaaksesi. Älä nyt mene sekoilullasi sekoittamaan pakkaa enempää. Me tehdään tämä keikka niin kuin ennenkin. On se vaan ihan pirun lahja toi Pete. Me saatiin se meidän messiin tälle keikalle kuskiksi ihan noin vaan hätäsoitolla. Ilman Peten teräshermoja tässä olisi voinut käydä vielä hullusti tuon Koukun tohinoiden takia, Santana osoitti Peteä sormellaan.
-    Mutta nouo saatanan pyöräilevät lehmät, yritti Koukku väliin.
-    Ne lehmät on täällä kesää viettämässä, ei ne kytiltä näytä. Sitä paitsi Eero olisi yhtä lailla kusessa kun mekin, jos ne on poliiseja. Rohkeus tai ahneus tai seniiliys on tehnyt ukosta niin pimeän, että se on mennyt vuokraamaan viereisenkin mökin. Ei kai se äijä nyt sentään niin hullu ole, että se kultaisen kanan tappaisi.
-    Siis minkä kanan…
-    Nyt saatana turpa tukkoon tai sut täytyy laittaa oikeasti tästä leikistä sivuun. Me odotetaan nyt sitä vaihtoautoa ja päästellään kohti pohjoista. Jos ei sulla ole muuta tekemistä, niin selaa vaikka noita kellastuneita Suomen Kuvalehtia ja valitse niistä sopiva letti itsellesi. Autat vähän Tornion Tamaraa, ettei sen tarvitse keksiä sulle uutta tyyliä. Ja mitä siihen Eeroon tulee, niin älä huolehdi, se äijä saa vielä maistaa miltä tuntuu, kun järjestää meille sopimattoman juhannusyllätyksen. Jos haluat, mä voin jättää vanhan Eeron sun huoleksesi.

Koukun olotila näytti kummasti kohenevan, se katsoi Santanaa naama kiitollisessa virneessä .

Etäämmältä mökin perukoilta kantautui Black Magic Woman ja metallinen äänenlaatu paljasti sen kännykän tunnariksi. Santana oli alta aikayksikön koivillaan ja ryntäsi puhelimen luo. Santana nappasi puhelimen kouraansa.

-    Lavikainen perkele, tervehti Santana soittajaa luuriin.

Santana kuunteli kivettynein kasvoin puhelinta. Mitään hyvää ei Lavikaisella ollut kerrottavanaan, sen verran synkäksi Santanan kasvot kävivät. Santana katsoi puhelun jälkeen kahta opetuslastaan.

-    Lavi pääsee tänne vasta puolenyön jälkeen. Se on sitten niin, että ulkona käydään ainoastaan kusella. Jos sä Koukku yrität vielä jotain temppuja, niin olet päätä lyhyempi. Me kaikki odotetaan nyt kiltisti Lavi-setää.

Koukku nyökkäsi, ainoa, jolta hän otti tässä maailmassa jotain käskytystä, oli Santana. Pete oli myös höllännyt ja röhnötti taas muovituolilla kasvot auringonpaisteeseen päin. Santana väänsi volyymia kovemmalle.

-    Onneksi sä muistit nämä vihdat, mä en muista koska olen päässyt näin makeisiin löylyihin. Eikö ole ihan nasta homma, että päästiin hyyryläiseksi tämän Eeron mökkiin. Ajattele nyt, me voidaan saunoa ihan milloin ja miten vaan.
-    Ihan niin, miten vaan, huudahti Taina ja kirmasi ilkosillaan saunan ovelle.

Ovi lennähti selälleen ja Tainan valkoinen selkä ja takapuoli suunnistivat kohti laiturin kärkeä. Jaana pinkaisi Tainan perässä Sakiajärveen.

-    Niitä luvattuja herrasmiehiä ei täällä tosin näy.
-  Joo ei, mennäänkö pyytämään naapurimökin miehiä yhteiseen kylpyyn, hihitti Jaana hiprakassa.
-    Niin, ootko nähnyt Helka-neidin kylvyssä, Taina rallatti ja otti pitkän huikan. – Hetkinen, muistatko mikä kaara niillä naapurimökin miehillä on tontillaan?
- Koska sä olet tullut noin laatutietoiseksi. Etkö sä ole yleensä tarkastanut miehen korvien väliin, Jaana kysyi.
-    Ei ole nyt siitä kysymys, ajattelin vain, että ollaanko me nähty tuo auto tänään. Siis siellä Hissun mutkassa, sanoi Taina, jota alkoi uudestaan naurattaa.
–   Olisiko se, nyt niillä on ainakin parempi musiikkimaku, kun ne soittaa Santanaa.

Naiset sytyttivät grillin ja nauttivat kananpoikaa ja virvokkeita Sakiajärven laineita tuijotellen. Pihapiiri oli hiljainen, naapurimökki musta ja mykkä ja ainoastaan silloin, kun naiset kajauttivat ilmoille muutaman reippaan kansanlaulun Santanan rautalankamusiikin sekaan, ilmestyi mökin ikkunaan kuin silmäksi kellertävä valo.

-    Mun tekisi mieli vähän hassutella. Nyt kun on juhannusyö, niin haluaisin lähteä keräämään niitä kukkasia, sanoi Taina pukaten Jaanaa kylkeen.
-    Voi taivas sentään, mä en halua lähteä siihen hassutukseen, mutta mene sä vaan. Ei mulla ole tässä hätää. Mä menen mökkiin koisimaan, jos vaan saan unen. En voi käsittää, että ne miekkoset on hiljaa tuossa mustassa mökissä ja Santana vaan soi. Onko ne koisinut tässä melskeessä iltapäivästä asti? Jos tuo vingutus vielä jatkuu kauan, niin mä menen ilmoittamaan oman mielipiteeni tuon saman nauhan pyörittämisestä. Siis onko niillä tuo yksi kela vaan vai?

Taina pinkaisi pyörävarastolle ja talutti Nopsansa esiin.

-    Adios, nähdään aamulla, mä kerron sitten kuka sulhanen mulle on unissa luvattu.

Jaana heilautti kättään vastaukseksi rantakiviltä.

Jaana katseli, kuinka hiekka valui sormien välistä rantakiville. Hiekka tuntui karhealta ja samalla viileältä. Minkälaisia viereisen mökin miehet mahtoivat olla? Koska hänellä oli viimeksi ollut tällainen tilaisuus lähteä tekemään tuttavuutta vieraiden miesten kanssa? Eetulle hoitopaikan järjestäminen oli aina pitkä prosessi, vaikka oli vain lehden pikkujouluista kysymys. Ymmärsihän sen, kuka nyt haluaisi olla lapsenpiikana pikkujoulusesongin aikaan tai nyt, kun vietettiin yöttömän yön juhlaa.

Santanan musiikki kuului edelleen viereisestä mökistä. Jaana mietti, vastaisiko musiikin kutsuun ja koputtaisi mökin ovelle viilentymässä ollut viinipullo käsipuolessaan. Minkälaisen vastaanoton hän mahtaisi saada. Miksei sitä voisi heittäytyä edes hetkeksi nuoreksi ja vastuuttomaksi jälleen? Mutta mitä se Taina oli puhunut autosta, ei kai ne vain tosiaan olleet niitä Hissulan kylätien hurjastelijoita. Jaana käveli takaisin mökkien edessä olevalle pihamaalle, mökkien välillä oli vain noin kymmenen metrin väli. Pahus soikoon, taisi tuo Mondeo olla se pahan ilman auto, joka sai osan kyläläisistä kaivautumaan poteroihin ja toiset haulikkovastarintaan. Täytyy tässä varmaan järkiintyä, hauskanpitoa jatkettaisiin Tainan kanssa jollain muulla konstilla seuraavana päivänä, Jaana päätti. Nyt vain unta palloon.

Mutta uni ei vain ottanut tullakseen. Jaana laski sängyssään kuinka monta kattohirttä mökin katossa oli, mutta aina niitä vain tuli eri määrä aivan kuin hänen kiusakseen. Lisäksi kuulosti siltä, että viereisessä mökissä soitto soi yhä kovempaa. Vai oliko se vain kuvittelua? Missä se Tainakin luuhasi, ei kai se vain ollut lähtenyt hakemaan niitä ruohojaan sen seitsemältä niityltä. Lemmenmietteet olivat kaikonneet Jaanan ajatuksista, yhä ärsyttävämmäksi kävi rautalankamusiikin välillä lempeä välillä raju melodia naapurista. Nyt mentäisiin kyllä naapurimökkiin, muttei viinipullon kanssa vaan huomauttamaan kipakasti tuosta vingutuksesta!

Kyllä Suomen kesä on kaunis, ajatteli Taina taluttaessaan Nopsaansa Sakiajärvelle johtavaa tietä pitkin. Kaikkialla oli niin vihreää, luonto tuoksui hyvältä, maaseudun rauha oli ympärillä. Taina oli unohtunut muutamaan notkelmaan ihailemaan aamuöistä maalaismaisemaa ja jatkanut taas verkalleen matkaansa, vaikka kukat olikin jo poimittu. Vielä ei ollut tehnyt mieli mennä nukkumaan, ei ihan vielä. Lopulta Taina oli havahtunut siihen, että mikäli hän halusi tänä yönä ylipäänsä nähdä jotain unia, oli niissä sulhoja tai ei, niin pitäisi jo kiireen vilkkaa palata mökille päin. Taina ohjasi pyöränsä koivujen lomitse mökkien pihaan. Jaanan olisi pitänyt olla kaiken järjen mukaan jo nukkumassa, mutta naisten tai oikeastaan Eeron mökin ovi oli selkosen selällään ja sisällä täysvalaistus.

Taina näki kahden miehen istua retkottavan mökin portailla. Toinen miehistä ei tuntunut paljon juhannuksen teemoista välittävän, vaan ilmeisesti naapurimökistä olevalla herralla oli kokomusta vaatetus, musta t-paita ja mustat farkut. Miekkonen näytti erityisen suurella mielenkiinnolla uppoutuneen sätkän käärimiseen, mutta kuuli sitten Tainan saapumisen. Mies nosti päätään, jonka sivuilla roikkuivat mustat ja käkkäräiset hiukset, keskellä kasvoja oli suurin koukkunenä, mitä Taina oli koskaan nähnyt, vaikka muuten mies vaikutti suomenheimoa olevankin. Koukkunenäinen herra yritti kaiketi omasta mielestään väläyttää jonkinlaisen hymyn.

–    Tässäkö meillä on sitten se toinen mahdollinen mittatilausenkeli.
–    Missä Jaana on?
–    Ystäväsi taitaa olla parhaillaan, miten sen nyt sanoisi, sanotaan nyt kahvilla tuossa toisessa mökissä. Tosin ystäväsi, sanoitko Jaana, lähestyi meitä aika happamasti, mutta emmeköhän me saa häntä järkiinsä. Ei nyt kannata pahasti metelöidä, vaan mennään kaikki ihan yhteisymmärryksessä tuonne meidän mökkiin, niin katsotaan mitä kivaa me voidaan järjestää näin juhannuksen yöttömänä yönä. Vai nukuttaako?

Koukkunenäisen miehen vierestä oli noussut kuin kehräten puhuva raitapaitamies, jolla oli kaverinsa tavoin tumma, mutta lyhyt ja taakse vedetty pulisonkitukka. Miehen hauiksessa pullisteli jokin petolinnun kuva. Miehen oikeaan käteen oli ilmestynyt musta, lyhytpiippuinen ase.

Taina nieleskeli, mutta kurkku tuntui rutikuivalta, äkkiä ei enää ollut mitä niellä. Jaana oli järjestänyt hänelle joskus apua, auttanut hänet liristä, mutta hän, Taina, saattoi nyt vain roikottaa seitsemää sorttia kukkia hikisissä kämmenissään.

–    Mitä sä tarkoitit, mittatilausenkeli?, kysyi Taina koukkunenältä.

Pitkätukkainen, jolla oli komea tuulenhalkoja, puhalsi kiireettä pitkät savut valkoiseen kesäyöhön.

–      Sanotaanko näin, että saatamme melko suurella todennäköisyydellä tarvita viehättävien daamien seuraa kesäisellä retkellä tuonne Ruotsin puolelle. Nykyään kun on näin, että  rikkaat eivät osaa edelleenkään kiittää, jos heidät vapautetaan ylimääräisestä kuormastaan. Meillä on siis vähän ylimääräistä käshiä tuolla takakontissa. Me ja varsinkaan kytät eivät halua teitä pilvenreunalle ja yritämme toki välttää sellaista vahinkoa.

-    Juhannuksen kunniaksi sulla on tässä kaksi sulhasmiestä. Ja nyt kiireellä sisälle siitä, pulisonkimiehen kehräävän soinnin tilalle oli tullut metallinen kaiku.

Mies osoitti aseella mökkiä. Taina kompuroi jotenkuten eteenpäin ja koukkunenä työnsi hänet mökin ovesta sisään. Juhannusyöstä huolimatta Tainan piti hetken räpytellä silmiään nähdäkseen kunnolla eteensä, sillä mökin verhot olivat visusti kiinni ja vain heikko valonkajo pääsi verhojen välistä mökkiin. Parempi näkö tuntui olevan koukkunenällä, joka huudahti edelleen soivan Santanan musiikin sekaan:

-    Mitä helvettiä, ettekö te alkaneetkaan bylsimään? Niin kova kiire oli saada meidät mökistä pois. Mutta hyvä niin,  me löydettiin nimittäin tämä kissa tuolta pihalta, voidaan laittaa kestit pystyyn, ilmoitti pitkänenä Tainaan tarraten.

Santana käveli cd-soittimelle, pamautti toosan mykäksi ja käännähti ympäri. Taina oli nähnyt Jaanan kauempana muovituoliin köytettynä ja naiset katsoivat säikähtäneinä toisiinsa. Oudointa oli ehkä se, että musiikki lakkasi. Rautalankamusiikki oli soinut kovaa ja taukoamatta siitä saakka, kun naiset olivat pyöräilleet iltapäivällä pihaan. Hetken oli aivan äänetöntä, aivan kuin kaikki olisivat hetken totutelleet uuteen ja outoon ääneen, hiljaisuuteen.

– Paskapuheet sikseen, vaakatasoon siirrytään vasta Haaparannassa, jos sielläkään ehditään kauaa viivähtämään. Kun Lavi saapuu tänne vaihtoauton kanssa, minkä pitäisi tapahtua ihan näillä sekunneilla, niin me luistellaan täältä helvetin kauas ja vielä vähän helvetin äkkiä, Santana valisti. -   Ikävä juttu, että tämä vaalea kissa hyppäsi tänne ihan väärään aikaan. Meillä kun on ihan tarpeeksi tämän yhden mirrin kanssa, Santana valisti nyökäten Jaanaan päin.
- Mitä me sitten tehdään tämän toisen kissan kanssa, siis tämän uuden nöpönenän. Olisi kyllä helvetinmoista haaskausta laittaa se kylmäksi, olisi niin…, koukkunenä yritti jatkaa, mutta hänet keskeytettiin taas tylysti.
-    Siis äijä saatana, mieti mitä sä edes mietit. Ei sitä takakontissa olevaa hynää ole niin paljon, että tässä ketään tappamaan aletaan. Tämä vaalea kisu laitetaan siistiin pakettiin ja suu tukkoon ja ovi säppiin. Eiköhän Eero-vouti täällä muutaman päivän päästä tule kuitenkin poikkeamaan, toivottavasti, Santana sanoi katsellen Tainaa päästä jalkoihin.
-     Suoraan sanoen Koukku, mä en ymmärrä mitä sä kuolaat, mun mielestä tälle kisulle ei pieni paasto tekisi ollenkaan pahaa.
-    Vitun jätkä, sähähti Taina.
-    Koska Lavi tulee, ehätti pulisonkimies sanomaan ja keskeytti Santanan uhkaavan askeleen Tainaa kohti.
-    Sen pitäisi olla ihan näillä saatanan sekunneilla täällä, Santana sanoi ja jatkoi  matkaansa Tainan luokse.

Pulisonki astahti Santanan taakse ja kopautti aseella miekkosta takaraivoon. Santana vajosi manaten polvilleen.
- Mitä helvettiä, pääsi koukkunenältä ja savuke putosi ohuiden huulien välistä lattialle.  – Eikö koulussa opetettu, että sisällä ei tupakoida, ojensi pulisonki koukkunenää tähdäten tätä samalla lyhytpiippuisella raudalla. -  Hei Taina, sehän sun nimi oli. Tuossa nurkassa on köyttä, laita tuo Santana pakettiin.

Koukkunenä yritti nousta tuolilta koivilleen.

– Perse tuoliin saatana tai mä päästän sun koivesta läpi. Niin kuin kerran aikanasi teit Petelle.

Koukkunenä teki työtä käskettyä ja vajosi epävarman näköisenä tuoliinsa.

-    Mitä helvettiä sä Pete yrität, yritti koukkunenäinen ulista.

Taina empi mitä tehdä ja kohta kuului pulisonkimiehen uusi ohjeistus.

-    Laita nyt vauhtia siihen hommaan, mä olen poliisi. – Ja yritä löytää jotain sen suun eteen, että leipäläpi pysyy tukossa.

Santana tuntui tästä ilmoituksesta äkkiä virkoavan ja käsillä tukien miekkonen pyrki punnertamaan itseään pystyyn. Taina tarttui ainoaan kättä pidempään mitä näki, pöydällä olevaan jalkalamppuun ja löi sillä miestä päähän. Santana kaatui niin että mätkähti. Nyt mies oli saatava köysiin ja äkkiä. Taina ei halunnut ajatella mitä hänelle tapahtuisi, jos Santanan könsikäs tuosta vielä nousisi jaloilleen.

Koukkunenä istui nyt lyötynä miehenä jakkaralla.

-  Mitä helvettiä sä meinaat, mies  parkaisi.
- Eikö sun pieneen mieleesi ole tullut, että sä olet joskus aikanasi ampunut Peteä niin sääreen, että siitä tuli nilkku lopun ikäänsä. Mikä ihmeparantuminen ei ole kyseessä, vai oletko sä alkanut uskoa ihmeisiin. Että yhtäkkiä Pete kulkisi suoraan ja täysin terveenä miehenä, pulisonkimies vaahtosi. – Mä olen Peten veli Jaska.

-  Voi kristus, kuului vastaukseksi ohuiden huulien välistä.

- Olipa kerran veljekset Pete ja Jaska, luennoi pulisonki. Petestä tuli varas, mutta Jaskasta polliisi. Niin kuin ehkä ymmärrät,  me ei sovittu samaan pilttuuseen Peten kanssa, ei ennen kuin sen omat kaverit, eräät tietyt Santana, Koukku ja Lavi petti sen niin pahasti, että jätkä joutui paitsi lusimaan, niin myös nilkuttamaan lopun ikäänsä. Kun omat kaverit pettää, niin yleensä yhteistyö poliisin kanssa irtoaa paremmin. Eritoten kun poliisi sattuu olemaan oma veli. Veri on vettä sakeampaa, tsorgen, Koukku, virnisti Jaska.

Koukun mitta oli täyttynyt, hän otti tiikerinloikan kohti Jaskaa ja samalla oikea käsi haroi kuin linnunsiipi takataskun kohdalla. Taina oli juuri saanut Santanan suun laastaroinnin päätökseen ja oli sopivassa kulmassa tarttumaan mustien farkkujen lahkeista kiinni. Koukku kolautti ensin nokkansa ja sitten otsansa pöydänkulmaan ja oli kohta lattialla. Jaska hyppäsi hajareisin miehen selän taakse ja Koukku oli kohta niputettu niin kuin Santana vieressä.

– Voi Koukku, Koukku, mä otin tietysti sun raudan pois sieltä perstaskusta aika päiviä sitten. Mä suosittelen sulle paitsi tupakkalakkoa niin myös viinan läträämisen lopettamista. Kirkas kun yleensä nimestään huolimatta sumentaa tuota ajattelupuolta. Mutta eiköhän se homma hoidu valtion leivissä, Jaska jatkoi.

Ulkoa kuului lähestyvän auton ääni ja Jaska lennähti ovelle. Taina hipsi Jaanan luokse, mutta varmuuden vuoksi avasi ensin Jaanan kädet, sitten jalat ja lopuksi vasta suun. Viimeinen tapahtui varoituksella:

-    Ole hiljaa, tämä ei ole ohi vielä.

Jaska ei kauaa ulkona häärinyt. Ensin ulkoa kuului matalaa puhetta, sitten miehen yllättynyt parkaisu, jota seurasi jonkinlainen epämääräinen ähinä ja naiset pääsivät pian seuraamaan kolmatta miehen näköistä pakettia mökin portaille.

– Saanko esitellä hyvät naiset, herra Lavikainen.

Jaska viittasi isokokoiseen miekkoseen, joka maata röhnötti aamukasteisella nurmella kädet selän taakse niputettuina ja jalat siteissä.

- Ja muuten, hyvää juhannusta.

-  Mutta sitä on vaikea uskoa, että se Eero oli tässä jutussa mukana. Siis kyllähän se eilisen perusteella vaikutti aika hönöltä, mutta kuitenkin. Siis antoi näiden juippien, Santanan ja Koukun majailla omassa mökissään, Jaana ihmetteli.

Taina kohensi kalkkunamakkaratikkuaan lähemmäs hiillosta Sakiajärven rannan grillikatoksessa. Eero oli viime yönä viety kuulusteluihin, mutta Taina ja Jaana olivat maksaneet jo etukäteen koko juhannuksesta ja jääneet lomamökkiin. Nyt mökkeiltäisiin maksoi mitä maksoi. Naiset olivat päättäneet nauttia näin juhannuspäivän kunniaksi makkaraa perunasalaatin kera. Eilisen yön jännityksen jälkeen olisi tuntunut jotenkin liian arkiselta ryhtyä tuiki tavalliseen perunankeittoon mökin keittonurkkauksessa.  Tainaa nälätti jo, viime yön seikkailut ja poliisien kuulustelut olivat aiheuttaneet valtavan nälän tälle päivälle. Lisäksi Tainan teki mieli maistaa, miltä kalkkunamakkara ja dijon -sinappi sopisivat yhteen.

-    Sen käsityksen mä niistä poliisien jutuista sain, että Eero oli tullut omien sanojensa mukaan jotenkin väkisin mukaan vedetyksi tähän kaikkeen. Nämä samaiset kaverit oli pitänyt mökkiä jossakin vaiheessa puhalletun tavaran piilopaikkana ja nyt rahakeikan jälkeen niiden oli ollut määrä saada auto Mr. Lavikaiselta. Sitä Lavikaista tämä poliisi – Jaska oli eritoten odotellut. Se olisi jo aikaisemmin paketoinut Santanan ja Koukun,  mutta myös huume – Lavikainen täytyi uida samaan sumppuun näiden kahden muun konnan kanssa.

Taina kokeili sormellaan makkaran lämpöä ja taipuisuutta ja sai ilmeisesti Tainan hyväksynnän, sillä hän alkoi seuraavaksi sutimaan makkaralle aimo annoksen kullankeltaista sinappia.

-  Mutta jos vielä puhutaan niistä Eeron motiiveista, niin kai se selviää aikanaan, onko äijä parkaa uhkailtu niin pahasti, että se alkoi roistoja suojelemaan vai nousiko sille ahneuden kusi päähän. Eli pääsikö se jaolle Santanan ja Koukun rahoista.

-   Vähän vain surettaa,  mitä sille Jaskan veljelle Petelle tapahtuu. Yleensä niille vasikoijille käy aika huonosti alamaailmassa. Vaikka Pete olisi kertonut Santanan ja Koukun metkuista vain veljelleen, mutta kun se veli ja vielä kaksoisveli nyt vain sattui olemaan poliisi.

-    Siitä ei kannata kantaa suurta murhetta. Jaska kertoi, että Pete asuu nyt uudella nimellä jossakin Tukholman esikartanoissa. Paljasti vielä senkin, että tällä hänen kaksoisveljellään Petellä on nyt paitsi uusi nimi, niin myös uusi sydän ja uusi elämä Ruotsissa. Pete tuli linnassa uskoon, sen takia se tilitti kaikki pahat tekonsa veljelleenkin. Ja löysi sitten herätysliikkeestä itselleen naisen, joten eiköhän Peten, tai mikä hänen nimensä nyt onkin, elämässä ole kaikki harvinaisen selvää. Mutta voit kysyä Jaskalta lisää, jos haluat ja jos hän suostuu kertomaan, Taina osoitti kalkkunamakkarallaan rannassa itseään pyyhkeeseen kuivailevaa Jaskaa.

Jaska lähestyi naisia naama naurussa järvenraikkaana uimaretken jälkeen.

-    Hei, ne kukat, näitkö sä viime yönä unta jostain? supatti Jaana Tainan korvaan.
-    Ai, ne juhannuskukat, en mä nähnyt kenestäkään unta, sori vaan, taitaa olla jo liian vanha taika tälle 2000-luvulle. Mutta sinuna pitäisin huolta, että tarjoat tuolle vieraalle makkaraa. Ja sinappia kanssa.

Taina käveli rannalle ja huuhtaisi kätensä rantavedessä. Hän vilkaisi selkänsä taakse ja näki kuinka Jaska ja Jaana pääsivät jutun alkuun. Ihan kuin viime yön unessa.

Satu

Aihe: Proosa | 7 kommenttia »