Syötävät keittokulhot

| Julkaistu 19. 3. 2012 14:39

 

Olen kuvitellut olevani kovinkin tiukkapipoinen sen suhteen, että ruuan pitää aina näyttää ruualta ja myös maistua siltä. En tykkää elävän vauvan näköisistä marsipaanikoristeista enkä metallinhohtoisista hippusista leivosteni päällä (mistä se metallinhohto tulee ja miten se voi muka olla syötävää?!).

Tarkempi katsastus ruokahistoriaani kuitenkin paljastaa, että asia ei ole aivan näin.

Vuonna 1989 ostin Lanneveden kauppa-autosta (kyllä, olen elänyt aikaa, jolloin oli kauppa-autoja) syötävän rannekorun. Sinullakin on todennäköisesti ollut sellainen. Pureskelit pastellinvärisiä, kirpakoita karkkeja kunnes viimeinenkin oli syöty ja äitisi alkoi valittaa kuolalta löyhkäävästä kumirenksusta käsivarressasi. Tosi hyville ystävillesi saatoit tarjota rannettasi ja sanoa ota yks.

leipäkulhot-3

 

Vuonna 1994 (epäilisin) sain eteeni jotain järisyttävää Tikkurilan Mäkkärissä. Syötävä jäätelökuppi! Se laajensi tajuntani. (Kävin muuten pitkästä aikaa Mäkkärissä toissa viikolla ja olin pirun pettynyt, kun pehmis tarjoiltiinkin taas muovikupista eikä El Macoakaan ollut enää listalla.)

Vuonna 2000 ostin Barcelonasta suklaasta tehdyn joulukuvaelman. Oli suklaasta tehty Jeesus-lapsi ja kaikki. Tarkoituksena oli säästää ne, mutta tammikuussa 2001 puraisin makeanhimossani Joosefin pään irti ja se oli sitten siinä. Varttia myöhemmin Joosef, Maria, kaikki kolme tietäjää ja aasi olivat muistoja vain. Jeesusta en pystynyt syömään.

Vuonna 2010 sain singaporelaisella ostarilla eteeni keittoa, joka tarjoiltiin taikinasta leivotulta lautaselta. Ajattelin että näitä on pakko kokeilla kotona.

En aio valehdella teille. Nämä syötävät keittolautaset eivät ole mitenkään järisyttävän hyvänmakuisia. Jos haluat tarjota keiton kanssa jotain oikeasti hyvää, osta patonki.

Leipäkulhot ovat puhdas kuriositeetti, lähinnä sellainen juttu, jota on hauska kokeilla. Suurella todennäköisyydellä kukaan ei halua edes syödä niitä, ja se on ihan ok. Mutta lupaan silti, että jos tarjoilet vieraillesi keittoa leipäkulhoista, saat osaksesi muutaman ihastuneen ja/tai hämmentyneen huudahduksen ja monta päivittelyä siitä, että nämäkin teit itte, oot sää kyl semmonen.

leipäkulhot-2

leipäkulhot

 

 

Leipäkulhot

5 dl vehnäjauhoa
1 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 ¾ dl lämmintä vettä (42’C)
2 ½ rkl oliiviöljyä

Etsi ensimmäiseksi kulhot, joita haluat käyttää leipäkulhojesi muotteina. Parhaita ovat sellaiset murokulhon kokoiset, ei liian laakeat astiat. Kulhojen tulee olla paistonkestäviä (suurin osa Suomessa myytävistä lasi- ja keramiikka-astioista kestävät ainakin 225 astetta uunissa).

Sekoita keskenään kaikki ainekset. Vaivaa 6-8 minuuttia, kunnes taikina on sileää ja kimmoisaa. Älä kummastele, jos taikina tuntuu erilaiselta kuin normaali leipätaikina, sen kuuluukin.

Kohota taikinaa puoli tuntia lämpimässä ja vedottomassa paikassa. Jaa taikina 4 osaan ja anna levätä 10 minuuttia.

Kauli taikinapaloista n. puolen sentin tai sentin paksuisia ympyrän muotoisia levyjä.

Laita muottikulhot uunipellille ylösalaisin. Sipaise niiden pintaan kevyesti oliiviöljyä ja taputtele taikinalevy päälle (ks. kuva). Taikina kohoaa hieman uunissa, joten se kannattaa taputella melko ohueksi kulhon tasaisen pohjan kohdalta, jotta leipäkulhosi pysyy paremmin pystyssä.

Paista 200-asteisessa uunissa n. 20-25 minuuttia, kunnes kauniin ruskeita. Anna jäähtyä noin vartin verran ja irrota leipäkulho varovaisesti muottikulhosta.

21 vastausta artikkeliin “Syötävät keittokulhot”

  1. Tiu kirjoittaa:

    “Jos haluat tarjota keiton kanssa jotain tosi tosi hyvää, osta patonki.”

    Onko vinkkejä siitä, mistä tämä hyvä patonki tulee ostaa? Marketista kun ei saa kuin sellua muistuttavia “maalaispatonkeja” tai surullisia “ranskalaisia” patonkeja. Pistää hermostuttamaan tämän maan patonkikulttuurin puute, mistä esimerkkinä on viime kesäinen Tampereen Ranskalaisen torin patonkijupakka.

  2. Eeva kirjoittaa:

    @ Tiu: olen samaa mieltä. Patonkien surkea taso on ongelma. Jos puhutaan ihan koko maan kattavasta markettitarjonnasta, niin parhaan patongin saa mun mielestä Lidlin paistopisteestä. Ei se perushuttu, vaan se sellainen epäsymmetrisen näköinen ja vähän pienempi. Ei silläkään nyt taivas aukea, mutta on se tässä onnettomassa tilanteessa ehdottomasti paras vaihtoehto.

  3. Ida kirjoittaa:

    Ahahaa! Nauroin ääneen Joosefin ja muiden karmeaa kohtaloa (ja mietin, miksi joku ostaa suklaakuvaelman kotiin, kunnes muistin kaapista löytyvät marsipaani possut ja lopetin silmien pyörittelyn..)
    Ja kiitos tästä reseptistä, taitaa mennä kokeiluun heti perjantaisilla neljän tähden illallisilla!

  4. naks kirjoittaa:

    Psst, kauppa-autoja on vieläkin: http://vankkuri.net/index.php

  5. Liina kirjoittaa:

    Kiitos, kuvauksesi joulukuvaelman kohtalosta pelasti viikkoni jo maanantaina. Nauroin vedet silmissä.

  6. Eeva kirjoittaa:

    @ Ida: oikeampi kysymys olisi, miten kukaan voisi olla _ostamatta_ suklaasta tehtyä joulukuvaelmaa, jos sellainen tulee vastaan!

    @ Naks: ja vielä _pääkaupunkiseudulla_! Uskomatonta!

    @ Liina: ilo olla iloksi! Kiitos! :)

  7. L.emminkäinen kirjoittaa:

    Se metallin hohto nonparelleihin tulee oikeasti metallista, tosin metallia niissä on ihan turvallisissa määrin :)
    Kyllähän sitä laitetaan sellasta kultapepustusta kakunkoristeiksikin ja siitä sitten vain leivoshaarukalla ääntä kohti, luxusmeininkiä! Sellaiset kakut/leivokset on kyllä sitten hieman arvokkaampia…

  8. Lis kirjoittaa:

    On El Macoa!! Mun lempihamppari :)

    Sehän olikin siis tämän postauksen pääpointti ;) Taikinakulhoja ihastelin jo poikaystävälle, mutta sitten luin hirveän harhaluulon El Macosta ja sinne ne kulhot jäi..

  9. Eeva kirjoittaa:

    @ L.emminkäinen: mutku emmää halua syödä mitään metallia! Tai no, onhan toki maksassa ja persiljassakin rautaa jne. mutta joo, ruoka ruokana ja dimangit korvakoruihin :)

    @ Lis: häh, mulle just sanottiin, että se on poistunut valikoimista?! Oli vaan joku kämänen junioriversio, mutta Ei Ole Sama Asia.

  10. Lotta kirjoittaa:

    Käväisin hetki sitten Hollannissa yhdessa rengasvalmistajantähti-ravintolassa ja siellä oli juurikin jälkiruokaleivokset päällystetty jollain kultaisella. Näytti ihan foliokääreeltä mutta kai se oli syötävää, maistoin vain vähän kulmasta. Menee kyllä mielestäni osastoon Turha Kikkailu.

  11. millimolli kirjoittaa:

    Ah kauppa-autot<3 aina kun oltiin pienenä käymässä mummolassa, käytiin myös kauppa-autolla ja kesäisin sai valita jonkun jäätelön tai mehujään, voi sitä aikaa! Tykkään myös jäätelöautosta ja kirjastoautoista, selkeästi jokin viehättää pyörällä kulkevissa kurisioteeteissa (meniköhän toi sana oikein..).

    Mutta leipäkupit! Mulla on yhä tallessa vanhasta demistä leikattu ohje, jossa keitto tarjoiltiin ison, koverretun sämpylän (tai no sämpylä ja sämpylä, iso leipä se on) sisältä. Mutta tää sun ehdotus kuulostaa turvallisemmalta(: Pitää laittaa vakavaan harkintaan jos testais.

  12. Eeva kirjoittaa:

    @ Lotta: samaa mieltä! Se oli luultavasti syötävää kultaa, joka on taas näitä “typerimmät keksinnöt ikinä”. En tajua, miksi ruokaan pitää laittaa jotain, mikä ei MAISTU MILTÄÄN vaan siksi, että se on kallista. Pöh.

    @ Millimolli: meissä on selkeästi jotain samaa, koska mä kävin pienenä myöskin joka viikko kirjastoautossa ja jätskiautollakin vierailen edelleen silloin tällöin :D Tuo koverrettu sämpylä/leipä on ihana idea myös. Täytyy varmaan sitten tarjoilla leipävanukasta jälkkäriksi, että on joku käyttötarkoitus sille ylijäävälle leipämössölle :)

  13. Tuuli kirjoittaa:

    Minäpäs elän edelleen aikaa, jolloin on kauppa-autoja. Kesällä meidän mökillä käy kauppa-auto! Tosin sinne pitää pyöräillä hirveää muhkuraista hiekkatietä viisi kilometriä, ja sitten ostetaan jäätelöä.

    Ja voi Pyhän Perheen kohtaloa :D

  14. Emma kirjoittaa:

    Meidän isä osti joskus syötäviä tiskirättejä, ne oli semmosia makeita. Näppäränä tyttönä otin joskus sellaisen mukaan kuoroevääksi. Siis tyyliin nelosluokalla. Morjes.

  15. eveliina kirjoittaa:

    meillä se oli myymäläauto eli myykky! oi niitä aikoja<3 asuttiin kaukana kirkonkylästä ja kaupoista, kesälomilla oli aika siistiä hakea jätskiä myykyltä:D

  16. Kesäorava kirjoittaa:

    Eipä nämä “leipälautaset” ihan uusi keksintö ole. Keskiajalla käytettiin lautasen asemesta kuivattua ruisleipää. Kuin reikäleipää, mutta ilman reikää. Tämän päälle laitettiin kalat, lihat, naurishaudukkaat ja muut herkut. Leipä syötiin sitten viimeisenä, kun kaikki nesteet olivat imeytyneet siihen. On muuten ihan hyvän makuista. Suosittelen kokeilemaan!

  17. Mirukakkis kirjoittaa:

    Mikset syönyt Jeesusta, sehän se nautitaan jokaisella ehtoollisellakin? Ja joo, El Macoa on vielä (Turku, missä pelaa??) ja kauppa-autoja. Asuin vielä 2007 talossa joka sijaitsi pk-seudulla keskeisellä paikalla, mutta pihassa kävi kerran-pari viikossa kauppa-auto siitä syystä, että samainen talo toimi myös vanhusten hoitokotina. Vantaan kaupungilla tuota kekseliäisyyttä riittää!

  18. milla kirjoittaa:

    Forssasta, Antin Konditoriasta saa lauantaisin taivaallista patonkia. Juuri niin ranskalaista kuin pitää olla. Sen täydellisyyden tuntee jo tuoksusta, eikä meinaan tarvitse mitään lisukkeita. Ah. Leipuri on mestari. Niin ja sieltä saa itse tehtyä jäätelöäkin. En syö enää muita jäätelöitä.

  19. Laura kirjoittaa:

    Aah.. Karkkikorut ja kauppa-auto<3 Kyllä kauppa-autoja on ikävä:( Ja mitä siihen El Macoon tulee, niin oikeasti se on poistunut valikoimasta, mutta sitä on joissakin paikoissa myynnissä (ainakin Lahdessa ja ilmeisesti muuallakin). Ja jos haluut oikeen Macon, niin tilaa Jr. lisäpihvillä (ja salaatilla), hintaa tulee 1,5e lisää (eli saman mitä iso Maco maksaisi…), muuten hampparit on samanlaisia.:)

  20. toisaa kirjoittaa:

    Nuo leipälautasethan on hieno menetelmä astiaston moninkertaistamiseen, kun tulee porukkaa syömään! Ja ovat biohajoavia toisin kuin kertikset.

  21. Jäätelö-Jukka kirjoittaa:

    Syötäviä jäätelökuppeja saa jokaisesta jäätelökioskista. Jäätelötötteröt annetaan kartionmuotoisessa jäätelökupissa. Se on jonkinlainen rouskuva keksileipomus.