Aprikoosit ovat vihdoin kypsiä, maukkaita, ihania – ja niin nättejä. Itselleni tulee niistä aina mieleen kerubin peppu.
Ja koska aprikoosit ovat niin somia, ostan niitä ahneuksissani aina liikaa. Kun ihmisellä on kesällä kiire syödä paitsi aprikooseja myös herneitä, kirsikoita, mansikoita ja persikoita, osa kerubin pepuista ehtii monesti hengailla hedelmävadissa pari päivää liikaa.
(Ihan kuin meidän remonttikaaoksessa olisi hedelmävateja, hah! Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä: juuri nyt meillä säilytetään hedelmiä pittoreskisti ihan niissä kaupan hedelmäpusseissa.)
Pyöräytin nämä muffinsit juurikin yrittäessäni keksiä käyttöä vähän liian pitkään pöydällä notkuneille aprikooseille. Halusin tarjota muffinseja aamupalalla, joten tein niistä aika ronskeja ja täyttäviä, enemmän leipämäisiä kuin leivosmaisia. Suosittelen myös iltateelle!
Kandeeratusta inkivääristä olemme jutelleet ennenkin, mutta muistin virkistykseksi: sitä löytyy isommista marketeista, luomukaupoista ja kuivattuja hedelmiä myyvistä liikkeistä.
Aprikoosi-inkiväärimuffinsit (8-12 kpl)
4-6 pientä aprikoosia
1 dl kaurahiutaleita
1 ½ dl vehnäjauhoa
½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa
1 tl jauhettua inkivääriä
½ dl rypsiöljyä
1 ½ dl maustamatonta jugurttia
1 muna
2 rkl kandeerattua inkivääriä pienenpieneksi kuutioituna
1 rkl juoksevaa hunajaa
2 rkl vettä
Leikkaa aprikoosit pystysuunnassa kahtia ja poista kivet.
Sekoita keskenään kaurahiutaleet, vehnäjauho, sokeri, leivinjauhe, suola ja inkivääri. Sekoita toisessa kulhossa keskenään rypsiöljy, jugurtti ja muna. Yhdistä märät aineet kuiviin aineisiin ja sekoita vain sen verran, että ainekset ovat sekaisin. Kääntele joukkoon kandeerattu inkivääri. Jaa taikina 8-12 tukevaan muffinsivuokaan ja laita jokaiseen päällimmäiseksi puolikas aprikoosi.
Sekoita keskenään hunaja ja vesi ja valele aprikoosien päälle.
Paista muffinseja 175-asteisessa uunissa 20-30 minuuttia, kunnes ne ovat kauniisti ruskistuneet. Kun otat muffinsit uunista, valele vielä toistamiseen aprikoosit vesi-hunajaseoksella.


13. heinäkuuta 2012 kello 12.32
Kerubin peppu :D Olet ihana! Resepti menee ehdottomasti kokeiluun huomenna.
13. heinäkuuta 2012 kello 17.18
Mums, voin kuvitella että inkivääri + aprikoosi = ihana uusi makuelämys. Aprikoosit ovat kyllä tavattoman kauniita hedelmiä, mutta maullisesti eivät kyllä kuulu siihen aivan kirkkaimpaan parhaimmistoon. Persikat ja nektariinit ovat musta parempia, mutta makuasia on makuasia ja onhan ne kaikki hyviä, jos oikein diplomaattiseksi heittäydytään!
13. heinäkuuta 2012 kello 20.35
Tuoreet aprikoosit on ihan tajuttoman hyviä! Maku on niin raikas kuivattuihin aprikooseihin tottuneelle. Oi oi.
18. heinäkuuta 2012 kello 10.49
Kysymys ei liity milläänlailla aprikooseihin tai muffinsseihin :D vaan kaipailen sitä sun ihanaa risotto-ohjetta, joka oli sun edellisessä ruokablogissa! Aivan loistava ohje oon tehny sitä usein ja kaverit kyselee ohjetta, mutten löydä sitä. Yhdestä toisesta blogista sen löysin, mutta olis kiva jos se löytyis sulta täältä ;)
ps. tekee aina mieli suklaakakkua ku näen ton sun blogin “logon” :D
20. elokuuta 2012 kello 22.49
kerubin peppu <3 ihana Eeva!
6. syyskuuta 2012 kello 20.50
Kotona ei ollut aprikooseja tai inkivääriä, mutta pari desiä pakastemustikoita taikinassa toimi tosi hyvin :)