Archive for the ‘100 kirjaa’ Category

Hyvä rouva!

Tiistai, Tammikuu 5th, 2010

Olen keksinyt pyörän uudelleen. Mitä muuta voi sanoa, kun huomaa kirjoittavansa: Gustave Flaubertin Rouva Bovary on luultavasti maailman paras romaani.

Niin on sanottu ennenkin. Kiistäköön ken haluaa. Se pyörii sittenkin. (lisää…)

Ensimmäinen aamu eläkkeellä

Torstai, Joulukuu 31st, 2009

”Monien vuosien uutteran opiskelun ansiosta hän onnistui peittämään tietämättömyytensä tiedon paksujen kerrosten alle.”

Siinä se on, pitkän toimittajanuran yhteenveto. Löysin aforismin tänä aamuna Stanisław Jerzy Lecin uudesta, aiempaa laajemmasta suomennosvalikoimasta. Nyt olen sitten eläkkeellä ja blogi jatkuu ensi vuonna harrastuspohjalta — kuten enimmäkseen tähän astikin.

Yhdeksänkymmentä kirjaa

Keskiviikko, Joulukuu 9th, 2009

Oho, laskujeni mukaan jäljellä on enää yhdeksän työpäivää. Ja sitten työtä vuorotta, kuten eläkeläisillä usein, kun vauhti on jäänyt päälle. Olen jo sopinut blogini jatkamisesta tällä samalla paikalla (vaikka mielelläni muuttaisin sen nimen yksinkertaisemmaksi). (lisää…)

Ensimmäinen kvartaali

Tiistai, Syyskuu 29th, 2009

Kesällä lupasin miettiä omaa sadan kirjan listaani. Päätöksenteko vain on niin vaikeaa — ei kirjojen valitseminen, vaan niiden karsiminen. Mistä voin tietää, nimeäisinkö samat kirjat vielä kahden kuukauden kuluttua. (lisää…)