PROFESSORI: ”Minä tarkoitin vain parasta. Ja te vannoitte minulle, ettei siihen tarvitsisi koskaan turvautua.”
Voiko nerokkaammin pelkistää tuhoaseita — tietysti vain teoriassa — kehittelevän tiedemiehen ristiriidan kuin Mika Waltari Kansallisteatterin hyllyttämässä näytelmässään Viimeiset ihmiset. 1950-51 syntynyt teksti julkaistiin ensi kerran kokoelmassa Mika Waltarin näytelmät (1999). (lisää…)
842-sivuinen Mika Waltarin näytelmät ei näytä siltä, että sen ahmaisisi kerralla, mutta niin vain kävi vuonna 1999, kun kirja ilmestyi. Selailin sitä tänään uudelleen. (lisää…)
NAISSAAR. Taideladon ovi avautuu ja Kristian Smeds - hänhän se tosiaan on – kantaa ulos kasan kaalisilppua. Ja heittää sen biojäteastiaan. (lisää…)
Otin kesälomalle mukaan kaksi kassillista kirjoja, ja nyt jo harmittelen, että jotain unohtui.
Onnistuin varaamaan liput Kristian Smedsin Jumala on kauneus -esitykseen heinäkuun alussa Naissaaressa Tallinnan edustalla. Olen aina pitänyt taiteilija Vilho Lammesta kertovaa romaania Paavo Rintalan eheimpänä, mutta nyt olisi ollut hyvä tarkistaa vaikutelma. Edellisestä lukukerrasta taitaa olla vuosikymmeniä. (lisää…)
He eivät todellakaan ole kuin kaksi marjaa, mutta tuntuu kuin 1918 syntynyttä ruotsalaista elokuvaohjaajaa ja kymmenen vuotta vanhempaa suomalaista kirjailijaa sittenkin yhdistäisi jokin:
- Uskonnollinen kotitausta (isä pappi), oma suhde uskontoon, jopa mystiikkaan usein teosten aiheena.
- Teosten naiskuvauksissa toisinaan misogyynisiä piirteitä.
- Viehtymys historiallisiin aiheisiin, usein myös kevyemmällä ja komediallisella tasolla, mutta myös vakavia tutkielmia totalitarismista.
- Monipuolinen luova panos kirjallisuuden, teatterin ja elokuvan alalla. (lisää…)
Lupailin Shakespeare-suomennosten uusimman, Troiloksen ja Cressidan ilmestyvän vielä ennen kesälomia. Tieto oli ennenaikainen, kustantaja ilmoitti, että julkaisu viivästyy sairasloman vuoksi ainakin syksyyn.
Niinpä tartun tämän hurmeleikin sijaan tänä keväänä ilmestyneeseen Coriolanukseen, kohta, aivan kohta. (lisää…)
Mistä löytyisi suomalainen kustantaja, joka ottaisi julkaistaakseen hienon, absurdin näytelmäkirjailijan tekstejä?
Tarkoitan Václav Havelia, jonka toistakymmentä liuskaa laajaa haastattelumuistelusta vuodesta 1968 muokkaan juuri HS.fi:ssä julkaistavaksi. Näytelmäkirjailija Havelin kokemukset hullun vuoden toukokuussa Amerikan-kiertueella ovat kutkuttavaa luettavaa, vaikka eivät dramaattisuudessa ihan pärjääkään kansalaisaktivisti Havelin toiminnalle elokuussa miehittäjien keskellä Liberecin salaisella radioasemalla.
Havelin näytelmiä on nähty meillä televisiossa ainakin parhaiden amerikkalaisten teatterien esityksinä. Suomeksikin niitä on käännetty ihan kelpo valikoima. Kirjaksi niitä vain ei saada, näytelmien lukemista kuin ei vieläkään oikein pidetä täysipäisenä hommana. (lisää…)
Nyt tiedän, että Tohtori Živagon ”Jurjatin” on Perm, Uralin miljoonakaupunki Siperian radan varrella. Jurjatiniin matkataan varmaan jo televisiosarjan seuraavassa jaksossa, pois kaoottiseksi muuttuneesta Moskovasta.
Permiin järjestetään nykyisin matkojakin romantiikannälkäisille, tohtori Živagon ja hänen rakastettunsa Laran jalanjäljille. Se on siis kuvitteellisille rakastavaisille pyhitetty Venäjän Verona. (lisää…)
Der Spiegel kertoo tämän viikon numerossaan merkittävästä uutuuskirjasta, joka ilman muuta kuuluu maailmankirjallisuuden kulttuuripääomaan. Mikä tarkoittaa, että sen olemassaolo tuntuu tavattoman hyvältä, jopa turvalliselta, mutta siihen ei ole pakko koskea. (lisää…)
Taisin syksyllä huoata Günter Grass -juttujen jälkeen, että onneksi riittää vähäksi aikaa.
Nyt hän on täällä taas. Q-teatteri esittää ensi viikolla sovituksensa Peltirummusta, josta ennakkoon näkemäni näytteen perusteella on tulossa tapaus. Ei vähiten Outi Kavénin suggestiivisen Oskarin vuoksi. (lisää…)
Olet selaamassa aiheen Teatteri arkistoa.
