Ukraina on valkoinen läikkä Euroopan kartan kaakkoisosassa. 604 000 neliökilometriä, 48 miljoonaa asukasta. Maa on sattumoisin saman kokoinen ja asukasluvultaan yhtä suuri kuin Keski-Euroopan edesmennyt mahtivaltio Itävalta-Unkari.
Tonavan keisarikunta tunnettiin myös kirjallisuuden suurvaltana (musiikista nyt puhumattakaan). Mitä me Ukrainasta tiedämme? Hyvä on, Gogolin, joka koko lyhyen uransa ponnisteli irti ukrainan ”murteestaan” (ja musiikin alalla tietysti euroviisuvoittaja Ruslanan).
No, tietoa kyllä löytyy uskomaton määrä suomentaja Eero Balkin kotisivuilta (www.kolumbus.fi/eero.balk). Tšekkiläisen kirjallisuuden spesialistina tunnettu Balk opiskeli aikoinaan venäjää Kiovassa ja palasi 1990-luvulla itsenäisen Ukrainan pääkaupunkiin oppimaan ukrainaa. Sen jälkeen hän on uutterasti harrastanut myös itäisen Saksan pienen slaavilaisvähemmistön kieliä, ylä- ja alasorbia.
Eero Balk suomensi Mukkulan kirjailijakokouksessakin vierailleen Juri Andrychovytšin romaanin Perversio jo kuusi vuotta sitten. Oranssin vallankumouksen myötä ulkomaailman kiinnostus Ukrainaan hetkeksi heräsi, ja tänä vuonna on suomennettu ainakin ukrainalaissyntyisen Marina Lewyckan romaani Traktorien lyhyt historia ukrainaksi ja Andrei Kurkovin Kuolema ja pingviini. Ironista tietenkin, että Lewycka on Saksassa syntynyt ja englanniksi kirjoittava britti ja Kurkovinkin romaani on kirjoitettu venäjäksi. Myös sen suomensi Eero Balk.
Kuolema ja pingviini on absurdi romaani, todellisuuden puitteissa. Yhdeksänkymmenluvun puolivälissä kirjoitettu kertomus olisi hirveä ja lohduton, ellei Kurkovin leppeä huumori nostaisi sitä pari tuumaa maankamaran yläpuolelle.
Sen päähenkilöllä, kirjailija Viktor Zolotarjovilla on lemmikkinä pingviini. Hyvinkin mahdollista, koska Kiovan eläintarha todella luovutti itsenäistymisen jälkeisessä rahapulassaan eläimiä yksityisten hoidokeiksi. Yhteiskunnan palvelut toimivat enää vain niille, joilla sattuu olemaan dollareita – ja Viktor saa niitä kirjoittamalla ennalta tilattuja nekrologeja julkisuuden henkilöistä, joiden toimet eivät kaikin osin kestä päivänvaloa. Työ on kannattavaa, koska näin ennakoidut kuolemantapaukset toteutuvat käden käänteessä. Ihmishengellä ei juuri ole arvoa.
Myöhemmin Viktor vuokraa pingviiniään näiden vainajien hautajaisiin; tuhannen dollarin pingviinistä tulee uusrikkaille statussymboli. Se on luultavasti ainoa arvokas hahmo ökyrikkaiden rosvojen joukossa.
Itse romaanissa yksinäinen pingviini symboloi myös melankolisen Viktorin yksinäisyyttä – pingviinihän on varsinainen lauma-, ellei suorastaan ruuhkaeläin. Kaksi on ihmiselämässä varmaa: kuolema ja pingviini, tai siis yksinäisyys.
En paljasta kihelmöivän tarinan loppua, varsinkin kun se kuulemma ei ole loppu. Jatkoa on luvassa, ja elokuvakin tulossa.
29. marraskuuta 2006 kello 13.26
Eikös Mestari itse eli Mihail Bulgakov ollut myös ukrainalainen, tai ainakin syntynyt Kievissä venäläisistä vanhemmista? Moni lienee Saatana saapuu Moskova:ansa lukeneet, mutta itse luin vasta taannoin hänen Valkokaartinsa ja siinähän käsitellään melko avaavasti Ukrainan kohtaloita ensimmäisen maailmansodan pyörteissä kieviläisestä, kansallismielisestä näkökulmasta. Ainakin minulle kirja avasi Ukrainasta uusia näkökulmia ja maan historia ennen Neuvostoliittoa alkoi kiinnostaa.
Käsittääkseni Stalinin aikana ukrainalaisia myös yleisesti pidettiin melko epäilyttävinä ”pikkuporvareina”, ja Bulgakovkin olisi saattanut leirille päätyä ellei Stalin olisi pitänyt hänen joistain töistään. Mestarista ja Margaritasta kuitenkin luimme ensimmäisen kerran vasta 60-luvun lopulla, melkein 20 vuotta Bulgakovin itsensä kuoleman jälkeen.