Archive for the ‘Venäjä’ Category
Maanantai, Marraskuu 2nd, 2009
Alkavalla viikolla julkistetaan ensimmäiset Finlandia-ehdokkaat: tiistaina Finlandia Juniorin ja torstaina Tieto-Finlandian kandidaatit. Jälkimmäisistä minulla on sanottavaakin.
Sain juuri ahmaistuksi Mirkka Lappalaisen Susimessun. Se voisi hyvin olla yksi kuudesta ehdokkaasta, vaikka merkittävää historiakirjallisuutta on tänä(kin) vuonna julkaistu runsaasti. Myös elämäkertojen taso tuntuu poikkeukselliselta. Ja sen verran ehdin töissä selata jo kerran Tieto-Finlandialla palkitun Markku Löytösen huikeaa kokonaisesitystä suomalaisista tutkimusmatkoista, että on helppo veikata sillekin ehdokkuutta. (lisää…)
Posted in Palkinnot ja kilpailut, Puola, Venäjä, Viro, Yleinen | 8 Comments »
Torstai, Syyskuu 10th, 2009
Pysähdyin torstaina kahville Esplanadille ja näin ensimmäiseksi Donna Leonin. En olisi uskonut silmiäni, ellei kirjailijan seurassa olisi ohi kulkenut Otavan tiedottaja Tarja Kopra. (lisää…)
Posted in 60-luku, Dekkarit, Italia, Kaupungit, Ranska, Venäjä, Yleinen | 4 Comments »
Torstai, Elokuu 6th, 2009
VENETSIA. Joseph Brodskyn hauta on periaatteessa helppo löytää. Opasteet vievät melkein perille, vaikeus alkaa vasta siellä.

(lisää…)
Posted in Italia, Kaupungit, Venetsia, Venäjä, Yleinen | 17 Comments »
Sunnuntai, Kesäkuu 14th, 2009
MESSILÄ. Outouttaminen on mainio sana, jopa otsikossa. Messilän sunnuntai-iltapäivän aloitti kirjallisuudentutkija ja esseisti Olli Löytyn pohdinta oman kulttuurin outouttamisesta, joka nauratti yleisöä esimerkeillään suomalaisesta kummi-, häälahja- ja palkintolusikkafetisismistä. Löytty itse pystyi havaitsemaan sen vasta, kun ulkomaalainen ystävä kiinnitti asiaan huomiota. Tunnemme omat stereotypiamme, mutta oikeastaan sekin mitä niistä tunnemme on stereotyyppistä. (lisää…)
Posted in Lahden kirjailijakokous, Venäjä, Yleinen | 4 Comments »
Tiistai, Maaliskuu 24th, 2009
Onpa hienoa kuulua mediaan, tuohon sopulilaumaan. Tarkoitan tällä kertaa maanantaista Kaiken takana oli pelko -kirjan julkistamistilaisuutta.
Kolmesataa, ehkä neljäsataa kuulijaa seurasi Sanomatalossa kirjan toimittajien Sofi Oksasen ja Imbi Pajun puheenvuoroja. Mediatorin laitamilla kymmenkunta mielenosoittajaa, joista suurin osa suomalaisia putinisteja, esitti pateettista protestiaan kirjan julkaisemisen johdosta. Kaikki kamerat ja spotit oli suunnattu mielenosoittajiin, vähän niin kuin jalkapallo-ottelussa media keskittyisi maalin sijasta kentän pinnassa filmaavaan puolustajaan. Miten tässä näin kävi? (lisää…)
Posted in Filmattua kirjallisuutta, Saksa, Vanhaa ja uutta mediaa, Venäjä, Viro, Yleinen | 17 Comments »
Tiistai, Maaliskuu 10th, 2009
Terveisiä — hm — kirjallisuuden tuolta puolelta, vai miten sen oikein samoisi. Menneellä viikolla olin merkillisen paljon tekemisissä kirjallisuuden adaptaatioiden kanssa: teatteria, oopperaa, televisiosarjaa, sarjakuvaa, klassikkonäytelmän klassinen elokuvaversio ja merkittävän romaanin pian ilmestyvä uusi suomennos — sähköisenä kirjana. (lisää…)
Posted in Filmattua kirjallisuutta, Grass, Listoja, Musiikki ja kirjallisuus, Proust, Saksa, Shakespeare, Teatteri, Vanhaa ja uutta mediaa, Venäjä, Yleinen | 3 Comments »
Maanantai, Helmikuu 23rd, 2009
Hyväntahtoisten suomentaja Ville Keynäs lähetti Jonathan Littellin romaania käsitelleeseen edelliseen kirjoitukseeni suomentajan kommentin. Koska tilaisuus on harvinainen ja puheenvuoro antoisa, annan Villelle ensimmäisen lomanjälkeisen postauksen paikan. (lisää…)
Posted in Musiikki ja kirjallisuus, Puola, Ranska, Saksa, Unkari, Venäjä, Yleinen | 7 Comments »
Tiistai, Helmikuu 17th, 2009
Luoja, mikä romaani! Ranskaksi Saksasta kirjoittavan amerikkalaisen Jonathan Littellin yli 800-sivuisen Hyväntahtoisten lukemisessa meni hyvän aikaa, mutta se oli hyvin käytettyä aikaa. Kirjailija on mennyt sivistyneen, kunnianhimoisen, inhimillisesti tuntevan, kansallissosialismiin lujasti uskovan ja karmeimpiakin käskyjä tinkimättä tottelevan SS-upseerin pään sisälle, täysin uskottavasti. Tuntuu mahdottomalta, että kirjoittaja on syntynyt yli kaksi vuosikymmentä sodan jälkeen. (lisää…)
Posted in Kaupungit, Puola, Saksa, Unkari, Venäjä, Yleinen | 60 Comments »
Tiistai, Helmikuu 3rd, 2009
Useimmat muistavat Baskervillen koiran. Moni tietää William Baskervillen, Umberto Econ Ruusun nimen fiktiivisen salapoliisin ja fransiskaanimunkin. Mutta kuka oli Howard Baskerville? (lisää…)
Posted in Kaupungit, Venäjä, Yleinen | 4 Comments »
Tiistai, Joulukuu 30th, 2008
Koulutoverini ja kollegani Jyrki Koulumies kirjoitti Ylestä eläkkeelle jäätyään muistelmansa Moskovan-vuosistaan. Koulumies oli Uuden Suomen kirjeenvaihtaja Moskovassa 1970-80-luvun vaihteessa, vuosina, jolloin Neuvostoliiton lähtölaskenta alkoi — tai ehkä se vain kiihtyi. Satunnaiselle kävijällekin kävi yhä useammin selväksi, että järjestelmä oli enää kulissi, johon kukaan ei uskonut. (lisää…)
Posted in Kaupungit, Venäjä, Yleinen | 4 Comments »