18 vastausta artikkeliin “Yhdeksänkymmentä kirjaa”

1. Antti kirjoittaa:
   9. joulukuuta 2009 kello 19.33

   Nyt on pakko kysyä: mainitset, että mukana on yksi kirja kultakin kirjailijalta, mutta Simenonilta on Maigret-kirjat! Onko tässä jokin logiikka? Vaikuttava lista, kunpa pääsisi tällaiseen tiivistämiseen. Edes sitten joskus, kun pääsen samaan taitekohtaan missä sinä Hannu nyt olet. Tietenkin piti heti katsoa ja vertailla omaan hyllyyn. Babitsin Haikarakalifia minulla ei ole (onko tämä Kirkalle sukua?) eikä muutamia muitakaan.

2. Utelias kirjoittaa:
   9. joulukuuta 2009 kello 20.45

   Hieno lista! Kiitokset siitä. Olen lukenut noin puolet listan kirjoista. Kirjailijoista osa (ainakin A. H. Tammsaare, Pierre Bayard, Mihaly Babits ja Jan Kott) on minulle tuntemattomia. Täytyypä ottaa selvää, keitä he oikein ovat ja mitä ovat kirjoittaneet. Olen iloinen, että Möriken Mozartin matka Pragiin on listalla, harvinaisen hieno, pieni kirja.

3. Violeta kirjoittaa:
   9. joulukuuta 2009 kello 21.32

   Olen päivän mittaan käynyt lueskelemassa komeaa listaasi. En tietenkään ole kaikkia lukenut, mutta ainoa minulle tuntematon nimi on Leopold Tyrmand, kohtalaisen paksukin näkyy olevan. Asun Kirkkonummella, sen kirjasto *alkaa* vasta vuoden -56 jälkeen (Porkkalan luovutuksen takia), mutta oikeastaan vasta 70-luvulta, eikä siellä vanhempaa kirjallisuutta ole kattavasti. Onko kirjailija puolalainen?
   Onpa iso ilo lukea kaunista listaa.

4. Kosti kirjoittaa:
   9. joulukuuta 2009 kello 22.03

   Kiitos listasta, Hannu!
   Paljon oli mukana omia suosikkejani, tarkemmin nimeämättä.
   Olen iloinen, että jatkat blogia.
   Mutta silti: kaikkea¨hyvää, nostalgiaa ja iloa viimeiselle yhdeksälle työpäivälle!

5. Hannu Marttila kirjoittaa:
   10. joulukuuta 2009 kello 8.35

   Otin listalle tieten tahtoen myös nimiä, joista moni ei ole kuullutkaan. Mihaly Babits on ikiaikainen suosikkini, edellisen vuosisadanvaihteen kaksoisolentotarina, suorastaan ”postmoderni” romaani nuoresta varakkaan perheen pojasta, joka öisin uneksii olevansa köyhä ja kaltoin kohdeltu oppipoika — vai onko sittenkin kurjuus totta ja huoleton lapsuus unta… Romaanin nimi viittaa Tuhannen ja yhden yön samannimiseen satuun (nehän olisivat myös kuuluneet listalleni!).

   Maigretieja on tosiaan suomennettu kai kahdeksisenkymmentä (alkuteoksia on novellit mukaan lukien toista sataa, suomentamattakin muutama pulen kirjan mittainen tarina). En halunnut nimetä yhtä tarinaa erikseen, koska Maigretit ovat tavallaan formaatti. Jokainen romaani on itsenäinen kokonaisuus, mutta samalla tavallaan vain yksi näkökulma Maigretin vaikuttavaan hahmoon. Voisin rajata: suosikkejani ovat Pariisiin sijoittuvat tarinat, ja niistä ehkä erityisesti 18. ja 9. kaupunginosan tienoilla tapahtuvat, esimerkiksi sarjamurhaajan jäljitystä hienosti kuvaava Maigret virittää ansan. Suomennoksista erityisasemassa ovat olleet ne muutamat 1950-60-luvun painokset, joiden mustavalkoisissa kansissa Maigretina esiintyy Otavassa työskennellyt isäni (erityisesti Maigret huvittelee ja Maigret ja kadonnut asiakirja). Kerroin tästä parikymmentä vuotta sitten pariisilaiselle dekkariantikvariaatin pitäjälle ja Maigret-spesialistille. Hän oli vilpittömän kateellinen, aivan kuin olisin kertonut olevani Maigretin poika (se jota hän ei surukseen koskaan saanut).
   .

6. Hannu Marttila kirjoittaa:
   10. joulukuuta 2009 kello 9.04

   Jatkan vielä: Tyrmandin romaani suomennettiin viisikymmenluvulla. Ei erityisen korkeakirjallinen teos, mutta intensiivinen kuvaus ja kuvitelma sodanjälkeisen Varsovan pimeästä puolesta, entisestä katutappelijasta joka ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja alkaa väkivaltaisesti opettaa kaltaisiaan. Ajatonta on tuo oikeudenmukaisuuden ja laillisuuden moraalinen ristiriita, mutta myös ajankuva on kiehtova. Toinen puolalainen, Jan Kott on esseisti, jonka tulkinnat Shakespearen näytelmistä tulkitsevat unohtumattomasti 1900-luvun kauheuksia. Myöhemmin Los Angelesissa asuneen (ja siellä kuolleen) Jan Kottin hieno muistelmateos on valitettavasti suomentamatta.

   A. H. Tammsaaren viisiosainen Totuus ja oikeus on näiden leveysasteiden suurromaaneja. Sen (tietääkseni valmiiksi käännetyn) neljännen osan piti ilmestyä ensi keväänä, mutta eipä näy Otavan kevätluettelossa — mikä tarkoittaa, että aikaisemmat osat ehtivät loppua sitä mukaa kuin sarja valmistuu.
   Totuus ja oikeus on vaikuttava ja monipolvinen sivistyneistöromaani, jonka jokainen osa edustaa samalla omanlaistaan tyylilajia. Päähenkilö Indrek varttuu suolle raivatulla itsenäisellä ja naapuririidan kalvamalla maatilalla, pääsee jo melko varttuneena oppikouluun Tarttoon ja osallistuu veriseksi kääntyneeseen kapinaan vuonna 1905. Neljännessä (siis hamassa tulevaisuudessa suomeksi ilmestyvässä) osassa Tammsaare kuvaa sivistyneistöavioliittoa, joka sekin päättyy traagisesti, ja viidennessä Indrek palaa myyttiseen alkukotiin sovittamaan menneet ja etsimään suuntaa elämälleen.

7. Violeta kirjoittaa:
   10. joulukuuta 2009 kello 12.11

   Tällainen listan teko on, muun mielenkiintoisuuden ohella, ilmiselvästi hyvä tapa lukijoiden parissa tehtyyn *kuluttajanvalistustyöhön*, niinkuin näemme. Kiitos selvityksistä, tiedot Simenonistakin ovat mielenkiintoisia. Ja ainutlaatuisia ihan varmasti! – Babitsin olen varmaankin lukenut joskus, mutta muistikuva on kovin heikko. Tammsaaren kirjasarjan alkua olen myös lukenut, sekin pitäisiä päivittää.
   Listassa on paljon sellaisia kirjoja jotka saavat hykertelemään, mutta samalla tunnen jonkinlaisen piston, kun en muista niistä paljoakaan. Mutta eihän ihmisen tarvinne säilyttää päässään neljän-viidenkymmenen vuoden aikana lukemaansa -? Kun ei kukaan enää tule sitä tenttaamaan minulta.

8. Eija G kirjoittaa:
   10. joulukuuta 2009 kello 16.21

   Komea lista on! Monta omaakin suosikkia on, monta, joita en ole lukenut ja muutama, joista en ole kuullutkaan kuten Babits, Borchert, Kott ja Tyrmand. Hannun kansanvalistustyön ansiosta olen lukenut ainakin Hrabalin Tarjoilin Englannin kuninkaalle, tosi hauska, ja Tammsaaren Totuus ja oikeus, joka oli todellinen lukuelämys. Jotain Bachmanniakin olen hankkinut hyllyyni, mutta vielä ei ole ollut sitä aukkoa, johon se olisi mahtunut. Ehkäpä saan joskus luetuksi Decameronenkin.

   Se on hyvä, ettet Hannu pääse saamaan vieroitusoireita, kun voit jatkaa kirjojen parissa! Ja voit aloittaa ”joululomalla”. Mukavaa loppurutistusta!

9. Ritva kirjoittaa:
   10. joulukuuta 2009 kello 18.20

   Ensinnäkin kiitos siitä, että jatkat blogisi pitämistä. Vaikka harvoin osallistun keskusteluun, olen kuitenkin seurannut blogia innokkaasti ja ollut iloinen siitä, että blogissa esitellään usein myös itäisen Keski-Euroopan tai keskisen Itä-Euroopan vähemmän tunnettuja kirjailijoita. Tältäkin listalta löytyi monia teoksia, joihin selvästi pitää tarttua. Olin myös iloisesti yllättynyt, kun Tyrmandin Paha mies pääsi listallesi. Itse taisin törmätä siihen pari vuotta sitten jonkin Tapani Kärkkäisen tekstin kautta ja luin kirjan kahta ruokataukoa lukuunottamatta yhdeltä istumalta. Olin juuri nähnyt Tampereen elokuvajuhlilla Kasimierz Karabaszin elokuvan Ludzie z pustego obszaru (Ihmisiä tyhjältä vyohykkeeltä) vuodelta 1957, joka kuvaa varsovalaisen nuorison elämää 1950-luvulla. Tyrmandin romaani sijoittui suunnilleen samaan ympäristöön ja nimenomaan ajankuvauksena sodan jälkeisestä Varsovasta siinä oli jotakin kiehtovaa, vaikka kai jännitystarinakin jotenkin koukutti. Romaaniin oli todellakin onnistuttu vangitsemaan ajan henki tavalla, jota esimerkiksi historiankirjoitus harvoin onnistuu lukijalleen välittämään.

10. SS kirjoittaa:
    11. joulukuuta 2009 kello 6.21

    Hienoa, että jatkat blogin pitoa!

    Listallasi on toistaiseksi ilmeisesti kahdeksan naiskirjailijan teosta ja 82 mieskirjailijan teosta.

11. Hannu Marttila kirjoittaa:
    11. joulukuuta 2009 kello 9.49

    SS: Minä sain pikaisesti silmättyäni määräksi yhdeksän… en kai laskenut rouva Bovarya mukaan?

    Niin, mietin itsekin tuota epäsuhtaa, joka ei paljon korjaantuisi jos lisäisin listaan mielessäni olleita nimiä: Maria Jotunin näytelmät, Sirkka Turkan runot, Kristina Carlsonin Herra Darwinin puutarhurin, Herta Müllerin Sydäneläimen, Beauvoirin muistelmat, Marja-Liisa Vartion, Minna Canthin Työmiehen vaimon, Olga Tokarczukin Alun, Alexandra Berkován Magorian, Madame de Sévignen kirjeet ja monta muuta. Huomasin myös, että amerikkalainen kirjallisuus on melkoisesti aliedustettuna suomennosvolyymiinsa nähden. Olisi listalle nyt ainakin Huckleberry Finn kuulunut…

    Jokaisen kunnon muistelmankirjoittajan tavoin kohtasin monta kiusausta kaunistella elettyä — tässä tapauksessa luettua — todellisuutta. Lista on kuitenkin tuollaisena lähempänä totuutta, noin kuudenkymmenen vuoden uraani lukijana. Se heijastaa kiistämättä myös kirjallisuuden, ainakin kirjallisuushistorian arvostuksia ja painotuksia.

    Mitäpä sitä kieltämään: olen aikani lapsi, joka onneksi sentään ainakin kymmenen prosentin verran on kehittynyt nollapisteestä. Olen ylpeä siitä, että tyttäreni lukevat eri kirjoja kuin minä.

    ,

12. Eija G kirjoittaa:
    12. joulukuuta 2009 kello 18.51

    Ilahduin, kun näin listallasi Anders Cleven Katukiviä, kuin tervehdys nuoruudesta. Pidin kovasti siitä pikku kirjasta, ja siihen aikaan asuinkin Helsingissä. Kai Berliini – arkea ja uhkaa on sama kuin Rapport från Berlin? Ainakin ne ovat samalta vuodelta, 1958. Se oli hämmästyttävän hyvä raportti nuorelta mieheltä, Donnerin olisi kannattanut jatkaa enemmän sillä asialinjalla. Pidin myös kovasti Diktoniuksen elämäkerrasta ja tämä Bergman – kirjakin oli mielenkiintoinen, vaikka kertoikin enemmän kirjoittajasta itsestään. Varför finns jag till teki myös vaikutuksen eksistentiaalisella pohdinnallaan.

    Noin puolet minäkin olen noista lukenut, tarkkaan ottaen 47, kun Sveijk ja Berlin Alexanderplatz jäivät kesken, jostain syystä. Parikymmentä ottaisin omalle listalleni, ja sitten vielä monelta kirjailijalta jonkin toisen kirjan, joka on jossain elämän vaiheessa ”huumannut”. Huck Finn kuuluisi minulla kyllä siihen listaan, jos ajatellaan lukuelämyksiä elämän varrelta. Luin sen vasta parikymppisenä ja olin aivan innoissani. Listaltasi on hyvä täydentää yhtä ja toista.

13. Risto kirjoittaa:
    12. joulukuuta 2009 kello 23.10

    Kiitos, Hannu Marttila, kiinnostavasta listasta.

    En harrasta imartelua, mutta sanon silti lukevani Hesarista mieluiten juuri sinun viisaita ja sivistyneitä arvostelujasi. (Tämä tietysti edellyttää, että olen itsekin viisas ja sivistynyt!)

    Oma listani ei olisi ihan sama, mutta useimpia kohtia en tohdi asettaa kyseenalaisiksi.

    Silti kurtistan kulmiani parin kohdalla. Minusta Roald Dahl on enintään näppärä kirjoittaja. Hänen maailmankuvansa ei ole kovin aikuinen. ”Yllättävät” loppukäänteet ovat melko triviaaleja. Ihmiskuvaus on kovin yksiulotteista.

    Peter Bichsel on toki kovin mielikuvituksekas ja älykkäästi absurdi, mutta ”Lastentarinoista” minulle loppuvaikutelmaksi jää kylmyys.

    Kottin Shakespeare-kirja on mainio, mutta non-fictionina ei minusta kuuluisi tälle listalle. Ja Shakespearesta on kirjoitettu – valtavan rihkamakasan ohella – myös Kottin yli ulottuvaa, vaikkapa Frank Kermoden ja Robert Weimannin komeat opukset.

    Kirjoitin, mitä kirjoitin, mutta hyvää tahtoen ja mieltymysten kirjoa kunnoittaen.

14. hdcanis kirjoittaa:
    13. joulukuuta 2009 kello 12.17

    Yhdeksän naista minäkin laskin, ja pari sellaista joiden sukupuolesta en tiedä…
    Ja kun tuon Bayardin kirjan juuri luin niin en tiedä miten laskea listasta luettuja kirjoja, parisenkymmentä kai niitä on jotka olen lukenut. Myös pari sellaista joita olen jättänyt kesken, tai lukenut muuten osittain, iso joukko niitä joista tunnistaa nimen ja jotain sisällöstä ja paikasta kollektiivisessa kirjastossa ja muutama joista en ole ikinä kuullutkaan…

15. Hannu Marttila kirjoittaa:
    14. joulukuuta 2009 kello 17.52

    Risto: hyvää kritiikkiä, vai onko se kritiikin kritiikkiä! Itsekin voisin kyseenalaistaa muutaman valinnan, mutta kuten sanottu listalla on paljon kirjoja, jotka jossain vaiheessa ovat vaikuttaneet minuun. Roald Dahl varhaisella kuusikymmenluvulla toimi johdatuksena ”oikeisiin” novelleihin. Bichselin tilalle kuuluisi oikeastaan hänen oppi-isiinsä kuulunut Calvino, mutta hänen kirjansa on saatellut aika monia elämäni hyviä ja pahimpia hetkiä, että valinta oli henkilökohtaisista syistä selvä. ”Kylmyys” sopii kyllä vahingoniloiseen Dahliin, mutta ei minusta ihmisten manioita ja pakkomielteitä myötäelävään Bichseliin. Jan Kott on tietysti non-fictionia, jota en muuten ole ottanut listalleni, mutta Shakespeare-kirja on sittenkin loistava esseekokonaisuus Euroopan 1900-luvun kamalimmat tragediat läheltä kokeneen sukupolven kohtaloista. Sitä paitsi Kermodea ja Weimannia ei tietääkseni ole suomennettu — mutta kiitos vinkistä!

16. mimi kirjoittaa:
    20. joulukuuta 2009 kello 19.10

    Mielenkiintoinen lista! Ja kunnioituskin herättävä. Mukavaa, että eri tyylilajien edustajia mahtuu listalle. Nostan hattua listan laatimisesta ja ihmettelen samalla, miten sen pystyy laatimaan? Kiitos,

    Olen iloinen, että tämä kirjallisuusblogi jatkuu.

    Toivon mukavia ja lukuisia eläkepäiviä.

17. Jommi Leppälä kirjoittaa:
    24. joulukuuta 2009 kello 17.04

    Mainio lista, mukava että listasta tuli totta. Tossa on montakin teosta, jotka ottaisin ilman muuta mukaan, mutta sitten on paljon niitä, joita en ole edes lukenut/kuullut. Vaikuttavaa.

18. taavi kirjoittaa:
    3. maaliskuuta 2010 kello 13.45

    Olen nyt käynyt listasi läpi ja useita herkkupaloja löytyi. Esimerkkinä mainitsen ajankohtaisen Jaan Krossin Paikallaan lennon.

    Luettelon päivitys sitten taas aikanaan.

    Olen viihtynyt sivuillasi. Työpaineiden mentyä kynäilyysi on tullut uutta potkua ja luistoa.

    Hyvää jatkoa!