Kurkistin lähikahvilan alle pöydän punaisen,
siellä näin pikkuruisen naisen.
Nainen istui miehensä jalkojen juuressa,
nojasi hiljaisen onnellisena suuressa turvassa.
Huitaisi mies ruuan muruja pöydän alle,
välillä pörrötti hiukset sökkerölle mukavalle.
Kolahti tuoli,
viima nuoli lattiaa yksinäisyyden kielellä.
Unohtui nainen yksin pöydän alle,
ikäväänsä itkemään lattialle.
Sydämeen jäi kytemään toivon liekki,
haikeasti ovelle katsoen nainen toivoi että mies vain leikki.
Katsoin naisen itkuista naamaa,
ja tunsin allani kivilattian harmaan.
Istui meitä monta alla pöytien,
odottaen, ikävöiden, koko ruumillaan kaivaten.
Smycke
16. heinäkuuta 2008 kello 16.52
Mikähän pani kirjoittamaan näin. Mies näin määräävässä asemassa ja nainen tyytyy siihen, ja naisia löytyi vielä joka pöydän alla. Epämiellyttävä aihe ja käsittelytapa. Onneksi runo onnahtelee niin loppusointujen kuin rytminkin osalta niin kovasti, ettei sitä onneksi tulla lukemaan muualla kuin täällä.
Ei hyvä.
17. heinäkuuta 2008 kello 13.09
Jätettyjen naisten runoutta! Oivallisesti kuvattu, valitettan totta ja kivuliasta. En pidä loppusoinnuista tässä, se ei kanna koko runon läpi. Jos haluat tarkenna sitä tai muotoile runo uudestaan vapaammaksi. Teräväkatseinen runo.
17. heinäkuuta 2008 kello 15.11
Muokkaa, muokkaa, Smycke, kyllä se siitä. Naisten ääni saa ja sen pitää kuulua, vaikka miehet sen mielellään vaientavat, kulissit kun on niin paljon helpompia ja kauniimpia. Ei tarvitse tehdä ”miehen” tekoja. Elämä on juuri näin epämiellyttävää aika ajoin ja paikoittain.
17. heinäkuuta 2008 kello 16.27
Hieno kommentti Dottie Pointer!!
24. heinäkuuta 2008 kello 11.19
Runo kertoo ihmisen ikävästä ja yksinjäämisestä
pöydän alla oleminen kuvastaa yksinoloa
25. heinäkuuta 2008 kello 8.41
Runostasi välittyy voimakkaan väkivaltainen yksinäisyyden tunne, runon nainen oli kokenut tulleensa hylätyksi, irtiriuhtaistuksi turvallisesta parisuhteestaan. Muokkaa tosiaan vielä, varsinkin runon alkua.Töksähti jalkojen juuressa….turvassa suuressa. Turvassa-sanamuotoon tulee väkisinkin mielleyhtymä eläimen turpaan mikä puolestaan ei sovi runon harmoniaan lainkaan?!!!Ihan hyvä aihe ja hienoja kohtia paljon!
12. kesäkuuta 2009 kello 7.24
Selkäni takana kirkuva taivas.
Aurinkoa kohti paljain jaloin kuljen.
Nauravat lokit pilkkaavat karkealla äänellään.
Selkäni takanakirkuva taivas.
J. Karlstedt