Blogit

Olen saanut luetuksi Marcel Proustin Combrayn. Oli muuten neljäs kerta. Krhm.

Ensimmäinen kerta oli 1968, kun tämä Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin ensimmäinen suomennettu nide oli juuri ilmestynyt. Lukeminen jäi siihen, koska toista osaa piti odottaa yhdeksän vuotta, enkä vielä osannut tarpeeksi ranskaa jatkaakseni alkuteoksella.

Toinen kerta oli 1987, suomennoksen kuudennen osan ilmestyttyä. Hyvällä alkukiihdytyksellä pääsin viidennen osan alkupuolelle. Kolmannella kerralla päätin aloittaa uusimmasta osasta, vuonna 2003 ilmestyneestä Pakenijasta, mutta yhden viikonlopun tiiviin lukemisen jälkeen tuntui sittenkin välttämättömältä palata alkuun.

En nyt sanoisi, että Proustista on tullut minulle ongelma. Mutta miksei — kun suomennossarja kuukauden kuluttua vihdoin valmistuu — asiaa voisi ottaa sellaisena (en mielelläni käyttäisi lakitupaan vivahtavaa sanaa haaste ). Olenhan toistakymmentä vuotta sitten onnistunut lopettamaan tupakoininkin. Neljä yritystä sekin vaati.

Löytyisikö muita proust-ongelmaisia vertaisryhmään, vaikka vain seuraamaan luku-urakan etenemistä?