Suomen kustannusyhdistyksen entinen toimitusjohtaja Veikko Sonninen ehdottaa tänään Ilta-Sanomissa Rautatientorin metroaseman uudelleen nimeämistä, kun Helsingin kaupunki on ”huonolla hoidolla mämmäröinyt vesiputkistonsa syvään alennustilaan”.
Sonninen hakee sopivampaa nimeä kansalliskirjallisuudesta ja ehdottaa siis Kaisaniemen ja Kampin välissä olevalle vesijättömaalle nimeä Putkinotko. Muun muassa Joel Lehtosen kuoleman 75-vuotispäivän juhlistamiseksi 20. marraskuuta.
Sonninen on epäilemättä tehnyt ehdotuksensa kieli poskessa, mutta miksipä ei? Ajatus on yhtä ihmisläheinen ja virkamiesten silmissä yhtä hylättävä kuin aikoinaan myyrän ehdottaminen Helsingin metron logoksi.
Katsokaapa huviksenne, keitä kirjailijoita Pariisi on kelpuuttanut metroasemiensa nimikummeiksi kenraalien, voitokkaiden taistelupaikkojen, poliitikkojen ja tiedemiesten lisäksi:
Louis Aragon
Georges Courteline
Denis Diderot
Alexander Dumas vanh.
Anatole France
Jean Froissart
Edmond ja Jules de Goncourt
Victor Hugo
Raymond Queneau
Edgar Quinet
Voltaire
Helsingin metroasemien joukossa, nykyisten ja tulevien, voisi linjana olla Putkinotkon tavoin kansalliskirjallisuudesta tunnettujen teosten nimistö. Kaukametsä tai Tanssiinkutsu olisivat varmaan haluttuja, Kalevala henkii arvokkuutta koko asuinalueelle. Manillaköysi sopisi alueelle, jossa on paljon rintamamiestaloja.
Mikähän asema saisi kunnian kantaa nimeä Pilveen sidottu (Helvi Hämäläisen runokokoelman mukaan)? Entä Ryysyranta? Vai tulisiko koko linjan nimi Kiannolta — Punainen viiva?
Sen kertalippuihin voisi leimata Eeva-Liisa Mannerin tunnetuimman kokoelman nimen: Tämä matka. Jos sittenkin halutaan antaa lähiöön matkaajalle edes hitunen toivoa, kirjattakoon lippuun Arto Mellerin 1970 kolmetoistavuotiaana Kauppiaiden kustannuksen Kontakti-sarjassa julkaiseman esikoisteoksen mukaan Meno — paluu.
16. marraskuuta 2009 kello 17.43
HANNUN harmaa päivä oli päättymässä hanhien tarkkailuun pilkkopimeässä puistossa. Älkääkä kuvitelkokaan, että sieltä yhtään hanhea olisi löytynyt. Mutta jätöksiä, niitä kyllä löytyi ja kaikenkokoisia kaneja. Ja nyt oli aika tullut kohdata väistämätön : HANNUN olpiti lopulta ryhtyä tarkkailemaan citykaneja. Hän soluttautui niiden joukkoon koko naisvaltaisella olemuksellaan. Ja, uskokaa tai älkää, hän teki sen niin hienosti, että kaupungin puutarhuri oli vähällä jo saada pizzaansa mehevät täytteet. Mutta se, että kani lausui yht’äkkiä mitä upeimpia säkeitä runoista, sangen kantavalla äänellään, niin että puiston puut olivat katketa pauhun voimasta, sai asiat kääntymään sille, ehkä varsin oikealle tolalle, riippuu kumman näkökulmasta tarkastellaan: nälkäisen kaninhävittäjän vai elämänhaluisen hanhi&kani& kirjallisuusharrastajan. Sitä sopiikin pohtia.
Niin, että Kaisaniemen metroseisakkeella seisoi lopulta melko onnellinen, kaikenlaisten asioiden tarkkailuun omistautunut mies, HANNU. Uskokaa tai älkää, hänellä vain sattuu olemaan sama nimi kuin blogin pitäjällä.
Tämä tarina oli pakko kertoa, koska HANNU han elää vielä.
16. marraskuuta 2009 kello 17.58
Lastenkirjoja unohtamatta: Jos musiikkitalon kuopalle joskus viela paasee metrolla, pitaa pysakin tietenkin saada nimekseen Konnanmontulle hyva kyyti (Katri Tapolan kirja).
16. marraskuuta 2009 kello 18.30
han nu igen: vaikka kysymys onkin nimen samankaltaisuudesta, tarinalla lienee opetus myös kirjallisuuskriitikolle ja varsinkin tulevalle eläkeläiselle: ken hanhia tavoittelee, varautukoon liukastelemaan.
Citykanien sijaan taidan itse mieluummin keskittyä esimerkiksi haukien narraamiseen. Nekin kun kuulemma äityvät joskus taiteellisiksi, nousevat jopa puuhun laulamaan.
16. marraskuuta 2009 kello 19.11
Jos asema olisi Tilkan sairaalan vieressa, olisi nimi tietenkin
Valskarin kertomuksia (Topelius), vankilan lahella Olen syyllinen (Jotuni) ja nuorisotilojen liepeilla Kotoa pois (Canth).
16. marraskuuta 2009 kello 20.17
Hieno, erinomainen idea!! Tuollaista kehitystä pk-seutu tarvitsee!
16. marraskuuta 2009 kello 21.50
Kiitän. Kumarran. Kannatan.
On teillä mielikuvitusta!
Missä ovat Ojaharjun ”Amok, Härkösen ”Häräntappoase” ,Z.Topeliuksen ”Matkustus Sumessa”, Turtiaisen ”Minä paljasjalkainen” ja Hellaakoksen ”Jääpeili”
16. marraskuuta 2009 kello 21.57
Enpäs malta lopettaa kun vauhtiin pääsin. Jos alueella on paljon pieniä asuntoja ja nuorta väkeä, voisi luonteva nimi asemalle olla Kämppä (Alpo Rooth). Asema kasvitieteellisen puutarhan lähellä voisi olla vaikkapa Kirsikankukkia (Heidi Liehu). Asema Apollon koulun luona on tietenkin Hymyilevä Apollo (Eino Leino). Se tavallinen tarina (Hannu Salama) taitaisi sopia lähes minkä tahansa aseman nimeksi. Kekkosen sairastellessa asema Tamminiemen luona olisi varmaankin ollut Valtakunnan salaisuus (Mika Waltari). Jotenkin tuntuu siltä, että nimelle voisi yhä olla käyttöä. Vaikka (professori, rehtori, kansleri, akateemikko) Olli Lehto onkin jo jäänyt eläkkeelle, ehdotan yliopiston lähellä olevan aseman nimeksi Ollin oppivuosia (Anni Swan). Vaan mitkä asemat saisivat nimekseen Kuutamourakka (Mirkka Rekola) ja Ihmiskunnan viholliset (Waltari)?
16. marraskuuta 2009 kello 22.43
Hauen laulun ratikkapysäkki voisi olla hyvä, siellä voisi lähistöllä olla kapakka Punainen käpy. Mihin saadaan mahtumaan Viatonten valssi? Missä muuten Hellaakoski asui? Voi miten minä tykkään Hauen laulusta…
utelias, tuo Valtakunnan salaisuus oli hyvä, aktuelli sanoisin!
17. marraskuuta 2009 kello 1.24
Valtakunnan salaisuus varmaan nimetään kunhan metro (tai edes paikallisjuna) tavoittaa Nurmijärven. Asema on fiinisti lautavuorattu uudisrakennus.
Violeta: kysyit missä Aaro Hellaakoski asui. Se selvisi minulle ekaluokkalaisena, kun menin kehumaan yhdelle etutöölöläiselle saman korttelin pojalle asuvani samassa talossa kuin Waltari. Tämä kaveri heitti viileästi takaisin: ”Meidän rapussa asui Aaro Hellaakoski, ja se on juuri kuollut.” Se mykisti. Runoilija, ja vielä kuollut oli sentään mittaamattoman paljon enemmän kuin elävä menestyskirjailija, jolla tosin oli koira. En ihan tarkkaan vielä tiennyt kuka oli Hellaakoski — mutta saman tien selvitin, että meillä oli kotona runoilijan ensipainoksia esikoiskokoelmasta lähtien. Samassa Museokadun ja Oksasenkadun kulmatalossa asui yksi Sibeliuksen tyttäristä, muistaakseni Eva Paloheimo.
17. marraskuuta 2009 kello 7.20
Asemien lisäksi voisi nimetä myös yksittäisiä junia. Niinhän joissakin maissa on tapana. Espanjassa on juna nimeltä Miguel de Unamuno, Ranskassa Stendhal – ja pääseehän Helsingistäkin Tolstoilla Pietariin. Muuten nimeäisin mielelläni yhden metrojunista Simpauttajaksi (nimi, jonka mieltää erisnimeksi), mutta pitäisikö sittenkin suosia helsinkiläisiä tai Helsinkiä käsitteleviä kirjoja? Ja monimutkaisempia rakenteita: Missä kuljimme kerran, Mikko Papirossin taivaallinen niskalenkki, Sonja O. kävi täällä???
17. marraskuuta 2009 kello 11.55
Kiitos Hannu selvityksestä ja muisteluksesta!
Tässä ketjussa on runsaasti hyvin hauskoja ja minusta (ainakin osin) toteuttamiskelpoisia ehdotuksia.
Ainoa pulma, joka minulla nousee mieleen, on ehdotettujen asemien tai junien nimien taivutus: Aiotko mennä Missä kuljimme kerralla? Ei kun sinne menee Valtakunnan salaisuus!
21. marraskuuta 2009 kello 11.22
tuohon taivutuksen sujuvuuteen tosiaan pitää kiinnittää huomiota, eli pysytään kuitenkin nimisanoissa…
Ranskalaisten nimeämiskulttuuria olen ihastellut muutenkin, muutamassakin kaupungissa on mm. USAn presidenteillä omia katuja ja asemia ja muistelin että Pariisista löytyisi ainakin Walt Disney ja AC/DC.
Samoin sitten historiallisten tapahtumien mukaan nimetyt kadut, voisi löytyä vaikkapa 6. joulukuuta -katu, ja olisihan mm. ”Boulevard de L’Insurrection du Ghetto de Varsovie” hieno osoite (löytyy Nancysta).
21. marraskuuta 2009 kello 12.04
Päivämäärien mukaan nimetyt tai muuten vain numeroidut kadut ovat turistin kirous, varsinkin maissa, joiden kieltä ei osaa sujuvasti tai ollenkaan. Miten kysyä tietä tai ohjeistaa taksi, kun lukusanojen sisällöstä ei ole aavistustakaan.
Onpa muuten hienoa, että ranskalaiset ovat muistaneet katujen nimissä myös muiden kuin omiensa sankaritekoja. Varsovan geton kansannousussa ei ehkä murskattu natsien sotavoimaa samassa mitassa kuin Stalingradissa (jolle on Pariisissa nimetty metroasemakin), mutta sillä on täytynyt olla valtava moraalinen merkitys miehitetyille kansoille. Toisaaltahan Ranskassa ihannoidaan räävittömästi Bonaparten valloitussotien ja 1800-luvun siirtomaavalloitusten taisteluja.
Kirjojen nimiin palatakseni: kyllä Helsinkiin mahtuisi myös yksi Kiirastuli tai Kollaa kestää, ja miksei Synkkä yksinpuhelukin. Sitä lajia tosin esiintyy ihan tarpeeksi jo kolmosen ratikassa.
22. marraskuuta 2009 kello 21.09
Pakko lisätä: Yksinäisen miehen juna.