Blogit

I

Hän käveli tarkoituksella hiljakseen, muut olivat jääneet luokkaan tekemään kevätjuhliin lavasteita. Opettaja oli taas kerran lähettänyt asioilleen, hakemaan ompelijalta valmiin hameensa. Oli mukava kiertää kirkko sisäpihan kautta, potkia ränneistä jääpuikkoja ja rikkoa varjon puolella vielä jäässä olevat lätäköt. Ompelimo oli kotitalon kivijalassa ja poika pähkäili, mitähän äiti sanoisi jos näkisi hänet kesken koulupäivän, hyvinkin mahdollista nyt äiti kun ei ollut nyt enää töissä. Hän odotteli hiljaa liikkeen ovensuussa, ompelija ei itse asunut talossa ja heidän perhe ei ollut ikinä liikkeessä asioinut. Tangossa roikkui valmiita vaateita, seinillä oli hyllyillä valtavat määrät kangaspakkoja ja ompelija palveli pojalle outoa naista, sovittaen puolivalmista puseroa mittanauha kaulalla ja suussa nuppineuloja. Outoa naista kummeksuen poika katseli ikkunasta ulos kadun toisella puolella olevaa keinupuistoa, syksyllä siellä putoili erikoisesta puusta piikikkäitä palloja, joiden sisällä oli jännä iso siemen.  Naisen lähdettyä hän esitti asiansa vaikka kyllä ompelija sen jo tiesikin, monet kerrat alakoulun opettaja  oli lähettänyt tämän hontelon pojan asioilleen ja kuten aina, poika ei ikinä puhunut mitään muuta kuin pakollisen, siinäkin sanoihinsa seoten ja kurkkuaan köhien, sanat tulivat suusta vaikeasti ulos. Ompelija haki valmiin työn takahuoneesta ja näytti sitä ennen paketointia pojalle. Tuntui oudolle kun ompelija antoi katsoa opettajan hametta, vihreä vuorisilkki tuntui niin pehmeän viileälle pojan käteen, hävetti, kuin olisi ollut lähellä opettajaa. Hame käärittiin kauppapaperiin ja poika luikahti ulos, takaisin poika piti kiirettä, oli ruoka-aika pian. Paketin saatuaan opettaja sanoi hänelle jotain mukavaa mitä poika ei kuullut, kädessä tuntui vieläkin silkki. Puolenpäivän jälkeen ei ollut enää koulua ja Mikon kanssa lähdettiin keskustaan heidän pihaan pelaamaan yhtä maalia. Kirkkopuistoa halkoi hiekkakäytäviä, puistikon lyseon puolella oli usein tupakalle karanneita vanhempia poikia. Edellisenä talvena lyseolaisen likkakaveri oli vienyt pojan rahat urheilutalon pukuhuoneessa.

II

Korkea talo oli kadun suuntainen ja sisäpihalle johti kapea ajotie viereisen kerrostalon lipan alta. Vastakkaiselta puolelta pihaa reunusti matala ränsistynyt autotalli. Talot oli rakennettu kolmelle sivulle siten, että keskelle jäi suorakaide ja neljännellä sivulla autotallin takana oli syvä kuilu ennen vanhan hotellin rapistunutta likaisen ruskeaa seinää. Kuilun pohjan tasolla oli hotellin keittiön ikkunat ja siellä pojat olivat monesti kurkkineet keittiöön, kunnes kerran joku oli työntänyt paloletkun ikkunan raosta ja oli yrittänyt kastella heidät.

Tallin sivulla oleva liikennemerkki oli maalitolppa, toinen oli pojan verkkatakki vaikka vähän arvelutti laskea se maahan kun äiti oli sen juuri ennen työttömäksi joutumistaan ostanut, tuntui sille kuin hänen takkinsa oli ollut syypää äidin työttömyyteen.  Mikon isoveli Kalevi saatiin mukaan peliin ja hän oli kahta muuta vahvempi, Mikko oli sitkeä nuhjaaja pelissä kun oli siihen veljensä kanssa tottunut, pojalla oli isosisko. Poika oli ollut ennen Kalevin kanssa samalla luokalla neljännellä, mutta oppikouluun hakeminen oli mennyt ohi ja poika jäänyt vielä viidennelle kansakouluun Kalevin lähdettyä oppikouluun. Pojat pelailivat pitkään, yksi oli aina vuorollaan maalivahti ja aika kului. Talojen kattojen yllä näkyi taivasta, aurinkoa ei enää, valon määrästä poika päätteli kellonajan.

-    Mää lähren jätkät pian kotio, ku meillä on ruoka ja illalla pitäs mennä…
-    Älä sää saatana aina valita, kylä sää ehrit vaikka viä pelataanki, Kakevi kiusasi poikaa.
…hallilla on tänäpä ne pingiskisat ja täytyy lehrekki jakaa viä ennen sitä, poika yritti.
-    Mää myyn sen ” Kuvitetun klassikon ” sulle, mitä oot mankunu jos pelataan viä kymmenestä poikki.
-    Jaa sen ”Mustan Tulppaanin” poika kysyi epäillen, hän oli yrittänyt ostaa sitä jo monet kerrat, muttei Kalevi ollut suostunut.
-    No niin, Mikko huusi, alotetaan, mää tuun sun kanssas kun sää syät niin jaetaan ne lehret sitten.

Pelattiin yhtä maalia ja poikaa harmitti kun oli luvannut vielä jäädä, täytyisi äkkiä päästä hakemaan äidiltä viikkoraha, jos sen saisi ennakkoon. Hyvällä säkällä saisi lehden vielä viikonlopuksi itselleen. Pallo vieri matalaan sivuoven luiskaan ja poika potkas sen sieltä talkkarin auton kattotelineen kautta autotallin katolle.

-    Hei saatana, sää haet sen, aina sää potkit mihin sattuu, koulussakin vedit tennispallon junan alle!
-    Tommosesta montusta o vaikee potkasta, poika puolusti, alkoi hermostuttaa, isä kuitenkin huutaisi, jos myöhästyisi kotoa.

Poika kiipesi tikkaat varovasti ylös tallin katolle, hän oli kömpelö. Pitkät heikot raajat ja vasta jokunen vuosi sitten löydetty epilepsia oli jättänyt häneen jälkensä.  Ei oikein ollut uskaltanut urheilla mitään, kun ei tiennyt mikä oli kouristuskohtausten syynä. Vanhemmatkin aina varoittelivat rehkimästä liikaa, isä oli antanut luvan olla pois koulusta jos aamulla kovasti väsyttäisi. Pituuskasvu oli kuitenkin ollut nopeaa ja se näkyi. Katolla oli soraa ja paljon roskia, pallo oli keskellä kattoa ilmastointihormin vieressä. Isommin ajattelematta hän potkaisi pallon alas monttuun, mihin se jäi keittiön ikkunan eteen. Jotenkin pelin häviämiseen ja kotoa myöhästymiseen liittynyt alakulo olivat poissa kun hän palasi tallin katon reunalla.

-    Jätkät hei, se oli niin kova laaki, että se pallo on menny alas asti tonne ikkunan viereen, voi että, mitä mää ny teen… kai mun täytyy hakee se.
-    Joo ja varmaan haet sen, kun se on mun hyvä pallo, huusi Kalevi takaisin.

III

Kalevi ja poika olivat olleet samalla luokalla vielä neljännellä, poika oli mennyt vielä kansakoulun viidennelle kun ei ollut päässyt vielä oppikouluun. Kalevi pääsi ja poika oli kateellinen. Mikko oli neljännellä ja kulki paljon pojan kanssa, vaikka oli vuotta nuorempi, jotenkin poika tunsi itsensä huonommaksi kuin ei ollut vielä oppikoulussa ja kaverit oli nuorempia. Poika oli itse alkanut neljännen keväällä puhua oppikoulusta, äiti kai vähän innostui, suvussa ei ollut kukaan käynyt oppikoulua, mutta isä kyseli ” Mitäs sää siellä teet, kukas sen maksaa ”. Poikaa harmitti kun tuntui siltä, että teki väärin kun halusi oppikouluun. Se maksoi ja kirjat olivat kalliita. Poika oli ahne, hän oli tutkinut eri ammatteja ja päätynyt opiskella metsäteknikoksi, sitä kautta saattoi päätyä vaikka pankinjohtajaksi. Neljännellä piti ilmoittaa halukkuutensa hakea oppikouluun, uhmallaankin poika haki vaikka opettaja tyrmäsi hänet.

-    Mitäs sinä siellä oppikoulussa aiot tehdä?

Sama miesopettaja oli alaluokilla kiusannut poikaa kertotaulukokeilla, poika oli viimeinen joka pääsi niistä läpi. Muut olivat suorittaneet kokeen jo kauan sitten, oltiin jo pitkällä keväällä, poika jatkoi tunnista tuntiin. Kokeeseen piti pyytää aina äidin nimi, lopulta onnistuttuaan ja onnellisena poika antoi kokeen äidille.

-    Kirjota ny kunnolla nimes, ettet joudu takasin kouluun.

Äiti pelleili nimikirjoituksen kanssa, kirjoitti sen huolellisesti kaunokirjoituksella. Opettaja ei uskonut nimikirjoitusta aidoksi ja lähetti luokan priimuksen kysymään asiaa äidiltä. Poika oli tuskainen, miksi opettaja luuli hänen väärentäneen nimen juuri siihen hyväksyttyyn kokeeseen. Seuraavana aamuna opettaja palasi asiaan heti aamuvirren jälkeen, käski ensin pojan nousta seisomaan muiden kuunnellessa.

-    No mitäpä tuon äiti kertoi tästä nimikirjoituksesta?

Ilpo pomppasi pystyyn innokkaana ja sokeudessaan tehdä kuten opettaja oli käskenyt vastasi siten, mitä opettaja ei olisi halunnut missään tapauksessa kuulla.

-    Kyllä ton äiti sanoi sen olevan hänen nimikirjoituksensa ja ..
-    No sitten valehtelee äitikin! Istu! Ettekö te pässinpäät ymmärrä rehellisyyden merkitystä, tuolla tavallako te aiotte pärjätä elämässä.

Poika pelkäsi koko kansakoulun ajan, koska opettaja  tai rehtori palaisi asiaan, mutta niin ei tapahtunut. Tapahtuma palasi pojan mieleen oppikouluun hakujen yhteydessä.

IV

Poika pääsi tikkaat alas helposti, puolessa välissä oli autotallin ilmastointikoppi ja sen päältä kun hyppäsi alas, oli jo ikkunoiden vieressä. Poika nappasi pallon ja yritti päästä takaisin kopin katolle, mutta se ei onnistunutkaan. Katto oli kalteva ja pallo ei pysynyt sen päällä ja kiipeämiseen hän tarvitsi molemmat kädet. Hän yritti heittää pallon autotallin katolle ja onnistui vasta monen kerran jälkeen. Kopin kattopellin reuna oli terävä ja mitään apua kiipeämiseen ei löytynyt. Hetken aikaa hän suunnitteli jo mennä koputtamaan hotellin keittiön ikkunaan mutta ei uskaltanut, jos ne taas heittäisivät vettä päälle. Nyt alkoi pelottaa ja itku pyrki kurkkuun kuristavana tunteena, poikaa harmitti, miksi nyt piti mennä potkaisemaan se pallo alas, se vaan tuntui sillä hetkellä hyvältä.

Kalevi ja Mikko tulivat tallin katolle ihmettelemään kun poikaa ei kuulunut takaisin.

-    No mitä helvettiä sää siä munit, tu ylös sieltä , Kalevi metelöi.
-    Emmää ylety tohon reunaan kunnolla, kun toi pelli on niin terävä…
-    Kai se si täytyy Tarzan auttaa puuhun, puhisi Mikko.
-    Me tullaan alas ja nostettaan sut käsistä ton kopin katolle

Veljekset eivät kuitenkaan jaksaneet nostaa poikaa ylös. Monen yrityksen jälkeen he alkoivat väsyä ja sättivät häntä.

-    Minkä helvetin takia sun piti mennä heittään se pallo alas?
-    Mää mitään heittänyt, pallo oli jo alhaalla niinku mä sanoin,voi vittu jätkät,
mitä me nyt tehdään, mun piti olla kotona jo aikoja sitten… poika alkoi itkeä…
-    Älä ny poraa, meiän isä on kotona tunnin päästä…
-    Voi se olla aiemminkin, Mikko muisti, tänään kun on torstai ja isän keilailta.

Heikkiä oli aina ollut kateellinen veljesten asioista, heillä oli kylpyamme ja hieno kelanauhuri. Vanhemmat olivat hyvissä töissä, heillä oli auto ja pukeutuivat hienosti, aivan eri tavoin kuin pojan vanhemmat. Heikin isä oli saanut työpaikastaan varastolta vaaleanvihreät verkkarit ja yksi pihan likoista keksi lempinimeksi ” Kaalimato” isälle. Toisaalta se nauratti poikaa, mutta hän tunsi jotain epämääräistä surua ja inhoa isää kohtaa. Jotain mikä oli ollut tärkeää, alkoi laimentua hänen ja isän välillä edellisenä kesänä. Se mukava isä, joka istui veneen perässä, kun poika sai ison kuhan setämiehen mökillä, olikin muuttumassa kiukkuiseksi ja vanhanaikaiseksi äijäksi. Nyt tuo vanha ja kiukkuinen isä oli kotona pahalla päällä kun poika ei ollut ruokapöydässä.

-    Jää sää Mikko tähän, mää meen vartoon isää kotio, se saa tulla nostaan ton koikkalaisen ylös tuolta.

Mikko ja poika odottelivat puhumatta mitään, tuntui sille että itku palaisi heti jos yrittäisi sanoa jotain. Keittiön ikkunassa vilahteli ihmisiä valkoisissa työvaatteissaan, mutta kukaan ei kiinnittänyt kuilun pohjalla kyyhöttävään poikaan mitään huomiota, ajattelivat kai jonkin leikin olevan menossa. Jokainen odotettu hetki lisäsi pojan ahdistusta, kysymykset kiersivät kehään pojan ajatuksissa. Hän ei pystynyt rauhoittumaan, vaikka tiesi ettei mitään isompaa hätää ole, tuntui vain pahalle koko ajan. Kadutti enemmän koko ajan se pallon potkaiseminen.

V

Lopullinen varmuus pojan kouristuskohtauksiin löytyi keskussairaalassa heti ensimmäisen luokan syksynä.
Poika oli sairaalassa toista viikkoa. Äiti oli saattamassa ja koko päivän aamusta asti poika pelkäsi sitä kohtaa kun äidin täytyisi lähteä ja jättää hänet yksin sängyn pohjalle. Sairauteen liittyvät kouristuskohtaukset olivat tulleet yleensä nukkumaan mennessä, sekin jännitti, että tuleeko illalla kohtaus. Poika alkoi itkeä jo paljon ennen kun äidin piti lähteä, suri tulevaa jo etukäteen. Huone muuttui hänen silmissään kummalliseksi, aivan kuin katto olisi pullistunut ulospäin ja sänky olisi pudonnut montun pohjalle.

Kalevi palasi tallin katolle isänsä kanssa, sillä oli hieno puku ja kravatti, vaikka oli arkipäivä. Puvun housut nuhraantuivat kun hän joutui menemään polvilleen kopin katolle saadakseen kunnon otteen pojan käsistä. Helpotuksesta päästä pois kuilusta poika alkoi tyrskiä pientä itkua, vaikka yritti sitä peitellä. Vihaisena itselleen, kun oli järjestänyt tällaisen hässäkän, hän juoksi kotiin koko matkan. Yleensä hän ei kulkenut lyseon pihan vierestä, nyt sillä ei ollut merkitystä, hän ei kiertelisi, kotiin oli päästävä pian. Naaman poika kävi pesemässä kuraisten itkunorojen jäljiltä kirkon rännin alla lätäkössä.

Sisko ei ollut kotona, sen poika tiesikin, oli lähtenyt likkakaverinsa kanssa mukamas, vaikka poika tiesi sen lähteneen jonkun jätkän kanssa ja vielä lintsasi ammattikoulun työharjoittelusta. Tuoksusta päätellen porkkanalaatikko oli uunissa, isä luki päivän lehteä keittiössä vuodesohvalla. Isän työsukat olivat likoamassa pesuvatissa ja äiti istui keittiön ikkunan ääressä käsi poskella ristisanatehtävä edessään. Poikaa ei itkettänyt enää, oli hyvä mieli kun pääsi kotiin ja syömään.

-    No missäs sun verkkatakkis o ?
-    No kun se jäi kavereitten pihaan, se oli tolppana ku me pelattiin ja emmää huomannu
kelloo….

Pojalla ei ollut mitään aikomusta kertoa tapahtuneesta vanhemmille. Sen jälkeen kun epilepsia löydettiin, hän ei aikonut enää huolestuttaa vanhempiaan asioillaan. Oli nähnyt isän ja äidin huolestuneet kasvot sairaalan odotushuoneessa ennen osastolle menoa ja se ei unohdu.

Isä taitteli lehden pois ja käänsi kylkeä, kasvot seinään päin. Aiti nosti laatikon pöytään ja voiteli leivät valmiiksi, juustoa ei saanut kun aamuisin, vaikka sitä olisi syönyt joka ruualla..

-    Syö ny ja tee läksyt, velipojan näin ruokatunnilla ja se on ostanut uuden polkupyörän, nyssi saisit sen vanhan, lähretään kattoon sitä.  Ja sen takkis haet viälä tänään, tollain auta vehkeitään hukata.
Poika oli sedän pyörää ihaillut jo kauan, siinä oli kolme vaihdetta ja etulokasuojassa hopean värinen merkki.

Siihen asti kulunut päivä sekoittui vastakkaisista paloista, hyvistä ja huonoista. Poika katseli lautasen vihertävää kuvaa jossa nummea kiersi matala kiviaita ja kaukana kaukaisuudessa siinsi ylvästorninen linna jonne halki nummen johti kumpuileva kapea polku.

Babinski

Aihe: Proosa | 3 kommenttia »