Komea kirja siitä tuli. Päivällä julkistettiin Panu Rajalan 800-sivuinen Waltari-elämäkerta Unio mystica. Rajala kertoi empineensä mieleensä juolahtanutta nimeä – jumalyhteydeksi sen kai voi suomentaa. Mutta mikä oikeastaan luonnehtisi paremmin teoksen kohdetta, mielikuvituksen ja inspiraation jättiläistä? Jumalyhteyteen kuului myös keinumista maanisesta hurmiosta unettomuuteen ja itsemurhan rajoille vievään depressioon.
Kriitikon ei pitäisi antaa väliaikatietoja työn alla olevasta teoksesta. Rohkenen kaiken uhallakin, viiden kahdeksasosan perusteella (sain kirjan vedokset viikonvaihteessa) ja loppulukujakin jo pistokokein selanneena raottaa esirippua. Unio mystica on kohteensa arvoinen elämäkerta, painokas ja eläytyvä, huippusuoritus. Huippusuoritus tavallaan olisi sekin, jos Rajala viimeisissä luvuissa pystyisi pilaamaan kirjan tähän mennessä antaman vaikutelman.
Julkistamistilaisuudessa tuli esiin myös ilmeisesti jo pitkään pinnan alla kytenyt epäselvyys Waltarin ja hänen tukijansa ja isällisen ystävänsä Jalo Sihtolan kirjeenvaihdon julkaisemisesta. Professori Ritva Haavikon mukaan Mika Waltari oli suullisesti toivonut, että Haavikko toimittaisi kirjeenvaihdosta kaksipuolisen kokoelman, mutta julkaisuhanke on jäissä, koska Waltarin perikunta ei ole luovuttanut Sihtolan kirjeitä. Katseet kääntyivät tilaisuuden kunniavieraaseen, kirjailijan tyttäreen Satu Elstelään, mutta hän ei kommentoinut.
Waltarin kirjeet Sihtolalle ovat olleet Rajalan kirjan tärkeä lähde.
Toinen kiinnostava kirjekokoelma on vielä julkistamatta. Sinuhen kirjoittamisen aikoihin Waltaria syvästi inspiroineen Helena Kankaan, sittemmin tunnettu nimellä Leena Ilmari, kirjeenvaihto Waltarin kanssa on sinetöity kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Leena Ilmari kuoli elokuussa ja hänen muistokirjoituksensa julkaistiin Helsingin Sanomissa Mika Waltarin satavuotispäivänä.
5. lokakuuta 2008 kello 16.02
Kiitokset erinomaisesta kirja-arviosta sunnuntain HS:ssa! Arviosi päätynee arvopaikalle monien Unio mysticoiden kansien väliin. Ehkä myös minun.
6. lokakuuta 2008 kello 14.54
Niin, oli mukavaa lukea innoittunut kirja-arvio, ei niitä tule liian usein, ja ennen kaikkea loistavaa, että Panu Rajala onnistui hankkeessaan niin hyvin! Se tietää monia nautinnollisia hetkiä Waltarin seurassa.
8. lokakuuta 2008 kello 10.43
Eikö Ritva Haavikko sanonut julkistamistilaisuudessa jotain sinne päin, että perikunnalla ei ole tietoa kuin muutamasta Sihtolan kirjeestä (eli ei ole löytänyt niitä tai ehkä niitä ei ole etsittykään)?
Sain Rajalan kirjan eilen luettua. Kaiken muun hyvän lisäksi uskomattoman luettava.
8. lokakuuta 2008 kello 22.47
Minäkin kiitän sinua, Hannu Marttila, Rajalan teoksen arviosta Hesarissa. Pelkäsin hetken Rajalan puolesta. Pelkäsin, että joku lyttää näin valtavan työn, jota sulattelemme vielä kauan.
Olen vasta lukemassa teosta, mutta jo nyt olen saanut valtavasti tietoa Waltarista ja lukenut myös anekdootteja ja juttuja, joille olen nauranut kallellaan ja vilpittömästi. Selkeästi kirjoitettu teos, eikä liian akateeminen.
Minäkin olin Unio mystican julkistamistilaisuudessa Rajalan nimenkirjoitusrivissä edessäsi, Hannu Marttila. Jouduin lähtemään senjälkeen heti pois tilaisuudesta – muuten luennoimaan Mika Waltarin teoksesta ”Vieras mies tuli taloon”. Tuonkin teoksen syntyhistoriasta Panu Rajala oli löytänyt uutta ja erilaista tietoa kuin Ritva Haavikko aiemmin (kaikki kunnia Ritva Haavikon paljolle ja upealle työlle). Toisen tutkijan työ ei mielestäni koskaan tee tyhjäksi toisen työtä. Siksi joskus ihmettelen kun kaksi tutkimusta asetetaan jyrkästi vastakkain: nehän tukevat toisiaan, eivät sulje pois, ne enentävät ja keskustelevat.
Kosher keskv. 8.10.08.