Haastatteluja joita en tehnyt

| Julkaistu 20. 12. 2009 0:14

Pari päivää sitten se iski: tajusin etten ehkä enää koskaan tee isoa kirjailijahaastattelua. Ajatus on tyrmistyttävä.

Yritin muistella vuodesta 1968 tapaamiani kirjailijoita: ensimmäisia haastateltaviani oli 95-vuotias Ilmari Kianto, Auroran sairaalassa keväällä 1969. Nyt tuntuu käsittämättömältä, että olen haastatellut vuosisata sitten vaikuttanutta kirjailijaa, Arnold Schönbergin ja Winston Churchillin ikätoveria.

Olen haastatellut Waltaria, Veijo Merta, Haavikkoa ja Hyryä, Helvi Hämäläistä, Pentti Saarikoskea, Juhani Peltosta ja lukuisia nuorempia suomalaisia kirjailijoita. Olen tehnyt kirjailijahaastatteluja Virossa, Latviassa ja Neuvostoliitossa, Puolassa ja Tšekissä, Unkarissa ja Romaniassa, Itä- ja Länsi-Saksassa, Sveitsissä ja Ranskassa… ja tavannut suuren joukon merkittäviä ulkomaisia kirjailijoita vierailullaan Suomessa. Joistakin heistä historian käänne 20 vuotta sitten teki presidenttejä, jotkut sama käänne palautti menestyvän delegaatiokirjailijan asemasta maan pinnalle, ja aika monelle aikoinaan toisinajattelijoina vainotuille uusi aika merkitsi vain uusia ongelmia.

Olisin halunnut tänä vuonna haastatella Imre Kertésziä. Hänen saksalainen kustantajansa kertoi keväällä kirjailijan valmistelevan uutta teosta, joten haastatteluja ei toistaiseksi tipu. Siihen meni se tilaisuus. Suunnittelin myös matkaa Bukarestiin tapaamaan Mircea Cartarescua, tulevaa nobelistia. Alkuvuoden hankkeeseen ei loppuvuonna enää ollut motivaatiota.

Günter Grassin tapasin neljä kertaa, mutta varsinaista haastattelua en koskaan saanut. Matkustin kolmisenkymmentä vuotta sitten hänen kanssaan junalla Jyväskylästä Helsinkiin, joten ainakin haasteltu on. Ja kun Grass kaksi vuotta sitten 80 vuotta täyttäessään kieltäytyi kategorisesti haastatteluista, hänen sihteerinsä ehdotti että tulisin Gdanskiin seuraamaan merkkipäiväjuhlallisuuksia kirjailijan kotikaupungissa. Samalla matkalla pääsin kyllä juttuunkin nobelistin kanssa, jota toimittajien pitkä laahus seurasi niin ravintolaan kuin synagogassa järjestettyyn juhlatilaisuuteen. Nyt kehtaan jo paljastaa noloimman seikan: lähetin kerran haastattelupyynnön faksilla Lyypekkiin Grassin sihteerille. Kuukausia myöhemmin hän vastasi tiedusteluuni: kyllä tänne joku viesti teiltä on tullut, mutta se oli tyhjä. Olin siis laittanut kirjeen väärinpäin faksiin.

Viisas kirjallisuustoimittaja keskittyisi nuoriin, hyvävoimaisiin kirjailijoihin, etteivät haastateltavat kuole pois ennen kuin sanaakaan on ehditty vaihtaa. Suunnittelin loppukeväällä 1991 Isaak Bashevis Singerin haastattelua Miamissa. Singer kuoli saman vuoden heinäkuussa, ennen kuin ehdin lähettää haastattelupyyntöni.

Näen vieläkin punaista, kun muistelen nobelisti Czeslaw Miloszin haastattelua joulukuussa 2000. Siis haastattelua, jota ei tullut.

Krakova, Miloszin kotikaupunki, oli ollut Helsingin ohella yksi vuosituhannen vaihteen kulttuuripääkaupunkeja, ja kehitimme ajatuksen, että vuoden tarjonta huipennettaisiin juuri Krakovaan. Milosz oli nimittäin järjestämässä suurta runotapahtumaa, jossa hänen lisäkseen esiintyisivät kaupungin toinen nobelisti Wislawa Szymborska ja irlantilainen nobelisti Seamus Heaney sekä moni muu vuosituhannen vaihteen merkittävä runoilija. Lisäksi Milosz oli luvannut varata ainakin puoli päivää yksityiseen haastatteluun. Olin lukenut viikkokausia Miloszin suomennettuja ja englanninnettuja teoksia, esseitä ja runoja ja erityisesti muistelmia. Olin valmistautunut ehkä paremmin kuin koskaan ja täynnä intoa. Ja sehän kostautuu.

Kaksi päivää ennen lähtöä matkaehdotus tuli bumerangina takaisin, koska kulttuuriosasto oli ylittänyt budjettinsa. Jouduin päättämään, kerronko kirjailijalle alastoman vai kaunistellun totuuden. Valehtelin 90-vuotiaalle teräsvaarille, että lääkärini kielsi minua matkustamasta.

11 vastausta artikkeliin “Haastatteluja joita en tehnyt”

  1. Kosti kirjoittaa:

    Niin. Pitäisi kai nauttia kaikesta siitä, mitä on sittenkin saanut aikaan. Ja mitä kaikkea olet meille lukijoille antanut.
    Kaikissa on jonkin verran perfektionistia.
    Mitä en ole saanut tehtyä? Tuokin on tekemättä.
    Moni tapaus kaihertaa mieltä.
    Riittäisi kun on tehnyt parhaansa. Sen mihin on kyennyt, ehtinyt, jaksanut.
    Olet nähnyt, kokenut ja tehnyt paljon, Hannu! Kiitos siitä.
    Hyvää joulua, vuotta 2010!

  2. Eija G kirjoittaa:

    No on sinulla ainakin muisteltavaa loppuiäksi! Ehkäpä väläytät meillekin jotain tapaamisistasi, sopivassa yhteydessä. Ei me kuitenkaan muisteta vuosikymmenien takaisia haastatteluja, niitä tehtyjä.

  3. Jane kirjoittaa:

    Eija G, loistava ajatus; kirja kirjailijahaastatteluista?!? Ostaisin! : )

  4. taavi kirjoittaa:

    Minä en yleensä lue kirjailijahaastatteluja, koska niiden funktio lukijan kannalta on hämärä. Kirjallisuuskritiikki ohjaa lukijaa tekemään lukuvalintoja. Niinkuin mainio listasikin.

    Perustelisitko Hannu, miksi kirjailijan pitäisi vielä selitellä jälkeenpäin teoksiaan lukijoille. Mitä menetän?

  5. Ulkosuomalainen kirjoittaa:

    Taas mielenkiintoinen kirjoitus! Olet, Hannu, aivan loistavassa vedossa juuri eläkkeelle jäädessäsi. Toivottavasti saamme nauttia kynänjäljestäsi monessa muodossa vielä pitkään. Itsekin laittaisin tuon kirjan kirjailijahaastatteluistasi ostoslistaan hetimiten.

  6. Hannu Marttila kirjoittaa:

    Hyvä kysymys, Taavi. Ehkä kirjailijahaastatteluissa jännittävintä onkin yrittää saada kirjailija kommentoimaan tai jopa tulkitsemaan teostaan tai kirjoittamistaan, “kirjoittamisen mysteeriä”. Harva siihen on ylipuhuttavissa. Tai sitten on niin, että ne joiden kirjoittamisesta kernaasti kuulisi lisää, eivät halua puhua, ja ne jotka kernaasti puhuvat eivät ole kiinnostavia. Ainakin yhden poikkeuksen muistan: Bohumil Hrabal kertoi Prahassa 1988 aivan koruttomasti kirjoitustekniikastaan, jonka ylpeänä tunnusti lainanneensa surrelisteilta ja Jackson Pollockilta — ja sai sen kuulostamaan paljon yksinkertaisemmalta kuin se onkaan. Hrabal kertoi “vain kuuntelevansa kapakan loputtomia tarinoita ja leikkaavansa sitten hälystä sopivan palasen”. Ja siinä on kirja, melkein sellaisenaan.
    Uskokoon ken tahtoo, mutta vitsi olikin siinä miten kirjailija sen siinä kuin impovisoiden muotoili. Kirjailijahaastattelu on tapa puristaa kirjallisia pisaroita jo kerran puristetusta sitruunasta. Mutta ne ovat kuitenkin pääasiassa autenttisia pisaroita.
    .

  7. taavi kirjoittaa:

    Perustelusi vakuuttavat, Hannu, tekstin tuottamisen ja luomisprosessin osalta. Siinä on hyvä syy lähteä matkaan.

    Sen sijaan en pidä nykykirjailijoiden tavasta repostella kirjojaan jälkikäteen. Teos pitäisi miettiä ennen julkaisemista niin valmiiksi, että se voisi sen jälkeen jatkaa elämäänsä itsenäisenä. Ostamani taulunkin pitää olla niin valmis, ettei taiteilijan tarvitse tulla sitä jälkikäteen täydentämään.

    Kun kirjallisuuskriitikko löytää arvosteltavaa, niin kirjallisuuden harrastaja saa luettavaa. Olen ruvennut komppaamaan listaasi. Siinä menee ainakin puoli vuotta. Sitten kaivataan taas lisää sulateltavaa.

    Pysyttelen taajuudella.

  8. Violeta kirjoittaa:

    Kirjailijahaastattelukirja olisi minustakin mieluisaa luettavaa!

    Itselläni on taipumus sellainen, että kun oikein tykkään kirjasta, rakastun sen henkilöihin, miljööhön ja jos mahdollista, ajatuksiinkin.
    Tällaisten kirjojen tekijät ovat minulle ihan selvästi idoleita, ja luen kaikki heidän haastattelunsa. Häpeillen tunnustan, että nykyisenä aikana, kun kopioiden saaminen on niin vaivatonta, tulostan lehtien nettiversioista arvostelut ja haastattelut, enkä sitten malttaisi heittää niitä pois lainkaan. Onneksi niitä oikein rakkaita kirjoja ei sentään joka päivä ilmesty.

  9. Hannu Marttila kirjoittaa:

    Itse en ole kovinkaan innostunut nimen omaan kirjailijahaastattelujen kokoamisesta kansiin. Tapaamiset ovat olleet unohtumattomia, mutta olen aika usein käyttänyt haastattelua vielä laajemman reportaasin osana (sellaisiakin joskus muinoin tehtiin kanta-Hesarissa, jopa Ilta-Sanomissa). Myönnän silti, että päivälehdessä on lukijaystävällisempää jakaa tekstimassat pienemmiksi, helpommin hahmottuviksi kokonaisuuksiksi.
    Lukisin kyllä mieluummin kirjan niistä haastatteluista, joita en syystä tai toisesta voinut tehdä.

  10. susanna kirjoittaa:

    Oikein teit teräsvaarille valehdellessa! Uskoisin muuten, että täällä Venäjällä kiinnostavat kirjailijat odottaisivat taitavaa haastattelijaa. Kaunista joulua ja kaikkea hyvyää udelle vuodelle!

  11. Omasta taskusta kirjoittaa:

    Kaikki tärkeinä pitämäni haastattelut olen joutunut puntaroimaan tykönäni ja maksamaan omistani. En ole saanut matkakorvauksia tai muuta tukea juttu- tai haastattelumatkoja varten.

    Tietenkin se on johtanut siihen, että olen voinut tarjota Helsingin Sanomille melko vähän aineistoa, jonka tekeminen on vaatinut liikkumista, silti joitakin tärkeimpiä olen tehnyt ja ne on julkaistu.

    Jotkut vapaat toimittajat kertovat saaneensa matkakorvauksia Sanomilta, minä olen saanut vain haukkumisia, jos olen ottanut asian puheeksi.

Kommentoi