Arkisto: ‘Klassikot’ Category

Caesar-salaatti lehtikaalista

Torstai, Maaliskuu 28th, 2013

Kitinämme on näemmä kuultu, sillä lehtikaalia on löytynyt marketin hyllyltä melkein koko talven. (Paitsi tietysti juuri sinä päivänä, kun olisimme tarvinneet sitä Hesarin ruokakuvauksissa.)

Näin jokunen aika sitten kaverini Instagram-kuvan lehtikaaliin tehdystä caesar-salaatista, ja ajatus on vainonnut minua siitä saakka (tattista vaan, Inke!). Sain vihdoin ja viimein tällä viikolla tehtyä salaatista oman versioni ja kyllä vaan, loistavasti toimii!

plaaplaa (1 of 2)

Koska olen tänään julmalla tuulella, sanon tämän nyt ääneen – tai siis kirjoitan tänne blogiin: caesar-salaatti ei ole terveysruokaa, vaikka sen nimessä onkin sana salaatti. No, tuskin tässä nyt kenenkään kupla puhkesi. Kyllähän te sen sisimmässänne tiesittekin, ette vain halunneet myöntää.

Lehtikaalilla annos muuttuu hivenen ravinteikkaampaan suuntaan, mutta ennen kaikkea siitä tulee vähän ronskimpi ja robustimpi. Vähän kuin siirtyisi kauniilta, mutta kiikkerältä puutarhatuolilta istumaan jykevälle puupenkille. (lisää…)

Täydellinen munakokkeli (melkein) Hestonin tapaan

Keskiviikko, Maaliskuu 13th, 2013

Heston Blumenthal on varmasti ruokaharrastajille tuttu nimi, vaikka hän ei Suomessa olekaan samanlainen julkkis kuin Gordon Ramsay tai Jamie Oliver. Mutta siinä missä Jamie heittelee rennosti vasurilla yrttejä mortteliin, Hestonin kokkaus on usein grammantarkkaa kemiaa.

Olen itse ehdottomasti rennon kokkauksen kannattaja, mutta silloin tällöin on ihan hauskaa ja virkistävää vähän pipertää – tai oikeastaan katsella, kun muut pipertävät.

Blumenthalilla oli joitakin vuosia sitten telkkarissa hauska sarja, In Search of Perfection, jossa metsästettiin täydellistä tapaa valmistaa esimerkiksi hampurilainen, risotto tai pizza.

munakokkeli

Blumenthalin reseptejä voi periaatteessa valmistaa missä tahansa kotikeittiössä, mutta itselläni ne ovat usein vaatineet vähän soveltamista. (Esimerkiksi viime viikolla meillä tehtiin Hestonin fish’n'chipsiä, mutta ei sitten kuitenkaan kaadettu puolta litraa vodkaa leivitystaikinaan…)

Ohjeiden soveltaminen tietysti vesittää täydellisen ohjeen idean, mutta aika hyvään lopputulokseen niillä pääsee kuitenkin.

Yksi vakkarikalustooni jäänyt In Search of Perfection -ohje on Hestonin munakokkeli, joka on täydellisyydestään huolimatta yksinkertainen ja helppo. (Toisin kuin Hestonin hampurilaispihvi – takana taitaa olla sivullinen ohjeistusta siinä vaiheessa, kun päästään paistamaan.) (lisää…)

Lohturuokien ykkönen: Pitkään hautunut kaalilaatikko

Perjantai, Lokakuu 5th, 2012

En ole koskaan ollut makaronilaatikkonaisia. En paheksu tahi halveksu makaronilaatikkoa, mutta en myöskään ymmärrä sitä – kun siis eihän se maistu miltään! Sen sijaan kaalilaatikko on minulle varmaan se, mitä makaronilaatikko on monille – suomalaisen kotoisa lohturuoka, josta tulee turvallinen olo. Voisin syödä koko laatikon yksin (mieluiten verkkarit jalassa sohvalla viltin alla), jos taloudessamme ei asuisi muitakin.

Voi että se on hyvää! Mutta yksi, tärkeä seikka on huomioitava: jotta kaalilaatikko on parhaimmillaan, se vaatii pitkän paistoajan, mieluiten kolmisen tuntia tai enemmänkin. Tällöin kaali muuttuu vastustamattoman pehmeäksi ja sen oma makeus pääsee kunnolla esiin. Eikä tarvita lihaliemiä tai muita.

kaalilaatikko (10 of 1)

Oma kaalilaatikko-ohjeeni on aika perinteinen, mutta toki vähän omaan makuun tuunattu. Lisään siihen hieman porkkanaa, valkosipulia ja cayennepippuria tuomaan lisämakua. Kaaliruokiin sopii mielestäni täydellisesti hienoinen polte!

Siirapin sijaan käytän kaalilaatikkoonkin lemppariani, vaahterasiirappia, koska sen maku on niin ihana. (lisää…)

On lanttukukko hyvää kun yksin syö

Torstai, Syyskuu 13th, 2012

lanttukukko (1 of 1)-2

Kamalasti tässä blogissa aina meuhkataan ranskalaisesta ja italialaisesta ruuasta ja intialaisittain maustetuista muhennoksista, mutta kyllä meillä Suomessakin osataan.

Kuvassa on lanttukukko. En ollut kuullutkaan moisesta, kunnes Karjalasta heilan minä löysin. Tai oikeastaan appiukon, joka näitä kukkoja tuo tuliaisiksi tänne Turkuun. Se on vähän kuin kalakukko, paitsi että kalan sijaan täytteenä on keitettyä lanttua ja mureaa lihaa.

Meidän perheessä lanttukukko syödään yksin ja salaa. Itse ehdin yleensä nähdä kukon vilaukselta ennen kuin poikaystävä on ahmaissut sen. Joskus kyseinen henkilö herää keskellä yötä hiiviskelemään ja syömään lanttukukkoa pimeässä keittiössä kuin rikollinen konsanaan. Lanttukukkoa ei ikinä tarjota, saan siivun vain jos osaan vaatia ja ehdin ennen kuin on liian myöhäistä.

Lanttukukon syömiseen liittyy myös tietty asento, sellainen suojeleva kumartelu lautasen yllä. Vähän kuin meidän perheen koirat silloin kun ne pelkäävät, että lauman muut jäsenet hyökkäävät ruokakupille.

Mutta jos kerran onnistuu saamaan siivun lanttukukkoa, niin ymmärtäähän sen. Paksu siivu, lämmitetään uunissa, päälle härski määrä voita.

Mutkat suoriksi -bisque

Lauantai, Syyskuu 8th, 2012

Olen jo pitkään halunnut kokeilla tehdä provencelaista bisqueta, eli soseutettua äyriäiskeittoa. Rapujuhlat tarjosivat mainion syyn vihdoin toteuttaa tämä suunnitelma, sillä bisque oli mitä mainioin teemaan sopiva alkuruoka.

Heti ensimmäisenä tiedoksi kaikille, jotka juoksivat karkuun kuullessaan sanat “soseutettu äyriäiskeitto”, että tämä oli todella herkullista ja varsin helposti lähestyttävää myös niille, jotka eivät äyriäisistä yleensä välitä!

bisque (1 of 1)

Myönnän heti ensi alkuun, ettei tämä ole millään tavalla autenttinen. Tämä on yksinkertaistettu turkulaisversioni provencelaisesta bisquesta. Tämä on versio, jonka kuka tahansa pystyy tekemään, vaikkei asukaan eteläranskalaisen kalatorin vieressä – aitoon oikeaan bisqueenhan tulee esimerkiksi tahnaksi jauhettuja äyriäisten kuoria.

Autenttinen tai ei, keitosta tuli joka tapauksessa todella maukas ja herkullinen. Vaihtoehtoja tämän lähestymiseen on kaksi: voit joko ajaa keiton mahdollisimman hienoksi soseeksi, tai sitten ajaa keiton ensin soseeksi ja sen jälkeen vielä paseerata sen painelemalla sopan verkkosiivilän läpi. Näin keiton koostumuksesta tulee sosekeiton sijaan liemi. (Kuvassa keitto ennen siivilöintiä.) (lisää…)

Teetkö mulle (maailman parasta) tomaattikeittoa?

Torstai, Elokuu 23rd, 2012

Ehkä palkitsevin lause, jonka ruuanlaittaja saa koskaan kuulla on

“Tekisitkö mulle sitä sun suklaakakkua/lihakeittoa/uunikalaa/mitäikinä?”

Se on vielä paljon parempi kuin “saisinko tämän reseptin?”. Se nimittäin vihjaa kahdesta asiasta. Siitä, että

a) juuri sinä teet sen ruuan hyvin
ja
b) kysyjä tahtoisi syödä kyseistä ruokaa juuri sinun kanssasi.

tomaattikeitto (1 of 1)

Joten jos joku kysyy “voisitko tehdä mulle sitä sun sitä ja sitä”, en oikeastaan voi kieltäytyä. Enkä kieltäytynyt tälläkään viikolla, kun sain kuulla lauseen “tekisitkö mulle sitä sun tomaattikeittoa?”.

Puhutaanpa vähän tästä tomaattikeitosta. Aloitan sillä tiedolla, että se on maailman paras tomaattikeitto. (lisää…)

Bruschetta ja pyhä yksinkertaisuus

Perjantai, Huhtikuu 13th, 2012

 

Sanotaan se yhdessä: per-jan-tai!

Perjantain kunniaksi yksi vakkariviikonloppuohjeistani. Tai no, tulee näitä toki arkenakin tehtyä, mutta varsinkin viikonloppuisin, koska ovat niin mainiota naposteltavaa illanistujaisiin viinilasin kylkeen.

Kun taannoin kirjoitin Saku Tuomisen Basta!-kirjasta ja lainasin hänen osuvaa tekstiään siitä, miten Suomessa ei uskalleta luottaa italialaisen keittiön – tässä tapauksessa bruschettan – yksinkertaisuuteen vaan sorrutaan alati liikaan yrittämiseen, muutama kommentoija kertoi jääneensä kaipailemaan sitä täydellisen simppeliä bruschettaohjetta.

valkosipulibruschetta-2

 

Monelle teistä tämä on takuulla jo tuttu juttu, mutta ottakaa tämä nyt sitten vaikka kertauksena – näin mainiota reseptiä kun ei voi liikaa hehkuttaa. (lisää…)

Mantelimassa – uhka vai mahdollisuus?

Lauantai, Helmikuu 18th, 2012

Laskiaissunnuntai on huomenna. Laskiaistiistai on ensi viikolla.

Tästä johtuen kysyn teiltä tänään, arvon lukijaraati:

Laskiaispulla. Hillolla vai mantelimassalla?

laskiaispulla3

 

Arvaan jo, mitä suurin osa teistä vastasi. Ainakin oma tuttavapiirini taitaa itseäni ja yhtä toista henkilöä lukuunottamatta edustaa mantelimassaa, yäk -ihmistyyppiä.

Tämä on mielestäni suuri vääryys. Suunnitelmani on tänä vuonna muuttaa tuo käsitys. No totta puhuen… se on ehkä aavistuksen liian kunnianhimoinen suunnitelma. Sanotaan, että tavoitteeni on tänä vuonna muuttaa edes yhden ihmisen käsitys mantelimassasta.

Veikkaan nimittäin, että useimmat mantelimassaa, yäk -ihmiset eivät ole saaneet laskiaispulliinsa kotitekoista mantelimassaa. Tuoreeltaan jauhettu mantelimassa on ihan eri juttu kuin se kaupan ikuisuuden muovikääreissä seissyt mömmö.

Ymmärrän, että loikkaaminen hillojengistä mantelimassatiimiin voi äkkiseltään tuntua liian järisyttävältä muutokselta. Kenties monen inho mantelimassaa kohtaan onkin itse asiassa mantelimassainhoksi verhottua muutosvastarintaa. Mutta ei hätää, asiaan on ratkaisu. Suomen johtavana tutkivana laskiaispullajournalistina tiedän ne likaiset salaisuudet, joita laskiaispullateollisuuden raesokerinen verho taaksensa kätkee.

laskiaispulla4

 

(lisää…)

Kouluruokatunnelmissa, paitsi ehkä vähän paremmissa

Torstai, Helmikuu 9th, 2012

 

Eilisessä Top Chefissä oltiin kouluruokatunnelmissa, ja siitäpä innostuneena olen tänään minäkin. Löytyykö ruudun takaa kaltaisiani, jotka eivät saa tarpeekseen tv:n kokkauskisoista? Katsoin eilen ensimmäistä kertaa myös Master Chefin ja voi sitä myötäelämisen määrää, kun se 24-vuotias sairaanhoitaja Oulusta kokkasi täydellisen lampaankareen!

Olen lisäksi juuri löytänyt amerikkalaisen Top Chef-version, jossa tehdään pelkästään jälkiruokia. Kaikille draaman- ja jännityksennälkäisille vinkkinä: jälkiruokakokit ovat huomattavasti dramaattisempaa poppoota kuin pääruokakokit.

Mutta nyt takaisin niihin kouluruokiin.

 

pinaattiletut-4

 

Hyvin suurella todennäköisyydellä sinunkin, arvon lukija, lempiruokasi koulussa oli pinaattiletut.

Todennäköisyyttä ei ole laskettu tilastojen pohjalta, vaan se pohjautuu puhtaasti yhden ruokabloggarin kouluruokalamuistoihin. Uunikalaa, yök. Lihakastiketta, yök yök. Siis mikä v****n moussaka? En oo maistanu, mut yök!

Mutta pinaattiletut, ne olivat useimmille jee.

 

pinaattiletut

 

Jos lempiruokasi ei ollut pinaattiletut, niin ei se mitään. Ei ole vielä liian myöhäistä hypätä kelkkaan. Hyviä uutisia on lisääkin: jos ne kouluruokalan höyrytetyt einesohukaiset olivat meikäläisille fanituksen aihe, niin kuinka hyviä mahtavatkaan olla kotitekoiset, rapeaksi paistetut pinaattiletut? No aika hyviä.

Teen pinaattilettuja useimiten sellaisina päivinä, joina kaipaa pientä piristystä. Lautasella vihertävä lätty punaisen puolukan kanssa toimii mitä mainioimpana väriterapiana. Pinaattiletuista tulee edelleen lapsekas olo, vaikka ne ovat kelpo lounas aikuisellekin.

 

pinaattiletut-3

 

Itse haarukoin vihreät plätyni perinteikkäästi puolukoiden ja maidon kanssa, mutta kokeile myös Hannan vinkkiä – hän rapsauttaa pinaattilettujen päälle muskottipähkinää ja parmesan-lastuja. Kreikkalaisessa keittiössä pinaatin ja muskottipähkinän yhdistelmä onkin aika klassikko, joten kenties intoudun jonain päivänä kokeilemaan itsekin Hannan ideaa.

Se vain täytyy tehdä päivänä, jolloin en kaipaa terapiaa värien enkä lapsuusmuisteloiden muodossa.

Yhden myönnytyksen perinteisille lätyille olen kuitenkin tehnyt: murustelen toisinaan pinaattilettutaikinan joukkoon fetajuustoa. Kannattaa kokeilla!

 

pinaattiletut-2

 

Pinaattiletut (2-4 annosta)

1 pss pakastepinaattia
5 dl maitoa
3 munaa
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 rkl voisulaa tai rypsiöljyä
suolaa
mustapippuria
paistamiseen voita

Sulata pinaatti. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna taikinan turvota puolisen tuntia. Paista plätyt voissa kummaltakin puolelta rapeaksi, parhaan tuloksen saat tietysti valurautapannulla.

Nakkeja punaisessa mehussa?

Maanantai, Tammikuu 23rd, 2012

Vietin valtaosan varhaislapsuudestani itävantaalaisen kerrostalon pihalla.

No jaa. Ei ihan. Vietin osan varhaislapsuudestani itävantaalaisen kerrostalon pihalla. Valtaosan varhaislapsuudestani vietin itävantaalaisen kerrostalon sisällä, nyhräten yksikseni heppojen ja Barbieiden kanssa tai nenä kiinni kirjassa.

Kuitenkin eräs varhaisimmista ruokamuistoistani liittyy tämän mainitun kerrostalon pihaan. Olin juuri tekemässä jotain hurjapäistä temppua kiipeilytelineessä – toisin sanoen: katsoin vierestä kun kaverini teki jotain hurjapäistä temppua kiipeilytelineessä – kun kaverini äiti huusi meitä syömään.

(Vieläkö kerrostaloyhtiöissä huudellaan kuudennen kerroksen ikkunoista ulkona oleville lapsille vai onko kännykkäkulttuuri surmannut tämänkin lähiöiden kansanperinteen?)

 

borssi-2

 

Ovela lapsi kun olin, kysyin tietysti, mitä kavereilla oli ruokana ennen kuin päätin, syönkö siellä vai kotona.

Borssikeittoa, vastasi kamuni. Mitä se on, kysyin.

Nakkeja punaisessa mehussa.

Nakkeja! Punaisessa mehussa! Miten tämä voisi olla jotain muuta kuin 5-vuotiaan itävantaalaislapsen välitöntä lempiruokaa?

Sittemmin maailma on ollut julma sekä minulle että borssikeitolle. Olen saanut borssikeittoa, joka on ollut oikeasti jotakuinkin nakkeja punaisessa mehussa – ja yli 5-vuotiaan Eevan mielestä se ei enää ollut hyvä juttu.

En voi syyttää ihmisiä, jotka kertovat inhoavansa borssikeittoa, niin kamalia virityksiä tästä mahtavasta ruuasta maailmalla tulee toisinaan vastaan – etenkin kouluruokaloissa, sairaaloissa ja työmailla.

 

borssikeitto

 

Mutta voin pyytää: anna hyvin tehdylle borssikeitolle mahdollisuus. Se on pitkään hautuneena ja ajatuksella tehtynä aivan mahtava, äärimmäisen taloudellinen ja terveellinenkin ruoka, joka on täynnä makua.

Borssikeitosta on lukemattomia versioita, eikä yksikään niistä ole tietääkseni sen oikeaoppisempi kuin toinenkaan. Olemme kanssa-asukkini kanssa kehittäneet oman versiomme varman päälle: jos joissain resepteissä laitetaan sitä tai tätä, me lisäämme molempia. Meidän borssissa on kaikkea. Haudutamme soppaa pitkään, mikä tekee yksittäisten vihannesten mausta tunnistamattoman, mutta sen sijaan muuttaa ne uudenlaiseksi yhteismauksi, joka tunnetaan yksinkertaisesti nimellä hyvä borssi. Soppa on vielä parempaa seuraavana päivänä.

Aivan erityisen hyvänmakuisen liemen borssiin saa, kun kuullottaa ensin öljyssä sipulia ja jotain hyvää ja maukasta makkaraa. Pitkään muhineissa vihanneksissa on kyllä sen verran mainio maku jo itsessäänkin, että kasvissyöjillekin sopiva versio tästä keitosta on varmasti varsin hyvä.

 

Lemppari-borssikeitto (n. 4-6 annosta)

loraus oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
150 g kestomakkaraa (mieluiten puolalaista, mutta esim. salamikin käy hyvin)
300 g punajuurta
500 g kaalia
1 iso porkkana
2 sellerinvartta
12 dl vettä
½ dl valkoviinietikkaa
1 laadukas kasvisliemikuutio
2 tl timjamia
10 kokonaista maustepippuria
suolaa
mustapippuria

tarjoiluun:
ranskankermaa tai smetanaa

Kuori sipuli, valkosipuli, porkkana ja punajuuri. Viipaloi.
Leikkaa kaali suikaleiksi. Viipaloi makkara.

Kuumenna kattilassa oliiviöljy. Lisää makkara, sipuli, valkosipuli ja kaali. Kuullota.

Lisää sen jälkeen loput ainekset kattilaan ja anna porista kannen alla hissuksiin noin tunti tai enemmänkin, jos haluat oikein mehevän maun. (Jos keittelet soppaa pitkään, tarkista välillä nesteen määrä.)

Tarjoile borssikeitto ranskankerman tai smetanan kanssa.