No niin, metsään meni lopulta vain veikkaukseni Tieto-Finlandian voittajasta. En voi muuta kuin tunnustaa: oli ilo olla väärässä. Henrika Tandefeltin Porvoo 1809. Juhlamenoja ja tanssiaisia on kiehtova kirja.
Tarkempi tutustuminen kuuteen ehdokaskirjaan oli paitsi kiinnostavaa, myös avartavaa — valintaraadin ratkaisu ei ollutkaan pöllömpi, eikä joukossa mielestäni ollut yhtään kirjaa joka ei olisi ansiannut nousta voittajaksikin. Lupaan tästedes suhtautua aiempaa ymmärtävämmin raatien ja muiden valitsijoiden ratkaisuihin. — Tämä onkin helppo luvata, koska en ole ensi vuonna enää kirjoittamassa Finlandia-uutisia Helsingin Sanomiin (ja blogia ei lasketa, eihän?).
Samalla on ilo tunnustaa, että Björn Wahlroosin palkintopuhe seremonioiden ja rituaalien merkityksestä valtiollisessa elämässä oli oivaltava ja ajatuksia herättävä. Sammon hallituksen puheenjohtajan puhuessa on yleensä tunne, että raha puhuu omassa asiassaan; nyt Wahlroos näytti kultivoituneen puolensa ja puhui Aleksanteri I:n karismasta ikään kuin Gustaf Mauritz Armfeltin haamu kuiskaajanaan.
Siteeraan tässä vielä eilen Hs.fi:ssä julkaistun esittelyni Porvoo 1809 -kirjasta:
”Poliittista, sota- ja valtiollista historiaa sekä kulttuuri- ja mikrohistoriaa yksissä kansissa: maaliskuun lopusta heinäkuun puoliväliin 1809 pidetyillä Porvoon maapäivillä Suomi irtautui vuosisataisesta yhteydestä Ruotsiin ja liittyi – liitettiin, jos tarkkoja ollaan – Venäjään, ja Aleksanteri I:n suurpiirteiset lupaukset ja suomalaisille ennennäkemätön karisma auttoivat lieventämään kulttuurisokkia. Tandefelt on perusteellinen ja täsmällinen tutkija, mutta kirjoittaa ilmavasti ja irtonaisesti, niin, suorastaan jännittävästi tarinasta, jonka loppuratkaisu tiedetään, mutta jonka käänteet ja herkulliset yksityiskohdat jaksavat silti yllättää ja kiinnostaa.
Ja mitä säätyjen kokoontuminen ja keisarillinen komeus maksoi? Aleksanterin hyväksymän laskun mukaan 135 866 ruplaa ja 24 kopeekkaa. Summa maksettiin Suomen valtion varoista venäläisen sotaväen ylläpitoon.”



26. marraskuuta 2009 kello 12.30
Lämpimät onnittelut lahjakkaalle tutkijalle Henrika Tandefeltille!
Wahlroosin valinta oli tyylikkään keveä. Myös ajankohtainen: 200 vuotta Porvoon valtiopäivistä, jolloin Suomesta tuli ” kansakunta muiden kansakuntien joukkoon”.
26. marraskuuta 2009 kello 16.06
Onhan se Porvoo 1809 ajankohtainen ja sitä saatetaan myydäkin. Mikäs siinä. Menee varmasti joululahjoiksi.