Muistan Andrzej Wajdan tapaamisesta 1970-luvun lopulta vain lauseen: huonoista kirjoista tulee parempia elokuvia kuin hyvistä. Mieleeni ei jäänyt lisäsikö Wajda: ”Ja kääntäen.”
Wajda itse on rikkonut sääntöä ihan mielikseen. Hän oli ennen Suomen-vierailuaan tehnyt varsin vaikuttavan elokuvan nobelisti Władysław Reymontin romaanista Luvattu maa. Romaanikin oli muistaakseni oikein hyvä, nobeltasoa tai Nobelista huolimatta.
Wajdan ehkä kuuluisin elokuva Tuhkaa ja timanttia perustuu suomeksikin ilmestyneeseen Jerzy Andrzejewskin samannimiseen romaaniin. Romaani ei ole huono sekään, mutta kirjailijan jälkimainetta rasittaa Czesław Miłoszin säälimätön arvio. Stalinismin ja älymystön suhdetta analysoivassa loistavassa esseeteoksessaan Miłosz käyttää Andrzejewskista koodinimeä ”Alfa”, ja kuvaa tämän ilmapuntarimaista herkkyyttä ympäristönsä moraalisille mielipiteille.
Kirjan ja elokuvan vertailu näyttää kyllä vahvistavan Wajdan teesin: elokuva nousi tavanomaisen ja sovinnaisen kirjan perustalta taiteellisesti universaalille tasolle, ja paradoksaalisesti teki samalla kunniaa myös kirjailijan norminmukaisesti luomalle hyvän kommunistin muotokuvalle.
Olen viikon aikana katsonut kolme dvd-elokuvaa, jotka kaikki perustuvat maailmankirjallisuuden merkkiteoksiin, eläviin ja tavalla tai toisella vaikeina pidettyihin klassikoihin.
Yksi niistä oli Wajdan kymmenen vuotta sitten ohjaama Pan Tadeusz, kansallisrunoilija Adam Mickiewiczin runoeepokseen uskollisesti pohjautuva yli kaksituntinen suurelokuva. Puolassa valtavan suosion ja miljoonien katsojaluvut kerännyt elokuva ei koskaan tullut Suomessa ohjelmistoon. Millainen olisi suomalaiselokuvan menestys Puolassa, jos Kalle Holmberg ohjaisi Vänrikki Stålin tarinat historialliseksi suurelokuvaksi? Hm, ei hullumpi idea muuten!
Pan Tadeusz alkaa vähän raskassoutuisella sukuriidan selvittelyllä, mutta viimeistään kartanon väen sieniretken aikaan Wajdan kerronnan viehko tyylittely, puolalaisuuteen liitettyjen ristiriitaisten ominaisuuksien ironisointi ja jopa eräänlainen liioitteleva oopperamaisuus käyvät selviksi. Napoleonin Venäjän-retken aattoon ja alkuun sijoittuva tarina huipentuu ensin farssimaiseen yhteenottoon, jossa puolalaiset maalaisaateliset taistelevat ensin keskenään ja lopuksi rauhoittamaan tulleita venäläisiä miehitysjoukkoja vastaan. Kaikki päättyy sukuriidan suloiseen sovintoon, kihlajaisiin ja suurenmoiseen poloneesiin kartanon puutarhassa.
Pan Tadeuszta en ole nähnyt myynnissä Suomessa. Kansainvälisistä verkkokaupoista se löytyy englannin-, saksan ja ranskankielisin tekstein.
James Joycen Odysseuksessa kuvatun ”Bloomsdayn” (16. 6. 1904) satavuotispäiväksi 2004 valmistunut Bloom oli kiinnostava löytö (turha mainita, ettei sitäkään ole esitetty Suomessa eikä tekstitetty — edes englanniksi). Odysseuksen filmatisoinnin ohjannut Stephen Rea esittää elokuvassa myös nimiroolia, Dublinissa vaeltavaa Leopold Bloomia. Hieno näyttelijäntyö ja herkullisesti tallennettu Joycen Dublin tekevät Bloomista katsomisen arvoisen, vaikka tietysti valtavan ja moniulotteisen romaanin tiivistäminen alle kahden tunnin elokuvaksi laimentaakin korkealle viritettyjä odotuksia.
Toistaiseksi ylivoimaisesti paras Joyce-filmatisointi on John Hustonin Muistot. Se perustuu Dublinilaisia-kokoelman novelliin Kuollut. Löysin sen alennusmyynnistä joskus vhs-kaudella; dvd:nä sitä ei ole Suomessa näkynyt.
Kameramiehenä paremmin tunnettu Lajos Koltai sai muutama vuosi sitten tehdäkseen elokuvan Imre Kertészin romaanista Kohtalottomuus. Kirjailija itse osallistui tiiviisti käsikirjoituksen tekoon. Se olikin tärkeää, koska Kertészin tiukka kerronta ja partaveitsen terävä kuvaus joukkotuhon olemuksesta ei sallisi liikoja taiteellisia vapauksia ja yleisön kosiskelua — ei varsinkaan sellaista tunnehehkutusta, jota on pakko kutsua holokaustipornoksi. ( Kaleeripäiväkirjassaan kirjailija muuten rinnastaakin Auschwitzin ja pornoteollisuuden edustaman teolliseen hyväksikäyttöön pohtautuvan ihmiskäsityksen).
Suomessa elokuva käväisi ohjelmistossa kummallisella nimellä Fateless — ikuisesti merkitty, eikä sitä ole saatavana dvd:nä suomeksi tekstitettynä.
Heti elokuvan valmistuttua luin siitä joitakin penseitä kansainvälisiä arvioita. Uskon että ne perustuivat vääriin odotuksiin. Fateless jne on sävyltään varsin uskollinen romaanille, ja järkyttävimmillään juuri siksi. Sen hiljaiset, joskus melkein tapahtumattomat kuvat kertovat ihmiskunnan suurimmasta väkivallasta ilman konepistooleja ja susikoiria. Elokuva on sallittu 11 vuotta täyttäneille, mutta aiheuttaa painajaisia kaikkea kuviteltavissa olevaa pahaa nähneelle 62-vuotiaallekin. Silti aion katsoa sen uudelleen tyttäreni kanssa — hän on nyt samanikäinen kuin Auschwitziin joutuva Kohtalottomuuden päähenkilö.
