Václav Havelista tuli Euroopan kumouksen symboli, ehkä merkittävin niistä mielipidevaikuttajista, joiden esimerkin ja ajatusten voimalla kylmän sodan rautaesiripun taakse jääneet maat vapautuivat kesällä ja syksyllä 1989 stalinistisesta järjestelmästä lähes ilman verenvuodatusta. (lisää…)
Archive for the ‘Praha’ Category
Václac Havel
Sunnuntai, Joulukuu 18th, 2011Tiesittekö muuten…
Keskiviikko, Marraskuu 17th, 2010Tiesittekö muuten…
… että Suomen kansallislaulun sanat kirjoitti henkilö joka syntyi Ruotsin kuninkaan ja kuoli Venäjän keisarin alamaisena.
…että sen sävelsi Ranskan hallitsemassa Hampurissa syntynyt saksalainen, jota on myös kutsuttu suomalaisen musiikin isäksi.
…että Suomen kansalliskirjailija, Seitsemän veljeksen kirjoittaja ei koskaan ollut Suomen kansalainen.
…että Finlandian säveltäjä oli Suomen kansalainen vasta vuodesta 1919, jolloin hän oli jo säveltänyt viisi sinfoniaa, ja jolloin Suomen kansalaisuus virallisesti otettiin käyttöön.
…että Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon voittaja ja Finlandia-ehdokas Alexandra Salmela ei ole Suomen kansalainen, vaikka on kirjoittanut loistavan kirjan erinomaisella ja vivahteikkaalla suomen kielellä.
Kaikesta huolimatta: lämpimät onnittelut.
Haastatteluja joita en tehnyt
Sunnuntai, Joulukuu 20th, 2009Pari päivää sitten se iski: tajusin etten ehkä enää koskaan tee isoa kirjailijahaastattelua. Ajatus on tyrmistyttävä. (lisää…)
Huonosti informoitu — vai liian hyvin?
Perjantai, Syyskuu 25th, 2009Jari Tervon Koljatin kuvitteellinen päähenkilö ja -ministeri Pekka Lahnanen häpeää nuoruuden hairahdusta, jonka esiin sukeltaminen saisi hänet näyttämään poliittisesti naiivilta. Urho Kekkosen jäätyä sairaslomalle syksyllä 1981 nuori Lahnanen kirjoitti Helsingin Sanomiin mielipidekirjoituksen, jossa hän toivottaa presidentin palaavan pikaisesti virkaansa panemaan maan ulkopolitiikan horjuttajat järjestykseen.
Tällainen kirjoitus tosiaan julkaistiin 10. 10. 1981. Sen allekirjoittaja oli Nuoren Keskustan Liiton puheenjohtaja Matti Vanhanen Espoosta.
Tuntuu hurjalta, että kun puoli Suomea tiesi jo ainakin kaksi vuotta aikaisemmin presidentin pahoista muistihäiriöistä, Keskustan nuorisojärjestön puheenjohtajalle ei muistettu kertoa. (lisää…)
Mielikuvitushenkilö, melkein totta
Tiistai, Toukokuu 19th, 2009Muistattehan Tuulen varjosta Unohdettujen kirjojen hautausmaan, uhanalaisten kirjojen viimeisen turvapaikan, josta kirjoille vihitty henkilö saa käydä pelastamassa yhden teoksen palauttaakseen sen elämään. Jos joskus vaihdan tämän blogin nimeä, voisin valita tuon Carlos Ruiz Zafónin keksimän. Espanjaksi se kuulostaa vielä vaikuttavammalta: El cementerio de los libros olvidados. Ja sen niminen blogikin näkyy jo olevan.
Ruiz Zafónin uudessa Enkelipelissä Unohdettujen kirjojen hautausmaan asiakkaiden joukossa mainitaan muuan Daríos Cymerman, joka ainoana vieraana on onnistunut eksymään loputtomille käytäville. Syön valmiiksi pehmentyneen olkihattuni, ellei hra Cymerman ole vähintäänkin lähisukua tsˇekkiläiselle Jára Cimrmanille. (lisää…)
Pieni on kaunista
Maanantai, Joulukuu 8th, 2008Olen tänäkin vuonna lukenut muutaman mammuttikokoisen teoksen Karsten Alnæsin Euroopan historian neljännestä osasta (suosittelen kaikille) ja Jaan Krossin helmikuussa viroksi ilmestyneen muistelmateoksen jälkimmäisestä osasta Ildefondo Falconesin ylimainostettuun Meren katedraaliin ja Panu Rajalan Unio Mysticaan. Aika moni järkäle odottaa vielä joululomaa ja tarkempaa tutustumista. Viime kesänä lukemani pari dekkariakin olivat kolmiosaisia ja vähintään viisi-kuusisataa sivua paksuja.
Siksi on ollut erityinen nautinto löytää vuoden vaikuttavimmat ja syvällisimmät käännöskirjat 100-200 sivun kokoluokasta (no myönnän, että lukemani otos on sekin aika pieni). (lisää…)
Minulla on jo kirja
Sunnuntai, Lokakuu 26th, 2008Kirjamessuille lähtiessä muistutamme aina: ”Meillä on jo kirja.” Hurskas toive, etteivät kirjapinot kotona ja maalla enää kasvaisi, on joka kerta osoittautunut turhaksi. (lisää…)
Kundera, puolesta ja vastaan
Perjantai, Lokakuu 17th, 2008Ensireaktio kuluneen viikon skandaaliuutiseen oli lievä vahingonilo. Vasta sitten heräsi kysymyksiä.
Tšekkiläisen Respekt-lehden mukaan nuori Milan Kundera ilmiantoi länteen siirtyneen tšekkilentäjän Miroslav Dvořáčekin, joka oli lähetetty salateitse takaisin Tšekkoslovakiaan. (lisää…)
Havelin näytelmät heti suomeksi!
Maanantai, Kesäkuu 2nd, 2008Mistä löytyisi suomalainen kustantaja, joka ottaisi julkaistaakseen hienon, absurdin näytelmäkirjailijan tekstejä?
Tarkoitan Václav Havelia, jonka toistakymmentä liuskaa laajaa haastattelumuistelusta vuodesta 1968 muokkaan juuri HS.fi:ssä julkaistavaksi. Näytelmäkirjailija Havelin kokemukset hullun vuoden toukokuussa Amerikan-kiertueella ovat kutkuttavaa luettavaa, vaikka eivät dramaattisuudessa ihan pärjääkään kansalaisaktivisti Havelin toiminnalle elokuussa miehittäjien keskellä Liberecin salaisella radioasemalla.
Havelin näytelmiä on nähty meillä televisiossa ainakin parhaiden amerikkalaisten teatterien esityksinä. Suomeksikin niitä on käännetty ihan kelpo valikoima. Kirjaksi niitä vain ei saada, näytelmien lukemista kuin ei vieläkään oikein pidetä täysipäisenä hommana. (lisää…)
Kirjallisuuden kirous kaupungin yllä
Lauantai, Toukokuu 24th, 2008Tavallaan ymmärrän niitä turisteja, jotka ryntäävät suositun kirjan (tai siitä tehdyn elokuvan) perässä siinä kuvattuun kaupunkiin. Niinhän itsekin teen, tietysti — krhm — hillitymmin kuin massaturistit ja kaupallisen eksploitaation kaukaa kiertäen.
Olisi hauska kuulla kokemuksia kaupungeista, joita vaivaa kirjallisen maineen kirous. (lisää…)


