Siellä ne eilen odottivat kauppatorin tiskissä. Kaksi nippua kolmella eurolla – yksi minulle, yksi kaverille.
Kevään ensimmäiset eurooppalaiset parsat!
Pahoittelut vaan kaikille, joita jokakeväinen parsahurmos risoo. Se nyt on vähän sama kuin ärsyyntyisi siitä, että ihmiset odottavat joulua. No jaa, ei se kyllä ole yhtään sama asia, koska parsakausi on paljon tärkeämpi kuin joulu.
Tämän kevään ekat pääsivät lautaselle voin, sitruunan, sormisuolan ja neljäminuuttisen uppomunan kera. Aivan elämänsä kunnossa eivät nämä espanjalaiset olleet, vähän nahistuneita jo – mutta mitä väliä. Kevään. Ekat. Parsat! Unohtakaa Stocka, ne oikeat hullut päivät alkoivat tästä!
Niille, jotka eivät ole koskaan oikein tajunneet jokakeväistä parsasekoamista, yritän selittää asian lyhyesti. Niin hyvää kuin parsa onkin, toki parsakauden viehätys perustuu paljon muuhunkin kuin tähän yksittäiseen vihannekseen. Parsa on symboli sille, että kevät on lopullisesti täällä. Parsa on se valo, jota kohti pitkän talven mittaisessa tunnelissa kuljimme. Parsa on… no, tajuatte pointin. Aurinkoa, lämpöä, tennareita, avonaisia takkeja! Vappu! Vappuskumppaa! Vappupiknik! Piknikit ylipäänsä! Pussikaljat! Grillaus! Parsojen ilmestyminen torille toimii lupauksena tästä kaikesta, siitä että nyt se alkaa, tai jos ei ihan nyt, niin ainakin ihan pian.
Itselleni parsakausi onkin ehkä enemmän mielentila kuin tietty aika vuodesta, jolloin syödään parsaa. (Vaikka kyllä sitä parsaakin syödään – aivan hitosti.)
Tämän ihanan taian säilyttääkseni pidän tiukasti kiinni periaatteesta, että odotan uskollisesti eurooppalaista parsaa, vaikka eteläamerikkalaiset yksilöt kuinka houkuttelevasti huutelisivat nimeäni. Niissä ei ole silmissäni mitään hohtoa, koska niitä saa ympäri vuoden. Eihän se kerro mitään keväästä, jos syö perulaista parsaa talvitakki päällä!
Omassa tuttavapiirissäni parsakausi on iso juttu myös siksi, että yhden ystäväni synttärit sattuvat juuri tähän parsakauden alkuun ja joka vuosi jännitämme ja arvuuttelemme sitä, juhlitaanko synttäreitä tänä vuonna t-paidoissa vai villakangastakeissa. Mutta synttärien ruokapuolta, sitä ei tarvitse arvuutella. Siellä tarjotaan aina parsaa.
Parsassa on vain yksi huono puoli. Sen myötä ruokapöytäkeskustelut kääntyvät aina pissasta puhumiseen. Tosin nämäkin keskustelut kuuluvat olennaisesti hurmokselliseen parsakauteen, joten ehkei sitäkään voi pitää huonona puolena.
Pissakeskustelut, olen valmis!
Parsa, olen valmis!
Kevät, olen kertakaikkisen totaalisen täydellisen valmis!
