Hyppäsin vanhatestamentillisesta hämärästä apokalypsin iltaruskoon. Kirjoiksi käännettynä: jätin Thomas Mannin yli tuhatsivuisen Joosefin ja hänen veljensä hetkeksi odottamaan, kun vihdoin sain käsiini Graham Greenen Haiti-romaanin Näyttelijät.
Kuvaus Haitin presidentin ja diktaattorin François ”Papa Doc” Duvalierin hirmuvallasta on punottu taitavasti Greenen tyypillisiin teemoihin. Eurooppalainen, enemmän tai vähemmän brittitaustainen seikkailija palaa lyhyehkön poissaolon jälkeen Port-au-Princeen äidiltään perinnöksi saamaansa hotelliin, mutta ehkä ennen kaikkea nähdäkseen uudelleen salarakkaansa, eteläamerikkalaisen diplomaatin vaimon. Samalla laivalla kaupunkiin saapuu joukko ihmisiä, joiden taustat, roolit ja tavoitteet eivät ehkä ole aivan sellaiset kuin he antavat ymmärtää.
Kaupungissa vallisee pelko ja pimeys, jonka turvin presidentin terrorikaarti, tontons macoute eli ”säkkisedät” kiersivät keräämässä presidentin oletettuja vastustajia pohjattomaan säkkiinsä. Jotkut ehtivät ennen setämiesten yötä: takaa-ajettu ministeri löytyy itsemurhan tehneenä hotellin uima-altaasta.
Port-au-Princen raunioita on tuskin päästy raivaamaan, mutta Haitin tulevaisuudestakin on pakko puhua. Yhtenä mahdollisuutena on pidetty matkailua, joka tosin globalisaation aikana tuskin kohdemaata rikastuttaa. Matkailua Greenekin sivuaa kuvaamalla, miten yötä myöten juhliva turistiparatiisi Papa Docin valtaantulon jälkeen hiljeni ja tyhjeni. Köyhillä ei mennyt sen paremmin tai ehkä huonomminkaan kuin ennen, mutta pelko oli yhtäläinen.
Voiko enää huonommin olla? Kyllä voi.
Kun Näyttelijöiden päähenkilö palaa yön uusia kauhuja odottavaan pääkaupunkiin, hän sittenkin kokee kotiinpaluun tyydytystä: vaikka turistit ovat kaikonneet, Port-au-Princen 1800-luvun vanhojen talojen fantastiset kummitusmaiset muodot ja koristelut ovat kuin ovatkin tallella, hän panee merkille.
Enää ei niitäkään ole.
22. tammikuuta 2010 kello 19.20
Suosittelen myös yhtä toista romaania, paitsi Graham Greenen, nimittäin Margaret Atwoodin romaania Bodily Harm(en muista suomenkielistä nimeä, mutta ilmestyi joka tapauksess 1980-luvulla).
Siinä kuvataan Haitin (tosin paikkaa ei nimetty, karibialaista toivottomuuden diktatuuria) turismia ja sitä että länsimaiselle liberaalille naiselle voi käydä huonosti, jos hän ottaa aatteensa ja demokraattiset virityksensä mukaan lomamatkalle.
24. tammikuuta 2010 kello 22.47
Atwoodin kirja on suomennettu nimellä ”Lievää vakavampi”.