Voi miten mun rinnassa kutkuttaa
ja sydämessä roihuu ja palaa
sillä sua mä aattelen silloinkin
kun toinen minua halaa.
sillä oloni tähän keveään
on syynä sun silmies syvyys.
teit päivän yöhöni pimeään.
kuin nousevan auringon hyvyys.
niin yllättäen sen huomasin
kuin keväisen leskenlehden
ja askeleeni keveni
kuin kotimatkaa tehden
kuin kissanpoika lämpimin
tuli yllättäen syliini yöllä
oman rintani kehräys kuuluikin
näin unta ja sinä olit siellä
ilo kupli unessa poreillen
näin leskenlehden ja sienen
ja sylissäni kehräävän
näin kissanpennun pienen
sydämeni kehräsi sulle niin
ja mun oli niin hyvä olla
ja uneni jatkui aamullakin
siihen suostuin mä sovinnolla.
tämä tunne jatkuis lauluna ikuisuuteen
mutta sanat on valmiina vasta.
kun laulu on valmis ja siinä sanat nää
en lakkaa laulamasta
tee sävel sanoihin ystäväin
ja mulle se joskus laula
tee täysi malja mun onnestain
ja avaa murheen paula
sanoja mulla on paljon niin
ettei pieni laulu riitä
vaan ilta illan jälkeen sulle
riittäis ohjelmistoa siitä.
Raija Isotalo-Aaltonen Marttila
7. heinäkuuta 2008 kello 11.23
Aivan ihana runo! Rytmikäs ja sanomaltaan tunteita kirpaiseva.Minulle heräsi tunne :näin minäkin olen tuntenut , en ole vain osannut kuvata tunnetta sanoin.Ainoa sana, joka ei maistunut hyvälle koko runossa oli SIENI (viidennessä säkeessä). Jotenkin se ei vaan sopinut mielestäni runon sisältöön, ikään kuin pomppasi silmille.
7. heinäkuuta 2008 kello 12.17
Loppusoinnillisen runon tekeminen on yksinkertaisesti sanottuna vaikea tehtävä. Sanoma on tärkein, ja se helposti peittyy, kun joutuu painimaan muotoseikkojen kanssa. Tämä on ihan siedettävä runo, koska siinä on rytmiä ja se on helppo lukea ääneen.
Esimerkiksi tästä pidän sen rytmin vuoksi ja siksi, että siinä on tuoreita ilmauksia, joita en ole enne lukenut.
sydämeni kehräsi sulle niin
ja mun oli niin hyvä olla
ja uneni jatkui aamullakin
siihen suostuin mä sovinnolla.
Minusta kirjoittaja saavuttaisi vielä paremman tuloksen, jos jättäisi loppusoinnut ja käyttäisi hyvää rytmitajuaan. Kaikki tekorunolliset ilmaukset ”mun”, ”sun”, ”aattelen” , samoin kun sanojen typistykset ”jatkuis” kannattaa jättää ja käyttää yleiskieltä. Kun määrämitasta ja loppusoinnuista luopuu, on helppo myös karsia pois liikoja sanoja.
7. heinäkuuta 2008 kello 12.34
Hieno runo, mutta olen samaa mieltä Heli Saaren kanssa, että tuo sieni- sana ei sopinut runoon ollenkaan. Mikä ihmeen sieni?
Lisäksi rytmi muuttuu ihan täysin seitsemännessä säkeistössä,
Loppu on hieman toistoa, joten olisin jättänyt kokonaan pois kaksi vikaa säkeistöä.
Muuten runosi on oikein mehevä, oivaltava ja hellyyttävä.
7. heinäkuuta 2008 kello 12.47
Minä myös pidin runon soljuvuudesta.
Leskenlehdet ja ensimmäiset sienet heräilevät yhtä aikaa keväällä. En kompastunut siihen, vaan viimeiselle riville.
Kehrätä toistui liian usein. Jotain muuta verbiä voisi kokeilla tilalle.
7. heinäkuuta 2008 kello 22.00
RUNO/ RAIJA ISOTALO-AALTONEN MARTTILA
Joo.
Melkoisen toimiva riimiruno, josta tulee iloiseksi.
Tunnelma on reipas ja reilu, voi sanoa oikein vanhan ajan meininki. Ajalta kun miehet olivat miehiä ja naiset naisia. Tanssilavojen sodan- aikaiset ja -jälkeiset vuodet.
Aika usein on pyritty riimikaavaan abab, eli 1. ja 3. säerivin loppusoinnut soivat yhteen eli rimmaavat, samoin 2. ja 4. säerivin loppusoinnut. Tällainen puhtaasti esim. säkeistössä…jaa eipäs tahdo ihan puhdasta löytääkään, mutta seuraava säkeistö pääsee lähelle:
”sydämeni kehräsi sulle niin
ja mun oli niiin hyvä olla
ja uneni jatkui aamullakin
siihen suostuin mä sovinnolla”
Sitä paitsi kaunis säkeistö. Kovasti kaunis. Huomaan Antti Tolosen edellä valinneen saman säkeistön suosikikseen.
Eiväthän tässäkään ”niin” ja ”kin” rimmaa yksi yhteen eivätkä loppuun saakka, mutta kun säkeistöä lukee, niin se muuten soljuu rytmikkäästi.
Kutën aika monet säkeistöt, vaikkeivat olekaan mitallisesti ja muodollisesti täydellisiä.
Runoilija on valinnut tietämättään vaistomaisesti synnynnäisellä rytmitajulla tai tiedostaen joka säkeistöön 2. ja 4 säervien loput sointuisiksi: palaa/halaa, syvyys/hyvyys jne.
Minäkin jättäisin jo kaksi viimeistä säkeistöä pois. Asia on tullut jo selväksi.
Kyllä tästä saisi sävelletyn laulunkin. Ja uppoaisi kuulijoihin.
Eka runon lopussa on muuten Juicen laulun sanomaa: ”Sillä sua mä aattelen silloinkin/ kun toinen minua halaa”. Minulle tulee mieleen: ”Ole mulle hän”.
Tästä on hyvä jatkaa.
Hyvää kesää!
Kosher.
9. heinäkuuta 2008 kello 20.53
Letkeää menoa kuin Eino Leinolla ikään. Mitä luulet, kärsiikö runo vaikka otat sienisäkeistön kokonaan pois, pääset samalla eroon yhdestä kehruusanasta sekä kissanpennusta, johon myöskään ei myöhemmin puututa.
Jäin myös miettimään kolmen viimeisen säkeistön logiikkaa. Laatiiko minä vain sanat ja odottaa rakastetun säveltävän ne? Toisaalta hän kuitenkin jo laulaa sanojaan täyttä päätä. Nuo säkeistöt voisit minun mielestäni vielä kertaalleen miettiä ja kukaties pääset samassa rytäkässä hiomaan sileämmäksi tuon kolmanneksi viimeisen säkeistön, jossa 1. ja 3. säkeen ylimääräiset tavut hiukan pullottavat.
Iloiselle mielelle tulee näin soljuvasta ja laulavasta runosta. Hyvä rytmitaju sinulla!
9. syyskuuta 2008 kello 20.41
Hei!
Minun mielestä runo oli erittäin hieno mutta myös samat asiat ja tulee uudellen noissa kolme vikassa säkeistössä.
Ja muuten noi sanat on matkittu yleensä lauluista esim.¨Sillä sinua mä aattelen silloinkin /kun toinen minua halaa.
Se on matkittu Juicen laulusta mutta muuten erittäin hyvä runo.
KIITOS!!!!
14. lokakuuta 2009 kello 22.44
myönnetään, rimmaa, ja hyvä, itekin pari väsänny laatikkoon,