Myytyä myydään

Herra Välittäjä | Julkaistu 14. 7. 2006 11:04

Asunnon myynti ja markkinointi on lopetettava välittömästi kun kirjallisesti tehty ostotarjous on hyväksytty. Näin on välitystoimintaa valvova lääninhallitus määrännyt. Piste.

Välittäjistä valtaosa on uskonut kiltisti viranomaista, mutta osalle valvovan viranomaisen ohjeistus on Mika Waltarin Sinuhesta tuttua ”kärpäsen surinaa korvissa”. Myytyä myydään (lue: välitysliikkeet markkinoivat omia palvelujaan) internetissä ja printtimediassa viikkokaupalla Myyty -tekstillä tai Ostotarjous hyväksytty -tekstillä.

Asunnoista osa menee aina kaupaksi ennen viikonvaihteen esittelyä. Isot välitysliikkeet, joilla on sunnuntain Hesarissa massiiviset 1-4 sivun kokonaisuudet, joutuvat jättämään ilmoitusaineistonsa teknisistä syistä jo tiistaina tai viimeistään keskiviikkona. Kokonaisuudesta ei millään pystytä poistamaan keskiviikkona tai torstaina myytyjä kohteita. Ne muutetaan – jos voidaan – tiedusteluiksi. Ongelmatapauksia ovat ne kohteet, jotka menevät kaupaksi loppumetreillä perjantaina iltapäivällä tai lauantaina. Näissä tapauksissa välittäjä on sunnuntaina taloyhtiön ulkopuolella vastaanottamassa esittelyyn saapuvia asiakkaita tai vaihtoehtoisesti ulko-oveen on kiinnitetty viesti: ”Myyty – esittely peruttu”.

Lääninhallituksen kieltoa ja ohjeistusta rikkovat välittäjät pyrkivät markkinoimalla jo kertaalleen myytyjä kohteita houkuttelemaan uusia toimeksiantajia samasta taloyhtiöstä tai korttelista. Ymmärrän, ettei
kaikkia myytyjä kohteita aina ehditä poistaa printtimainonnasta, mutta se, että myyty asunto pyörii välitysliikkeen mainonnan ja markkinoinnin työkaluna päivästä ja viikosta toiseen netissä kommentilla ”myyty” tai ”ostotarjous hyväksytty” on eettisesti enemmän kuin kyseenalaista.

Myytyä myydään -kopseptia omassa markkinoinnissaan hyödyntävät välittäjät rikkovat välitysalan pyhintä sääntöä. Välittäjä myy ja markkinoi asuntoa, josta hänellä ei ole toimeksiantoa.

13 vastausta artikkeliin “Myytyä myydään”

  1. Ostajan kokemus kirjoittaa:

    Esimerkkinä ilmiöstä oma tuore kokemus. Ostimme juuri asunnon yhtiöstä, josta on ollut viime aikoina putkiremontin päättymisen seurauksena paljon huoneistoja myynnissä. Tarjouksemme hyväksyttiin jo kaksi ja puoli viikkoa sitten ja kauppakirja allerkirjoituksesta on jo reilu viikko. Asuntomme pyörii edelleen oikotiellä ja muissa nettipalveluissa, sekä välittäjän sivulla. Mitään mainintaa kaupasta tai edes tarjouksen hyväksymisestä ei ole. Hinta on laskettu kaupantekohetken tienoilla pyyntöhinnasta toteutuneeksi kauppahinnaksi, joten ihan puhtaasta unohduksesta tuskin kyse.

    Välittäjästä ei muutenkaan jäänyt hyvää kuvaa. Selkeitä vedätysyrityksiä esimerkiksi tarjousajan suhteen. Samoin lähivuosina tulevista huomattavista velkaosuuksista antoi varsin alhaisen arvion, eikä maininnut mitään ennen kuin kysyimme asiasta. Olisi varmaan kaupantekotilaisuudessa huomattanut, että tälläisiäkin on. Jos ei olisi yhtiö ollut tuttu, voisi olla ikävä yllätys tiedossa.

    Toimeksiantoa en kyseiselle keskikokoiselle firmalle antaisi kokemuksen perusteella missään nimessä. Kämppä miellytti, joten kauppa syntyi välittäjästä huolimatta.

  2. Herra Välittäjä kirjoittaa:

    Ostajan kokemus,

    todella pöyristyttävää luettavaa.

    Suositelen seuraavaa: soita kyseiseen välitysyritykseen, kerro olevasi asunnon omistaja ja pyydä nähtäväksesi sopimus, jolla olet antanut asunnon heille myyntiin. Kerro, että tulet ottamaan yhteyttä myös välittäjien toimintaa valvovaan lääninhallitukseen.

    Veikkaan, että alta aikayksikön asunto poistuu ”myynnistä”.

  3. arkipäivän mietteitä kirjoittaa:

    Vasta nyt tajusin asian Herra Välittäjä, kiitos selvennyksestä. Olenkin ihmetellyt, että mahtaa sen kaupan tekemiseen mennä aikaa kun ei pelkästään viikosta viikkoon vaan kuukausia on joillakin välittäjillä tekstejä ”kauppa tulossa, ostotarjous hyväksytty” tai joissain ”myyty”.

    Mikseihän kukaan puutu tuohon asiaan jos siitä on kerran lakikin olemassa?

    Tai luulisi niiden asunnon omistajien puuttuvan ainakin itse asiaan. Joko teidän asunto nimimerkki Ostajan kokemus on poistettu mainonnasta?

  4. Isonen kirjoittaa:

    Kyllä kohde saa olla netissä siihen saakka kun kauppa on todella tehty, minullakin on monta kohdetta joissa on lukenut n. puolenvuoden ajan että ”kaupat sovittu” kun kaupat todella ovat vasta puolen vuoden kuluttua! :)
    Toki varmasti monet roikottavat jo myytyjä kohteita netissä uusien toimeksiantojen toivossa, ja joskus se toimiikin : monesti ihmiset soittavat että ”olet myynyt tästä talosta, tulisitko arvioimaan meidänkin kotimme…”

  5. arkipäivän mietteitä kirjoittaa:

    Isoselle: Eikö lääninhallituksen määräys siis koske sinua / yritystäsi?

  6. Isonen kirjoittaa:

    lääninhallituksen määräys koskee sitä että kohde on poistettava markkinoinnista kun se on myyty. POISTAN KOHTEET MARKKINOINNISTA KUN NE ON MYYTY! Eli toimin juuri niinkuin pitää.

    Se että käsiraha on maksettu ei tarkoita että kohde on myyty. Joten silloin kohde saa olla vielä netissä.

  7. Isonen kirjoittaa:

    Kirjallisen ostotarjouksen hyväksyminen on se juttu!

  8. Isonen kirjoittaa:

    Tuosta olen nimittäin käynyt myyjien kanssa kädenvääntöä, sillä he ajattelevat asian niin, että kohde on myyty vasta kun kaupat on tehty…ja monesti voikin käydä niin että vaikka tarjous on hyväksytty niin kaupat peruuntuvat -syystä tai toisesta.

    On ymmärrettävää että maallikolle on hankala ymmärtää tuota kuviota…

  9. JKKL kirjoittaa:

    Niinhän se menee, että markkinoida saa ja ostettavaksi tarjota ilmoituksin, jos on siihen oikeuttava toimeksianto.
    Jos on myyty, niin toimeksiantoa ei ole ja kun ei ole toimeksiantoa, niin ei myytyä kohdetta saa siten käyttää myöskään markkinoinnissa eikä ilmoitella.

    ”Paitsi jos” kuten vähänkään lakiin tutustuntut tietää, niin näitä riittää.

    Siis.
    Paitsi jos ilmoittelijalle muuten koituu siitä kohtuuttoman suuria kustannuksia tai ilmoituksen poistaminen on mahdotonta (eli puhutaan sanomalehdestä).
    Nykyaikaisen tiedonsiirron aikakautena, ei taida löytyä kuin tekosyitä siihen, että joutuisi tuollaiseen tilanteeseen. Vai miltä vaikuttaa tilanne, jossa lehteen ehtii saada kyllä tekstin ”MYYTY!” mutta ilmoitusta ei saa pois? Joku pian älähtää, että ”siihen jää muuten typerä tyhjä kohta!”. Varmaan jääkin, mutta varmasti on olemassa aina jotain palstan ”fyllinkiä” täytteeksi, ettei jää rumia tyhjiä kohtia.

    Toki epärehellsyyden nimissä, MYYTY! tekstin käyttö on sallittua, jos menee heikosti, eikä ole myytäviä kohteita maksettujen palstamillimetrien täytteeksi.
    Siinä vaiheessa kannattaisi kuitenkin ensin käydä peilin edessä ja miettiä, että häämöttääkö jo uran loppu, onko markkinoilla enää sijaa kun ei ole toimeksiantoja muuten ilmoitella ja olisiko alanvaihdon paikka.

  10. arkipäivän mietteitä kirjoittaa:

    Isoselle kysymys:
    Onko todellakin niin, että kauppa peruuntuu monesti – ja millaisista syistä?

  11. JKKL kirjoittaa:

    Näkyy tuo ”Ägglö” sortuvan tuohon ”Myyty” ilmoitteluun.
    Viidennes ”Myynnissä” olevista kohteista on varustettu ”Myyty” tai ”Ostotarjous hyväskytty” teksteillä.
    Miten pitkään ”Ostotarjous hyväskytty” tekstillä voi vempuilla, että kohde on näennäisesti edelleen ”myynnissä”?
    Onko hyväksytty tarjous niin epävarmalla pohjalla, ettei sen myyntiä uskalla lopettaa ennen kuin kaupat on tehty?
    Eivätkö ota käsirahaa hyväksytyn ostotarjouksen vakuudeksi?

  12. palautetta antanut kirjoittaa:

    Tässä uutta kotia etsiessä törmännyt turhan useesti samaan ja varsinkin tuo Igglo harrastanut paljon OSTOTARJOUS HYVÄKSYTTY-tekstiä. Kommentoin heidän sähköpostiin asiaa, linkkinä tämä sivu… ja ukaasi ilmoittaa lääninhallitukseen, poistui vkonlopun aikana monet asunnot heidän sivuiltaan. Nyt sitten SKV harrastaa samaa, joskin VARATTU-tekstillä, sinnekkin palautetta annettava.

    Taitaa toi välittäminen olla aika välinpitämätöntä toimintaa usealla välittäjällä.

    Itteensä ne siinä koettaa markkinoida. Minusta ei ainakaan hevillä asiakasta saa tollaset, jääköön kämppä sitten ostamatta…

    Toivottavasti lääninhallitus vielä samoilla linjoilla…

  13. kusetettu kirjoittaa:

    Muutaman oman asunnon ostaneena/myyneenä ja pari kertaa kunnolla (välittäjän toimesta) vedätetyksikin joutuneena potuttaa tosissaan tämä ”varattu/myyty” ilmoittelu. Jos olen tehnyt tarjouksen asunnosta jota olen ehkä jopa vuosia metsästänyt ja tarjoukseni on hyväksytty, en prkl vieköön halua että sitä luukkua mainostellaan missään muodossa kenellekään. Niin kauan kun on jotain rahaa maksamatta asunnosta, ja avaimet saamatta, on hommat auki. Se on tullut huomattua.

    Kannattaa myös välitysfirmojen miettiä kuinka pitkälle se paha haju leviää, kun asiakkaita kusettaa. En epäile levittää eteenpäin sanomaa siitä kuka herra minua kusi silmään siinä suurehkossa välitysketjussa, ja sen Itä-Helsingin toimipisteessä…

Kommentoi