Seinäjoen alueen valtalehti Ilkka järjesti keskustan piirikokouksessa ovensuukyselyn puoluesihteeriehdokkaiden kannatuksesta. (lisää…)
Archive for 2010
Etelä-Pohjanmaalla tapahtui kummia
Tiistai, Kesäkuu 8th, 2010Pekkarinen hengittää Kiviniemen niskaan
Maanantai, Kesäkuu 7th, 2010Keskustan puheenjohtajaäänestyksestä on tulossa tiukka – ainakin jos on uskominen keskustan puheenjohtajakiertueen ovensuuäänestysten tuloksia. (lisää…)
Väyrystelyn paluu
Sunnuntai, Kesäkuu 6th, 2010Keskustan puheenjohtajaehdokas Paavo Väyrynen puolusti tänään sunnuntaina Savonlinnassa voimakkaasti puoluesihteeri Jarmo Korhosta. (lisää…)
Ylätason ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa
Keskiviikko, Kesäkuu 2nd, 2010Keskustan puheenjohtajapaneelikierros päätyi keskiviikkona eduskuntaan. Aiheena oli ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Eikä tilaisuudessa tehty ovensuukyselyä menestyjistä. (lisää…)
Kiviniemi voitti Pohjois-Pohjanmaalla
Keskiviikko, Kesäkuu 2nd, 2010Keskustan puheenjohtajakisan gallup-suosikki Mari Kiviniemi jäi hieman yllättäen sunnuntaina Laihialla järjestetyn ehdokastilaisuuden ovensuukyselyssä kakkoseksi Mauri Pekkarisen jälkeen, vaikka kyseessä oli Kiviniemen kotikenttä eli tilaisuus järjestettiin Kiviniemen syntymäseuduilla Etelä-Pohjanmaalla.
Eilen tiistaina ehdokkaat olivat paneelissa Oulussa eli Pohjois-Pohjanmaalla. Tänä aamuna julkaistun ovensuuäänestyksen tuloksissa Kiviniemi oli ykkönen 84 äänellä, Mauri Pekkarinen kakkonen 65:llä ja Paavo Väyrynen kolmonen 63 äänellä. Neljäs ehdokas Timo Kaunisto sai 12 ääntä.
Ovensuuäänestyksistä ei voi tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Niissä kysytään kuka pärjäsi parhaiten paneelissa. Ei siis sitä, kenet vastaaja haluaisi puheenjohtajaksi.
Ovensuukyselyihin vastaajat eivät myöskään ole kaikki puoluekokousedustajia, jotka valinnan ensi viikon lauantaina Lahden puoluekokouksessa tekevät.
Silti Oulun tilaisuuden tulos on suhteellisen merkittävä. Pohjois-Pohjanmaan piiri on keskustan suurin ja vaikutusvaltaisin piiri, jolla on ehkä noin 400 edustajaa puoluekokouksessa. 400 edustajaa on prosentuaalisesti iso osuus puoluekokousedustajista, joita odotetaan tulevan Lahteen2000-2500.
Metrolla mummolaan
Tiistai, Kesäkuu 1st, 2010Kepulogiaa-blogi herää taas henkiin muutaman viikon tauon jälkeen. Keskustan puoluekokoukseen on aikaa enää puolitoista viikkoa ja tarkoitus on bloggailla nämä kokouksen aluspäivät hyvin tiiviisti. (lisää…)
Helsingin Sanomat toteuttaa Väyrysen toiveen
Torstai, Huhtikuu 29th, 2010Keskustan puheenjohtajaehdokas Paavo Väyrynen toimitti hetki sitten julkisuuteen tiedotteen, jossa hän toivoi kandidaateille ruotsin ja englannin kielillä järjestettävää paneelikeskustelua. Väyrysen toive toteutuu, sillä Helsingin Sanomat testaa ehdokkaiden kielitaitoa HS:n pääministeritentissä 9. kesäkuuta Sanomatalon Mediatorilla järjestettävässä pääministeritentissä.
Uutta alkua tarjolla
Perjantai, Huhtikuu 23rd, 2010Erityisavustaja Annika Saarikko, 26, ilmoittautui keskustan varapuheenjohtajakisaan. Hän kertoi keskustan tarvitsevan uuden alun. Heti hänen jälkeensä puoluesihteerikisaan ilmaantui Suomenmaan päätoimittaja Timo Laaninen, 55. Hän kertoi keskustan tarvitsevan uuden alun. (lisää…)
Poliitikkokin saa tehdä aloitteen
Tiistai, Huhtikuu 13th, 2010Keskustan puheenjohtajakiertueen ensimmäiset pisteet on jaettu. Maanantain Savon Sanomat julkaisi ovensuuäänestysten tulokset molemmista sunnuntain tilaisuuksista. Kärkipaikat valtasivat Mari Kiviniemi ja Mauri Pekkarinen. Kaksikon ero Paavo Väyryseen oli selvä ja Timo Kaunistoon vielä selvempi.
Vastasivatko annetut ovensuukyselyn tulokset omia havaintojani?
Suunnilleen. Kiviniemi hallitsi asiat ja osasi raivata itselleen tilaa. Pekkarinen liikkui ketterästi kuin kevytsarjan nyrkkeilijä kehässä ja hallitsi tarvittaessa myös maurimaisen velmuilun.
Väyrysestä tuli mieleen 80-luvun raskastekoinen farmari-Volvo: instituutio eteni junan lailla sivuilleen vilkuilematta. Kaunisto puolestaan tuntui jääneen sivuraiteelle vaikeasti avautuvien urheiluvertauksiensa kanssa.
Kiviniemen kohdalla sukupuolipisteetkään eivät ole poissuljettuja – olihan kisasta jättäytyneeseen Paula Lehtomäkeen ladattu paljon odotuksia. Aulakeskusteluissa monet naispuoliset yleisön jäsenet kertoivatkin antavansa äänensä nimenomaan naiselle.
Skuupinnälkäisille tilaisuus oli antikliimaksi: painavia poliittisia avauksia ei kuultu. Tätä panelistit puolustelivat tilaisuuden ”formaatilla”.
Höpöpuhetta – poliitikolla on aina tilaisuus tehdä aloite, kun hänellä on mikrofoni suunsa edessä.
Väyrynen nokittaa Pekkarisen risuja tukeilla
Perjantai, Huhtikuu 9th, 2010Turve pöllyää, kun keskustan puheenjohtajaehdokkaat alkavat ottaa mittaa toisistaan energiapolitiikassa.
Ainakin aihe on mitä ajankohtaisin ja asetelma kiinnostava: yksi kärkiehdokkaista, elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen tuo esityksensä ydinvoimaluvista pian hallituksen käsittelyyn. (lisää…)

