Tarkennus

Miska Rantanen | Julkaistu 9. 4. 2010 15:23

Tarkennus eiliseen postaukseen: e2 ei ole keskustan ajatuspaja, vaan pikemmin ”keskustaa lähellä oleva”. Pajan taustalla on useita yhteisöjäseniä, joista Suomen keskusta on yksi. Pahoittelut epätarkkudesta!

Keskusta on todellinen massaliike

Miska Rantanen | Julkaistu 8. 4. 2010 17:56

Ajatuspaja e2 julkaisi torstaina 8.4. raportin, jossa on ensimmäistä kertaa sortteerattu keskustan puoluekokouksen osallistujia. Puoluekokous on aikamoinen vallankäyttäjä, sillä se valitsee niin puheenjohtajan kuin puoluesihteerin - eikä juuri kysele, synkkaako valituilla keskenään. Tutkimus on siis paikallaan.

Kuka sitä vallanvaltikkaa sitten heiluttaa? Tiivistetysti: vanhempi mies Pohjanmaalta. Osallistujista kaksi kolmasosaa on miehiä ja heistä 55 prosenttia on yli 56-vuotiaita. Määrällisesti eniten edustajia tulee Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalta.

Ja kohta heitä saattaa tulla enemmän. Jo nykyformaatilla keskustan puoluekokoukset ovat massatapahtumia muiden kokouksiin verrattuna. Kun muut tyytyvät 200-500 hengen happeningeihin, keskustalaisia on paikalla kerrallaan noin 2000 (teoriassa jopa 4000). Silti puolueessa suunnitellaan osallistujamäärän tuplausta. 

Siinäpä vasta olisikin härdelli! Syntyvää tungosta voisi verrata monellakin tavalla Tuska-festivaalin ihmispaljouteen. Jo pelkkä logistiikka olisi huisi ponnistus. Suomessa ovat harvassa tuon kokoluokan kokouspaikat ja majoituspalvelut. Entä kuinka kokous saataisiin sujumaan jouhevasti ilman joutokäyntiä? 

Mutta ennen kaikkea pitäisi keksiä, kuka näin voimakkaasta kentän näkyvyydestä eniten hyötyisi. Veikkauksia…?

Rock, rauha, rakkaus!

Marko Junkkari | Julkaistu 6. 4. 2010 17:06
Keskustan internetsivuilla houkutellaan nuoria, 18-30 -vuotiaita osallistumaan keskustan puoluekokoukseen Lahdessa kesäkuun 11.-13. päivä. Puolue vetoaa nuorisoon mainoksessaan vertaamalla puoluekokouksta legendaariseen Woodstock-festivaaliin.

Onko kokoomuksella suosikkia?

piiaelonen | Julkaistu 2. 4. 2010 16:27

Keskusta valitsee itselleen puheenjohtajan kesäkuussa.

Tietysti valinta kiinnostaa myös toista päähallituspuolue kokoomusta, sillä keskustan uudesta puheenjohtajasta tulee todennäköisesti myös hallituksen pääministeri.

Kenet kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen haluaa työparikseen ja neuvotteluvastuksekseen?

Ei ole vaikea arvata, että sävyisän ja asiallisen Mari Kiviniemen kanssa hallitusyhteistyö rullaisi kuin liukuportaissa.

Mauri Pekkarisen ja Paavo Väyrysen tahtopolitiikan kanssa kokoomuksella olisi enemmän tahimista. Etenkin kun Pekkarinen on jo ilmoittanut, että pääministerinä hän sallisi riitojen tulla pintaan eikä varjelisi hallituksen työrauhaa hampaat irvessä kuten Matti Vanhanen nyt.

Keskustan puheenjohtajavalinnalla ei ole merkitystä vain nykyisen hallitusohjelman loppukauden häntien toteuttamisessa. Uuden keskustajohtajan kanssa kokoomus ja Sdp ryskäävät myös pääministerivaalin taistelut.

Ehkä kokoomukselle voisi olla etuakin istua kolmen suuren puolueen tv-tentit Paavo Väyrystä vastaan…

Todellisuudessa tässäkin kokoomuksen etu lienee vaalikamppailun käyminen Kiviniemeä vastaan – häneltä tuskin on odotettavasti kovin populistisia irtiottoja.

Eikä pidä unohtaa sukupuolinäkökulmaa.

Aina on niitä, joiden äänestämiseen ehdokkaan sukupuoli vaikuttaa. On ihmisiä, jotka äänestävät aina naista. On ihmisiä, jotka äänestävät vain miestä. Osalle tämä on suorastaan ohjelmallista, mutta isolle joukolle alitajuntaista valintaa.

Kataiselle tämä on etu siinä tapauksessa, että hän istuu tv:n kolmen suuren vaalitenteissä Kiviniemen ja Jutta Urpilaisen (sd) kanssa. Siinä tapauksessa hän on ainoa puhuva miehenpää.

Kun naista äänestävien äänet hajoavat Kiviniemen ja Urpilaisen kesken, niin Katainen kerää kaikkien niiden äänet, joille mies on ainoa mahdollinen vaihtoehto pääministeriksi.

Heitä voi olla yllättävän paljon.

Korhonen ei innosta nuoria

Jaakko Hautamäki | Julkaistu 30. 3. 2010 15:12

Ministeri Mari Kiviniemellä on suurin kannatus keskustan puheenjohtajaksi keskustanuorten ydintoimijoiden joukossa. Tulos selviää Keskustanuorten piirien johtokuntien jäsenille tehdyn kyselyn perusteella. Lue koko artikkeli »

Vanha hyvä konsti on pelottelu

Jaakko Hautamäki | Julkaistu 29. 3. 2010 10:12

Ministeri Mari Kiviniemi on ottanut käyttöönsä vanhan hyvän konstin eli pelottelun. Hän otti kantaa hallituspohjaan. Lue koko artikkeli »

Ja Korhosen vastaisku tuli heti…

Marko Junkkari | Julkaistu 16. 3. 2010 18:11

Mika Lintilä uhitteli päivän Suomenmaa-lehdessä, että ”voisi harkita” puoluesihteerikisaan lähtemistä. Kyseessä oli hienovarainen hyökkäys puoluesihteeri Jarmo Korhosta vastaan. Korhosella ja Lintilällä on tunnetusti huonot välit. Korhosen vastaisku tulikin hetimmiten iltapäivällä. Lue koko artikkeli »

Lintilä piikittelee Korhosta…

Marko Junkkari | Julkaistu 16. 3. 2010 16:37

Keskustan Keskipohjanmaan piiri järjesti sunnuntai-iltana kokouksensa Vetelissä Pulkkisen nuorisoseurantalolla. Kokouksessa kansanedustaja Tuomo Puumala kertoi, ettei pyri keskustan puheenjohtajaksi vaan hakee jatkoa varapuheenjohtajan pestilleen.

Keski- ja eteläpohjalaiset ovat kuin kissa ja hiiri, joten kokoukseen ei tietenkään oltu kutsuttu keskustan Etelä-Pohjanmaalta ponnistavaa puoluesihteeriä Jarmo Korhosta. Kaikesta huolimatta Korhonen kuitenkin pälähti paikalle. Lue koko artikkeli »

Kehutaan nyt sitten Puumalaakin

Marko Junkkari | Julkaistu 14. 3. 2010 20:52

Kananedustaja Tuomo Puumala kertoi hetki sitten keskustan Keski-Pohjanmaan piirikokouksessa, että ei asetu ehdolle keskustan puheenjohtajaksi. Sen sijaan hän hakee jatkokautta varapuheenjohtajana.

Aiemmassa bloggauksessa arvailin, että Puumala lähtisi kisaan mukaan. Olin siis väärässä. Tämän päivän puheessaan Puumala suorastaan ihmetteli, että joku on voinut kuvitella hänen lähtevän kisaan. Lue koko artikkeli »

27-vuotias ikämies kertoo aikeistaan sunnuntaina

Marko Junkkari | Julkaistu 10. 3. 2010 13:43

Keskustan puheenjohtajakisa saattaa saada sunnuntaina uuden ehdokkaan, sillä puolueen varapuheenjohtaja Tuomo Puumala kertoo aikeistaan sunnuntaina keskustan Keski-Pohjanmaan piirin vuosikokouksessa Vetelissä.

Ikinuoren Paavo Väyrysen kanssa flirttailevat keskustanuoret ovat toivoneet kisaan mukaan nuorta ehdokasta. Puumala täyttää tämän toiveen muodolliset kriteerit, sillä hän on eduskunnan nuorin kansanedustaja. 27-vuotias Puumala vaikuttaa kuitenkin ikäistään vanhemmalta, ainakin jos on uskominen Helsingin Sanomien Nyt-liitettä. Lue koko artikkeli »