Archive for the ‘Kirjallista ruokaa’ Category

Viisi kunkkua ja ässä

Keskiviikko, Tammikuu 5th, 2011

Kirja kuuluu jouluun ja joulunaikaan, mutta mikä voisi olla kaikkein jouluisin kirja? Ehdotan Michel Tournierin romaania Kolmen kuninkaan kumarrus.

(lisää…)

Kampelasta jäi vain ruodot

Keskiviikko, Syyskuu 23rd, 2009

GDANSK. Maailmassa ei ole liikaa kirjallisia ravintoloita. Nyt niitä on yksi vähemmän. Gdanskissa käydessäni ajattelin vilkaista, mitä hyvää ravintola Turbotilla eli Kampelalla on tarjottavanaan. Günter Grassin ja hänen romaaniensa ruokaohjeita kokkaava ravintola olikin lopettanut toimintansa. (lisää…)

Pelmeni-ilmiö

Maanantai, Heinäkuu 27th, 2009

Ensimmäisen kerran muistinkantamaan kirjoja on vähemmän kuin hyllytilaa. Tulin ajatelleeksi että ihmisen ja hänen kirjahyllynsä suhteessa vallitsee niin sanottu pelmeni-ilmiö — en ole koskaan onnistunut tekemään pelmeneitä ilman ettei joko täytettä tai taikinaa jää reilusti yli. Tasan ei mene koskaan. (lisää…)

Kirjaparit

Maanantai, Huhtikuu 27th, 2009

Viininharrastajien seuraleikkeihin kuuluu viiniparien maistelu ja vertailu. Joskus niitä yhdistää sama rypälelaji tai kasvualue, joskus pikemminkin vastakohtaisuus. Idea voisi toimia myös kirjallisuudessa.

Aika moni lukija on viime viikkoina ilokseni äitynyt vertailemaan Imre Kertészin ja Jonathan Littellin romaanien välittämää pahuuden kokemusta. Eikä se ole ollut mitään lipaisua, siemailua ja hienovaraista kurluttelua vaan suorastaan kaatokänni.

Mitä muita kirjapareja kannattaisi ottaa makutestiin? (lisää…)

Runebergin päivä

Torstai, Helmikuu 5th, 2009

Tänä Runebergin päivänä tapahtui ainakin kaksi ennalta arvattavaa asiaa.

Sofi Oksanen voitti (tällä kertaa) Runeberg-palkinnon ja runebergintortut loppuivat (tänäkin vuonna) työpaikkaruokalasta jo lounasaikaan.

Kaspiankääryleitä uudeksivuodeksi

Keskiviikko, Joulukuu 31st, 2008

Kyläkaupastamme lienee turha mennä kyselemään iranilaista kaviaaria. Muuten kokeilisin uudenvuodenaaton hiukopalaksi kaspiankääryleitä. Resepti on yksinkertainen, joskin kalliinpuoleinen. Opin sen ukrainalaisen Vasyl Koželjankon romaanista Hopeinen hämähäkki. (lisää…)

Menneisyyden maku

Lauantai, Syyskuu 13th, 2008

Salaattipussia avatessa piti oikein hieraista silmiä. ”Lassen luomussa maistuu menneisyys”, pussin kyljessä luki.

Jaha. Ymmärrän tarkoituksen, ja pussin sisältö teki sille onneksi oikeutta. Mutta ei ole kuin viikko siitä, kun saman keskikaupungin marketin hyllystä mukaan tarttui korkeaan ikään ehtinyt, päältä virheetön kurkku, jossa menneisyys maistui ihan muulta. (lisää…)

Muurahaiset ja heinäsirkat

Tiistai, Heinäkuu 29th, 2008

Tänään tekee mieli kirjoittaa opettavaisista saduista. Mutta vielä enemmän tekee mieli mansikoita. Mansikka-aika loppuu koska tahansa, marjat on syötävä nyt kun niitä vielä saa.

Vai miten se olikaan? Lähikaupan tiskin äärellä kuulen keskustelunpätkän, joka todistaisi päinvastaista. Siellä vertaillaan kuka on eniten saanut mansikoita pakkaseen ja mistä ja milloin niitä on saanut laatikoittain edullisimmin. Ja eikun suoraan pakkaseen, kulkematta oman suun kautta. (lisää…)

Hiljaiseloa Porissa

Lauantai, Heinäkuu 19th, 2008

Terveisiä Porista, kylläpä nyt matkustellaankin. Torstain ja perjantain piti kulua jazzin merkeissä, mutta selkävaivaisena luovutin Santanan konsertin kallisarvoisen pääsylipun teini-ikäiselle tyttärelleni. Tuntui olevan tyytyväinen.

Niin minäkin. Vietin mukavan piknik-iltapäivän keskikaupungin pikkupuutarhassa vihdoinkin Tove Janssonin elämäkertaa lukien. (lisää…)

Kun Ruotsin joukkuepeli hajosi

Maanantai, Heinäkuu 14th, 2008

Kesäloman kaksi ensimmäistä viikkoa meni suurelta osalta ruotsalaisten dekkarien parissa. Pitäisikö olla huolissaan?

Stieg Larssonin trilogian kolmas osa oli keskimmäistä onnistuneempi, mutta kaiken kaikkiaan Larssonin kolme tiiliskividekkaria olivat pettymys. Sujuvaa ja luettavaa, jännittävää ja huvittavaa, mutta substanssia ei sivumäärään nähden oikeastaan riittänyt.

Siksi olikin mainiota tutustua Leif G. W. Perssonin dekkaritrilogiaan. On kuin olisi siirtynyt Kalle Mestarietsivän maailmasta aikuisten kirjallisuuteen. (lisää…)