TALLINNA. Terveisiä mustakattoisesta salista, Juhan Liivin tunnetun runon (”must lagi on meie toas”) mukaan nimetystä Viron kirjailijaliiton juhlasalista Tallinnan Harju-kadulta.
Maanantaina mustan laen alla oli erityisen juhlallista. Juhani Salokanteleen Sivistystahto julkaistiin Piret Salurin kääntämänä viroksi. Teoksen kohde, samassa Harju-kadun talossa vuosikymmenet asunut Jaan Kross ei itse enää nähnyt elämäkertansa ilmestymistä, mutta paikalle tuli hänen leskensä Ellen Niit ja muita perheenjäseniä. Myös Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves osallistui tilaisuuteen ja piti puheenvuoron Krossin merkityksestä.
En ihan heti saa mieleeni suomalaista kirjallista tilaisuutta, jossa virassa oleva Suomen tasavallan presidentti olisi ollut julkistamassa ainakaan muuta kirjaa kuin omaansa. Voinee päätellä että Virossa kirjallisuuden arvostus on tässäkin suhteessa huomattava, olihan uudelleen itsenäistyneen valtion valitsema ensimmäinen presidenttikin maan huomattavimpia kirjailijoita. (Ja muistettakoon: kansatieteellisten dokumenttielokuvien ohjaaja — ne löytyvät nyt Tallinnan kirjakaupoista dvd-albumina, suomeksikin selostettuina ja tekstitettyinä).
Presidentti Ilves puhui toki politiikan ammattilaisen rutiinilla, olihan hän puhunut Krossin elämäntyöstä tämän hautajaisissakin tammikuussa 2008.
Hyvin hän silti tiivisti kansalliselta merkitykseltään olennaisen. Kun ranskalaisilla oli talonpoikaistyttönsä, josta tuli karismaattinen kansan ja sotajoukkojen johtaja, ja kun amerikkalaiseen mytologiaan kuuluvat tarinat sanomalehtipojasta josta tuli miljardööri, virolaisilta tällainen myytti oikeastaan puuttui ja heidän historiallista identiteettiään leimasi vuosisatainen saksalaisvalta ja maaorjuus. Jaan Kross antoi viimein virolaisille aineksia sellaiseen historiankuvaan, jota ei leimannut nöyryytys ja alistaminen, vaan usko koulutukseen ja sivistykseen.
Ilves oli huomannut myös kiintoisan näkökulman: kun Salokanteleen kirja on alkujaan tehty ihmisille, joilla ei ole omakohtaista kokemusta miehitetyssä maassa elämisestä — siis suomalaisille — se sopii erityisen hyvin myös Virossa parikymppisille ja sitä nuoremmille lukijoille, joilta tämä kokemus myös puuttuu. Sivistystahto kun ei ole niinkään kehdosta hautaan -tyyppinen elämän kronikka, vaan kuvaa Krossia hänen tuotantonsa syntyajan virtausten (tai paremminkin patoutumien) ja ilmapiirin taustaa vasten.
Julkistamistilaisuudessa oli myös Krossien perheystävä Indrek Tarand, joka sunnuntain eurovaaleissa sai vaalilistojen ulkopuolella puolitoistamiljoonaisessa Virossa sensaatiomaiset satatuhatta ääntä. Tarand muisteli muun muassa oppineensa Krossilta, miten torjutaan KGB:n värväysyritykset.
