Finlandia-palkinnon jakotilaisuudessa Helsingin Sanomien Nyt-liitteen toimittajaksi esittäytynyt frakkipukuinen mies säntäsi lavalle ja työnsi juuri palkitulle Antti Hyrylle Sanan pöntöksi nimeämänsä pokaalin. Kumma tapa suhtautua julkisuuteen — eikö journalistin tehtävä ole tarkkailla ja raportoida julkisuutta eikä pyrkiä sinne itse. Olisiko BB kihahtanut päähän?
Laitan linkin tähän, vaikka tiedänkin että jaettu myötähäpeä on kaksinkertainen häpeä.
3. joulukuuta 2009 kello 11.25
Myötähäpeä ja tämän miehen kuva menevät hyvin yhteen.
3. joulukuuta 2009 kello 11.50
Minä-minä -toimittaja vauhdissa. Sanomattakin selvää, ettei hän käsittele kirjoittamassaa jutussa kirjaa tai kirjailijaa, vaan omia tuntemuksiaan.
3. joulukuuta 2009 kello 14.42
Kiitos Hannu, juuri näin tämä nykyisin tuntuu menevän. Toimittajat tekevät itsestään journalismin kohteita, vailla mitään häpyä. Nyt-liite ja mainitsemasi Mykkänen on tässä erityisesti kunnostautunut.
3. joulukuuta 2009 kello 21.17
Hienoa todeta, että toimittaja voi arvostella lehtensä linjaa, jos sellainen on.
4. joulukuuta 2009 kello 1.30
taavi: Se on katsos niin, että vanha rakkikoira ei enää erottele ketä haukkuu, ja saattaa purra isäntäänsäkin nilkkaan. Ihminen on työelämässä vasta sitten todella vapaa, kun eläkepaperi on allekirjoitettu ja työpöytä puoliksi tyhjennetty.
4. joulukuuta 2009 kello 7.37
Kiitos
On vahinko kun ”vanhar koirat” joutuvat jäämään eläkkeelle. Espanjalaisessa talvikaupungissani Murciassa ilmestyvässä La Verdad (Totuus) lehdessä on vanhin koluministi Malagassa asuva herrasmies, joka täytti vast´ikään 90 vuotta. Kirjailija-toimittaja kirjoittaa joka päivä takasivun kolumneja, luettavia sitä paitsi.
Marttilalle kiitokset Hesarin nettikolumneista ja muistakin. On mukava lukea asiantuntevia kritiikkejä, kuten tämä viimeinenkin.
On vahinko kun päivälehdet, Hesari mukaanluettuna, ovat viihteellistyneet voimakkaasti. Siksi olenkin tilannut Madridin El Pais-lehden. Siinä on kunnon asiaa asiantuntevasti ja objektiivisesti laajalla rintamalla ja kulttuuri sanan varsinaisessa merkityksessä on kunniassa.
Markku Heiskanen
Toimittaja (eläkkeellä)
4. joulukuuta 2009 kello 10.39
Ei minustakaan niin helpolla päästä. Jään makaamaan lasitalon kynnykselle, tarkkailen ohikulkijoita blogissani ja haukahtelen silloin tällöin jonkin kirja-arvostelunkin.
5. joulukuuta 2009 kello 15.30
Samaa mieltä kuin sinäkin. Sopii hyvin nyt-liitteen linjaan tuo pokaalin myöntäminen, näennäisen huvittavaa taikka hauskaa.
7. joulukuuta 2009 kello 8.05
Toisaalta Hesari on ainakin nettilehtenä muuttunut suvaitsevampaan suuntaan. Palautetta julkaistaan ja lukijoita aktivoidaan mukaan lehden tekoon. Hannu lähti ensimmäisten joukossa kehittämään uutta mediaa, mutta myös päätöksentekijöillä on ollut pelisilmää.
Pidetään mekin täällä kulttuuria kunniassa laajalla rintamalla ja asialinjalla!
16. joulukuuta 2009 kello 15.57
Hei,
Juhani Mykkäsen osallistuvaa havainnointia hyödyntävät jutut ovat hyvin rakennettuja ja tarkkanäköisiä. Esimerkiksi Myytinmurtajia koskeva juttu edellisessä numerossa 11.12. on tästä loistava esimerkki.
Mykkäsen avoimen läsnäolon vertaaminen ”BB:n kihahtamiseen päässä” on ohutta mediakritiikkiä. Toimittajan tehtävänä ei ole vain ”tarkkailla ja raportoida julkisuutta”. Vai onko esimerkiksi Günter Wallraff vain julkkistyrkky? Useissa arvostetuissa lehdissä toimittajat kertovat asioita minämuodossa, eikä tilanteeseen osallistumista häivytetä. Se on lukijan palvelemista.
Jos tästä kiertopalkintoa koskevasta jutusta haluaa etsiä kritisoitavaa, luontevin kohde on itse palkinto ja sen merkitys.
19. joulukuuta 2009 kello 22.36
En kiistä Mykkäsen journalistisia ansioita. Huolestuttava on pikemminkin Nytin journalistinen taso. Suomessa on jo Seiska, sitä ei tarvitse keksiä uudelleen, varsinkaan Hesarissa, jonka osaksi Nyt edelleen mielletään.
Mutta hei, Mykkäsellä on vielä matkaa Wallraffiksi. Oletko koskaan lukenut Reportaaseja julkisivun takaa tai Wallraffin muita tekstejä. Osallistuva havainnointi ei niissä tarkoita julkisuuteen tyrkyttäytymistä, vaan päinvastoin julkisuuden roolin häivyttämistä jotta muuten piillossa pysyvä tieto tulisi kokemusperäisesti julki.
Toimittaja ottaa silloin käsittämättömän suuren riskin, joskus henkensä kaupalla, joskus vain uhmaamalla yritysten tai hallitusten käytössä olevaa juridista koneistoa. Sitten kun Mykkänen kahlitsee itsensä Groznyin keskustassa lyhtypylvääseen ja alkaa jakaa Kadyrovin vastaisia lentolehtisiä (vrt. Wallraff sotilasjuntan Ateenassa) tai edes muuten paneutuu todellisiin eikä virtuaalisiin ongelmiin, hänen osallstuvan havainnointinsa voi alkaa ottaa todesta. Finlandia-palkinto ei todellakaan ole ensisijainen ongelma Suomessa, mutta olisihan osallistuva toimittaja voinut vaikka käydä heittämässä kermakakulla Suomen talouselämän puhetorvea Björn Wahlroosia tämän jakaessa Tieto-Finlandiaa marraskuun lopussa.