Lupasin vanhemmilleni postata tämän linssi-bataattimuhennoksen reseptin. Se sai nimittäin niin suuren suosion viime viikolla sitä kokkailtuani, että isäni taisi useampaankin otteeseen sinä iltana muistuttaa äitiäni siitä että meidän pitää alkaa tekemään sitä Eevan pataa, kyllä oli hyvää kasvisruokaa.
Joten äiti ja iskä, olkaapa hyvät. Tämä kookoksella terästetty bataatti-linssimuhennos on niin helppo tehdä, että nyt ei ole enää mitään tekosyitä olla tekemättä arkisin terveellistä kasvisruokaa.
Suosittelen tätä toki muillekin kuin vanhemmilleni. Helppo, edullinen, täyttävä, terveellinen ja maukas ruoka, joka sopii loistavasti myös evääksi töihin tai pakastettavaksi laiskojen kokkauspäivien varalle.
Kookoksinen bataatti-linssimuhennos (4 annosta)
nokare voita (tai loraus öljyä)
1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
2 tl raastettua tuoretta inkivääriä
1 keskikokoinen bataatti (n. 400-500 g)
2 tomaattia
2 dl vihreitä linssejä
1 tlk (400 g) kookosmaitoa
4 dl vettä
loraus limemehua
1-2 tl juustokuminaa
1/2 tl kurkumaa
ripaus chilijauhetta
suolaa
mustapippuria
(tarjoiluun tuoretta korianteria)
Kuori ja pilko sipuli, valkosipuli ja bataatti. Viipaloi tomaatit. Huuhtele linssit huolellisesti.
Kuumenna kattilassa rasva ja kuullota sipulia, valkosipulia ja inkivääriä muutama minuutti. Lisää joukkoon kuutioitu bataatti ja tomaatti ja paista vielä hetki. Lisää sen jälkeen linssit, kookosmaito, vesi, limemehu ja mausteet.
Anna porista keskilämmöllä kunnes bataatti ja linssit ovat sopivan kypsiä. Jos linssit eivät meinaa pehmetä, voit tarvittaessa laittaa kattilaan kannen tai lisätä hieman vettä. Tarkista lopuksi mausteiden määrä ja lisää tarvittaessa.
Tarjoile halutessasi tuoreen korianterin kera.


27. maaliskuuta 2012 kello 11.25
Kuulostaa hyvältä. Tätä laitan ensi kerralla kun tulee vieraita. :)
27. maaliskuuta 2012 kello 12.21
Millä tuota kookosmaitoa voi korvata, jos ei ole kookosen ystävä? :—)
Muuten kuulostaa kyllä niin maukkaalta, että pitää ehdottomasti kokeilla joskus!
27. maaliskuuta 2012 kello 12.23
Olen koittanut päättää, mitä reseptiäsi kokeilisin ensimmäisenä, mutta nyt se oikea taisi löytyä! Kuulostaa aivan täydellisen ihanalta tämä (en tiedä miksi, mutta olen aina pitänyt sanasta muhennos ja se tekee tästä vielä ihanamman :D)! Taidankin laittaa samantien bataattifani ystävälleni viestiä, että kohta pidetään treffit keittiössä ja kokataan yhdessä tätä herkkua :)
27. maaliskuuta 2012 kello 12.55
@ Albiceleste: kiva kuulla! Tosin tämä on kyllä aika arkinen ja helppo ruoka, joten kannattaa kokeilla vaikka ilman vieraitakin :)
@ J: ehkäpä siinä tapauksessa laittaisin kookoksen sijasta tölkillisen kuorittuja tomaatteja tms.
@ Anna-Elina: muhennos on ihana sana, olen samaa mieltä! Toivottavasti tykkäätte ohjeesta ja muhennoksesta tulee hyvää :)
27. maaliskuuta 2012 kello 15.26
Vegaaniresepti! Kiitos :D
27. maaliskuuta 2012 kello 15.33
Iki-suosikit kookos, inkivääri, lime ja kaupan päälle kaikkea muuta ihanaa! Pakko kokeilla samantien.
27. maaliskuuta 2012 kello 17.42
Tein muhennosta heti tänään. Linssit tosin korvasin kikherneillä koska kanssaeläjän maha ei oikein linssejä sulata. Vähensin siksi myös nesteen määrää.
Ja oli herkkua! Tätä tehdään varmasti toistekin.
27. maaliskuuta 2012 kello 22.04
Oi hitsi, mulla onkin tehnyt mieli vihreitä linssejä jo pitkään, mutta kaapissa odottavat yhä. Tämä tuli siis hyvään saumaan! Testasin sitä kvinoaruokaa ja se oli herkkua, kiitos siis siitäkin ohjeesta.
27. maaliskuuta 2012 kello 22.06
Ihanaa, kasvisresepti! Oletko muuten käyttänyt beluga-linssejä? Minulla on kaapissa purkki luomu-belugalinssejä, mutten oikein ole inspiroitunut niistä. Eniten pidän punaisista, eivät ole niin “papumaisia” :).
27. maaliskuuta 2012 kello 22.20
Tee tätä meille joskus!
28. maaliskuuta 2012 kello 10.30
Kiitos ihanista kasvisruoista ja muistakin mainioista ohjeistasi! Esim. appelsiini-oliiviöljykakku oli huippuhyvää ja tätä muhennosta taidan tehdä seuraavaksi.
28. maaliskuuta 2012 kello 11.31
Oi, tätä on pakko kokeilla heti tulevana viikonloppuna!
28. maaliskuuta 2012 kello 19.18
Namm! Söin tätä juurikin tänään sateisen illan lohturuokana, toimii. :) todella herkullista, en yhtään ihmettele isäsi ylistyspuheita.
29. maaliskuuta 2012 kello 21.19
Linssejä onkin tehnyt mieli kokeilla jo pidempään, tästä on hyvä aloittaa.
31. maaliskuuta 2012 kello 12.54
Kiitos ihanasta reseptistä – kuulostaa todella herkulliselta ja menee heti huomenna kokeiluun!
31. maaliskuuta 2012 kello 13.31
Tein ja söin. Todella maukasta. Hauduttaa sai kyllä aika kauan että linssit kypsyivät ja bataattikin vaati aika lailla aikaa. Kiitos ohjeesta, tätä teen varmasti toistekin.
31. maaliskuuta 2012 kello 18.48
Suuri kiitos, niin herkullista ja ennen kaikkea terapeuttinen valmistusprosessi (jotkut ruuat enemmän kuin toiset). Paranee yön yli jääkaapissa, kookosmaito saa ryhtiä.
2. huhtikuuta 2012 kello 11.29
Kiitos ohjeesta, testattiin eilen. Haudutin suuren osan ajasta kansi päällä, ja sekä bataatti että linssit pehmenivät mukavasti. Mausteita lisäsin vähän enemmän, ja lopputulos oli tosi hyvää! Tänään varmasti vielä parempaa, kun muhennoksen loppu on seissyt jääkaapissa yön yli :).
2. huhtikuuta 2012 kello 15.42
Porisee juuri liedellä ja tuoksuu hurjan herkulliselta. Nestettä on aika lailla, joten tällä hetkellä muistuttaa enemmän keittoa kuin muhennosta. No, ehkä se siitä vielä haihtuu…
3. huhtikuuta 2012 kello 18.54
Syön juuri tämän reseptin mukaan tehtyä bataatti-linssimuhennosta, ja hyvää on! Ajattelin että ensi kerralla voisi ehkä kokeilla puolet vihreitä ja puolet punaisia linssejä?
Kuulun ilmeisesti harvalukuisiin mieslukijoihin, tai ainakin kirjoittaviin sellaisiin. Blogisi on todella inspiroiva, tämä oli jo kolmas resepti jota kokeilin.
4. huhtikuuta 2012 kello 14.23
Kiitos kaikille kommenteista, tosi kiva kuulla miten siellä on onnistuneet!
Nestettä saa olla ihan reilusti, koska vihreät linssit vaativat sitä melko paljon muuttuakseen pehmeiksi. Jos nestettä tuntuu olevan liikaa, keittele ilman kantta – jos taas vesi haihtuu liian äkkiä eivätkä linssit ole kypsyneet, lisää kansi ja tarvittaessa lisää vettä.
Punaiset linssit sopivat tähän ruokaan myös mainiosti – niistä vain tulee helposti aika mössöisiä, joten tein nyt tällä kertaa tämän vihreistä, jotta ruuassa olisi vähän enemmän purutuntumaa. Punaisten etu on kieltämättä se nopeampi kypsyminen :)
12. huhtikuuta 2012 kello 21.51
Kiitos maukkaasta reseptistä! En ole kokenut kasvisruokien kokkaaja, joten ostin kaupasta vahingossa sellaisia valmiiksi kypsennettyjä linssejä. Tajusin sentään, ettei niitä tarvitse heittää sekaan kuin vasta kypsennyksen lopuksi. Eivät tietenkään imeneet nestettä juurikaan, joten minullakin lopputulos muistutti lähinnä keittoa. Mutta maistui ihan älyttömän hyvältä – kiitos! Tämä resepti pitää laittaa talteen. Löytyisikö sinulla muuten reseptistä englanninkielistä versiota?
20. huhtikuuta 2012 kello 10.21
Kiitos tästä ohjeesta, se singahti heti lemppareideni joukkoon ja olen tätä melkein viikottain väsäillyt! Mullakin nuo linssit tuottaneet vähän ongelmia, sillä joka kerta on käynyt niin, että bataatit ovat menneet vähän yli kun on joutunut odottamaan linssien kypsymistä. Ajattelinkin kysäistä, onko sulla jotain kikkaa jolla linssejä saisi pehmennettyä ennen lisäämistä?
Kiitos myöskin blogistasi, tai oikeastaan kaikista niistä, myös niistä vanhoista. Kaverit on vuositolkulla heittänyt läppää siitä, että joka kolmas lauseeni alkaa “Eeva Kolun blogissa…” :)
3. toukokuuta 2012 kello 15.31
Juuri poreilee liedellä ja tuoksuu huumaavalta!
Ratkaisin linssiongelmani liottamalla vihreitä linssejä noin tunnin verran vedessä.
Mitenkäs te olette tätä syöneet, ihan vaan sellaisenaan vai lisukkeena?
3. toukokuuta 2012 kello 19.18
Viime viikonloppuna yötin tätä muille ja itselleni ihan sellaisenaan ja sen kanssa vähän leipää. Oli kyllä maittavaa, ja laitoin punaisia linssejä, eikä ne ollut yhtään kovia.
Kiitos EEva parhaasta ruokablogista!
10. toukokuuta 2012 kello 16.10
Mun muhennoksesta tulikin keitto. Mutta hurjan hyvää kuitenkin. Käytin punaisia linssejä ja kun linssit oli muhjuna sekä bataatti pehmeää, nestettä oli vielä sen verran paljon, että surautin sauvasekoittimella tasaiseksi. Vähän piti sitten lisätä taas vettä, että ei ole huomenna aivan puuroa. Limestä turautin kaiken mehun. Nelivuotiaaseenkin uppos hyvin ja takuulla teen toistekin. Ja ehkä tuota virallistakin versiota niillä vihreillä linsseillä. :)
24. toukokuuta 2012 kello 17.54
Testasin ohjeen ja täytyy sanoa,että aivan järisyttävän hyvää. Tämä on nyt samantien yksi ehdottomista lemppareistani. Ja miten helppo tehdä. Vegetaristi kiittää.
3. elokuuta 2012 kello 13.25
Aivan törkeen hyvää!! Teen juuri parhaillaan kolmatta kertaa jo, muhennos porisee tällä hetkellä levyllä ja levittää ihanaa tuoksuaan koko asuntoon. Mä taidan olla koukussa tähän :)
16. syyskuuta 2012 kello 16.02
Jees, heitin tonne just 1,5tl kurkumaa. Katotaan mitä tulee. :D
20. marraskuuta 2012 kello 19.54
Tämä muhennos on asettunut ihan vakiolistalle meidän keittiössä. Todella hyvää! Ja nyt on vielä kelitkin kohdallaan ;D
5. tammikuuta 2013 kello 9.27
Hei,
Olen sertifioitu lainanantaja sekä enkeli sijoittaja olen ollut tämän liiketoiminnan muodossa enkeli luotonannon ja minulla on hyvä mieli kohtaan tarvitseville ei varastaa heiltä.
Tämä laina on päästä sinua Inter Biu Credit Union (Common Wealth Incorporated)
Minun lainaohjelma, korot ovat alhaiset, mutta lyhyellä aikavälillä lyhennykset. Etua tarvitaan laina on 3%, jonka kesto enintään 360 kuukausi (30 vuotta), mutta se voi olla pienempi.
Vähimmäiskesto tämä laina on 12 kuukautta, joka on 1 vuosi. Näiden 12 kuukauden lainanottaja odotetaan tekevän erissä lainan mikä tekee siitä vieläkin helpompaa maksaa takaisin. Sähköposti, interbiucreditunion34@gmail.com kun vastaat, lähetä minulle puhelinnumerosi.
Odotan vastausta mahdollisimman pian. Jos sinulla on kysyttävää, voit kysyä minua.
Lämpimin terveisin