Archive for the ‘Filmattua kirjallisuutta’ Category

Huomio! Täällä filmataan

Tiistai, Maaliskuu 24th, 2009

Onpa hienoa kuulua mediaan, tuohon sopulilaumaan. Tarkoitan tällä kertaa maanantaista Kaiken takana oli pelko -kirjan julkistamistilaisuutta.

Kolmesataa, ehkä neljäsataa kuulijaa seurasi Sanomatalossa kirjan toimittajien Sofi Oksasen ja Imbi Pajun puheenvuoroja. Mediatorin laitamilla kymmenkunta mielenosoittajaa, joista suurin osa suomalaisia putinisteja, esitti pateettista protestiaan kirjan julkaisemisen johdosta. Kaikki kamerat ja spotit oli suunnattu mielenosoittajiin, vähän niin kuin jalkapallo-ottelussa media keskittyisi maalin sijasta kentän pinnassa filmaavaan puolustajaan. Miten tässä näin kävi? (lisää…)

Tohtori Murke ansaitsee muistolevyn!

Tiistai, Maaliskuu 17th, 2009

Kölnin kaupunginarkiston romahtaminen maaliskuun alussa uutisoitiin näkyvästi Suomessakin, olihan rauniokasassa muun muassa Marxin ja Hegelin käsikirjoituksia. Myös Kölnin suuren kirjailijan ja nobelistin Heinrich Böllin kirjallisen jäämistön pelätään tuhoutuneen. Perikunta kun oli toimittanut sen arkistoon turvaan arkipäivän uhkaavilta vaaroilta. (lisää…)

Kirjallisuutta ilman painomustetta (ja vähän painomusteellakin)

Tiistai, Maaliskuu 10th, 2009

Terveisiä — hm — kirjallisuuden tuolta puolelta, vai miten sen oikein samoisi. Menneellä viikolla olin merkillisen paljon tekemisissä kirjallisuuden adaptaatioiden kanssa: teatteria, oopperaa, televisiosarjaa, sarjakuvaa, klassikkonäytelmän klassinen elokuvaversio ja merkittävän romaanin pian ilmestyvä uusi suomennos — sähköisenä kirjana. (lisää…)

Kohtalottomuus ja Danton tv:ssä

Perjantai, Tammikuu 30th, 2009

Tv-Nytin selailu tuotti mieluisan yllätyksen: Lajos Koltain Kohtalottomuus (”suomalaisella” nimellään Fateless — ikuisesti merkitty) esitetään Teemalla ensi torstaina 5. 2. klo 22.

Huomenna lauantaina muuten esitetään (FST5 klo 21.15) Andrzej Wajdan Danton. Silläkin on kirjallinen taustansa, muttei se, mitä luulin. (lisää…)

Kirjasta elokuvaksi

Perjantai, Tammikuu 23rd, 2009

Muistan Andrzej Wajdan tapaamisesta 1970-luvun lopulta vain lauseen: huonoista kirjoista tulee parempia elokuvia kuin hyvistä. Mieleeni ei jäänyt lisäsikö Wajda: ”Ja kääntäen.” (lisää…)

Lethen tällä puolen

Torstai, Joulukuu 25th, 2008

Joulupukki toi Roy Anderssonin elokuvan Sinä elävä. Katsoimme sen heti, eikä jouluyötä olisi juuri paremmin voinut aloittaa. Ei ole montakaan kirjaa, jotka vaihtaisin Anderssonin kalvakkaaseen mutta ehdottomasti tämänpuoleiseen maailmaan. (lisää…)

Henry Parland, kymmenes marraskuuta.

Maanantai, Marraskuu 10th, 2008

Arthur Rimbaud kuoli 10. marraskuuta 1891. Sillä on tuskin mitään tekemistä sen kanssa, että myös Neuvostoliiton johtaja Leonid Brežnev kuoli 10. marraskuuta, 91 vuotta myöhemmin.

Maanantaina kymmenes marraskuuta 1930 kuoli suomenruotsalainen runoilija Henry Parland Liettuan väliaikaisessa pääkaupungissa Kaunasissa, josta silloin usein käytettiin kaupungin venäjänkielistä nimeä Kovno. Hänellä ja Rimbaudilla oli jonkin verran enemmän yhteistä. (lisää…)

Elämäkerta ja sielumessu

Keskiviikko, Lokakuu 1st, 2008

Viikon Waltari on Panu Rajalan Unio mystica, kauan odotettu Mika Waltarin elämäkerta. Odotus palkitaan keskiviikkona, kun teos viimein julkistetaan.

Olen lukenut viime viikonlopusta lähtien sen vedoksia ja voin tähänastisen perusteella sanoa: hyvältä näyttää. Tutkijanote ja elämän tarina (kirjoitan sanat tässä tietoisesti erikseen) ovat tasapainossa. Mutta vielä on matkaa aamuun ja jatkan lukemista.

Sen verran pidin taukoa, että ehdin illalla katsoa Puolan-tuliaisista Andrzej Wajdan Katynin. Elokuvan taidokas rakenne piti intensiteetin yllä loppuun saakka. Ennen lopputekstejä pimeä ruutu ja katkelma Pendereckin Puolalaista requiemia. Kaunis, musertavan järkyttävä elokuva. Kadehdin niitä suomalaisia Lahdesta Ouluun ja Kuopioon, joilla vielä on tilaisuus nähdä se Puolan elokuvaviikon esityksissä.

Syntymäpäivä

Keskiviikko, Syyskuu 24th, 2008

VARSOVA. Uutinen tavoitti meidät aamupäivällä Puolan elokuvainstituutissa. Äkkiä oli täysin mahdotonta keskittyä Puolan elokuvatuotannon näkymiin. Iltapäivällä ulkoministeriössä suomalaiselle journalistiryhmällemme esitettiin surunvalittelu.

Huomaan kalenterista, että tänään (tiistaina) on väkivallan uhrina kymmenen vuotta sitten kuolleen poikani syntymäpäivä. Kolmekymmentäkolme, symbolinen ikä. Niin se on, liian varhain kuolleet vainajat vanhenevat mielessämme, kunnes kuolevat mukanamme pois. (lisää…)

Viikon Waltari: Kuriton sukupolvi

Tiistai, Elokuu 26th, 2008

842-sivuinen Mika Waltarin näytelmät ei näytä siltä, että sen ahmaisisi kerralla, mutta niin vain kävi vuonna 1999, kun kirja ilmestyi. Selailin sitä tänään uudelleen. (lisää…)