Arkisto: ‘Tarinointia’ Category

Vietnamilaisella kokkikurssilla (plus pieni päivitys kesärullista)

Torstai, Huhtikuu 25th, 2013

Jokunen aika sitten minulla oli ilo ja kunnia päästä osallistumaan Mondon Ruoka & Matka -lehden juttuun, jossa Vietnamista Suomeen muuttanut Pauleen Mannevaara opetti suomalaisia ruokabloggareita kokkaamaan vietnamilaista ruokaa. Luokkakavereinani Pauleenin opissa olivat maanmainiot Hanna ja Riikka.

Nyt juuri hyvinkin trendikäs vietnamilainen ruoka ei ollut itselleni täysin vierasta, sillä olen viettänyt pari viikkoa Vietnamissa. Aikaisemmin en kuitenkaan ollut itse kokeillut tehdä kuin vietnamilaisia kesärullia.

vietnam (5 of 7)

vietnam8

Tykkään Vietnamin keittiöstä todella paljon, koska ruoka on ihanan maukasta, raikasta ja yleensä myös kevyttä. Ruuasta tulee täyteen, mutta siitä ei tule samanlaista ähkyä kuin vehnää ja maitotuotteita vilisevästä eurooppalaisesta ruuasta. (Pakko nyt väärinymmärrysten vuoksi lisätä, että rakastan vehnää ja maitotuotteita.)

Vietnamilainen ruoka sopii loistavasti esimerkiksi bileisiin, sillä raikkaalla ruualla meininki pysyy virkeänä eikä pikkumekkoihin pukeutuneita naisiakaan ala liikaa ahistaa. Ja lisänä vielä se, että vietnamilaisen ruuan pariksi sopii mainiosti raikas valkkari tai kylmä kupliva…

vietnam (7 of 7)

vietnam (3 of 7)

Kokkauskurssilla teimme niitä jo tutuiksi tulleita rullia, mausteista salaattia, katkarapuja dipillä, vietnamilaisia täytettyjä lättyjä, karamellisoitua lohta sekä mustasilmäpapujälkkäriä. Kaikkien näiden ohjeet löytyvät uusimmasta Ruoka & Matka -lehdestä, suosittelen tsekkaamaan. Aivan erityisesti suosittelen tuota karamellisoitua lohta – samalla ohjella voi valmistaa myös esim. possua ja kanaa.

Niin ja hei, mainitaanpa vielä vietnamilaiset kesärullat, sillä paljon on tapahtunut sen jälkeen, kun viimeksi kirjoitin niistä. Olen esimerkiksi huomannut, että rullia ei kannata tehdä ilman thai-basilikaa, korianteria ja minttua. Noiden kolmen yrtin makuyhdistelmä on niin maaginen, että jos jotain noista ei joskus ole ollut kaupoista saatavilla, on rullien mausta selkeästi jäänyt jotain puuttumaan.

Viimeksi laitoin rulliin täytteeksi riivittyä possua ja suolapähkinöitä ja sitä edellisellä kerralla pitkään haudutettua ankanrintaa (riivittynä sekin) ja raastettua omenaa – ehkäpä suosikkiyhdistelmäni tähänastisista!

vietnam (6 of 7)
vietnam (1 of 7)

 

Luulenpa, että tulen tänä keväänä ja kesänä ahkerasti jatkamaan opintojani vietnamilaisen ruuan parissa, sen verran mainiosti nämä raikkaat ruuat istuvat myös suomalaiseen kesäiltaan kylmän valkkarilasin pariksi. Nyt kun vielä saataisiin Suomeen vähän enemmän hyviä vietnamilaisia ravintoloita… (Olen kuullut, että moni vietnamilainen ravintoloitsija pitää Suomessa kiinalaista ravintolaa. Mahtaakohan tämä pitää edelleen paikkansa? Nyt olisi oikein hyvä hetki vaihtaa takaisin kotimaan keittiöön!)

Tuhansien murheellisten ravintoloiden maa

Tiistai, Tammikuu 15th, 2013

Kävimme syömässä ulkona. Päädyimme seurueellemme vieraaseen paikkaan, koska suosikit olivat tupaten täynnä. Tämä oli sellainen pihvejä, burgereita ja muita vastaavia tarjoileva paikka, joita on jokaisen suomalaisen kaupungin keskustassa vähintään tusina. Ei mikään ketjupaikka kuitenkaan.

Aterian jälkeen mietin, miksi Suomessa ravintolasta lähtiessä olo on lähes aina joko vihainen, surullinen, petetty tai kaikkia kolmea – siis jos syö jossain muualla kuin etukäteen hyväksi tietämässään paikassa.

Tiedän mitä ajattelette:

Mutta sinä nyt olet tuollainen snobi!

Enpä tiedä siitä. Ruuasta pitää aina olla kiitollinen, mutta jos joku veloittaa siitä monta kymppiä, kyllä siltä saa jo jotain vaatiakin. En vaadi ankanmaksaa, Himalajan vuorilla kasvatettua villivuohta tai taidokkaasti tiputeltuja kastiketippoja. Minulle kelpaisi oikein hyvin yksinkertainen, rehti ruoka, jos sen tekemiseen olisi käytetty edes vähän yritystä.

Otetaan esimerkiksi hampurilainen. Kuinka vaikea hampurilainen on tehdä? Otetaan jauhelihaa, pyöritellään se käsissä pihviksi, paistetaan, lätkäistään sämpylän väliin.

Mutta ei. Suomalaiselle ravintoloitsijalle tämäkin on liikaa, koska pihvinhän voi ostaa pakasteena tukusta.

Mutta kun hyvät ravintolat ovat kalliita!

Ehkä, mutta huonot ravintolat ne vasta kalliita ovatkin.

Palatkaamme jälleen hampurilaisesimerkkiin. Seurueemme maksoi 18 (siis kahdeksantoista euroa) hampurilaisesta, jossa oli einespihvi ja einessämpylä. Kyllä ei suomalainen ravintoloitsija 18 eurolla pyörittele jauhelihapihviä itse.

(Vertailukohteena: newyorkilaisen Michelin-tähditetyn ravintola Spotted Pigin hampurilainen maksaa 16 euroa.)

Käsitys ketjuravintoloiden ja muiden pihvi ja lohkoperunat -paikkojen edullisuudesta on täysi myytti. Fine dining -paikat ovat oma lukunsa, mutta monessa hyvässä ravintolassa, jossa käytetään tuoreita raaka-aineita ja mielikuvitusta, saa ateriastaan maksaa vähemmän kuin ankeissa pakasteranskalaispaikoissa.

Jostain kumman syystä käsitys “parempien” ravintoloiden kalliudesta elää kovin tiukassa. Keksin kotikaupungistani monta kivaa yksityistä paikkaa, joista saa 3 ruokalajin menun 29-45 eurolla. Keksin vähintään yhtä monta ankeaa ketjupaikkaa, jossa pihviannos pakastevihanneksilla maksaa saman verran.

Mutta niihin on niin helppo mennä lasten kanssa!

Lapsettomana en osaa ottaa kantaa siihen, onko huonoon ravintolaan helpompi mennä lapsen kanssa kuin hyvään. Mutta miksi haluaisit opettaa lapsesi maksamaan huonosta ruuasta?

No käy sitten niissä hyvissä ravintoloissa!

Käynkin, mielelläni. Olen kiitollinen ja iloinen siitä, että Suomessa on yhä enemmän ravintoloita, joissa raaka-aineet ovat tuoreita, palvelu hyvää, ruokalistat ajatuksella suunniteltuja ja pihvit käsin pyöritteltyjä. Tällaisessa ravintolassa ei oikeasti harmita, kun lasku lävähtää pöytään, vaikka se tietääkin rahanmenoa.

Mutta tällaisia ravintoloita ei ole ihan joka kylässä. Kotikaupungissani hyviä ravintoloita on monia – mutta ei läheskään yhtä monia kuin huonoja.

Ja niin – saa kai sitä ihmetellä. Saa kai sitä ihan puhtaasta uteliaisuudesta ihmetellä, miksi tässä maassa on niin paljon yrittäjiä, joilla ei ole minkäänlaista kunnianhimoa saati intohimoa omaa alaansa kohtaan. En kehtaisi näyttää naamaani kaupungilla, jos laskuttaisin 18 euroa eineshampurilaisesta.

Mutta tyhmähän ei ole se, joka pyytää vaan se, joka maksaa!

Ja tyhmäksi minä itseni tunsinkin.

Siksipä kehottaisin meitä, Suomen maksavaa kansaa: vaikka ravintoloitsijalla ei ole itsekunnioitusta, meillä voi olla. Älkäämme hyvät ihmiset viekö rahojamme paikkaan, jossa ravintoloitsija ei kunnioita itseään, valitsemaansa alaa eikä asiakasta.

Vaatikaa vähän enemmän – vähän enemmän yritystä siltä, joka rahanne lopuksi kuittaa. (Mutta pliis, älkää olko ilkeitä tarjoilijoille. Eivät he sille mitään mahda.) Vaikka meidät on opetettu kiittämään kauniisti, ei se ole hankalan ihmisen merkki, että haluaa rahoilleen vastinetta. Ja toisaalta, kyse ei ole vain rahasta. Kyse on myös siitä, että paskaa tarjoileva ravintoloitsija ei osoita asiakastaan kohtaan minkäänlaista kunnioitusta. Ja kun meikää dissataan, meikää riipii.

Vähän kuin menisit hierojalle, joka ilmoittaisi, että tänään en jaksa hieroa, istu tohon hierovaan tuoliin. Ja sitten se hieroja velottaisi täyden hinnan, vaikka ostarin aulassa olisit saanut sen tuolihieronnan automaatista kahdella eurolla. (Mäkkärin kahden euron hampurilainen on minusta hinta-laatusuhteeltaan oikein hyvä.)

Sitä paitsi arvoisat ravintoloitsijat, ei se oikeasti ole niin vaikeaa. Meikäläiset on sentään maailman koulutetuinta kansaa.

Meni jo

Tiistai, Joulukuu 4th, 2012

ruokablogiin (1 of 1)

Tästä ovat kaikki varmaan samaa mieltä: kauniisti katettu ja ruokaa notkuva pöytä se on hieno näky.

Mutta olenko ainoa, jonka mielestä aterian lopuksi pöytä on vähintään yhtä ihana näky? Muruineen, tyhjine lautasineen, ruttuisine liinoineen kaikkineen.

Täällä söimme me.

Mutta juu. Reseptikin on tulossa. Vaikka huomenna.

Granaattiomenakausi korkattu

Torstai, Lokakuu 25th, 2012

Jes, nyt niitä taas saa – granaattiomenoita. Tai saahan niitä ympäri vuoden, mutta tähän aikaan niitä saa siihen hintaan, että kehtaa ostaakin.

Rakastan granaattiomenoita. Ei tarttis pahemmin karkkia syödä, jos noita hampaissa kivasti raksuvia ja makeita sekä ihanan värikkäitä siemeniä olisi tarjolla koko ajan.

granaattiomenat (1 of 1)

Vähän häslinkiähän siinä granaattiomenassa on. Pari kertaa on käynyt niin, että olen ostanut granaattiomenan, mutta h-hetkellä (toisin sanoen äärimmäisen nälkäisenä) en olekaan jaksanut alkaa perkaamaan siemeniä ja hedelmä on päässyt pilaantumaan. Siksi nykyään teenkin niin, että ostan useamman hedelmän ja putsaan ne kaikki kerralla. Laitan siemenet kannelliseen rasiaan, jota säilytän jääkaapissa. Sieltä siemeniä voi sitten napsia aina kun mieli tekee.

Useimmiten syön granaattiomenan siemeniä salaateissa tai turkkilaisen jugurtin kanssa. Ihana aamupala tai jälkiruoka!

Yhdestä hedelmästä tulee muuten tosi paljon siemeniä, muistaakseni parhaimmillani olen mitannut yli 2 desilitraa. Tästä riittää useampaankin ruokaan. On siis ehdottomasti hintansa väärti, vaikka ei ihan tavallisen ompun hinnoissa olekaan!

Hyvää korvapuustipäivää!

Torstai, Lokakuu 4th, 2012

Tiesithän, että tänään vietetään kansallista korvapuustipäivää?

Mielestäni tämän pitäisi olla yleinen vapaapäivä, jotta kaikki saisivat jäädä kotiin leipomaan pullaa. Mutta koska ei ole, toivon, että jokainen pääsee nauttimaan korvapuustista (siitä syötävästä) vaikka kaffepaussilla.

Teemapäivinä kuuluu paitsi juhlia, myös kiinnittää ihmisten huomio asiaan liittyviin epäkohtiin. Onhan vappunakin työläisten marssi ja palopuheita yliopiston tulevaisuudesta, ja naistenpäivän pohjimmainen tarkoitus on puhua naisten asemasta ja oikeuksista eikä jakaa ruusuja marketeissa.

korvapuusti2

Kansallisen korvapuustipäivän vuoksi haluan kiinnittää huomionne siihen yhteiskunnassamme vallitsevaan epäkohtaan, että ani harva kahvila tai leipomomyymälä enää myy kunnollista pullaa. Sen sijaan tarjotaan niitä kauheita teollisuuskorvapuusteja – tiedättehän, niitä, joissa on epäluonnollisen sileä ja kiiltävä kuori, höttöinen sisus ja jotka maistuvat oikeasti todella pahalta.

(Mikähän siinä muuten on, että leivästä saa teollisestikin rapsakkaa ja maistuvaa, mutta korvapuustia ei vaan voi tehdä hyvin tuotantolaitoksessa?)

Tämä epäkohta saattaa tosin olla keskittynyt suuriin kaupunkeihin – ystäväni vietti kesän Mäntyharjulla ja kertoi, että siellä joka kahvilassa oli oikeaa pullaa.

Juu juu, on tärkeää, että tätä kansallista perinneleivostamme vaalitaan, jotta jälkipolvetkin tietävät, miltä oikea pulla maistuu. Mutta ennen kaikkea on tärkeää, että minä saisin ostaa kunnon pullaa, kun himo iskee kesken kahvitauon.

Siispä: hyvää korvapuustipäivää! Tänään on hyvä päivä vaatia lähikahvilastasi kunnon pullaa!

korvapuusti

Ja jos päätät leipoa kotona, tässä ovat minun vinkkini onnistuneisiin korvapuusteihin. (more…)

31 kaikkien aikojen terveellisintä ruokaa?

Maanantai, Lokakuu 1st, 2012

Valistuneempikin kuluttaja menee nykyään sekaisin, kun yrittää pysyä perillä siitä, mikä on tai ei ole terveellistä. Väittelyn keskiössä ovat etenkin viljatuotteet, maitotuotteet, soija ja liha.

Ainoa, mistä kaikki ovat yhtä mieltä taitaa olla se, että vettä kannattaa juoda ja vihanneksia syödä. (Moni ravitsemushemmohan nykyään varoittelee hedelmistäkin.) Perustan oman terveysfilosofiani tähän: vihanneksia niin paljon kuin maha vetää ja kaikkea muuta kohtuudella.

terveys1

Silti minusta on aina mahdottoman kiinnostavaa lukea erilaisia “maailman terveellisimmät raaka-aineet” ja “10 ruokaa, joita jokaisen pitäisi syödä” -listauksia. Tuorein näistä löytyi Time-lehdestä otsakkeella The 31 Healthiest Foods of All Time. Listoihin pitää toki aina suhtautua varauksella, sillä ne ovat vain tietyn koulukunnan edustajien käsityksiä aiheista. Veikkaan, että moni asiantuntija olisi tästäkin listasta hyvin eri mieltä.

Hauskaa Timen listassa on, että paria kohtaa lukuunottamatta listan nimi voisi hyvin olla Eevan lempiruuat (jos sille saisi vielä croissantit, pastan ja makkaran, mutta se taitaa olla turha toivo…).

Lista näyttää tältä, ja koska olen tänään kertakaikkisen söpöllä tuulella, hain vieläpä jokaiselle raaka-aineelle blogin arkistoista sitä hyödyntävän reseptin, jos sellainen löytyi.

Olkaas hyvät, kaikkien aikojen 31 terveellisintä ruokaa Time-lehden mukaan:

1. Mustapapu

2. Lehtikaali

3. Lohi

4. Saksanpähkinä

5. Kurpitsa

6. Omena

7. Mustikka

8. Banaani

9. Parsakaali

10. Pinaatti

terveys4

11. Bataatti

12. Kidneypapu

13. Linssi

14. Punajuuri

15. Munakoiso

16. Ruusukaali

17. Tomaatti

18. Täysjyväleipä

19. Kvinoa

20. Kaurahiutaleet

terveys3

21. Bulgur

22. Vähärasvainen liha

23. Pellavansiemen

24. Chia-siemen

25. Manteli

26. Tonnikala (ehkä terveellistä, mutta oma ja blogini linja on se, että tonnikala on nou nou.)

27. Rasvaton maito

28. Rasvaton kreikkalainen jugurtti (ja mitäköhän se tämmöinen on? Ei ainakaan kreikkalaista…)

29. Tumma suklaa (jes!)

30. Punaviini (tähän ette varmaan tarvitse ohjetta? Korkki auki ja lasiin!)

31. Extra virgin -oliiviöljy (+ öö, kaikki blogini ohjeet)

terveys2

Katso koko Timen juttu perusteluineen täältä. Kuten huomaatte, tämä lista noudattaa rasvattomuuslinjaa, ja myös bulgur tuli yllätyksenä. Ja miten on mahdollista, että tuolla listalla ei ole avokadoa tai yhtään yrttiä?

Kivaa on kuitenkin se, että lista on selkeästi koottu lukijaystävällisyys mielessä: se koostuu superfoodien sijaan aika tavanomaisista jutuista, jotka löytyvät melkein mistä vain kaupasta.

Yllätyin, että blogissani ei ole vielä yhtään ohjetta mustikoille, mustapavuille ja kidneypavuille, vaikka syön niitä koko ajan! Nämä otettakoon asialistalle pikimmiten. Sen sijaan Time pitäkööt vähärasvaiset maitotuotteensa.

Päärynöitä Laitilasta

Keskiviikko, Syyskuu 26th, 2012

Jos saisin antaa yhden neuvon Suomen kansalle, sanoisin, että käykää torilla vielä tämän viikon aikana.

Riippuu varmasti kaupungista, mutta ainakin täällä Turun kauppatorilla on suorastaan ihmeellistä juuri nyt. Kaikkea on niin paljon, kaikki on hyvää ja niin kamalan nättiä. Ja mikä mahtavinta, suurin osa siitä tulee ihan läheltä!

paarynat (1 of 1)

Suomalaisesta marketista on yleensä vaikea löytää edes eurooppalaista valkosipulia sen ikuisen kuivahtaneen kiinalaisen sijaan, mutta ostin juuri Turun kauppatorilta nipun Pöytyällä kasvanutta (ja on muuten hyvää valkosipulia, voi jösses). Haalin torikassiini myös naapurikunnasta tulleita härkäpapuja, lehtikaalia, juuriselleriä, perunaa ja salaattia. Ostosretken kruunasi pussillinen päärynöitä Laitilasta.

Ja kyllä, tarjolla olisi ollut myös esimerkiksi Turussa viljeltyjä viinirypäleitä, maa-artisokkia ja munakoisoja! Isojen viljelijöiden lisäksi myyjinä on monia tyyppejä, jotka kasvattelevat jotain huvikseen takapihalla. Hinnat ovat ainakin täällä marketteja halvemmat.

Melko ihmeellistä siis. Siinä yksi vaihtoehto niille ketjujen keskusvarastoissa lojuneille vihanneksille. Minuakin se kahden suuren ketjun meininki ärsyttää, mutta vielä enemmän ärsyttävät ihmiset, jotka väittävät, että vaihtoehtoja ei ole. Kyllä niitä on. Ja olisi enemmänkin, jos me kuluttajat vain hyödyntäisimme niitä.

Torilla naattiporkkanoita, pitkulaisia punajuuria ja pulskia luumuja katsellessa on helppo inspiroitua ruuanlaitosta. Ei tarvitse mitään kamalan ihmeellistä saadakseen loistavaa ruokaa, kun käyttää tuoreita kauden raaka-aineita.

Suurinta luksusta ei olekaan kallis juusto tai sisäfilee, vaan juuri tämä lyhyt aika vuodesta, kun Suomessakin on mahdollisuus syödä tuoretta, lähellä kasvanutta ruokaa. Vaikka nyt laitilalaista päärynää.

On lanttukukko hyvää kun yksin syö

Torstai, Syyskuu 13th, 2012

lanttukukko (1 of 1)-2

Kamalasti tässä blogissa aina meuhkataan ranskalaisesta ja italialaisesta ruuasta ja intialaisittain maustetuista muhennoksista, mutta kyllä meillä Suomessakin osataan.

Kuvassa on lanttukukko. En ollut kuullutkaan moisesta, kunnes Karjalasta heilan minä löysin. Tai oikeastaan appiukon, joka näitä kukkoja tuo tuliaisiksi tänne Turkuun. Se on vähän kuin kalakukko, paitsi että kalan sijaan täytteenä on keitettyä lanttua ja mureaa lihaa.

Meidän perheessä lanttukukko syödään yksin ja salaa. Itse ehdin yleensä nähdä kukon vilaukselta ennen kuin poikaystävä on ahmaissut sen. Joskus kyseinen henkilö herää keskellä yötä hiiviskelemään ja syömään lanttukukkoa pimeässä keittiössä kuin rikollinen konsanaan. Lanttukukkoa ei ikinä tarjota, saan siivun vain jos osaan vaatia ja ehdin ennen kuin on liian myöhäistä.

Lanttukukon syömiseen liittyy myös tietty asento, sellainen suojeleva kumartelu lautasen yllä. Vähän kuin meidän perheen koirat silloin kun ne pelkäävät, että lauman muut jäsenet hyökkäävät ruokakupille.

Mutta jos kerran onnistuu saamaan siivun lanttukukkoa, niin ymmärtäähän sen. Paksu siivu, lämmitetään uunissa, päälle härski määrä voita.

Jaa mää vai, Gloria Blog Awardseissa?

Tiistai, Syyskuu 4th, 2012

mustikkapiirakka

Niin sitä mää vaan, että Kauhaa ja rakkautta on saanut kaksi ehdokkuutta Gloria Blog Awardseissa.

Niin että tuanoinnii jos herrasväki vaan suinkaan kerkiää, niin blogia voi käydä äänestämässä Lukijoiden suosikkiruokablogiksi klikkaamalla tästä.

Kannattaa äänestää, koska äänestämällä voi voittaa. Siis myös sinä. Ja minä. Aika hyvä diili.

GBA12_Lukijoiden suosikkiruokablogi 320x230px (ID 52815)

Juuri nyt kiinnostaa: Bretagne

Tiistai, Elokuu 28th, 2012

En ole ikinä käynyt Bretagnessa, mutta olen jo pidempään ollut varma, että se on sielunmaisemani.

Kerrotaanpa, millaista kuvittelen Bretagnessa olevan. Siellä tyrskyt lyövät kallioihin, tuulee ja sadekuurot yllättävät. Paitsi päivinä, jolloin tihkuttaa aamusta iltaan. Ja sellaisina päivinä, kun aurinko kuivattaa hiekan ja sadetakissa tulee kuuma.

Ihmiset pukeutuvat tietysti villapaitoihin tai marinière-raitapaitoihin. Vanhoilla miehillä on valkoinen parta ja auringon ja meren rypistämät kasvot. Tuoreen osterin voi avata veitsellä ja huljauttaa kurkusta alas vailla sen suurempia seremonioita. Kaikkialla haisee meri.

Ravintolassa on sateen pieksemät terassikalusteet ja koruton sisustus, ehkä jopa muovinen pöytäliina. Mutta kala on aina tuoretta ja lounaan kanssa isketään pöytään karahvi halpaa valkoviiniä.

galette

Jos se on jotain ihan päinvastaista tai kamalaa, älkää kertoko, pidän kiinni unelmistani. Juuri nyt Bretagne-pakkomielteeni nimittäin jyllää vahvempana kuin koskaan, sillä olen lisäksi kokenut lievän hurahtamisen bretagnelaiseen ruokaan.

Päädyin Pariisissa puolivahingossa bretagnelaiseen ravintolaan ja menetin sydämeni. Alkupalaksi ostereita, pääruuaksi ja jälkiruuaksi lettuja. Tiedätte ehkä jo galetteista, siis suolaisista tattariletuista, sekä crêpeistä, vehnäletuista. Mutta tiesittekö, että bretagnelaiset ovat kovia tuottamaan siideriä? Semmoista omenaista ja sakeaa, vähän kuin englantilainen siideri, muttei oikeastaan kuitenkaan yhtään.

Ja tiesittekö, että se siideri tarjoillaan pienestä savisesta kupista galetten kera? Sietämättömän ihanaa! En enää ikinä juo siideriä tuopista. Enkä enää ikinä syö lettuja ilman siideriä.

(Niin ja ruokaan liittymättä – tiesittekö, että bretagnelaisilla on oma kieli?)

Nyt kärsin siis pahimmanlaatuisesta Bretagne-fiksaatiosta. Oletan Pariisi-visiittini perusteella, että Bretagnessa syödään lättyjä, ostereita ja siideriä. Tiedän, että siellä syödään suolaa ja voita ja suolasta ja voista tehtyjä karamelleja.

Mutta mitä muuta? Ja hyvänen aika – uskaltaisiko ihminen edes toivoa, että jossain päin Suomea olisi bretagnelaista ruokaa tarjoileva ravintola…?

Kuvassa Breizh Cafén galette Pariisissa. Ja se siideri.