Jari Tervo kirjoitti sunnuntaina unohtumattomat muistosanat perjantaina kuolleesta ystävästään Tommy Tabermannista. Niihin on vaikea lisätä mitään, varsinkin kun itse olin vuosikymmenet enemmänkin kollegiaalinen hyvänpäiväntuttu. Tavatessa vaihdettiin ystävällisiä sanoja, jotka eivät edustaneet kummankaan syvintä osaamista.
Tommy Tabermannin syvintä osaamista ei liioin tietenkään ollut hänen vetämänsä julkinen rooli televisioyleisön älykkäänä hauskuttajana tai kansanedustajana joka toi eduskuntaan hivenen inhimillistä näkökulmaa aloitteillaan ja puheenvuoroillaan. Tabermann oli runoilija, luultavasti aliarvostetuin alallaan – eräänlainen aikamme Larin-Kyösti. Kun vähitellen unohtuu (jos nyt on mitään syytä unohtaa) hänen runojensa ja persoonansa tuotteistaminen – esimerkiksi aikoinaan pilkatut lausuntatilaisuudet uimahalleissa ja värssyt maitotölkin kyljessä – jäljelle jäävät runot.
Tabermannin tuotannosta löytyy keskeistä suomalaista rakkauslyriikkaa hyvinkin suuren elämäntyön verran.
5. heinäkuuta 2010 kello 10.07
Harmillista, ettei Tervon kirjoitusta näe netistä. Tabermann kuten moni muukaan suomalainen runoilija ei saanut elinaikanaan tarpeeksi arvostusta. Suomessa runot eivät saa ansaitsemaansa tilaa ja oikeasti niiden lukijat on marginaalissa kaiken muun kirjallisuuden keskellä. Tabermann sai kuitenkin aika ajoin huomattavankin suuren myynnin, huomion ja äänen runoilleen, joten ei tässä ole syytä ihmetellä ja huolestua Tabermannin runojen epäsuosiosta ja alasteilaamisesta – ainakaan minun mielestäni. Amen.
5. heinäkuuta 2010 kello 10.50
Minulle Tabermann jää kenties vaikutukseltaan tärkeimmäksi yksittäiseksi runoilijaksi. Kokoelma ”Anna minä kumoan vielä tämän maljan” ilmestyi kuin täsmätilauksena juuri sillä hetkellä, jolloin kiinnostuin runoista, rakkaudesta, viinistä ja elämisen tarkoituksesta. Kirjaa luettiin yksin ja yhdessä, sitä kierrätettiin ja siteerattiin, se kulki kassinpohjalla ja lojui yöpöydällä.
Nykylukijasta se voi vaikuttaa pateettiselta ja naiivilta.
Minulle se muistuttaa siitä iästä, jolloin sai ja täytyi olla suuritunteinen.
”Ehkä minusta vain suon synkkä silmä
lopulta, mustan tähden noustua, saa omansa.
Ennen sitä, sydänverikukkani, silmäripsilintuni,
anna minä kumoan vielä tämän maljan.”
5. heinäkuuta 2010 kello 13.39
Loistava tuo Larin-Kyöstin ja Tabermannin rinnastus. Siinä on perää!
5. heinäkuuta 2010 kello 14.37
Tabermannia väheksymättä on ehkä syytä lisätä, että Suomessa on myös sellaisia aliarvostettuja runoilijoita, joita kriitikkojen lisäksi hylkivät myös kustantajat ja ns. suuri yleisö, kuinka suuri se nyt lyyrikolla onkaan. Lieneekö yksi heistä Jyrki Pellinen? Olisi kiinnostavaa lukea selvitys runokritiikin määrästä ja mitasta (enkä nyt tarkoita runomittaa) Suomen suurimmissa päivälehdissä. Keiden kokoelmat arvioidaan säännöllisesti, keiden satunnaisesti, keiden ei koskaan.
5. heinäkuuta 2010 kello 15.55
Alusta saakka olen lukenut Tabermannin runoja.
Monista teoksista olen pitänyt.
Kirjoitin jo 70 -luvulla myönteisiä arvioita esim. valikoimasta Kukkiva kivi (1978).
Havaintojeni perusteella Tabermann on jakanut ihmiset voimakkaasti. On niitä, jotka jumaloivat. Ja niitä, jotka eivät pidä tai sulata. Ja sitten vielä niitä, joilla on ollut niin suuria ennakkoluuloja etteivät ole koskaan lukeneet.
Jossakin vaiheessa runoteoksia alkoi ilmestyä niin tiuhaan, ettei pysynyt mukana. Saattoipa olla toistoakin.
Tiedän, että monet ovat kirjoittaneet Tabremannin runoja muistikirjoihinsa ja vihkohinsa ja kuljettavat niitä aina mukanaan.
Mainitsen kolme suosikkikokoelmaani: Tähtiä kämmenellä, valikoima Kukkiva kivi ja Valitusvirsiä valkoisille heteroille.
Monet Tommyn runot jäävät elämään. Toivon että joku joskus tekee runoista perusteellisen tutkimuksen, väitöskirjan jne.
Missä Tommyn tapasinkin hän oli aina myönteinen ja ystävällinen.
En ole ainoa joka muistelee runoilijaa lämmöllä.
5. heinäkuuta 2010 kello 17.30
[...] siitä, miten nerokkaan yksinkertaisia runot oikeastaan ovat. Merkkejä on jo olemassa, esimerkiksi tässä. Runot 1970–2010 -kirjaa selatessani mietin, olisiko runoista tullut parempia, jos Tabermann [...]
13. heinäkuuta 2010 kello 13.41
Luulen, että Tabermannin runot olivat ja ovat käyttölyriikkaa parhaimmillaan — vaikka sitten tyynynpäällisessä, joulukalenterissa (joku kerran osti minulle Tabermann-joulukalenterin, jonka joka luukusta löytyi runo), tai lainauksena, jolla voi ilmaista suuria tunteita. En itse niitä oikeastaan ikinä muuten lukenut (siis hänen teoksistaan) tai kokenut omikseni, mutta kyllä niillä ehdottomasti paikkansa on, ja ne voivat todella nousta vielä arvoon arvaamattomaan.
Arjessa löytyvästä kirjallisuudesta puheen ollen; huomasitteko että naapuriblogissa on alkanut futisaiheinen kesädekkari?
30. heinäkuuta 2010 kello 13.44
Jokainen
joka on pidellyt
aaltojen silittämää
kiveä kädessään
tietää
että jatkuvalla hyväilyllä
on ihmeitä tekevä voima
Tommy Tabermann
Kirjailijaprofiililtaan Tommy Tabermann oli aito rakkausrunoilija.
Lisäksi hän oli monipuolinen ajattelija ja aikalaiskriitikko.
Surullista vain, että pilkka oli usein hänen palkkansa, mikä seikka tietenkin kertoo vain enemmän (kyynisestä) ajastamme.
21. elokuuta 2010 kello 10.13
Nyt kun Tommy Tabermannin poismenosta on jo kulunut hieman aikaa, Tommy edelleen on mielessä silloin tällöin.
Kiitos kommentoijille edelle. Kiitos Lenelle runosta. Kiitos albacelestelle Kristian Sundqvistin kesädekkarivihjeestä
Mutta missä on Hannu Marttila? Kysyy lukijasi Kosti.
16. syyskuuta 2010 kello 23.39
”Tulla lähelle vaatii sinulta voimaa,
paljon väkevää voimaa.
Olla lähellä
vaatii sinulta rohkeutta
paljon paljasta rohkeutta.
Päästää lähelle; sisälle
vaatii sinulta vain,
uskoa toiseen ihmiseen.”
(Tommy Tabermann)
Viime vuosina Tommy henkilönä,kirjailijana,runoilijana,ihmisenä
tuli minulle aina vain läheisemmäksi. Hän oli jonkinlainen kaukorakkaus ja sielunveli. Kahtena viimeisenä vuonna olin tyttäreni kanssa tiiviisti kuuntelemassa hänen runojaan ,sanojaan,kirjallisuusmessuilla. Oli ihanaa kuunnella hänen itsensä lukemassa koskettavia ajatuksia ,ne singahtivat kuin elävät nuolet panssarini läpi suoraan sydämeen. Sain aina lohdutusta hänen sanoistaan (kuten runo yllä) senhetkiseen elämäntilanteeseeni ja saatoin kokea hetken onnellisuuden tunnetta,kokemalla itseni edes hetken eheäksi.
V.2009 kirjallisuusmessuilla halusin ehdottomasti häneltä nimikirjoituksen ostamaani kirjaan; sain hetken olla hänen vaikutuspiirissään ja saatoin sanoa hänelle muutaman kauniin sanan hänen runoistaan. Silloin hän oli jo sairas; kohtaaminen oli minulle erittäin arvokas.Pelkäsin menettää näin merkityksellistä , harvinaislaatuista ihmistä ,runoilijaa – olinhan saanut niin monta kertaa häneltä lohtua ajatustensa kautta.
Minusta Tommylla oli harvinainen,kullan arvoinen kyky kirjoittaa vakavista ja syvällisistä asioista kepeästi (Mika Waltari sanoi antaessaan aikanaan kirjallisuuspalkintoa Tommylle).
P.s. olisin toivonut,että Tommyn elämäkerrassa olisi tuotu tätä seikkaa syvällisemmin esiin. Olisi voitu analysoida runoja syvällisemmin ja tuotu näin esille enemmän Tommyn harvinaista runoilijatyyppiä monipuolisemmin-enemmän ihmisenä kuin julkkiksena. Kaikenlainen kauneus olisi pitänyt tulla esiin heti ensi sivuilla- aivan,kuten hän sanoi äidilleen hänen poismenon jälkeen:” Mene,kaunis,mene sinne,missä kauneus hallitsee. Mene sinne aina yhtä kauniina.
Sirottele sieltä kauneutta meihin,jotka ikävöimme sinua ja iloitsemme kanssasi kaikesta kauniista.” (Tommy Tabermann)