Archive for the ‘Pokkarit’ Category

Smeds, Rintala ja Vilho Lampi

Sunnuntai, Kesäkuu 22nd, 2008

Otin kesälomalle mukaan kaksi kassillista kirjoja, ja nyt jo harmittelen, että jotain unohtui.

Onnistuin varaamaan liput Kristian Smedsin Jumala on kauneus -esitykseen heinäkuun alussa Naissaaressa Tallinnan edustalla. Olen aina pitänyt taiteilija Vilho Lammesta kertovaa romaania Paavo Rintalan eheimpänä, mutta nyt olisi ollut hyvä tarkistaa vaikutelma. Edellisestä lukukerrasta taitaa olla vuosikymmeniä. (lisää…)

Pieni punakantinen, kirja kallehin

Perjantai, Toukokuu 16th, 2008

RIIKA. Ihmettelette ehkä Prahaan ja Riikaan päivättyjen postausten kovin pientä aikaeroa. Se johtuu siitä, ettei Prahan lentokentällä ollut vapaasti käytettävää langatonta verkkoa, kuten puolestaan hotellissani Riiassa.

Ihmettelette ehkä myös, että olen Riiassa, jälleen yhden rajan tuolla puolen pelkkä kela-kortti matkustusasiakirjanani. Näyttää olevan niin, että vapaan matkustamisen idea otetaan jotenkin kirjaimellisemmin näissä muutama kuukausi sitten Schengen-sopimukseen liittyneissä maissa. (lisää…)

Selkä menosuuntaan

Keskiviikko, Huhtikuu 23rd, 2008

Taisi olla kolmisenkymmentä vuotta sitten, kun junamatkalla Keravalta Porvooseen (vakioyhteyttä oltiin lakkauttamassa) huomasin olevani niitä matkustajia, jotka mieluummin matkaavat selkä menosuuntaan. Siis katselemassa miten rata junan perässä jää taakse. (lisää…)

Sata vuotta, kovat kaulassa

Perjantai, Huhtikuu 11th, 2008

Suomalaiset ovat löytäneet pokkarin, kertoo näillä hetkillä (perjantaina klo 15) julkistettu pokkarikustantajien teettämä tutkimus suomalaisten lukutottumuksista.

Ihanaa, suomalaiset! Nyt kun vielä kaikki kustantajatkin löytäisivät pokkarin, ja ennen kaikkea rohkenisivat julkaista pokkariformaatissa muutakin kuin menneensyksyistä bulkkiviihdettä. (lisää…)

H:n kaupungissa

Maanantai, Maaliskuu 17th, 2008

Kun Kiina tappaa Lhasassa mielenosoittajia, tuntuu mauttomalta muistuttaa samaan aikaan tapahtuvista askelista avoimuuden suuntaan. Varsinkin, kun kyseessä ei ole mikään suuri harppaus (jopa 40 miljoonaa nälkään kuollutta), vaan pikemminkin oire aikansa eläneen järjestelmän katkokävelystä.

No, joka tapauksessa: silmiini osui tänään Reutersin pieni juttu, Pekingiin päivätty dekkarikirjailija Qiu Xiaolongin haastattelu. Olin yllättynyt jo siitä, että Yhdysvalloissa asuva ja kirjoittava Qiu oli Pekingissä, ja vielä yllättyneempi siitä, että hänen kirjojaan on julkaistu Kiinassa. (lisää…)

Uutta ja vanhaa viiniä

Perjantai, Marraskuu 16th, 2007

Pitihän sitä käydä hakemassa, uuden sadon beaujolaisia. En olisi ehkä mennyt, ellei Alko olisi muutamaa myymälää lukuunottamatta ollut lakon vuoksi suljettu. Haaste, nääs.

Mitä siitä muuta voi sanoa kuin: mukiinmenevää. Paljon mielenkiintoisempaa, maukkaampaa, jännittävällä tavalla vielä nielussakin karvastelevaa on se, mitä luin beaujolais nouveauta siemaillessani. Kaivoin hyllystä Eino Leinon pakinat. Niitä pitäisi jokaisen journalistin, ja kirjallisuudesta ja yhteiskunnasta kiinnostuneen, silloin tällöin lukea, enimmäkseen opiksi, mutta joskus myös varoitukseksi. Kiltteyttä Leino sanoi vastustavansa, mutta omilleen hän on toisinaan kovin myötäsukainen. (lisää…)

Tiiliskiviä

Torstai, Heinäkuu 12th, 2007

Brightonin kirjakaupat on juostu läpi. Verbi on oikea, mutta vaatii selityksen: katse juoksee, jalat puutuvat. Valikoimat ovat kunnioitettavat, kunhan ensin huomaa ohittaa ”kolme kahden hinnalla” ja muut ”kivaa kesälukemista” -tarjoukset. Nyt ei ole hakusessa määrä vaan laatu.

On vain niin noloa kauppaan ja itse asiaan päästyään huomata, ettei juuri sillä hetkellä tule mieleen yhtäkään niistä pitkään himoituista kirjoista, joita ikäänkuin on lähtenyt etsimään. (lisää…)

Männyt

Sunnuntai, Kesäkuu 24th, 2007

Ensimmäisenä kesäloman aamuna katse kiertää huvilan makuuhuonetta ja pysähtyy sängyn vieressä olevaan kirjahyllyyn. Kirjoja on monta, monta, mutta nyt huomaan vain Boris Pasternakin runovalikoiman, Marja-Leena Mikkolan neljä vuotta sitten suomentaman Sisareni, elämän. Yhtä monta vuotta se on odottanut paikallaan, vaikka sen oikeastaan pitäisi olla kaupungissa Pasternakin muiden teosten joukossa — tai vielä mieluummin Mikkolan Ahmatova- ja Mandelstam-valikoimien vieressä.

Teen niin kuin monena aamuna aiemminkin (siksi Pasternak kai on maalle jäänytkin). Avaan kokoelman ja alan lukea ensimmäistä esiin avautuvaa runoa. (lisää…)

Älä lue tätä kirjaa (ellet halua tietää 107 Maigretin ratkaisua)

Torstai, Kesäkuu 14th, 2007

Takavuosien juustomainosta mukaillen: jokaisessa meistä asuu pieni ruotsalainen l… Linné, luokittelun ja listoittelun pakkomielle.

Ainakin minussa. Parikymmentä vuotta sitten haaveilin luokittelevani Maigretit, kaikki 107 romaania ja kertomusta. Tuntui kiehtovalta ajatukselta listata mitkä tarinoista tapahtuvat Pariisissa, mitkä Ranskan maaseudulla, mitkä ulkomailla. Vuodenaika ja sää: Pariisin hautova heinäkuun helle tai loppusyksyn harmaus ja loputon sade leimaavat niin Maigretin kuin rikollisenkin mielialaa, ja tuntuu usein johdattelevan tutkimuksiakin kohti näköistään lopputulosta. Mitä Maigret syö ja juo? Sekin tapahtuu temaattisesti ja on osa romaanien ehjää tunnelmaa. (lisää…)

Elämäni naisia

Tiistai, Kesäkuu 5th, 2007

Jäi se kaivelemaan: että eikö elämääni vaikuttaneiden teosten listassa muka ole naisten kirjoittamia. (lisää…)