“Monien vuosien uutteran opiskelun ansiosta hän onnistui peittämään tietämättömyytensä tiedon paksujen kerrosten alle.”
Siinä se on, pitkän toimittajanuran yhteenveto. Löysin aforismin tänä aamuna Stanisław Jerzy Lecin uudesta, aiempaa laajemmasta suomennosvalikoimasta. Nyt olen sitten eläkkeellä ja blogi jatkuu ensi vuonna harrastuspohjalta — kuten enimmäkseen tähän astikin.
Toivoin jouluksi yhden kirjan ja sainkin sen: Henrik Meinanderin Suomi 1944:n.
Jouluaattona jäi kiinnostava historiallinen ranskalainen dekkari kesken, kun pelkkä vilkaisu paketista paljastuneeseen kirjaan vei mennessään. (lisää…)
Pari päivää sitten se iski: tajusin etten ehkä enää koskaan tee isoa kirjailijahaastattelua. Ajatus on tyrmistyttävä. (lisää…)
Oho, laskujeni mukaan jäljellä on enää yhdeksän työpäivää. Ja sitten työtä vuorotta, kuten eläkeläisillä usein, kun vauhti on jäänyt päälle. Olen jo sopinut blogini jatkamisesta tällä samalla paikalla (vaikka mielelläni muuttaisin sen nimen yksinkertaisemmaksi). (lisää…)
Finlandia-palkinnon jakotilaisuudessa Helsingin Sanomien Nyt-liitteen toimittajaksi esittäytynyt frakkipukuinen mies säntäsi lavalle ja työnsi juuri palkitulle Antti Hyrylle Sanan pöntöksi nimeämänsä pokaalin. Kumma tapa suhtautua julkisuuteen — eikö journalistin tehtävä ole tarkkailla ja raportoida julkisuutta eikä pyrkiä sinne itse. Olisiko BB kihahtanut päähän?
Laitan linkin tähän, vaikka tiedänkin että jaettu myötähäpeä on kaksinkertainen häpeä.
Kirjallisuus voitti! Olisin voinut sanoa näin muutamasta muustakin ehdokkaasta ja joistakin romaaneista, jotka eivät ehdokkaaksi kelvanneet. Mutta Antti Hyryn Uunin valitseminen Finlandia-palkinnon voittajaksi oli Tuula Arkiolta hieno, taiteen todellista arvoa ymmärtävä teko.
Kun Ranskan Akatemia vuosisata Molièren jälkeen katui, ettei ollut kelpuuttanut komediakirjailijaa jäsenekseen, se pystytti tiloihinsa tämän rintakuvan, tekstillä “hänen kunniastaan ei puutu mitään, hän puuttuu meidän kunniastamme” (“Rien ne manque à sa gloire, il manquait à la nôtre”).
Uunia tuskin myydään sataatuhatta kappaletta, Finlandialla tai ilman sitä, joten valinta ei ehkä oikein sovi palkinnon usein mainittuun markkinahenkisyyteen. Hyryn palkitseminen ei nosta Hyryn arvoa. Se nostaa Finlandia-palkinnon arvoa.
Ensi keskiviikkona ratkeaa kirjallisuuden Finlandian voittaja. Sitten alkaa taas se siunattu aika, jolloin kukaan ei kysy ketä veikkaan. Olen viime päivinä ottanut tavakseni sanoa, etten ennusta voittajaa, koska veikkaukseni on näköjään aina osoittautunut ikään kuin kuoleman suudelmaksi: oma ehdokkaani ei voita, eikä ole kärjen tuntumassakaan.
Entä jos alkaisin käyttää tätä ominaisuutta hyväkseni? Veikkaan … että Helsingin kaupunki tällä kertaa onnistuneesti ja vailla asukkaiden urputusta supistaa lähikirjastoverkkoa ja säästää oikein paljon rahaa, josta sitten riittää kokoomuksen toivomaan keskustatunneliin.
No niin, jäämme jännittämään miten tässä mahtaa käydä. Veikattu on.
Aina kun Helsinki ryhtyy “säästämään”, pölkylle pannaan kirjastot. Niin nytkin: useita lähikirjastoja aiotaan lakkauttaa ja toimintaa ilmeisesti keskittää Töölönlahden autiomaahan sitten joskus ehkä designpääkaupunkiprojektin ja yleisurheilun Euroopanmestaruuskisojen jälkeen mahdollisesti kaavailtavaan keskustakirjastomediakeskusmonumenttiin. Ellei Töölönlahden pinta sitä ennen nouse, jolloin tilalle voidaan rakentaa liikuntaviraston haaveilema lämmitettävä talviuimala. (lisää…)
No niin, metsään meni lopulta vain veikkaukseni Tieto-Finlandian voittajasta. En voi muuta kuin tunnustaa: oli ilo olla väärässä. Henrika Tandefeltin Porvoo 1809. Juhlamenoja ja tanssiaisia on kiehtova kirja. (lisää…)
Jännitys tiivistyy, mutta tiivistyköön. Junior-Finlandia jaettiin tänään. Tieto-Finlandia on vuorossa ylihuomenna ja se varsinainen ensi viikon torstaina.
En ole vielä saanut ensimmäistäkään vihjettä tai vuotoa, joten kiirehdin veikkaamaan. Veikkaukseni perustuu teosten lukemiseen. Saan sitten nolostella paremmalla omallatunnolla. (lisää…)
Olet selaamassa Kirjallisuuskriitikko -blogin arkistoa vuodelta 2009.
