Blogit

Nyt se sitten kerrottiin: Lahden kansainvälinen kirjailijakokous pidetään ensi kesänä Messilässä. Jotain sellaista saattoi aavistella: lomakeskus on sopivan lähellä Lahtea, majoitustilaa ilmeisesti riittää – Messilä mainostaa, että sitä voi tarvittaessa laajentaa teltta- ja laavumajoituksella – ja ruoka- ja juomatarjoilu toimii. Ilmeisesti myös keskiyön jalkapallo-ottelulle on jo paikka katsottuna. Tai ehkä se korvataan mönkijäpoololla. (lisää…)

Lahden kansainvälistä kirjailijakokousta ei ensi kesänä pidetä Mukkulan kartanon alueella, vaan ilmeisesti muualla Lahdessa tai lähikunnissa, kirjailijakokouksen hallituksen uusi puheenjohtaja Kari Salmi (sd) sanoo Etelä-Suomen Sanomissa. Uutinen siteerattiin pikku-uutisena tämän aamun Hesarissa.

Onko tämä jokin vitsi? Mukkula on toiminut kirjailijakokouksen itseoikeutettuna paikkana 45 vuotta. Salmen mukaan kartanoalueelle etsitään toiminnallisesti ja taloudellisesti parempaa vaihtoehtoa. Ymmärrän että joku on nyt ratkennut ahneeksi, eikä se tietysti välttämättä ole budjettiraamiensa puristama kirjailijakokous.

Toiminnallisesti ja taloudellisesti parempi vaihtoehto tarkoittaa suomeksi yleensä toiminnan siirtämistä Kiinaan. Miltä kuulostaisi Mukdenin kirjailijakokous? Ai niin, sehän on nykyisin Shenyang.

Toimituksesta soitettiin ja pyydettiin loppuyhteenvetoa kirjailijakokouksen puheista.

Kirjoitin yhteenvedon, en puheista, vaan lahtelaisista yleisönosastokirjoituksista. Yhdessä vaadittiin keski-ikäisille kulttuuritantoille (tulkitsen kirjoituksen tosiasiallisia intentioita) tarkoitetun, todellisten lahtelaisten hylkimän ja siis täysin turhan kokouksen lopettamista tai siirtämistä Hämeenlinnaan. Ilmeisesti kirjoittaja ei keksinyt pahempaa jäynää hämeenlinnalaisille.

Keski-ikäisiä kulttuuritanttoja näkyy Mukkulassa, kumpaakin sukupuolta ja jokaista ikäluokkaa. Erityisen paljon yleisön joukossa on niitä, joiden tanttaikä on vielä vuosikymmenien päässä. Ilman heitä Suomessa ei olisi kulttuuria, ja heitä on paljon. (lisää…)

On hienoa sanoa nähneensä, miten Mikael Forssell lataa yhdessä ottelussa kuusi maalia. Kaksi Suomen paidassa, neljä muun maailman. Kaikki meni nuottien mukaan — Birminghamin ammattilaista istutettiin ensin hetki penkillä, sitten peluutettiin Suomen joukkueessa, ja (tarkoituksella hankitun) punaisen kortin ja ulosajon jälkeen hänet myytiin muun maailman joukkueelle. Näin kuului virallinen tulkinta.

Forssell ansaitsi kirjailijan statuksen Erkki Alajan kanssa tekemänsä omaelämäkerrallisen Vielä yksi maali -kirjan ansiosta.

Suomen joukkueen maalivahtia Jukka Petäjää kannattaa kadehtia. Hän tosin päästi neljä Forssellin (ja yhtä monta Tristan Hughesin) maalia, mutta torjuikin pari. Samaa voi sanoa muun maailman joukkueen kimmoisasta maalivahdista, Unkarin hämähäkistä Olga Huotarista.

On terveellistä poiketa Mukkulan tammien alta, hm, todellisuuteen. Tuskin sadan metrin päässä kartanon päärakennuksesta minut pysätti pyöräilijä.
”Onkohan täällä jossain se kirjailijoiden jalkapallo-ottelu?”
”Tuossahan se, ihan vieressä. Mutta vasta keskiyöllä.”
”No voi sun, meikäläinen on sillon nukkumassa. Olis vaan ollu mukava nähdä se Vorsell.”

Hyvä teema, niin kuin tämä ”kauneus ja kauheus” taipuu moneksi. Kauneus suosi Mukkulan kirjailijakokousta sunnuntaina, kauneus ja lämpö. Maanantaina — no, ei nyt aivan kauheus, mutta tihkusateesta rankemmaksi yltyvä sade toi mukanaan koleuden ja pakotti kokouksen siirtymään telttaan. Ahtaus ehkä tiivisti myös tunnelmaa, ainakin keskustelua käytiin intensiivisesti. (lisää…)

Tuli ilta ja yö. Toinen päivä.

Räkättirastas mekastaa himmeässä halavassa (vai mikä pajun serkuista se lieneekin) tuskin metrin päässä majapaikkani ikkunasta. Lintujen puheenvuoro, kuten eilen todettiin. Eihän kaikista ole satakieliksi, onneksi. Ajatellaan vaikka ruisrääkkää. Mitä olisi Suomen kirjallisuus ilman sitä?

Eilen illalla tein jotain, mitä en muista Mukkulassa aiemmin tehneeni. Pitkän kokouspäivän jälkeen heittäydyin hetkeksi sängyn päälle lukemaan. Luin pitkälti yli keskiyön, kunnes valomerkki yllätti ja kirja putosi. (lisää…)