Arkisto: ‘Lisukkeet’ Category

Voi-balsamicoporkkanat

Keskiviikko, Huhtikuu 4th, 2012

 

Havahduin tänään siihen, että pääsiäispyhät alkavat ylihuomenna.

Tämä tarkoittaa kohdallani kahta asiaa:

1) kaupat ovat kiinni, ja olen jo auttamatta myöhässä, jos haluan tehdä ruokaostokseni ilman tykyttävää otsasuonta. Huomenna täytyy liittyä marketissa töniviin massoihin, jotka hamstraavat pyhiksi ruokaa kuin ydinsota olisi tuloillaan. Ärsyttävää, mutta toisaalta – enpä minäkään halua syödä kaurahiutaleita ja sinappia ensi viikon tiistaihin asti. (Jahas, pikainen käynti jääkaapilla todisti, että meillä ei ole edes sinappia.)

2) olen ollut ihan huono bloggari, koska en ole julkaissut yhtään pääsiäisohjetta!

Enkä julkaise nytkään, koska sellaista ei ole jemmassa. Ehkä sitten pääsiäispyhien aikana, kun kukaan ei voi kuitenkaan tehdä niitä (koska katso kohta 1).

balsamicoporkkanat-2

 

Totta puhuen en ajatellut itse tänä vuonna erityisemmin viettää pääsiäistä. Olen yksin kotona (itse asiassa olen yksin koko kaupungissa), joten lammaspatojen hauduttelut taitavat jäädä myöhemmäksi. Ostan Mignon-munan, yhden onton suklaapupun ja ehkä narsissin. Se riittäköön tältä vuodelta. Aamiaiseksi saatan tehdä uppomunaleivän…

Mutta ehkä teidän pääsiäiseenne kuuluu illan istumista ystävien tai perheen seurassa? Siinä tapauksessa ottakaa tästä ohjeesta koppi! (lisää…)

Syötävät keittokulhot

Maanantai, Maaliskuu 19th, 2012

 

Olen kuvitellut olevani kovinkin tiukkapipoinen sen suhteen, että ruuan pitää aina näyttää ruualta ja myös maistua siltä. En tykkää elävän vauvan näköisistä marsipaanikoristeista enkä metallinhohtoisista hippusista leivosteni päällä (mistä se metallinhohto tulee ja miten se voi muka olla syötävää?!).

Tarkempi katsastus ruokahistoriaani kuitenkin paljastaa, että asia ei ole aivan näin.

Vuonna 1989 ostin Lanneveden kauppa-autosta (kyllä, olen elänyt aikaa, jolloin oli kauppa-autoja) syötävän rannekorun. Sinullakin on todennäköisesti ollut sellainen. Pureskelit pastellinvärisiä, kirpakoita karkkeja kunnes viimeinenkin oli syöty ja äitisi alkoi valittaa kuolalta löyhkäävästä kumirenksusta käsivarressasi. Tosi hyville ystävillesi saatoit tarjota rannettasi ja sanoa ota yks.

leipäkulhot-3

 

Vuonna 1994 (epäilisin) sain eteeni jotain järisyttävää Tikkurilan Mäkkärissä. Syötävä jäätelökuppi! Se laajensi tajuntani. (Kävin muuten pitkästä aikaa Mäkkärissä toissa viikolla ja olin pirun pettynyt, kun pehmis tarjoiltiinkin taas muovikupista eikä El Macoakaan ollut enää listalla.)

Vuonna 2000 ostin Barcelonasta suklaasta tehdyn joulukuvaelman. Oli suklaasta tehty Jeesus-lapsi ja kaikki. Tarkoituksena oli säästää ne, mutta tammikuussa 2001 puraisin makeanhimossani Joosefin pään irti ja se oli sitten siinä. Varttia myöhemmin Joosef, Maria, kaikki kolme tietäjää ja aasi olivat muistoja vain. Jeesusta en pystynyt syömään. (lisää…)

Kevätkiireet ja intialaisittain maustettu perunasalaatti

Tiistai, Maaliskuu 13th, 2012

 

Eilen näin näyistä kauneimman.

Sellainen iso – sinällään ei kovin kaunis – laite piti humisevaa ääntä ja imi jalkakäytävältä hiekotushiekkoja pois.

Jos kaupungin kunnossapito uskaltaa jo luopua hiekoista, lienee meidän muidenkin aika uskoa: on se kevät täällä.

perunasalaatti

 

Merkkejä siitä on toki ollut ilmassa jo pidempään, mutta liiallisesta optimistista usein syytelty bloggari on yrittänyt suhtautua asiaan maltillisesti, eli suomeksi sanottuna takatalvea peläten.

Hiekoituskoneen (tai siis… hiekoituksenpoistokoneen) nähtyäni uskalsin kuitenkin avata silmäni kevään merkeille toden teolla. Aurajoen rannassa näkyy VIHREÄ NURMIKKO (joka tosin lähemmällä tarkastelulla paljastuu ruskeaksi, mutta mitäs mää sanoin siitä optimismista). Sen vierestä kävellessään saa vuorotellen väistellä puoli vuotta vanhoja koirankakkoja ja puoli vuotta ties missä lymynneitä puliukkoja, jotka ovat kumpaisetkin paljastuneet lumen alta kaupunkikuvaa elävöittämään.

Kevät tuo nurmikoiden ja koirankakkojen lisäksi mukanaan myös lieveilmiön nimeltä kiire. Normaalien työkuvioiden lisäksi viime viikkoihin on mahtunut tavallista enemmän reissaamista, raksalla huhkimista ja työhuoneen muutto. Ja kun zumbaankin pitäisi ehtiä.

Sen vuoksi olenkin tehnyt jotain ennenkuulumatonta: kevään kolkutellessa ovella olen kaikessa hiljaisuudessa ja ehdottoman salaa kääntänyt katseeni hetkeksi taaksepäin, marraskuuhun. Silloin tietysti valittelin tylsyyttä, mutta juuri nyt naama laastipölyssä ja kolme deadlinea niskassa muistelen kaiholla aikoja, kun makoilin sohvalla viltin alla ja tuijotin Good Wifea jakso toisensa perään. Ja söin tätä perunasalaattia.

(lisää…)

Kauden finaali

Lauantai, Tammikuu 28th, 2012

Täällä päin on ollut vähän hiljaista tällä viikolla, syynä aina yhtä riemukas stressin- ja kiireenaiheuttaja nimeltä muutto.

Mutta helpotuksen huhhuh! Nyt on lattiat pesty, kaapit pyyhitty, avaimet palautettu ja kuorma tuotu Tampereelta Turkuun. Tosin vasta väliaikaisasumuksenamme toimivaan yksiöön – sitä unelmieni keittiötä saan vielä odottaa ainakin kevääseen. Tämä ruokabloggari kokkailee siis seuraavan kuukauden tai pari varsin ahtaasti pikkukeittiössä banaanilaatikoiden keskellä.

Mutta ei se mitään! Jos pariisilaiset ovat minulle jotain opettaneet niin sen, että hyvää ruokaa syntyy myös ahtaissa asunnoissa ja kämäsissä keittokomeroissa. Taitaa olla vain asenteesta kiinni sekin.

 

pekoniruusukaalit

 

Koska olin tällä viikolla niin hiljainen sekä uusien reseptien että kommentteihin vastaamisen suhteen, tarjoan teille rauhanpiippuna yhtä kaikkien aikojen lempiohjettani.

En ollut koskaan mikään valtaisa ruusukaalifani, kunnes löysin kermassa haudutetut ruusukaalit. Kyseinen ruoka saattaa olla tuttu niille, jotka ovat seuranneet juttujani vuosien varrella, olenhan hehkuttanut sitä vähän joka käänteessä. Kyseisellä loistolisukkeella olen käännyttänyt useita ihmisiä ruusukaalinrakastajiksi – myös niitä, jotka aikaisemmin sanoivat tuon ihanan vihreän nykerön nähdessään hyi.

Tänä syksynä keksin lisätä komboon pekonia, ja ruuasta, jonka kuvittelin jo olevan täydellinen, tuli entistäkin parempi.

Ruusukaalisesonki vetelee aivan viimeisiään, joten ruusukaaleista on nautittava täysillä nyt, kun se vielä on jokseenkin mahdollista. Tällä ruualla, jos millä, saa ruusukaalikausi arvoisensa päätöksen. Hei hei lempivihannes, nähdään taas ensi syksynä!

 

pekoniruusukaalit-2

 

Tähän väliin muuten eräänlaisena sivuhuomautuksena: löysin tänä syksynä luomupekonin, ja voi pojat, kyllä on tämäkin ruoka maistunut paremmalta sen jälkeen. Se on ihan eri tavaraa kuin se ”tavallinen”, jotenkin mehukkaampaa ja tuoreempaa. Enemmän sentyyppistä kuin niissä ulkomaisissa lihakaupoissa, joissa pekoni siivutetaan vasta ostettaessa. Eikä edes kallista! Tampereella kotimaista luomupekonia sai ihan keskustan isommista ruokakaupoista, Turussa en ole sitä vielä nähnyt. Ehkä nyt olisi hyvä hetki laittaa palautehanat laulamaan.

Ai niin ja mainittakoon vielä, että vaika tämä ruoka on periaatteessa lisuke, niin itse syön tätä ihan sellaisenaankin. Lautaselle vaan ja haarukka käteen.

 

Kermassa haudutettua ruusukaalia ja pekonia (kahdelle)

400 g ruusukaalia
3 valkosipulinkynttä
1-2 rkl oliiviöljyä
1 pkt pekonia
1 dl kuohukermaa
suolaa
mustapippuria myllystä

Poista ruusukaaleista kannat ja päällimmäiset lehdet. Halkaise ruusukaalit – suurimmat voit leikata neljäänkin osaan.

Kuumenna kattilallinen vettä kiehuvaksi, lisää ruusukaalit ja keitä 5 minuuttia. Valuta keitetyt ruusukaalit siivilässä.

Leikkaa pekoni palasiksi ja valkosipulinkynnet siivuiksi.

Kuumenna öljy pannulla. Lisää pekoni ja kuullota. Lisää valkosipuli ja kuullota. Lisää ruusukaalit ja paista n. 5 minuuttia.

Lisää viimeiseksi kerma ja anna porista hiljalleen matalalla lämmöllä välillä sekoittaen, kunnes neste on haihtunut. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja tarjoile heti.