Saksalainen kirjailija Hans Magnus Enzensberger täyttää 80 vuotta tänään 11. marraskuuta. Onnea! Saksalaisista haastatteluista päätellen päivänsankari on yhtä terävä päästään ja sukkela kielestään kuin silloin kun hän viimeksi vieraili Lahden kirjailijakokouksessa 1991.
Enzensbergerin syntymäpäivä siis tavallaan myöhästyi kahdella päivällä. Hän ei päässyt jakamaan sitä yhdessä idän ja lännen maanmiestensä kanssa, jotka juhlivat Berliinin muurin murtumista 20 vuotta sitten. Maanantaina (9. 11.) kahdeksankymmenvuotispäiväänsä muuten vietti Enzensbergerin unkarilainen kirjailijakollega Imre Kertész.
En nyt muista minkä tähtimerkin alla kumpikin herroista sattui syntymään, mutta monenlaiset tähdet ja muut symbolit kyllä tuikkivat heidän elämässään, nyt viimeksi sentään onneksi Euroopan tähdet.
Muistelen Kertészin parodioineen Goethen Tarua ja totta -muistelmateoksen ylevää astrologista kartoitusta. Goethen salaperäiset tähdet lupasivat lahjakkuutta, menestystä ja matkoja. Unkarinjuutalaisen Kertészin yhdeksäntenä syntymäpäivänä Saksassa paloivat synagogat ja juutalaisten omistamia kauppoja tuhottiin Kristalliyönä. Runsaat viisi vuotta myöhemmin Unkarinkin juutalaiset kantoivat kuusisakaraista keltaista tähteä, ja viisitoistavuotispäivänään Kertész itse oli jo Auschwitzissa, sitten Buchenwaldissa. Hänet vapauttivat amerikkalaiset — tunnuksena valkoinen tähti — ja hän vietti seuraavat vuodet kuusikymmenvuotispäiväänsä asti Budapestissä punatähden varjossa.
Hans Magnus Enzensbergerin syntyessä Saksan naapurimaissa vietettiin aselevon yhdeksättä vuosipäivää ensimmäisen maailmansodan päättymisen (11. 11. 1918) muistoksi. Saksassa muisteltiin eri syistä pikemminkin saman vuoden marraskuun yhdeksättä, jolloin laivastossa puhkesi vallankumous ja nääntyneen Saksan oli pakko antautua. Kuusi vuotta ja kaksi päivää ennen Enzensbergerin syntymää, 9. 11. 1923 Münchenissä kukistettiin ns. oluttupavallankaappaus. Vuonna 1929 sen johtaja A. Hitler oli jo paljon tunnetumpi, ja pian viisitoistavuotispäivänsä jälkeen myös Hans Magnus sai kokea totaalisen sodan Volkssturm-joukkojen lapsisotilaana.
Kumpikin kirjoitti sitten omalla tavallaan itseään ulos kokemuksestaan ja yritti selvittää, miksi ja miten natsismi ja Auschwitz oli mahdollinen. Onko maailmassa Auschwitzin jälkeen mieltä?
Kertész on viime vuosina — vuoden 2002 Nobel-kirjailijana — ollut Suomessakin hyvin esillä. Enzensberger kuului suorastaan kirjalliseen kaanoniin, kun hänen hieno esseekokoelmansa Mitä on olla saksalainen vuonna 1971 ilmestyi. Sitten radikaali rauhanomaisen tien kulkija meni pois muodista melkein kolmeksi vuosikymmeneksi. 2000-luvun kynnyksellä ilmestyi suomeksi hänen verraton matemaattinen nuortenkirjansa Numeropiru ja pari vuotta myöhemmin valikoima runoja.
Minäkin yritin aikoinaan tuputtaa kustantajille ajatusta 1987 ilmestyneen Ach, Europa! -esseeromaanin suomentamisesta. Ajatus ei saanut oikein suosiota, kirja oli melko paksukin, 500 sivua. Ja sitten, kaksi vuotta myöhemmin monet sen fantastisista ennustuksista toteutuivat. Kirjailija oli oikeassa, mutta niin olivat kustantajatkin.
Minulla on ollut ilo haastatella Enzensbergeriä kahdesti, kerran Mukkulassa, kerran puhelimitse, kun Books From Finland -lehti kaipasi juttua Aulis Sallisen Palatsi-oopperan libreton toisesta kirjoittajasta.
Kaivoin sähköisestä arkistosta haastattelun, jonka tein kesäkuussa 1991 Lahden kirjailijakokouksessa. Olkoon se syntymäpäivälahja lukijoille ja onnittelu kirjailijalle.
“Eurooppa säilyy kaoottisena tilkkutäkkinä”
Saksalainen Hans Magnus Enzensberger varoittaa sekoittamasta ulkonaisia yhdentymisen merkkejä kysymykseen eurooppalaisesta identiteetistä
Viime talvena kirjailija Hans Magnus Enzensberger kohautti yleisöään kahdesti.
Hän rinnasti viikkolehti Der Spiegelissä Saddamin ja Hitlerin, kaksi despoottia, jotka heidän visioittensa rannattomuus ja ratkaisujensa laskemattomuus erottavat historian muista yksinvaltiaista. Saksan älymystö kävi omaa Persianlahden sotaansa ja vanhan radikaalin yllätysisku sai hämmennykseen ajautuneen rauhanliikkeen sireenit soimaan.
Pian sen jälkeen Enzensberger julkaisi suuresti kiitetyn runokokoelman Zukunftsmusik (Tulevaisuuden musiikkia), ensimmäisensä vuosikymmeneen.
“Viestin painavuus ei mielestäni riipu sen tavoittaman yleisön laajuudesta: työ joka leviää ehkä vain kolmenatuhantena kappaleena voi vaikuttaa syvemmin kuin miljoonien lukema kirjoitus”, Enzensberger sanoo. Hän ei halua kuulua niihin runoilijoihin, jotka toistavat kerran osaamaansa kokoelma kokoelmalta ja vuosi vuodelta, kunnes mikään ei enää vaikuta eikä vakuuta.
“Minusta runouden on oltava erinomaista, tai sitten on parasta pitää suu kiinni. Ainakin tämä on työhypoteesini. . .”
Lahden kirjailijakokouksessa Enzensberger puolusti maanantaina yksityistä muistia - Erinnerung - kollektiivista Gedächtnistä vastaan.
Suullisen tradition aikana yksityinen ja yhteinen muisti olivat liki sama asia. Yksi lauloi julki sen, minkä kaikki olivat kokeneet, ja niin syntyi kansalliskirjallisuus. Eriytyneessä maailmassa myös kollektiivinen muisti koostuu lukemattomista eriytyneistä kokemusmaailmoista - tietokonespesialistin siinä kuin lastenhoitajan tai puutarhurinkin.
“Signaaleja on niin määrättömästi, ettei kaikkea voi enää omaksua. Kirjallisuuden on autettava rajaamaan, unohtamaan, jotta uhattu yksityinen muisti säästyisi.”
Eikö kirjoitus Saddamista ja Hitleristä juuri ilmaissut saksalaisten yhteistä muistia?
“Tietysti kirjailija voi argumentoida yleisestikin. Mutta jopa tässäkin tapauksessa henkilökohtaisella muistoilla on tärkeä merkitys - kenties rinnastus tulee mieleen vain jos on kokenut Hitlerin vallan omissa nahoissaan.”
Kahdeksankymmenluvulla kirjailija lähti tutkimaan mitä Euroopalle oli tapahtunut. Yksityisistä havainnoista seitsemästä maasta syntyi Enzensbergerin pääteos Ach Europa!, jonka epilogissa tekijä kuvaa amerikkalaisen journalistin silmin Eurooppaa vuonna 2006. Neljä vuotta sitten ilmestynyt ennuste on sensaatiomainen.
Amerikkalaiset ja neuvostoliittolaiset joukot ovat lähteneet Saksasta, jäljellä on kuolleita kasarmialueita myrkkyjätteineen. Berliinin muuri on revitty - Enzensberger kirjoittaa siis vuonna 1987 - ja sen viemän tonttimaan uudelleenkäytöstä kiistelevät pankit ja ympäristönsuojelijat. Ceausescu on teloitettu ja Itä-Eurooppa on avannut markkinansa kapitalismille. . .
“Niin, eräät profetiani toteutuivat paljon ennakoitua nopeammin ja tietyt muutkin prosessit ovat alkaneet kulkea ennakoimaani suuntaan, eivät välttämättä yhtä idyllisinä kuin minun kirjoittaminani.”
Enzensbergerin tulevaisuuden Euroopassa autot on kielletty - paitsi Suomessa -, ydinvoimalaonnettomuus on tuhonnut Bordeauxin viinitarhat sukupolviksi, eikä Brysselissä kaavailtua saumatonta yhtenäisyyttä ole syntynyt. Kirjailija panee Euroopan entisen presidentin, suomalaisen “Erkki Rintalan” suuhun ajatuksiaan maanosan hajanaisuudesta, joka on sen syvin luonne ja tulevaisuuden tae.
“Uskon edelleen, että maanosamme säilyy kuvaamani kaltaisena kirjavana ja kaoottisena tilkkutäkkinä. Eikä vain kartalla: maat tulevat olemaan sisäisestikin yhä kirjavampia. Brysselin teknokraattien ajatus homogeenisesta Euroopasta on mahdoton. Yhtä väärässä ovat ne, jotka uskovat kansalliseen homogeenisuuteen: on totuttauduttava ajatukseen, että Lapissa voi olla tamileja, niin vaikeaa kuin se monille onkin.”
Kirjailijan mukaan käsite “eurooppalainen ihminen” on aina ollut enemmän tai vähemmän fiktiivinen, maanosa on kokenut kansainvaelluksen toisensa jälkeen.
“Minun kotiseudulleni ovat muuttaneet vuorollaan keltit ja roomalaiset, ranskalaiset ja puolalaiset. Viime vuosisadalla tämä jatkuva kansojen liike unohdettiin ja keksittiin ‘kansallisuus’, josta haluttiin tehdä kaunis ja eheä asia. Ei ole eurooppalaista kansaa, joka eläisi alkuperäisillä asuinsijoillaan; eivät suomalaisetkaan. . .”
Enzensberger tuhahtaa myös ajatukselle, että tilkkutäkin yllä leijuisi yhteisen kodin eurooppalainen henki. On tietysti käytännöllistä, ettei rajoja ylittäessään tarvitse passia, mutta Enzensbergerin mielestä ei pitäisi sekoittaa talouden, lainsäädännön, normien ja infrastruktuurin suhteellisen ulkonaisia yhtenäisyyden merkkejä kysymykseen identiteetistä.
Enzensberger ymmärtää alistettujen kansojen ongelman: tietyt historian jaksot olivat niiltä kiellettyjä ja siksi ne nyt haluavat esittää vanhan kunnon nationalismin uusintana. Yhteenottoja syntyy, mutta kirjailija ei pidä tilannetta samalla tapaa vaarallisena kuin ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä, jolloin suurvallat sekaantuivat aseellisesti Balkanin konflikteihin: nyt niiden pelisääntöihin kuuluu pikemminkin investoinneilla taivutteleminen.
Onko Hans Magnus Enzensberger siis yhtä optimistinen kuin Erkki Rintala?
“Tässä tapauksessa olen. Mutta on syntynyt uusia uhkia. Pidän esimerkiksi todennäköisenä, että Eurooppa alkaa yhä enemmän sulkeutua itseensä ja torjua miljoonia ulkopuolisia maahanpyrkijöitä. Vahtimisen kiristyminen ei tule olemaan kovin kaunista, ja siinä on riskinsä. Kun tähän lisätään tekniikan ja ekologian uhkakuvat - enpä näe tulevaisuutta kovin päivänpaisteisena.”
