Olen kuullut ihmisistä, joilla on kunnioitettava projekti tutustua kaikkien Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneiden kirjailijoiden tuotantoon. Ensi torstaina kello 14 Suomen aikaa heidän urakkansa kasvaa taas yhdellä nimellä.
Sai palkinnon silloin kuka tahansa, minä aion syyslomaviikon alkaessa ryhtyä lukemaan Ruotsin akatemian pysyvän sihteerin Peter Englundin uusinta suomennettua teosta Sodan kauneus ja kauheus. (lisää…)
TALLINNA. Olen pitkään tiennyt, että kulttuurin harrastaminen (tekemisestä puhumattakaan) käy fysiikalle. Viikonloppuna sen todisti suurtapahtuma, johon oli pakko päästä 40 vuoden tauon jälkeen uudelleen. (lisää…)
TALLINNA. Terveisiä mustakattoisesta salista, Juhan Liivin tunnetun runon (”must lagi on meie toas”) mukaan nimetystä Viron kirjailijaliiton juhlasalista Tallinnan Harju-kadulta.
Maanantaina mustan laen alla oli erityisen juhlallista. Juhani Salokanteleen Sivistystahto julkaistiin Piret Salurin kääntämänä viroksi. Teoksen kohde, samassa Harju-kadun talossa vuosikymmenet asunut Jaan Kross ei itse enää nähnyt elämäkertansa ilmestymistä, mutta paikalle tuli hänen leskensä Ellen Niit ja muita perheenjäseniä. Myös Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves osallistui tilaisuuteen ja piti puheenvuoron Krossin merkityksestä. (lisää…)
Kesälomaan on kolme viikkoa ja mielen valtaa levottomuus. Pitäisi suunnitella mitä ottaa maalle mukaan kesälukemiseksi. Tiedän, tiedän, suunnitelmat eivät ole ennenkään pitäneet ja lopulta vain dekkaripino makuuhuoneen nurkassa alenee.
Tänä kesänä lupaan pyhästi (sormet ristissä) lukea klassikoista ainakin Poltetun Njállin saagan — helppo luvata, kun kirja on kohta puolivälissä — sekä Herodotoksen Historiateoksen. Kaksi tuoretta Shakespeare-suomennosta odottaa myös vuoroaan, sekä Ville Keynäksen uusi Rabelais-suomennos. Kirjakassi käy painavaksi! (lisää…)
Tapasin raitiovaunussa Lahden kirjailijakokouksen puheenjohtajan Jarmo Papinniemen ja hänellä oli pääasiassa hyvien uutisten lisäksi yksi huonokin: puolalainen Olga Tokarczuk ei pääse tulemaan Mukk.. ei kun Messilään, miten se aina pyrkii lipsahtamaan vanhasta muistista. (lisää…)
Onpa hienoa kuulua mediaan, tuohon sopulilaumaan. Tarkoitan tällä kertaa maanantaista Kaiken takana oli pelko -kirjan julkistamistilaisuutta.
Kolmesataa, ehkä neljäsataa kuulijaa seurasi Sanomatalossa kirjan toimittajien Sofi Oksasen ja Imbi Pajun puheenvuoroja. Mediatorin laitamilla kymmenkunta mielenosoittajaa, joista suurin osa suomalaisia putinisteja, esitti pateettista protestiaan kirjan julkaisemisen johdosta. Kaikki kamerat ja spotit oli suunnattu mielenosoittajiin, vähän niin kuin jalkapallo-ottelussa media keskittyisi maalin sijasta kentän pinnassa filmaavaan puolustajaan. Miten tässä näin kävi? (lisää…)
Olen tänäkin vuonna lukenut muutaman mammuttikokoisen teoksen Karsten Alnæsin Euroopan historian neljännestä osasta (suosittelen kaikille) ja Jaan Krossin helmikuussa viroksi ilmestyneen muistelmateoksen jälkimmäisestä osasta Ildefondo Falconesin ylimainostettuun Meren katedraaliin ja Panu Rajalan Unio Mysticaan. Aika moni järkäle odottaa vielä joululomaa ja tarkempaa tutustumista. Viime kesänä lukemani pari dekkariakin olivat kolmiosaisia ja vähintään viisi-kuusisataa sivua paksuja.
Siksi on ollut erityinen nautinto löytää vuoden vaikuttavimmat ja syvällisimmät käännöskirjat 100-200 sivun kokoluokasta (no myönnän, että lukemani otos on sekin aika pieni). (lisää…)
keskiviikkona kulttuurisivulla julkaistu Olli Rehnin arvio Edward Lucasin The New Cold War -kirjasta osui otolliseen aikaan. Lucasin synkkä visio ylittää kyllä kaiken, mihin sukunimikaiman George Lucasin poikamainen mielikuvitus on pystynyt.
Lucasia tulkitseva Rehn muistuttaa, että Venäjä toimii nyt taitavammin kuin aikoinaan Neuvostoliitto. ”Kreml pyrkii ja pystyy vaikuttamaan paitsi Länttä vastaan, myös Lännen sisältä käsin. Venäjään taloudellisilla siteillä kytketty yritysten ja lobbarien joukko muodostaa vaikutusvaltaisen viidennen kolonnan myös Euroopassa.”
Unohdetaan jo Tiitisen lista ja keskitytään huolestumaan Gazpromin listasta.
NAISSAAR. Taideladon ovi avautuu ja Kristian Smeds - hänhän se tosiaan on – kantaa ulos kasan kaalisilppua. Ja heittää sen biojäteastiaan. (lisää…)
RIIKA. Kyllä on kaunis kaupunki tämä Riika toukokuisena päivänä, kun aurinko paistaa ja mittari näyttää yhdeksäätoista ennustuksista huolimatta.
Ja kyllä oli masentavan ruma kaupunki, harmaampi, rapistuneempi, venäläisempi – ja neuvostoliittolaisempi – elokuussa 1968, kun Viivi Luik saapui tänne ensimmäistä kertaa. Matkalla Tallinnasta Riikaan junan ämyrit olivat kuuluttaneet viiden ystävällismielisen maan joukkojen rientäneen vastaamaan Tšekkoslovakian luokkakantaisten voimien avunpyyntöön. Niin palava oli halu auttaa sokeana harhailevaa veljeskansaa, että varmuuden vuoksi tultiin panssarien kanssa pokat kaulassa sisään. (lisää…)
Olet selaamassa aiheen Viro arkistoa.
