Luin eilen Ilmatieteenlaitoksen nettisivuilta uutisen, jossa kerrottiin, että terminen talvi on alkanut koko maassa.
Koska olin koulussa kiinnostuneempi komeasta mantsanopesta kuin itse mantsasta, jouduin googlaamaan, mitä tarkoittaa terminen talvi. Harmikseni se ei liittynyt mitenkään termospulloihin ja minttukaakaoon, vaan sillä tarkoitetaan lämpötilan, ei kalenterin, mukaan määriteltävää talvea.
Toisin sanoen, meteorologien mukaan talvi alkoi vasta nyt.

Omaan käyttäytymiseeni heijasteltuna tämä kuulostaa loogiselta. Minulle tuli nimittäin juuri nyt himo tehdä talvimysliä, kun yleensä olen tehnyt sitä jo marraskuussa. Kenties olenkin meteorologisesti painottuneempi ihminen kuin kuvittelin?
Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että vuodenajat katsotaan kalenterista ja kesäkuun ensimmäisenä palellaan sandaaleissa vaikka varpaat sinisinä. Paitsi jos kevät ja kesä sattuvat alkamaan etuajassa. Silloin olen ensimmäisten joukossa vaatimassa, että vuodenajat tulee määritellä termisesti.

Talvimysli on talviversioni luottomysliohjeestani. (Luottomysliohjeeni sen sijaan on äärimmäisen riisuttu versio Nigella Lawsonin paljon syntisemmästä ja sokerisemmasta myslistä.)
Se on talvimysli, koska siihen ei tule lainkaan hedelmiä ja koska sitä tekee mieli syödä juuri talvella. Älä silti erehdy luulemaan, että tästä myslistä puuttuisi makua – päinvastoin. Maku on mausteinen ja paahteinen, talven kylmyyteen sopivan runsas. Tähän voi periaatteessa käyttää mitä vain pähkinöitä ja siemeniä, mutta minusta pekaani ja manteli ovat talvisimmat pähkinät ja sopivat makunsa puolesta tähän parhaiten.
Kotitekoista mysliä testattuasi nyrpistät nokkaasi kaupan sahajauhoille. Ehkä myös niille ananaspaloille. Minulla ainakin meni vuosia ennen kuin hoksasin, että mysli ei itse asiassa välttämättä kaipaa kurttuisiksi kuivattuja hedelmiä ollenkaan. Paitsi joskus. Mutta se onkin sitten jo toinen, kesäisempi tarina.
Uunissa paahdettu mysli (n. litra)
5 dl kaurahiutaleita
1 dl pekaanipähkinöitä
1 dl kuorellisia manteleita
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
1 ½ tl kanelia
1 tl jauhettua inkivääriä
½ dl hunajaa
2 rkl rypsiöljyä (tai muuta miedonmakuista öljyä)
Halutessasi voit rouhia pähkinöitä ja manteleita hieman pienemmiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Levitä seos tasaisesti leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 150 asteessa n. 20-30 minuuttia. Möyhi seosta muutaman kerran paistamisen aikana. Mysli on valmista, kun kaurahiutaleet ja pähkinät ovat kauniisti ruskettuneet (myös alati vahvistuva jumalaisen paahteinen tuoksu keittiössäsi on hyvä merkki). Ole paistamisen loppuvaiheessa tarkkana, mysli voi muuttua hetkessä sopivasta kärähtäneeksi!
Älä kummastele, jos mysli tuntuu vielä hieman kostealta, kun otat sen uunista – se kuivuu kyllä. Anna myslin jäähtyä kokonaan ennen kuin pakkaat sen ilmatiiviiseen purkkiin.



25. tammikuuta 2012 kello 10.00
En ole koskaan tehnyt itse mysliä. Olen ollut niin ihastunut Renée Voltairen ja Alaran mysleihin. Mutta itse tehty olisi varmasti vielä parempaa, kuin edellä mainitut. Tästä inspiroituneena tein juuri päätöksen, että kuukauden sisällä teen mysliä itse!
25. tammikuuta 2012 kello 10.06
Omatekoinen mysli on niiiiin ihanaa! Ja sitä on helppo varioida melkeinpä loputtomiin erilaisilla hiutaleilla, leseillä, hedelmillä ja marjoilla. Tai suklaalla;) Suosittelen kokeilemaan öljyn sijasta luomukookosöljyä. Kookoksenrakastajana minä laitan mukaan usein myös kookosraastetta…
25. tammikuuta 2012 kello 10.12
@ Anna: oi kokeile ihmeessä. Itse en ole tosin noita mainitsemiasi myslejä tainnut maistaakaan, mutta veikkaan silti, että jäävät kakkoseksi tuoreelle, itsetehdylle myslille :)
@ Nessu: niin on! Minä olen siitä erikoinen veijari, että en voi sietää kookosöljyn makua, varsinkaan missään kypsennetyissä ruuissa. Minusta se saa kaiken maistumaan tunkkaiselta ja jotenkin pilaantuneelta. Käytän sitä kylläkin naamaan ja sääriin :) Ja joskus smoothieen, siinä se on ihan ok.
25. tammikuuta 2012 kello 10.17
Enpä ole ikinä edes ajatellut, että myslin voisi tehdä itse. Miksei muka voisi? Erikoista tämä ajatteluni. Pakko kokeilla
25. tammikuuta 2012 kello 10.38
Voi miten raivostuttavaa oli löytää blogisi päivänä jolloin alkoi kuukauden kestävä keittiöremontti! Mikromysli? Raakaborssi? Vaan tiedänpä jo nyt millaisella suklaakakulla uutta keittiötä sitten juhlistetaan… Tämä on loistoblogi (aion pitää kuviasi näytöllä auki lupauksena tulevasta paahtoleipädieettimme ajan)!
25. tammikuuta 2012 kello 11.02
@ Heidi: no niin, sitten ei muuta kuin uutta päin! Onnea matkaan!
@ Leea: täältä supersympatiat, meillä on sama edessä tänä keväänä! Pelottaa jo nyt se noutopizzojen määrä, jonka tulen todennäköisesti syömään rempan aikana…
25. tammikuuta 2012 kello 11.12
En ole yleensä mikään mysli ihminen. Varmaankin juuri niiden nahistuneiden ananaspalojen ja muiden kuivattujen hedelmien takia, mitä kaupan myslit on pullollaan, mutta tämä vaikuttaa kyllä kokeilemisen arvoiselta. Ja koska lähes kaikki ainekset löytyy jo valmiina kaapista taidan pistää uunin heti lämpiämän!
26. tammikuuta 2012 kello 0.36
Ehkä tyhmä kysymys, mutta minkä kanssa yleensä syöt mysliä?
Itse en ole kova mysli-ihminen, yök kovat rusinat, mutta Ruotsissa asuessani söin mielelläni naturel mysliä med filmjölk. Suomesta en vain ole filmjölkille varsinaista korviketta, tai ainut mitä en ole vielä kokeillut, on piimä, joka varmastikin olisi melko lähellä. Luonnonjogurtti ei tunnu ajavan samaa asiaa :)
Myslisi näyttää ja kuulostaa herkulliseltä!
26. tammikuuta 2012 kello 16.00
Keittiössäni (ja koko yksiössä) tuoksuu vieläkin kaneli ja inkivääri. Kiitos ihanasta ohjeesta!:)
27. tammikuuta 2012 kello 9.52
Kuulostaa tosi hyvältä, ihan pakko kokeilla heti tänään!
Mutta uteliaisuus heräsi: millainen kesämyslisi on?
27. tammikuuta 2012 kello 13.32
Aivan ihana blogi. Ei malta odottaa tulevia kirjoituksia. Pitkästä aikaa mielenkiintoinen ruokablogi. Kiitos tästä. Mietin että olisiko mahdollista saada myös lisää samantapaisia mysliohjeita? :)
27. tammikuuta 2012 kello 16.27
Laitetaanko tähän tuoretta vai kuivattua inkivääriä?
28. tammikuuta 2012 kello 2.03
Tykkään tavastasi kirjoittaa, kaikissa blogeissasi! Olisi kiva tietää, mitä hedelmiä (ja muita raaka-aineita) laitat siihen luottomysliisi.
28. tammikuuta 2012 kello 17.02
siis sori joo totta kai kuivattua inkivääriä:D
28. tammikuuta 2012 kello 17.53
Kiitos inspiraatiosta ja ihanasta blogistasi Eeva! Olen jo pitkään aikonut tehdä mysliä itse, mutten ole saanut aikaiseksi. Blogisi kuvat ovat niin herkullisia, että nyt oli pakko ryhtyä tuumasta toimeen. Sovelsin ohjettasi siihen mitä kaapista löytyi ja lopputulos on herkullinen! Mitä mieltä olet, voisiko myslin tehdä myös paahtamatta (jos nyt haluaa oikein yltiöterveelliseksi äityä) ja jättää tuolloin hunajan ja rasvan pois ja vain sekoittaa kaikki ainekset kylmiltään? Kesällä ei ehkä tee mieli paahdella mitään kuumassa uunissa… :)
28. tammikuuta 2012 kello 18.23
Kiitos kommenteistanne, kamut!
Vastauksena kysymykseenne:
Teen mysliä aina vähän fiiliksen mukaan, joskus laitan siihen kuivattuja marjoja, joskus hedelmiä. Pidän erityisesti viikunoista ja aprikooseista. Hyvä yhdistelmä on myös kuivattu banaani ja kaakaonibsit! Alkusyksystä teen usein mysliä, johon tulee kuivattuja omenanpaloja ja kuivattuja karpaloita. Hunajan sijasta laitan joskus vaahterasiirappia. Mysliin voi tosiaan laittaa ihan mitä mieli tekee, mutta kannattaa miettiä niissäkin yhteensopivia kombinaatioita. Jos aina laittaa vain kaikkea sekaisin, alkaa mysli äkkiä maistua aina ihan samalta!
@ Miia: epäilen, että mysli ei varmaankaan maistuisi kovin hyvältä ilman paahtamista. Jotenkin ajatus ei-paahdetuista kaurahiutaleista on lähinnä sahajauhomainen. Mutta jos innostut kokeilemaan, raportoi toki :)
29. tammikuuta 2012 kello 19.51
moikka! ihana blogi, tätä on ootettu=) tässä kirjottelen sun ohjeita muistikirjaan:D kysyisin et mitenhän kauan mysli säilyy?
30. tammikuuta 2012 kello 9.54
@ Eveliia: voi kiitos! Itsetehdyille jutuille ei oikein koskaan voi antaa sellaista ”parasta ennen” -päivää, mutta luotan itse seuraavaan metodiin: jos se näyttää ookoolta, tuoksuu ookoolta ja maistuu ookoolta, se todennäköisesti on ookoo! :) Kannattaa toki kaikki varsinkin rasvaa sisältävät jutut säilyttää valolta suojassa, niin rasvat eivät härskiinny.
6. helmikuuta 2012 kello 17.19
Tosi herkullista tuli, vaikkakin unohdin ostaa seesaminsiemeniä ja tein sitten myslin ilman niitä. Olin jo pitkään katsellut Jamie Oliverin kirjojen mysliohjeita ja haaveillut oman myslin tekemisestä. Tää taas talteen =)
10. helmikuuta 2012 kello 18.08
Tein ohjeellasi mysliä ja on makoisaa, ihan eri universumista kaupan myslit <3
13. helmikuuta 2012 kello 11.50
Kiitos tästä ohjeesta! Koko perhe tykästyi. Ja tämän maman mieli sai rauhaa. Nyt saan hyvillä mielin kieltäytyä kaupan muro-ostoksista leimautumatta täydelliseksi terveysterroristiksi :D Ihania, aitoja ruokaaineita ripauksella hunajaa. Slurpsis. Ja totta tosiaan, repeptiä voi muokata mielensä mukaan niin ei jälkipolvikaan kyllästy. Namia myös aamupuuron päällä marjojen kanssa. Uppoaa rahkaan, maustaa viilin… Mielikuvitus rajana :)
16. helmikuuta 2012 kello 19.14
Kiitos ohjeesta. Eka annos tehty. Aivan mahtavan hyvää.
Mietin ensin,että miten rasittavaa alkaa rouhimaan pähkinöitä ja manteleita monitoimikoneella. Mutta veitsellähän ne menivät mukavan äänettömästi.
Monia ohjeita olen lukentut, mutta tämä ohje pääsi toteutukseen asti. Vihdoinkin. Kyllä kannatti.
22. helmikuuta 2012 kello 12.23
Tämä on ihan mahtavan hyvää. Olisiko reseptitaskussa kesäisempääkin versiota?